Heippa kaikki!
Täällä Minervatorin ryhmätyötilassa keskiviikkona 8.10.2014 klo 12.07 on julistettu alkaneeksi “Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä” -ryhmän blogiviikko! Täällä kirjoittelevat blogin ensikertalaiset Heini, Anni, Anna, Karoliina, Mirjam, Tero, Hanna ja Saara. Yritämme parhaamme mukaan viihdyttää teitä tämän viikon ajan…
Aloitamme blogiviikon kysymyksellä, jonka avulla haluaisimme kartoittaa teidän näkemyksiä lööppimme todenperäisyyteen. Meitä kiinnostaisi tietää, millaisia kokemuksia teillä on musiikinopetuksesta peruskoulussa. Hyviä vai huonoja? Onnistumisia vai epäonnistumisia? Onko opettajalla ollut vaikutusta tuntien mielekkyyteen? Millainen ryhmähenki musiikintunneilla on ollut?
Haluaisimme myös muutamia konkreettisia esimerkkejä musiikintuntien sisällöstä. Mitä musiikintunneista on jäänyt mieleen? Onko jotain, mitä olisit muuttanut opetuksessa?
“Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä. Se erottaa enemmän kuin yhdistää.”
Mitä mieltä olette?
(Ps. Oma tutkijamme Jan-Erik Mansikka on myös kiinnostunut vastauksistanne! :D)
Teillä on ihan huippu jännittävä aihe!
Mulla on jäänyt mieleen tällainen uutinen: http://yle.fi/uutiset/musiikkiluokalla_nautitaan_oppimisesta_-_muu_taideopetus_ei_lisaa_viihtyvyytta_koulussa_samassa_maarin/6806906
Tämän perusteella siis musiikkiluokilla olo lisäisi viihtyvyyttä koulussa, mutta miten sitten on tavallisen musiikinopetuksen laita? Lähtökohtaisesti sitä on aika vähän, joten siinä tuskin syntyy samanlaista yhteishenkeä kuin musiikkiluokkien yhteisistä säännöllisistä laulu- ja soittoharjoituksista. Erityisesti kuorolaulustahan on viime vuosina tehty tutkimuksia, missä sen todetaan lisäävän elämänlaatua, pidentävän elinaikaa jne. Mitä yritin siis sanoa (todella epäselvästi flunssapöhnäiseltä päältäni kylläkin) oli se, että tavallinen musiikinopetus tuskin tuo merkittäviä hyötyjä, mutta musiikkiluokka voi vaikuttaa toisin.
Omasta peruskoulusta muistan musiikkiluokkamme oppilaat hyvin yhteisenä joukkona. Pari oppilasta vaihtoi muille luokille siirryttäessä alakoulusta yläkouluun, mutta hekin palasivat pian takaisin musiikkiluokalle. Omat musiikkituntimme olivat kaikenlaista diipadaapaa nokkahuilun soitosta Täällä pohjantähden alla -laulamiseen ja levyraatiin. Kerran päästiin yläkoulussa koskemaan mikrofoniin ja rumpuihin, se oli huikeata! Ylipäätään siis tunnit olivat aika mitäänsanomattomia.
Mitä tällä tietämyksellä olisin muuttanut sisällöstä olisi …varmaan kaikki! Olisi ollut esimerkiksi hienoa saada kokeilla ihan vapaasti eri asioita, kuten erilaisia soittimia ja laulamista jne. Näin aikuisiällä kuorolaulun löytäneenä näkisin, että olisimme yhdessä voineet tehdä hyvin monenlaisia ryhmähenkeä edistäviä harjoituksia. Vaikkapa erilaisia improhenkisiä musiikillisia harjoituksia. Ehkä sitten musiikkitunnit olisivat jääneet mieleen muunakin kuin vain harmaana massana.
Hej!
Faktiskt intressant ämne ni har! Det skulle vara roligt att veta hur musikundervisningen ser ut nuförtiden i skolorna, det jag har inte riktigt någon uppfattning om.
Själv kommer jag från Jakobstad, med två högstadium och ett gymnasium, så man fick liksom nöja sig med det som erbjöds. Våra musik klasser var våra vanliga klasser, så jag kan inte säga att gruppdynamiken kändes så värst annorlunda under just musiklektionerna eftersom vi alltid var samma elever.
Vi hade inga instrument (kanske en triangel?) i lågstadiet, i högstadiet ett piano som läraren använde och ett trumset som vi turades om att “kompa” med, och jag som inte alls tycker om att stå framför folk var livrädd för min tur, att jag skulle tappa takten, trumma fel.. det var så mycket tryggare att sjunga i kören.
Det jag kommer ihåg var att musiktimmarna kändes som något lite “extra”, nästan lite lyxiga, eftersom vi fick stå och sjunga och inte bara sitta stilla och vara tysta.
En gång i lågstadiet ordnades en gitarr grupp som träffades efter skolan (vi hade en gitarr hemma), då lärde jag mig spela “Iove is all around” med Wet Wet Wet som vi sedan uppträdde med på en julfest (jag kan den ännu), men vi träffades bara några gånger och jag lärde mig tyvärr aldrig spela mer gitarr än så.
Det som har blivit kvar i minnet är att vi hade riktigt skickliga lärare, men att vi bara stod rakt upp och ned och sjöng. Nu när jag tänker på det såhär i efterhand, så tror jag att vår musikundervisning skulle ha kunnat ha vara hur bra som helst ifall vi hade varit mindre grupper, haft lite fler instrument, lite mer varierad undervisning och kanske haft något samarbete med Musikinstitutet i Jakobstad. Nu är det ju snart 25 år sedan jag började skolan och det här är ju så som jag minns det, verkligheten kan ha varit något helt annat.
Antagligen har det hänt hur mycket som helst med mina gamla skolors musikundervisning, hoppas det, för då kändes det som att det var just det ämnet det satsades minst på.
Ala-asteen musiikintunneilta on mieleeni jäänyt vain hyviä ja positiivisia muistoja. Oli paljon laululeikkejä, yhteislauluja, musaraateja ja nokkahuilun soittoa. Meidän luokalla oli omia suosikki kappaleita, joita saatiin aina tuntien lopussa yhdessä laulaa hoitottaa. Muistan, että musiikkitunneilla oli hauskaa, ryhmähenki katossa eikä meininki ollit liian vakavaa.
Ylä-asteella musiikinopetus kääntyi kääntyi päälaelleen. Siirryttäessä seiskaluokalle vaihtui niin koulurakennus, kuin musiikinopettaja. Kyseinen opettaja oli kylläkin musiikinalan ammattilainen, mutta opettaa hän ei kylläkään osannut. Musiikintunnit kuluivat siihen, että opettaja keskittyi vain niihin oppilaisiin, joilla oli jo ennestään vahva musiikkitausta/musiikkiharrastuneisuus. Ne, jotka soittivat jotakin soitinta, olivat selkeästi opettajan suosiossa. Hän keskusteli ja kommunikoi suurimmaksi osaksi vain heidän kanssaan ja jätti muut huomiotta. Laulukokeen opettaja taisi meille kuitenkin pitää, mutta en muistaakseni saanut siitäkään tilanteesta minkäänlaista palautetta tai kommenttia.
En muista, että olisin ylä-asteen aikana oppinut juurikaan mitään musiikintunneilla. Ja se on todella ikävää, koska olisin ollut kiinnostunut oppimaan enemmän esimerkiksi erilaisista musiikkilajeista/tyyleistä ja musiikin kulttuurihistoriasta. Tai edes joitakin yksinkertaisten sävelten/nuottien perusteita.
Muistan joskus törmänneeni tutkimukseen, jossa selvitettiin peruskouluikäisten nuorten mielikuvia ja asenteita eri oppiaineista. Tuloksissa ilmeni, että suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista oppilaista oli joksenkin neutraali asenne äidinkieltä ja matematiikkaa. Ruotsinkieleen yleinen asenne taas oli negatiivinen ja musiikintunnit ja liikunta koettiin myönteisinä.
Tämä tulos on syyä ottaa huomioon, kun pohditaan peruskoulun opetussuunnitelmia sekä taito-, ja taideaineiden merkitystä ja tuntimäärää. Sillä, että musiikinopetus ja liikunta koettiin näinkin myönteisinä oppiaineina, on varmasti vaikutus myös oppilaiden kouluviihtyyyteen, yleiseen koulumotivaatioon ja jaksamiseen.
Terv. Mirjam
Omat kokemukseni peruskoulun musiikinopetuksesta ovat olleet pääosin positiivisia, mikä mahdollisesti johtunee siitä, että olen ollut musiikkiluokalla. Tämän vuoksi voin kompata Mina-Marian kommenttia ja sanoa, että yhteishenkemme oli ainakin omasta mielestäni tavallisia luokkia parempi (jos niin voi sanoa). Meillä ei mielestäni kauheasti esiintynyt esimerkiksi koulukiusaamista, sillä kaikilla oli musiikki yhdistävänä asiana ja jokainen oli hyvä jossakin. En tietenkään yleistä sitä kaikkiin musiikkiluokkiin, mutta meillä sitä ei esiintynyt. Toisaalta tavallisten luokkien oppilailta saattoi tulla silloin tällöin negatiivista kommenttia, sillä saimme “erityisvapauksia” joissain asioissa. Erityisesti yläkoulussa musiikkiluokkien ja tavallisten luokkien väliset erimielisyydet korostuivat, sillä kaikkien mielestä ei ollut reilua, että saimme jättää jotkut tunnit väliin, koska meidän piti harjoitella joulujuhlaa tms. varten.
Alakoulussa musiikintunnit olivat sisällöltään pääosin yhteissoittoa ja -laulua, sillä musiikintunnit käytettiin juuri esiintymisten harjoitteluun. Yläkoulussa projekteja olikin enemmän ja ne olivat vaativampia (esim. Mozartin Requiem esitettiin kokonaisuudessaan). Tällöin musiikintuntien perusasiat jäivät vähäisemmäksi ja meillä ei niin kauheasti ollut soittimiin tutustumista tms. toisin kuin ei-musiikkinluokkien oppilailla, sillä oletuksena oli, että tunsimme bändisoittimet yms. jo ennestään. Poikkeuksena oli 7. luokalla kaikille pakollinen laulukoe ja kappale oli jokaiselle sama, riippumatta siitä olitko musaluokalla vai et. Kaikkia luokkia (2 musaluokkaa, 5 tavallista) opettivat kaksi opettajaa ja heistä oli kovin ristiriitaisia käsityksiä. Osa piti musiikkitunteja mielekkäänä juuri opettajan vuoksi, toiset taas inhosivat niitä, koska opettajat suhtautuivat ei-musikaalisiin oppilaisiin vähempiarvoisina, mikä ei tietenkään ollut ammatillista.
Erilaisilla oppituntisisällöillä oli selkeästi vaikutusta oppilaiden käsityksiin musiikkitunneista, mutta toisaalta koen itse erilaisen opetussisällön hyvänä asiana, sillä musiikki oli meille suuri osa elämää.
Onpa mielenkiintoinen aihe!
Minulla on hyvin lämmin suhde musiikin harrastamiseen, mutta myös hyvin erikoinen peruskoulun musiikinopetuksen historia (en tiedä, mitä opetussuunnitelmasa sanotaan, mutta veikkaan, ettei saamani opetus osu sen puitteisiin…) Minulla oli sama musiikinopettaja viidennestä luokasta yläasteen loppuun. Koko tänä aikana meille ei opetettu lainkaan musiikin historiaa tai teoriaa – meillä oli ainoastaan bändisoittoa ja laulua sekä kitaransoiton kokeita. Mitään erityistä musiikkiluokaa ei pienessä saaristokoulussamme ollut, mutta luokkatilassa oli kymmeniä akustisia kitaroita sekä studiotila. Olen soittanut yläasteen kitarakokeissa mm. Stairway to Heavenin tyyppisiä kappaleita ja saanut studiotekniikkaohjausta, mutten ole koskaan nähnyt musiikinkirjaa tai oppinut päivääkään musiikin historiasta tai teoriasta. Olettaisin, että muissa kouluissa on ollut myös tämän tyyppistä opetusta?
Koulumme musiikinopetus mahdollisti aiheesta kiinnostuneiden syventymisen harrastamiseen, mutten osaa arvioida, onko opetuksen tyyli tai painotus ollut ahdistavaa niille, jotka eivät ole olleet kiinnostuneita musiikista tai soittamisesta.
Liksom många andra har jag bara positiva minnen av musikundervisningen i lågstadiet. Vissa människor kommer jag ihåg att gnällde lite över det (de gnällde för övrigt om alla lektioner), men överlag tror jag att de flesta var positivt inställda till musikundervisningen.
Olika instrument skulle ha varit helt trevligt i undervisningen, det jag kommer ihåg var att vi spelade bockflöjt (uppträdde på treans vårfest, denna skola har fortsättningsvis som tradition att treorna spelar blockflöjt på vårfesten om jag inte förstått fel), och så spelade vi lite gitarr på femman/sexan.
På högstadiet hade (väl?) bara alla sjuor musik, sedan fick man välja det som ett tillval (lika som hussa, slöjd, handarbete, tyska/franska etc.). Detta gjorde att endast de som faktist var intresserad av musik hade det på åttan och nian. Sjuans musikundervisning kommer jag inte ihåg så mycket av. Själv valde jag musik som tillval, och har nästan bara positiva minnen av musikundervisningen.
Högstadiet och gymnasiet ordnade dessutom varje år en musikkonsert (varannat år vårkonsert, varannat år julkonsert) som man kunde delta i om man ville.
Ala-asteella pidin musiikintunneista ja musiikinopetuksesta. Ylä asteella aloin menettää kiinnostusta musiikintunteihin. Osasyynä tähän on varmasti ollut se, että musiikintunneilla käsitellyt asiat vaikeutuivat, eikä esimerkiksi yhteislaulua tai yksinkertaisempien soittimien soittamista enää harjoiteltu niin paljoa.
Mitä vaikeammaksi käsiteltävät asiat menivät, (kuten kitaran soittaminen tai pienissä ryhmissä tehtävät bändi harjoitukset), sitä enemmän tuntui että pääasiana ei ole se, että oppilaat oppisivat musiikin tunneilla uusia taitoja, vaan että he jotka jo osasivat saisivat ”näyttää taitojaan” esimerkiksi kitaran soittamisessa.
Vaikka en koskaan ole tuntenut itseäni musikaaliseksi ihmiseksi, olisi ollut kivaa oppia esimerkiksi yksinkertaisia sointuja yms. Tähän ei mielestäni kuitenkaan ollut hyvää mahdollisuutta, kun pääpaino opetuksessa oli heissä jotka jo osasivat soittaa jotain instrumenttia. Luokka oli siis hyvin jakautunut musiikintunneilla heihin jotka osasivat ja heihin jotka lähinnä istuivat ja koittivat pysyä kärryillä.
Koin kuitenkin musiikin historiaa käsittelevät tunnit mielenkiintoisiksi ja mukavemmiksi kuin soittotunnit. Näillä tunneilla ei näkynyt eroja juurikaan ”musikaalisten ja ei musikaalisten” välillä.
Itse muuttaisin musiikinopetusta enemmän erilaiset osaamistasot huomioiviksi ja lisäsisin enemmän musiikin historiaa ja kulttuurista näkökulmaa opetukseen.
-Hanna
Olen ollut ala-asteen “normaaliluokalla”, mutta opettajamme oli hyvin musikaalinen ja näin ollen musiikki painottui luokallamme muita luokkia enemmän. Nokkahuilut hankimme koko luokalle heti 3.luokan alussa (kyseinen opettaja opetti meitä 3.-6.luokalla) ja niillä esitimme milloin minkäkin kappaleen joulu- ja kevätjuhlissa. Lauloimme myös paljon. Tutustuimme eri soittimiin ja muistan esimerkiksi soittavamme rumpuja kolmen oppilaan voimin; jokainen soitti eri rumpua sovitussa kohdassa. Opettajallamme oli tapana käyttää musiikkia myös terapeuttisena keinona; aamulla koulun alkaessa tai välitunnin jälkeen kuunneltiin usein joku kappale pää pulpetin ja käsien päälle painettuna ja silmät suljettuina. Tämä mielestäni toimi halutulla tavalla eli rauhoitti luokan alkavaa oppituntia varten. Yläasteella olin musiikkiluokalla ja mielestäni se ei toiminut kaikilta osin ihan tarkoituksenmukaisesti. Luokkahenkemme ei ollut parhaasta päästä ja luokassa saattoi aistia kilpailua ja paremmuusjärjestykseen asettamista, niin oppilaiden kuin opettajankin osalta.
Wau Minna, onpa hienoa kuulla että opettajasi musikaalisuus näyttäytyi noin positiivisesti kohdallasi. Omat kokemukseni ovat nimittäin melko päinvastaisia ala-asteesta puhuen…
Ala-asteen opettajamme on oopperalaulaja, ja täten musiikintuntimme koostui lähes pelkästään teoriasta ja liitutaululle hänen kirjoittamien teorioiden kopioinnista vihkoon. Kirjoitimme kädet puuduksissa jo 3-luokalta lähtien nuottiaapisia, säveltäjien elämänkertoja ja heidän historioitaan musiikinvihkoomme. Toki välillä, lauloimme yhdessä jokainen omassa puupenkissään musiikinkirjoista lauluja, mutta levyraateja/leikkejä/pelejä musiikintunnin yhteydessä ei ollut lähes lainkaan. Musiikintunneilta puuttui täysin se rentous ja leikkimielinen meininki, mikä mielestäni kuuluu olennaiseksi osaksi musiikinopetusta. Mielestäni musiikintunnit ovat osa koulupolun “positiivisia poikkeuksia”, joiden kuuluisi tiivistää luokkahenkeä.
Muistan kuitenkin kerran, kuinka saimme kuulla opettajamme oopperashown luokkahuoneessamme 6-luokalla. Se oli hieno kokemus:) Hän oli todella taitava, ja näyttävä esiintyjä, joka kuitenkin osasi hommansa hyvin.
Muistelen kauhulla laulukokeita, jotka meillä oli joka vuosi yksin opettajamme kanssa hänen säestässään pianolla vieressä, ja muiden oppilaiden kuunnellessa oven takana:D
Kaverini kertovat aina vuoronsa jälkeen, kuinka opettajamme haukkui heidän ääntään ja käski pyytää seuraavan kokelaan luoksensa.
Ylä-asteella ja lukiossa tilanne oli kuitenkin päinvastainen! Auditorion ollessa musiikinluokka ja opettajan ollessa monipuolisesti musikaalinen saimme soittaa rumpuja,kitaraa,kaikenlaisia helistimiä yms. joka musiikintunti. Saimme kokea “bänditunteen” todella usein, ja omia bändejä oli mahdollisuus perustaa aina kuin uskalsi. Musiikinopetus oli todella monipuolista ja leikkisää, ja pääsimme käsiksi historian lisäksi nykypäivään ja omiin lempiartisteihin. Meillä oli levyraateja usein, ja saimme myös itse vaikuttaa hieman tuntien sisältöihin:) Ylä-aste – ja lukioaikana järjestettiin paljon koulun sisällä tapahtuvia konsertteja, joita oli mahdollisuus tulla katsomaan myös illalla ns. iltanäytöksiin, joihin vanhemmat ja kutsuvieraatkin saivat osallistua.
Sandra, kokemuksesi ala-asteen musiikinopetuksesta kuulostavat todella ankeilta. Opettaja määrittää kyllä pitkälti millaiseksi kokemus opetuksesta muodostuu. Olen samaa mieltä, että musiikintuntien tulisi olla hauskoja ja leikkisiä sillä eikös musiikin ole tarkoitus tuottaa mielihyvää ja elämyksiä? Näihin ei pääse käsiksi millään puuduttavalla vihkoonkopioinnilla. Yläastekokemuksesi taas kuulostaa paljon enemmän siltä, mitä itsekin olisin kaivannut musiikintunneilta. Mahdollisuus vaikuttaa tuntien sisältöihin, bänditoiminta, esitykset ja yhteinen mukava musiikin ympärillä pyörivä tekeminen (kuten levyraadit) yhdistettynä nykymusiikkiin ja historiaan perehtymiseen vaikuttaa mainiolta tavalta tutustua musiikin ihmeelliseen maailmaan 🙂
Ala-asteen musiikkiopetus oli hieman painostavaa opettajamme opetustavan vuoksi. Jatkuva huutaminen ja yhteislaulatus eivät tehneet musiikintunneista erityisen nautinnollisia. Kivointa ja antoisinta musiikkitoimintaa ala-asteella olikin oma bändi, jonka perustimme ja jonka toimintaa opettaja kyllä tuki (saimme harjoitella musaluokassa ja bändikellarissa ja muistaakseni saimme myös jotain ohjeistusta ja neuvoja biisien valintaan ja esittämiseen).
Yläasteelle siirryttäessä musiikin tunneista ei oikein tuntunut saavan enää mitään, kun bänditoiminta oli koulun vaihduttua loppunut. Mielestäni musiikin opetus ei kuitenkaan ole turhaa ja siitä ei pitäisi oppiaineena luopua mutta omaan opetukseen olisin kaivannut enemmän Mirjamin ja Hannan kommenteissaan peräänkuuluttamaa perehtymistä musiikin tyylilajeihin ja kulttuurihistoriaan. Tällaista taisi meillä ollakin jonkin verran, mutta siitä ei ole kyllä jäänyt mitään sen kummoisempaa mieleen. Ainoissa muistikuvissani kuuntelemme luokassa klassista musiikkia ja taululle on heijastettu kalvo, jossa on jotain tietoa säveltäjään liittyen.
Myös Mirjamin ja muidenkin mainitsemat sävelten/nuottien perusteet olisi ollut hyödyllistä oppia osana musiikinopetusta. Muistan, että nuotteja pyrittiin kyllä jo lukemaan ala-asteella (ainakin bändiharkkojen yhteydessä) mutta emme tainneet saada siihen mitään erityisen panostavaa opetusta tai tukea. Myös jonkin soittimen (muun kuin nokkahuilun) alkeiden opettelu olisi ollut antoisaa. Yläasteella meidän piti valita jokin soitin (minä valitsin kitaran), jonka soittamista sitten harjoiteltiin pienet pätkät yksittäisillä musatunneilla mutta koska aikaa oli niin vähän, en kyllä ehtinyt oppia mitään. Laulukokeista voisi kyllä minun puolestani luopua kokonaan. Tällaiset käytännöt ovat omiaan rakentamaan erontekoa oppilaiden välille. Sen sijaan voisi vaikka harjoitella kuorolaulua tai muuta yhteistä laulamista (esim. lauluyhtye-tyyliin). Silloin laulaminen ei olisi painostava yksilösuoritus vaan yhteinen aikaansaannos.
mulla itelläni musiikintunneista on lähinnä positiivisia muistoja! välillä tietysti kävi ahdistamaan kun piti esimerkiksi suorittaa koe laulamisesta, ja kun itse en mikään kummosempi kultakurkku oo ikinä ollut :DD ja muutenkin, miten tollasta omalla tapaa synnynnäistä lahjaa voi edes lähteä arvioimaan mitenkään numerollisesti? muuten kuitenkin oli suurimmilta osin hauskaa, vaikka opettajamme olikin aika kärkäs persoona. musiikista kuitenkin aina pitäneenä, uskon sen olleen aika suurena vaikuttavana tekijänä tunneilla viihtyvyyteen.
Tosi erilaisia kokemuksia kaikilla musiikinopetuksesta! Mukava kuulla että monilla ne kokemukset on olleet myös positiivisia. Omat kokemukseni erityisesti yläasteen musiikonopetuksesta ovat melko huonot. Ala-asteella opetus tuntui olevan osallistuvampaa, yhteislauluja ja kappaleita joissa jokainen pääsi kokeilemaan erilaisia soittimia. Ylä-asteella musiikinopetus sen sijaan tuntui olevan suunnattu ainoastaan oppilaille, jotka olivat musikaalisesti lahjakkaita, soittivat vapaa-ajalla jotakin soitinta tai osasivat laulaa kauniisti. Hanna puhui kommentissaan samasta ilmiöstä; pääpaino opetuksessa oli heissä jotka jo osasivat soittaa jotakin soitinta. Itse en valitettavasti kuulunut tähän ryhmään, ja vaikka olisin halunnut oppia soittamaan esimerkiksi rumpuja tai päästä joskus laulamaan, en kuitenkaan päässyt. Sama jätkä oli joka tunti rummuissa ja rummutteli virtuoosin elkein, ja samoista tytöistä koostuva enkelikuoro sai aina laulaa. Itse soittelin sitten marakasseja ja tamburiinia kun ei muuta annettu tehdä. En voi siis sanoa oppineeni musiikintunneilla juurikaan mitään, enkä sen puoleen nauttineeni opetuksesta.
Mielestäni musiikinopetuksen tapa unohtaa osaamattomat ja keskittyä niihin jotka jo osaavat on varsin kummallinen. Mitä jos samaa tapaa sovellettaisi muihin oppiaineisiin? Äidinkielentunnilla vain ne oppilaat, jotka osaavat lukea saisivat lukea, ja huonommat lukijat/lukutaidottomat joutuisivat tyytymään kirjainten piirtelyyn. Ei taitaisi toimia kovin hyvin, joten miksi musiikinopetuksessa vastaava toiminta on ihan normaalia??
Julia/ Onko tämä koulutuksellista tasa-arvoa?
Onpas mielenkiintoinen aihe! Onpa ikävää, että monella on ollut sellaisia kokemuksia, että musiikinopetuksessa vain lahjakkaat on otettu huomioon. 🙁
Minulla on hyvin samantapainen kokemus musiikinopetuksesta ala-asteella kuin Minnalla. Vaikka en ollut musiikkiluokalla, opettajamme oli hyvin innostunut musiikista, ja musiikinopetusta oli lähes yhtä paljon kuin musiikkiluokalla. Kaikki oppilaat, jotka vähänkään osasivat laulaa, “määrättiin” koulun kuoroon. Soitimme nokkahuilua usein ja luokallamme jo kolmannelta luokalta asti oma nokkahuilusäestysryhmä, johon kuuluin. Ryhmä säesti esimerkiksi aamunavauksessa laulettavia lauluja. Itse olen aina nauttinut musiikista ja oli ihanaa, että musiikkia oli paljon , mutta jollekulle vähemmän innostuneelle ala-asteen musiikinopetus luokallamme ja etenkin kuoroon “pakottaminen” saattoi tuntua ikävältä tuputukselta.
Yläasteella musiikinopetus muuttui melko paljon siitä, mihin ala-asteella oli tottunut. Ensimmäisellä kurssilla seitsemännellä luokalla meidän piti opetella ulkoa tiettyjen ikivihreiden laulujen sanoja, ja niistä pidettiin sanakokeet. Nyt selkärangasta tulee mm. Uralin pihlaja, päivänsäde ja menninkäinen ja Heili Karjalasta :D. Vaikka on ihan kiva osata laulun sanoja, mielestäni tämä oli hukkaan heitettyä aikaa, jonka olisi voinut käyttää esimerkiksi uusiin soittimiin tutustumiseen.
Yhdyn Sandran kommenttiin siitä, että musiikinopetuksen kuuluisi olla positiivisia kokemuksia tarjoavaa ja luokkahenkeä tiivistävää toimintaa. Itselleni musiikintunnit ovat tuoneet lukuaineiden lomaan mukavaa rentoutta ja nautintoa. Ikävää, jos musiikintunnit ovat tuntuneet jollekulle ikävältä ulossulkemiselta tai paremmuusjärjestykseen asettamiselta.
Omat muistoni musiikin tunneista ovat aika neutraaleja. En ollut taideaineista erityisen kiinnostunut, mutta tunnit olivat ihan ok. Tietosuuntautuneena minulle olisi ollut mieluisaa, jos teoriaakin olisi opetettu, mutta meillä oli hyvin käytännönläheistä. Lahjakkuutta arvostettiin, ja opetus oli suunnattu ensisijaisesti heille – rytmitajuton rivioppilas oli aika näkymätön.
Mielestäni olisi kiinnostavaa tehdä vertailuja taideaineiden välillä, millaisia eroja kuvaamataidon ja musiikin kokemuksissa on? Itselleni henkilökohtaisesti aineet näyttäytyivät aika samanlaisina.
Mielenkiintoisia kommentteja ja kokemuksia; niin positiivisia kuin negatiivisiakin, harmi kyllä.
Haluan myös korostaa omassa kommentissani musiikinopettajan merkityksen tärkeyttä musiikinopetuksen onnistumisessa. Itselläni on vain positiivisia muistoja peruskoulun musiikintunneilta. Opettaja oli hyvin innostava ja huomioonottava – hän ei suosinut lahjakkaita vaan antoi jokaiselle mahdollisuudet kokeilla, mokailla, harjoitella ja nauttia yhdessä musiikista monipuolisesti.
Saimme myös muistaakseni melko paljon vaikuttaa tuntien sisältöihin, joka loi positiivista ilmapiiriä tunneille. Ainakin itsestäni tuntuu, että musiikintunneilla pääosin kaikilla oli mukavaa ja opettaja toimi pedagogisesti hyvin ja mahdollisti oppimisen kaikille, vaikka oppilaiden lähtötasot musiikillisesti olivatkin hyvin vaihtelevat.
Todella kiinnostava aihe ja mukava kuulla myös muiden kokemuksia musiikinopetuksesta. Itse yhdyn Minnan ja Helenan kommentteihin siitä, kuinka suuri vaikutus musiikinopettajalla itsellään on siihen millaisena oppilaat musiikintunnit kokevat.
Ala-asteella musiikkia opettanut opettajamme oli tunnettu ankarasta tavastaan opettaa. Musiikintunnit eivät herättäneet oppilaissa intoa, vaan pikemminkin pelkoa. Tunneilla vallitsi ilmapiiri, jossa virheiden tekemistä tuli pelätä. Yläasteella käsitykseni koulunmusiikinopetuksesta muuttui. Syynä oli uusi musiikinopettaja joka sai lähes koko luokkamme (joka säilyi lähes muuttumattomana) innostumaan musiikintunneista. Opettaja oli innostava ja rohkaisi meitä kokeilemaan meille uusia asioita ja osallistumaan myös sen suunnitteluun, mitä musiikintunneilla tehdään.
Niinkun moni muukin jo edellä sanoin, erittäin mielenkiintoisia kommentteja! 🙂
Itselläni on musiikinopetuksesta hyvin neutraaleja muistoja. En muista, että olisin hirveesti tunneista pitänyt, mutten niitä mitenkään “vihannutkaan”. Varsinkin ala-asteella opetus oli hyvin laulupainoitteista. Opettaja soitti pianoa ja luokka lauloi. Erikoisen muusikinopetuksesta teki se, että kävin englanninkielistä koulua, joten suurin osa lauluistakin oli englanniksi.
Meillä oli neljännellä luokalla laulukoe, jossa jokainen meni vuorotellen luokan eteen laulamaan Hurriganes-Still the one. Se oli jokseenkin nöyyttävin kokemus kouluajoilta ikinä. Sen jälkeen olenkin kammoksunut laulukokeita, enkä suoraan sanoen ymmärrä niiden merkitystäkään?
Yläasteella opetus painottoi kokonaan musiikin historiaan, eikä silloin enää laulettu/soitettu ollenkaan. Opettajamme oli Ukrainasta, joka piti huolen että kotimaansa kansanmusiikki tulisi meille paremmin kuin tutuksi.
Lukiossa saimme opetuksen suomeksi, jolloin tunnitkin keskittyivät enemmän suomen musiikinhistoriaan.
Kaiken kaikkiaan aika mitäänsanomattomat muistot (lukuunotammatta traumaa! :D) Ehkä musiikinopetus on ajatuksena ihan hyvä juttu, mutta toteutus ei välttämättä kaikissa kouluissa ole ihan paras mahdollinen.
Minun musiikintuntikokemukseni ovat olleet myös melko neutraaleja, kuten Katariinallakin. Olen melko musikaalinen, joten sinänsä tunnit ovat olleet “helppoja” minulle, eikä esimerkiksi laulukokeet jännittäneet erityisemmin. Muistan kuitenkin, että varsinkin yläasteella tunnit olivat aikamoista kaaosta ja jotenkin yksitoikkoisia. Kaiken sen härdellin (soittimien valinta/hakeminen/pakollinen kokeilu…) jälkeen tunnilla kerkesimme soittaa ehkä vartin, jos sitäkään. Etenkin juuri yläasteella, kun oppitunti kesti vain 45 minuuttia, ei jäänyt kovin paljon aikaa ei-musiikkitaitoisen oppia esimerkiksi sointuja pianosta tai kitarasta. Opettaja ei myöskään kerennyt tietenkään neuvomaa kaikkia, joten yleensä samat oppilaat olivat samoissa soittimissa ja ne, jotka eivät osanneet itse esimerkiksi lukea nuotteja, joutuivat soittamaan aina marakassia tai laulamaan taustalla.
Useinyläasteen musiikintunnit olivatkin tällaista bändityylistä soittamista, jolloin aikkien piti toimia yhtenä ryhmänä. Tällöin tasoerot korostuvat, toisin kuin vaikka matikassa, jossa jokainen voi laskea omaan tahtiinsa. Mielestäni olisi hyvä, jos koko viikon musiikintunnit (esim 2h) pidettäisiin yhteen putkeen ja aluksi olisi enemmän teoriaa, eri musiikkityylejä, ehkä videonpätkiä youtubesta tai muuta vähän erilaista opetusta, ja lopputunti voisi olla soittamista. Tällöin oppilaille tulisi laajempi kuva musiikista ja tunnit olisivat vaihtelevampia.
Kuten muista kommenteista huomaa, kaikilla on erilaisia kokemuksia musiikintunneista ja opettaja on yksi merkittävä tekijä niiden onnistumiseen/epäonnistumiseen. Ehkä eniten pitäisikin panostaa musiikin opettajien koulutukseen ja siihen, että tulevat musiikin opettajat ovat varmasti soveltuvia kyseiseen aineeseen niin musiikin taidoiltaan kuin pedagogisestikin. 🙂
Mikaela/Hiljainen tieto
Muistikuvani peruskoulun musiikintunneista ovat pääasiassa positiivisia.
Ala-asteen musiikintunneilla laulettiin muun muassa karaokea ja pidettiin levyraateja. Mieleen on jäänyt myös pakollinen laulukoe, jota jännitettiin etukäteen monta päivää.. Nyt kun jälkeenpäin muistelee, tunneilla tapahtui ehkä jonkinasteista luokittelua lahjakkaisiin ja ei niin musikaalisiin oppilaisiin. Kun esimerkiksi harjoiteltiin ryhmässä soittamista, opettaja pyysi usein minut soittamaan pianoa, sillä minulla oli siitä kolmen vuoden kokemus. Toisaalta jotkut oppilaista kokivat uuden soittimen soittamisen epämiellyttävänä, eivätkä tarjoutuneet tehtävään ainakaan vapaaehtoisesti. Usein opettaja joutuikin vain kylmästi määräämään kuka soittaa ja mitä.
Yläasteen musiikintunneista mieleen ei ole jäänyt oikeastaan kuin se, että opettaja vaihtui melko tiuhaan tahtiin. Ehkä sen takia tunneiltakaan ei ole jäänyt selkeää muistikuvaa. Lukiossa kävin vielä yhden valinnaisen musiikin kurssin, joka sisälsi melko vapaamuotoista laulamista ja bändissä soittamista. Laulukokeessa ei jännittänyt niin paljon kuin ala-asteella, sillä opettaja oli rento ja huumorintajuinen ja lauloi välillä itsekin mukana samalla pianolla säestäen. Tällä kurssilla arvosanaan vaikutti laulukokeen lisäksi myös teoriakoe.
Olen aina pitänyt peruskoulun musiikinopetusta, kuten muitakin taideaineita, tärkeinä ja toivon, että niiden opetusta ei peruskouluissa ainakaan vähennettäisi, päinvastoin. Jotain kehitettävää musiikinopetuksessa kyllä varmasti on, mitä tulee esimerkiksi tasa-arvoisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Oppilaat tulisi huomioida samanarvoisina, eikä luokitella esimerkiksi lahjakkuuden tai musikaalisuuden perusteella.