All posts by Deleted User

About Deleted User

Special user account.

Teamwork

Teknisten ongelmien vuoksi blogikirjoitukseni julkaiseminen viivästyi aiotusta aikataulusta, pahoitteluni!

Tässä tuleekin jo meidän blogiviikon päätösteksti! Kuulostaa juhlalliselta, mutta älkää odottako liikoja. Minun on paljon helpompi höpöttää asiat ääneen kuin kirjoittaa.

Kun tämä kurssi alkoi, olin aika pihalla kaikesta. Olin nimittäin tullut kipeäksi ensimmäisen luennon vastaisena yönä. Kaiken kukkuraksi piti jakautua ryhmiin ja valita lööppi. Kun tapasin ryhmäläisteni kanssa ensimmäisen kerran, olin hieman hämmentynyt niistä tiedoista, niin eksplisiittisistä kuin hiljaisista, joita heillä oli. Osa heistä on nimittäin opiskellut jo useamman vuoden yliopistossa ja vaikka pääaine onkin ollut eri kuin kasvatustiede, kaikki tutkimuksen tekemiseen liittyvät asiat tuntuivat olevan heille melko selviä. On ollut kuitenkin todella ihana huomata, miten avuliaita ryhmäläiseni ovat olleet ja kuinka paljon olen saanut heiltä neuvoja. Jos tätä kurssia olisi pitänyt käydä yksin ja minun aiheekseni olisi valikoitunut hiljainen tieto, luulen, että te tietäisitte ainoastaanWikipedian määritelmän aiheesta. No ehkä olisin osannut hieman etsiä muutakin tietoa, mutta ymmärtänette pointin 😉

2a6c5_teamwork

Reflektoidessani tätä kurssia, aloin pohtia sen merkitystä muiden opintojen rinnalla. Tutkimuksen tekemistä olisi voitu opettaa niin paljon tavallisemminkin, esimerkiksi pelkästään luennoimalla. Ymmärrän toki, että jotkut asiat on vain selkeintä opettaa tavalla, joka opiskelijasta voi joskus tuntua tylsältä, mutta olen iloinen tämän kurssin mielenkiintoisesta opetus tyylistä. Olemme tehneet asioita suurimmaksi osaksi ryhmissämme, välillä koko porukka yhdessä ja muutaman kerran yksinkin. Olen oppinut mm. tutkimuksen tekemisestä, kuullut eri ryhmien tutkimussuunnitelmista ja oppinut, mitä hiljainen tieto tarkoittaa.

Aluksi olin hieman kauhuissani, kun kuulin että ryhmämme aihe on hiljainen tieto. Sitä oli ja on edelleenkin hieman vaikea määritellä, mutta nyt aihe tuntuu jotenkin paljon kotoisammalta. Olen esimerkiksi kiinnittänyt hiljaisen tiedon ilmenemiseen huomiota myös yliopistomaailman ulkopuolella. Oppimisessa yksi parhaista asioista onkin se, kun huomaa, että ajattelee oppimaansa huomaamattaan –  se tavallaan tulee osaksi itseä. Hiljainen tieto on vaikeudestaan huolimatta erityisen kiinnostava sen vuoksi, että jokainen meistä omaa sitä. Olipa kyse sitten uunituoreesta ylioppilaasta tai kokeneemmasta maisteriopiskelijakonkarista, jokaisella meistä on omanlaistamme hiljaista tietoa. Kun nämä hiljaiset tiedot yhdistyvät, esimerkiksi juuri ryhmissämme, olemme saaneet ja saamme tulevaisuudessa paljon aikaan.

Teiltä haluaisin kysyä, miltä ryhmätyöskentely on tuntunut? Onko se ollut tuki vai kenties taakka? Mielestäni tällä kurssilla ryhmätyöskentely on ollut erityisen antoisaa ja tasapainottanut kivasti yksintyöskentelyä, mikä sekin on joskus ihan mukavaa.

Kuvan lähde: http://www.google.fi/imgres?imgurl=&imgrefurl=http%3A%2F%2Fwww.the-raa.co.uk%2Fraise-money-play-ball-teamwork%2F&h=0&w=0&tbnid=FQoYibkY8btEIM&zoom=1&tbnh=163&tbnw=309&docid=_7nOyQ7V36fhAM&tbm=isch&ei=WQNWVLewGobfPeLJgdAH&ved=0CAQQsCUoA

Hiljaista tietoa arkeologian kentällä.

10711032_10152845687838953_3978327903665283776_n

Hei! Olen Tuuli, kasvatustieteiden upouusi sivuaineopiskelija. Pääaineenani opiskelen arkeologiaa tässä samaisessa yliopistossa, vaikkakin kunnon tiedekuntaloikkarin tavoin humanistisella puolella. Yllätyksekseni käyttäytymistieteellisellä oli tarjota eksyneelle humanistille paljon enemmän, kuin vain sivuainekokonaisuus. Se tarjosi kipinän. Kipinän, joka oli enemmän kuin tervetullut, kipinän josta toivon mukaan poikii joku päivä, uskokaa tai älkää, kokonainen gradu!

Yhdistetäänpäs nyt jo edellisessä blogikirjoituksessa esitelty hiljainen tieto ja arkeologia toisiinsa. Mitä saadaan?

”Arkeologia tutkii aikaisempaa ihmistoimintaa lähdeaineistonaan tästä toiminnasta aiheutuneet, maassa säilyneet monenlaiset aineelliset jäljet” (Capelan 2004:188). Näihin jälkiin arkeologia pyrkii pääsemään käsiksi monien poikkitieteellisten metodien kautta pääasiallisena tutkimusmuotonaan ja tiedonkeruun menetelmänään kuitenkin konkreettinen kentällä tapahtuva kaivaus. Helsingin yliopistossa opiskelevana arkeologin alkuna myös minulla on ollut tilaisuus päästä osalliseksi tätä mystistä tapahtumaa. Kaikki ei kuitenkaan aina suju kuin elokuvissa. Seuraavassa tarinoin hieman kompuroivan opiskelijan silloin vaikeilta tuntuneista haasteista ja kömmähdyksistä.

Kesäkuussa 2013 ryhmä innokkaita kaivajia pakkasi autot ja suunnisti kohti Suomen kaakkoisinta nurkkaa pieneen Klamilan kylään, jonka laitamilla sijaitsi ihka ensimmäinen kaivauskohteemme arkeologian oppiaineen järjestämillä opetuskaivauksilla. Autojen purkamisen, tavaroiden kantamisen ja työmaateltan pystyttämisen jälkeen minulla oli hyvä ja varma olo. Kaikki on hallussa, vaan ei kauaa… Ongelmat alkoivat heti itse työn alkaessa vaiheesta, jota kutsuttiin kuvaavasti turpeen poistoksi. Tutut lapio ja puutarhasakset eivät totelleet ohjaajan toivomalla ja ohjeistamalla tavalla, ja ennen kuin koko haluttu alue oli saatu avattua, oltiin jo ensimmäisen päivän aikataulusta jäljessä. Seuraavaksi avattu hiekka-alue, jota kuulemma tasoksi tästä lähin kutsuttaisiin, tulisi dokumentoida. Tässä apuun astui ohjaajamme, joka olisi virallisessa vastuussa tästä osa-alueesta, piirtämisestä, kuten tulimme tointa kaivausten ajan kutsumaan. Hänen vedellessä viivoja paperille ihmettelin, miten hän tietää, mitä tulee ottaa huomioon ja mitä jättää pois, mitä turvekerroksen alta paljastuneet erilaiset maalajien sävyt ja juurikeskittymät ynnä muut oikein tarkoittavat. Kysymyksiä heräsi koko ajan lisää, harvaan oli saatavissa suoraa vastausta.

Kaikki ensimmäisenä päivänä tehty oli uutta ja outoa. Kenttäslangi oli vierasta, tekeminen hidasta ja haastavaa. Alituinen pelko siitä, että teen jotain väärin oli innostuksesta huolimatta jokseenkin lamauttava – vaikka kyseessä olivatkin opetuskaivaukset, oli tämä silti oikea virallinen tieteellinen kaivaus, josta vastaava arkeologi aikoi kirjoittaa ja julkaista tuloksia. Julkaista… siis sitä mitä minä löydän, tai sitten en!

Miksi kaivausnoviisi oli niin ymmällään kaikesta ympärillä tapahtuvasta? Koko vuosi oli istuttu kursseilla ja luennoilla, sekä käyty läpi teoriaa ja metodologiaa, aineistontuntemusta ja kentällä tarvittavia työvälineitä ja laitteita. Vaikka nimellisesti kaikesta kaivauksilla eteen tulevasta oli puhuttu, ei mikään tuntunut kuitenkaan tutulta. Teoriassa tiesin kyllä miten tuli käyttäytyä, mutta käytäntö oli jotain ihan muuta. Juuri tässä tulee ilmi hiljaisen tiedon merkittävyys.

Arkeologian hiljainen tieto, kuten muukin hiljainen tieto on jotain mitä on hankalaa sanoin selittää.

“we can know more than we can tell” (Polanyi 1966:4)

Se on esimerkiksi tapa, jolla arkeologi katsoo maisemaa kyeten tunnistamaan maastonmuodoissa merkkejä ja jäänteitä ihmisen toiminnasta, nähden esimerkiksi mäenrinteessä tasanteita, jotka osaa tulkita rannansiirtymän aiheuttamiksi terasseiksi, joiden äärelle ihmisellä oli tapana asettua. Tai esimerkiksi kyky tunnistaa tasaharmaan savimaan seasta särkyneitä 5000 – vuotta vanhoja saviastian palasia, kyeten vielä yhdistämään ne yhdellä vilkaisulla tietyn tyyppiseen kulttuurimuotoon kuuluviksi. Yksinkertaisimmillaan hiljainen tieto tuntuu arkeologian kontekstissa pitävän sisällään yleisen ymmärryksen kenttäarkeologin olemuksesta – hänen tyylistään tehdä työtä, katsoa tutkimuskohdettaan, tulkita tilaa, esineitä ja maata. Oleellisimmin hiljainen tieto kuitenkin näyttäytyy arkeologia haastavissa yllättävissä normista poikkeavissa kenttäoloissa ja tilanteissa, joissa ilman hiljaista tietämystä sopivat ratkaisut saattaisivat jäädä tekemättä. Ilman hiljaista tietoa arkeologin olisi mahdotonta muun muassa löytää uusia tutkittavia kohteita. Ne saattavat sijaita syvällä metsissä tai korkealla tunturissa, ja jos et tiedä mistä etsiä ja miten katsoa on potentiaalista kaivauspaikkaa lähes mahdotonta löytää. Kuten edeltäneessä blogikirjoituksessa mainittiin – isoäiti löytää sienet lapsenlasta taidokkaammin, miten tämä ymmärrys ja tieto saataisiin myös meidän nuorempien ja kokemattomampien hyödynnettäväksi?

 

Lähteet:

Carpelan, C. 2004. Arkeologiset löydöt aikaportaina. Teoksessa: Carpelan, C. Grünthal, R, Häkkinen, K. Norio, R. Suhonen, S. (toim.) Ennen, muinoin. Miten menneisyyttämme tutkitaan.188-212. SKS. Helsinki

Polanyi, M. 1966. The Tacit Dimention. Doubleday & Company, Inc. New York

Mikä ihmeen hiljainen tieto?

Sitä minäkin mietin kun laitoin nimeni lööpin “Asiantuntijoiden hiljaisesta tiedosta voi kyllä puhua ääneenkin” alle. Olin ensin ainoa, joka tähän aiheeseen tarttui. Onneksi yksinäiseen ryhmääni saatiin haalittua muutama muukin aiheesta enemmän tai vähemmän perillä ollut.

Aluksi lähdimme liikkeelle siitä, että pohdimme yhdessä mitä hiljainen tieto oikein tarkoittaa. Itselläni oli villejä kuvioita hiljaisen tiedon tarkoittavan jotain pimitettyä piilossa olevaa tietoa ja ympäristönsuojelutieteen opiskelijana mieleen piirtyi heti Talvivaaran salaisia dokumentteja. No ei se hiljainen tieto ihan sitä sitten tarkoittanutkaan. Se ei ollut niin jännittävää kuin aluksi ajattelin, mutta aivan yhtä mielenkiintoista!

Lähdimme selvittämään mitä hiljainen tieto tarkalleen ottaen pitää sisällään ja löysimme melkoisen kasan samankaltaisia, mutta vähän eri tyyppisiä määritelmiä. Mutta kiteytettynä hiljainen tieto tarkoittaa sellaista tietoa, jota ei voi tai on hyvin hankala selittää sanoin. Tietoa, joka keräytyy ihmiselle kokemuksen kautta.

“Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan ihmisen omaamaa tietoa, jonka vaikutus näkyy hänen toiminnassaan, mutta jonka sisältöä ihminen ei pysty yksiselitteisesti kuvaamaan” – Michael Polanyi

Esimerkiksi kokenut sienestäjä omaa paljon hiljaista tietoa. Hän osaa metsässä katsoa oikean näköisiä paikkoja, joista saattaisi löytyä suppilovahveroita. Hänen katseensa on ajan kuluessa harjaantunut tunnistamaan hyvän paikan merkit.
Toiset taas löytävät internetistä nopeammin etsimänsä kuin toiset. Nopeammin asioita löytävät ovat ajan kanssa oppineet hahmottamaan millaisia hakusanoja kannattaa käyttää ja mihin lähteisiin luottaa.
Eli hiljainen tieto kasautuu ihmisille kokemuksen kautta. Mutta vaikka ihminen omaa sitä paljon ja osaa käyttää omaa tietoaan hyväkseen, niin sitä on silti hyvin vaikea selittää muille. Pyydä vaikka joku kerta mummoa selittämään tarkkaan sanallisesti miten hän löytää paljon sieniä ja yritä tämän jälkeen lähteä näiden tietojen avulla itse sienimetsälle. Sieltä ei varmasti tule yhtä hyvää saalista verrattuna mummon saaliiseen. Hiljaista tietoa on vaikea selittää ja sitä on myös vaikea siirtää eteenpäin.

Hiljainen tieto siis keräytyy ihmiselle ajan sekä kokemuksen kanssa ja sitä pidetään asiantuntijuutta selittävänä tekijänä. Nykyisessä spesialisoituneessa maailmassa hiljaisen tiedon eteenpäin siirtämisellä olisi hyvinkin paljon käyttöä. Ihmiset tietävät paljon, mutta tieto kulkee heikosti eri asiantuntijoiden välillä. Jotta hiljaisesta tiedosta päästään puhumaan, pitää sitä ensin tutkia. Ja tähän aiheeseen ryhmämme yrittää uutterasti pureutua tämän syksyn aikana!

Nyt pyydän teitä kommentoimaan ja kertomaan esimerkkejä omasta hiljaisesta tiedostanne. Mitä teillä tulee ensimmäisenä mieleen tästä aiheesta? Missä te tunnistatte käyttävänne hiljaista tietoa? Voitte myös pyrkiä selittämään tarkasti jonkin omaamanne hiljaisen tiedon mahdollisimman tarkkaan, esimerkiksi miten metsästä löytää sieniä. Voitte siis jakaa omaa hiljaista tietoanne, asiantuntijuuttanne, meille muille!

Luokittelut ja roolit koululuokissa

Jokaisessa ryhmässä, oli kyse sitten työyhteisöstä, harrastusporukasta tai koululuokasta, on olemassa ihmisten yksilöllisiin, ulospäin näkyviin ominaisuuksiin ja vuorovaikutussuhteisiin perustuvaa roolien määrittelyä sekä erinäisiä luokitteluja. Pyrimme siis jatkuvasti luomaan oman käsityksemme ympärillämme olevista ihmisistä, ja tiettyihin henkilöihin kasautuvat samankaltaiset käsitykset vaikuttavat siihen, millainen rooli henkilölle yhteisössä muodostuu.

Oliko sinun peruskoulu- tai lukioaikoinasi vahvasti näkyvillä erilaiset roolit ja luokittelut? Millaiseksi kuvailisit mielessäsi omaa rooliasi tai sosiaalista asemaasi aiemmissa kouluyhteisöissäsi? Itse koen olleeni peruskoulussa ”keskiverto-opiskelija”; opiskelin tunnollisesti, en pitänyt itsestäni kovaa meteliä ja lukeuduin massaan.

Antikaisen, Rinteen ja Kosken teoksessa Kasvatussosiologia(2013) kuvaillaan keskeiseksi koulun toiminnassa normaaliuden tuottaminen. Koulussa oppilas oppii oman paikkansa suhteessa koululuokan normaalijakaumaan ja oppilas sijoitetaan suhteessa toisiin omien yksilöllisten ominaisuuksiensa mukaisesti. Oppilas voidaan luokitella esimerkiksi hyväksi tai huonoksi oppilaaksi aktiivisuutensa tai kouluarvosanojensa perusteella, häiriköksi tai ujoksi itsensä esiintuomisen eri muotojen kautta – määritellään myös sitä, kuka on normaali ja kuka taas poikkeava tai erilainen.

Oppilaan sosioekonominen tausta, luonteenpiirteet ja habitus suhteessa koululuokassa olemassa oleviin normaaliuden määritelmiin voi asettaa oppilaan tietyn roolin taakse, joka on syntynyt ryhmän vuorovaikutussuhteessa. Muistellessani omia ala- ja yläaste sekä lukioaikojani, voin todeta, että roolit olivat pääosin muiden määrittelemiä ja tietyn roolin omaava henkilö koki roolinsa epämieluisaksi; esimerkiksi ”hikkenä”, ”tyhmänä” tai ”ujona” oleminen muiden silmissä ei varmaankaan ole henkilön itsensä toivoma rooli. Kun taas luokkamme ”vahvapersoonaisimmat” pystyivät toiminnallaan pitkälti määrittelemään itse paikkansa luokkayhteisössä ja tätä kautta olemaan esimerkiksi ”suositun” roolissa.

Koen siis, että vaikka roolin muodostumiseen vaikuttaa niin henkilön yksilölliset ja ulospäin näyttäytyvät luonteenpiirteet, habitus, vuorovaikutussuhteet ja etenkin ryhmä, voi myös henkilö itse olla osittain oman roolinsa aktiivinen määrittelijä.

roolit

Haluaisin kuulla, millaisia kokemuksia teillä on menneiltä kouluajoiltanne erilaisista luokituksista ja rooleista sekä niiden muodostumisesta. Millä tavalla roolit vaikuttivat olemiseesi tai kouluyhteisön ilmapiiriin?

Lähde: Ari Antikainen, Risto Rinne & Leena Koski: Kasvatussosiologia(2013): 269-270.

Koulumenestys – isältä pojalle?

Yhteiskunnassamme koulumenestystä mitataan arvosana-asteikoin 4-10 ja 0-5. Tässä blogikirjoituksessa haluan herättää keskustelua ja pohdintaa niistä tekijöistä, joita voidaan hahmottaa koulumenestyksen taustalla. Olen kerännyt seuraaviin kappaleisiin tutkimustuloksia Mira Kalalahden väitöskirjasta ”Muuttuvat koulutusmahdollisuudet – nuorten sosiaaliset hierarkiat ja koulumenestys” painottaen nimenomaan koulumenestykseen liittyviä tekijöitä.

Tutkimusten mukaan vanhempien korkea koulutustaso vaikuttaa positiivisesti lapsen koulumenestykseen. Tähän nähdään vaikuttavan kodin kulttuurinen pääoma, joka todennäköisesti saa lapset asettamaan kouluarvosanassa näkyviä tavoitteita ja työskentelemään niiden saavuttamiseksi. Vanhemmilta saatava tuki (tytöillä) ja hyvä vuorovaikutussuhde opettajan ja oppilaiden välillä sekä hyvät koulukaverisuhteet tukevat koulussa menestymistä. Koulumyönteisyys ja kouluarvosanat liittyvät vahvasti toisiinsa. Koulumenestys on myös sukupuolittunutta. Vanhemmat ja opettajat kohdistavat tyttöihin ja poikiin erilaisia odotuksia ja olettamuksia; tytöille asetetaan enemmän odotuksia ja heitä pidetään kiltimpinä sekä koulussa viihtyvämpinä, poikia pidetään vilkkaina. Tutkimustuloksissa suurempi joukko tyttöjä sai hyviä arvosanoja suhteessa poikiin.

Lasten heikompi koulumenestys on tutkimusten mukaan liittynyt vanhempien työttömyyteen, vähäiseen koulutukseen tai perherakenteeseen (muu kuin kahden huoltajan perhe), identiteettiin ja asemaan kouluyhteisössä.

Pohtiessani omaa kouluhistoriaani sekä sen myötä saamiani kokemuksia esimerkiksi koulukavereiden tilanteista, voin yhtyä edellä mainittuihin tutkimustuloksiin koulumenestykseen vaikuttavista tekijöistä yleisesti tarkastellen. Kuitenkaan positiivisesti vaikuttavien tekijöiden puute ei kokemusteni mukaan automaattisesti poissulje mahdollisuutta menestyä koulussa. Listaan lisäisin vielä omien kokemusteni perusteella yksilölliset luonteenpiirteet, jotka vaikuttavat paljon mm sosiaaliseen kanssakäymiseen ja sitä kautta sosiaaliseen asemaan kouluyhteisössä.

Henkilökohtaisesti tärkeimpänä koulumenestykseen positiivisesti vaikuttavana tekijänä korostan vanhempien tukea. Sillä on ollut suurin vaikutus omalla koulupolullani. Muistan kuinka suuri merkitys oli sillä kun pystyin keskustelemaan isäni kanssa opittavista asioista sekä opetella asioita hänen avullaan. Muistan myös sen hetken, kun lukion matematiikka kävi vaikeammaksi ja hänkään ei tiennyt vastauksia. Toisaalta tämä vaikeutti selviytymistäni kun en voinutkaan enää kysyä neuvoa läheltä, mutta toisaalta se opetti minulle keinoja hakea vastauksia kauempaa. En ole saanut ikinä palkintoja hyvistä arvosanoista, vaan tuki on ollut kehumisen ja tsemppaamisen muodossa. Minua ei myöskään ole koskaan painostettu hakemaan tietylle koulutusasteelle tai alalle vaan olen aina itse valinnut oman reittini. Mielestäni on tärkeää saada omaa tilaa omille koulutuspolkuun liittyville pohdinnoille sekä itsensä kehittämiselle.

Mitä koulumenestykseen vaikuttavia tekijöitä olet itse havainnut omalla tai muiden koulupolulla?

IMG_3312

Lähde:

Kalalahti, Mira. ”Muuttuvat koulutusmahdollisuudet – nuorten sosiaaliset hierarkiat ja koulumenestys”. 2014, Helsingin Yliopisto.

Ikuinen suorittajako?

Kun näin ensimmäisellä luennolla seinällä aiheemme ”Koulumenestyksen tavoittelu uuvuuttaa”, rustasin listaan saman tien nimeni. Tiesin, että tämä on minun aiheeni, sillä kokemuksesta voin sanoa lööpin pitävän paikkansa ainakin omalla kohdallani. Tässä postauksessa aionkin siis reflektoida omaa tavoiteorientaatiota ja pohtia sen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä, sekä sitä onko omaa orientaatiotyyppiään mahdollista muuttaa. Ovatko siis ”koulu-uupujat” tulevaisuuden työelämän uupujia? Nimikkotutkimuksemme, joka on osa FinEdu-projektia tuo tähän kysymykseen varmasti vastauksia, sillä kyseessä on pitkittäistutkimus, jossa opiskelijoita on seurattu jo kymmenen vuoden ajan. On myös mielenkiintoista pohtia sitä, onko tavoiteorientaatiotyyppi yhteydessä muihinkin elämän osa-alueisiin vai vaihteleeko se tilannekohtaisesti.

En väittäisi, että opikseluani ja toimintaani ohjaa enää kovin vahvasti suoritusorientaatio, mutta näin oli pitkään. Oppiminen on aina ollut minulle tärkeää, mutta laadun sijasta olen painottanut määrää. Tärkeää ei ole ollut niinkään omakohtaisen ajattelun kehittäminen vaan ”oikeiden tietojen” ulkoaopettelu. Olen lähes paniikinomaisesti halunnut menestyä ja siksi olen halunnut oppia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman ”täydellisesti”. Kymppi koepaperissa ei ole kuitenkaan tuonut tyydytyksen ja ylpeyden tunnetta, vaan lähinnä helpotuksen siitä, että en ole epäonnistunut ”tasoni ylläpitämisessä”. Toimintaani ei siis ole ohjannut niinkään palkintojen saavuttamisen mahdollisuus vaan epäonnistumisen pelko. Sama suoritusorientoituneisuus on levinnyt muuallekin elämään. Ei riitä, että teen töitä jonkin verran ja nautin työnteosta vaan minun on tehtävä töitä niin paljon kuin mahdollista vaikka sitten hampaat irvessä. Ja uupumukseenhan se on johtanut.

How-To-Avoid-Stress

Mutta mikä vaikuttaa tavoiteorientaatioiden syntyyn? Ovatko ne synnynnäisiä vai kenties ympäristön aikaansaamia? Itse uskon, että tavoiteorientaatiotyyppien syntyyn vaikuttaa monia tekijöitä. Aion seuraavaksi eritellä tekijöitä, joiden uskon niiden syntyyn vaikuttavan:

Temperamentti: temperamentti on ihmisen synnynnäinen taipumus reagoida tai toimia tietyllä tavalla. Esimerkiksi se lähestyykö vai vältteleekö ihminen kohtaamaansa uutta asiaa on temperamenttipiirre ja sillä on siis biologinen pohja. Temperamentti siis synnyttää tavallaan ensimmäisen reaktion/tunteen (esim. ahdistus/innostus), mutta mm. ihmisen persoonallisuus ja kasvatus vaikuttavat siihen, kuinka temperamenttipiirre lopulta ilmenee ja kuinka ihminen toimii.

Kun tarkastellaan lähestymistä ja välttämistä, Gray jakaa ihmiset temperamentin mukaan BIS- ja BAS-herkkiin ihmisiin. BIS-herkille on tyypillistä voimakas reagointi silloin kun kyseessä on rangaistuksen mahdollisuus tai palkinnon poisjäämisen pelko. BAS-herkät taas reagoivat voimakkaasti kun kyseessä on palkinnon mahdollisuus tai rangaistuksen poisjääminen. Toisin sanoen BIS-herkkiä motivoi epäonnistumisen/rangaistuksen välttäminen ja BAS-ihmisiä palkinnon mahdollisuus ja uusien kokemuksien lähestyminen. Mielestäni tavoiteorientaatioiden pohjaa voidaan selittää tätä kautta, ainakin temperamentti voidaan nähdää kenties altistavana tekijänä. Itse ajattelen niin, että oppimisorientoituneet ovat (kenties) tyypillisemmin BAS-herkkiä, sillä heitä motivoi itse oppiminen ja sen tuottamat uudet kokemukset ja jännitys. Suoritusmotivoituneitakin voi toki motivoida vahvasti menestyminen, joka on heille palkinto, mutta ainakin omalla kohdallani näen asian niin, että minua on ennemminkin motivoinut epäonnistumisen pelko ja siis tarve välttää ”rangaistus”. Tästä päästäänkin seuraavaan tekijään…

Minäkuva, itsetunto, tarpeiden täyttäminen: Uskon, että tavoiteorientaation muodostumisen kannalta olennaista on se, missä määrin ihminen samaistaa itsensä tekemiseensä ja kykyihinsä. Ajatteleeko hän siis, että sitä parempi ihminen olen, mitä paremmin pärjään ja määrittelee siis arvonsa tekemisen kautta vai pitääkö hän omaa arvoansa itsestään selvyytenä eikä ulkoisista saavutuksista riippuvaisena. Turvaako hän siis oman merkityksellisyyden tunteensa suorittamisella? Kun tajusin itse, mikä suorittamistani pohjimmiltaan ajaa (merkityksellisyyden ja turvallisuuden tarve), myös orientaatiotyyppini alkoi muuttua. Ymmärsin, että on paljon tärkeämpää oppia ja kokea kuin vain suorittaa elämää. Lisäksi epäonnistumiselta katosi pelon leima ja aloin nähdä sen ennemminkin asiana, josta voin oppia sen, mikä ei ainakaa toimi. Aloin nähdä haasteet kasvun paikkoina, en niinkään todisteina huonommuudestani.

KYK eli kasvatus, yhteiskunta, kulttuuri: Mielestäni elokuvassa ”Eat, Pray, Love” muuan italiaano totesi hyvin sanoessaan jotakin tähän tapaan: ”te amerikkalaiset osaatte kyllä tehokkuuden, mutta ette osaa nautintoa!”. Mielestäni tässä näkyy hyvin kulttuurien ero ja ylipäänsä suhtautuminen elämään: italialaisille tärkeintä on elämästä nauttiminen, amerikkalaisille (ja koko länsimaiselle yhteiskunnalle) mahdollisimman paljon aikaansaaminen. Elämme suoritus- ja kilpailukyky yhteiskunnassa ja tämä ei voi olla vaikuttamatta myös siihen, mihin meitä kasvatetaan, minkälainen koululaitoksemme on ja minkälaisia tavoitteita asetamme itsellemme (tai meihin asetetaan). Kamppailu kulttuurisesta pääomasta on kovaa ja miten muuten sitä voisikaan paremmin mitata kuin tittelein ja todistuksin. Kapitalismi onkin mielestäni levinnyt monille elämän osa-alueille. Kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavatkin siis varmasti tavoiteorientaatioiden syntyyn, mutta uskoisin, että ne vaikuttavat vielä voimakkaammin niihin, jotka ovat jo ”alttiimpia” suoritustaipuvaisuuteen.

motivation

Tässä siis hieman pohdintaa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat mielestäni tavoiteorientaatioiden syntyyn. Nimikkotutkimuksemme mukaan orientaatiotyypit ovat suhteellisen pysyviä, mutta itse koen ainakin motivaatiotyyppini muuttuneen kun olen tullut siitä tietoiseksi ja avannut silmäni tämän yhteiskunnan suhteen. Uupumus on siis pakottanut minut muuttamaan orientaatiotani ja pohtimaan sitä, onko hyvinvoinnin menettäminen todella menestymisen hinta. Olisikin mielenkiintoista kuulla teidän tavoiteorientaatioistanne ja tekijöistä, jotka niiden syntyyn ovat kenties vaikuttaneet ja siitä, onko orientaatioissa tapahtunut muutosta.

Ihanaa väliviikkoa kaikille! Keep calm and relaaax:)

Lähteenä Liisa Keltikangas-Järvinen: Temperamentti, stressi ja elämänhallinta

Kouluhyvinvointi – mistä se rakentuu?

Tervehdys kaikki!

Nimikkotutkimuksemme ”Opiskelumotivaation ja hyvinvoinnin yhteydet sekä kehitys nuoruudessa” innoittamana päätin syventyä hieman tarkemmin hyvinvointiin koulussa. Kouluhyvinvoinnilla on suuri vaikutus yleiseen hyvinvointiin sekä koulunkäynnin motivaatioon. Kouluhyvinvointi muun muassa lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ehkäisee syrjäytymistä. Kaiken kaikkiaan vaikutuksia on lukuisia.

Kansainvälisissä vertailussa on tullut ilmi, etteivät suomalaisnuoret viihdy koulussa. Jos koulussa ei viihdytä, siellä ei luultavasti myöskään voida hyvin. Suomalaiset kokevat myös koulunkäynnin kuormittavana. Esimerkiksi WHO-Koululaistutkimuksen mukaan suomalaisnuorten kouluviihtyvyys on vertailumaiden heikoimpia. Mistä tämä tulos teidän mielestänne johtuu? Korostammeko vain helposti huonoja puolia vai onko taustalla muita syitä? Miten kouluhyvinvointia voitaisiin parantaa meillä Suomessa?

Kouluhyvinvointi koostuu monesta eri osa-alueesta ja siihen vaikuttaa muun muassa opiskeluympäristö, kuten koulutilat, välitunnit ja ryhmäkoot. Yhtälailla siihen vaikuttavat sosiaaliset suhteet, kuten oppimisilmapiiri, koulukiusaaminen sekä kodin ja koulun välinen yhteistyö. Myös palautteen, rohkaisun, ohjauksen ja kannustuksen rooli on suuri. Itse sain opiskella ala-asteen kohtuullisen pienessä luokassa ja luokkamme pysyi myös samana ylä-asteelle siirtymiseen asti. Koen tämän vaikuttaneen myönteisesti opiskeluilmapiiriin, sillä tunsimme kaikki hyvin toisemme ja opettajalla oli aikaa jokaisen ohjaukseen.

Koulussa viihtyminen on tärkeää opiskeluinnon kannalta. Useimmiten opiskeluinto vähenee opintojen edetessä; ekaluokkalainen on innoissaan koulun alettua, mutta tämä into hupenee usein varsin äkkiä. Itse olen erittäin tyytyväinen koulutusvalintaani ja innoissani opintojen alkamisesta. Opiskelu on lähtenyt hyvin käyntiin ja minulla on ollut runsaasti myös vapaa-aikaa. Tutkimusten mukaan opiskeluinto kuitenkin vähenee helposti opintojen edetessä. Mistä opiskeluinnon laskeminen saattaisi johtua ja miten tätä opiskeluintoa saisi pidettyä yllä?

Koulusuoritusten arviointi vaikuttaa koulunkäynnin mielekkyyteen. Koulumenestys vaikuttaa oppilaan käsityksiin itsestään ja näin ollen se vaikuttaa myös hyvinvointiin. Suorituskeskeinen ilmapiiri saattaa aiheuttaa stressiä ja koulu-uupumusta ja johtaa myöhemmin jopa masentuneisuuteen. Esimerkiksi Singaporessa yliopistossa käytössä on Gaussinkäyrä, eli vain osa opiskelijoista saa parhaan mahdollisen arvosanan ja osan täytyy periaatteessa reputtaa. Tämä aiheuttaa oppilaiden keskuudessa kilpailua, ei kannusta yhteistyöhön ja mahdollisesti lisää stressaantuneisuutta. Lisäksi opiskelijat saattavat keskittyä vain pänttäämiseen asioiden ymmärtämisen sijaan. Itse kokisin tällaisen opiskeluilmapiirin ahdistavana ja stressaavana. Nimikkotutkimuksemme mukaan menestysorientoituneet opiskelijat ovatkin alttiita koulu-uupumukselle.

Suomessa onneksi jokainen opiskelija voi periaatteessa saada tentistä parhaan mahdollisen arvosanan. Mielestäni ainakin meidän yliopistossamme ilmapiiri on avoin ja oppimista korostava. Kuitenkin myös suomalaisnuorten keskuudessa koulu-uupumus on yhä yleisempää. Pystyttekö te rentoutumaan illalla helposti? Koetteko koulunkäynnin stressaavana?

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksistanne!

Hyvää viikonloppua kaikille! 🙂

-Krista/ ”koulumenestyjät”-ryhmä

tired-dog

Lähteet: Ylinen, I. ”Hyvä ja turvallinen koulu Kouluviihtyvyys ja koulun turvallisuus oppilaiden käsityksissä ja kokemuksissa”. 2011, Jyväskylän yliopisto. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/36712/URN:NBN:fi:jyu-2011092211432.pdf?sequence=1.

Opiskelumotivaation tutkiskelua

Nimikkotutkimuksessamme käsitellään siis opiskelumotivaation ja hyvinvoinnin yhteyksiä sekä kehitystä nuoruudessa. Tutkittavina olivat peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset ja lukion toisen vuosikurssin opiskelijat.

Tutkimuksemme keskiössä on tarkasteltavana opiskelumotivaatio, jota on lähdetty avaamaan tavoiteorientaatioiden näkökulmasta. Avaamme tässä lyhyesti tavoiteorientaatioden käsitettä ja erilaisia profiileja jotka muotoutuvat tavoiteorientaatioiden pohjalta.

Tavoiteorientaatioilla määritellään niitä tapoja, joilla opiskelija suuntautuu oppimiseen ja sitä minkälaisia tavoitteita hän asettaa itselleen. Tutkimuksessamme tutkittavat jaettiin tavoiteorientaatioprofiilien perusteella seuraaviin ryhmiin: oppimisorientoituneet, menestys-ja/tai suoritusorientoituneet, välttämisorientoituneet, irrottautuneet ja sitoutumattomat.

Oppimisorientoituneet : opiskelijat jotka korostavat uusien asioiden oppimista ja ymmärtämistä.

Menestysorientoituneet: opiskelijat jotka pyrkivät hyviin tuloksiin ja kilpailuun muiden opiskeiljoiden kanssa.

Välttämisorientoituneet: opiskelijat jotka yrittävät päästä opiskelussa mahdollisimman vähällä ja välttelevät kouluun ja opiskeluun liittyviä tehtäviä.

Irrottautuneet: opiskelijat jotka eivät välitä koulutyöstä, opiskelu on heille yhdentekevää.

Sitoutumattomat: opiskelijat jotka ovat kiinnostuneet opiskelusta  ja hyvistä arvosanoista, mutta eivät ole valmiita panostamaan täysillä, “tyyppillinen opiskelija”.

Tutkimuksesta selvisi että eri tavoiteorientaatioprofiileilla on erilaisia vaikutuksia hyvinvointiin. Esimerkiksi menestysorientaatiolla on enemmän yhteyksiä koulu-uupumukseen kuin oppimisorientaatiolla.

Tutkimus sai meidät pohdiskelemaan omia orientaatioprofiilejamme ja sitä miten nämä ryhmittelyt kuvaavat niitä. Tunnistimme itsessämme näitä profiileja ja huomasimme, että eri tilanteissa olemme kuuluneet eri profiiliin. Nyt yliopisto-opiskelijoina
olemme jo oppineet säätelemään näitä profiileja tilanteen mukaan niin, että yksi profiili ei hallitse kaikessa opiskelussa.

Millaisia tavoiteorientaatioprofiileja tunnistatte itsessänne tämän kuvauksen perusteella?

Tavoitteellisin terveisin,

Minea ja Elina/koulumenestyjät-ryhmä

“Koulumenestyksen tavoittelijat” esittäytyvät

Tällä blogiviikolla kirjoittelevat Krista, Anniina, Minea, Iiris, Henriikka, Elina, Helena ja Minna. Nimikkotutkimuksemme aiheena on siis ”Opiskelumotivaation ja hyvinvoinnin yhteydet sekä kehitys nuoruudessa”. Blogikirjoituksissa tulemme käsittelemään mm. koulumenestykseen, hyvinvointiin ja motivaatioon liittyviä teemoja, joista meillä kaikilla on varmasti kokemuksia omilta kouluajoiltamme.

Opiskeluaikana jokainen meistä kokee varmasti niin ylä- kuin alamäkiä, innostuksen ja epävarmuuden hetkiä. Koulutyöt saattavat ajoittain kasautua ja stressitaso nousta. Haluaisimmekin näin blogiviikkomme alkajaisiksi kuulla miten sinä pidät hyvinvoinnistasi huolta kiireistenkin viikkojen keskellä.

 

hyvinvointi

Musikaalisuus – opittua vai perittyä?

Heippa kaikki ja hyvää maanantaita! 🙂 Täällä kirjoittelevat musaryhmän Anni ja Anna. Päätimme pohdiskella blogitekstissämme musikaalisuutta ja sen periytyvyyttä.

Hiljattain julkaistun suomalaisen tutkimuksen mukaan musikaalisuudelle tosiaan löytyy biologista taustaa, mutta sen ilmenemiseen vaaditaan musiikille altistumista ja ympäristöä, jossa musiikkikulttuuri on esillä. Tämä herättääkin kysymyksen siitä että kuinka suuri osa musikaalisuudesta on perittyä ja voiko perimältään ”epämusikaalisesta” ihmisestä harjoituksen kautta kehittyä huippumuusikko? Onko musikaalisuus ylipäätään mitattavissa tai arvioitavissa oleva ilmiö?

Varmasti kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän musikaalisia omalla tavallaan. Jollain voi olla hyvä rytmitaju, vaikka laulaminen ei suju laisinkaan. Toisella taas saattaa olla erittäin tarkka sävelkorva, mutta sorminäppäryys ei riitä esimerkiksi kitaran kielien hallintaan. Musikaalisuus, kuten kaikki muutkin taide- ja taitolajit ovat harjoittelulla kehitettäviä asioita: harva syntyy mestarimuusikkona. Jotkut kuitenkin tuntuvat tarvitsevan vähemmän harjoitusta vaikkapa uuden soittimen kanssa kuin toiset – voisiko perimällä olla osuutta asiaan?

Perhe on varmasti myös suuri vaikuttava tekijä musikaalisuuden kehittymisessä. Usein vanhemmat, joille musiikki on tärkeä osa elämää, johdattelevat lastaankin musiikin pariin esimerkiksi ehdottamalla musiikkiharrastuksen aloittamista. Tällaisissa perheissä lapsi altistuu arjessakin musiikille enemmän, kuin perheessä, jossa musikaalisuus ei ole niin vahvasti läsnä muiden perheenjäsenten elämässä. Näin vanhempien musikaalisuus vaikuttaa lapseen myös ulkoapäin – geneettisen perimän lisäksi.
Kuulisimme mielellämme teidän omia kokemuksia musikaalisuudesta. Löytyykö teidän suvustanne taipumusta musikaalisuuteen? Ja jos löytyy, niin uskotteko sen johtuvan perimästä, vai kenties ihan muista syistä?

-Anni ja Anna/”Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä”-ryhmä