Jotta pääsette oikeaan epäonnistumisen tunnelmaan, niin tässä hieman taustamusiikkia:

Robin – Ihan sama vaikka mokaa

http://www.youtube.com/watch?v=V-nXSo2KdZ8

Haloo Helsinki – Pokka pettää

http://www.youtube.com/watch?v=O21zRN4opmo

MIAU – Epäonnistumisen päivä 13.10.2012

http://www.youtube.com/watch?v=C8cGnwYgHew&list=PL8EzHgtYKTLkci8C1XcKHQph9YurLy_v4

Nyt mieti tilannetta:

Sinulla on ongelma.

Keksit siihen ratkaisun.

VÄÄRIN! Epäonnistuit.

Kuinka saadaan määritettyä epäonnistuminen?

Epäonnistumista määritetään usein yhteiskunnallisten normien kautta. Yhteiskunnan vaateet onnistumiseen tuottavat paineita, jolloin epäonnistumisesta tulee ”paha mörkö”. Vain kokeilemalla voi löytää oikean ratkaisun, vaikka joutuisi välillä kohtaamaan epäonnea matkan varrella.

Universaalin epäonnistumisen määrittely lienee mahdotonta, sillä käsitys epäonnistumisesta vaihtelee eri ajassa, paikassa ja tilanteessa. Se, mikä koetaan epäonnistumiseksi, on myös hyvin kulttuurisidonnaista. Se, mikä yhdessä kulttuurissa koetaan epäonnistumiseksi, ei välttämättä näyttäydy ollenkaan niin vakavana toisesta näkökulmasta katsottuna.  Kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan ole pysyviä. Isovanhempiemme ja heidän vanhempiensa aikaan esimerkiksi avioero saatettiin nähdä hyvin vakavana yhteiskunnallisena epäonnistumisena, kun taas nykyisin avioerot ovat varsin yleisiä ja ne saatetaan myös nähdä uuden alkuna. Nykyisin ihannoidaan dynaamista toimijaa.

Yhtenä tekijänä epäonnistumisen kokemuksessa voivat olla muut tilanteessa mukana olleet ihmiset. Olennaista on myös, kuinka tilanne vaikuttaa omaan elämään jatkossa. Usein kiinnijäämisen riskit analysoidaan nopeasti, ennen kuin mietitään, kuinka kannattaa toimia seuraavaksi.

Mikäli epäonnistumista ei voi määrittää yksilön ulkopuolelta yhteiskunnan normeihin perustuen, tulee meidän nojautua käsitykseen, että yksilö itse määrittelee oman epäonnistumisensa subjektiivisen kokemuksen kautta. Loppujen lopuksi epäonnistuminen on yksilön oma kokemus tilanteesta. Toinen voi kokea saman asian paljon pahempana kuin toinen. Sukellettuamme aiheeseen, olemme myös havainneet, että tiedemaailma tuntee niin ikään yksilöiden väliset erot mitä tulee epäonnistumisen kokemukseen. Toisilla yksilöillä näyttäisi olevan neurofysiologinen taipumus voimakkaaseen epäonnistumiseen kokemukseen.

Miksi ihmiset sitten kokevat epäonnistumista? Eikö maailma olisi parempi paikka jos kaikki voisivat vain todeta ”menipä ihan poskelleen, mutta eipä se mitään haittaa”? Totuus lienee, ettei kukaan ihmiskunnan jäsen viitsisi ponnistella eteenpäin, ellei olisi kiinnostunut reflektoimaan omia toimiaan. Palaute – ja tieto onnistumisestamme tai epäonnistumisestamme – on meille ensiarvoisen tärkeää. Epäonnistumisen ja toisaalta onnistumisen kokemus ohjaavat toimiamme ja seuraavia siirtojamme. Sanotaan, ettei voi tietää mitä onni on, jos ei ole kokenut myös epäonnea. Sama pätee epäonnistumiseen: kun on epäonnistunut joskus, niin onnistuminen tuntuu kaksin verroin paremmalta. Tähän kai perustuu se kuuluisa suomalainen sisukin.

Yritä, tee väärin, yritä uudelleen, keksi uusi ratkaisu.

Uusi kaava menee:

Ongelma.

Ratkaisu.

Positiivinen Epäonnistuminen.

VOITTAJAFIILIS!

Milloin olet viimeksi epäonnistunut? Miltä se tuntui?

Testaa itsesi alla olevan linkin kautta ja kerro tulokset 🙂

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/13/onko-sinulla-joustava-mieli-testaa

– Ella ja Kate/ epäonnistujat

Ryhmämme on ”Epäonnistujat” ja siihen kuuluvat Jyrki, Outi, Marju, Henrietta, Jenni, Sari, Ella ja Kateriina. Ensimmäisen luennon aikana valitsimme lööpin ”Epäonnistumiselle altistuminen on synnynnäistä”.
Ryhmän oman tutkimuksen johtoajatuksena oli tutkia synnynnäisyyden vaikutusta ihmisen epäonnistumisen kokemiseen.
Nimikkotutkijamme on Markku ”Make” Niemivirta, empiirisen kasvatustieteen professori. Tutustuimme hänen kirjoittamaansa tutkimustiivistelmään ”To err or not to err? Searching for the neural markers of sensitivity to failure”. Tutkimuksessa haluttiin löytää neurofysiologinen herätevaste aivoissa virheen tekemisen yhteydessä.

Ryhmämme blogiviikon (12.–18.11.) aikana käydään läpi seuraavia asioita: epäonnistumisen määritelmät (Ella ja Kateriina), perinnöllisyys vs ympäristö (Jyrki ja Jenni), kehityspsykologia (Outi ja Sari) ja epäonnistumisen kokemisen omakohtaisuus (Marju ja Henrietta).

Hei lukijat!

Lopettelenkin tällä kirjoituksella nyt blogivastuuviikkomme, jonka aiheena tosiaan oli kouluvalinnat ja yhteiskuntaluokat.

Aiempien aiheiden sijaan, jotka ovat kaikki sivunneet tutkimusaihettamme kouluvalintoja, aionkin kirjoittaa hieman pohdintaa yleisesti omista käsityksistäni tutkimuksen tekemisestä ja tutkijan työstä, jota olemme tämän kurssin aikana päässeet opettelemaan. Sekä miten kurssi on muuttanut asennettani, sekä synnyttänyt uusia näkökulmia tutkijan työstä.

Minulla ei juurikaan ollut aikaisemmin hirveästi mitään ennakkotietoja tutkimuksen teosta tai menetelmistä, tiettyjä termejä osaisin nimetä ja kuvailla, mutta en sen enempää. Tutkijan työstä olen toisaalta muodostanut ennakkoon hieman ennakkoluuloisen ja kielteisen kuvan.

Tutkija kuulostaa hienolta titteliltä, mutta todella tylsältä ja puuduttavalta, sekä yksinäiseltä työltä. Tutkijat istuvat yksin omissa työhuoneissaan yötä myöten ja lukevat ikivanhoja opuksia, sekä pänttäävät puuduttavia teorioita. Niinpä niin.

Tämän kurssin myötä on hienoa astua itse “tutkijan saappaisiin” ja päästä luomaan itse valitsemansa aiheen tiimoilta tutkimussuunnitelmaa hyvinkin konkreettisesti. Oli myös kivaa työskennellä ryhmässä, joka on ainakin meidän ryhmän osalta toiminut todella luontevasti ja sujuvasti. Sen lisäksi tutkijatapaaminen kumosi kliseistä “tutkija” yleistystäni aikalailla.

Olen oppinut, että tutkimuksen tekeminen on hyvin haastavaa ja monimutkaista työtä, joka vaatii todellista kiinnostusta aihetta kohtaan. Tutkimusta ei tehdä ihan yhdeltä istumalta, vaan se vaatii tarkkaa tutkimussuunnitelmaa, johon kuuluu monta erilaista osa-aluetta ja todella monenlaisen eri asian huomioon ottamista, niin tutkimuskysymysten muotoilusta tulosten analysointiin asti.

Ennen tutkijatapaamista oli outo fiilis mennä haastattelemaan tutkijoita, joiden tekstejä oli jo pääsykoevaiheessa päntätty ja pohdinkin millaisia yli-ihmisiä tulisinkaan kohtaamaan. Kuitenkin Varjo ja Kalalahti osoittautuivatkin aivan tuiki tavallisiksi ihmisiksi.

Tutkijat siis voivat työskennellä myös pareina sekä ryhmissä, työ ei perustukaan vaan vanhoihin teoria opuksiin vaan vaatii kykyä etsiä oikeanlaisia ja sovellettavia teorioita, sekä tulosten analysointi saattaakin välillä olla hieman hakuammuntaa SPSS:n avulla, jotta päästäisiin oletettaviin tutkimustuloksiin. Tutkimusrahoitukset, budjetit ja deadlinet ovat myös arkipäivää tutkimuksen teossa.

Kurssi on hyvällä tavalla avannut silmiäni tutkimuksen teon suhteen ja herätellyt kiinnostusta aiheen tiimoilta. En kuitenkaan tässä vaiheessa osaisi sanoa haluaisinko koskaan toimia tutkijana, tällä hetkellä se ei tunnu juurikaan omalta uravalinnaltani, mutta toisaalta koskaan ei voi tietää. Uuden tiedon luominen vaikuttaa hyvinkin antoisalta ja palkitsevalta työltä.

Lopuksi haluaisinkin kysyä mitä mieltä te olette, onko kurssi herättänyt teissä sisäisen tutkijanne vai sulkenut sen pois? Mielipiteitä! 🙂

Moikkamoi! Täällä kirjottelee jälleen yksi blogineitsyt, ja en tunnu olevan porukan ainoa sellainen :DD Pahoittelen jo etukäteen jos mun teksti tulee olemaan hiukan tönkköä, mutta pistetään aloittelijan piikkiin!

Pidemmittä puheitta mä ajattelin kirjotella teille vähän mun omista kokemuksista ja ajatuksista koskien koulunvalintaa pienellä paikkakunnalla. Itse olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin (tai pinta-alaltaan suurelta, mutta väestöllisesti pieneltä ja vähän kaupungistuneelta), jossa suoritin kouluni ihan peruskoulun alusta lukioon asti. Paikkakunnalta siis löytyvät kaikki lukioon asti yltävät koulut joka on ollut ihan kiva juttu, mutta näiden koulujen lukumäärät eivät ole olleet kovin korkeita.

Kerroinkin jo aiemmin siitä, että kotipaikkakuntani on alueellisesti laaja, jolloin luonnollisesti koulutkin ovat melko hajanaisesti sijoitettuja. Lisäksi kotikuntani on kaksikielinen ja alun perin suurin osa sen asukkaista on ollut ruotsinkielisiä, jolloin pienten ruotsinkielisten kyläkoulujen määrä suhteessa suomenkielisiin on ollut aika paljon suurempi. Oma lähikouluni (noin 1km päässä kotoani) oli täysin ruotsinkielinen, joten ajatus siellä peruskoulun aloittamisesta tuntui hyvin etäiseltä, olemme perheessäni kuitenkin täysin suomenkielisiä. No, vanhempani päättivät sitten laittaa minut lähimpään suomenkieliseen peruskouluun, joka löytyi noin 7km päästä. Ei välimatka kovin päätä huimaavalta kuulosta, mutta pienelle ensiluokkalaiselle se oli aika jännittävää kulkea tuo matka joka päivä bussilla edestakaisin. Tottakai ajan kuluessa ja ikävuosien lisääntyessä matkaan tottui ja puolen tunnin bussissa istuminen per suunta oli hyvä hetki pienten nokosten ottamiseen.

Hiukan tämän kurssin tutkimukseemme sivuten voisin avata valinnanmahdollisuuksiamme tuolloin kouluvalinnassa. Koska kouluja oli melko vähän kunnallamme todennäköisesti asukkaiden vähäisyydestä johtuen, oli myös valinnanvaraa paljon vähemmän. Kunnaltamme esimerkiksi ei löytynyt yhtäkään yksityistä tai erityistehtävää saanutta koulua. Ainoat vaihtoehtomme valita olivat joko suomen- tai ruotsinkielinen koulu. Mikäli halusi saada lapsena johonkin erityistehtävän saaneeseen kouluun, olisi lapsi joutunut miltein päivittäin taittamaan noin 40km matkan lähimpään isoon kaupunkiin. Tässä tutkimusaiheemme yhteydessä ja siihen perehtymisen lomassa olenkin alkanut huomaamaan kuinka paljon alueellisia eroja koulunvalinnassa vallitsee. Näin ollen ei olekaan ihme, jos aihe herättää keskustelua siitä, onko koulutuksen saanti tasa-arvoisesti saatavilla meille kaikille.

Nooo, ala-asteesta selvittiin ja mukavaahan siellä oli! Eli eipä muuta kuin yläasteen alkamista odottamaan joka sijaitsee… tittidii, päälle 20km päästä kotoani. Eipä siinä, tunnin verran koulumatkaan per suunta, vähän pidemmät nokoset? Vaikka pitkä välimatka olikin jo tiedossa ennakkoon, en voisi kieltää etteikö miltein jokaisena aamuna kouluun lähtiessä olisi tullut purtua hammasta ajateltaessa että joudun heräämään tunnin aikaisemmin vain koulumatkan takia. Yläasteikään mennessä oli kuitenkin onneksi jo sen verran vanha, ettei matka muuten tuntunut pelottavalta tai ikävältä. Kuten ala-asteet, ei myöskään kuntamme ainoa yläaste ollut mitenkään ”normaalista” yläasteesta poikkeava. Ei painotettua opetusta tai muutakaan ihmeempää ekstraa, paitsi ehkä levoton ilmapiiri. Itselleni ainakin musiikista oli muodostunut hyvin tärkeä osa omaa elämääni, joten olisin mielelläni mennyt vaikka musiikkipainotetulle yläasteelle opiskelemaan.

Kolme vuotta meni aika nopeasti ja pian yläaste olikin jo käytynä. Mites lukion tai ammattikoulun suhteen? No, lähin ammattikoulu löytyi noin 40km päästä, lukio taas yläasteeni vierestä. Päätin siis mennä paikkakuntamme lukioon, ihan vain välimatkojen takia. Lukiomme oli hyvin pieni, noin parisataa oppilasta kattava. Opetus oli kuitenkin suht hyvää, enkä lukioaikana kokenut jääväni opinnollisista asioista paitsi vaikkei lukiossamme mitään ”supermakeita” –ekstra kursseja pidettykään.

Sumsummarum! On kyllä silmät auenneet pikkasen tältä paikkakunnalta Helsinkiin muutettuani. PK-seudulla mahdollisuuksia tuntuu olevan miljoonia verrattuna aiempaan ja yläasteikäisenä olisin ollut varmaan aivan ulapalla sen suhteen mitä haluaisin kun valinnanmahdollisuuksia löytyy niin monia. Eli sikäli olen päässyt ”helpolla” kun on aina vaan ohjattu siihen ”lähimpään” mahdolliseen sen kummempia ajattelematta. Toki välillä tulee mietittyä mikähän pianovirtuoosi mustakin olisi voinut tulla jos olis heti peruskoulun alusta asti ollut pimpottelemassa jossain pianoa koulun ohessa :DD Oli miten oli, itse olen tyytyväinen nyt kun olen aiemmista suppeista koulunvalinta mahdollisuuksistani huolimatta päässyt sisään haluamaani paikkaan opiskelemaan. Eiköhän se nykyhetki ole tärkeintä! Mutta ymmärrän kyllä miksi näitä alueellisia eroja tullaan tarkastelleeksi melko paljon, sillä niillä tosiaan on suuri merkitys. Ehkei juuri minun kohdallani ole sattunut suurempaa hallaa entisen kotipaikkakuntani koulutustarjonnasta, mutta jollekin toiselle asia voi olla toisin.

Loppuun vielä linkki meidän toisen nimikkotutkijamme artikkeliin, jossa on tietoa kouluvalinnasta ja lähikouluperiaatteesta: http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=375 (en saa tosta perus linkkiä niin joudutte nyt kopioimaan sen :D)!

Tähän loppuun vielä kyselisin että onko teillä omakohtaisia kokemuksia koulunvalinnasta pienellä paikkakunnalla? Kenties mun kokemuksista poikkeavia? Ja millasiksi ootte kokenut itse vaikka peruskouluaikanne?

Kertokaa, kertokaa! Ois kiva lukea 🙂

Hyvää syksyä/alkutalvea/mitä tää nyt on!

T.Reetta

Teknisistä ongelmista johtuen viime perjantain blogikirjoitus julkaistaan vasta tänään:

Tämän päivän blogikirjoituksessa syvennytään hieman yksityiskoulujen maailmaan Suomessa. Tässä kirjoituksessa yksityiskoululla tarkoitamme yksityiskouluja ja yksityisiä sopimuskouluja (sekä myös valtion kouluja).

Yksityiskoulujen perustaminen alkoi 1800-luvun puolivälissä ja niitä oli enimmillään jopa 346 koulua vuosina 1965-1966. Koulujen kunnallistamisten, valtiollistamisten ja lakkautusten vuoksi lukumäärä kuitenkin laski voimakkaasti jo 1970-luvulla. Yksityisten koulujen ylläpitäjät ovat rekisteröityjä yhteisöjä tai säätiöitä, joille valtioneuvosto voi myöntää luvan opetuksen järjestämiseen. Suomessa yksityisten koulujen ei ole tarkoitus tuottaa voittoa. Yksityisten koulujen toimintaa rahoittaa valtio ja kunnat.

Tehdään pieni monivalintatehtävä tähän väliin! Oikeat vastaukset alempana, joten skrollaile varovasti.

1. Montako yksityistä koulua Suomessa on?

A) noin 5

B) noin 12

C ) noin 40

D) noin 85

2. Mitä termillä ”yksityinen koulu” oikeastaan tarkoitetaan (Suomessa)?

A) itsenäistä koulua

B) voittoa tuottavaa koulua

C) yksityisillä varoilla ylläpidettyä koulua

D) parempaa koulua

3. Mihin seuraavista lukeutuu suurin osa yksityisissä kouluissa opiskelevista oppilaista?

A) kristillisiin kouluihin

B) kielikouluihin

C) yleispedagogiikkaa noudattaviin kouluihin

D) taidekouluihin

4. Voiko yksityiskoulu olla jonkun lähikoulu?

A) ei, yksityisiin kouluihin tulee aina lähettää hakemus

B) kyllä, mutta silti tulee hakea erikseen

C) kyllä, mutta se on TODELLA harvinaista

D) totta kai, kaikki vanhemmat eivät edes tiedä koulun olevan yksityiskoulu

5. Helsingissä yksityisten koulujen osuus on?

A) 5 %

B) 10 %

C) 1/3

D) yli puolet

6. Mikä seuraavista pitää paikkaansa?

A) yksityiskouluissa opiskelee eniten yläasteikäisiä

B) yksityiskouluissa opiskelee eniten ala-asteikäisiä

http://o2c.kotali.com/miten-valitahyva-yksityinen-koulu

Vastausrivi: 1D, 2A, 3C, 4D, 5C, 6A

Vedetään hieman testin tuloksia yhteen:

Suomessa on yksityisiä kouluja noin 85. Kuvaavampi termi yksityiselle koululle Suomessa voisi kuitenkin olla itsenäinen koulu. Suurin osa opiskelijoista yksityisessä kouluissa opiskelee ns. yleispedagogiikkaa noudattavissa kouluissa ja seuraavaksi eniten kielikouluissa. Kouluissa opiskelevista suurin osa on yläasteikäisiä.

Yksityiset koulut voivat olla ja ovatkin lähikouluja, sillä yksityiset sopimuskoulut ovat tehneet kaupungin kanssa sopimuksen perusopetuksen järjestämisestä. Esimerkiksi Helsingissä yksityisten koulujen osuus on noin kolmasosa. Pieni osuus yksityisistä kouluista ovat niitä, joilla ei ole sopimusta kaupungin kanssa ja nämä koulut antavat usein opetusta aina ylioppilaskirjoituksiin asti.

Miten yksityiset koulut sitten eroavat kunnan kouluista?

Kuten luennoillakin on tullut todettua, suomalaisissa kouluissa opetus on pääsääntöisesti hyvin yhdenmukaista. Yksityiset koulut eroavat selkeimmin kunnallisista kouluista autonomisella hallintotavalla ja vähemmällä byrokratialla. Yksityisten koulujen olemassaoloa sekä kannatetaan että vastustetaan. Sen koetaan eriarvoistavan oppilaita ja toisaalta antavan enemmän valinnaisuutta ja mahdollisuuksia.

Yksityisten ja kunnallisten koulujen eroista ja erityisesti kustannuksista on käyty kiivasta julkista keskustelua. Jos aihe kiinnostaa Sinua, katsopa vaikka seuraavat linkit:

http://pia1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118421-kaikki-helsinkilaiset-koulut-ovat-helsinkilaisten-kouluja

ja

http://yle.fi/uutiset/opetusministeri_lupaa_muutosta_yksityiskoulujen_rahoitukseen/6303454

ja

http://vesavirri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118098-aikovatko-kokoomus-ja-sdp-yhdessa-lakkauttaa-helsingin-yksityiskoulut

ja

http://panutanelikuusikraks.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92927-suomi-tarvitsee-yksityiskouluja

HAASTATTELUSSA: ÄITI

Viime torstaina pääsitte tutustumaan Elinan tarinaan, tänään on vuorossa Hannan äidin haastattelu. Hanna opiskeli ranskalais-suomalaisessa koulussa, joka on valtion ylläpitämä koulu. Koulussa noudatetaan suomalaista opetussuunnitelmaa painotetulla ranskanopetuksella vahvistettuna. Koulunkäynti kestää 14 vuotta, jonka aikana noin 40% koko opetuksesta on ranskaksi.

Äiti, miksi ihmeessä halusit laittaa minut Helsingin ranskalais-suomalaiseen kouluun?

Siihen oli paljon syitä! Ensinnäkin, olen itse kiinnostunut ranskan kielestä ja kulttuurista. Olen opiskellut ranskaa pääaineena yliopistossa ja lisäksi olen asunut jonkun aikaa Ranskassa. Tärkeimpänä tekijä kuitenkin pidin sitä, että ajattelin tyttäreni saavan paremmat mahdollisuudet saada töitä tulevaisuudessa jos hän osaisi sujuvasti jotain erikoisempaa kieltä. Ranska on myös kielenä monessa kansainvälisessä järjestössä.

Ahaa, entäs jotain muita ajatuksia?

No olihan siinä myös se, että perheemme lomamatkat suuntautuivat usein Ranskaan ja ajattelin, että tyttäreni saisi enemmän irti lomista jos hän pystyisi kommunikoimaan paikallisten kanssa heidän omalla kielellään. Ajattelin myös, että itse ranskaa osaavana pystyisin tukemaan tytärtäni opintojen alussa tarvittaessa.

Miten sinne kouluun sitten valittiin lapset?

Hakuprosessi eteni niin, että ensin lähetettiin hakemus/anomus koululle ja siinä piti perustella miksi halusi lapsensa sinne kouluun. Hakemusten perusteella kutsuttiin osa valintakokeeseen koululle ja sen perusteella tehtiin lopullinen valinta. Tyttäreni oli tuolloin neljävuotias ja hän aloitti myös leikkikoulun ollessaan vasta neljävuotias. Leikkikoulu alkoi sinä vuonna kun lapsi täyttää viisi – tyttäreni on syntynyt marraskuussa.

Miten ne pääsykokeet menivät?

Tyttäreni päätti olla kokoajan äänessä ja jokaisen tehtävän kohdalla huusi että ”mä kyllä osaan ton jo!”. Yritin rahoitella häntä istumaan omalla paikallaan, mutta lopulta tyydyin kohtalooni. Mieleenpainuva kokemus!

Oletko sitä mieltä, että silloinen lähikoulu olisi ollut jotenkin huonompi vaihtoehto?

En tietenkään.

Miten niin?

Suomessa kaikki koulut ovat ihan yhtä hyviä.

Miten perustelisit tuon väitteen?

Haloo, eikö sinun pitäisi osata perustella kun kerta niitä kasvatustieteitä opiskelet?

KUNNALLISET VS. YKSITYISET KOULUT, MITÄ AJATUKSIA SE TEISSÄ HERÄTTÄÄ?

TARVITAANKO YKSITYISIÄ KOULUJA? AJATUKSIA KOULUVALINNAN VAPAUTTAMISESTA?

Lähteet:

• http://www.yksityiskoulut.fi/
• Major Laknerné, A. 2013. Yksityiskoulun perustamisen juridiikka ja rahoitus : Case: Rauman freinetkoulu.
• http://minedu.fi/OPM/Koulutus/yleissivistaevae_koulutus/hallinto_ohjaus_ja_rahoitus/index.html
• http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

Heippa ja hyvää lauantaita kaikille!

Näin viikonlopun kunniaksi siirrytään hiukan kansainvälisempiin tunnelmiin. Otin yhteyttä saksalaiseen ystävääni, sillä olin kiinnostunut hänen koulutuspolustaan Saksassa.

Saksassa kouluvalinta saa aivan toisenlaisen merkityksen kuin Suomessa, sillä neljä vuotta kestävän peruskoulun jälkeen on neljä erilaista jatkomahdollisuutta. Valinta on pakko tehdä, ja erilaisia kouluja riittää. Tarjolla on myös runsaasti erilaisia yksityiskouluja ja painotettuja luokkia. Itse asiassa Eltern-lehden vuonna 2009 tekemän kyselyn mukaan 54% vanhemmista haluaisi valita lapsilleen yksityiskoulun, jos varaa olisi (http://www.wsws.org/en/articles/2011/07/priv-j05.html)

minä: Millainen on saksalainen nelivuotinen peruskoulu?
Tomke: Primary school (Grundschule) included learning a language (in this case English) by playing games. Paint pictures, learn the alphabet, basic mathematics, music-lessons with singing, religious stories telled by the teacher etc.
minä: Ja tämän jälkeen siis tehdään päätös seuraavasta koulusta? Mihin kouluun jatkoit peruskoulun jälkeen ja kuinka valinta tehtiin?
Tomke: At the end of primary school teachers gave my parents an advice, wich school I should go next. Based on the advices, my parents and I decided to which school I’m going. (in my case my decision was also based on my older sister who already went to a Gymnasium where I wanted to go). Of course it’s also sometimes important where your friends from school go next. Some students decide to go with their friends, who have often the same school-advices and -wishes.
minä: Minkälaisia yksityiskouluja Saksasta löytyy?
Tomke: My brother for expample went to one that was built up with a religious context. It was a comprehensive school (Gesamtschule) where you could choose different courses with different levels and it was also possible to make the Abitur there. But these private schools are quite expensive I think. You can also search after „Waldorfschule“ to find out more about an alternative school that’s quite popular and known in Germany

Mitä mieltä olet tällaisesta koulutusjärjestelmästä ja valinnanmahdollisuuksista?

Loppuun vielä lainaus How to Germany -sivustolta:
”German public education makes it possible for qualified kids to study up to university level, regardless of their families’ financial status”

Herättääkö tämä jotain ajatuksia?

Hei! Olemme Hanna ja Elina kouluvalintatutkijat-ryhmästä. Molemmilla meistä on kokemusta painotetusta opetuksesta; Hanna on käynyt koko peruskoulunsa ja myös lukion ranskalais-suomalaista koulua ja Elina on ollut ensimmäistä (ja vähän toista) luokkaa lukuunottamatta koko ala-asteen englanninkielisellä luokalla. Lisäksi Elina on ollut lukiossa medialinjalla. Seuraavat blogikirjoitukset käsittelevät painotettua opetusta ja yksityiskouluja Suomessa. Faktatiedon lisäksi avaamme syitä, miksi meidät on laitettu painotettuun opetukseen ja mitkä tekijät ovat vanhempiemme mukaan vaikuttaneet kouluvalintaan.

Faktat pöydälle

Painotettua opetusta esiintyy Suomessa kielten osalta varhennetun kielenopetuksen, kielikylpyopetuksen, kaksikielisen opetuksen sekä vieraskielisen opetuksen muodossa. Kielikylpyopetuksella tehostetaan vieraan kielen oppimista. Siinä vieras kieli on opetuskieli lähes kaikissa aineissa, mutta luokkatilanteissa ja koulun ulkopuolella saa kuitenkin käyttää äidinkieltään. Opettaja on kaksikielinen, mutta kommunikoi oppilaiden kanssa vain kielikylpykielellä. Kaksikielisessä opetuksessa opetus tapahtuu sekä esim. espanjaksi että suomeksi. Tällöin tavoitteena on molempien kielien yhtä vahva kehitys.

Muiden aineiden osalta painotettua opetusta esiintyy Suomessa melko monipuolisesti. Tarjolla on esimerkiksi matemaattisluonnontieteellisiin aineisiin, musiikinopetukseen, liikuntaan, mediaan ja kuvataiteisiin painottuvaa opetusta. Sekä näihin että painotettuun kielenopetukseen haetaan useimmiten erillisellä soveltuvuuskokeella.

Lukioiden painotetussa opetuksessa on selkeä ero siinä, onko kyse esim. medialukiosta vai medialinjasta. Valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa on säädetty tietty määrä kursseja, jotka lukiolaisen tulee suorittaa päättötodistuksen saamiseksi. Medialukiossa opiskelevat saavat erityistehtävän nojalla vapautuksen tietystä määrästä ”yleisaineiden” kursseja. Medialinjalla opiskelevilla ei ole tätä oikeutta, vaan he suorittavat sekä opetussuunnitelmassa määrätyn määrän ”yleisaineiden” kursseja, että tietyn määrän painotetun opetusaineen kursseja.

Omakohtaiset kokemukset

Seuraavaksi Elinan kokemuksia painotetusta kielenopetuksesta ja hänen vanhempiensa ajatuksia asiasta.

Elina muutti perheensä kanssa isän työn takia puoleksitoista vuodeksi Australiaan vuonna 1998. Asuinalue Sydneyssä päätettiin viihtyvyyden lisäksi pitkälti sen mukaan, missä on hyvämaineinen julkinen koulu. Tämä siksi, koska yksityisiin kouluihin pääseminen siellä on hankalaa ja lukukausimaksut ovat kalliita. Suomeen joulukuussa 2000 palatessa Elina kävi kevätlukukauden suomenkielistä kakkosluokkaa ja siirtyi sen jälkeen Postipuun kouluun englanninkieliselle kolmannelle luokalle.

Siirtyminen Postipuuhun johtui tietysti pääosin siitä, että Elinan vanhemmat ja Elina itse halusivat kielitaidon pysyvän hyvänä. Kouluvalinnan muita syitä vanhemmilta kysyessään he pitivät olennaisena sitä, että koska luokka oli kokonaan englanninkielinen, sen oppilaat olivat monesta eri kulttuurista lähtöisin ja näin ollen kansainvälisyys korostui opetuksessa. Kouluvalintaa helpottava tekijä oli myös koulun läheinen sijainti; jos koulu olisi ollut kauempana, olisi kynnys sinne vaihtamiseen ollut suurempi. Näiden lisäksi koulu oli hyvässä maineessa, mikä oli Elinan vanhemmille tärkeää.

Myös Elinan sisko opiskelee painotetussa opetuksessa liikunta-matematiikka-luokalla, yläasteella tosin. Elinan vanhempien mukaan yleisiä syitä painotetulle luokalle hakemiselle ovat lahjakkuus sekä se, että yleensä näille luokille hakeutuu samanhenkisiä ihmisiä, joilla on samankaltaisia tavoitteita ja työskentelytapoja.

Mitä ajatuksia painotettu opetus teissä herättää? Koetteko sen jollain tavalla eriyttäväksi? Lukisimme mielellämme myös omista kokemuksistanne aiheeseen liittyen, jos sellaisia on.

Lähteet:

http://www.espoo.fi/fi-fi/paivahoito_ja_koulutus/perusopetus/Opiskelu_peruskoulussa/Kielet_ja_painotettu_opetus

http://www.hel.fi/hki/kapyla/fi/Opetus/Painotettu+opetus/Espanja-suomiopetus

http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/lukiokoulutus/eri_vaihtoehtoja_suorittaa_lukio

http://www.edu.fi/yleissivistava_koulutus/teemat/kielikylpy_ja_vieraskielinen_opetus

Kuva:

http://www.hel.fi/hki/meikku/fi/Opetus/Painotettu+opetus

Teknisten ongelmien vuoksi blogikirjoitukseni julkaiseminen viivästyi aiotusta aikataulusta, pahoitteluni!

Tässä tuleekin jo meidän blogiviikon päätösteksti! Kuulostaa juhlalliselta, mutta älkää odottako liikoja. Minun on paljon helpompi höpöttää asiat ääneen kuin kirjoittaa.

Kun tämä kurssi alkoi, olin aika pihalla kaikesta. Olin nimittäin tullut kipeäksi ensimmäisen luennon vastaisena yönä. Kaiken kukkuraksi piti jakautua ryhmiin ja valita lööppi. Kun tapasin ryhmäläisteni kanssa ensimmäisen kerran, olin hieman hämmentynyt niistä tiedoista, niin eksplisiittisistä kuin hiljaisista, joita heillä oli. Osa heistä on nimittäin opiskellut jo useamman vuoden yliopistossa ja vaikka pääaine onkin ollut eri kuin kasvatustiede, kaikki tutkimuksen tekemiseen liittyvät asiat tuntuivat olevan heille melko selviä. On ollut kuitenkin todella ihana huomata, miten avuliaita ryhmäläiseni ovat olleet ja kuinka paljon olen saanut heiltä neuvoja. Jos tätä kurssia olisi pitänyt käydä yksin ja minun aiheekseni olisi valikoitunut hiljainen tieto, luulen, että te tietäisitte ainoastaanWikipedian määritelmän aiheesta. No ehkä olisin osannut hieman etsiä muutakin tietoa, mutta ymmärtänette pointin 😉

Reflektoidessani tätä kurssia, aloin pohtia sen merkitystä muiden opintojen rinnalla. Tutkimuksen tekemistä olisi voitu opettaa niin paljon tavallisemminkin, esimerkiksi pelkästään luennoimalla. Ymmärrän toki, että jotkut asiat on vain selkeintä opettaa tavalla, joka opiskelijasta voi joskus tuntua tylsältä, mutta olen iloinen tämän kurssin mielenkiintoisesta opetus tyylistä. Olemme tehneet asioita suurimmaksi osaksi ryhmissämme, välillä koko porukka yhdessä ja muutaman kerran yksinkin. Olen oppinut mm. tutkimuksen tekemisestä, kuullut eri ryhmien tutkimussuunnitelmista ja oppinut, mitä hiljainen tieto tarkoittaa.

Aluksi olin hieman kauhuissani, kun kuulin että ryhmämme aihe on hiljainen tieto. Sitä oli ja on edelleenkin hieman vaikea määritellä, mutta nyt aihe tuntuu jotenkin paljon kotoisammalta. Olen esimerkiksi kiinnittänyt hiljaisen tiedon ilmenemiseen huomiota myös yliopistomaailman ulkopuolella. Oppimisessa yksi parhaista asioista onkin se, kun huomaa, että ajattelee oppimaansa huomaamattaan –  se tavallaan tulee osaksi itseä. Hiljainen tieto on vaikeudestaan huolimatta erityisen kiinnostava sen vuoksi, että jokainen meistä omaa sitä. Olipa kyse sitten uunituoreesta ylioppilaasta tai kokeneemmasta maisteriopiskelijakonkarista, jokaisella meistä on omanlaistamme hiljaista tietoa. Kun nämä hiljaiset tiedot yhdistyvät, esimerkiksi juuri ryhmissämme, olemme saaneet ja saamme tulevaisuudessa paljon aikaan.

Teiltä haluaisin kysyä, miltä ryhmätyöskentely on tuntunut? Onko se ollut tuki vai kenties taakka? Mielestäni tällä kurssilla ryhmätyöskentely on ollut erityisen antoisaa ja tasapainottanut kivasti yksintyöskentelyä, mikä sekin on joskus ihan mukavaa.

Kuvan lähde: http://www.google.fi/imgres?imgurl=&imgrefurl=http%3A%2F%2Fwww.the-raa.co.uk%2Fraise-money-play-ball-teamwork%2F&h=0&w=0&tbnid=FQoYibkY8btEIM&zoom=1&tbnh=163&tbnw=309&docid=_7nOyQ7V36fhAM&tbm=isch&ei=WQNWVLewGobfPeLJgdAH&ved=0CAQQsCUoA