Ensimmäiset harjoitukset

Ensimmäisellä kurssikerralla harjoituksena oli tehdä kartta Euroopan typpilähteistä. Tunnilla kartan tekeminen sujui opettajan ohjeiden perässä ihan mukavasti. Kotona halusin palata vielä kartan pariin ja muokata siitä vähän hienomman näköisen ennen kuin postaisin sen muiden näkyville. Omalla koneellani kartta ei kuitenkaan näyttänyt samalta: siitä puuttui tietoja, enkä saanut kaikkia muuttujia jostain syystä näkyviin. Ongelmaan olisi varmasti ollut helppo ratkaisu, mutta QGIS:n aloittelevana käyttäjänä en sellaista hoksannut. Päätin tehdä nopeasti kokonaan uuden kartan, olinhan tehnyt sellaisen jo aiemmin.

Homma ei ollutkaan ihan helppo, sillä useimmat asiat olivat unohtuneet täysin viime kerralta. Tuntui, etten oikein ymmärtänyt QGIS:n toimintoja ollenkaan. Karttaa vääntäessä meni kauemmin kuin olisi tarvinnut, mutta sain sen lopulta tehtyä ohjeiden avulla. Ja olen siihen ihan tyytyväinen. Siitä saa mielestäni hyvin selville tarvittavat tiedot, kuten typpipäästöt, päästöosuudet ja vesialueet.

Vaikeinta oli mielestäni datan saaminen oikeaan muotoon. Tuntui, että näpyttelin miljoonia eri nappeja oikean tuloksen saamiseksi. Joudun monesti poistamaan tekemäni muutokset, sillä ne näyttivät ihan vääriä asioita. Lopulta olo oli helpottunut, kun oivalsin vaadittavat toiminnot ja sain tiedot oikeaan muotoon.

Harjoituksen 1 typpipäästökartta

Kuva 1. Harjoituksen 1 typpipäästökartta

Kotitehtävänä piti luoda koropleettikartta Suomen kuntien tietokannasta. Valitsin vaikeustaso 1:n, sillä olin vielä epävarma omista QGIS-taidoistani. Selasin erilaisia muuttujia, ja yritin samalla miettiä, minkä niistä valitsisin. Osa lyhenteistä oli hieman epäselkeitä, eikä niiden merkitys oikein auennut. Päätin kuitenkin monien vaihtoehtojen joukosta valita kesämökkien lukumäärän kunnittain, onhan kesä lempivuodenaikani.

Tehtävä sujui melko vaivattomasti. Juuri äsken tekemäni typpipäästökartta helpotti työskentelyäni huomattavasti, sillä työvaiheet olivat tuoreena muistissani. Heti aloitettuani kohtasin kuitenkin ongelman: miten saan datan visualisoitua oikealla tavalla kartalle? Seurasin ensimmäisen harjoituksen ohjeita, mutta legendan lukuarvot olivat kummallisen pieniä. Muita blogeja lukiessani huomasin, että Katariina Maijala oli törmännyt samaan ongelmaan kesämökkejä visualisoidessaan. Mietin, että nämä taitavat olla prosenttilukuja. Nyt eivät ohjeet auta tässä tilanteessa. Siitä alkoikin pähkäily, että miten saan tavalliset luvut legendaan, ja muutaman tovin kikkailtuani sain jonkinlaiset normaaleja lukuja esittävät numerot kartalle. Jälkeenpäin asiaa miettiessäni lukujen saaminen oikeaan muotoon oli hyvinkin helppoa.

Loppu menikin mukavasti kartan ulkonäköä muokatessa. Valitsin kesäisen oranssin kuvaamaan kesämökkien lukumäärää, lisäsin legendan, mittakaavan ja pohjoisnuolen. Olen itse tyytyväinen karttaan, sillä mielestäni se on selkeä ja helppolukuinen. Siitä voidaan havaita, että eniten mökkejä sijaitsee Keski- ja Itä-Suomessa, sekä Lapissa. Vähiten niitä taas on Länsi-Suomessa.

Kesämökkien lukumäärä kunnittain

Kuva 2. Kesämökkien lukumäärä kunnittain

Tehtävien tekemisen jälkeen koen osaavani jonkinlaiset QGIS:n alkeet. Erityisesti nautin karttojen ulkonäön muokkaamisesta, sillä se oli mielestäni helppoa ja koen olevani siinä hyvä. Luulen osaavani myös laittaa datan oikeaan muotoon kartalle, vaikkakin vähän ohjeiden avulla. Mielestäni kartoista tuli oikein onnistuneita, sillä niistä välittyy se tieto, mikä pitääkin. Tarvitsen kuitenkin paljon lisää harjoitusta QGIS:n suhteen, jotta osaisin käyttää sitä vaivattomasti ja ilman ohjeita. Toivottavasti tässä tilanteessa ollaan kurssin lopussa.

 

Lähteet:

Katariina Maijala, https://blogs.helsinki.fi/katariinagem/