About Anne Karkulahti

Anne Karkulahti on projektipäällikkö Palmenian Helsingin yksikössä. Työsarkaan on kuulunut jo pitkään pääosin kehittämishankkeita, joissa luodaan koulutukseen liittyviä kansallisia verkkopalveluita. Osa työajasta vierähtää viestintäkoulutusten parissa. Vaikka viestintäosaamista Annelle onkin kertynyt monipuolisesti, opittavaa riittää. Verkossahan muutokset ovat arkipäivää niin teknisesti, sisällöllisesti kuin toiminnallisesti. Tällä haavaa Annea innostavat joukkoistus ja yhteisömanagerointi.

Kuka ei kuulu joukkoon?

Joukkoistaminen on tämän päivän juttu. Kaikkihan me haluamme kuulua johonkin joukkoon, sosiaalisia eläimiä kun olemme.

Verkossa saamme osallistua esimerkiksi tuotteiden ja palveluitten arviointiin, kehittämiseen tai ideointiin, kuten Avainklubissa. Voimme jakaa asiantuntijuuttamme erilaisissa yhteisöissä ja verkostoissa – ja kehittää osaamistamme, myös osoittaa sitä, luoda profiiliamme joukossa, kuten Sometu-verkostossa.

Joukossa vai parvessa?

Crowdsourcing on kohtalaisen nuori ilmiö, joka hakee koko ajan muotoaan, etenkin kun uusia välineitä putkahtelee tuon tuosta. Alan asiantuntijat yrittävät kuitenkin saada ilmiöstä kiinni määritelmin. Palkittu some-asiantuntija Janne Ruohisto valaisi asiaa Palmeniassa Koutsi-hankkeen joukkoistuspäivässä.

Joukkoistus lähtee organisaatiosta, jolla on tietty tavoite ja sen mukainen tehtävä annettavana joukolle. Joukkoistus kohdistuu ennaltamääräämättömälle porukalle. Ihmisiä pyritään saamaan kasaan melko paljon, ja toiminta ulottamaan pitkähkölle ajalle. Joukkoa pyritään ohjaamaan kohti organisaation tavoitetta, ja hommaa hoitaa yhteisömanageri.

Parvityö puolestaan voi käynnistyä kenen tahansa aloitteesta. Parvi toimii nopeasti, sillä se voi olla hyvinkin pieni. Siellä ei jäädä oleilemaan, vaan pelkkä piipahdus riittää.

Ryhmiin muodostuu erilaisia rooleja. Osa ihmisistä on hyvin aktiivisia, toiset vähemmän, kun taas osa nauttii vaitonaisesta seuraamisesta. Silti jokainen yksilö on joukolle tärkeä. Yksilöistähän se joukko tai parvi muodostuu.

Korkeakoulujen heimot

Opiskeluaika liittää meidät meidät johonkin ryhmään, ehkä moniinkin. Vuosikurssiin, saman tutkinnon suorittajiin, harrastusryhmiin, oppilaitoksemme koko opiskelijajoukkoon, ’emosta’ irtaantuneisiin.

Minua kiehtoo nyt se, kuinka näitä korkeakoulujen ‘heimolaisia’ saadaan kiinnostumaan keväällä julkaistavasta verkkopalvelusta, jonka parissa työskentelen. Ja kuinka he innostuisivat tuottamaan palveluun käytännön sisältöä. Tulevasta palvelusta on hyötyä sekä korkeakoulujen opiskelijoille että alumneille, joten tieto siitä on tärkeää saada leviämään. Kuinka sen teemme, selviää minulle ja muille hienon verkostomme toimijoille vähitellen, yhdessä tekemällä, joukkoistuen, kevään kuluessa. Käy katsomassa Koutsi-hankkeen blogista, mitä me joukolla nyt pyörittelemme.

Sinä?

Niin, mihin joukkoon sinä mahdat kuulua? Facebookissa, LinkedInissä, Twitterissä, Pinterestissä, Four Squaressa, Ningissä, Podiossa, Yammerissa …