Viikko 7. Kurssi olisi nyt paketis, kaipaamaan jään sinua GIS

Noniin, on aika pistää tämä kurssi pakettiin täysin vapaavalintaista aineistoa hyödyntävällä kartalla. Tällä viimeisellä kurssikerralla ei enää tullut opeteltua hirveämmin mitään uusia analysointi- tai visualisointimenetelmiä, mutta tiedonhakua sitäkin enemmän.

Lähtiessäni etsimään loppukarttaa varten paikkatietoa sisältävää aineistoa, hämmästelin aluksi kuinka paljon paikkatietoa sisältävää dataa oli tarjolla jo pelkästään Artun linkkaamilla sivustoilla! Mahdollisuudet kartan tekoon tuntuivat rajattomilta, mutta tarkastellessa saatavilla olevaa aineistoa hieman syvällisemmin tuli vastaan myös paljon rajoitteita ja puutteita. Ensinnäkin monet saatavilla olevat aineistot rajoittuivat jollekkin tietylle alueelle, kuten valtio-tai kaupunkitasolle ja laajempia alueita kattavat aineistot olivat usein puutteellisia tiettyjen valtioiden ja anoikumeenien alueiden osalta. Lisäksi useat aineistot olivat piilossa maksumuurin takana ja erilaisia tiedostomuotoja johon aineistot olivat tallennettuina löytyi lukemattomia, joista osa ei sopinut yhteen QGIS:n kanssa ainakaan ilman jonkinlaista tiedostonmuokkausta.

Pohdin pitkään mistä karttani laatisin. Pompottelin pitkään ideoita esimerkiksi hengityselinsairauksien yhteydestä tupakointiin ja ilmansaasteisiin, mutta riittävän tarkan datan löytäminen osoittautui hankalaksi. Lopulta löysin maailman kattavaa rasterimuotoista dataa peltoaloista ja halusin jotenkin tuoda tämän mukaan kartalle. Pohdin toiseksi muuttujaksi esimerkiksi pohjavesistön määrää ja laatua, sekä maaperän koostumusta, mutta puutteellisen aineiston vuoksi päädyin lopulta esittämään kartalla peltoalojen kanssa maailman pintavesistöt ja tarkastella kuinka yhteneväisiä nämä kaksi muuttujaa ovat. Näiden kahden välillä voi kartalla havaita yhteyden ainakin suurimpien jokien kuten Mississippin ja Yangtzen deltan osalta.

Myönnettäköön, että en ole erityisen tyytyväinen lopulliseen karttaani, sillä olisin halunnut käyttää enemmän erilaisia analysointityökaluja työssäni, mutta päätin että en jaksa kahlata tätä loputtomalta tuntuvaa datan etsinnän suota enää pidemmälle. Opin kuitenkin karttaa laatiessa hieman enemmän aineiston keruusta ja etsinnästä, sekä mistä sitä voisi tulevaisuudessa etsiä tehdessä vastaavanlaisia projekteja. Nyt on kuitenkin aika jättää hyvästit tälle erittäin mielenkiintoiselle kurssille ja rakkaille kurssiblogini seuraajille. Toivottavasti teillä ollut yhtä mukavia oppimiskokemuksia kurssilla kuin itselläni.

Kirjallisuus

Downloads

http://sedac.ciesin.columbia.edu/data/set/aglands-croplands-2000

 

One thought on “Viikko 7. Kurssi olisi nyt paketis, kaipaamaan jään sinua GIS”

Leave a Reply to Seeti Uuno Samuli Haapanen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *