Japanilainen lemmikki on mielikuvissamme muotoutunut Paris Hilton -tyyliseksi blingblingillä stailatuksi chihuahuaksi, Tinkerbelliksi. Mekkoihin, koruihin ja ylipäänsä muodikkaaseen kokonaisuuteen sonnustautunut koira ei toki ole harvinainen näky Japanin suurkaupungeissa, mutta suuri osa koirista kulkee kuitenkin talutushihnassa ilman rihmankiertämää, omassa turkissaan.
- Mallinukkekoira tyylitellyssä Lee-farkkuasussa
- Paris Hilton vieraisilla lemmikkiliikkeessä Shibuyassa Tokiossa
Japanissa lemmikki on muuttunut lemmikistä ja ystävästä perheenjäseneksi – lapseksi tai jopa puolison korvikkeeksi. Nuorten japanilaisten on monista syistä entistä vaikeampaa löytää itselleen puolisoa ja erityisesti parisuhteeseen sitoutuminen koetaan jopa mahdottomaksi, esteeksi omalle elämäntyylille. Läheisyyttä tuovatkin lemmikit, joiden kautta koetaan eri elämänvaiheita: syntymä, elämä, vanhuus ja kuolema. Lemmikin syntymäpäivän kruunaa luonnollisesti syntymäpäiväkakku.
AEON Pet -lemmikkitarvikeketju on siirtänyt liiketoimintaansa entistä enemmän elinkaaripalveluihin, joita lemmikinomistajat haluavat hankkia perheenjäsenelleen. Lemmikin voi hankkia myymälätiloissa toimivalta yhteistyöyritykseltä, jonka kautta hoituvat lemmikin pentuvaiheen peruspalvelut, esimerkiksi vakuutus, rokotukset ja mikrosirutus.
- Mallinukkekoira matkalla päivähoitoon?
- Unisex pukee koiriakin
- Happy Birthday, dear Musti!
Tämän jälkeen työssäkäyvä lemmikinomistaja voi valita joko petsitterin, eli omistajan kotona päivähoitopalvelua tarjoavan hoitajan, tai viedä lemmikinsä pet kindergardeniin, päiväkotiin, jossa lemmikki sosiaalistuu ja saa kommunikoida muiden lemmikkien kanssa noin 7 euron tuntipalkkiota vastaan. Samaan palveluun kuuluu myös koulutus. Todennäköisesti saman palvelun kautta järjestyy tarvittaessa myös käynti konsernin eläinlääkäriasemalla. Palvelut ovat vasta kehittymässä, mutta vauhti on nopeaa.
Huoli ikääntyvien lemmikinomistajien mahdollisuudesta hoitaa omaa lemmikkiään on johtanut pohdintaan, pitäisikö omistajuutta rajoittaa ikääntyvän väestön osalta. Uutena huolena on lemmikkien keski-iän nousu, mihin on vaikuttanut eläinlääkinnän kehittyminen. Palvelutarjonnassa juuri ikälemmikeille (senior pets) onkin alettu tarjota erityisiä terveydenhoito-, huolenpito- ja dementiapalveluita.
- Uupunut koiranpentu odottaa uutta omistajaansa
- Muotia rakkaalle lemmikille
Kun lemmikin viimeinen matka koittaa, myös hautaamiseen on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja. Hautaamisen voi järjestää eri kirkkokuntien siunausmenojen mukaan. Eri lähteiden perusteella buddhalaisväritteinen toimitus on kuitenkin suosituin – kukapa ei haluaisi perheenjäsenelleen mahdollisuutta jälleensyntymään. Oikea tapa siirtyä tuonpuoleiseen on rakkaudenosoitus.
Teksti: Jaakko Autio