Kuka kuuselta kysyy:
kuinka katkesi kerkkä!??
Kuka kuuselta kysyy
onko hirvellä hampaat
kuivan kesän kynnyksellä

Pikku-kissa kainaloinen
kaunis pieni omanen
piiloon hiipi peiton alle
vielä löydänkö mä sen?

tässä me ollaan, sinä ja minä
aamua pukemassa päällemme
puolukat paistavat sammalsäässä
sienien siimekseen nousemme

Äidin pieni murmeloinen
ihana kallis omanen
vingun kuulen, viulun kielen
tutun naurun sävelen

päivien pilvistä toisillemme
uusia aamuja katamme
kaupungin kulmista lystikkäistä
muistomme käynevät kasteille

Pikkupuuni käyrä kerkkä
omanas täällä ajelen
pitkin pitäjiä, teitä
jurttajalkaa anelen

mahla se muistaa mustikoita
kone kiertää kymmenen
vanhaa vettä,  me unelmoiden
tunnemme tuomien kosteuden

Kotimetsän kiero kärppä
kallis äiti omanen
vaanii mailla vierahilla
totta, tuskin häveten

tässä me ollaan sinä ja minä,
aamuja puemme yllemme
kunhan se mittarinuoli värähti
yhteinen matka on kotimme

sulje

antakinsatakipannakinatakinakijou

putumputum
kapenwasatajakiouou

osamua
putumputum

oooooooooooo

soi

antakinsatakinsatakikinasantakisantapi

putumputum

Petäjävedellä puinen Tara
pinkki
seinistään
ja valkoiset pylväät

Koskikara
musta kyljistään
valkoinen väljistään
poukkoilevat pylväät

Heinäni-ihana sara
tuleentaa kuin itsestään
sinut mielestään
pitää vain lukua veljistään
pikkuhaukat ylväät

Pähkinäprinsessa munassa keinu
istu mustassa mukavaa
kotilehdon kotelossa
koti konkelon kolossa

Vati valppaana vapise!
vapise valon vauraus:
kotilehdon kotelossa
koti konkelon kolossa

Pekaani cashew pistaasi hassel
lantehiltaan noille loisku
nälkäisille naikkosille
kituville kiekkosille!

Pähkinäprinsessa munassa keinu
istu mustassa mukavaa
nälkäisille naikkosille
kituville kiekkosille!

Arvaatko, missä on Sateenkaari?
Kuvittele kirjavan ponin laukannosto, ja kimaltavat perhoset
kengät kipunoivat anilliinitähkiä, valkeat siivet hattaroita
ja taivas, senhän on oltava
heleänsinistä ja mystisen mustaa,
helskyvä aurinko, ukkospilvet
yhteisessä kuvassaan

Pystytkö edes kuten  ranskalainen lepakko mustassa
sametti-ta-kissa
kuulemaan  kimeimmän tylysi
Sinun laisiasi varten
puistoissa soitetaan karkotetta,
ja ostoskeskuksissa,
jota toiset eivät edes kuule;
et kirkuisi ihmistä elämän kuoleviin lampiin!

Arvaatko, missä on Sateenkaari?
Sen juurella kai pikkukerubit kikattavat sokerista sammalta
rakastunut Lounatuuli antaa oksien hyväillä kenkäinsä korkoja
Taivas, senhän on oltava
heleänsinistä ja mystisen mustaa,
helskyvä aurinko, ukkospilvet
yhteisessä kuvassaan.

Riippuessaan satunnaisten ohikulkijoiden kolikoista
perustarvehierarkian Mahlerin porrassyvennyksissä, rimpuillessaan satunnaisissa ohikulkijoissa riippuvien kolikoiden löyhässä seitissä, kuin hämähäkki olisi saanut liian suuren annoksen kofeiinia ja huuhtonut siitä verkkonsa – hän hymyilee. On joulukuu ja aamusta toiseen Kaisaniemenpuiston marraskuutuuli on armoton ystävä, kietoutuu käsivarsiin ja lyö leikkisästi takinliepeitä, tai sitten tuuli on rintamalinjassa yleisönsä kanssa Kuukin murisee: tuo riivaava, hädissään ontuva hakkaava tunnistamaton humppa minun ihanassa puistossa! Siinähän se säkenöivä elämänhalu tanssittaa ylemmyydentuntoista alentuvuutta, yltäkylläistä joutenolon iloa inhottavassa rytmissään…

pRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
Täytin juuri mehupulloani vedellä

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
Täällä on kaunista                          kylmää

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
ja taskussani on kivi, lämmin, kun sitä puristaa kämmentä vasten

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
toisessa taskussa leikkiauton pyörivät pyörät, pitäisikö

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
minun kertoa hänelle niistä, vai teenkö itsestäni typerän

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
jätin lompakkoni sisään, ensi kerralla muistan

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
tämän rakennuksen nimi muistuttaa kirjoitettuna hulluutta

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR-
ja tuo ääni on niin voimakas –

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
Ei vieläkään –
RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR!

.

.

…

 hiljenee

Mustassa munassa hän keinuu

Hän on asteleva,
hänen helmansa ovat pirskovat pähkinöitä,
ropiseva raekuuro pyyhkäisee kylläisenä
yli kuivan pellon ja nälkää näkevän kansan
Kuin rakeet ropisevat myös ylistyshuudot:
jaloissaan hiekan rahina, saksien raksahdukset kuorissaan
ravitseva sade saa metsän heräämään,
vavahduttaa tottamme kirkkaina välähtävät hetket!
Ravistellen herättää tuuli kasvien köydet
ja pyyhkii viimein paljaat jalanjäljet valtatien pölystä…

Mutta  muna on musta ja pimeä kuin pilvinen taivaankansi
ja prinsessa nukkuu mustaa unta,
raikasta ja pehmeää

Rohkea käsi tartu käteen, katse katseeseen!
Äänen kaiku ihoon.