Tänä aamuna voimamies on väsynyt
ota syliin
kätke hetki kotkanpoikaa
kantaahan se vielä.

Veisaa vettä Michelangelon taivas
ja vanhaa virttä Veijo-Noita;
repaleinen rusinoita pää täynnään –
oikeasti totuus voi olla heterogeeninen, pelottava kaaos:
lähdetäänkö kännäämään huominen pois, kun
apinoitahan me vain ollaan, noissa pienissä pilven hattaroissa täysiä!

Vaikka joku olisi kysyvä:
– Tuleeko sitä lopussa järkiinsä ja kaikki muuttuu sekavaksi?
Hullut ovat kuin päivänkakkaroita ilman kotia

ja Jumalan käänteinen ihme niin tavallinen, ettei hämmästytä ketään
kukkuloilla soiden suloiset äänet.

Muhkuravarpaisillaan takoo pönäkkä rouva Kuu taivasta pitkin selkääsi, raapaisee siihen jomottavan jäljen. Siinä näet holtiton kirkas kuin itse pimeytesi vatsa on ontto, elävä sorasydän rahisee ja takoo ohuenpaksua suonistoseittiä. Takoo tyhjää ja takoo täyttä. Sinussa haava kuhisee katseyhdyskuntia, mutta muita muistoja meillä ei ole, ei tule. Vain Kuu vailla varjoja takoo taivasta hämärästä huomiseensa.

Viime viime ensin esteli lapseni vielä
sanoin: tähtää ja tähtää markku jotakin
ja ja ja katoaa minä
ovi jotakin jostakin nyt –

Viime yönä oli päivä

Yönä yönä kun ylös kanssani vielä
markulle: pian markku markku markku jotakin!
Tuntematon tuntematon jää piippu, astelen,
tuulessa on on on

Tähtää markku lataa markku huutaa: Lapset alas, markku ampuu!

Oli näin hän ja kanssani vielä,
pöydän alla lataa markku lataa jotakin
hahmo tytisee hiljaisuus katoaa alakertaan;
lenkuttaa kadonnut jäänyt päivä-on-yö-on-päivä

Ja tuntematon hahmo vajoaa.
Ja tuntematon rytisee ja hajoaa.
Ja jää hiljaisuus:
katoaa piippu katoaa markku katoavat lapset.

Päivä kiväärin piipun hän kääntyi hänen selkänsä takana vielä.
Pian et ehdi markku markku huutaa: Lapset alas!
ampuu markku
jotakin
vajoaa ja rytisee hiljaisuus mahtuu alakertaan,
ulkona paistaa kadonnut jäänyt päivä-on-yö-on-päivä

Ovi tuulessa lenkuttaa ja paistaa aurinko.
Jotakin on kadonnut.
Jotakin on jäänyt
nyt kun päivä-on-yö-on-päivä.

Kii kissa, kaksin kerron
kii kiikkerä katkura;
kii kielen alle kulkee
luupuoli tassukas.

Vierähti toden tuntu
kii kiiltävää kiskoa?
Niin tsikkoi, on minä hauras:
join ajan kahtia.

No onkos tavatonta
kii Kiirukirsuni
kii, huoju ja hirnu
kirsik-ka-uniini!

Kissa kiikkerä kielen tassukas,
vieläkö käy kello?
Toden kiiltävää kiskoa ajan
hetkeksi uniini huoju

kaksin, kiikkerä kielen tassukas
tuntu kiskoa, minä kahtia
tavatonta kiirukirsuni:
hirnu uniini,

kiikkerä kellomme allamme huojuu.