SANDRICH, ideasta prototyypiksi

Virtuaalitodellisuus ja teknologia tulevat opetukseen mukaan vauhdilla, myös Päijät-Hämeen LUMA-keskus on mukana kehityksessä.

Tiedeluokka SOLUssa sijaitsee uniikki AR Sandbox, joka rakennettiin monen eri toimijan yhteistyössä kesällä 2018. Virtuaalihiekkis herättää mielenkiintoa ja kiinnostusta kaikkissa ikäryhmissä. Hiekkiksessä yhdistyvät perinteinen hiekkalaatikko, sekä teknologia, joka tuo siihen mukaan korkeuteen perustuvat värit, korkeuskäyrät, vesisateen ja valuvan sadeveden. Laatikossa on noin 100kg hiekkaa ja se liikkuu Tiedeluokka SOLUssa pyörien päällä muutaman metrin kerrallaan.

Virtuaalihiekkistä hyödynnetään erityisesti maantieteen opetuksessa, kun SOLUun saapuu vierailevia ryhmiä. Haluamme kuitenkin, että mahdollisimman monella koululla olisi mahdollisuus hyödyntää sitä osana jokapäiväistä opetusta.

Saimme tavoitteen toteuttamiseen MAKERA- rahoituksen. SANDRICH- hankkeessa tuotetaan kouluympäristöön soveltuva prototyyppi, sekä opetusmateriaalia hyödynnettäväksi. Haluamme erityisesti työskennellä yhdessä opettajien kanssa, joten kutsumme ideointiin mukaan kaikki toiminnasta kiinnostuneet opettajat.

Ota rohkeasti yhteyttä: phluma (a) helsinki.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *