Joulukuun 2021 verkostoviesti

Lahtelainen Toukkakompostori-projekti valittiin Suomen edustajaksi kansainvälisille Science on Stage 2022- Festivaaleille

Länsiharjun koulun 4.luokan oppilaat toteuttivat lukuvuonna 2020–2021 Toukkakompostori-projektin, jossa toukat muuttivat kouluruokalan biojätettä mullaksi koulun kasvihuoneeseen. Toukkakompostori-projekti osallistui StarT-ohjelmaan, jossa se palkittiin sekä projekti-, että hyvä käytänne -kategorioissa. Huipennuksena Toukkakompostori hyvä käytänne valittiin Suomen ehdokkaaksi kansainvälisille Science on Stage 2022- Festivaaleille.

Toukkakompostori oli monen toimijan yhteinen projekti, jossa aktiivisina toimijoina olivat lahtelaiset koululaiset. He tutustuivat kierto- ja ruokatalouden teemoihin ja saivat vastuulleen hoitaa mustasotilaskärpäsen toukkia. Toukkia ruokittiin koulun ruokahävikillä, ne muodostivat multaa ja lopulta kasvaneet toukat päätyivät koulun opettajan kanojen, sekä Vesijärven kalojen ruoaksi.

Luokan opettaja Tarja Niemeläinen uskoo oppilaiden muistavan projektin varmasti alakoulun päättymisen jälkeenkin. Kiinnostuksen herääminen luonnontieteitä kohtaan ja lasten luontosuhteen vahvistaminen olivat kantavia teemoja projektin käytännön toteutuksen takana.

Hienosti toteutettu projekti valittiin Suomen edustajaksi Science on Stage 2022- Festivaaleille Prahaan ensi maaliskuussa. Tapahtuma on opettajille suunnattu kansainvälinen tapahtuma, joka tavoitteena on kehittää luma-aineiden opetusta jakamalla ideoita ja malleja. Tapahtumaan on normaalisti osallistunut noin 500 eurooppalaista luma-aineiden opettajaa. Ideoita ja tietoa jaetaan toiminnallisuuden ja esitysten kautta. Toukkakompostorin lisäksi Suomen edustajina ovat Forssan ja Taipalsaaren oppimisyhteisöt.

Lue lisää muista valituista ehdokkaista: https://start.luma.fi/start-uutiset/suomesta-ideoita-tutkivaan-oppimiseen-yhteistyohon-ja-monialaisuuteen-science-on-stage-2022-festivaaleilla/

Lisätietoa SonS-Festivaaleista ja StarT-ohjelmasta: https://start.luma.fi/ota-yhteytta/

LUMAT-tutkimusseminaari

Tervetuloa LUMAT-tutkimusseminaariin torstaina 9.12. klo 14–16. Tutkimusseminaari pidetään tällä kertaa sekä suomeksi, että englanniksi. Ilmoittaudu mukaan saadaksesi linkin ZOOM-tapahtumaan.

Esitykset:

  • Algoritminen ajattelu kemian opetuksen tukena (suomeksi). Kemianlehtori Ari Myllyviita, Helsingin yliopisto
  • Learning Computational Thinking in a Multi-Disciplinary STEAM Design Project in Middle School Makerspace (englanniksi). ICT-koordinaattori Aleksi Markkanen, Kulosaaren yhteiskoulu & kuvataide ja LUMA-opettaja Erika Perttuli-Borobio,Kulosaaren yhteiskoulu

Ilmoittaudu mukaan: https://www.lyyti.fi/reg/LUMAT_Science_Research_Forum_2185

Lisätietoa ja abstraktit: https://www.luma.fi/tapahtuma/lumat-tutkimusseminaari-9-12/

Järjestäjänä LUMAT tutkimusfoorumi: https://www.luma.fi/en/lumat-science-research-forum/

SOLU:n kevään opetusvierailut varattavissa 4.1.2022 alkaen

 

Tiedeluokka SOLU:n kevään 2022 opetusvierailut ovat varattavissa tiistaina 4.tammikuuta. Opetusvierailuja on varattavissa helmikuusta toukokuulle (viikot 7–21) biologian, kemian ja maantieteen oppiaineissa. 9lk-ohjelma täyttää SOLU:n alkuvuoden, siksi muita opetusvierailuja ei valitettavasti voida tällöin toteuttaa. Opetusvierailuja tarjotaan esiopetuksesta toiselle asteelle. Vierailutoiminta on maksutonta Kanta- ja Päijät-Hämeen oppilaitoksille.

Varaa opetusvierailu phluman sivuilta: https://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tiedeluokka-solu/

LUMA Finland – Together we are more

How to inspire future makers to study mathematics, science and technology? How to support skilled teachers and pre-service teachers in their important work? How to build a good and sustainable future in collaboration and research-based way? Among other things, these questions will be answered in a new online book describing national and international LUMA science education activities. A total of about one hundred people from the LUMA Center Finland network (11 Universities and 13 LUMA Centers) have participated in the design and creation of the book.

Together we are more! – LUMA motto

Editors Maija Aksela, Jan Lundell & Topias Ikävalko (2020)

LUMA- joulukalenterit

Joulukuuta ilahduttamaan on julkaistu erilaisia luma-joulukalentereita 🎄

🎅Oivallusten joulukalenterista alakouluikäisille riittää iloa joulukuun jokaiseen päivään aina jouluaattoon asti! Joulukalenterin luukut löydät Oivalluksia etsimässä -blogista: https://blogs.uwasa.fi/lumakeskuspohjanmaa/

🎅I år handlar Skolresurs julkalendern om vardagsnära naturvetenskapliga fenomen, som presenteras med hjälp av begreppsbubblor (Concept Cartoons). Målgrupp för kalendern är elever i åk 5 och uppåt. Du hittar luckorna endera via vår hemsida (https://www.abo.fi/centret-for…/skolresurs-julkalender-2021 ) eller här på vår Facebook-sida Skolresurs. Lärarhandledningen finns i materialbanken bakom följande länk: https://bit.ly/skolresursjulkalender21.

🎅 Summamutikan joulukalenterissa sukelletaan matematiikan pariin! Seuraa kalenteria Facebokissa Summamutikka tilillä.

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2021

Päijät-Hämeen LUMA-keskus oli mukana Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjan artikkelissa ” Tiede- ja ympäristökasvatusta Lahdessa”.  Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2021 ”Yksi luonto, yhteinen ympäristömme” julkistettiin Lahden tiedepäivän yhteydessä.

Lisätietoa https://www.phtutkimusseura.fi/wpr/vuosikirja-2021-yksi-luonto-yhteinen-ymparistomme/

LUMAN Lumoa- täydennyskoulutus

 

Kuinka eheyttävää ja laaja-alaista opetusta tulisi toteuttaa kouluissa ja päiväkodeissa? Mitkä työtavat ja oppimisympäristöt on todettu tutkimuksen perusteella toimiviksi? Entä miten tällaista opetusta voidaan arvioida?

LUMAN Lumoa -koulutuksessa pääset kuulemaan erilaisista tavoista rakentaa monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Koulutus soveltuu opettajille varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Esiteltäviä työtapoja voit toteuttaa joko yhteistyössä oman koulusi tai päiväkotisi sisällä tai muiden kumppanien kanssa. Ideoiden lisäksi saat koulutuksesta kontakteja yhteistyön aloittamiseen.

Nyt ensimmäinen maksuton verkkokurssi on auki. Opittua pääset syventämään kevään jatkokursseilla.

Koulutukseen osallistumalla…

kuulet miksi eheyttävä ja laaja-alainen opetus on hyödyllistä

pääset pohtimaan aihetta kollegoidesi kanssa.

saat paljon esimerkkejä eheyttävästä ja laaja-alaisesta opetuksesta sovellettavaksi omaan opetukseesi.

saat vinkkejä ja palautetta oman monialaisen oppimiskokonaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

Lue lisää verkkosivuilta ja klikkaa itsesi kurssille: https://www.luma.fi/luman-lumoa/

 

Hyvää joulun aikaa!

Marraskuun 2021 verkostoviesti

1. Tiedekerho ONLINE

Tiedekerho ONLINE 2.12-27.1.2022.

Tervetuloa mukaan Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen järjestämään tiedekerhoon! Tiedossa kivaa ja oivaltavaa tekemistä yhteensä kuuden kerhokerran verran

ILMOITTAUDU: 8.-15.11.2021 täällä (linkki).

KENELLE: 7–9.vuotiaille.

AIKA: Kerho kokoontuu kuusi kertaa: 2.12., 9.12 ja 16.12 sekä 13.1, 20.1 ja 27.1.2022.

Kerho järjestetään Teams-yhteydellä torstaisin klo 17–18.

PAIKKA: vaikka oman kodin keittiö! Kerho toimii virtuaalisesti, joten tarvitset osallistumiseen toimivan nettiyhteyden, sekä tietokoneen!

TARVIKKEET: Osallistujille lähetetään materiaalipaketti, joka sisältää erikoisempia tutkimusvälineitä ja -aineita. Materiaalipaketin voi myös noutaa Lahden Yliopistokampukselta. Myös kotoa löytyviä peruselintarvikkeita käytetään. Itsehankittavat tarvikkeet: www-sivuilla.

MUUTA: Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kerholaista.

Lisätietoja www-sivuilla (linkki).

2. Uusille verkostoviestin tilaajille arvonta

 

Järjestämme arvonnan kaikkien uusien verkostoviestin tilaajien kesken! Arvomme kuvitetun maailman kartan, joka sopii esimerkiksi koululaiselle. Arvontaan osallistuu tilaamalla verkostoviestin marraskuun aikana. Kerrothan mahdollisuudesta kaverille ja kollegalle!

Verkostoviestin voi tilata etusivumme alareunasta täältä: https://luma.lahdenyliopistokampus.fi/

3. LUMATIKKA Syksyn kurssit ovat parhaillaan käynnissä

LUMATIKKA on täydennyskoulutusohjelma matematiikan parissa työskenteleville varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opettajille. Koulutuksen oppijalähtöiset, toiminnalliset ja konkreettiset sisällöt auttavat herättämään ja kasvattamaan oppijoittesi matikkainnostusta! Koulutus tarjoaa opetusalan asiantuntijoiden tuottaman tuoreen, tutkimusperusteisen tiedon oman opetuksesi kehittämisen tueksi.

Syksyn kurssit ovat parhaillaan käynnissä ja kursseille pääsee liittymään kurssien jo alettuakin. Esimerkiksi kurssi: Matematiikan polulla varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle (3 op) on käynnissä 28.11.2021 asti.

Kysy esimieheltäsi mahdollisuutta hyväksilukea koulutus VESO- tai KiKy-tunneiksi.

Lisätietoa LUMATIKKA-sivustolta: https://lumatikka.luma.fi/

4. NordStarT-kilpailu

NordStarT- ilmastonmuutoskilpailussa etsitään konkreettisia keinoja ilmastokriisin torjuntaan. Kilpailussa keskeistä on ilmastonmuutosteeman käsittely, ongelmanratkaisutaidot sekä lasten, nuorten ja korkeakouluopiskelijoiden äänen kuuleminen.

Kilpailussa on kaksi sarjaa: 1. Lasten, nuorten ja korkeakouluopiskelijoiden projektityöt & 2. Opettajien ja kasvattajien hyvät opetuskäytänteet

Ilmoittaudu mukaan: https://www.lyyti.fi/reg/StarT_20212022_1018/fi

Lisätietoja StarT-sivuilta: https://start.luma.fi/nord-start-ilmastonmuutoskilpailu/

Kilpailun järjestää Opetus- ja kulttuuriministeriö.

5. Päijät-Hämeen LUMA-keskus mukana Järvien kierroksella

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Hollolan Lions Clubien toteuttama Järvien kierros –luontopolkutapahtuma veti väkeä vauvasta vaariin. Osallistujat kiersivät kauniissa syyssäässä kolmen Tiilijärven ympärille suunniteltua reittiä, jonka varrelle oli sijoitettu noin kolmekymmentä luontopolkurastia. Osassa oli monenlaista puuhaa Leijonien yhteistyökumppaneiden toteuttamana ja mukana oli myös Päijät-Hämeen LUMA-keskus, joka toteutti Keski-Tiilijärven läheisyyteen sijoittuneen Kivitutkimuksia –pisteen.  Rastilla pääsi ihastelemaan suomalaisten kivien moninaisuutta spektroliitista erilaisiin kvartseihin sekä tutkimaan näytteitä mm suurennuslaseilla, mikroskopoimalla ja magneetin avulla. Päijät-Hämeen LUMA-keskus oli mukana myös edeltävänä perjantaina koululaisille ja päiväkotilapsille järjestetyssä, pienemmässä luontopolkutapahtumassa.

Järvien kierros -tapahtuma oli osa Lahden seudun ympäristöviikkoa.

6. Tulossa: Kemian etätyöpajat lapsille

 

Päijät-Hämeen LUMA-keskus ja Lahden kaupunginkirjasto järjestävät yhteistyössä kaksi etätyöpajaa lapsille. Tunnin mittaisissa työpajoissa tutkitaan kemian ilmiöitä oikeilla laboratoriovälineillä ja keittiöstä tutuilla aineilla. Osallistujat saavat etukäteen maksuttoman tarvikepaketin.

Ajankohta ja ilmoittautuminen:

  • Kiehtovaa kemiaa -etätyöpaja 5–7-vuotiaille

Tiistaina 23.11. klo 17–18

  • Kiehtovaa kemiaa -etätyöpaja 8–10-vuotiaille

Keskiviikkona 24.11. klo 17–18

Molempiin työpajoihin ilmoittautuminen 19.11. mennessä Lahden kaupunginkirjaston lasten ja nuorten palveluihin tai puh. 044 018 7106.

Lisätietoja Lahden kaupunginkirjaston sivuilta https://lastu.finna.fi/Content/lasten_tapahtumat

sekä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen asiantuntijalta Veera Pukkilalta veera.pukkila(at)helsinki.fi

7. 9lk-ohjelma & podcast- jakso

Lahden 9. luokkien vierailuohjelma pyörähti syksyllä käyntiin neljättä kertaa. Ohjelmaa toteuttavat yhteistyössä Päijät-Hämeen LUMA-keskus, Lahden kaupungin Sivistyksen palvelualue ja Talous ja nuoret TATin Yrityskylä Yläkoulu. Vierailuihin osallistuvat kaikki Lahden perusopetuksen 9.luokkalaiset. Opetuspäivä 9lk-ohjelmassa on lukuvuodessa noin 25 ja tämä luonnollisesti Tiedeluokka SOLU:n muiden vierailujen toteuttamismahdollisuuksiin.

9lk-ohjelma sisältää vierialun Yrityskylä Yläkoulussa, sekä Tiedeluokka SOLUssa. 9lk-ohjelmassa koululuokka vierailee aamu- tai iltapäivän Yrityskylässä tai Tiedeluokka SOLUssa. Molemmat vierailu kestävät 2.5 tuntia ja sisältävät nuoria aktivoivaa ja opetussuunnitelmaa tukevaa tekemistä. Lounaan jälkeen luokka siirtyy Yrityskylästä SOLUun tai toisinpäin.

Lahden kaupungin perusopetuksen arjesta kertova ”Kuulumisia kouluilta” podcast teki jakson 9lk-ohjelmasta:

Kuuntele podcast-jakso täältä: https://open.spotify.com/show/2g1QzYYY8idi4LkGIOqymg?si=bb934e74103748f4

Lue lisää 9lk-ohjelmasta blogista täältä:

https://blogs.helsinki.fi/phlumakeskus/2021/03/02/9lk-ohjelma-yrityskyla-ja-tiedeluokka-solu/

Lokakuun 2021 verkostoviesti

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti  

Lokakuu 2021 

 

 

 

 

 

Hyvinvointia luonnosta –webinaari 17.11.2021  

Hyvinvointia luonnosta -webinaari kokoaan yhteen sekä tutkittua tietoa että Lahden alueen käytännön esimerkkejä luonnon hyvinvointivaikutuksista erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta. Tilaisuus toteutetaan osana Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -hanketta. Webinaari on avoin ja maksuton kaikille aiheesta kiinnostuneille. 

Ajankohta: ke 17.11.2021 klo 14:00–16:00  

Paikka: Zoom  

Osallistumislinkki toimitetaan kaikille ilmoittautuneille erikseen.  

Kenelle 

Tilaisuus on avoin ja maksuton kaikille luonnon hyvinvointivaikutuksista kiinnostuneille, erityisesti lasten ja nuorten kanssa toimiville. Osallistua voit esimerkiksi vanhempana, opettajana, varhaiskasvatuksen ammattilaisena tai tutkijana, nuorisopalveluiden, terveydenhoidon tai etujärjestön edustajana tai muutoin lasten ja nuorten kanssa toimivana ja teemasta kiinnostuneena – mistä päin Suomea tahansa. 

Lisätietoa https://hyplus.helsinki.fi/koulutus/hyvinvointia-luonnosta-webinaari/   

 

Tilaa LUMA-uutiskirje 

LUMA-uutiskirje kertoo matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opetuksen ajankohtaisista uutisista, tapahtumista lapsille ja nuorille sekä tuesta opettajille eri asteilla.  Uutiskirje julkaistaan noin kerran kahdessa kuukaudessa. Uutiskirjeen tilaaminen ei sido tilaajaa mihinkään ja tilauksen voi koska tahansa peruuttaa. 

Tilaa kirje täältä: https://us14.list-manage.com/subscribe?u=60e76d7e9b13e94f733f00903&id=c24be4e1a3

 

Tiedeluokka SOLU tarjoaa lähi- ja etäopetusta 

Syksyllä 2021 Tiedeluokka SOLU tarjoaa lähi- ja etäopetusta biologian, DNA-tekniikan, kemian, maantieteen sekä ympäristötieteiden aloilta. 

Syyslukukauden opetusvierailuajat on julkaistu. Kalenterista löytyy vielä muutamia vapaita aikoja. Varaus tehdään halutulle oppiaineelle ja työlle varauskalenterista. Onnistunut varaus vahvistetaan varaajalle sähköpostilla. Pääset tarkastelemaan varauskalentereita, oppiaineita ja töitä joko ikäryhmittäin tai oppiaineittain jaoteltuna. Vapaita aikoja lisätään syksyn aikana mahdollisuuksien mukaan. 

Vierailuryhmän kokoa on rajoitettu toistaiseksi 14 oppilaaseen. 

Tiloissamme noudatetaan maski- ja hygieniasuosituksia. 

Lisätietoja https://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tiedeluokka-solu/ sekä tarja.kariola((at))helsinki.fi 

 

SUMMAMUTIKA:n matematiikkakerhot ala- ja yläkoululaisille järjestetään etänä. 

Miten lasketaan etäisyyksiä ja korkeuksia, joita ei voi mitata suoraan? Millä tavoin lukujonot ja fraktaalit liittyvät luontoon ja toisiinsa? Mitä oikein on äärettömyys ja miksi tämä konsepti putkahtaa esiin niin monessa paikkaa? 

Kerhot ovat jo alkaneet, mutta mukaan voi hypätä vallan mainiosti millä viikolla tahansa. Ilmoittautua voi ainakin vielä 31.10.2021 klo 23:59 asti. Kerhot jatkuvat joulukuun puoliväliin. 

Lisätietoa https://www2.helsinki.fi/fi/tiedekasvatus/matikkakerhot-ala-ja-ylakoululaisille 

 

Tiedekerho Online toi tieteen koteihin

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää kevään 2021 aikana virtuaalisen tiedekerho Onlinen alakouluikäisille lapsille niin Päijät-Hämeen kuin koko Suomen alueelta. Tavoitteena on innostaa lapsia luonnontieteiden pariin ja tarjota heille mahdollisuus oppia uutta kokeellisten tehtävien kautta.

Viikoittaiset, tunnin mittaiset kerhokerrat toteutetaan Teams-yhteydellä ja linjoilla lasten kanssa on aina kaksi ohjaajaa Päijät-Hämeen LUMA-keskukselta. Kaikille osallistujille on etukäteen toimitettu kattava tarvikepaketti kerhotöiden tekemistä varten, sekä kerhovihko, joka sisältää lisäksi pieniä itsenäisesti suoritettavia tehtäviä.

Kerholaiset on jaettu kahteen ryhmään, 7-9 -vuotiaisiin Tutkijoihin ja 10-12 –vuotiaisiin Tieteilijöihin.

Kevään aikana kerhokertoja on kaikkiaan 12. Niissä tutustutaan monipuolisesti erilaisiin luonnontieteiden ilmiöihin, kuten ääniaaltoihin, optiikkaan ja säähän, ja valmistetaan esimerkiksi biomuovia perunajauhoista mikroaaltouunissa.

Vaikka tiedekokeita olisi varmasti mahtavampaa päästä tekemään oikeassa laboratoriossa, Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen Tiedeluokka SOLUssa, ovat lapset selvästi nauttineet myös virtuaalisesta ohjauksesta. ”Lähes kaikki lapset ovat läsnä ihan jokaisella kerhokerralla! Ja jos lapsi ei ole jollekin kerhokerralle päässyt, ovat vanhemmat kyselleet työohjeita kotiin, jotta väliin jääneet tiedekokeet on voitu testata jälkikäteen”, kertoo yksi tiedekerhon ohjaajista, Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen asiantuntija Veera Pukkila.

Maaliskuun toisella kerhokerralla päästiin tutustumaan niin hiivan toimintaan, veden pintajännitykseen ja aineiden polaarisuuteen (Tanssiva maito -työ), kuin liuosten väkevyyteen ja tiheyteen (Partavaahtopilvityö). Ennen itse kokeellisen työn suorittamista lapsille kerrotaan hieman teoriaa työn taustalla ja keskustellaan heidän kanssaan kyseisestä ilmiöstä. Tämän jälkeen ohjaaja vaihe vaiheelta ohjeistaa työn teossa ja lapset innokkaina esittelevät tuotoksiaan kameran välityksellä. Lapsilla on koko ajan myös mahdollisuus keskustella ja kysyä joko suoraan tai chatin kautta. Kun lapset kerhon lopussa äänestivät omasta mielestään parasta työtä, saivat kaikki työt ääniä, mutta ehdoton voittaja oli Partavaahtopilvityö. ”Partavaahtopilvi on kiva työ, jonka tarkoituksena on demonstroida sateen muodostumista. Partavaahto itsessään on jo hauska aines ja siihen kun lisätään värikkäitä vesiliuoksia ja pipetointia, on kaikilla kivaa, myös itselläni!” toteaa toinen tiedekerhon ohjaajista, Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen asiantuntija Olga-Sofia Alitalo.

StarT-kansallinen palkintotilaisuus huipensi tiedeprojektien kilpailun Suomessa

StarT-ohjelma innostaa, tukee ja jakaa tiedeprojektien tekoon, ideointiin, oppimiseen ja jakamiseen.

StarT-ohjelmassa kilvoilellaan ja juhlitaan ensin StarT-festareilla. Kanta- ja Päijät-Hämeen StarT-ohjelman tiedeprojekteja juhlittiin StarT-festareilla 16. maaliskuuta verkossa.  Tilaisuudessa julkistettiin ja palkittiin alueelliset parhaat projektit. Parhaat projektit etenivät StarT-kansalliseen sarjaan. Kansallisen sarjan parhaat projektit julkistettiin ja palkittiin 16.4 StarT-kansallisessa palkintotilaisuudessa.

StarT-kansallisessa virtuaalisessa palkintotilaisuudessa palkittiin Suomen parhaat projektit ja hyvät käytänteet, sekä julkistettiin Suomen ehdokkaat kansalliseen StarT-kilpailuun. Alueemme projektit menestyivät hienosti! 

Tilastokeskus on lahjoittanut kaksi nimikkostipendiä ansiokkaasti tilastollisia menetelmiä ja aineistoja hyödyntäneille projektitiimeille. Lukuvuoden 2020-2021 ansioitunein lasten projekti oli Länsiharjun 6A- luokan Green Lahti 2021 -projekti Tilastokeskus jakoi yhden 200 euron arvoisen nimikkostipendin lasten projektitiimille. Onnea!  

Lisätietoa Tilastokeskuksen stipendistä Länsiharjun koululle: 

https://start.luma.fi/yhteistyokumppanit/tilastokeskus/tilastokeskus-palkitsi-nuoria-tilastotieteilijoita/ 

Länsiharjun koulussa toteutettiin upea Toukkakompostori-projekti, joka menestyi hyvä käytänne- sarjassa myös kansallisesti. Toukkakompostori-hyvä käytänne valittiin yhdeksi Suomen edustajaksi kansainväliseen Science of Stage 2022-festivaaleille. Palkinnon voittaja selviää toukokuussa. Pidämme peukkuja!

Lisätietoa: https://start.luma.fi/start-kilpailu/kansainvalisen-start-kilpailun-suomen-edustajat-seka-ehdokkaat-edustajaksi-sons-festivaaleille-on-valittu/ 

Lisätietoa StarT:sta

StarT-ohjelmasta täällä alueellisesti (linkki) ja kansallisesti (linkki).

StarT-festareista täällä (linkki).

Yhteistyö ja lasten innostus kannustavat tiedeprojektien tekoon Päijät-Hämeessä

StarT-ohjelma käynnistyi syksyllä poikkeukselliseen kouluvuoteen. StarT-ohjelmassa toteutetaan tiedeprojekti, juhlitaan oppimisen iloa alueellisilla StarT-festareilla, jonka jälkeen parhaat etenevät kansalliseen ja kansainväliseen StarT-kilpailuun. 

Kanta- ja Päijät-Hämeen projekteja juhlittiin StarT-festareilla 16. maaliskuuta verkossa. Festareilla oli myös aitoa festivaali tunnelmaa, kun tilaisuudessa esiintyi Virtuaalitaikuri Joni Pakanen. Temput hämmästyttivät ja viihdyttivät osallistujia ja opetushenkilökuntaa. Vaikka taikuri ei koskaan paljasta temppujaan, opetti Joni osallistujille kaksi silmänkääntötemppua. 

Tilaisuudessa julkistettiin ja palkittiin alueelliset parhaat projektit. Tiedeprojektien arviointi tapahtui ennakkoon toimitettujen päiväkirjojen ja videoiden perusteella. Alueemme parhaat pääsivät mukaan myös yleisöäänestykseen, jossa äänestää voi mieleistään projektia. 

Alueemme parhaat projektit vuonna 2021 ovat:

  • Toukkakompostori, Länsiharjun koulun 4 lk, Lahti
  • Green Lahti 2021, Länsiharjun koulu, 6A lk, Lahti
  • Kohotuksia, Kailaan koulun iltapäiväkerho, Heinola

Lahden Euroopan ympäristöpääkaupunki vuoden hengessä toteutettu projekti “Green Lahti 2021” hyödynsi ansiokaasti tilastollisia menetelmiä projektissaan.Tämä projekti asetettiin ehdolle kansallisena parhaana Tilastokeskuksen stipendin saajaksi. Voittaja selviää StarT-virtuaaliviikon päätteeksi 16.4.2021. Länsiharjun koulun oppilailla onkin paljon jännitettävää!

Hyvä käytänne “Toukkakompostori” palkittiin alueen parhaana. Opettajien hyvän käytänteen tarkoituksena on levittää toimivaksi todettuja toimintamalleja, joita voidaan kopioida muissa kouluissa ja opettajien tiimeissä. Hyvän käytänteen tiimiläiset korostivat yhteishengen sekä -työn merkitystä. Heitä innostaa jatkamaan lasten aito kiinnostus tutkittavia teemoja kohtaan. Toukkakompostori konkretisoi kiertotaloutta, sekä elämän ja ravinteiden kiertokulkua. Projekti itsessään on helposti toteutettavissa, jos sen alulle laittamiseen saa tukea. Luokkaa ohjanneen Tarja – opettaja mukaan oppilaat tulevat varmasti muistamaan tämän projektin läpi elämänsä.

Heinolan Kailaan koulu ja sen yhteydessä toimiva iltapäiväkerho ovat olleet jo vuosia aktiivisesti mukana StarT-ohjelmassa. Ryhmiä aktiivisesti luotsannut Mia-Mari Lahti kannustaa kaikkia mukaan StarT-ohjelmaan. Ohjelmassa voi olla mukana oman panostuksensa mukaisesti, eikä se näin ollen kuormita tai rasita liikaa. Hän kannustaa myös kaikkia tutustumaan materiaaleihin, joita voi suoraan kokeilla pientenkin oppilaiden kanssa ilman kummempia valmisteluja. Heinolalainen koulu onkin osallistunut ohjelmaan usein juuri pienten lasten projekteilla, joita on toteutettu koko ryhmän voimin. Kohotuksia-projektissa tutustuttiin keittiöstä tuttuun hiivaan. Pieniä oppilaita innosti tutkimusvälineiden käyttö ja he kannustavat kaikkia tutkimaan, koska se on kivaa! 

Onnea kaikille ja tervetuloa mukaan ensi kaudella! Kiitos yhteistyökumppaneille: Lahti Energia, Kino Iiris sekä URSA.

Lisätietoa:

Kansallinen StarT-toiminta https://start.luma.fi/

Alueellinen StarT-toiminta https://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/

Kansallinen yleisöäänestys Padletissa: Kansalliset projektit ja Kansalliset hyvät käytänteet

StarT-festarit 2021

StarT-ohjelma 2020-2021 käynnistyi kouluvuoden alussa ja on siirtynyt monen muun toiminnan tavoin virtuaaliseksi. Kanta- ja Päijät-Hämeen StarT-ohjelmaan osallistui noin kymmenen projektia ja yksi hyvä käytänne. Kaikki mukaan ilmoittautuneet tiimit kutsuttiin StarT-festareille. StarT-festarit järjestetään 16.3.2021 online.

StarT-festarit ovat tärkein alueellinen tapahtuma, jonka tarkoitus on palkita mukaan lähteneitä projekteja ja innostaa mukaan projektioppimiseen. Alueellisesti menestyneet projektit on valittu ennakkotietojen perusteella. Palkinnot olivat tänä vuonna lahjoituksia yritysyhteistyökumppaneilta.

StarT-festareilla julkistetaan myös alueelliset ehdokkaan kansalliseen sarjaan. StarT-kansallinen kilpailu huipentuu StarT-virtuaaliviikkoon huhtikuussa. Virtuaaliviikon lopuksi julkistetaan StarT-kansallisen sarjan parhaat projektit ja tiimit, sekä yleisöäänestyksessä menestyneet projektit. Yleisöäänestykseen pääsevät alueellisesti parhaat projektit. Yleisöäänestys toteutetaan StarT:n Youtubekanavalla.

Kanta- ja Päijät-Hämeen StarT-festareilla nähdään myös virtuaalitaikuri Joni Pakanen, joka opettaa osallistujille muutaman taikatempun!

Kiitos yhteistyökumppaneille: Lahti Energia ja Kino Iiris.

StarT:n kansalliset sivut: täällä (linkki).

StarT:n alueelliset sivut: täällä (linkki).

StarT:n yleisöäänestys 15.3 alkaen: täällä (linkki).

9lk- ohjelma: Yrityskylä ja Tiedeluokka SOLU

Alkuperäinen juttu julkaistu 3.12.2020 Kirjoittajat Petra Larvus, Noora Kivikko ja Hanna Pääkkö

Lahden 9. luokkien vierailuohjelma pyörähti syksyllä 2020 käyntiin kolmatta kertaa. Ohjelmaa toteuttavat yhteistyössä Päijät-Hämeen LUMA-keskus, Lahden kaupungin Sivistyksen palvelualue ja Talous ja nuoret TATin Yrityskylä Yläkoulu. Vierailuihin osallistuu arviolta 50 koululuokkaa ja vierailijoiden kokonaismäärä on noin 1 500 oppilasta/lukuvuosi.

9lk-ohjelma sisältää osuuden Yrityskylä Yläkoulussa, sekä Tiedeluokka SOLUssa. Tiedeluokka SOLU on Helsingin yliopiston Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen oppimisympäristö Niemen kampuksella Lahdessa. Yrityskylä Yläkoulu on talouden ja työelämän peliareena, jossa yhdeksäsluokkalaiset johtavat kilpaa yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla. Yrityskylä Yläkoulun peliareena sijaitsee Mukkulankadulla IskuCenterillä aivan Niemen kampuksen vieressä.

9lk-ohjelmassa koululuokka vierailee aamu- tai iltapäivän Yrityskylässä tai Tiedeluokka SOLUssa. Molemmat vierailu kestävät 2.5 tuntia ja sisältävät nuoria aktivoivaa ja opetussuunnitelmaa tukevaa tekemistä. Lounaan jälkeen luokka siirtyy Yrityskylästä SOLUun tai toisinpäin.

Tiedeluokka SOLUn opetus keskittyy tieteeseen ja sen tekemisen, kun taas Yrityskylä Yläkoulussa käsitellään työelämään, talouteen, yhteiskuntaan ja yrittäjyyteen liittyviä teemoja.

Tutustutaan ensin tarkemmin Tiedeluokka SOLUn opetukseen:

Tiedeluokka SOLUn opetus keskittyy tieteeseen ja sen tekemiseen. COVID19-pandemian aikana Tiedeluokka SOLUn opetus toteutetaan etänä pyrkien mahdollisimman hyvin, koulun opetushenkilökunnan tukemana innostamaan nuoria tieteen pariin. Lukuvuoden 2020-2021 aikana SOLUn opetusta toteutetaan kemian, biologian ja maantieteen oppiaineissa.

Lukuvuonna 2019-2020 Tiedeluokka SOLUn opetus pystyttiin järjestämään lähiopetuksena Niemen kampuksella maaliskuuhun asti. Lähiopetus toteutettiin siten, että vieraileva koululuokka pääsi tekemään SOLUssa kaksi eri harjoitusta. Tiedeluokka SOLU koostuu kahdesta erillisestä tilasta, joihin koululuokan oppilaat jaettiin. Intensiivinen opetus esittelee erityisesti Helsingin yliopiston tekemää tutkimusta ja tutkimuslaitteistoa. Opetus on suunniteltu niin, että se antaa mahdollisuuden kurkistaa tieteen tekemisen maailmaan itse kokeilemalla tieteellisen tutkimuksen ohjeita noudattaen.

Tiedeluokka SOLUn opetusesimerkki aiheesta maantiede, maaperätutkimus: Tässä työssä oppilailla odotetaan olevan perustietoa maaperästä, eri maalajeista, jääkaudesta ja henkilökohtaista kokemusta maalajien ja maaperän vaikutuksesta heidän elämäänsä. Opetus alkaa johdantoluennolla. Luennon jälkeen oppilaat jaetaan pienryhmiin, joissa tehdään seuraavia tutkimuksia ja lopuksi tulokset vedetään yhteen.

  • Raekoko, kivennäismaalajit ja veden pyöristämät rakeet.Näytteitä tutkitaan mikroskoopeilla, sormilla kokeilemalla ja tarkastelemalla värieroja.
  • Maalajinäytteet. Oppilaat tutkivat eri maalajeja ja pääsevät ruokkimaan lierofarmia. Savinäyte analysoidaan kenttätutkimusmenetelmällä.
  • Lisätyntodellisuuden hiekkalaatikko. Topografisen hiekkalaatikon avulla muodostetaan erilaisia korkeuseroja, tutkitaan topografisen maiseman muodostumista ja korkeuskäyriä käytännössä.
  • Maalajin määritys. Oppilasryhmä tutkii maalajinäytteen, lajittelee sen maalajiseulalla, punnitsee seulaan jääneet näytteet ja laskee näytteiden prosentuaaliset osuudet. Maalajikolmion ja prosentuaalisten tuloksien perusteella oppilaat määrittävät näytteen.
Esimerkkipäivä koululuokka 9A koulusta Lahden peruskoulu
8.30 9A bussikuljetus koululta Niemen kampukselle.
9:00-11:30 Tiedeluokka SOLU: 9A luokka jaetaan puoliksi ryhmiin 9A.1 ja 9A.2.
9-10:15  9A.1 Kemiaa

9A.2 Robotiikkaa

10:15-11:30 9A.1 Robotiikkaa

9A.2 Kemiaa

11:30-12:30 9A ruokailee Niemen kampuksella
12:30-15:00 9A vierailee Yrityskylä yläkoulussa
15:00 9A bussikyyti takaisin koululle

​​​​​​​

Tieteen tekemisen ja tutkijana olon jälkeen yhdeksäsluokkalaiset hyppäävät johtamaan yritystä kansainvälisillä markkinoilla Yrityskylä Yläkoulussa

Yrityskylä Yläkoulu on yhdeksäsluokkalaisille suunnattu maailmankaupan simulaatio, joka innostaa oppilaat talouden, liiketoiminnan ja kansainvälisen kaupan teemojen pariin. Oppimiskokonaisuus alkaa koulussa käytävillä oppitunneilla, joilla oppilailla on käytössään Yrityskylän digitaalinen oppimateriaali. Oppimateriaali koostuu viidestä oppitunnista, jotka sopivat hyvin oppilaanohjauksen ja yhteiskuntaopin sisältöihin. Oppitunneilla oppilaat oppivat liiketoimintaan ja yritykseen liittyvää sanastoa ja harjoittelevat työelämään liittyviä taitoja. Lisäksi oppilaat tutustuvat yritykseen, jota he tulevat Yrityskylässä tiiminä johtamaan.

​​​​​​​Oppimiskokonaisuus huipentuu pelitilanteeseen Yrityskylän oppimisympäristössä, joka on digitaalisuutta ja vuorovaikutustilanteita yhdistelevä peliareena. Pelitilanne kestää 2,5 h, ja pelissä oppilaat johtavat koulussa tutustumaansa yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Oppilaat työskentelevät ja kilpailevat toisiaan vastaan tiimeissä eli yrityksen johtoryhmissä, joissa jokaisella on oma vastuualueensa. Pelin aikana tiimit valmistavat ja myyvät tuotteitaan asiakkaille ja johtavat yritystä neljän kvartaalin ajan. Voittajatiimi on se, joka on saanut kasvatettua hyvän liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan.

Lukuvuonna 2020-2021 vierailut Yrityskylään toteutetaan tarkkoja hygieniaohjeita noudattaen. Näin voimme taata kaikille turvallisen pelitilanteen.

Lahden kaupungin perusopetuksen arjesta kertova ”Kuulumisia kouluilta” podcast teki jakson 9lk-ohjelmasta.

Podcast-jakso kuunneltavissa täällä (linkki) 

Valtakunnalliset LUMA-viikot 26.1-14.2.2021

Valtakunnallisilla LUMA-viikoilla jaetaan oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Viikoilla kannustetaan päiväkoteja, kouluja ja muita oppilaitoksia järjestämään LUMA-aineisiin liittyvää toimintaa.

LUMA-viikkojen avajaisia vietettiin 26.1.2021 ja avajaisten tallenne on nyt katsottavissa. Viikot avasi professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomi -verkoston johtaja.

Valtakunnallisten LUMA-viikkojen avajaiset 26.1.

Ohjelmaa tarjoavat eri LUMA-keskukset ympäri Suomea. Tarjolla on luentoja, virtuaalisia opehuonekahvihetkiä, avoimia työpajoja verkossa ja paljon vinkkejä opetuksen tueksi sosiaalisessa mediassa.

Päijät-Hämeen LUMA-keskus tarjoaa LUMA-viikkojen ajan 9-luokkalaisille, lukiolaisille ja ammattikoululaisille soveltuvia luentoja. Luennot voi varata ottamalla yhteyttä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen asiantuntijaan Veera Pukkilaan (veera.pukkila@helsinki.fi). Luentojen aiheet ovat:

  • Mikrobiologia(kesto 35-45 min): 1300-luvun Musta Surma -ruttoepidemiasta tämän päivän koronavirustilanteeseen. Tutustutaan esimerkkien kautta bakteerien ja virusten aikojen saatossa aiheuttamiin tauteihin ja niiden laajakantoisiin vaikutuksiin ihmiselle ja yhteiskunnalle.
  • DNA-tekniikka(kesto 30-35 min): DNA:han on koodattu yksilön ominaisuudet silmien väristä juoksunopeuteen. Mitä muuta DNA:n avulla voidaan selvittää ja miten DNA-tekniikkaa voidaan hyödyntää rikospaikkatutkinnassa ja rikosten ratkaisussa? Aiheeseen tutustutaan mielenkiintoisten ja ajankohtaistenkin esimerkkien kautta.

Valtakunnallisten LUMA-viikkojen aikana Päijät-Hämeen LUMA-keskus julkaisi myös virtuaalisen tiedekerhokokonaisuuden, joka sopii parhaiten alakoululaisille. Videot on alun perin julkaistun viime vuoden keväällä osana virtuaalista tiedekerhoa. Videot sisältävät kivaa tiedetekemistä ja koedemoja, joita voi toteuttaa koulussa tai kotona.

Valtakunnallisten LUMA-viikkojen ohjelma kokonaisuudessaan täällä: https://www.luma.fi/luma-viikkojen-ohjelma/

Syyslomaviikolla mahdollisuus osallistua tiedeleiriin

Syyslomaviikoille (12.-25.10.2020) on tarjolla tiedeleiri kaiken ikäisille lapsille ja nuorille.

Leirit ovat MOOC-alustoilla ja ne voi suorittaa omassa tahdissaan. Ne pitävät sisällään paljon erilaista toiminnallista aktiviteettiä. Toinen leireistä on suunnattu perheille, toinen nuorille. 

Leirit innostavat ja tukevat nuoria matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskelussa hauskuutta unohtamatta.

Leirille voi osallistua vanhempien, isovanhempien tai kenen tahansa läheisten aikuisten kanssa. Nuoret voivat osallistua yksin tai yhdessä kaverien kanssa. Leirien aktiviteetit liittyvät StarTin teemoihin:

  1. Kestävä kehitys
  2. Matematiikkaa ympärillämme 
  3. Teknologia ympärillämme 
  4. Minun LUMAni (luonnontieteitä ja matematiikkaa monitieteisesti)

Leirien aikana saa tehdä StarTin teemoihin liittyvän projektityön, jolla voi halutessaan hakea mukaan kevään StarT-festareille. Projektityöllä voi myös osallistua kansalliseen sarjaan tai asettua ehdolle kansainväliseen kisaan!

Leirit järjestetään Helsingin yliopiston MOOC-alustoilla (Massive Open Online Course) ja ne löytyvät alla olevien linkkien takaa 12.10. alkaen. Leireihin voi tutustua vierailijana, eli heti ei tarvitse tehdä tunnuksia.

Nuorten leiri

Perheiden leiri

Ilmoittaudu leireille tästä (linkki)