Syyskuun verkostoviesti


TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ -LEIRI

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää lähi- ja etäopetusta yhdistelevän Tutkimuksia Vesijärvestä-leirin 29.9-3.10.2020 (TITO & PE etänä klo 16-18, LA lähitapaaminen Vesijärven rannassa klo 10-12:30). Leirin aikana tutustutaan vesien eliöstöön ja ekologiaan sekä vesikemiaan kokeillen ja tutkivalla otteella. Maksuton leiri on suunnattu 9-12-vuotiaille lapsille. Etäopetuspäiviin mahtuvat mukaan kaikki halukkaat, lähipäivään mahtuu 18

osallistujaa. Lähipäivään ei kuulu lounasta. 

Ilmoittautuminen täällä (LINKKI). 

Lisätietoa  täällä (LINKKI). 

 

 

TIEDELUOKKA SOLU TARJOAA OPETUSTA SEKÄ VIRTUAALISESTI ETTÄ LÄHITOTEUTUKSINA

Syksyllä 2020 Tiedeluokka SOLU tarjoaa opetusta sekä lähitoteutuksina että virtuaalisesti. Lahden kaupungin Sivistyksen palvelualueen sekä Yrityskylä yläkoulun kanssa yhteistyössä toteutettava 9. luokkien vierailuohjelma on aikaisempina vuosina tuonut SOLUun yli 1000 lahtelaista 9. luokkalaista lukuvuosittain. Tänä syksynä ohjelmaa sisältyvät Tiedeluokka SOLUn vierailut siirretään toteutettavaksi virtuaalisesti.  

Tiedeluokka SOLUun voi tänäkin syksynä varata ohjattuja vierailukäyntejä opetusryhmille. Varmistaaksemme sekä vierailijoiden että ohjaajiemme turvallisuuden poikkeusoloissa otamme syksyllä vastaan normaalia pienempiä vierailijaryhmiä ja vain yhden ryhmän/päivä. Kiinnitämme erityistä huomiota vierailujen aikaiseen hygieniaan ja tehostamme siivousta ryhmien välillä. Lisäinfoa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen nettisivuilla, blogissa sekä vierailun vahvistusviestissä.  

https://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tiedeluokka-solu/  

https://blogs.helsinki.fi/phlumakeskus/ 

 

LUMA –KOULUTUSTA VARHAISKASVATTAJILLE

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää tiistaina 6.10. klo 13-15 varhaiskasvattajille suunnatun koulutustuokion aiheesta Kivet – miten niitä voi tutkia? Koulutus tapahtuu ulkona ja mukaan mahtuu 10 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Lisätietoja ja ilmoittautumiset:  veera.pukkila@helsinki.fi 

 

LUMA2020-MOOCit

Kaipaatko uusia ideoita opetuksesi tai opetusharjoittelun tueksi? Osallistu 1 op verkkokurssille 14.9.-18.10. omaan tahtiin.

Kurssit on suunnattu kaikkien asteiden opettajille ja opettajaksi opiskeleville. Tarjoamme uutta tutkimuspohjaista tietoa monialaisesta ja eheyttävästä opetuksesta oman opetuksen ja opetussuunnitelman tueksi. Kurssin materiaalit on kehitetty yhteistyössä LUMA-keskus Suomen 11 korkeakoulun verkoston ja opettajien kanssa. 

Voit liittyä kurssille 14.9.2020 alkaen kirjautumalla sivulle https://mooc.helsinki.fi/. Liity LUMA-uutiskirjeen tilaajaksi, niin muistutamme sinua kurssin alkamisesta. Kurssit ovat maksuttomia ja niitä on mahdollista suorittaa omaan tahtiin:

  • LUMA2020 – Monialaista projektioppimista varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen 1 op 
  • LUMA2020 – Monialaista projektioppimista peruskoulussa 1 op 
  • LUMA2020 – Monialaista projektioppimista toisella asteella 1 op 

Kurssit ovat avautuvat uudelleen omatoimisesti suoritettaviksi 18.1.2021. 

 

JoMa –VERKKOTÄYDENNYSKOULUTUS ALKAA

Suositun Joustavaan Matematiikkaan –verkkotäydennyskoulutuksen kurssien ilmoittautuminen on käynnissä. Kurssit alkavat 1.10., ja johdantokurssi jo syyskuussa. Verkkokurssitoteutus mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman täydennyskoulutuksen ja on osallistujille maksuton. 

Ilmoittautuminen: https://www.flexibility.fi/  

Lisätietoa peruskoulun ja lukion kursseista: https://bit.ly/320Fndc 

Lisätietoa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kursseista: https://bit.ly/3k6GhNj 

—————————————

Päijät-Hämeen LUMA-keskus

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.  

 

Kesäkuun verkostoviesti

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN VIRTUAALISTA TIEDETTÄ KESÄÄN! -LEIRIT ALKAVAT 1.6.2020

Puuttuuko kesästäsi tekemistä? Haluaisitko aloittaa kesäsi mukavan ja ehkä jopa jännittävän, tieteeseen liittyvän tekemisen parissa? Oletko kiinnostunut ottamaan selvää erilaisten tieteellisten ilmiöiden selityksistä? Jos vastasit yhteenkin kysymykseen kyllä tai olet muuten vain kiinnostunut tieteestä, Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen virtuaaliset tiedeleirit ovat juuri sinulle!

Virtuaalista Tiedettä kesään! –leiri kokoontuu aikavälillä 1.-5.6. sekä 12.-18.6.2020 ja Virtuaalista Matikkaa ja Koodausta –leiri 8.-11.6. jokaisena arkipäivänä klo 11. Tuolloin leiriläiset ja leirin ohjaaja kokoontuvat etäyhteyden avulla tiedetekemisen äärelle. Tiedettä tehdään ohjaajan ja leiriajankohtana julkaistavan tiedevideon avulla. Ilmoittautuneille toimitetaan ennakkoon leirilinkki sekä päivien aihe- ja tarvikelistaus.

ma 1.6. – pe 5.6.2020                                                    Tiedettä kesään! –virtuaalitiedeleiri

ma 8.6. – to 11.6.2020                                                  Matikka ja koodaus –virtuaalitiedeleiri

pe 12.6. –  to 18.6.2020 (ei la 13.6 eikä su 14.6.)         Tiedettä kesään! –virtuaalitiedeleiri

Kenelle: Leirin sisällöt on suunniteltu alakouluikäisille, mutta sekä nuoremmille että vanhemmillekin löytynee mukavaa tekemistä. Nuoremmille erityisesti vanhemman kanssa.

Hinta: ILMAINEN

Ilmoittautuminen on avoinna koko ajan aina kesän viimeiseen leiripäivään (18.6. asti).

Ilmoittautumislinkki:                 https://www.lyyti.in/Virtuaalitiedeleiri_6612

Lisätietoja: phluma@helsinki.fi

VIRTUAALITIEDEKERHO JATKUU KESÄKUUSSA

Toukokuussa käynnistynyt Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen Virtuaalitiedekerho jatkuu. Kerhossa tehdään kaikille sopivia kemia-, fysiikka- ja ötökkäaiheisia töitä! Virtuaalikerho kokoontuu aikavälillä 5.5. – 11.6.2020 tiistaisin ja torstaisin klo 16-17. Kyseisinä ajankohtina julkaistaan aina uusi kerhovideo, ja kerho-chat on toiminnassa.   Ohjaaja ohjaa kerhoa videolla ja kerholaiset tekevät töitä videoyhteyden toisessa päässä. Jos kerholainen on alle 7- vuotias, olisi hyvä, että tukena olisi esimerkiksi vanhempi. Töihin tarvittavat tarvikkeet löytynevät kaikkien kotoa ja tarvikelistat kerhokerroille toimitetaan kerholaisille ennen kerhoa.

Ilmoittaudu kerhoon tästä linkistä. Voit ilmoittautua niin kauan kuin kerho pyörii.

Ilmoittautuneille lähetetään linkki kerhoon sekä chattiin, jossa jaetaan kokemuksia ja kuvia ja ohjaajat vastaavat kerholaisten kysymyksiin.

Kerholaiset tarvitsevat tietokoneen tai tabletin, nettiyhteyden ja matkapuhelimen käyttöönsä kerhon ajaksi.

Lisätietoa täältä.

Kerho-ohjelma

28.5 Kimaltelevia, värikkäitä, lentäviä ja hyppiviä ötököitä

2.6 Paine ja virtaus

4.6 Pohjaeläimiä ja vesikotiloita

9.6 Kemiaa kotona

11.6 Ääni ja valo

PANEELIKESKUSTELUJA JA KONKRETIAA MONIALAISESTA OPETUKSESTA VERKON VÄLITYKSELLÄ

Oletko miettinyt, miten toteuttaa monialaista oppimista omassa oppimisyhteisössäsi? Esittelemme LUMA2020-ohjelmassa tuotettuja materiaaleja ja keskustelemme monialaisesta opetuksesta neljässä verkkopaneelissa, jotka järjestetään 4.-5.6. Tule hakemaan vinkkejä opetukseen ja keskustelemaan.

Ajankohdat ja teemat

  • Teknologia ympärillämme 4.6. klo 11-12
  • Minun LUMAni 4.6. klo 13-14
  • Matematiikka ympärillämme 5.6. klo 11-12
  • Kestävä kehitys 5.6. klo 13-14

Lisätietoa ja liittymislinkit: http://2020.luma.fi/

StarT-GAALA VIRTUAALISENA 4.6. KLO 14-15

Gaala on StarT-kauden huipentava kansainvälinen palkintojenjakotilaisuus, jossa jaetaan International LUMA StarT Award- sekä International LUMA StarT Education Award-palkinnot. Jokainen gaalaan edennyt oppimisyhteisö edustajineen palkitaan myös kunniakirjoin StarT-kauden parhaimpana. Poikkeustilanteesta johtuen gaala järjestetään tänä vuonna vain virtuaalisesti, englanninkielisenä palkintojenjakotilaisuutena.

StarT-gaalan ohjelma

  • Tervetulosanat (LUMA-keskus Suomen johtaja Maija Aksela)
  • International LUMA StarT (Education) Awards – palkintojenjako
  • Kansainvälisen palkintojenjaon jälkeen julkistetaan kansallisten matkapalkintojen saajat

Linkki lähetykseen täällä: https://start.luma.fi/start-gaala/

StarT-FESTARIT JÄRJESTETTIIN VIRTUAALISENA PALKITSEMISTILAISUUTENA

StarT-ohjelma oli käynnissä lukuvuoden 2019-2020 normaalisti, mutta monet StarT-festarit jäivät pitämättä tai muuttuivat virtuaalisiksi. Kanta- ja Päijät-Hämeen StarT-festarit järjestettiin virtuaalisena palkitsemistilaisuutena ja projektitöiden arviointi tapahtui toimitettujen päiväkirjojen ja projektivideoiden perusteella. Onnea palkituille!

Palkitut lasten, nuorten ja opettajien projektit olivat seuraavat:

Lasten projektit

  • Pöpöt projekti- Bakteerit ympärillämme, Länsiharjun koulu, Lahti.
  • Säähavaintoja Heinolasta, Kailaan koulun 1-2KD, Heinola.
  • Muovin muodonmuutos, Kailaan koulun iltapäiväkerho, Heinola.
  • Ilmastonmuutos Stop!- lautapeli, Länsiharjun koulu, Lahti.

Nuorten projektit

  • Omavarainen sähköntuotanto, Kaurialan lukio, Hämeenlinna.
  • Matkamme pilveen, Lyseonmäen koulu, Heinola.

Opettajien hyväkäytänne

  • Toiminnallinen LUMA-ilta vanhemmille, Timonkadun päiväkodin esiopetus, Lahti.

StarT-ohjelmassa huomioitiin ansioituneimpia projekteja myös kansallisella tasolla. Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen alueelta kansallisesti huomioitiin seuraavat projektit:

Nuorten projekti

  • Omavarainen sähköntuotanto, Kaurialan lukio, Hämeenlinna.

Lasten projekti

  • Ilmastonmuutos Stop!- lautapeli, Länsiharjun koulu, Lahti.

Lasten projekti tilastollisten menetelmien käytöstä

  • Säähavaintoja Heinolasta, Kailaan koulun 1-2KD, Heinola.

ERILAISEN KEVÄÄN KUULUMISIA JA NÄKYMIÄ ENSI SYKSYYN

Koronavirusepidemian saapuminen Suomeen maaliskuun puolivälissä teki keväästä 2020 erilaisen myös tiedekasvatuksen näkökulmasta. Tiedeluokka SOLUn opetusryhmävierailut ja koulutustapahtumat jouduttiin loppukevään osalta perumaan tai siirtämään tulevaisuuteen. Huhtikuulle suunniteltu Rakkauden kemiaa –yleisötapahtuma jäi tältä keväältä pitämättä, mutta tulevina keväinä Tiedeluokka SOLUssa tutustutaan jälleen rakkauden, kauneuden ja kevään tieteellisiin taustoihin.

Virtuaaliloikka

Muuttuneessa tilanteessa virtuaalisten LUMA-toteutusten kehittäminen otti aimo loikan eteenpäin. Muutamia Tiedeluokka SOLUn opetuskokonaisuuksia muunnettiin siten, että niitä voitiin tarjota kouluille etäyhteydellä toteutettaviksi. Toukokuussa lanseerattiin Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen virtuaalinen tiedekerho, joka kokoontuu Zoom-sovelluksen kautta kahdesti viikossa kemian tai ötököiden äärelle. Virtuaalitoteutuksissa välimatkalla ei ole merkitystä ja kerhoon onkin Päijät-Hämeen lisäksi otettu osaa mm Jyväskylästä ja Mikkelistä. Suositut Tiedettä kesään!- ja Matematiikka ja koodaus -leirit korvataan tulevana kesänä virtuaalitoteutuksilla, jotka tarjoavat tunnin verran tiedetekemistä jokaiselle arkipäivälle kesäkuun alusta juhannukseen saakka. Kuten kerhoissa, myös virtuaalileireillä toiminta toteutetaan videon ja langoilla läsnä olevan LUMA-ohjaajan avulla. Vaikka virtuaalitoteutukset eivät korvaakaan Tiedeluokka SOLUn oppimisympäristössä tapahtuvaa toimintaa, niitä tullaan tulevaisuudessakin hyödyntämään osana tiedekasvatustoimintaa.

Näkymiä syksyyn 2020

Syksyllä tiedeluokan vierailutoiminta jatkuu toivottavasti taas lähiopetuksena. Syyslukukauden vierailuaikoja tulee SOLUn kalenteriin varattavaksi elokuun alkupuolella. Etätöitä tehnyt Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen tiimi on kevään aikana suunnitellut hienoja uusia opetuskokonaisuuksia ja tulossa onkin uutta tarjontaa mm Jääkausi- sekä Kivet ja fossiilit- kokonaisuuksien muodossa.

Valitettavasti LUMA-tiimimme pienenee kesäkuun lopussa, kun matematiikan ja koodauksen sekä robotiikan tiedeluokkaopetusta kuluvalla lukukaudella hoitanut asiantuntija Jaakko Kokkonen siirtyy matematiikan tuntiopettajaksi Lahden lyseoon. Kiitokset Jaakolle LUMA-vuodesta ja onnea uusiin haasteisiin!

Hyvää, aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille, toivottaa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen tiimi!

Toukokuun verkostoviesti

KORONAVIRUSEPIDEMIA VAIKUTTAA PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KEVÄÄN TOIMINTOIHIN

Helsingin yliopistossa siirryttiin maaliskuun puolivälissä poikkeustilaan COVID-19 koronavirusepidemian vuoksi. Päijät-Hämeen LUMA-keskus ja Tiedeluokka SOLU osana Helsingin yliopistoa siirtyvät noudattamaan näitä ohjeita, koska haluavat osaltaan olla estämässä/hidastamassa epidemian leviämistä.

Tämän johdosta kaikki aikavälille 14.3.-31.5.2020 suunnittelemamme yleisötapahtumat ja koulutukset peruutetaan tai siirretään uuteen, myöhemmin tiedotettavaan ajankohtaan. Lisäksi kaikki Tiedeluokka SOLUn opetusvierailut peruutetaan tältä keväältä 31.5.2020 saakka.

 

VIRTUAALITIEDEKERHO TIISTAISIN JA TORSTAISIN

Toukokuussa pyörähtää käyntiin Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen Virtuaalitiedekerho, joka jatkuu pitkälle kesään. Kerhossa tehdään kaikille sopivia kemia-, fysiikka- ja ötökkäaiheisia töitä! Virtuaalikerho kokoontuu aikavälillä 5.5. – 11.6.2020 tiistaisin ja torstaisin klo 16-17 (Huom! Helatorstain kerho kokoontuu keskiviikkona 20.5.). Kyseisinä ajankohtina julkaistaan aina uusi kerhovideo, ja kerho-chat on toiminnassa.   Ohjaaja ohjaa kerhoa videolla ja kerholaiset tekevät töitä videoyhteyden toisessa päässä. Jos kerholainen on alle 7- vuotias, olisi hyvä, että tukena olisi esimerkiksi vanhempi. Töihin tarvittavat tarvikkeet löytynevät kaikkien kotoa ja tarvikelistat kerhokerroille toimitetaan kerholaisille ennen kerhoa.

Ilmoittaudu kerhoon tästä linkistä. Voit ilmoittautua niin kauan kuin kerho pyörii.

Ilmoittautuneille lähetetään linkki kerhoon sekä chattiin, jossa jaetaan kokemuksia ja kuvia ja ohjaajat vastaavat kerholaisten kysymyksiin.

Kerholaiset tarvitsevat tietokoneen tai tabletin, nettiyhteyden ja matkapuhelimen käyttöönsä kerhon ajaksi.

Lisätietoa ja päivittyvä kerho-ohjelma täältä.

 

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KESÄKUUN 2020 LEIRIT

Johtuen koronavirustilanteen jatkumisesta Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kesäkuun 2020 tiedeleirejä ei järjestetä päiväleireinä Tiedeluokka SOLUssa, vaan ne korvataan tunnin mittaisilla, virtuaalisilla tiedetuokioilla. Elokuulle suunnitellusta Tutkimuksia Vesijärvestä -leirin toteutumisesta tiedotamme viimeistään kesäkuun loppupuolella.

VIRTUAALINEN TIEDETUOKIO

Julkaisemme aikavälillä 1.-18.6.2020 jokaisena arkipäivänä klo 11 yhden, noin tunnin mittaisen virtuaalisen Tiedetuokio-videon, joka sisältää kivaa tiedetekemistä. Aikavälillä 1.-12.6. tuokiot ovat aiheiltaan moni- ja poikkitieteellisiä ja 15.-18.6. aihepiirit liittyvät matematiikkaan ja koodaamiseen.

Ohjaaja ohjaa kerhoa videolla ja kerholaiset tekevät töitä videoyhteyden toisessa päässä. Tuokion aikana toimii Tiedetuokio-chat, jossa voi jakaa kokemuksia ja kuvia, ja jossa ohjaaja vastaa kerholaisten kysymyksiin. Leirisisällöt sopivat kaikille alakouluikäisistä ylöspäin, mutta olisi hyvä, että pienimmillä kerholaisilla olisi tukena ja apuna esimerkiksi vanhempi. Pyrimme siihen, että töihin tarvittavat tarvikkeet löytyisivät pääosin kaikkien kotoa. Tiedetuokioiden tarvikelistat lähetetään kerholaisille ennen kerhoa. Kerholaiset tarvitsevat tietokoneen tai tabletin, nettiyhteyden ja matkapuhelimen käyttöönsä kerhon ajaksi.

  • Ilmoittaudu Tiedetuokioihin tästä linkistä. Voit ilmoittautua niin kauan kuin Tiedetuokiot pyörivät.

 

  • Ilmoittautuneille lähetetään linkki kerhoon sekä chattiin, jossa voi jakaa kokemuksia ja kuvia, ja ohjaajat vastaavat kerholaisten kysymyksiin.

 

 

 TIEDELUOKKA SOLU OPETTAA VIRTUAALISESTI

COVID-19 koronavirus-pandemian vuoksi myös Tiedeluokka SOLUssa on mietitty mahdollisuuksia opetuksen toteuttamiseen uudella tavalla. Olemme muokanneet tiettyjä, aiemmin tiedeluokkaympäristössä lähiopetuksena toteutettuja kokonaisuuksia etäohjaukseen sopiviksi.

Maaperätutkimus-etäohjaustyö (3.-6. luokkalaiset ja yläkoulu)

Maaperä-ohjausmateriaalilla voidaan opiskella maaperään ja maaperätutkimukseen liittyviä asioita opettajajohtoisesti myös etätyöskentelynä. Työssä käsitellään maaperän ominaisuuksia luennon ja kysymysten kautta, ja tämän lisäksi oppilaat pääsevät myös itse harjoittelemaan helposti toteutettavan maaperätutkimuksen tekemistä lähiympäristössä. Toteutus: opettaja saa virtuaalimateriaalit PH LUMA-keskukselta ja ohjaa työn itse.

Paikkatieto-ohjaus etäopetuksena (yläkoulu ja toinen aste)

Tiedeluokka SOLUn Paikkatieto + Epicollect–kokonaisuus voidaan toteuttaa myös etäohjauksena. Työssä opitaan paikkatiedon perusteita sekä kerätään itse dataa omasta lähiympäristöstä Epicollect-sovelluksen avulla. Kerättyä dataa käsitellään ja tarkastellaan yhdessä etätyöskentelyalustoja hyödyntäen. Paikkatieto + Epicollect -työ soveltuu yläkoulun sekä toisen asteen koulutuksen ohjausmateriaaliksi. Työtä varten oppilailla tulee olla mahdollisuus ilmaisen Epicollect-sovelluksen lataamiseen omaan mobiililaitteeseen. Toteutus: PH LUMA-keskuksen ohjaaja ohjaa työn etäopetuksena. Ajankohdan varaus, ks alla.

Tiedustelut ja ohjausaikojen varaukset anna-roosa.vesanen@helsinki.fi

 

APUA JA IDEOITA VIRTUAALIOPETUKSEEN

Päijät-Hämeen LUMA-keskukselta on mahdollista kysyä ideoita ja apua etäopetuksen sisältöihin. Sivuiltamme (linkki alla) löytyy linkkejä erilaisiin materiaalilähteisiin sekä kerhokokonaisuuksiin, joiden tehtäviä voi soveltuvilta osin hyödyntää opetuksessa. Lisäksi LUMA-tiimimme auttaa mielellään materiaalien etsimisessä ja tiedonhaussa. Voit lähettää pyynnön osoitteeseen phluma@helsinki.fi Pyrimme vastaamaan työtilanteemme mukaan mahdollisimman monelle.

PH LUMA-keskuksen materiaalipankki: http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/materiaalit/

 

VirtuaaliLUMA KOKOAA VINKIT ETÄOPETUKSEEN

LUMA-keskus SUOMI koostaa LUMA-verkostossa jaetut virtuaalisen tiedekasvatuksen linkit, vinkit ja materiaalit liittyen yhdelle koontisivulle. Löydät sivun linkin takaa tai osoitteesta www.luma.fi/virtuaaliluma

#virtuaaliluma

 

KAILAAN KOULUN ALAKOULULAISTEN PROJEKTI PALKITTIIN START-OHJELMASSA

Kailaan koulun 1-2D:n projekti Säähavaintoja Heinolasta palkittiin StarT-kansallisessa lasten sarjassa. Projektissa käytettiin ansioituneesti tilastollisia menetelmiä osana säätutkimusprojektia. Stipendin lahjoitti Tilastokeskus. Onnea Kailaan koululaiset ja kiitokset Tilastokeskukselle!

 

 

LAHDEN YLIOPISTOYHTEISÖN ONLINE-VAPPUTAPAHTUMA 30.4.

Tervetuloa aloittamaan vappuaaton vietto koko Lahden yliopistoyhteisön yhteisessä online-Vapputapahtumassa! Nostetaan yhdessä malja keväälle yliopistoperinteen mukaisesti. Tilaisuus järjestetään vappuaattona 30.4. klo 12.00-12.15.

Liity mukaan tätä linkkiä klikkaamalla: https://helsinki.zoom.us/j/68324952684

Lahden kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen tuo Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén. Yliopistojen tervehdykset: LUT-yliopistosta Liisa-Maija Sainio ja Helsingin yliopistosta vararehtori Hanna Snellman.

Heittäydy mukaan jakamalla omat vapputunnelmasi ruudun välityksellä ja somessa! Käytämme hashtagia #lahtiyovappu

 

INTERNATIONAL LUMAT RESEARCH SYMPOSIUM 2020

LUMA Centre Finland kindly invites current and prospective researchers and teachers from all around the world to the LUMAT research symposium 2020 held virtually on June 3rd – 4th, 2020 virtually due to the corona situation. The LUMAT symposium is free of charge. More information here.

 

 

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

 

Huhtikuun verkostoviesti

KORONAVIRUSEPIDEMIA VAIKUTTAA PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KEVÄÄN TOIMINTOIHIN

Helsingin yliopistossa siirryttiin maaliskuun puolivälissä poikkeustilaan COVID-19 koronavirusepidemian vuoksi. Päijät-Hämeen LUMA-keskus ja Tiedeluokka SOLU osana Helsingin yliopistoa siirtyvät noudattamaan näitä ohjeita, koska haluavat osaltaan olla estämässä/hidastamassa epidemian leviämistä.

Tämän johdosta kaikki aikavälille 14.3.-31.5.2020 suunnittelemamme yleisötapahtumat ja koulutukset peruutetaan tai siirretään uuteen, myöhemmin tiedotettavaan ajankohtaan. Lisäksi kaikki Tiedeluokka SOLUn opetusvierailut peruutetaan tältä keväältä 31.5.2020 saakka.

 

StarT YLEISÖÄÄNESTYS ON KÄYNNISSÄ 15.4.2020 asti – KÄY ÄÄNESTÄMÄSSÄ SUOSIKKIASI!

StarT:in YouTube -kanavalla on julkaistu videoita innostavista projekteista ja hyvistä käytänteistä. Käy tutustumassa, inspiroidu ja äänestä suosikkiasi! Sieltä löytyvät myös Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen edustajat.

StarT-festarit 2020 siirtyvät tulevaisuuteen. Ilmoitamme uudesta tapahtumapäivästä heti, kun se selviää.

Suorat linkit yleisöäänestykseen:

PARHAAT OPETUSKÄYTÄNTEET:

· International best practices

· Kansalliset hyvät käytänteet

PARHAAT PROJEKTIT:

· International projects

· Kansalliset projektit

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KESÄLEIRIT 2020

Tiedeluokka SOLU on suljettu ja kaikki ohjattu tiedetoiminta sekä tapahtumat on peruutettu tai siirretty tulevaisuuteen vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi aikavälillä 14.3.-31.5.2020. Päivitämme tilannetta sivuillamme.

Kesäkuun tiedeleirien tilanteesta tiedotamme toukokuun alussa viikolla 19 sekä verkostoviestissämme että Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkkosivuilla. Jos leirit on mahdollista pitää, ilmoittautuminen niille avataan viikolla 20. Leirien esittelyt alla.

Tiedettä Kesään! – pienten leiri 1.-5.6.2020
AIKA ma- pe päivittäin klo 9:30 – 15

Poikkitieteellinen kesäleiri 8-10-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirimaksu 30€.

Tiedettä Kesään! –isojen leiri 8.-12.6.2020
AIKA ma- pe päivittäin klo 9:30-15
Poikkitieteellinen kesäleiri 11–13-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirimaksu 30€.

Matikka ja koodaus –leiri 15.-18.6.2020
AIKA ma-to klo 9:30-15

Kesäleiri 10-12 vuotiaille lapsille. Matematiikkaan ja koodaukseen tutustutaan esimerkiksi erilaisten pelien ja robotiikan kautta. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirihinta 25€.

TIEDELUOKKA SOLU OPETTAA VIRTUAALISESTI

COVID-19 koronavirus-pandemian vuoksi myös Tiedeluokka SOLUssa on mietitty mahdollisuuksia opetuksen toteuttamiseen uudella tavalla. Olemme muokanneet muutamia, aiemmin tiedeluokkaympäristössä lähiopetuksena toteutettuja kokonaisuuksia etäohjaukseen sopiviksi.
Maaperätutkimus-etäohjaustyö (3.-6. luokkalaiset ja yläkoulu)
Maaperä-ohjausmateriaalilla voidaan opiskella maaperään ja maaperätutkimukseen liittyviä asioita opettajajohtoisesti myös etätyöskentelynä. Työssä käsitellään maaperän ominaisuuksia luennon ja kysymysten kautta, ja tämän lisäksi oppilaat pääsevät myös itse harjoittelemaan helposti toteutettavan maaperätutkimuksen tekemistä lähiympäristössä. Toteutus: opettaja saa virtuaalimateriaalit PH LUMA-keskukselta ja ohjaa työn itse.
Paikkatieto-ohjaus etäopetuksena (yläkoulu ja toinen aste)
Tiedeluokka SOLUn Paikkatieto + Epicollect–kokonaisuus voidaan toteuttaa etäohjauksena. Työssä opitaan paikkatiedon perusteita sekä kerätään itse dataa omasta lähiympäristöstä Epicollect-sovelluksen avulla. Kerättyä dataa käsitellään ja tarkastellaan yhdessä etätyöskentelyalustoja hyödyntäen. Paikkatieto + Epicollect -työ soveltuu yläkoulun sekä toisen asteen koulutuksen ohjausmateriaaliksi. Työtä varten oppilailla tulee olla mahdollisuus ilmaisen Epicollect-sovelluksen lataamiseen omaan mobiililaitteeseen. Toteutus: PH LUMA-keskuksen ohjaaja ohjaa työn etäopetuksena. Ajankohdan varaus, ks alla.
Tiedustelut ja ohjausaikojen varaukset anna-roosa.vesanen@helsinki.fi

APUA JA IDEOITA VIRTUAALIOPETUKSEEN

Päijät-Hämeen LUMA-keskukselta on mahdollista kysyä ideoita ja apua etäopetuksen sisältöihin. Sivuiltamme (linkki alla) löytyy linkkejä erilaisiin materiaalilähteisiin sekä kerhokokonaisuuksiin, joiden tehtäviä voi soveltuvilta osin hyödyntää opetuksessa. Lisäksi LUMA-tiimimme auttaa mielellään materiaalien etsimisessä ja tiedonhaussa. Voit lähettää pyynnön osoitteeseen phluma@helsinki.fi Pyrimme vastaamaan työtilanteemme mukaan mahdollisimman monelle.
PH LUMA-keskuksen materiaalipankki: http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/materiaalit/

TARVITSETKO KIVAA PUUHAA KOTIOLOIHIN? AALTO-YLIOPISTO JUNIORILTA ONLINE-SISÄLTÖÄ KOKO KEVÄÄN AJAN!
Aalto-yliopisto Junior on luonut uuden Online Junior – sivuston. Jos tarvitset esimerkiksi apua koulutehtäviin, etsit kiinnostavia kursseja Aallosta tai sinulla on muuten vain tylsää kotona, tämä on sinulle sopiva paikka. Aalto-yliopisto Junior päivittää viikoittain kaikkea kivaa puuhaa Instagramiin, joita voit tehdä kotosalla. Tarkista mainio Kokeile kotona -osio ja myös muiden kentän toimijoiden sivustot.
@aaltouniversity_junior

VIRTUAALIHELPISTÄ APUA OPISKELUUN
Tuskaillaanko teillä nuorten kotitehtävien parissa? Kysy apua Virtuaalihelpin Discordissa! Aalto-yliopisto Junior ja Tampereen yliopiston Juniversity tarjoavat nyt yhdessä yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan virtuaalihelppiä!
Kysymyksiä voi jättää koska tahansa, mutta tukiopet ovat paikalla maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 15-16.30 keskustelemassa. Tukiopeina toimivat Tampereen yliopiston Juniversityn sekä Aalto-yliopisto Juniorin tiedekasvatusohjaajat, jotka ovat myös yliopistojen opiskelijoita.

VALTAKUNNALLISET LUMA-PÄIVÄT PERUTTU
Koronavirustilanteen vuoksi kesäkuun alussa pidettäväksi suunnitellut 16. valtakunnalliset LUMA-päivät siirtyvät vuodella ja ne järjestetään Aalto-yliopistolla Otaniemen kampuksella Espoossa kesällä 2021. Tapahtuman teema, Tulevaisuuden tekijät, pysyy samana.

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !
Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:
Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

Maaliskuun verkostoviesti

TIEDETEATTERI VALLOITTAA NIEMEN KAMPUKSEN 20.4.2020!

Kutsumme teidät seuraamaan Avoimen Tiedeteatterin näytöstä: “Kuinka tietokone ajattelee”. Mikä on bitti? Tai looginen portti? Miten transistori liittyy tähän kaikkeen? Vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin selviävät Tiedeteatterissa! Esityksessä opetellaan digitaalitekniikan perusteita ja rakennetaan yksinkertainen yhteenlaskukone. Esitys on suomenkielinen ja kestää noin tunnin.

Kenelle          Lapset ja nuoret 4.-luokkalaisista ylöspäin

Aika              Maanantaina 20.4.2020, neljä näytöstä: klo 8:30-9:30 & 10-11:00 & 12-13:00 sekä 13:30-14:30. Yhteen näytökseen mahtuu 94 henkilöä.

Paikka           Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, B2-ovi, 15140 Lahti

Ilmoittautuminen näytöksiin:

klo 8:30-9:30                      https://www.lyyti.fi/reg/Tiedeteatteri_7110

klo 10-11:00                       https://www.lyyti.fi/reg/Tiedeteatteri_4176

klo 12-13:00                       https://www.lyyti.in/Tiedeteatteri_7099

klo 13:30-14:30                  https://www.lyyti.in/Tiedeteatteri_4989

Tapahtuma on maksuton.

Lisätietoa http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/  & phluma@helsinki.fi

 

StarT -FESTARIT 21.4.2020 LAHDESSA KLO 9-14

Päijät- ja Kanta-Hämeen StarT- festarit järjestetään Niemen kampuksella Lahdessa.  Festarit ovat itsessään jo elämys, tiedemessujen kaltainen tapahtuma, jossa keskiössä on oppimisen ilon jakaminen. Mukana tänä vuonna myös Tiedeteatteri!

Yleisö valitsee suosikkiprojektinsa YouTube-äänestyksessä, joka alkaa 16.3.2020. Käy antamassa äänesi paikallisille hienoille projekteille! Youtube StarT-kanava: https://www.youtube.com/channel/UCuq9t3dLxgHNDD3-8bR4i0Q

Yhteistyökumppanimme mahdollistavat palkitsemisen, kiitos siitä!

Lisätietoa http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/

 

LUMA TIEDEKERHO JATKUU TIEDELUOKKA SOLUSSA

Maaliskuussa Tiedeluokka SOLUssa, Niemen kampuksella jatkuu alakouluikäisille suunnattu, maksuton LUMA Tiedekerho. Kerho on suunnattu 9-11 vuotiaille alakoululaisille ja kokoontuu tiistai-iltaisin klo 17-18.  Kerhoon on vielä muutama vapaa paikka, kysy phluma@helsinki.fi

Kerho-ohjelma

3.3.                Värit

17.3.              Avaruus

24.3.              Ihminen

31.3.              Kristallien teko

7.4.                Hapot ja emäkset

14.4.              Slime

21.4.              Valo ja kolmiulotteisuus

28.4.              Tieteellisiä pulmia

5.5.                Vesi

12.5.              Kerholaisten toiveet

 

LUMA-KOULUTUSTA VARHAISKASVATUKSEN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE

LUMA2020 -hanke järjestää kevään aikana varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville koulutusta neljästä eri teemasta. Teemat ovat Teknologia, Ötökät ja maaperä, Näyttävä kemia sekä Kivet ja fossiilit. Koulutuksen tarkoitus on antaa ideoita em. teemojen käsittelyyn erityisesti esikouluikäisten kanssa sekä syventää henkilöstön tietämystä, osaamista ja innostusta LUMA-aineita kohtaan.

Koulutus on ensisijaisesti suunnattu LUMA2020 -hankkeen yhteistyöpäiväkotien henkilöstölle. Mikäli tilaa on, myös muut aiheesta kiinnostuneet varhaiskasvatuksessa ja alkuluokilla työskentelevät ovat tervetulleita osallistumaan koulutukseen. Lisätietoja ja ilmoittautuminen sähköpostitse LUMA2020 –hankkeen Veera Pukkilalle (veera.pukkila@helsinki.fi). Voit ilmoittautua samalla kerralla yhteen tai useampaan koulutuskertaan. Saat tiedon koulutukseen pääsystä viikkoa ennen koulutusajankohtaa. Jokaisesta teemasta järjestetään kaksi saman sisältöistä koulutuskertaa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen Tiedeluokka SOLUssa (Niemenkatu 73, Lahti).

Koulutusten aikataulu ja sisältö

  • Teknologia:
    • Blue- ja Bee Botit, ohjelmoinnin alkeet, hiekkalaatikko, VR-lasit
    • pe 21.2. klo 9-11
    • ma 23.3. klo 13-15
  • Ötökät ja maaperä:
    • Ötökkäavain -peli, mikroskopointia, VR-lasit, ilmastonmuutosnäkökulma
    • to 5.3. klo 13-15
    • pe 20.3. klo 13-15
  • Näyttävä kemia:
    • lötkölima, tulivuori, elefantin hammastahna, menthos –cola -reaktio, sokerisateenkaari, biohajoava muovi, kristallisokeri ja muut kiteet
    • to 2.4. klo 13-15
    • ke 15.4. klo 9-11
  • Kivet ja fossiilit:
    • eri kivilajien tunnistaminen, kivien ominaisuuksien tutkiminen, mikroskopointi ja luupit, fossiiliesiintymät eri puolilla maapalloa
    • ke 8.4. klo 13-15
    • to 16.4. klo 13-15

 

ARDUINO –KOULUTUSTA YLÄKOULUN JA LUKION OPETTAJILLE

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää koulutusta Arduino -ohjelmointiympäristön perusteista Tiedeluokka SOLUssa. Koulutus on suunnattu yläkoulun ja lukion opettajille. Lisätiedot ja ilmoittautuminen sähköpostitse suoraan koulutuksen toteuttajalle Jaakko Kokkoselle (jaakko.kokkonen@helsinki.fi).

Aika                                    LA 14.3. klo 11-15:00

Paikka                                Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, Lahti

 

VERKOSTOKAHVIT JA MICRO:BIT KOULUTUS TIEDELUOKKA SOLUssa

Aloitamme Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostokahveilla (n 30 min), missä kuulet alueen uusimmat LUMA-kuulumiset. Lisäksi mahdollisuus keskustella PH LUMA-keskuksen edustajan kanssa LUMA-toiminnan (esim kerho) järjestämisestä koulullasi.

Verkostokahvien jälkeen toteutetaan Micro:bit-koulutus, jonka vetää PH LUMA-keskuksen asiantuntija Jaakko Kokkonen. Koulutuksessa käydään läpi Micro:bit mikrotietokoneen käyttöä kattavasti läpi itse kokeillen ja tehden. Samalla pohditaan kuinka Micro:bittiä voi käyttää algoritmisen ajattelun ja ohjelmoinnin harjoittelussa. Perusteiden opettelun jälkeen esitellään esimerkkien avulla, kuinka Micro:bitin käyttämisessä voidaan hyödyntää erilaisia komponentteja kuten LEDejä, moottoreita ja kytkimiä. Esitietovaatimuksia ei ole, kiinnostus ohjelmointiin riittää!

Aika                                                 25.3.2020 klo 15.30 – n 17.30

Paikka                                             Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, Lahti

Ilmoittautuminen             sähköpostitse jaakko.kokkonen@helsinki.fi viimeistään pe 20.3. Ilmoittautua voi pelkästään verkostokahveille tai sekä kahveille että koulutukseen. Mainitse tämä ilmoittautuessasi.

 

RAKKAUDEN KEMIAA TIEDELUOKKA SOLUSSA 15.4.

Millaista tiedettä liittyy kauneuteen, onnellisuuteen, kevään tuloon ja erilaisiin makuihin, jotka kaikki voidaan mieltää rakkauden elementeiksi? Miten eri ihmiset kokevat ihastumisen ja rakastumisen? Huhtikuussa, kevään korvalla rakkaus ja sen ilmentymät täyttävät Tiedeluokka SOLUn. Tule kokemaan kevät ja rakkaus erilaisten tiedettä sivuavien pajatöiden kautta. Tarjolla on myös kahvia ja teemaan sopivaa pikkupurtavaa.

Tapahtumaan pitää ilmoittautua ja sen ikäraja on 15 vuotta, mukaan mahtuu 40 ensimmäistä ilmoittautunutta.

Aika                                                          15.4.2020 klo 17.00-19.30

Paikka                                                      Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, Lahti

Ilmoittautumislinkki (aukeaa 6.3.)         https://www.lyyti.in/Rakkaus2020

Tapahtuman toteuttaa Päijät-Hämeen LUMA-keskus.

 

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KESÄLEIRIT 2020

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää kesäkuussa 2020 kolme kesäleiriä Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella (Niemenkatu 73, B-siipi, 15140 Lahti). Tiedettä kesään -leireille otetaan 20 ja Matikka ja koodaus-leirille 16 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen kaikille leireille aukeaa 15.4. klo 12. Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin leirille mahtuu, leiriläiset valitaan arpomalla.  Ilmoittautumislinkit Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen huhtikuun verkostoviestissä sekä huhtikuun alussa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen nettisivulla kohdassa Tapahtumat_leirit. Riittää, että lapsi täyttää vuoden 2020 aikana leirille vaadittavan vähimmäisiän.

Tiedettä Kesään! – pienten leiri 1.-5.6.2020

AIKA                                      ma- pe päivittäin klo 9:30 – 15

Poikkitieteellinen kesäleiri 8-10-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirimaksu 30€.

Tiedettä Kesään! –isojen leiri 8.-12.6.2020

AIKA                ma- pe päivittäin klo 9:30-15

Poikkitieteellinen kesäleiri 11–13-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirimaksu 30€.

Matikka ja koodaus –leiri 15.-18.6.2020

AIKA                                     ma-to klo 9:30-15

Kesäleiri 10-12 vuotiaille lapsille. Matematiikkaan ja koodaukseen tutustutaan esimerkiksi erilaisten pelien ja robotiikan kautta. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirihinta 25€.

Katso lisätietoja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen sivuilta luma.fi/phluma kohdasta Lapsille ja nuorille/leirit.

 

KPMG PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN TUKIJAKSI

KPMG on Suomen vanhin tilintarkastusyhteisö. KPMG perustettiin Suomessa vuonna 1926, kun K.A Widenius, Edvin Sederholm ja Juho Someri perustivat nimeään kantavan tilintarkastustoimiston Helsinkiin. Vuonna 1981 yhtiö liittyi kansainväliseen KMG-tilintarkastustoimistoketjuun, joka muuttui KPMG:ksi vuonna 1987. KPMG Oy Ab on siis suomalainen osakeyhtiö, joka kuuluu globaaliin KPMG-ketjuun, mutta jonka omistavat paikalliset osakkeenomistajat. KPMG tarjoaa tilintarkastus-, vero- ja lakipalveluja sekä liikkeenjohdon konsultointia ja yritysjärjestelypalveluja. KPMG on toistuvasti nostettu tietoturvapalvelujen markkinajohtajaksi kansainvälisissä selvityksissä. Toimialamme on mm. digitalisaation kehityksen myötä jatkuvassa murroksessa, ja rekrytoimme kasvavaan joukkoomme asiantuntijoita, joiden tietotekniset ja esimerkiksi koodaamiseen liittyvät kyvyt ovat huippuluokkaa. Haluamme osaltamme olla mukana tukemassa lasten ja nuorten mielenkiintoa näihin aiheisiin, joita LUMA-alan opinnot vahvasti tukevat.

TULEVAISUUDEN VIHREÄ KAUPUNKI –SEMINAARI 23.4.

Minkälainen on huomisen kaupunkiympäristö ja miten sellainen tehdään? Millä tiedoilla ja taidoilla urbaanista kehityksestä saadaan kestävää? Lahdessa on alan huippuosaamista – tervetuloa kuulemaan uusimmasta tutkimuksesta ja käytännön ratkaisuista.

Lahden Yliopistokampus järjestää Mukkulankadulla kaikille avoimen seminaarin, johon voi ilmoittautua 14.4. asti.   Luvassa puheenvuoroja LUT-yliopistosta, Helsingin yliopistosta ja Ecopal Oy:sta. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu:

http://www.lahdenyliopistokampus.fi/event/tulevaisuuden-vihrea-kaupunki-seminaari/

 

LUMATIKKA – KOHTI OPPIJALÄHTÖISTÄ JA INNOSTAVAA MATEMATIIKAN OPETUSTA

LUMATIKKA on täydennyskoulutusohjelma matematiikan parissa työskenteleville varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opettajille. Koulutuksen oppijalähtöiset, toiminnalliset ja konkreettiset sisällöt auttavat herättämään ja kasvattamaan oppijoittesi matikkainnostusta! Koulutus tarjoaa opetusalan asiantuntijoiden tuottaman tuoreen, tutkimusperusteinen tiedon opetuksesi kehittämisen tueksi.

Voit suorittaa koko koulutusohjelman (15 op) tai yksittäisiä kursseja täysin verkon välityksellä. Valikoima verkkokursseja alkaa aina lukukausittain. Kursseilla voit edessä omassa tahdissa tai yhteisen tavoiteaikataulun mukaisesti.

Koulutus on Opetushallituksen rahoittama ja osallistujille maksuton. Ohjelman toteuttavat seitsemän yliopistoa ja ammattikorkeakoulua LUMA -keskus Suomi -verkoston koordinoimana (vuosina 2018-2022).

Tutustu ohjelmaan tarkemmin ja aloita maksuttomat verkko-opinnot nyt www.lumatikka.luma.fi Kevään LUMATIKKA-verkkokurssit ovat alkaneet, ja löydät kursseille liittymiseen ohjeet ohjelman edellä mainitulta ilmoittautumissivulta. Aloita verkko-opinnot MOOC-palvelussa vaikka tältä samalta istumalta yli kahdensadan muun opettajan kanssa! Kursseja voi suorittaa 26.4. saakka.

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

 

StarT-syyslomaleiri neljäs päivä

Mikä oli tänään kivointa?

Ulkona oli kivointa.

Opimmeko tänään jotain uutta?

Opimme sen että vety räjähtää.

Tutustuinko uusiin leiriläisiin?  En tänään.

Maalasimme veneen eilen.

 

StarT-syyslomaleiri kolmas päivä

What was the funniest thing today? Today the funniest part was the dining ice cream competition between Lips and Da-Capo.

Tänään hauskinta oli lounaan jäätelö kisa. Da-capo:n ja Lipsin välillä.

What do we learn today? Today we learn how to solve human nodes and some of the children learned how to do superballs.

Mitä me opimme tänään?  Tänään opimme miten selvittää ihmissolmuja ja jotkut lapset oppivat tekemään superkumi palloja.

Have you met some new friends? Yes, we have met some new friends.

Oletteko tavannut uusia leiriläisiä? Kyllä olemme tavannut.

StarT-syyslomaleiri toinen päivä

Me tehtiin tänään valmiiksi varsijousi ja tikkataulu on kuulemma  ”kesken”.

Tänään oli kivointa  mm. hullu tiedemies,heittää läppiä ja vesiilmapallot.

Me opittiin tänään hullua tiedemiestä.

Me tutustuttin tänään uusii leiriläisiin.

Tänään oli hyvää ruokaa.

 

StarT-syyslomaleiri Ensimmäinen päivä

Tänään hauskinta oli tehdä projektia.

Opimme, että ympyrä kestää paljon painoa.

Emme tutustuneet oikeastaan uusiin leiriläisiin.

Me tehtiin projektia ja siitä tulee auto.

Siitä olisi tulossa auto siinä on renkaat se liikkuu.

Tässä on meidän ryhmä..