Vääksyn tiedeleiri: Ensimmäinen leiripäivä

3.6

 

Aloitimme päivän tutustumisella. Leikimme erilaisia nimileikkejä, kuten lännen nopeinta ja kuka pelkää tiedemiestä. Ennen ruokailua kokeilimme, kuinka väritetyt pisteet nousivat paperilla, kun paperin laittoi veteen. Ruokailun jälkeen teimme etikka-soda tulivuoren, jonka ainesosia olivat väkiviinaetikka, ruokasooda, saippua ja väriainetta. “Se oli hauska ja mielenkiintoinen!”

 

Parasta tänään oli etikkasoda-tulivuoren tekeminen ja kaikki muukin.Tulivuoren tekeminen oli hauska, koska se purkautui.

 

Opimme päivästä, kuinka tietyt aineet reagoivat keskenään ja kuinka värit nousevat veden mukana paperilla.

 

Hyvät ja hauskat fiilikset jäivät päivästä. Odotamme huomiselta enemmän kokeita.

 

  • Vastaajina Olli Hovatov, Oliver Jussila ja Tatu Kaijomaa

Verkostoviesti/Toukokuu 2019

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KESÄLEIRIT

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää kesäkuussa 2019 kesäleirejä, joista osaan on vielä muutama paikka vapaana (tilanne 29.4.). Leireille otetaan 20 (Matematiikka ja koodaus –leirille 16) lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Riittää, että lapsi täyttää vuoden 2019 aikana leirille vaadittavan vähimmäisiän.

AIKA            Kaikki leirit klo 9.30-15.

PAIKKA        Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, B-siipi, 15140 Lahti

TIEDETTÄ KESÄÄN! – pienten leiri 3.-7.6.2019 / 2 paikkaa vapaana

Poikkitieteellinen kesäleiri 7-9-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat. Leirimaksu 30€.

Ilmoittaudu https://www.lyyti.in/phluma10

 

TIEDETTÄ KESÄÄN! –isojen leiri 10.-14.6.2019 /leiri on täynnä

Poikkitieteellinen kesäleiri 10–13-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat. Leirimaksu 30€.

Ilmoittautuminen varasijalle https://www.lyyti.in/phluma11 

MATIKKA JA KOODAUS –leiri 17.-20.6.2019 / 1 paikka vapaana

Kesäleiri 10-12 vuotiaille lapsille. Matematiikkaan ja koodaukseen tutustutaan esimerkiksi erilaisten pelien ja robotiikan kautta. Sisältää lounaat. Leirihinta 25€.

Ilmoittaudu https://www.lyyti.in/phluma12

Katso myös Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen sivuilta luma.fi/phluma kohdasta Lapsille ja nuorille/leirit.

ELOKUUSSA: TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ -LEIRI

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää Tutkimuksia Vesijärvestä –kesäleirin 7-9 vuotiaille alakoululaisille 6.-8. elokuuta Tiedeluokka SOLUssa, Niemen yliopistokampuksella Lahdessa. Leirillä pääsee tutustumaan Vesijärven pieneliöstöön ja ympäristön kasvillisuuteen vesiekologisten tutkimuksien kautta. Luvassa on tutkimustyöskentelyä, preparointia ja mikroskopointia.

Erilaisten tiedeluokassa suoritettavien kokeiden ohella vietämme myös aikaa loppukesäisessä luonnossa, pelaamme, musisoimme ja askartelemme päivän vesiteeman mukaisesti. Esittelemme leirin päätteeksi tekemiämme tutkimustöitä ja niiden tuloksia leiriläisten vanhemmille.

Leirille mahtuu 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen on sitova ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Varasijoille jääneet kutsutaan mukaan mahdollisten peruutuspaikkojen ilmaantuessa. Leiri on päiväleiri (ei majoitusta) ja sisältää lounaat. Leirin hinta 20€.

Kenelle    7-9-vuotiaille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika         9:30-15:00, ti-to 6.-8.8.2019 TI-TO

Ilmoittaudu https://www.lyyti.in/phluma13

KESÄLEIRI HÄMEENLINNASSA    

Hämeen Kesäyliopisto järjestää yhdessä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kanssa kesäleirin 7-12-vuotiaille alakoululaisille Hämeenlinnassa 10.-14.6.2019. Hämeen Kesäyliopisto tiedottaa leiristä ja sille ilmoittautumisesta tarkemmin lähiaikoina.  https://hameenkesayliopisto.fi/

LUMA TIEDEKERHO

Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella torstaisin järjestettävä, alakouluikäisille suunnattu LUMA Tiedekerho kokoontuu kevätlukukaudella vielä kaksi kertaa. Maksuttomaan kerhoon PITÄÄ ILMOITTAUTUA jokaiselle kerhokerralle erikseen kerhokertaa edeltävänä perjantaina (Ilmoittautuminen aukeaa klo 12; http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/). Mukaan mahtuu jokaisella kerralla 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta lasta. Kerho on maksuton.

Kenelle     Alakouluikäisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika         torstaisin klo 17-18:00 aikavälillä 21.2-9.5.2019 (katso kerhopäivät ohjelmasta alla)

Ohjelma

2.5 Maaperätutkimus https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6866

9.5 Aineiden väliset reaktiot ll https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_2010

TARJOLLA KULJETUSTUKEA TIEDELUOKKAVIERAILUIHIN

Tiedeluokkatoimintaa tukee kesäkuun 2019 loppuun saakka ESR-hanke LUMA Tiedeluokka – tukea nuorten koulutusvalintojen tekemiseen, jonka kohderyhmää ovat päijäthämäläiset yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat. Kohderyhmään kuuluvat oppilas- ja opiskelijaryhmät voivat tiedustella Päijät-Hämeen LUMA-keskukselta (phluma(a)helsinki.fi) kuljetustukea ryhmän matkustuskustannuksiin Tiedeluokka SOLUun. Hankkeen tavoitteena on mm tukea nuorten opiskeluvalintojen tekemistä erityisesti koulutuksen nivelvaiheissa (yläkoulu – toinen aste ja toinen aste – korkeakoulu) sekä edistää koulujen, oppilaitosten ja alueen yritysten yhteistyötä.

LUMATIKKA-KESÄKURSSIEN ILMOITTAUTUMINEN ALKANUT

Opettaja ja varhaiskasvattaja, eikö lukukauden aikana ole aikaa k ouluttautua? Haluatko kehittää osaamistasi ja valmistautua tulevaan lukuvuoteen kesäkuukausien aikana? Kesän LUMATIKKA-kurssien ilmoittautuminen on nyt auennut.

Verkkokoulutukset kesällä 2019

OSIO 1: Kaikille yhteinen osio

Kaikille yhteinen (3 op)

LUMATIKKA-koulutusten sarjan avaava, kaikkien asteiden opettajille ja kasvattajille yhteinen osio avautuu vapaassa aikataulussa suoritettavaksi verkkokurssiksi ma 3.6.2019. Kurssin voi aloittaa ja suorittaa haluamanaan ajankohtana hankkeen päättymiseen saakka (joulukuu 2019).

OSIO 2: Luokka-astekohtainen osio

Varhaiskasvatus ja esiopetus (6 op)

Yli 120 osallistujaa keväällä 2019 mukaan houkutellut varhaiskasvattajille ja esiopettajille suunnattu kurssi aukeaa suoritettavaksi verkkokurssina ma 3.6.2019. Kurssille voi ilmoittautua mukaan 30.6.2019 saakka. Kurssialusta sulkeutuu 4.8.2019 muokattavaksi syksyn koulutuskierrosta varten. Tänä aikana kurssia voi suorittaa omassa tahdissa edeten.

Lue lisää verkko- ja kontaktikoulutuksista ja ilmoittaudu mukaan:

https://lumatikka.luma.fi/2019/04/17/lumatikka-kesakurssien-ilmoittautuminen-alkanut/

VALTAKUNNALLISET LUMA PÄIVÄT 5.-7.6.2019 – ILMOITTAUDU MUKAAN!

Valtakunnalliset LUMA-päivät järjestetään Jyväskylässä 5.-7.6.2019 opetusalan nykyisille ja tuleville ammattilaisille varhaiskasvatuksesta yliopistoon sekä kaikille muille kiinnostuneille. Maksuttoman, monipuolisen ja osittain kansainvälisenkin tapahtuman ohjelman teema on ”työelämä ja tutkimus tutuksi”. Tarjolla on ajankohtaisia aiheita, uusinta tutkimustietoa, kiinnostavia keskusteluja, inspiroivia ideoita, parhaita käytänteitä, kahvia ja kohtaamisia. Osana ohjelmaa järjestetään kansallinen ja kansainvälinen StarT-gaala. Tapahtuman yhteydessä myös kansainvälinen LUMAT Symposium 2019. Ilmoittautuminen 26.5. mennessä.

https://www.luma.fi/paivat-2019/

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

Verkostoviesti/Huhtikuu 2019

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KOULUTUSILTA

Tervetuloa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kevään koulutusiltaan torstaina 11.4. klo 16-18! Tilaisuudessa tapaat Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen henkilökuntaa ja kuulet uusimmat LUMA-kuulumiset. Tämänkertaisen koulutuksen aihe on Matemaattiset pulmat ja arvoitukset – intoa matematiikan opiskeluun. Koulutus on suunnattu yläkoulun matematiikan opettajille. Koulutuksen aluksi LUT-yliopiston professori Matti Heiliö käyttää puheenvuoron otsikolla Matematiikka, mallinnus ja laskenta, kehittämisen työkalu, minkä jälkeen Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen Jaakko Kokkonen vetää käytännön koulutusosuuden.

Tilaisuudessa tarjolla kahvia ja pientä purtavaa.

Tilaisuuteen mahtuu mukaan 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta.

Lisätietoja phluma(a)helsinki.fi

Aika                                   TO 11.4.2019 klo 16-18.30

Paikka                               Tiedeluokka SOLU, Niemen yliopistokampus, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

Ilmoittautumine n          https://www.lyyti.in/PaijatHameen_LUMAkeskuksen_verkosto_ja_koulutusilta_9974

 

VEXIQ –ROBOTIIKKA JA KOODAUSKERHO – 3 paikkaa jäljellä!

VexIQ-robotiikka- ja koodauskerho on suunnattu 3.-6. luokkalaisille lapsille taitotasosta riippumatta. Kerhossa nuoret taitajanalut pääsevät opettelemaan kahta robotiikan osa-aluetta, mekaniikkaa ja ohjelmointia. Yksin tai pienissä ryhmissä ensin kootaan ja sitten ohjelmoidaan VexIQ-robotti. Kerhossa käytettävä sarja on monipuolinen ja mahdollistaa rakentamisen ja ohjelmoinnin aivan aloittelijasta aina kilpailutasolle asti.

Tavoitteena on, että kerhon loppuun mennessä lapset ovat rakentaneet ja ohjelmoineet oman robottinsa ja oppineet mekaniikan ja ohjelmoinnin alkeita. Viimeisellä kerhokerralla lasten vanhemmat ovat tervetulleita katsomaan lastensa luomuksia ja näkemään, mitä he ovat oppineet.

Kerhoon mahtuu 10 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä (3.4. tilanne: 3 paikkaa jäljellä)

Kenelle                              3.-6. luokkalaisille

Paikka                               Tiedeluokka SOLU, Niemen yliopistokampus, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

Aika                                  Maanantaisin klo 16-17.30 aikavälillä 8.4. – 6.5. (5 kerhokertaa)

Ilmoittautuminen          https://www.lyyti.in/VexIQ_robotiikka_ja_koodauskerho_6456

 

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KESÄLEIRIT

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää kesäkuussa 2019 neljä kesäleiriä, joista kolme toteutetaan Tiedeluokka SOLUssa Lahdessa ja yksi Aurinkovuoren koululla Asikkalassa.

LAHTI

Leireille otetaan 20 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen kaikille Lahden leireille aukeaa 15.4. klo 12. Riittää, että lapsi täyttää vuoden 2019 aikana leirille vaadittavan vähimmäisiän.

AIKA            Kaikki leirit klo 9.30-15.

PAIKKA        Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, B-siipi, 15140 Lahti

TIEDETTÄ KESÄÄN! – pienten leiri 3.-7.6.2019

Poikkitieteellinen kesäleiri 8-10-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat. Leirimaksu 30€.

Ilmoittaudu https://www.lyyti.in/phluma10

TIEDETTÄ KESÄÄN! –isojen leiri 10.-14.6.2019

Poikkitieteellinen kesäleiri 11–13-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat. Leirimaksu 30€.

Ilmoittaudu https://www.lyyti.in/phluma11 

MATIKKA JA KOODAUS –leiri 17.-20.6.2019

Kesäleiri 10-12 vuotiaille lapsille. Matematiikkaan ja koodaukseen tutustutaan esimerkiksi erilaisten pelien ja robotiikan kautta. Sisältää lounaat. Leirihinta 25€.

Ilmoittaudu https://www.lyyti.in/phluma12

Katso myös Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen sivuilta luma.fi/phluma kohdasta Lapsille ja nuorille/leirit.

TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ

Tutustutaan Vesijärven eliöstöön ja sen erityispiirteisiin tutkimuksellisella otteella. Luvassa tutkimustyöskentelyä, preparointia ja mikroskopointia sekä hauskaa yhdessäoloa. Leirille mahtuu 20 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Leiri maksaa 15€. Leirillä on lounas.

 Kenelle    7-9-vuotiaille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika        9:30-15:00, ti-to 6.-8.8.2019 ti-to

Ilmoittaudu https://www.lyyti.in/phluma13

ASIKKALA

TIEDETTÄ KESÄÄN! 3.-7.6.2019

Poikkitieteellinen kesäleiri 7-12-vuotiaille lapsille. Leirille otetaan 12 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen kunnan Wilma-järjestelmän kautta 15.4.2019 alkaen. Leirin hinta on 30€, sisältää lounaat. Riittää, että lapsi täyttää vuoden 2019 aikana leirille vaadittavan vähimmäisiän.

Lisätietoja Aurinkovuoren koulun rehtori Petri Haapaselta (petri.haapanen(a)asikkala.fi)

LUMA TIEDEKERHO

Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella kokoontuu torstaisin alakouluikäisille suunnattu LUMA Tiedekerho. Maksuttomaan kerhoon PITÄÄ ILMOITTAUTUA jokaiselle kerhokerralle erikseen kerhokertaa edeltävänä perjantaina (Ilmoittautuminen aukeaa klo 12; http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/ ). Mukaan mahtuu jokaisella kerralla 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta lasta. Kerho on maksuton.

Kenelle     Alakouluikäisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika         torstaisin klo 17-18:00 aikavälillä 21.2-9.5.2019 (katso kerhopäivät ohjelmasta alla)

Ohjelma

11.4 Makea vesi https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_7018

25.4 Valo https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3831

2.5 Maaperätutkimus https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6866

9.5 Aineiden väliset reaktiot ll https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_2010

LUONTOKERHO  – VIELÄ EHDIT MUKAAN!

Tervetuloa Luonto-Liitto Lahden ja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen luontokerhoon! Kokoonnumme Niemessä tiedeluokka SOLUun oppimaan yhdessä luonnosta kokeilemisen, tekemisen ja leikin kautta. Teemme retkiä lähiympäristöön, tutkimme luonnon ilmiöitä sekä askartelemme luonnon- ja kierrätysmateriaaleista. Kerhon ohjaajina toimivat Laura (yhteisöpedagogiopiskelija) ja Maria (luonnontieteiden kandidaatti). Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kerhossa on vielä vapaita paikkoja ja sinne voi ilmoittautua vaikkei olisi päässyt aiemmille kerroille.

Kenelle      1.-4. luokkalaisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika        tiistaisin 16:30-18:00, aikavälillä 5.3.- 22.5.2019

Ilmoittautuminen kerhokaudelle: luontokerho2019@gmail.com

TARJOLLA KULJETUSTUKEA TIEDELUOKKAVIERAILUIHIN

Tiedeluokkatoimintaa tukee kesäkuun 2019 loppuun saakka ESR-hanke LUMA Tiedeluokka – tukea nuorten koulutusvalintojen tekemiseen, jonka kohderyhmää ovat päijäthämäläiset yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat. Kohderyhmään kuuluvat oppilas- ja opiskelijaryhmät voivat tiedustella Päijät-Hämeen LUMA-keskukselta (phluma(a)helsinki.fi) kuljetustukea ryhmän matkustuskustannuksiin Tiedeluokka SOLUun. Hankkeen tavoitteena on mm tukea nuorten opiskeluvalintojen tekemistä erityisesti koulutuksen nivelvaiheissa (yläkoulu – toinen aste ja toinen aste – korkeakoulu) sekä edistää koulujen, oppilaitosten ja alueen yritysten yhteistyötä.

RAKKAUDEN KEMIAA TIEDELUOKKA SOLUssa

Maaliskuussa, kevään korvalla Tiedeluokka SOLU täyttyi Rakkauden kemiasta kiinnostuneista. Tässä keväisessä tapahtumassa osallistujat pääsivät tekemään erilaisia rakkauteen ja siihen liittyviin ilmiöihin kuten kauneuteen, liittyviä pajatöitä. Huumaavassa tuoksutyöpajassa valmistettiin oma parfyymi ja pelattiin tuoksumuistipeliä. Sydän ja sen rooli rakkauden symbolina avautui tapahtumassa monelle uudella tavalla. Rakkauden sanojen kautta pohdittiin rakkauden olemusta ja sen yksilökohtaistakin kokemista. Yksi osa rakkauden kokemusta on kauneus. Rakkauden kemia – tapahtumassa valmistettiin kasviuutteita sisältävää, kaunistavaa kasvovettä sekä kaakaovoita sisältävää huulirasvaa, jolla saa pusuhuulet kuntoon. Jokainen sai myös halutessaan toimia Amorina ja testata saako rakkauden Nerf-panoksella osuman sydämeen. Tekemisen ohella osallistujat saivat nauttia sydämenmuotoisia suolaisia ja makeita pikkusyötäviä kahvin ja teen kera. Tapahtuman toteutti Päijät-Hämeen LUMA-keskus yhdessä Päijät-Hämeen Kemistien kanssa.

Kiitos kaikille osallistuneille mukavasta illasta!

VALTAKUNNALLISET LUMA PÄIVÄT 5.-7.6.2019 – ILMOITTAUDU MUKAAN!

Valtakunnalliset LUMA-päivät järjestetään Jyväskylässä 5.-7.6.2019 opetusalan nykyisille ja tuleville ammattilaisille varhaiskasvatuksesta yliopistoon sekä kaikille muille kiinnostuneille. Maksuttoman, monipuolisen ja osittain kansainvälisenkin tapahtuman ohjelman teema on ”työelämä ja tutkimus tutuksi”. Tarjolla on ajankohtaisia aiheita, uusinta tutkimustietoa, kiinnostavia keskusteluja, inspiroivia ideoita, parhaita käytänteitä, kahvia ja kohtaamisia. Osana ohjelmaa järjestetään kansallinen ja kansainvälinen StarT-gaala. Tapahtuman yhteydessä myös kansainvälinen LUMAT Symposium 2019. Ilmoittautuminen 26.5. mennessä.

https://www.luma.fi/paivat-2019/

KYSELY: Millaista tieto ja viestintäteknologiaa haluat hyödyntää luonnontieteen opetuksessasi?

Kiitos ajastasi tämän kyselyn vastaamiseen! Kyselyn täyttäminen vie n. 15 minuuttia.

Haluamme selvittää, mitä tieto- ja viestintäteknologian (TVT) mahdollisuuksia luonnontieteen opettajat käyttävät kouluissa ja miksi. Vertaamme eri maiden tuloksia keskenään ja siksi kyselyjä tehdään Australiassa, Tšekin tasavallassa, Suomessa, Puolassa, Slovakiassa, Taiwanissa, Turkissa ja USA:ssa. Kyselyyn vastataan nimettömänä. Tulokset ja johtopäätökset julkaistaan opetusalan lehdissä. Jos haluat tietoja kyselyn tuloksista, tai sinulla on kysymyksiä tai huomioita kyselystä, ota yhteyttä (anssi.lindell@jyu.fi).

Linkki kyselyyn: https://goo.gl/forms/wElHCM4pKJ3umaQx2

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

Opetusteknologian uusinta uutta BeTT-messuilla Lontoossa

Päijät-Hämeen LUMA-keskus vieraili tammikuun lopulla Lontoossa BeTT-opetusteknologiamessuilla tutustumassa opetusteknologian uusimpiin tuuliin. BeTT-messut järjestetään suuressa ExCel-messukeskuksessa ja ne ovat maailman suurin opetusteknologiatapahtuma, joka koostuu laajasta, kahteen halliin jakautuneesta näyttelyalueesta sekä useista rinnakkaisista seminaariesityksistä. Messuille osallistuu vuosittain yli 30 000 kävijää ja näytteilleasettajia oli tänä vuonna yli 800.

Kaksi messupäivää oli ensikertalaiselle kävijälle erittäin kiinnostava, mutta osin myös lähes ylivoimainen kokemus, kun kahdessa ja puolessa päivässä yrittää nähdä mahdollisimman paljon. Erilaisia oppimisessa ja opetuksessa sovellettavia teknologiaratkaisuja ja –palveluita oli tarjolla todella paljon. Vaikkapa luokkahuoneopetuksessa käytettäviä älytauluja tarjoavia yrityksiä oli paikalla lukuisia. Esimerkiksi Promethanin osastolla pääsi pelaamaan liikunnallista hedelmienkeruupeliä, jonka tarkoituksena oli sekä opettaa biologiaa (?), että tuoda liikettä muuten staattiseen opetustilanteeseen. Sydämen rakenteeseen saattoi tutustua pyörittelemällä sellaisen 3D-mallia älytaululla.

Erilaisia sovelluksia tiedon tallentamiseen ja jäsentelyyn oli myös tarjolla monenlaisia. Opettajien ja oppilaidenkin tiedonkeruuta ja jäsentämistä tällaiset ohjelmistot helpottavat aikana, jolloin tietoa kerätään ja yhdistellään eri lähteistä ja sitä on kaiken kaikkiaan tarjolla todella paljon.

Kevään 2019 aikana Tiedeluokka SOLUun tuodaan VR (virtual reality) –teknologia ja sitä aletaan vähitellen soveltaa ja hyödyntää SOLUn tarjoamissa LUMA-aineiden opetuskokonaisuuksissa. Messuilla esiteltiin erilaisia laitteistoja, joiden hinnoissa sekä laadussa on suuria eroja. Niin kutsunut luokkasetin (esim ClassVR), johon kuului 8-10 virtuaalilasit kätevästi liikuteltavassa laatikossa, saattoi saada suhteessa kohtuullisen edullisesti, mutta tällaisen laitteen kuvan/ohjelmiston laatu oli hyvin erilainen kuin selkeästi kalliimman, esim Lenovon tarjoaman ratkaisun.

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että messut olivat mielenkiintoiset. Se mikä nousi mieleen, oli varsinaisten teknologiaa hyödyntävien opetussisältöjen keveys. Monenlaista tekniikkaa on kehitetty, mutta esimerkiksi virtuaaliteknologiaa hyödyntävät, hyvät opetussisällöt eivät ainakaan messuilla pistäneet silmään.

SANDRICH, ideasta prototyypiksi

Virtuaalitodellisuus ja teknologia tulevat opetukseen mukaan vauhdilla, myös Päijät-Hämeen LUMA-keskus on mukana kehityksessä.

Tiedeluokka SOLUssa sijaitsee uniikki AR Sandbox, joka rakennettiin monen eri toimijan yhteistyössä kesällä 2018. Virtuaalihiekkis herättää mielenkiintoa ja kiinnostusta kaikkissa ikäryhmissä. Hiekkiksessä yhdistyvät perinteinen hiekkalaatikko, sekä teknologia, joka tuo siihen mukaan korkeuteen perustuvat värit, korkeuskäyrät, vesisateen ja valuvan sadeveden. Laatikossa on noin 100kg hiekkaa ja se liikkuu Tiedeluokka SOLUssa pyörien päällä muutaman metrin kerrallaan.

Virtuaalihiekkistä hyödynnetään erityisesti maantieteen opetuksessa, kun SOLUun saapuu vierailevia ryhmiä. Haluamme kuitenkin, että mahdollisimman monella koululla olisi mahdollisuus hyödyntää sitä osana jokapäiväistä opetusta.

Saimme tavoitteen toteuttamiseen MAKERA- rahoituksen. SANDRICH- hankkeessa tuotetaan kouluympäristöön soveltuva prototyyppi, sekä opetusmateriaalia hyödynnettäväksi. Haluamme erityisesti työskennellä yhdessä opettajien kanssa, joten kutsumme ideointiin mukaan kaikki toiminnasta kiinnostuneet opettajat.

Ota rohkeasti yhteyttä: phluma (a) helsinki.fi

Verkostoviesti/Maaliskuu 2019

RAKKAUDEN KEMIAA TIEDELUOKKA SOLUSSA 26.3.

Millaista tiedettä liittyy kauneuteen, onnellisuuteen ja kevään tuloon? Miten eri ihmiset kokevat ihastumisen ja rakastumisen? Maaliskuussa, kevään korvalla rakkaus ja sen ilmentymät täyttävät Tiedeluokka SOLUn. Tule tekemään kasvipohjaista kasvovettä ja tutustumaan mm siihen, mitä kaikkea rakkauden symbolina pidetty sydän pitää sisällään. Tapahtumassa saatat kohdata jopa itsensä Cupidon ampumassa rakkaudennuolia. Tarjolla on myös teemaan sopivaa pikkupurtavaa. Tapahtuma on maksuton.

Tapahtuman ikäraja on 15 vuotta ja siihen pitää ilmoittautua

Aika                                   Tiistai 26.3.2019 klo 17-20

Paikka                               Tiedeluokka SOLU, Niemen kampus, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI

Ilmoittautuminen          https://www.lyyti.in/Rakkauden_kemiaa_Tiedeluokka_SOLUssa_0840

Tapahtuman toteuttaa Päijät-Hämeen LUMA-keskus yhteistyössä Päijät-Hämeen Kemistien kanssa.

LUMA TIEDEKERHO

Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella jatkuu torstaisin alakouluikäisille suunnattu LUMA Tiedekerho. Maksuttomaan kerhoon PITÄÄ ILMOITTAUTUA jokaiselle kerhokerralle erikseen sitä edeltävänä perjantaina (Ilmoittautuminen aukeaa klo 12; http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/). Mukaan mahtuu jokaisella kerralla 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta lasta. Kerho on maksuton.

Kenelle     Alakouluikäisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika         torstaisin klo 17-18:00 aikavälillä 21.2-9.5.2019 (katso kerhopäivät ohjelmasta alla)

Ohjelma

7.3 Kitka (tribologia) https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_8050

14.3 Pimeässä hohto https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6949

21.3 Ihmisen aistit https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3098

28.3 Aineiden väliset reaktiot https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3210

4.4 Elintarvikkeet & tärkkelys https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6281

11.4 Makea vesi https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_7018

25.4 Valo https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3831

2.5 Maaperätutkimus https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6866

9.5 Aineiden väliset reaktiot ll https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_2010

 

LUONTOKERHO  – VIELÄ EHDIT MUKAAN!

Haluatko suojella luontoa? Pidätkö retkeilystä? Kiinnostaako mukava yhdessäolo? Tervetuloa Luonto-Liitto Lahden ja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen luontokerhoon! Kokoonnumme Niemessä tiedeluokka SOLU:un oppimaan yhdessä luonnosta kokeilemisen, tekemisen ja leikin kautta. Teemme retkiä lähiympäristöön, tutkimme luonnon ilmiöitä sekä askartelemme luonnon- ja kierrätysmateriaaleista. Kerhon ohjaajina toimivat Laura (yhteisöpedagogiopiskelija) ja Maria (luonnontieteiden kandidaatti). Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Järjestön tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa.

Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kerhossa on vielä vapaita paikkoja ja mukaan voi ilmoittautua vaikkei olisi päässyt ensimmäiselle kerralle.

Kenelle      1-4 luokkalaisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika        tiistaisin 16:30-18:00, aikavälillä 5.3.- 22.5.2019

Ilmoittautuminen kerhokaudelle: luontokerho2019@gmail.com

Kerhon ohjaajina toimivat Laura (yhteisöpedagogiopiskelija) ja Maria (luonnontieteiden kandidaatti). Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Järjestön tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa.

TIEDEKERHON OHJAAJAKOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2019

Oletko kiinnostunut työskentelemään luonnontieteiden, matematiikan ja/tai teknologian parissa yhdessä lasten ja nuorten kanssa? Haluatko kartuttaa taitojasi ohjaajana ja tutustua tiedekerhoihin? Kolmipäiväinen Tiedekerhon ohjaajakoulutus antaa valmiudet kerhon suunnitteluun ja ohjaajana toimimiseen. Koulutus on tarkoitettu yli 16-vuotiaille, joilla on kiinnostusta ja osaamista luonnontieteistä, matematiikasta ja/tai teknologiasta.

Koulutus on maksuton. Koulutuksen laajuus on 1-3op valintasi mukaan. Koulutus sisältää lähiopetusta, vierailun Tiedekerhossa ja itsenäistä opiskelua.

Aikataulu

Lähiopetuspäivät ovat tiistaina 19.3.2019 ja keskiviikkona 20.3.2019 klo 14-19:00. Tiedekerhovierailu suoritetaan välillä 20.3-9.5.2019. Itsenäisten töiden tekemiseen on aikaa toukokuun 2019 loppuun.

Paikka

Niemen kampus, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI.

Ilmoittaudu lähettämällä lyhyt esittely itsestäsi ja yhteystietosi osoitteeseen phluma(a)helsinki.fi.

Koulutukseen otetaan enintään 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kouluttajana toimii Noora Kivikko Päijät-Hämeen LUMA-keskuksesta.

www.luma.fi/phluma

VEXIQ –ROBOTIIKKA JA KOODAUSKERHO

VexIQ-robotiikka- ja koodauskerho on suunnattu 3.-6. luokkalaisille lapsille taitotasosta riippumatta. Kerhossa nuoret taitajanalut pääsevät opettelemaan kahta robotiikan osa-aluetta, mekaniikkaa ja ohjelmointia. Yksin tai pienissä ryhmissä ensin kootaan ja sitten ohjelmoidaan VexIQ-robotti. Kerhossa käytettävä sarja on monipuolinen ja mahdollistaa rakentamisen ja ohjelmoinnin aivan aloittelijasta aina kilpailutasolle asti.

Tavoitteena on, että kerhon loppuun mennessä lapset ovat rakentaneet ja ohjelmoineet oman robottinsa ja oppineet mekaniikan ja ohjelmoinnin alkeita. Viimeisellä kerhokerralla lasten vanhemmat ovat tervetulleita katsomaan lastensa luomuksia ja näkemään, mitä he ovat oppineet.

Kerhoon mahtuu 10 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kenelle                              3.-6. luokkalaisille

Paikka                               Tiedeluokka SOLU, Niemen yliopistokampus, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

Aika                                  Maanantaisin klo 16-17.30 aikavälillä 8.4. – 6.5. (5 kerhokertaa)

Ilmoittautuminen          https://www.lyyti.in/VexIQ_robotiikka_ja_koodauskerho_6456

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN VERKOSTO- JA KOULUTUSILTA

Tervetuloa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kevään yhdistettyyn verkosto- ja koulutusiltaan torstaina 11.4. klo 16-18.30! Tilaisuudessa tapaat Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen henkilökuntaa ja kuulet uusimmat LUMA-kuulumiset. Tämänkertaisen koulutuksen aihe on Matemaattiset pulmat ja arvoitukset – intoa matematiikan opiskeluun. Koulutus on suunnattu yläkoulun matematiikan opettajille. Koulutuksen aluksi LUT :n professori Matti Heiliö käyttää puheenvuoron otsikolla Matematiikka, mallinnus ja laskenta, kehittämisen työkalu, minkä jälkeen Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen Jaakko Kokkonen vetää käytännön koulutusosuuden. Tilaisuudessa tarjolla kahvia ja pientä purtavaa.

Tilaisuuteen mahtuu mukaan 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta.

Lisätietoja phluma(a)helsinki.fi

Aika                                   TO 11.4.2019 klo 16-18.30

Paikka                               Tiedeluokka SOLU, Niemen yliopistokampus, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

Ilmoittautumine n          https://www.lyyti.in/PaijatHameen_LUMAkeskuksen_verkosto_ja_koulutusilta_9974

 

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN KESÄLEIRIT 2019

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää kesäkuussa 2019 kolme kesäleiriä Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella (Niemenkatu 73, B-siipi, 15140 Lahti). Jokaiselle leirille otetaan 20 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen kaikille leireille aukeaa 15.4. klo 12. Ilmoittautumislinkit PH LUMA-keskuksen huhtikuun verkostoviestissä sekä huhtikuun alussa PH LUMA-keskuksen nettisivulla kohdassa Tapahtumat_leirit. Riittää, että lapsi täyttää vuoden 2019 aikana leirille vaadittavan vähimmäisiän. Jokaisella leirillä on kolme ohjaajaa.

Tiedettä Kesään! – pienten leiri 3.-7.6.2019

AIKA                                                        ma- pe päivittäin klo 9:30 – 15

Poikkitieteellinen kesäleiri 8-10-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirimaksu 30€.

Tiedettä Kesään! –isojen leiri 10.-14.6.2019

AIKA                                  ma- pe päivittäin klo 9:30-15

Poikkitieteellinen kesäleiri 11–13-vuotiaille lapsille. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirimaksu 30€.

Matikka ja koodaus –leiri 17.-20.6.2019

AIKA                                                       ma-to klo 9:30-15

Kesäleiri 10-12 vuotiaille lapsille. Matematiikkaan ja koodaukseen tutustutaan esimerkiksi erilaisten pelien ja robotiikan kautta. Sisältää lounaat ja välipalat. Leirihinta 25€.

 

Katso lisätietoja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen sivuilta luma.fi/phluma kohdasta Lapsille ja nuorille/leirit.

ASTU- TILAUSPÄIVÄ 15.3.

Tilaa maksuttomia askartelumateriaaleja koulullesi

ASTUsta koulut voivat tilata ekologista kierrätysaskartelumateriaalia. Askartelumateriaali on ilmaista, ja sitä voi tilata niin paljon kuin haluaa, 10€ kuljetusmaksun hinnalla (Hollolan puolelle 15€).

Tilauspäivä on 15.3.2018. Kuljetus kouluille tapahtuu 29.3.

LUMA-keskus tekee yhteistyötä Kierrätyskeskus Patinan kanssa, joka on luvannut antaa ja kuljettaa askartelumateriaalit.

ASTUn verkkosivuilta löydät kuvagallerian askartelumateriaaleista, tilauslomakkeen, sekä valmiita askarteluohjeita käytettäväksi. Myös tilausohje löytyy sivuilta.

Tilauslomake ja linkki ASTU :n sivulle:

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/78831/lomake.html

Materiaalit

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

Verkostoviesti/Helmikuu 2019

HEI OPETTAJA, ILMOITA PROJEKTISI ESIKARSINTAAN

StarT:n esikarsinta on alkanut!

Mikä StarT-ohjelma?

Koulut ja oppilaitokset toteuttavat lukuvuoden aikana useita hienoja projekteja, joita haluamme nostaa esille. StarT-ohjelmaan ilmoittautumalla annat oppilaille mahdollisuuden hienoon kokemukseen.

ILMOITA PROJEKTI

LINKKI:  https://www.lyyti.fi/reg/Hae_mukaan_StarT_kaudelle_20182019_7562/fi.

Ilmoittautuminen ei sido mihinkään. Projektin ei vielä tarvitse olla täysin valmis ilmoittautumisen päättyessä. Ilman ilmoittautumista ei voi saada kutsua StarT –Aluefestivaaleille.

Esikarsinnan läpäisseet projektit kutsutaan Lahteen StarT-Festareille 25.4.2019 torstaina. Päivä on täynnä kivaa tekemistä ja jo itsessään palkinto. Lisäksi tilaisuudessa jaetaan runsaasti palkintoja eri kategorioissa. Myös matkatukea on mahdollista hakea.

TIIVISTETYSTI StarT:n eteneminen:

  1. Toteuta LUMA-aineisiin ja StarTin teemoihin liittyvä projekti ja ilmoita se esikarsintaan 17.2.2019 mennessä.
  2. Esikarsinnan jälkeen valituille projekteille tulee kutsu ja ohje matka-avustuksen hakuun.
  3. StarT- Festareilla omat projektit esitellään, tutustutaan muiden projekteihin ja osallistutaan tiedepajoihin.

Lisätietoa: http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/ 

LUMA TIEDEKERHO JATKUU TIEDELUOKKA SOLUSSA ALKAEN 21.2.

Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella jatkuu torstaisin 21.2. alkaen alakouluikäisille suunnattu LUMA Tiedekerho. Maksuttomaan kerhoon PITÄÄ ILMOITTAUTUA jokaiselle kerhokerralle erikseen kerhokertaa edeltävänä perjantaina (Ilmoittautuminen aukeaa klo 12; http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/). Mukaan mahtuu jokaisella kerralla 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta lasta. Kerho on maksuton.

Kenelle      Alakouluikäisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika         torstaisin klo 17-18:00 aikavälillä 21.2-9.5.2019 (katso kerhopäivät ohjelmasta alla)

Ohjelma

21.2 Erotusmenetelmät https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_5915

7.3 Kitka (tribologia) https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_8050

14.3 Pimeässä hohto https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6949

21.3 Ihmisen aistit https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3098

28.3 Aineiden väliset reaktiot https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3210

4.4 Elintarvikkeet & tärkkelys https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6281

11.4 Makea vesi https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_7018

25.4 Valo https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3831

2.5 Maaperätutkimus https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6866

9.5 Aineiden väliset reaktiot ll https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_2010

LUMA TIEDEKERHO STARTTAA ASIKKALASSA

Alakouluikäisille suunnattu poikkitieteellinen, maksuton tiedekerho käynnistyy helmikuussa Asikkalassa, Aurinkovuoren koululla. Kerhoon ilmoittaudutaan koko sen keston ajaksi, ilmoittautuminen viimeistään perjantaina 15.2.2019. Mukaan mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautujaa.

Kenelle    Alakouluikäisille

Paikka     Aurinkovuoren koulu, Asikkalantie 12, 17200 Vääksy

Aika        Tiistaisin klo 17-18 aikavälillä 19.2.-7.5.2019 (katso tarkat päivämäärät ohjelmasta)

Ilmoittautuminen Ilmoittaudu linkin kautta

Ohjelma

19.2. Tiheyserot

5.3. Fysiikka; Liike ja mekaniikka

12.3. Mikroskopia Huom. kerhon kesto poikkeuksellisesti 2 tuntia

19.3. Hapot ja emäkset

2.4. Palaminen ja paloturvallisuus

9.4. Rakennusprojekti

16.4. Fysiikka, Sähkö

23.4. Robotiikka

30.4. Optiikka

7.5. Laboratorio-olympialaiset

LUONTOKERHO ALKAA 7.3. TIEDELUOKKA SOLUSSA – ILMOITTAUDU MUKAAN!

Haluatko suojella luontoa? Pidätkö retkeilystä? Kiinnostaako mukava yhdessäolo? Tervetuloa Luonto-Liitto Lahden ja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen luontokerhoon! Kokoonnumme Niemessä tiedeluokka SOLU:un oppimaan yhdessä luonnosta kokeilemisen, tekemisen ja leikin kautta. Teemme retkiä lähiympäristöön, tutkimme luonnon ilmiöitä sekä askartelemme luonnon- ja kierrätysmateriaaleista. Kerhon ohjaajina toimivat Laura (yhteisöpedagogiopiskelija) ja Maria (luonnontieteiden kandidaatti). Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Järjestön tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa.

Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kenelle      1-4 luokkalaisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika        tiistaisin 16:30-18:00, aikavälillä 7.3.- 23.5.2019

Ilmoittautuminen kerhokaudelle 1.3.2019 mennessä

Kerhon ohjaajina toimivat Laura (yhteisöpedagogiopiskelija) ja Maria (luonnontieteiden kandidaatti). Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Järjestön tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa.

TIEDEKERHON OHJAAJAKOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2019

Oletko kiinnostunut työskentelemään luonnontieteiden, matematiikan ja/tai teknologian parissa yhdessä lasten ja nuorten kanssa? Haluatko kartuttaa taitojasi ohjaajana ja tutustua tiedekerhoihin? Kolmipäiväinen Tiedekerhon ohjaajakoulutus antaa valmiudet kerhon suunnitteluun ja ohjaajana toimimiseen. Koulutus on tarkoitettu yli 16-vuotiaille, joilla on kiinnostusta ja osaamista luonnontieteistä, matematiikasta ja/tai teknologiasta.

Koulutus on maksuton. Koulutuksen laajuus on 1-3op valintasi mukaan. Koulutus sisältää lähiopetusta, vierailun Tiedekerhossa ja itsenäistä opiskelua.

Aikataulu

Lähiopetuspäivät ovat tiistaina 19.3.2019 ja keskiviikkona 20.3.2019 klo 14-19:00. Tiedekerhovierailu suoritetaan välillä 20.3-9.5.2019. Itsenäisten töiden tekemiseen on aikaa toukokuun 2019 loppuun.

Paikka

Niemen kampus, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI.

Ilmoittaudu lähettämällä lyhyt esittely itsestäsi ja yhteystietosi osoitteeseen phluma@helsinki.fi.

Koulutukseen otetaan enintään 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kouluttajana toimii Noora Kivikko Päijät-Hämeen LUMA-keskuksesta.

Päijät-Hämeen LUMA-keskus

www.luma.fi/phluma

RAKKAUDEN KEMIAA TIEDELUOKKA SOLUSSA 26.3.

Millaista tiedettä liittyy kauneuteen, onnellisuuteen, kevään tuloon ja erilaisiin makuihin, jotka kaikki voidaan mieltää rakkauden elementeiksi? Miten eri ihmiset kokevat ihastumisen ja rakastumisen? Maaliskuussa, kevään korvalla rakkaus ja sen ilmentymät täyttävät Tiedeluokka SOLUn. Tule tekemään kasvipohjaista kasvovettä ja tutustumaan mm siihen, mitä kaikkea rakkauden symbolina pidetty sydän pitää sisällään. Tapahtumassa saatat kohdata jopa itsensä Cupidon ampumassa rakkaudennuolia. Tarjolla on myös teemaan sopivaa pikkupurtavaa.

Tapahtumaan pitää ilmoittautua ja sen ikäraja on 15 vuotta. Ilmoittautumisohjeet ja –linkki päivitetään Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen nettisivuille helmikuun aikana ja ne löytyvät myös maaliskuun verkostoviestistä.

Tapahtuman toteuttaa Päijät-Hämeen LUMA-keskus yhteistyössä Päijät-Hämeen Kemistien kanssa.

JATKOA LUMA TIEDELUOKKA -ESR-HANKKEELLE

Hämeen ELY-keskus myönsi LUMA Tiedeluokka – tukea nuorten koulutusvalintojen tekemiseen ESR-hankkeelle puolen vuoden jatkoajan (1.1.-30.6.2019). Hankkeen jatko antaa mahdollisuuden kehittää Tiedeluokka SOLUn opetusmenetelmiä edelleen siten, että yhä useampi hankkeen kohderyhmään (yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat) saataisiin innostumaan luonnontieteiden ja teknologian opiskelusta. Päämäärään pyritään mm hankkimalla kevään aikana VR (Virtual Reality) –laitteisto, joka mahdollistaa opetuksen monipuolistamisen ja asioiden opettamisen nuorille tutun virtuaalimaailman kautta.

Hankkeen puitteissa jo aloitettua yhteistyön rakentamista Koulutuskeskus Salpauksen ja alueen yritysten kanssa kehitetään ja monipuolistetaan edelleen. Salpauksen asiantuntemusta hyödynnetään mm VR-teknologian tuomisessa tiedeluokkakäyttöön ja alueen yrityksillä on varmasti mielenkiintoa pohtia, miten VR-teknologiaa voitaisiin innostavalla tavalla hyödyntää heidän alansa näkökulmasta nuorten opettamisessa.

Hankkeen jatkon ajan kohderyhmään kuuluvat päijäthämäläiset koulut ja oppilaitokset voivat tiedustella kuljetustukea varatessaan vierailun Tiedeluokka SOLUun.

SANDRICH-HANKE TUO YHTEEN PEDAGOGIIKAN, LUONNONTIETEET JA DIGITAALISET RATKAISUT

Päijät-Hämeen liitto on myöntänyt rahoituksen Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen SANDRICH-hankkeelle. Hankkeen tavoitteena on yhdistää pedagogiikka, luonnontieteet ja digitaaliset ratkaisut ottamalla käyttöön lisätty todellisuus (Augmented reality, AR) luonnontieteiden opetuksessa. Näin pyritään lisäämään esikouluikäisten ja peruskoululaisten kiinnostusta sekä luonnontieteitä että digitaalisia ratkaisuja kohtaan. Opettajille tarjotaan opetusta rikastuttavia ideoita ja työkaluja sekä pedagogisia ratkaisuja. Hanke on kestoltaan puolivuotinen.

HAE VIIMEISTÄÄN 7.2.2019: HELSINGIN YLIOPISTON RAHASTOJEN HAKUAIKA KÄYNNISSÄ – MYÖS LAHDEN RAHASTO MUKANA

Helsingin yliopiston Lahden rahaston tarkoituksena on tukea apurahoin, stipendein ja rahoitusosuuksin innovatiivista ja käytäntölähtöistä Lahden seudun ja Päijät-Hämeen kehittämistä tukevaa tutkimus-, aikuiskoulutus- ja kehittämistoimintaa. Helsingin yliopiston Lahden rahasto jakaa apurahoja HY:n opiskelijoille ja tutkijoille. Helsingin yliopiston Lahden rahastosta jaetaan v. 2019 perustutkinto-opiskelijoille, tohtorikoulutettaville tai tutkijoille enintään yhteensä 8 kappaletta 2000 euron apurahoja Lahden seudun ja Päijät-Hämeen kehittämistä tukeviin opintoihin ja tutkimukseen. Kaikki hakemukset ja suositukset jätetään sähköisesti hakujärjestelmä kautta 15.1.-7.2.2019. Hakijoille suositellaan vähintään yhden suosituksen liittämistä hakemukseen, suosituksista olisi hyvä ilmetä yhteys rahaston käyttötarkoitukseen. Apurahahakemusten arvioinnissa käytetään Helsingin yliopiston rahastojen yhtenäisiä arviointikriteereitä. Katso lisätiedot ja hakuohjeet-ja kriteerit http://www.helsinki.fi/rahastot .

Lisätiedot

Professori Heikki Setälä

heikki.setala@helsinki.fi

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen tietosuojaseloste

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen tietosuojaseloste

Päijät-Hämeen LUMA-keskus kerää tietoja sidosryhmistään voidakseen palvella heitä lähettämällä tietoa ajankohtaisista LUMA-asioista ja tapahtumista. Henkilöiltä kerätään vain tarvittavat tiedot kuten nimi ja sähköpostiosoite ja /tai puhelinnumero sekä mahdollisesti tapahtumien yhteydessä erityisruokavaliotiedot.

Tapahtumiin ilmoittautuminen

Päijät-Hämeen LUMA-keskus kerää ilmoittautumisia erilaisiin tapahtumiin ja vierailuihin Lyyti-järjestelmän, verkkolomakkeen ja sähköpostin kautta, joihin ne tallentuvat. Tietoja ei luovuteta muille, pääsy järjestelmiin on suojattu salasanoin.

Sähköpostilistat

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen työntekijöillä on joitakin word-muotoisia sähköpostilistoja. Sähköpostiosoitteet on saatu henkilöiltä, jotka ovat halunneet liittyä listalle. Tietoja käytetään kuukausittaisen Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviestin lähettämiseen. Satunnaisesti vastaavaa tiedotusta tapahtumista ja toiminnasta voidaan tehdä myös verkostoviestin lisäksi. Tiedot tallennetaan Helsingin yliopiston yhteiskäytössä olevalle verkkoasemalle. Tietoja ei luovuteta muille, pääsy järjestelmään on suojattu salasanoin.

Valokuvat

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksella on käytössä valokuva-arkisto, jossa on kuvia erilaisista tilaisuuksista ja tapahtumista. Kuvat tallennetaan Helsingin yliopiston  yhteiskäytössä olevalle verkkoasemalle. Kuvia ei luovuteta muille, pääsy järjestelmään on suojattu salasanoin.

Tarkastus- ja korjausoikeus omiin tietoihin

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja rekisteriin on tallennettu.

Rekisteröidyllä on myös oikeus pyytää rekisterinpitäjää korjaamaan tiedoissaan oleva virhe sekä poistamaan rekisteristä tarpeeton tieto.

Tarkastus- tai korjauspyyntö tulee lähettää kirjallisesti.

Muutosten tekeminen sekä rekisteristä ja jakelulistasta poistuminen onnistuu ilmoittamalla asiasta yhteyshenkilöille tai osoitteeseen phluma (at) helsinki.fi.

Yhteyshenkilöt

Koordinaattori Tarja Kariola, tarja.kariola (at) helsinki.fi

Asiantuntija Noora Kivikko, noora.kivikko (at) helsinki.fi

Helmikuun 2019 verkostoviesti

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti

Helmikuu 2019

HEI OPETTAJA, ILMOITA PROJEKTISI ESIKARSINTAAN

StarT:n esikarsinta on alkanut!

Mikä StarT-ohjelma?

Koulut ja oppilaitokset toteuttavat lukuvuoden aikana useita hienoja projekteja, joita haluamme nostaa esille. StarT-ohjelmaan ilmoittautumalla annat oppilaille mahdollisuuden hienoon kokemukseen.

 

ILMOITA PROJEKTI

LINKKI:  https://www.lyyti.fi/reg/Hae_mukaan_StarT_kaudelle_20182019_7562/fi.

Ilmoittautuminen ei sido mihinkään. Projektin ei vielä tarvitse olla täysin valmis ilmoittautumisen päättyessä. Ilman ilmoittautumista ei voi saada kutsua StarT –Aluefestivaaleille.

 

Esikarsinnan läpäisseet projektit kutsutaan Lahteen StarT-Festareille 25.4.2019 torstaina. Päivä on täynnä kivaa tekemistä ja jo itsessään palkinto. Lisäksi tilaisuudessa jaetaan runsaasti palkintoja eri kategorioissa. Myös matkatukea on mahdollista hakea.

 

TIIVISTETYSTI StarT:n eteneminen:

  1. Toteuta LUMA-aineisiin ja StarTin teemoihin liittyvä projekti ja ilmoita se esikarsintaan 17.2.2019 mennessä.
  2. Esikarsinnan jälkeen valituille projekteille tulee kutsu ja ohje matka-avustuksen hakuun.
  3. StarT- Festareilla omat projektit esitellään, tutustutaan muiden projekteihin ja osallistutaan tiedepajoihin.

Lisätietoa: http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/

 

LUMA TIEDEKERHO JATKUU TIEDELUOKKA SOLUSSA ALKAEN 21.2.

Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella jatkuu torstaisin 21.2. alkaen alakouluikäisille suunnattu LUMA Tiedekerho. Maksuttomaan kerhoon PITÄÄ ILMOITTAUTUA jokaiselle kerhokerralle erikseen kerhokertaa edeltävänä perjantaina (Ilmoittautuminen aukeaa klo 12; http://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tapahtumat-ii/). Mukaan mahtuu jokaisella kerralla 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta lasta. Kerho on maksuton.

Kenelle      Alakouluikäisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika         torstaisin klo 17-18:00 aikavälillä 21.2-9.5.2019 (katso kerhopäivät ohjelmasta alla)

Ohjelma

21.2 Erotusmenetelmät https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_5915

7.3 Kitka (tribologia) https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_8050

14.3 Pimeässä hohto https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6949

21.3 Ihmisen aistit https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3098

28.3 Aineiden väliset reaktiot https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3210

4.4 Elintarvikkeet & tärkkelys https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6281

11.4 Makea vesi https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_7018

25.4 Valo https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_3831

2.5 Maaperätutkimus https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_6866

9.5 Aineiden väliset reaktiot ll https://www.lyyti.fi/reg/LUMA_Tiedekerho_2010

 

LUMA TIEDEKERHO STARTTAA ASIKKALASSA

Alakouluikäisille suunnattu poikkitieteellinen, maksuton tiedekerho käynnistyy helmikuussa Asikkalassa, Aurinkovuoren koululla. Kerhoon ilmoittaudutaan koko sen keston ajaksi, ilmoittautuminen viimeistään perjantaina 15.2.2019. Mukaan mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautujaa.

Kenelle    Alakouluikäisille

Paikka     Aurinkovuoren koulu, Asikkalantie 12, 17200 Vääksy

Aika        Tiistaisin klo 17-18 aikavälillä 19.2.-7.5.2019 (katso tarkat päivämäärät ohjelmasta)

Ilmoittautuminen Ilmoittaudu linkin kautta: https://www.lyyti.in/aurinkovuori

Ohjelma

19.2. Tiheyserot

 

5.3. Fysiikka; Liike ja mekaniikka

 

12.3. Mikroskopia Huom. kerhon kesto poikkeuksellisesti 2 tuntia

 

19.3. Hapot ja emäkset

 

2.4. Palaminen ja paloturvallisuus

 

9.4. Rakennusprojekti

 

16.4. Fysiikka, Sähkö

 

23.4. Robotiikka

 

30.4. Optiikka

 

7.5. Laboratorio-olympialaiset

 

LUONTOKERHO ALKAA 7.3. TIEDELUOKKA SOLUSSA – ILMOITTAUDU MUKAAN!

Haluatko suojella luontoa? Pidätkö retkeilystä? Kiinnostaako mukava yhdessäolo? Tervetuloa Luonto-Liitto Lahden ja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen luontokerhoon! Kokoonnumme Niemessä tiedeluokka SOLU:un oppimaan yhdessä luonnosta kokeilemisen, tekemisen ja leikin kautta. Teemme retkiä lähiympäristöön, tutkimme luonnon ilmiöitä sekä askartelemme luonnon- ja kierrätysmateriaaleista. Kerhon ohjaajina toimivat Laura (yhteisöpedagogiopiskelija) ja Maria (luonnontieteiden kandidaatti). Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Järjestön tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa.

Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kenelle      1-4 luokkalaisille

Paikka      Tiedeluokka SOLU Niemen yliopistokampuksella, Niemenkatu 73 B-siipi, 15140 Lahti

Aika        tiistaisin 16:30-18:00, aikavälillä 7.3.- 23.5.2019

Ilmoittautuminen kerhokaudelle 1.3.2019 mennessä: luontokerho2019@gmail.com

Kerhon ohjaajina toimivat Laura (yhteisöpedagogiopiskelija) ja Maria (luonnontieteiden kandidaatti). Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Järjestön tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa.

 

TIEDEKERHON OHJAAJAKOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2019

Oletko kiinnostunut työskentelemään luonnontieteiden, matematiikan ja/tai teknologian parissa yhdessä lasten ja nuorten kanssa? Haluatko kartuttaa taitojasi ohjaajana ja tutustua tiedekerhoihin? Kolmipäiväinen Tiedekerhon ohjaajakoulutus antaa valmiudet kerhon suunnitteluun ja ohjaajana toimimiseen. Koulutus on tarkoitettu yli 16-vuotiaille, joilla on kiinnostusta ja osaamista luonnontieteistä, matematiikasta ja/tai teknologiasta.

Koulutus on maksuton. Koulutuksen laajuus on 1-3op valintasi mukaan. Koulutus sisältää lähiopetusta, vierailun Tiedekerhossa ja itsenäistä opiskelua.

Aikataulu

Lähiopetuspäivät ovat tiistaina 19.3.2019 ja keskiviikkona 20.3.2019 klo 14-19:00. Tiedekerhovierailu suoritetaan välillä 20.3-9.5.2019. Itsenäisten töiden tekemiseen on aikaa toukokuun 2019 loppuun.

Paikka

Niemen kampus, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI.

Ilmoittaudu lähettämällä lyhyt esittely itsestäsi ja yhteystietosi osoitteeseen phluma@helsinki.fi.

Koulutukseen otetaan enintään 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kouluttajana toimii Noora Kivikko Päijät-Hämeen LUMA-keskuksesta.

Päijät-Hämeen LUMA-keskus

www.luma.fi/phluma

 

RAKKAUDEN KEMIAA TIEDELUOKKA SOLUSSA 26.3.

Millaista tiedettä liittyy kauneuteen, onnellisuuteen, kevään tuloon ja erilaisiin makuihin, jotka kaikki voidaan mieltää rakkauden elementeiksi? Miten eri ihmiset kokevat ihastumisen ja rakastumisen? Maaliskuussa, kevään korvalla rakkaus ja sen ilmentymät täyttävät Tiedeluokka SOLUn. Tule tekemään kasvipohjaista kasvovettä ja tutustumaan mm siihen, mitä kaikkea rakkauden symbolina pidetty sydän pitää sisällään. Tapahtumassa saatat kohdata jopa itsensä Cupidon ampumassa rakkaudennuolia. Tarjolla on myös teemaan sopivaa pikkupurtavaa.

Tapahtumaan pitää ilmoittautua ja sen ikäraja on 15 vuotta. Ilmoittautumisohjeet ja –linkki päivitetään Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen nettisivuille helmikuun aikana ja ne löytyvät myös maaliskuun verkostoviestistä.

Tapahtuman toteuttaa Päijät-Hämeen LUMA-keskus yhteistyössä Päijät-Hämeen Kemistien kanssa.

 

JATKOA LUMA TIEDELUOKKA -ESR-HANKKEELLE

Hämeen ELY-keskus myönsi LUMA Tiedeluokka – tukea nuorten koulutusvalintojen tekemiseen ESR-hankkeelle puolen vuoden jatkoajan (1.1.-30.6.2019). Hankkeen jatko antaa mahdollisuuden kehittää Tiedeluokka SOLUn opetusmenetelmiä edelleen siten, että yhä useampi hankkeen kohderyhmään (yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat) saataisiin innostumaan luonnontieteiden ja teknologian opiskelusta. Päämäärään pyritään mm hankkimalla kevään aikana VR (Virtual Reality) –laitteisto, joka mahdollistaa opetuksen monipuolistamisen ja asioiden opettamisen nuorille tutun virtuaalimaailman kautta.

Hankkeen puitteissa jo aloitettua yhteistyön rakentamista Koulutuskeskus Salpauksen ja alueen yritysten kanssa kehitetään ja monipuolistetaan edelleen. Salpauksen asiantuntemusta hyödynnetään mm VR-teknologian tuomisessa tiedeluokkakäyttöön ja alueen yrityksillä on varmasti mielenkiintoa pohtia, miten VR-teknologiaa voitaisiin innostavalla tavalla hyödyntää heidän alansa näkökulmasta nuorten opettamisessa.

Hankkeen jatkon ajan kohderyhmään kuuluvat päijäthämäläiset koulut ja oppilaitokset voivat tiedustella kuljetustukea varatessaan vierailun Tiedeluokka SOLUun.

 

SANDRICH-HANKE TUO YHTEEN PEDAGOGIIKAN, LUONNONTIETEET JA DIGITAALISET RATKAISUT

Päijät-Hämeen liitto on myöntänyt rahoituksen Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen SANDRICH-hankkeelle. Hankkeen tavoitteena on yhdistää pedagogiikka, luonnontieteet ja digitaaliset ratkaisut ottamalla käyttöön lisätty todellisuus (Augmented reality, AR) luonnontieteiden opetuksessa. Näin pyritään lisäämään esikouluikäisten ja peruskoululaisten kiinnostusta sekä luonnontieteitä että digitaalisia ratkaisuja kohtaan. Opettajille tarjotaan opetusta rikastuttavia ideoita ja työkaluja sekä pedagogisia ratkaisuja. Hanke on kestoltaan puolivuotinen.

HAE VIIMEISTÄÄN 7.2.2019: HELSINGIN YLIOPISTON RAHASTOJEN HAKUAIKA KÄYNNISSÄ – MYÖS LAHDEN RAHASTO MUKANA

Helsingin yliopiston Lahden rahaston tarkoituksena on tukea apurahoin, stipendein ja rahoitusosuuksin innovatiivista ja käytäntölähtöistä Lahden seudun ja Päijät-Hämeen kehittämistä tukevaa tutkimus-, aikuiskoulutus- ja kehittämistoimintaa. Helsingin yliopiston Lahden rahasto jakaa apurahoja HY:n opiskelijoille ja tutkijoille. Helsingin yliopiston Lahden rahastosta jaetaan v. 2019 perustutkinto-opiskelijoille, tohtorikoulutettaville tai tutkijoille enintään yhteensä 8 kappaletta 2000 euron apurahoja Lahden seudun ja Päijät-Hämeen kehittämistä tukeviin opintoihin ja tutkimukseen. Kaikki hakemukset ja suositukset jätetään sähköisesti hakujärjestelmä kautta 15.1.-7.2.2019. Hakijoille suositellaan vähintään yhden suosituksen liittämistä hakemukseen, suosituksista olisi hyvä ilmetä yhteys rahaston käyttötarkoitukseen. Apurahahakemusten arvioinnissa käytetään Helsingin yliopiston rahastojen yhtenäisiä arviointikriteereitä. Katso lisätiedot ja hakuohjeet-ja kriteerit http://www.helsinki.fi/rahastot .

Lisätiedot

Professori Heikki Setälä

heikki.setala@helsinki.fi

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

Youth awareness raising

In this school year, we participated in the environmental project ”Youth awareness-raising in the framework of the International Advanced Water Technologies Centre”.

The first stage was the participation in the interactive classes at the Youth Environmental Centre of St. Petersburg Vodokanal. During these classes we learned many interesting things about the Baltic Sea, its features, problems and how these problems are solved by people.

We live on the coast of the Gulf of Finland and it is very important for us.

The next stage was the seminars  for teams of participants.

At the seminars we discussed how to make other schoolchildren to learn more about the Baltic Sea, how to attract their attention? How to make them treat the environment in a more responsible way?

The project was very enthralling. We had to organize an ecological “school brake” about the Baltic Sea,  conducted  mini-lessons, fun quizzes and environmental games and make a video about it. The most attractive thing was that we had a kind of “creative freedom”; we could create our own little “educational programme”. It was a hard work for all teams, but the result was worth it! We held lessons for kids of our schools, made performances, games and scientific experiments. It was really precious to see these pupils listening to us, watching our performances, playing games and carrying out experiments with interest!
The most warring part was the result announcement. Of course, there were a lot of another teams with different videos…We were so excited when it turned out that we were the winners! Our prize was a trip to Lahti, Finland, were we had to carry out our own research on the Vesijarvi Lake.

 

This trip was very informative, bright and full of impressions; it really exceeded our expectations. Here are thoughts and feelings of members of the Russian joint team about these days:

 

«This journey for me was a great opportunity to develop my language skills, meet new people and visit new places. During our trip we visited Lahti, entertainment center ”Heureka” and University of Helsinki, which I have always wanted to see,. I was glad for getting a chance to participate in this project, which gave me a lot of knowledge and bright impressions. And warm friendly company also made this journey unforgettable» – Anastasia, 18 y. o.

 

«Trip to Lahti was amazing for me. Journey to foreign country is always very interesting and valuable experience, let alone meeting new people and finding out that you have a lot of things in common despite of living in different countries.

A main experience for me was a research that we carried out in the Helsinki University. There we had to explore samples of zoo- and phytoplankton under microscope, and the best thing for me was the fact that we took them by ourselves from the Vesijarvi Lake while sailing on boat! I did similar once before in the Harakka Island, but work in the Helsinki University was even more interesting for me. I also was excited by seeing the Heureka museum in Helsinki and fabulous Sibelius Hall in Lahti. And of course I’d like to emphasize our Finnish friends’ heartfulness, friendliness and desire to work and spend time with us!

To sum up, I’d like to say that this trip was bright, interesting and undoubtedly unforgettable»! – Maria, 18 y.o.

«It was my first trip to Finland. I learned a lot about Finnish people, about their schools, culture and so on. I also learned a lot about zoo- and phytoplankton that we took from water by ourselves. We explored it in the Helsinki University; I read a lot about this place and really wanted to see it.
This trip was not just interesting, it was really informative and exciting»! – Diana, 16 y.o.

 

«Trip to Lahti was my first trip to Finland. Thanks to it I got a lot of experience in Collaboration with Finish students and met many interesting people. I want to say that nature is very beautiful in Finland, which I really liked», – Danya. 17 y.o.

“Trip to Lahti was the first for me. It exceeded all my expectations! I made new friends with whom I still support contact. Each day was full of new experience. I participated in scientific research of water from the lake, learned to distinguish composition of phytoplankton. I learned about a variety of devices for measurement of water temperature at different depths, collection of phytoplankton and zooplankton, surveying the chemical composition of water. It was very informative actually. Moreover, it is worth mentioning the visit to the scientific center “Heureka”. There we were able to check the physics laws in practice. More than six months passed, but memories about that trip still fresh as rhythm ”Cups”!!! – Lisa, 19 y.o.

«I’ve been in Finland for so many times, but I’ve never met Finnish students before. Probably, it was fortune that we came exactly to Lahti, where we met such cool guys, with whom we’re still in touch.
They told us about themselves and their routine school days. We visited Finnish school, Biology classes, met their teachers. It was quite noticeable, that the school was full of new technologies and it’s very interesting to study there. Moreover, we had a chance to taste local cuisine, having a lunch in the school canteen. It was delicious! Together with our good Finnish friends we visited the Vesijarvi Lake, where we had a great time. We got to the middle of the Lake for sampling of water from different depth. We were searching for zooplankton and then measured PH-level of water. These are not ordinary things to do, are those? However, it was super interesting! Having all this difficult, but exciting work done, we were singing songs, playing “cups”, dancing and, of course, visiting Finnish sauna.
It was a luck to be in the local national park, where we climbed rocks and caves, had a picnic and took lots of cool photos, because that was impossible not to do in such a beautiful place. We also visited the Helsinki State University, where we attended workshop in the laboratory, analyzing plankton, which we got from the Vesijarvi. I was impressed by the unique architectural style of the University and its new technologies, to say the truth, I even started to think about studying there in the future. What is more, we went to popular-science center “Heureka” in Helsinki. As guys said it is the most interesting and unusual museum in Finland. We met mysterious world of science and felt ourselves as a real researchers, exploring the secrets of the Universe. Numerous great interactive expositions and exhibits, which we could touch with our hands, helped us to do it. Furthermore, we were in the biggest wooden building of the country of a century, which is Sibelius Concert Hall. I, as a person interested in music, was amazed by great acoustics. Unsurprisingly, many famous musicians came there from all over the World. Besides all these, we spent lots of time with guys from Finland, they became our new friends.

All in all, science project, visiting the Finnish school, the University, the Concert Hall, the national park, spending time with new friends, singing songs, dancing and lots more were done! Such an unforgettable trip it was! Thanks to all organizers for that»! – Michael, 18 y.o.