Kurssikerta 3

Opin 30.1 kurssikerralla, että aineistoja joutuu välillä hieman muuttamaan, jotta niitä on mahdollista yhdistää muihin aineistoihin. Harjoittelimme useamman samaan maahan kuuluvan alueen yhdistämistä yhdeksi kohteeksi. Mikäli haluttiin yhdistää yksittäisen maan saaret saman maannimen alaisuuteen hyödynnettiin valintatyökalua ja ”Merge selected features” -työkalua. Kätevämpi tapa useamman maan käsittelyyn oli kuitenkin kohteiden yhdistäminen nimisarakkeen tietojen avulla ”Dissolve” -työkalulla.  …

Kurssikerta 2

23.1. harjoittelimme valintatyökalujen käyttöä kahdella erityyppisellä valintatyökalusarjalla. Toisen sarjan työkaluilla pystyi valitsemaan joko yksittäisiä kohteita niitä suoraan painamalla tai piirtämällä kuvioita, joiden alueelle osuneet kohteet valittiin. Toisella sarjalla pystyttiin valitsemaan kohteita erilaisia ominaisuustietotaulukon sisältämiä asioita suodattamalla. Suurin osa kurssikerrasta kului kuitenkin tutkimalla sitä, miten erilaiset karttaprojektiot vaikuttavat matkoihin ja pinta-aloihin kartalla. Ensimmäisessä aiheeseen liittyvässä tehtävässä …

Kurssikerta 1

Tutustuin 16.1 QGIS Desktop ja QGIS Browser ohjelmiin. Tässä ensimmäisessä kosketuksessa paikkatieto-ohjelmaan yllätyin iloisesti ohjelman ollessa kaikille vapaa. Pääsin näkemään käytännössä, miten attribuuttitaulujen käyttö toimii. Pääsin myös näkemään, miten ohjelmassa huomioidaan eri aineistojen mahdollisesti erilaiset koordinaatistot. Kätevää on, että ohjelmalla saa haluttaessa automaattisesti ohjelmaan avattavat aineistot samaan projektioon.  QGIS:n perustoiminnot tulivat tutuiksi: Esimerkiksi opin miten …