PAK: Kurssikerta 3

Kolmannella kurssikerralla opeteltiin käyttämään Mapinfon tietokantatoimintoja: liittämään tietoja ulkopuolisista taulukoista (käytännössä taulukkolaskentadataa), tekemään erinäköisiä tietokantakyselyitä, yhdistämään tietoja toisiinsa ja luomaan tauluihin uusia tietueita laskennallisesti. SQL:n (Granroth 2007) parissa työkseen jo vuosia puuhanneelle tässä oli uutta lähinnä tuttujen asioiden tekeminen Mapinfossa. Samalla kuitenkin tuli opituksi, kuinka Mapinfossa taulujen kenttiä päivitettäessä voidaan päivitettävää dataa noutaa toisten tietokantakenttien sijaan myös Mapinfon karttaikkunan objekteista, mikä luultavasti olikin oppitunnin hyödyllisintä antia.

Varoituksen sana: kurssilla puhuttiin Mapinfon .TAB-päätteisistä tiedostoista ”tietokantoina”, mutta koska näissä tiedostoissa on vain yksi tietokantataulu per tiedosto, kutsun niitä tässä yhteydessä tauluiksi. Tämä on mielestäni enemmän oikein ja standardia tietokantaterminologiaa. Niitä voisi toki kutsua myös relaatioiksi, mutta se menisi jo turhaan tietojenkäsittelyllisen ammattisanaston puolelle. Tietokanta puolestaan on useiden taulujen muodostama kokonaisuus, mutta Mapinfo on ”kanta” vain silloin, jos siihen avataan samanaikaisesti useita tauluja, so. .TAB-tiedostoja. Mapinfo osaa tosin myös kytkeytyä myös ulkoisiin relaatiotietokantoihin (Møller 2009) – joko paikkatietotuella tai ilman – mutta aihetta ei käsitelty tämän kurssikerran yhteydessä, ja se olisikin varmaan ollut useimmille kurssin osanottajille turhan haasteellinen aihe. Aiheesta enemmän kiinnostuneille voinee suositella Tietojenkäsittelytieteen laitoksen Tietokantojen perusteet –kurssia.

Perustoimintoja harjoitellessa tuotiin Afrikan maiden perustiedot sisältävään tauluun – josta ensin siivottiin duplikaatit pois – ulkoisia tietoja, jotka sisälsivät tilastotietoja Internetin käyttäjämääristä eri Afrikan maissa, tietoja timanttikaivosten ja öljykenttien sijainneista, sekä sijaintitietoja menneiden ja nykyisten sotilaallisten konfliktien tapahtumapaikoista.

Kun nämä sijaintitiedot oltiin lukaistu samaan tauluun, ne laitettiin harjoituksen vuoksi kartalle, mikä luonnollisesti ei itsessään ole Mapinfolla kummoinenkaan temppu. Harjoitusosan lopuksi kuitenkin pyydettiin myös pohtimaan, mitä muuta tiedoilla voisi tehdä, jos tauluihin olisi sisältynyt lisätietoja konfliktien laajuudesta ja ajankohdista, kaivosten ja öljykenttien valtaus- ja tuotantoajankohdista sekä tuottavuudesta, ja internetin käyttäjätilastojen vuosittaisesta vaihtelusta. Melko itsestäänselvästi tällaisen tiedon pohjalta voisi lähteä tutkimaan esimerkiksi sitä, kuinka tunnettujen luonnonrikkauksien olemassa olo vaikuttaa konfliktien lukumäärään. Useimmat meistä lienevät kuulleet ainakin Kongon veritimanteista ja monet suomalaiset ehkä jopa verikännyköistä (Verikännykät 2010). Irakin ja Kuwaitin öljyesiintymien vaikutuksesta Persianlahden sodan ja Irakin sodan syihin on niin ikään esitetty laajasti erilaisia spekulaatioita, ja uusimpana vastaavanlaisena ilmiönä on esitetty epäilyjä Nigerin uraaniesiintymien turvaamisen vaikuttaneen Ranskan päätökseen aloittaa meneillään oleva sotilasoperaatio Malissa (Ranska tarraa Saharan uraaniin 2013).

Muutakin toki voisi tutkia. Mikko Raininen (2012) nostaa viimevuotisen kurssin blogissaan esiin mahdollisuuden verrata internetin käyttäjämääriä luonnonrikkauksien esiintymiseen ja/tai tuottavuuteen sen selvittämiseksi, näkyykö luonnonvarojen tuoma vauraus kasvaneina internetin käyttäjämäärinä, ja jos näkyy, niin kuinka pian tuotannon aloittamisen jälkeen vaikutus on havaittavissa. Voisi myös tutkia, onko tällä eroja sen mukaan, tuotetaanko maassa öljyä, timantteja vai molempia: ainakin omissa mielikuvissani öljyntuottajamaat ovat yleensä varakkaampia kuin timantintuottajamaat. Lisäksi korkeampi internetin käyttöaste heijastelee myös väestön kouluttautuneisuutta – lukutaitohan on käytön perusedellytys – ja korkea koulutusaste vähentää konfliktialttiutta, joten käyttöasteen ja meneillään olevien tai hiljattain päättyneiden konfliktien määrän suhdetta voisi myös tutkia.

Harjoittelun jälkeen kurssikerran varsinaisena tehtävänä pyydettiin laatimaan teemakartta (kuva 1), jossa tarkastellaan Suomen vesistöjen valuma-alueiden tulvaherkkyyttä – eli tulvaindeksiä – koropleettikarttana ja järvisyyttä sen päälle sijoitettuina yhden pylvään pylväsdiagrammeina. Kartan laatimiseksi oli ensin yhdisteltävä erinäisiä Mapinfo-tauluja toisiinsa, ja laskettava virtaamatiedoista itse tulvaindeksi, joka on uoman – tässä tapauksessa valuma-alueen pääuoman – keskiylivirtaama jaettuna keskialivirtaamalla.

Lasketun tulvaindeksin frekvenssijakauma oli suorastaan järisyttävän vino ja epätasainen, joten aineiston luokittelu oli parhaimmillaankin kehnohkoa kompromissintekoa. Päädyin käyttämään luonnollisia luokkarajoja vain neljällä luokalla, kun viidennen luokan lisääminen ei tuntunut juurikaan parantavan tulosta, mutta heikensi luettavuutta, ja kvantiililuokitus olisi jakauman epätasaisuuden vuoksi peittänyt ikävästi ääriarvoja alleen. Tämä sijoittaa suurimman osan valuma-alueista yhteen ja samaan luokkaan, ja kaikkein tulvaherkimmän alueen – Aurajoen – kokonaan omaan luokkaansa.

Tulvaindeksi ja järvisyys Suomessa valuma-alueittain

Kuva 1. Tulvaindeksi ja järvisyys Suomessa valuma-alueittain. Täysikokoinen kartta (2169 × 2851 kuvapistettä) aukeaa klikkaamalla kuvaa.

Lopuksi tuli pohtia maallikkonäkökulmasta sitä, mitä kartta esittää, ja mitä siitä voidaan tulkita. Oletan maallikkonäkökulman tarkoittavan sitä, että tyhmäksi heittäytyminen on suotavaa. Silloin johtopäätökseksi tulee, että jos järvisyysprosentti on pieni, niin tulvariski on suuri. Maallikko voi vielä päätellä tämän johtuvan siitä, että järvialtaat varastoivat vettä, ja jos pienellä alueella on paljon vettä ilman varastoaltaita, niin tulvia seuraa.

Hieman lisää maantieteellistä tietämystä mukaan otettaessa voidaan havaita myös, että Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, missä tulvariskit ovat muuta maata suurempia, on paljon viljelysmaita. Näillä alueilla on siksi kuivattu järviä ja soita viljelykäyttöön, mikä lisää tulvariskejä. Anna E. Hellén (2013) huomauttaa myös, että Pohjanmaalla jääkauden jälkeinen isostaattinen palautuminen kallistaa maankuorta jokien virtausta vastaan, mikä lisää alueen tulvaherkkyyttä entisestään.

Muokattu 6.2.2013 klo 16.07: kartan pylväsdiagrammien virheet on korjattu.