Rakas päiväkirja, arvon lukija,
Kuudennen kerran kurssikerralla tällä kertaa teimme kertaluontoisen matkan kerrankin Kumpulan tienoolle. Jätetään toi läppä sikseen, sillä mulla on paljon kerrottavaa happihyppelystämme.
Aamun aloittaminen kahdeksalta liki tunnin mittaisella kävelyllä -10 asteen pakkasessa ei suinkaan liittynyt pelkästään maikkamme sadistisiin piirteisiin. Tarkoituksena oli ainakin näennäisesti tuottaa itse pistemäistä paikkatietoa. Tämä tapahtui sovelluksella nimeltä Epicollect5. Tehtävämme oli arvioida paikassa x mm. kohteen turvallisuuden tunnetta ja houkuttelevuutta. Meikäläisen klikille maikka antoi kuriositeettina sidequestina käydä moikkaamassa anarkistien tihutöitä ex-vallatulla puutalolla Vallilanlaakson puistoalueella. Nämä kyseiset virkavallan uhmaajat oli heidän surukseen päivää ennen savustettu ulos arkkivihollisensa, valtiovallan, toimesta. Tiluksille saavuttuamme huomasimme nopeasti, ettei tunnelmaa voinutkaan leikata veitsellä. Rikospaikalla oli vain liuta duunareita korjaamassa yhteiskuntamme syvimpiä ongelmia, kuten aina.
Kokonaisuudessaan Epicollect5 käyttö oli jokseenkin silmiä avaava kokemus. Näin tätä settiä oikeasti luodaan. Pistedataa analysoidessamme kävi ilmi, että vaikka datanottohetkellä tuntuu turhalta laittaa lisätietoa paikasta sovellukseen, on se kuitenkin todella hyödyllistä. Usein tiedonkeruun jälkeen ei tahdo muistaa jotakin yksityiskohtaa paikasta x ja toivoo kirjanneensa sen ylös. Pistedataa käytettiin lopulta interpoloinnin oppimiseen. Lopputuloksena saatiin ikään kuin lämpökarttaa muistuttava viher-puna-skaalautuva kartta, jonka vihreäksi maalaamat alueet viestivät lukijalle mm. turvallisuutta sekä houkuttelevuutta. Interpolointi on eri kelpo työkalu visualisoinnissa. En kuitenkaan keksinyt sille mitään oivaltavaa käyttöä tämän kerran tekeleissäni.
Mistä puheenollen, tuossa alapuolella ne ovat. Ohjeena oli tehdä jo(i)stakin hasard(e)ista opetukseen soveltuvia karttoja. Hasardeina toimivat meteoriitit, maanjäristykset sekä tulivuoret. Pistemäinen data on taulukkomuotoista, jonka muuttamisessa CSV-muotoon olen tämän kurssin aikana kehittynyt aika hakaksi. Haaksi? Anyhow, hiffaat mitä meinaan. Ensimmäisenä tein kartan meteoriittien putoamispaikoista. Voilà!
Tavoitteenani oli tehdä kartasta mahdollisimman yksinkertainen ja helppolukuinen. Check. Nopealla vilkaisulla voi huomata, että Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa on pommitettu meteoriittien toimesta runsaasti. Mietit itseksesi, että onpas kumma. Tutkiessasi karttaa hiukan pidempää voi huomata, että eniten meteoriittikraatereita on runsasväkisillä alueilla. Mistä tämä johtuu? Historian saatossa tunnemme muutamia massasukupuuttoja, joiden epäillään saaneen alkunsa toisen taivaankappaleen törmätessä Maahan. Maapallo on ottanut osumaa lukuisista kappaleista, isoista ja pienistä. Voidaankin olettaa, että poistettaessa kaikki ihmisrakennelmat, kasvillisuus sekä vesistöt, maapallo muistuttaa reikäjuustoa. Aivan kuten Kuu.
Eli alueilla, mistä on löydetty paljon kraatereita, on myös paljon ihmisiä ja ylipäätään kehitystä. Ei niinkään se asukastiheys, vaan kehityksen edellytykset. Suotuisa ilmasto antoi nykyiselle länsimaailmalle oivat valmiudet maailmanherruuteen. Eurooppassa ja Pohjois-Amerikkassa on mm. todella tiheä tieverkosto, jonka saavuttamiseksi on varmasti täytynyt kaivaa maata paikoista, mistä normaalisti ei tulisi kaivettua. Uskoakseni näin kraatereita on löydetty enemmän toisilta alueilta kuin toisilta. Ei kaikkivoipa Universumi ole syrjinyt syrjäseutuja terrorisoimattomuudellaan, niitä arpia ei vain ole vielä löydetty. Tästä esimerkkeinä Amazonin sademetsä tahi Grönlanti. Ne ovat vaikeakulkuisia ja siksi vaikeasti asutettavia maastoja, mikä näkyy kuvassa 1 punapistettömyytenä.
Kartan opetuksena on, että kaikissa meissä on vikoja. Ne vain täytyy löytää, mitata, paikantaa ja julkaista internetissä.
Koska en osannut valita, valitsin kaikki hasardit. Kuva 2 ja kuva 3 kuvaavat juuri sitä mitä niiden kuvateksteissä lukee. No offense, arvon lukija.
Syystä että kartat oli tarkoitettu opetuskäyttöön soveltuviksi, hain jälleen kerran niihin yksinkertaisuutta. Kuvaamien hasardien lisäksi laitoin niihin litosfäärilaattarajat, sillä se on erittäin olennaista. Kartat eroavat visuaalisuudellaan toisistaan jonnin verran. Leikin värien kanssa kauan saadakseni niihin juuri oikean kontrastin, ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Kartat miellyttävät silmää ja ovat helppolukuisia. Legenda on valitettavan tympeä kaikissa kartoissani, mutta lupaan kiinnittää siihen enemmän huomiota seuraavalla kerralla. Pakko vielä antaa propsit Edvinille, joka näytti, että kuvien kokoa voi säätää myös tässä blogikirjoitusvaiheessa. Thanks boi!
Kartat havainnollistavat todella hyvin, että maanjäristyksiä ja tulivuoria esiintyy käytännössä vain ja ainoastaan litosfäärilaattojen rajoilla. Maapallon kuoren alla velloo plastista kiviainesta, joka on jatkuvassa liikkeessä. Nämä virtaukset liikuttavat hitaasti mutta varmasti litosfäärilaattoja. Kun litosfäärilaatta liikahtaa, se vapauttaa käsittämättömän paljon ikään kuin jumiutunutta energiaa joka vapautuu. Tämä näkyy meille maanjäristyksinä ja niistä johtuvina tsunameina. Maailmassa on kahdenlaisia tulivuoria, kilpitulivuoria ja kerrostulivuoria. Kilpitulivuoret syntyvät magman rauhallisesta kohoamisesta kohti maankamaraa. Magman rauhallinen ylöstulo voi olla periään esim. pluumista tai litosfäärilaattojen erkanemisesta. Siksi kilpitulivuoria voi esiintyä myös litosfäärilaattojen keskellä, kun taas kerrostulivuoria ei. Kerrostulivuoret syntyvät, kun litosfäärilaatta vajoaa takaisin toisen litosfäärilaatan alle astenosfääriin, ja kuumentunut kiviaines kohoaa vuoren sisällä takaisin ylös sillä sen tiheys on pienempi kuin ympäröivän kiven. Tai jotenkin noin se muistaakseni meni, useilla välivaiheilla höystettynä. Pointtina se, että niitä esiintyy vain litosfäärilaattojen rajoilla.
Eli opetuksessa korostaisin litosfäärilaattojen merkitystä maanjäristyksissä ja tulivuorissa. Tässä vertailuksi netistä löytämäni ällöttävä kartta, joka osoittaa värien ja kontrastien tärkeyden.
Karttamaratoni minun osalta valitettavasti loppui tähän. Halusin kuitenkin laskea vielä puskurointianalyysiä käyttäen, kuinka moni maanjäristyksistä sekä tulivuorista löytyi alle 50 km päästä litosfäärilaatan reunasta. Kikkailin ensin QGisissä vain tajutakseni, että kyseinen tehtävä ei onnistu, sillä QGis näytti etäisyyden asteina eikä pituusyksikkönä. Voivottelin asiaa jälleen ATK-luokassa ääneen ja sain onnekseni eräältä vanhukselta kenen nimeä en kysynyt neuvon, että vastauksen kysymykseeni olisi mahdollista saada ArcGisissä jollakin geodeettisellä operaatiolla. Otin tomerana härkää sarvista kiinni ja sukelsin minulle toistaiseksi tuntemattomaan ArcGisiin. Vastoin kaikkien odotuksia sain kuin sainkin avattua ArcGisiin maailmankartan pallomuodossa, siihen maanjäristyksiä ja vielä litosfäärilaattarajatkin! Kuin Luoja pystyin nyt pyörittämään palloa hiirelläni ja sen mukana pieniä pisteitä. Voittoisana katsoin Youtube-videon aiheesta puskurointi ja yritin toistaa perässä. Huom. yritin. Ohjelma valitti errorista ja minä päänsärystä. Kikkailin ja klikkailin enkä silti edennyt. Päätin käynnistää koko softan uudelleen ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Nyt esteekseni muodostui litosfäärilaattarajojen tuonti ArcGisiin, tuo äsken vielä niin simppeli temppu minkä tein vaivatta kuin karkkipussin aseellisen ryöstämisen vastasyntyneeltä. En enää jostain syystä saanut ladattua tuota viivamuotoista dataa ArcGisiin, eikä ystävällistä vanhusta enää ollut mailla halmeilla jakamassa tuskaani… Sen pituinen se.
Tarinalla ei varsinaisesti ole opetusta, arvon lukija. Joskus hommat skulaavat ja toisinaan eivät. Semmoista tää elämä on. Eräs moninkertainen olympiavoittaja tokaisi sen ytimekkäämmin:
“Elämä on laiffii”
– Matti Nykänen, 17.07.1963 – 03.02.2019, siunattiin tänään 02.03.2019 haudan lepoon Laajavuoressa, Jyväskylässä.
Sivut, mistä haen inspiraatiota jokapäiväiseen elämääni:
https://blogs.helsinki.fi/edvaanan/
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Volcano_Map.png
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006020733.html