Tunnelmia syyskaudelta 2006

5.9.2006

FC Real Torspon joukkueenjohtajan virkaan saapui määräaikaan mennessä yksi (1) hakemus. Saapuneen hakemuksen on todettu vastanneen asiaan kuuluvalla tavalla 23.8.2006 julkistetussa työtarjouksessa vaadittuja kelpoisuusehtoja. Tämän perusteella julistettakoon, että FC Real Torspon uudeksi joukkueenjohtajaksi on valittu Arno Rydman.

Rydman on 25 vuotias ja hän opiskelee Helsingin yliopistossa valtiotieteellisessä tiedekunnassa poliittista historiaa. Oman kuvauksensa mukaan Rydmanille elämässä tärkeitä asioita ovat opiskelun ohella liikkuminen ja liikkumisen ilon jakaminen muille.

Rydman ei ole koskaan pelannut jalkapalloa seuratasolla, mutta sitäkin enemmän puistoissa ja kavereiden kanssa urheilukentillä. Heti aloitettuaan opinnot tiedekunnassa hän liittyi myös maineikkaaseen FC Real Torspoon.

Rydman on haastattelun perusteella joukkueenjohtajan tehtävään erittäin motivoitunut ja hänen tarkoituksenaan on sitoutua siihen vielä vuosiksi eteenpäin. Tärkeintä Rydmanille on pitää hauskaa, pelata jalkapalloa ja viettää aikaa kavereiden kanssa.
Rydmanin tavoitteet joukkueenjohtajana ovat:

1. Ensimmäinen tavoite on se, että kaikki saavat pelata ja pääsevät pelaamaan. Torspo kuuluu Yhikselle ja on sen joukkue.

2. Toisena tavoitteena on saada porukka kokoon säännöllisin väliajoin ja harjoitella sekä pelata, jotta pelit luistaisivat paremmin lukuvuoden aikana järjestettävissä sarjoissa, turnauksissa ja peleissä.

3. Kolmantena tavoitteena on parantaa peliä hiljalleen ja saavuttaa parempia tuloksia edellä mainituissa koitoksissa.

Taiteilijanimekseen Rydman on valinnut “Boa Morte”. Virallinen vallanvaihtoseremonia suoritetaan 13.9.2006 klo 20 Torspon saunaillassa.

FC Real Torspo onnittelee uutta joukkueenjohtajaa ja toivottaa hänelle onnea ja menestystä haastavan tehtävän parissa.

FC Real Torspon puolesta,

Mikko Autti

Joukkueenjohtaja

2.10.2006, Real Torspo – FC Jormat

Yliopiston jalkapallosarja starttasi Torspon osalta tänään käyntiin, kun
aurinkoisella Töölön pallokentällä vastaan asteli FC-Jormat. Pelin tempo oli
kova alusta loppuun asti ja juoksemaan joutui ihan tosissaan. Torspo siirtyi
ensimmäisellä puoliajalla 1-0 johtoon, kun kärkipelaaja Kimmo Malin
viimeisteli tarkasti maalinsa. Loppu aika ensimmäisellä puoliajalla kului
puolustaessa ja peittäessä ansiokkaasti vastustajan hyökkäyksiä.

Toinen puoliaika lähti Torspon kannalta ikävästi käyntiin. Vastustaja tuli
tasoihin ja karkasi kahden maalin johtoon. Vaikka takaa-ajo oli kova ja
vaarallisia tilanteita saatiin luotua vastustajan maalille, niin verkkoon
asti ei palloa saatu. Näin ollen lopputulos oli FC Jormille 3-1.

Kiitoksia kaikille, jotka taistelivat tänään mallikkaasti kentällä.
Erityismaininnan ansaitsee maalivahti Ilkka Haavisto, joka seisoi välillä
maalillaan kuin muuri ja jota ilman tilanne olisi ollut huomattavasti synkempi.

Raportin kirjoitti pelaajamanageri Arno “Nure” Rydman

Myöhempi korjaus:

Eli korjauksia eilisen pelin tulokseen. Joukkuuenjohtaja oli hieman tuohkeissaan vielä puolen yön aikaan ja ilmoitti lopputulokseksi 3-1. Näinhän asia ei tietenkään ole, vaan lopputulos oli 2-1. Anteeksi sekaannusta. Sen tosin ymmärtää, koska herra joukkuuenjohtaja on aikoinaan kirjoittanut kaksi kertaa hylätyn lyhyen matematiikan kirjoituksista, joten se siitä. Ehkä mää lähden harjoittelemaan peruslaskuja…BEIBE!

4.10.2006, Real Torspo – FC Matrix

FANFAARIT soivat ja shamppanja virtaa!!! TÖTTÖRÖÖÖ!!!
VOITTO! VOITTO! VOITTO!

Torspo otti tänään historiansa makeimman voiton yliopiston
jalkapallosarjassa kun Matrix kaatui numeroin 6-0. Ottelu oli alusta
loppuun Torspon hallussa. Joukko hyvin valmistuneita ja motivoituneita
pelaajia saapui ennen klo 11:sta Töölön pallokentälle tavoitteenaan kaataa
vastustaja tarkalla omanpään pelillä.

Tavoite onnistui täydellisesti. Keskuspuolustus toimi moitteettomasti ja
pystyi peittämään kaikki vastustajan maalinteko tilanteet. Vastustaja
pääsi muutaman kerran kokeilemaan maalivahdin taitoja, mutta turhaan.
Maalivahti(Teemu) otti kaikki yritykset varmasti kiinni ja takasi
Torspolle nollapelin.

Hyvin toimi myös hyökkäyspeli, mistä kielii numerot 6-0. Hyökkäykset
vietiin tarkasti ja koordinoidusti loppuun, eikä vastustajan puolustus
kyennyt niitä estämään. Maalipaikkoja oli huomattavasti ja numerot
olisivat voineet olla vieläkin komeammat, mutta hyvä näin.

Kiitos kaikille, jotka antoivat panoksensa tämän päivän peliin.

Raportin kirjoitti Arno Rydman

6.10.2006, Real Torspo – FC Hallux

Tänään ei kunniankukko Real Torspolle laulanut. Vaikka yritys oli kova ja
loppuun asti tsemppi päällä, niin se ei valitettavasti auttanut. Takkiin
tuli 0-4. Mahdollisuudet jatkopeleihin elävät yhä Torspon saavuttaman
maalieron turvin. Kaikesta huolimatta…BEIBE!!!

Raportista vastasi manageri Arno Rydman