Otteluraportti Kevätklassikosta

Tämän vuoden Kevätklassikko-salibandyottelu Yhis vs. VOO päättyi VOO:n yllätysvoittoon lukemin 6-8 (2-3, 2-1, 2-4). Taistelu oli loppuun asti kutkuttava, sillä kahden erän jälkeen tilanne oli tasan 4-4.

Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä. Ottelun ensimmäinen osuma oli Yhiksen tehohyökkääjä Tuomas Saavalaisen käsialaa. Tarkka rannelaukaus yllätti täydellisesti VOO:n hyvinvarustellun maalivahdin. Vastaavasti Yhiksen maalilla torjunut Lauri Mikola otti urhoollisesti pommeja vastaan hihattomassa t-paidassaan, maalivahdin varusteista pelkkä kypärä päällä. Kyllä karpaasin tunnistaa kun sellaisen näkee – vaikka tekee kipeää, niin ei haittaa!

Yhis johti erää jo 2-1, mutta loppua kohden hallinta kääntyi VOO:lle. Paikkoja olisi ollut tehdä enemmänkin maaleja, mutta viimeistelytehokkuus ei ollut ensimmäisessä erässä puolellamme. Erä siis VOO:lle 2-3. VOO roiskaisi pallon reppuun myös aivan erän lopussa, mutta tarkkaan peliä seurannut tuomari hylkäsi osuman – summeri kun oli ehtinyt soida vain hetkeä aiemmin.

Toinen erä oli Yhiksen hallintaa. Pallo pyöri jatkuvasti hienonnäköisesti meikäläisillä. Erä Yhikselle 2-1. Kolmanteen erään lähdettiin tasalukemista 4-4.

Pelin käännekohta tapahtui kolmannessa erässä, jolloin Yhiksen puolustuksen tukijalka, Mikko Virta, sortui kahden minuutin jäähyilyyn. Seurauksena VOO:n onnistui veivata pallo häkkiin ja ilmassa alkoi olla ratkaisun makua. VOO oli jo kahden maalin karkumatkalla. Kolmannen erän synkimmässä vaiheessa joukkueet erotti toisistaan jopa neljä maalia.

Erän loppupuoliskolla Yhiksen ryhti kuitenkin parani, ja saimmekin kaksi salamamaalia minuutin sisään. Kolmannen erän nousukiidossa myös Yhiksen Iiro Helisen onnistui ohjata maailmanluokan taiturin lailla pallo ilmasta reppuun, mutta tuomari hylkäsi osuman vedoten korkeaan mailaan. Loppuspurttimme alkoi liian myöhään. Aika oli meitä vastaan, ja summeri soikin ennen kuin ehdimme lyödä peliä tasoihin. Lopputulokseksi jäi siis 6-8.

Kaiken kaikkiaan peli oli kovatempoinen ja vääntö oli tasaista. Yhis osoitti ottelussa lujaa taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta. Ottelun lopputulosta voi Jutta Urpilaisen sanoin kuvata torjuntavoitoksi.

Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kuussa järjestettävää Kannunvalajien sählyturnausta.