Tiedettä ja Kaljaa ja Poleemi! 24.2.

***Unfortunately this event will be held in only in finnish. More details down below.***

Tiedettä & Kaljaa on täällä taas! Tässä legendaarisessa tapahtumassa on mahdollisuus tutustua alamme asiantuntijoihin ja hänen tekemiinsä tutkimuksiin. Uusi vuosi tuo kuitenkin tapahtamankuvaan uusia tuulia…

Uusi vuosikymmen toi tullessaan paljon muutoksia maailmanpoliitiikan kentällä. Vuoden 2020 ensimmäisessä Tiedettä ja Kaljaa –tapahtumassa teemana on kyberturvallisuus, digitalisaatio ja teknologian turvallisuus.

Poliittisen historian näkökulmasta on mielenkiintoista tarkastella, kuinka esimerkiksi tietotekniikan kehittyminen on vaikuttanut merkittävästi nykyajan sodankäyntiin. Kyberturvallisuus ei kosketa ainoastaan valtiollisella tasolla vaan se on ajankohtainen myös jokaiselle yksilölle. Näistä teemoista pääsemme kuulemaan ja keskustelemaan.

Vuoden ensimmäiseen Tiedettä ja Kaljaa –tapahtumaan tulee puhumaan kyberturvallisuuden ammattilainen, Aalto yliopiston Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen professori Jarno Limnéll.

Tiedettä ja Kaljaa -tapahtuma järjestetään Kuppalassa 24.2.2020 alkaen klo 16. Perinteisen keskustelutilaisuuden lisäksi olemme myös järjestäneet pubivisan aiheesta, joten otathan mukaan oman joukkueesi haastamaan muita ja päihittämään muut kybertietoisuudellasi! Visaan osallistuminen on vapaaehtoista ja siihen voi osallistua yksilönä tai ryhmänä.

Tapahtuman oluet tarjoavat HIISI ja alkoholittomasta tarjoilusta huolehtii Polho ry.

Eikä siinä vielä kaikki! Pubivisan jälkeen ilta jatkuu perinteisessä Polho-hengessä, kun vuosikymmenen ensimmäinen POLEEMI julkaistaan massoille ihmeteltäväksi. Lehden sisältä löytyy lisää yhteiskunnallista pähkinää purtavaksi niinkin ajankohtaisista aiheista kuin historiapolitiikasta, Venäjästä, Sosiaalisesta mediasta, Totuudesta, Venäjästä, Kiinasta, Mediayhteiskunnasta ja Venäjästä.

Tapahtuma sopii erinomaisesti niin poliittisen historian pääaineopiskelijoille kuin myös kaikille polhonmielisille. Polho ry toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi!

Kuppala on valitettavasti esteellinen tila. Lisätietoja tästä tai tapahtumasta saa olemmalla yhteydessä tapahtuman yhteyshenkilöön, Petriinaan (petriina.matilainen@helsinki.fi)

Mikäli koet tai havaitset asiatonta käytöstä, ilmoita tapahtuman turvahenkilölle. Voit myös olla yhteydessä Polho ry:n yhdenvertaisuusvastaavaan Emilia Henttuseen ongelmatilannelomakkeella tai laittamalla sähköpostia emilia.henttunen@helsinki.fi
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/95003/lomake.html

Tapahtumassa noudatetaan Kannunvalajien turvallisemman tilan periaatteita. Niistä löydät lisää tietoa täältä: https://docs.google.com/document/d/1RD5M5zjcefLyvB0C3BxxyQSbcSUpdkGVYQaci1ajnTs/edit?fbclid=IwAR1ymzPvrk7R8aXYGBv9PXMcCc5Fnq_VGAxVPpykckwDrKEwRbxE7TyR-4Q

FB-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/757878454618066/

MITÄ? Tiedettä ja Kaljaa ja POLEEMIA tottakai!
MISSÄ? Kuppalassa
MILLOIN? 24.2. klo 16
MIKSI? Koska kyberturvallisuus koskettaa meitä kaikkia ja POLEEMI on paras!

***

Political History Students Association Polho ry organizes a traditional Tiedettä & Kaljaa –event on the 24th of February. Unfortunately this event will be held only in finnish. After the Tiedettä ja Kaljaa we have the publishing party of POLEEMI. Everyone is welcome to join there. POLEEMI is a students association magazine and unfortunately it is written in finnish. If you have any questions, please contact Petriina Matilainen, petriina.matilainen@helsinki.fi

Poleemi Toimituskokous 1/20

– In English below –

POLEEMI I: Totuus, fakta, fiktio

Historiaa ja nykypäivää tulkitaan eri tavoilla sekä tarkoituksellisesti että puutteellisen tiedon johdosta. Itsevaltaisten hallintojen suuruudenhullut tavoitteet ovat historiassa usein johtaneet tilanteeseen, jossa totuus on toissijaista – josta juontaa juurensa lentävä lause ”vale, emävale, tilasto”. Nykyäänkin historia valjastetaan politiikan välineeksi tulkitsemalla menneisyyttä omaan agendaan sopivalla tavalla, monissa maissa propaganda rehottaa ja vapaa lehdistö on vain haave, ja moni – Yhdysvaltojen presidentistä lähtien – takertuu väitteeseen ”fake news” kuullessaan itselleen epäedullisia uutisia. Millä kansalainen tunnistaisi totuuden? Kuka hyötyy faktan ja fiktion rajan hämärtymisestä?

POLEEMI I/2020 paneutuu vuosikymmenen ensimmäisessä numerossa näihin polttavan ajankohtaisiin teemoihin ja kysymyksiin.
Poleemin päätoimitus kutsuu sinut pohtimaan kanssamme näitä ajatuksia toimituskokoukseen! Etsimme jälleen joukkoomme tekijöitä, jotka ovat valmiita kirjoittamaan, kuvittaamaan tai taittaamaan lehteämme. Ei haittaa, jos sinulla ei ole vielä juttuideaa valmiina mielessä. Autamme sinua sellaisen keksimisessä. Joukkoomme voit myös liittyä ainoastaan ideoimaan teeman pohjalta ja nauttimaan hyvästä seurasta.

MITÄ: POLEEMI I/2020 toimituskokous
MISSÄ: Thirsty Scholar
MILLOIN: Keskiviikko 22.1. klo 16
MIKSI: Elämme mielenkiintoisia aikoja!

 


POLEEMI I: Truth, fact, fiction.

The history and the present are both interpreted throught different perspectives, and some interpretations intentionally distort the facts. Autocratic regimes and their megalomaniac aspirations have often in history led to situations where the truth is dispensable. Even in the present day, politics of the past are used to justify political claims, propaganda thrives and the free press is but a wish in many countries, and when confronted with unpleasant news many are quick to claim ”fake news” – for instance the US president. How should an average person discern the truth? Who benefits from blurring the line between what is real and what is not?

POLEEMI I/2020 dives into these very topical themes and questions. POLEEMI invites you to think over these topics with us in the first editorial meeting of the year! We are looking for people ready and eager to write, illustrate, or edit our magazine. If you lack writing ideas you need not worry, we are glad to help you come up with one. You are also welcome to join us merely to discuss the topics and enjoy good company!

WHAT: POLEEMI I/2020 editorial meeting
WHERE: Pub Thirsty Scholar, Fabianinkatu 37
WHEN: Wed 22.1. at 4 p.m.
WHY: We live in interesting times!

Poleemi 4/2019 toimituskokous

POLEEMI IV: Konfliktit, rauha, turvallisuus
Avaat päivän uutiset ja silmillesi pomppaa otsikoita: ”Turkki hyökkäsi Syyriaan”; ”Ukrainan konflikti on jatkunut keväästä 2014”; ”Poliittinen kehitys Somaliassa on haurasta toistakymmentä vuotta jatkuneen sisällissodan ja levottomuuksien jälkeen”. Sotilaallisia konflikteja on käynnissä ympäri maailmaa. Konflikteja on kuitenkin myös yksilöiden, ja joukkojen tasolla. On aseellisia, sosiaalisia, ja yhteiskunnallisia konflikteja. Mitä on rauha? Miten konfliktista siirrytään rauhaan? Mitä on turvallisuus? Miten turvallisuutta lisätään? Turvallisuus voi olla oikeutta elää, vapautta, koskemattomuutta, vakautta, henkilökohtaista, ja laajaa. Rauha voi olla ymmärrystä, vakautta vuorovaikutusta, ja harmoniaa.

Millainen on rauhaisa yhteiskunta? Rauhan ja konfliktin väliin mahtuu paljon eri tasoja, ja toimijoina on yksilöitä, joukkoja, ja valtioita. Voidaanko rauhaa saavuttaa nykyisessä kapitalistisessa talousjärjestelmässä? Entä hukkuvatko konfliktit yhdeksi suureksi sekasorroksi ihmisten mielissä? Haluammeko ummistaa silmämme? Mitä on tuntea olonsa turvalliseksi? Käsitteet konfliktit, rauha, ja turvallisuus kietoutuvat yksilöihin, joukkoihin, yhteiskuntiin, valtioihin, ja globaaliin maailmaan. Niiden sisään, läpi, ja koneisiin sekä eläviin.

POLEEMI IV/2019 paneutuu vuoden viimeisessä numerossa näihin teemoihin ja kysymyksiin. Poleemin päätoimitus kutsuu sinut pohtimaan kanssamme näitä ajatuksia toimituskokoukseen! Etsimme jälleen joukkoja tekijöitä, jotka ovat valmiina kirjoittamaan, kuvittaamaan tai taittaamaan lehteämme. Ei haittaa, jos sinulla ei ole vielä juttuideaa valmiina mielessä. Autamme sinua sellaisen keksimisessä. Joukkoomme voit myös liittyä ainoastaan ideoimaan teeman pohjalta ja nauttimaan hyvästä seurasta.

MITÄ: POLEEMI IV/2019 toimituskokous
MISSÄ: Thirsty Scholar
MILLOIN: tänään 5.11.19. kello 17:00
MIKSI: Millaisen maailman me haluamme?


POLEEMI IV: Conflicts, peace, security
You open the news of the day and you see headlines: “Turkey invades Syria”; “Ukraine’s conflict has continued since spring 2014”; “Political developments in Somalia are fragile after decades of civil war and unrest.” There are military conflicts around the world. However, there are also conflicts at the level of individuals, as well as crowds of people. There are armed, social, and social conflicts. What is peace? How do we move from conflict to peace? What is security? How to increase security? Security can be right to live, freedom, integrity, stability, personal, and broader. Peace can be stepping into another’s position, stability, interaction, and harmony.

What is a peaceful society like? There are many different levels between peace and war. As actors there are individuals, crowds, and states. Can peace be achieved in the current capitalist economic system? And do conflicts perish into one great turmoil in people’s minds? Do we want to close our eyes? What is it like to feel safe? The concepts of conflict, peace, and security can be attached to almost anything.

POLEEMI IV/2019 dives into these themes and questions. POLEEMI invites you to think these thoughts with us in the last meeting and publication of the year! We are looking for people ready and eager to write, illustrate and edit our magazine. Lacking of ideas is not an issue, we are willing to help you come up with one. You can also join us just to discuss the topic or enjoy good company.

WHAT: POLEEMI IV/2019 editorial meeting
WHERE: Pub Thirsty Scholar, Fabianinkatu 37
WHEN: 5.11.19. at 5PM
WHY: What kind of world do we want?

Poleemi 3/2019 toimituskokous

POLEEMI III: Sisällä, rajalla, globaalina

Uutisvirta pyörii, pauhaa, lähes huutaa. ”Globalisaatio, neonationalismi, identiteettipolitiikka, muukalaisviha!”. Näistä aineksistako tämä päivä on tehty? Ehkä, mutta miksi? Ja toisaalta, onko koko totuus siinä?

Maailma muuttuu, varmaan nopeammin kuin koskaan ennen. Samalla, kun liikumme kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin, liikumme myös lähemmäksi toisiamme. Etäisyys tuntuu menettävän merkitystään yhä globaalimmassa ja puristuneemmassa maailmassa. Samalla, kun liikumme lähemmäksi toisiamme, lainaamme, opimme ja muokkaamme omaa toimintaamme. Puhutaan hybridismistä, synkretismistä ja kosmopolitanismista.
Voisi ajatella, että meistä tulee samanlaisia. Osittain se onkin totta, mutta samalla tiedostamme yhä vahvemmin välillämme vallitsevat erot ja ristiriidat. Huomatessamme ristiriidat, voimme myös huomata, ettei maailma ole tasa-arvoinen tai yhteinäinen vielä vuonna 2019 – päinvastoin. Erot ovat näkyvämpiä ja jyrkempiä, kuin ehkä koskaan ennen.

Olemme siis yhtä aikaa niin sisällä, rajalla kuin globaalina. Globaalin ajan kasvatin identiteetti ei olekaan siis ehkä niin yksinkertaisesti selitettävissä, kuin voisimme kuvitella. POLEEMI III/2019 paneutuukin syksyn ensimmäisessä numerossa juuri näihin teemoihin ja kysymyksiin.

Poleemin päätoimitus kutsuu sinut pohtimaan kanssamme näitä ajatuksia syksyn ensimmäiseen toimituskokoukseen! Etsimme jälleen joukkoja tekijöitä, jotka ovat valmiina kirjoittamaan, kuvittaamaan tai taittaamaan lehteämme. Ei haittaa, jos sinulla ei ole vielä juttuideaa valmiina mielessä. Autamme sinua sellaisen keksimisessä. Joukkoomme voit myös liittyä ainoastaan ideoimaan teeman pohjalta ja nauttimaan hyvästä seurasta.

MITÄ: POLEEMI III/2019 toimituskokous
MISSÄ: Thirsty Scholar
MILLOIN: Torstai 19.9. klo 17
MIKSI: Mailma muuttuu ja meidän haluamme ymmärtää sitä!


POLEEMI III: Inside, On the Border, Global

The news roll, roar, almost shout. ”Globalization, neonationalsm, identity politics, hatred!” Are these what the contemporary is made of? If it is, then we ask why? Is this infact the whole truth?

The world is changing with a pace faster than ever before. As we run forward we also come closer and closer to eachother. Distance seems to lose its meaning in this globalized and compressed world. And as we come closer to one another we barrow, learn and adjust our own behaviour. The words for this are hybridism, syncronism ans cosmopolitanism. One could think that we are becoming more alike. At the same time it might be somewhat true, we are also coming more and more aware of the differences and controversies between us. Through these controversies we can realize, that the world is still not equal nor unified – infact the opposite. The differences are more visible and wider than perhaps ever before.

We are all at once inside, bordering and global. The identity of a globalized human is perhaps not so easily defined as one would think. POLEEMI III/2019 dives into these themes and questions.

POLEEMI invites you to think these thoughts with us in the first meeting and publication of the autumn season! We are looking for people ready and eager to write, illustrate and edit our magazine. Lacking of ideas is not an issue, we are willing to help you come up with one. You can also join us just to discuss the topic or enjoy good company.

WHAT: POLEEMI III/2019 editorial meeting
WHERE: Pub Thirsty Scholar, Fabianinkatu 37
WHEN: On Thursday 19.9. at 5 p.m.
WHY: The wolrd keeps changing and we need to understand it!

Polho ry:n hallitus ja Poleemin päätoimittajat 2015

Polho ry:n vaalikokouksessa 18.11 vuoden 2015 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Topi Juga. Muut hallituksen jäsenet ovat Mathilda Timmer, Matias Takala, Sanna Hentunen, Onni Kari, Jesse Hirvelä, Mikko Helenius, Venla Ranki, Johanna Laine, Aleksi Rantamaa, Ilona Mäkijärvi ja Christa Haag.

Poleemin päätoimittajina tulevat toimimaan Josefiina Manninen, Jaakko Salonen, Anna Niemi ja Ossi Hietala.

Poleemi 1/14

poleemi2014

 

Lue uudistuneen Poleemin vuoden ensimmäinen numero Issuu-sivustolta tai nouda omasi Kaisasta, Valtsikan kellarista, Uudelta ylioppilastalolta tai oppiaineen tiloista!

Poleemin toimituskokous 5.9. klo 12.15 !

Poleemi kokoustaa syksyn ensimmäisen numeron tiimoilta torstaina 5.9. klo 12.15 alkaen oppimiskeskus Aleksandrian ryhmätyötilassa 330 (3. krs).

Jos olet kiinnostunut kirjoittamaan, kuvittamaan, valokuvaamaan tai muuten ideoimaan Poleemin kolmosnumeroa, tervetuloa mukaan! Omia juttuideoita ei tarvita. Jos et pääse paikalle, mutta olisit halukas kirjoittamaan tai tekemään muuta valtsikan ehdottomasti laadukkaimpaan lehteen, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen.

///////////////////////////////////////
FUKSEILLE TIEDOKSI

Poleemi on poliittisen historian opiskelijoiden maineikas ja palkittu ainejärjestölehti, jonka korkeatasoinen journalistinen sisältö yhdistettynä hurttiin poliittishistorialliseen huumoriin rakentaa polholaista identiteettiä ja niittää kunniaa opiskelijaelämän taistelukentillä.

Poleemin tekoon osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta lehtityöstä, vaan ainoastaan reipasta ja aktiivista innostusta. Tule siis mukaan toimituskokoukseen, vaikkei sinulla olisi valmiita juttuideoita päässäsi. Poleemin tekoon osallistumisella saat arvokasta työkokemusta ja työnäytteitä, joilla voi hakea vaikka Hesariin toimittajaksi.

Maanantaiaamun rakkaudella
Mikko Virta, päätoimittaja