Kaikki pro gradu -tutkielmat

Tekijä Vuosi Työn otsikko
Ranki, Venla 2019 Kaksinainen sukupuolistrategia. Eduskuntavaalien ehdokasasettelu ja sukupuoli Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa 1907–1917
Sauli, Antti 2019 Kohti punavihreää maailmaa. SKDL:n sosialistit ja heidän ideologinen profiilinsa 1980-luvulla.
Savinen, Herman 2019 Vasemmistolaisuuden ja oikeistolaisuuden merkitykset Suomi24-sivuston Venäjä-keskustelussa. Aatehistoriaa ja algoritmista kehysmallinnusta.
Anttila, Janne 2019 Ensimmäisen kauden edustajat – Keskustan ensimmäisen kauden kansanedustajien asema eduskunnassa.kausina 1966–1970, 1987–1991 ja 1991–1995
Eloranta, Timo 2019 Valkoisen Suomen tukijärjestö – Itsenäisyyden Liitto ja sen murrosvaihe Erkki Räikkösen puheenjohtajakaudella 1930–1933
Hirvi, Juho 2019 ”Liian vähän Suomea, liian paljon maailmaa” – Tarja Halosen ja Sauli Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjat lehdistön näkökulmasta
Majuri, Tomi 2019 Seuraava satelliitti vai itsenäinen demokratia?  Suomi-kuva Yhdysvalloissa sotakorvausten päättymisestä 1952 tietoon Porkkalan palautuksesta 1955
Danielsson, Anette Kaarina 2019 European Debate on Nord Stream 2
Heinsalo, Riitta 2019 Oiva Ketonen korkeakoulupoliittisena ajattelijana ja suunnitelmallisen korkeakoulupolitiikan kehittäjänä vuosina 1953–1966
Mänttäri, Ida 2019 Peruskoulu-uudistus osana suomalaisen yhteiskunnan muutosta – keskustelu opettajien ammattilehdissä vuosina 1973-77.
Pöyhönen, Roosa 2019 Muuttuvat tasa-arvon vaatimukset – Kirjoituksia yhteiskunnasta ja politiikasta Me Naiset ja Anna -lehdissä eduskuntavaalivuosina 1983,1991 ja 2007
Vuorinen, Lauri 2019 ”Erikoisteknilliset laitteet”. P-15-meritorjuntaohjusten hankinta Suomen ja Neuvostoliiton välisen asekaupan kontekstissa.
Burgan, Camille 2018 The Role of Ordinary People: A Study of the Narratives of Romanian Jewish Survivors Regarding the Participation of Romanian Citizens in Pogroms During World War II
Kurki, Saila 2018 Kehäradan päättäjät ja päätöksentekoprosessit – Vantaan jätti-investoinnin poliittiset kehät
Pihlajamaa, Antti 2018 Parlamentaarinen puolustuskomitea – puolustuskeskustelua 1970-luvun alussa
Korpinurmi, Riikka 2018 Itsenäistä naispolitiikkaa ja puoluepolitiikkaan vaikuttamista – Uudenlaisen kaksoisstrategian määrittelyä Vasemmistonaisten perustamisvaiheessa 1988-1990
Lehtonen, Joonas 2018 Uutisia miehistä ja rahasta – Politiikan sukupuolittunut työnjako Yleisradion televisiouutisissa 1988–2018
Biggs, Nicolas 2018 Compete Not Retreat:
Yrjä, Maija 2018 Waging War for Our Sisters in Afghanistan: Women’s Rights and Afghan War Discourse of the U.S. and German Administrations in 2001−2008
Takala, Matias 2018 ”Muuttuvissa olosuhteissa Suomi ei enää anna aihetta huoleen Ruotsille.” Suomi ja Ruotsin EY-jäsenyysprojekti 1990–1991
Juga, Topi 2018 ”Kävi niin, että emme istuneet tuolien väliin” – Suomen ulkopoliittisen johdon tilannekuva Suomen ja Venäjän perussopimuksen ja sen vähemmistöartiklan muotoutumisen aikana
Hakalisto, Liisi 2018 From Information Society to Digitalisation: ICT as a policy problem in Finnish party politics 1999-2015
Karvonen, Konsta Eemeli 2018 Suuri yhteiskuntasopimus? Tulopoliittisen sopimuksen neuvotteluvaiheet vuonna 1991
Lehtelä, Simo 2018 Valtiopetoksen valmistelua vai rauhanpolitiikkaa? Valtiollinen poliisi ja kuutosten oikeusjuttu 1941-1942
Saarinen, Markus 2018 Keskusta YYA-linjalta Euroopan unionin porteille. Suomen integraatiopoliittisista ratkaisuista käyty keskustelu ja vallankäyttö Suomen Keskustan puoluejohdossa vuosina 1990–1994.
Suneli, Satu 2018 Rekalla päin avoimen Euroopan perusarvoja: Le Monden, The Daily Telegraphin ja Helsingin Sanomien kirjoittelu Nizzasta ja Berliinistä 2016
Marjoranta, Hanna 2018 Tapaus Heimolan talo: rakennussuojelun retoriikkaa ja vaiheita 1960-luvun Helsingistä
Salonen, Jaakko 2018 ”Me todella edustamme kansaa” – Kansanidentiteetin rakennus ja populismin logiikka Timo Soinin Plokissa vaalikaudella 2007-2011
Mäntylä, Valentina 2018 Turvallisuus ja kilpailukyky. Turvallisuusyhteistyön vaikutus yksityisen ja julkisen sektorin alueisiin Matti Vanhasen I ja II hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmissa
Tiilikainen, Johanna 2018 Tiedon soveltaminen sekä asiantuntijuus tasa-arvoisen avioliittolain muutosprosessissa
Valkonen, Ahti 2018 Liberaalinen Nuorisoliitto – Liberaalisen Kansanpuolueen radikaalinen vasen siipi ja vihreyden uranuurtaja Suomessa
Itälä, Pekka 2018 ”Meille tämä kaasuputki ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys” – Nord Stream -kaasuputkihanke Suomen lainsäädännössä ja eduskunnan puheenvuoroissa vuosina 2005–2010
Reynolds, Bradley 2018 CSCE/OSCE Mediation in Nagorno-Karabakh: Implications for Institutional Evolution and Ideas of European Security
Hendrickson, Steven 2018 The Impact of Epistemic Communities on U.S.-Soviet Cooperative Space Policy: An analysis of transnational agency and structural transformation from 1972-1992
Taskinen, Juho 2018 Euroopan kansalaisia kasvattamassa. Ranskalais-saksalainen historian oppikirjahanke yhdentyvän Euroopan palveluksessa.
Lassinharju, Tuomas 2018 Kaksi viisukilpailua ja Suomi. Suomi ja Yleisradio Eurovision ja Intervision laulukilpailuissa
Harju, Emma 2018 Suomalaisen kulttuurin puolesta? Perussuomalaiset ja kansallinen kulttuuripolitiikka keväällä 2011
Heinonen, Krista 2018 The Threat That Became a Reality – The Perception of the Threat of Terrorism in Finland Constructed by Helsingin Sanomat in 2001-2017
Hyökki, Riina 2018 International Solutions to National Problems: German teachers’ perceptions of the PISA 2000 study
Enbuska, Marja 2018 Punkalaitumen kotouttamismalli. Maaseudun kotouttamiskäytäntöjä vuosina 2011-2014
Tuovinen, Aino 2018 Osakuntalaisidentiteetin tuho ja nousu – Traditiot identiteetin rakentamisessa ja ylläpitämisessä Eteläsuomalaisessa osakunnassa 1970–1989
Koskinen, Anniina 2018 ”Jos joudumme outoon seuraan, meistä ajatellaan outoja ajatuksia” – Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Suomen suhde Länsi-Eurooppaan 1974–1992
Räty, Johanna 2018 ”Suurvaltojen valitseman turvallisuuspolitiikan keskeisiin ainesosiin pienillä mailla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa” – Novaja Zemljan ydinkokeet Suomen ulkopolitiikassa 1990–1993
Heikkinen, Eevi 2018 Kehitystä, turvallisuutta ja paneurooppalaisuutta – Ulkoasiainministeriön Laajemman Euroopan aloite 2008–2014
Hietala, Ossi 2018 Suomalainen turvallisuuskäsitys ja vuoden 2007 laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta
Kari, Onni 2018 Toinen Espoo – Espoon työväenliikkeen historia 1950-1984
Niemi, Anna 2017 Perintöverotuksesta käyty poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa 2003–2011
Norppa, Johanna 2017 Kylmän sodan aikaiset historian oppikirjat syytettyinä suomettumisesta. Keskustelu historian oppikirjojen tekstien puolueettomuudesta 1979-1982.
Keihänen, Elina 2017 Kanadan etnisen mosaiikin suomalainen pala. Kanadan siirtolaisuuspolitiikan vaikutus maan suomalaisyhteisön kehitykseen 1945-1960.
Virta, Mikko 2017 Hävittäjäseikkailu 1954 – Suomen MiG-suihkukonekaupan nousu ja tuho kylmän sodan kulisseissa
Shemeikka, Lotta 2017 America, you’re too young to die – Menneisyyden resurssit Ronald Reaganin palauttamisen retoriikassa ensimmäisen presidentinvaalikampanjan aikana
Lehtonen, Salla-Maija 2017 ”Ja lauluin käymme me taistelohon, jalo suuri on tehtävä meillä.” Työväen laulukirjan esittämä kuva työläisistä, työväenaatteesta ja yhteiskunnasta vuosina 1900-1917.
Tierala, Tuomas 2017 Työväen Urheilun ja liikunnan estejuoksu – TUL:n kohtalo ja muuttunut rooli liikunnan järjestömuutoksissa
Hirvelä, Jesse 2017 Kahden sisällissodan vallankumoukselliset: Suomalaisen Kommunistisen Puolueen sotilasjärjestö Neuvosto-Venäjällä 1918–1920
Lillemets, Pilleriin 2017 A Partner, a Neighbour, a Friend – Finland’s role in Estonian defence policy from 2004 to 2014
Heiskanen, Reetta 2017 Purjeveneellä Siperiaan – Porkkalan rajanylitystapauksia vuosina 1944–1955
Jarmala, Veikko 2017 Ex injuria jus non oritur-Periaatteet ja käytäntö Viron tasavallan palauttamisessa
Ortamo, Simo 2017 “Juhlapäivinä on oikeus lukea valikoiden historiaa” Suomen itsenäisyyden 20-vuotisjuhlat ja sisällissodan muisto
Malm, Karla 2017 Normaalin muuttuvat rajat. Seksuaalikasvatus peruskoulun oppikirjoissa vuonna 1972–2013.
Sorsa, Johanna 2017 Vainojen uhrien muistopäivä. Suomi ja holokaustin eurooppalainen muistokulttuuri
Henriksson, Emma 2017 Valtapeli lautasella Vuoden 1987 ravitsemussuositusten syntyhistoria
Houni, Topi 2017 Kilpailukyky ja Sitra. Kilpailukyvyn käsite Sitran perustamisvaiheessa 1966–1967
Tuomas, Anna Katariina 2017 Japan’s Active Challenge, legislative preparation process of the peacekeeping operations law in 1991-92
Grandell, Joni M G 2017 Uhattuina ihmishenget, työllisyys ja yhteiskuntajärjestys
Dalbina, Ilze 2017 Cultural Relations Across the Iron Curtain: the Aims and Activities of Latvian SSR Department of the Society “Soviet Union – Finland”
Käcklund, Maija 2017 Neuvostojuutalaisten kauttakulku Suomesta Israeliin 1990–1992
Jakobsen, Morten 2017 Food and Nationalism: Nordic Identity in New Nordic Cuisine
Kirveskoski, Hannele 2017 ”Sisu ei anna myöten valittaa mitään” – Miesten varhainen kuolleisuus yhteiskunnallisena ongelmana 1940-luvulta vuoden 1972 kansanterveyslakiin
Soisalon-Soininen, Janne 2017 Hyvän kehä, joka särähti rikki? Euroopan unionin Lissabonin strategian ja sen revision talous- ja sosiaalipolitiikan välisen suhteen muutos, taustat ja vaikutuksia
Perhiö, Teemu 2017 Aluerakentaminen paikallisena asuntopoliittisena ratkaisuna Turussa 1963–1967
Porola, Joonas 2017 Atomistista anarkismia: ”taloudellisen liberalismin” käsite fennomaanien poliittisena välineenä 1870-luvulla
Halonen Markus Ari Antero 2017 Kielenopetus peruskoulussa: Säädökset, pohdinta ja kysymykset peruskoulun kielenopetuksesta eduskunnassa vuosien 1970 ja 1985 välillä
Pienimaa, Henri 2017 ”Kaupungissakin voi olla ihan mukavaa”: Itse- ja kaupunkitilasuhteiden tuottaminen 1999 City- ja City-lehdissä vuosina 1985-1989
Matikainen, Johanna Andrea 2017 The Commemoration of the War Dead in Japan. The Yasukuni Problem and the Proposal for a New National Memorial
Evans, Riikka-Maria 2017 Insinööreistä tullee maailman kansalaisia – Suomalaisten insinöörijärjestöjen kansainväliset kontaktit 1960—1997
Carlson, Jonna 2016 Risto Rytin talouspoliittinen työskentely Kansainliiton alaisissa toimielimissä 1937–1939
Antikainen, Teemu 2016 In Search of ’Providence’: The Notion of American Exceptionalism in the Rhetoric of the United States Presidents Gerald Ford and Jimmy Carter
Kuokkanen, Juho 2016 Jotakin on vialla – Kannabiskysymys muuttuvassa päihdekulttuurissa
Kurki, Emma-Karoliina 2016 Dashing Defenders of the Fatherland: The image of the Prussian officer in Simplicissimus, 1896–1914
Lavikainen, Jyri 2016 The Operational Code of Vladimir Putin in the Ukrainian Crisis in 2014
Manninen, Josefiina 2016 Rikoksen palkitsemista vai kansan eheyttämistä? – Punainvalidien eläkkeet eduskuntakeskustelussa 1936 ja 1940
Haalahti, Sara 2016 Vastarinnan Italia jatkaa eteenpäin. Piazza Fontanan terrori-iskuun liittyvä argumentaatio Corriere della Sera- ja l’Unità-sanomalehdissä
Metsalo, Ilmar 2016 Vallanvaihto suomalaissilmin. Suomen ulkoasiainministeriön analyysit Baltian itsenäistymiskehityksestä 1986–1991
Kumlin, Kristian 2016 Viimeinen pisara. Tie Cochabamban vesihuollon yksityistämisestä väkivaltaiseen konfliktiin.
Haakana, Anna 2016 Global Compact -aloite ja yritysten yhteiskuntavastuu
Mäkeläinen, Anni 2016 Krim: historiapolitiikka, interventio ja suvereniteetti. Venäjän median retoriikkaa Ukrainan kriisissä
Isotalo, Heikki 2016 Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918—1939
Fabritius, Mari 2016 Hallinto lamaantui, kansa voimaantui. Meksikon vuoden 1985 maanjäristyksen tulkinnat kirjallisissa esityksissä.
Jerjomin, Linda 2016 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö kriisissä. Etyjin toimintaedellytykset ja uudistuspyrkimykset 2000-luvulla ja erityisesti vuoden 2010 Kirgisian kriisin yhteydessä
Iisakkila, Niina 2016 Voitonpäivän juhlinta Venäjällä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen
Klemola, Maaria 2016 Jeesus ei tullut ammattikouluun. Ammatillisten oppilaitosten katsomusopetus keskiasteen uudistuksessa.
Nummi, Katariina 2016 Tavoitteet, perinteet ja muutos. Maalaisliiton ja SDP:n puolueohjelmien koulutuspoliittiset linjaukset 1940–1960-luvuilla.
Yen, Chieh 2016 A Comparative Study of the Discursive Construction of British National Identity and Chinese National Identity in Foreign Policy
Karlsen, Kristofer 2016 Arctic Political Discourses: Constructing a Russian National Identity
af Hällström, Matilda 2016 The Nordic Self and the Russian Other – Russia in Nordic Security Discourses after 2014
Enkkelä, Lotta Kaisa 2016 Itään, länteen vai pohjoiseen? Kannanottoja Suomen geopoliittisesta sijainnista Baltian maiden Natoon liittymisen valossa.
Valmunen, Tuuli 2016 Kamppailua Keski-Aasian kaasusta. Keski-Aasian kaasu Euroopan unionin ja Venäjän energiapolitiikassa 2003-2009.
Ranta, Joonas 2016 Sodan merkkejä. Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin The New Yorkerin pilapiirroksissa 2002–2003.
Kärrylä, Essi 2016 Lahjakkuuseroja ja eriarvoisuutta. Oppikoulunopettajien käsitykset oppilaiden erilaisuudesta ja sen hallinnasta peruskoulu-uudistuksen yhteydessä
Sahlstedt, Heidi 2016 Kodinturvanaisista Lotta Svärdiin Ahvenanmaalla 1939–1944
Nuortimo, Jussi 2016 Of Spaceships and Men – Mapping the polity of EVE Online using Latent Dirichlet Allocation topic modeling
Jokela, Eetu Paavali 2016 ’Edistyksen harrastus on laimenemaan päin…’ Helsinkiläisten rakennustyöläisten kollektiivinen kiistäminen 1900-luvun vaihteessa
Vainionpää, Antti 2016 Vaalirahoituksen kirjavat käytännöt – tutkimus suomalaisten kansanedustajaehdokkaiden vaalirahoituksesta vuosina 2007 – 2015
Ranta, Jannika 2015 Reform or Regress? The Chinese Communist Party’s Quest for Political Legitimacy in the 21st Century
Kärkkäinen, Linda 2015 Kristillinen innoitus olkoon poliittisen elämän perusta. Transnationaalinen näkökulma Keski-Euroopan kristillisdemokraattien tapaan hahmottaa uusi järjestys 1947-1949.
Huuska-Suomaa, Nina 2015 CSDP and Public Opinion in Small States in 1995-2009: Finland and the Netherlands. Democratic Deficit Reversed?
Korvensyrjä, Aino Emilia 2015 Globaalin kuvittelu ja eurosentrinen aika – Apollo-valokuvien poliittisesta historiasta
Pelevina, Nuppu 2015 Asiantuntijamme Idässä – Identifikaatioita, toiseuksia ja asiantuntijuuksia ulkosuomalaisten blogeissa Kiinassa, Japanissa, Qatarissa, Saudi Arabiassa, Israelissa, Turkissa ja Venäjällä
Eerola, Ville Nicolas 2015 Valtio- vai yhteiskuntahistoriaa? Poliittisen historian yhteiskuntatieteellistäminen 1968–1980
Halila, Michael 2015 ’Onko hyökkäysvaunuilla mitään tulevaisuutta meillä?’ Suomalainen panssariajattelu ja puolustusvoimien maastokäsitys 1919-1939
Pirkkalainen, Maria 2015 Tavoitteena koko kansan elokuvakerho. Julkisen palvelun elokuvapolitiikka Yle Teema -kanavalla 2001-2013
Kahilampi, Vesa 2015 ’Uusi, demokraattisempi Eurooppa’: Tulevaisuuskonventissa käyty keskustelu Euroopan parlamentin valtaoikeuksista ja sen vaikutus EU:n perussopimusuudistuksiin 2002–2007
Behnisch, Hendrik 2015 The media image(s) of right-wing populist parties in recent German history – the case of the German Freedom Party 2010-2013
Scherz, Heidi 2015 ‘Nachdenken, ihr nach’: Investigating Female Gender Identity and Subjectivity in the German Democratic Republic
Repo, Jasmin 2015 Suomen arktisuus geopoliittisena konstruktiona
Otwinowski, Martha-Olivia 2014  The practice of the rhetorical unconscious of political correctness in Polish newspaper coverage of the Ukraine crisis.
Temonen, Kati 2014  The Czech Destiny as a Space In-Between? Victimhood and Fate in the Dissident Thought of Milan Kundera and Vaclav Havel 1968-1989.
Anteroinen, Eveliina 2014  Nuorisotyöttömyyden problematiikka suomalaisessa politiikassa. Keskustelu nuorisotakuusta 1980- ja 2010 -luvulla.
Haapamäki, Sakari 2014  Oskari Tokoi – Suomen kansallisen tulevaisuuden suunnittelija vuonna 1918.
Hakoniemi, Elina 2014  Taistelua tiedon taltoin. Kansallinen ja kansainvälinen suomalaisen sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen kansainvälisyyskasvatuksessa 1965 1978.
Halli, Mari 2014  Rikkomaton koulurauha – Etsivä keskuspoliisi, kansakoululaitos ja kommunistinen varhaisnuorisotoimista 1928 – 1934.
Kainulainen, Heikki 2014  Tutkijoiden erillissota – Suomalaisten historiantutkijoiden erillissotakeskustelu 2000-luvulla.
Kemppainen, Hanna 2014  Tasa-arvon mallimaa vai pohjolan patriarkaatti. Miksi avioraiskaus kriminalisoitiin Suomessa vasta 1990-luvulla?
Koskela, Alina 2014 Venäjän tilaa etsimässä: Venäjän suhde Neuvostoliiton alueeseen Mezdunarodnaja Zizn – aikakausjulkaisussa vuosina 1990 – 1992.
Kutramoinen, Elina 2014 Somalitaustaiset nuoret, historia ja monikulttuurinen Suomi: Tapaustutkimus.
Laine, Veera 2014  Enemmän glasnostia! Poliittisen käsitteen synty ja elämä Neuvostoliitossa sekä Venäjällä 1985-1995.
Manninen, Elina 2014 Pohjoismaista kansalaistoimintaa: Suomen liikuntapolitiikka Euroopan unionissa 1990-luvulla.
Metsäpelto, Teemu 2014  Kronstadtin pakolaisia vai valkoryssiä ja bolshevistista siitoskarjaa? Viranomaisten ja viipurilaissanomalehtien suhtautuminen Kronstadtin kapinaan ja sitä seuranneeseen pakolaisaaltoon vuosina 1921-1922.
Mäkelä, Jouni 2014  Kohti johtajuutta, vakautta ja vaikutusvaltaa. Sosiaalidemokraatit ja kokoomus eduskunnan EMU-keskusteluissa toukokuussa 1997 ja huhtikuussa 1998.
Niiranen, Matti 2014  Elja Rihtniemen vapaussotakokemukset sekä toiminta Suomen itsenäisyyden ja heimokansojen puolesta.
Nyman, Jere 2014 Kotkan ja karhun välissä – Suomen ja USA:n suhteiden kehitys 1944 1948.
Pernaa, Ville 2014  Suomalaisuuden puolesta punavihreää hegemoniaa vastaan – Maahanmuuttokriittisen diskurssin tarkastelua.
Pesola, Pauli 2014  Sodasta rauhaan ja rauhaa turvaamaan – Suomalaisen YK-rauhanturvaajan kuva lehdistössä kylmän sodan vuosina 1964-1987.
Poutiainen, Marika 2014  Epävakaata horisontissa. Suomalaisten ulkopolitiikan asiantuntijoiden itänaapuriin liittämät uhka- ja tulevaisuudenkuvat 1989-1993.
Salonen, Lasse 2014  Anteeksipyyntöjen politiikka 2000-luvun Kroatiassa – Tutkimus neljästä vuosina 2001-2012 esitetystä histöriallisesta anteeksipyynnöstä.
Turunen, Joonas 2014  Kolmimaaottelusta uuteen urheilevaan Eurooppaan? Suomen ja Saksan urheiluyhteistyö 1940-1942.
Vainio Anniina 2014  Avioton äitiys ja steriloimiskysymys. Lastensuojelun, psykiatrian ja steriloimispolitiikan kohtaaminen 1950-luvun Helsingissä.
Vihiniemi, Paula 2014  Euroopan unionin rajoilla. Euroopan naapuruuspolitiikka, ulkoistetut rajat ja henkilöiden laiton liikkuvuus.
Tiusanen, Otto 2014 Amerikan terveys vaakalaudalla: Obaman terveysreformista käydyn kongressidebatin analyysi
Sallamaa, Daniel 2014 The Human Bombs Next Door. Finnish Media Portrayals of Homegrown Terrorism’s Causal Dynamics 2005-2011
Nurmilaukas, Sara 2014 Naisina yhteiskunnan ja ihmiskunnan asialla. YK:n kansainvälinen naistenvuosi 1975 Suomessa.
Saulamaa, Joona 2014 Vakaalla markalla uuteen aikaan: Keskustelu valuuttakurssipolitiikasta ja markan sitomisesta ecuun lehdistössä ja eduskunnassa keväällä 1991
Aarninsalo, Lyydia 2014 Kohti kokonaisvaltaisempaa historiaa. Suomalainen naishistorian tutkimus vuosina 1980–1990.
Orava, Sanna 2014 Hyvinvoinnin ’happy ending’? – thaihierontakohu suomalaisuuden peilinä syksyn 2007 sanomalehti- ja verkkokeskustelussa
Melleri, Antti 2014 Public Opinion in the Political Thought of John Stuart Mill
Luo, Jianing 2014 Negotiating the Traditional Self: Chinese Immigrants in Finland on the Norm of Filial Piety and Eldercare
Must, Anneli 2013 Politics, Law, and Environmental Cooperation: The Renegotiation of the 1992 Helsinki Convention
Koskelainen, Laura Johanna 2013 Sosiaalidemokraattien suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon vuosina 1946-1952
Berghem, Ruth 2013 Puolueettomuustunnustus. Mihail Gorbatšovin valtiovierailu Suomeen 1989
Totti, Alina 2013 The significance of autonomy in the discourse of the Hungarian political elite in Romania
Huhtamäki, Olli Ilmari 2013 Economic Theory in Transition: Economic Policy Confusion in the United States during Stagflation and its Implications to Keynesian Economics
Eskolin, Matias 2013 Jatkosodan muisto: Lehdistökeskustelu jatkosodan merkityksistä kuudessa sanomalehdessä vuosina 1984 ja 1994
Martikainen, Toivo 2013 ’Minkä pirun sille tekee?’ – Mathias Rustin Moskovan-lento 1987 ja suomalaisviranomaisten toiminta
Väyrynen, Salla 2013 Pyhästä lehmästä vääränkieliseen virkavalaan. Nationalismit Nepalin tasavallassa 2008–2013
Turunen, Helmi 2013 Dilma Rousseff ja menneisyyden merkitykset – Brasilian ensimmäinen naispresidentti median maalitauluna ja muistamisen välineenä
Bergenheim, Sophy 2013 Sosiaalivakuutus politiikan näyttämönä. Sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton ristiriidat sosiaalivakuutuksen synnyssä ja kehityksessä 1927–1964.
Mäki-Reinikka, Elsa 2013 Messages from Beyond the Saffron Revolution.The Language used in the Reports by the United Nations, Amnesty International and Human Rights Watch during Burma’s Saffron Revolution in 2007.
Planting, Teemu 2013 Ensio Uotin suomalaissosialismi. Plagiaatti Hitlerin Mein Kampfista
Maulavirta, Ilkka 2013 Suomalainen johtaminen – Johtamistaidon koulutuksen kehitys toisen maailmansodan jälkeen Helsingin Kauppakorkeakoulussa
Mentula, Katja 2013 Kohtauksia eräästä liitosta – Demokraattisten menettelytapojen kehitys Vihreässä liitossa 1987–1995
Häkkinen, Juha 2013 Loimaan kassa – Työttömyysvakuutusjärjestelmän uusi toimija ja sen ympärillä käyty julkinen keskustelu
Kupiainen, Anni 2013 Suomen turvallisuusneuvostokampanja 2008–2012. Miten kampanjassa rakennettiin Suomi-kuvaa?
Herlin, Ville Heikki Filemon 2013 Puolueiden valittu kansa – Vihreä liitto r.p:n ja Perussuomalaiset r.p:n nationalismit
Jalli, Mikko 2013 PUNAMULTA JA PUOLUSTUSVALMIUS – Ensimmäisen punamultahallituksen 1937–1939 päätöksenteko ja toiminta Suomen puolustusvalmiuden kehittämiseksi
Lehtinen, Antti 2013  Poliittista tukea ja humanitääristä apua. Biafran nälänhätä ja kollektiivinen toiminta kuusikymmentäluvun Suomessa.
Estadieu, Hanna 2013  Koulun historianopetus kansallisen tarinan ilmentymänä. Dekolonisaation ja Algerian sodan käsittelytavat Ranskan historian opetussuunnitelmissa vuosina 1971, 1989 ja 1999 sekä niitä seuranneissa oppikirjoissa.
Korhonen, Juho 2012 Construing Transitology: A Contribution to the Critique   of the Political Economy of Post-Socialist Transition.
Nygrund, Heidi 2012  NORDEN AS AN ARGUMENT The 1994 EU-referenda in Helsingin Sanomat, Dagens Nyheter and Aftenposten.
Tuokko, Katja 2012 From Left to West:  The position of Vasemmistoliitto on European integration in 1990   1998.
Aura, Otto 2012  Rakennustöitä jatkosodassa. Työ, työvoima sekä rationalisointi linnoitustöissä 1941-44.
Blomqvist, Heidi 2012  Ristikkäiset katseet yhteiseen eurooppalaiseen historiaan. Miten ranskalais-saksalainen historian oppikirja käsittelee toisen maailmansodan jälkeistä historiaa?
Idström, Ilari 2012  Oikeutta työhön vai pakkotyöllistämistä? Lex Leppänen vuoden 1987 työllisyyslain synty.
Kallio, Henrik 2012  Oikeistopopulismin viihdearvo. Vertaileva tutkimus neljän oikeistopopulistisen puolueen ja viihteellisen tabloidijournalismin välisestä yhteydestä.
Kemppi, Reetta 2012  Auton, kaupan vai ihmisen vapautta Kaupunkipoliittinen keskustelu Helsingin kävelykaduista vuosina 1967 1984.
Keski-Petäjä, Miina 2012  Aborttitoiveet ja abortintorjunta. Raskauden keskeytyksen hakeminen 1950-60-lukujen Suomessa.
Kiviniitty, Jouni 2012  Miksi metro ei kulje Munkkivuoreen? Poliittis-historiallisia näkökulmia Helsingin metrosuunnitelmiin vuosina 1955 – 1969.
Korhonen, Jussi 2012  Määrittelyjä pakeneva zapatismi – Täysin uudenlainen liike?
Koski, Jenni *Eveliina 2012  Stipendiohjelmat, Suomi ja Yhdysvallat. Ulkopoliittinen kulttuuripolitiikka ja amerikkalaistuminen 1960-luvulla.
Kärrylä, Ilkka 2012  Yritysdemokratia vai yhteistoiminta? Kamppailu työelämän demokratisoinnin käsitteistä 1960- ja 1970-lukujen Suomessa.
Louko, Anna 2012  Kunnallisen työehtosopimusjärjestelmän keskittäminen vuonna 1970 ja naisvaltaiset matalapalkkaryhmät.
Mehtiö, Jarno 2012  Erilaisia reittejä Strasbourgiin. Suomen ulkopoliittisen aseman ja toiminnan määrittely Suomen liittyessä Euroopan neuvostoon.
Nevalainen, Laika 2012  Rationalisoitua säädynmukaisuutta. Helsinkiläiset ja turkulaiset keskuskeittiötalot 1900-1920-luvuilla.
Oksanen, Anna-Leena 2012  Virkamieslakko 1947 – sodanjälkeisiä työmarkkinasuhteita ja poliittista järjestelmää ilmentävä konflikti.
Puusaari, Alpo 2012  Pienviljelijöitä yhteiskuntarakenteeseen Asutuspolitiikan tavoitteet ja toteutuminen 1917-1939.
Seppälä, Henri 2012  Verkkojen punontaa vai Macintosheja?
Tanhuanpää, Kerttu 2012  MITÄ TARKOITTAA YRITYKSEN YHTEISKUNTAVASTUU? Kemijärven sellutehtaan suojelijat ja sulkijat Stora Enson yhteiskuntavastuuta rakentamassa.
Vanamo-Chireux, Elina-Maria 2012  Kansallinen ay-kenttä globalisaation myllerryksessä. Ulkomaisen työvoiman kysymys Rakentaja-lehdessä 1988-2007.
Wahlberg, Marja 2012  Syyllisiä kunnes toisin todistetaan. Etsivä keskuspoliisi ja kulttuuriliberaalit 1934-1937.
Enright, Richard *Ryan 2011  Inra-EU labour migration after the eastward expansion of 2004
Herlin, Anna 2011  A Shared European History? Perceptions of Imperialism and Islam in Matriculation Examination Essays and History Textbooks.
Léger, André 2011 French language-spread policy in Europe: European institutions and the 2004 and 2007 Eastern enlargements.
Erjala, Helena 2011  Kansallista psykoanalyysia . Suomen Norden-yhdistyksen historian oppikirjojen tarkastuslautakunnan toiminta ja historian käyttö oppikirjojen tarkastuksessa 1930-luvulla.
Halme, Aleksi 2011  Uskonto puoluepyyteiden palveluksessa – Punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien suhde kirkkoon ja uskontoon Suomen sisällissodan aikana 1918.
Hiilamo, Simo 2011  Haukkoja kuvaputkilla. Vastakaupat poliittisena kysymyksenä Hawk-harjoitushävittäjähankinnassa vuosina 1975 1981.
Honkasaari, Emilia 2011  En ole tyhjäpää turha julkku; Julkkisehdokasdiskurssin hegemonisoituminen 1990-luvun eduskuntavaaleissa.
Korhonen, Antti 2011  Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan. Eduskunnan hajottaminen ja Liinamaan virkamieshallitus 1975.
Kostiainen, Aura 2011  Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936.
Kostiander, Anu 2011  Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959.
Kyllästinen, Jaana 2011  Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.
Lehtinen, Joel 2011  Porvarilliseen koneistoon vallankumousta tekemään, opiskelijajärjestöt kansandemokraattisessa liikkeessä 1960-luvun lopulla.
Matala, Saara Anneli 2011  Idänkaupan loppu – Suomen ja Neuvostoliiton välinen erityinen kauppasuhde ja Suomen kauppapolitiikan odotushorisontti sen purkautuessa 1988 1991.
Nurmi, Lauri 2011  Järvenpää, Kerava ja Tuusula – yhdessä vai erikseen? Tapaustutkimus valtiotason kuntauudistuspaineiden heijastumisesta Keski-Uudellemaalle 1960-luvun lopulla.
Peltola, Akseli 2011  Koko kansan kenraali. Adolf Ehrnrooth -ilmiö nationalismitutkimuksen näkökulmasta.
Perämäki, Panu 2011  Paikallisradiot suomalaisen viestintäpolitiikan kiistana.
Pirnes, Susanna-Elisabet 2011  Ukrainan vuosien 1932-33 nälänhädän historiapolitiikka.
Poussa, Liisa 2011  Muistin politiikkaa Münchenissä. Keskustelu kansallissosialismidokumentaatiokeskuksesta paikallisen menneisyydenkäsittelyn ilmentäjänä.
Puustinen, Petteri 2011  Verkkokauppaa politiikan mielikuvilla – blogit parlamentaarikkojen imagonrakennuksen työkaluina.
Reinimäki, Aki 2011  Tasavallan puolesta laittomuutta vastaan. Kansallisen Edistyspuolueen aktiivien toiminta Vapaamielisten Klubin piirissä lapuanliikkeen vuosina 1929-1932.
Riippi, Mikko 2011 IHMISOIKEUSPERUSTEISTA ULKOPOLITIIKKAA: KANSALAISJÄRJESTÖJEN VAIKUTUS SUOMEN SUHTAUTUMISEEN ETELÄ-AFRIKAN JÄRJESTELMÄLLISEEN ROTUEROTTELUUN VUOSINA 1985-1987.
Routto, Antti 2011  Työstä, taistelusta ja muistamisesta. Historiakuvat Lasse Naukkarisen poliittisen kauden elokuvissa (1970-1975).
Rydman, Arno Risto Johannes 2011  Edistys vai vapaus? Kansallisen Edistyspuolueen suhtautuminen laajaan armahduskysymykseen, tullipolitiikkaan ja kieltolakiin.
Savolainen, Hannu Pentti 2011  Jatkosodan ihmisluovutukset menneisyyden kipupisteenä – Elina Sanan Luovutetut-teoksen aiheuttama kohu.
Tarkka, Ulla 2011  Kehitysyhteistyö ja valtion identiteettipolitiikka kylmän sodan aikana esimerkkinä Nicaraguan valitseminen Suomen kohdemaaksi.
Timonen, Osmo 2011  Laki yksityisista turvallisuuspalveluista – Lain valmistelu ja yleisen edun käsite.
Toivonen, Vesa-Matti 2011  JUPPIVAPAA VYÖHYKE Lähiön rakennusprojekti ja muotoutuminen Salon Ollikkalassa 1967-1989.
Tomminen, Maria Hannuntytär 2011  Ei rahaa, vaan elämää varten Vapaaehtoisia eläkevakuutuksia koskenut poliittinen keskustelu Suomessa 1995-2005.
Turpeinen, Jaakko 2011  Kokoomus ja kommunismin uhka. Puolueen antikommunismi vuoden 1929 eduskuntavaalitaistossa.
Varjonen, Sampo 2011  Äidin hoiva, jaettu vanhemmuus ja vapaus valita. Argumentointi perhevapaiden uudistamisessa 1970-luvulta 2000-luvulle.
Vihko, Saara 2011  Opiskelijaliikkeen äärilaidalta populaarikulttuurin hahmoiksi – Rote Armee Fraktion Der Spiegel -lehden sivuilla 1970-luvulla ja 2000-luvun alussa.
Välimaa, Jukka 2011 Oikeutta politiikan ehdoilla: Kansanmurhan vastainen   sopimus Yhdistyneissä kansakunnissa vuosina 1951-1982.
Välisalmi, Satu 2011 KOLME SUURTA PUOLUETTA VIHREÄLLÄ TIELLÄ: Ympäristöpolitiikan tulo Keskustapuolueen, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelmiin vuosina 1967 1976.
Ylitalo, Essi Irina 2011  Innokas punikki . Hyvinkään punakaartilaisnaiset sisällissodan jälkiselvittelyissä 1918.
Belskaya, Alina 2010  From Ambassador in Retirement to Head of a Secret Operation
Gnosspelius, Maria 2010 Solidarity with Solidarity: The Polish Democracy Movement and Civil Activity in Southern Sweden.
Holmqvist, Mats 2010  A state of transition – Structural problems and Pakistan’s failed transition to democracy 1988-1999.
Junttila, Sonia 2010  History politics in the French ”Affaire Kusturica” of 1995.
Pan, Xiayuan 2010  A Study on Acculturation of Chinese in Finland at the Beginning of the 21st Century.
Pape, Christopher 2010  A rhetorical study of the Tablet on human rights in Poland, 1978-1983.
Pietarinen, Anni 2010  Resisting Oblivion – Remembering the Chilean Women’s Movement of Pinochet’s Time.
Rajic, Miroslava 2010  What Do We Talk About When We Talk About Globalization? Analysis of Globalization Discourse among Students of University of Helsinki.
Alve, Anna-Kaisa 2010  Russkoje Natsionalnoje Jedinstvo -liikkeen historiankirjoitus ja sen käyttö liikkeen ideologiassa.
Bruun, Susanna 2010  Kotiäitisopimus murtuu. Sukupuolisopimus, yhteiskunnan murros ja kysymys lasten päivähoidosta 1960-1972 komiteamietintöjen ja eduskunnan lähetekeskustelun valossa.
Fromholtz, Milja 2010  Leiskua tulemme pyhä, suo lämpöä siskopiiriin! Partiotyttönä Suomessa 1925-1939.
Hanska, Jari 2010  Lobbarin tähtäimessä. Millaisena kansanedustajat näkevät lobbauksen?
Honkala, Kaisa 2010 ”YK:n ihmisoikeudet vankiloihin!” Marraskuun liikkeen suomalaisen kontrollipolitiikan kritiikki 1967-1972.
Jokinen, Riku 2010  Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön yksityiskirjastot ja sensuurin kieltämä kirjallisuus niissä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.
Kuisma, Minna 2010  Työriitojen sovittelujärjestelmän uudistaminen Suomessa 1950-60-luvun vaihteessa.
Kukkonen, Antti 2010  Tarkoituksenmukaisuuspasifismin nousu ja tuho. Sadankomitean poliittinen pasifismi ja aseistakieltäytyminen Suomessa 1966-1971.
Lehto, Eliisa 2010  Konflikti, kokemuksellisuus ja työväen radikalismi poliittisten ryhmien välisissä suhteissa vuoden 1905 suurlakon vaiheilla Kangasalan maaseutupitäjässä.
Malin, Kimmo 2010  Mörökölleistä hymyhuuliksi – Miten puoluejohtajien viestintäkäyttäytyminen ja -tyylit television vaalikeskusteluissa ovat muuttuneet vuosien 1987 ja 2007 välillä?
Mönkkönen, Jussi 2010  Kreikan sisällissota Helsingin Sanomissa ja Vapaassa Sanassa 1946-1949.
Nilsson, Saana 2010 Venepakolaisuus: Ikkuna Suomen pakolaispolitiikkaan vuosina 1979-1980.
Poikonen, Jaakko 2010  Sotapoliitikot syrjään! Jatkosodan jälkeiset henkilövaihdokset maalaisliiton johdossa.
Saarelainen, Antti 2010  Suomalainen sotilasidentiteetti yhteiskunnan muutoksessa toisen maailmansodan jälkeen.
Salminen, Vesa 2010  Diplomatian historiapolitiikka – Historia-argumenttien käyttö Kosovon kysymyksessä 1998-2010.
Taavetti, Riikka 2010  ”Sinunko rintasi? Ei vaan pääoman!” Marxist-Feministerna-ryhmä ja sosialistisen feminismin mahdollisuus 1974-1978.
Tulkki, Jaakko 2010  Ruotsin populistipuolueiden maahanmuuttoretoriikka 1990-luvulla.
Yrttimaa, Reetta 2010  Journalistisen kulttuurin muutos. Poliittisten skandaalien uutisointi Yleisradiossa Ahti Karjalaisesta Arja Alhoon.
Hu, Aidi 2009  Sino-Finnish Relations in the 1950s.
Lehmijoki, Lauri 2009  Towards a Balanced Political Theory – A Study on science and metaphysics in the political theories of Oswald Spengler, Robert Oppenheimer and Karl Popper, and on analysing political theories.
Hakala, Emma 2009  Toivo Antikaisen tapaus ja kommunismi viholliskuvana Suomessa 1930-luvulla.
Hakkarainen, Olli 2009  Suomalaisen uusvasemmiston suhde latinalaisamerikkalaiseen vallankumoukselliseen nationalismiin 1960-luvun loppuvuosina.
Hujala, Juhani 2009  2000-luvun alun Romania sijoituskohteena
Huvinen, Sanni 2009  Puun ja metsän välissä. Yksityismetsänomistajat ja Maataloustuottajain Keskusliitto metsänkäyttökeskustelussa 1960- ja 1970-luvulla.
Knuuttila, Kyösti 2009  Historiallinen muutos ja kansallinen kertomus Suomalaiset ja historia -esitutkimuksessa.
Korhonen, Anne 2009  Puheoikeus ja autenttisuus. Menneisyydenkäsittely Muiden elämä -elokuvasta saksalaislehdistössä käydyssä keskustelussa 2006-2007.
Laaja, Johanna 2009  Valinta, velvollisuus, väistämättömyys vai kielto? Poliittisten naisjärjestöjen keskustelu suvunjatkamisesta 1930-luvulla.
Lilius, Martina 2009  Kansallisvaltiosta monikansallisiin yrityksiin. Nestlé-boikotti ja yrityksen yhteiskuntavastuu.
Malkavaara, Annikka 2009  Nuori kapinallinen. Suomalaisen queer-tutkimuksen varhaisvuodet.
Matekovits, Tamas 2009 Kulttuurin valon heijastuksia historiallisessa blokissa: Jugoslavian hajoamisen kuvat 1990-luvun Suomessa imperialistisen kapitalismin luonnollistavassa kulttuurissa.
Mattila, Turo 2009  Modernisoitu konsensus. Modernisaatio, globalisaatio ja kansallinen kilpailukyky Tony Blairin retoriikassa 1997-2007.
Nagler, Michael 2009  Yhdysvaltojen politiikka Persianlahden ja Irakin sotien oikeuttamiseksi.
Nurmi, Olli 2009  ”Totuuden ja oikeuden asia”. Eesti Muinsuskaitse Selts ja Viron historian uudelleensynnyttäminen vuosina 1987-1991.
Packalén, Olivia 2009  Suomenruotsalaisuutta määrittämässä. Helsingin Arbetets Vänner osana ruotsinkielistä järjestökenttää 1800- ja 1900-lukujen taitteen Suomessa.
Poutanen, Minttu 2009  Pitkän parlamentin naiset. Naiskansanedustajien poliittinen toiminta talvi- ja jatkosodassa.
Ristola, Laura 2009  ”KYSE ON VAIN KAUPALLISESTA SOPIMUKSESTA” – Keskustapuolueen tie kohti EEC-vapaakauppasopimusta.
Schuth, Paula 2009  Dekolonisaation ja kylmän sodan ristipaineessa – Tansanian suhteet Saksan liittotasavaltaan ja Saksan demokraattiseen tasavaltaan 1960-luvulla.
Susi, Mika 2009  Kansallisesta turvallisuudesta kohti kollektiivista vastuuta. Suomalaisten viranomaisten terrorismidiskurssit terrorismin rahoituksen torjunnassa 1997-2004.
Uusikivi, Jouni 2009  Lakkopaikkakuntien paikallisyhteisöiden reagointi vuosien 1927-29 suuriin työtaisteluihin.
Vuola, Mette 2009  Rauhantekemisen legitimointi ja markkinointi. Puolivirallinen rauhanvälitys ja Crisis Management Initiative (CMI).
Ari, Melis 2008  The Unbearable Burden of Forgetting. Tracing the Roots of Kemalist Nationalism in Late Ottoman Period.
Bask, Anna 2008  NO TO THE PULP MILLS – NO A LAS PAPELERAS. Institutional and Cultural Explanations for the Argentine National Government’s Policy in the Pulp Mill Dispute.
Jansson, Julia 2008  Different Centuries, Similar Responses? International Police Cooperation and the Depoliticizing of Terrorism in 1898 and 1998.
Welsh, John 2008 Society, Consensus, and Asymmetric Relations: A Conceptual and Historical Critique of the Social Dialogue and the Social Policy Agenda of the European Union’s Lisbon Strategy.
Aaltonen, Jaana 2008  Leipä ennen politiikkaa. Työläisnaisten järjestäytyminen 1800-luvun lopulla.
Airaksinen, Iivari 2008  Politiikan henkilöityminen puolueiden eduskuntavaalimainonnassa 1975-2003.
Grönqvist, Jessica 2008 EU:n laajentuminen – Turkin liittymisprosessi ja Kyproksen kysymys.
Haara, Heikki 2008  Me, toinen ja vihollinen. Menneisyyden merkitykset presidentti George W. Bushin poliittisessa retoriikassa syyskuun yhdennentoista terrori-iskuista Irakin sotaan.
Hampunen, Laura 2008  Maanmiehiä vai muukalaisia? Latvian venäjänkielisen vähemmistön asemasta käyty keskustelu.
Honkanen, Hanna-Mari 2008  Lyijynraskasta. Suomi, Yhdysvallat ja strategisten luonnonvarojen kauttakulku Neuvostoliittoon ja Puolaan vuosina 1950-1955.
Hyrske-Fischer, Meri 2008  Naisena miesten maailmassa. Diplomaatinuran sukupuolittuneisuus Suomen ulkoasiainhallinnossa toisen maailmansodan jälkeen.
Hytönen, Mikko 2008  Vapauden ja demokratian puolesta – Matti Kurjensaari 1930-luvun kirjoittajana.
Häikiö, Rae 2008  ”Elämää yössä”. Poliittiset vangit Tammisaaren pakkotyölaitoksessa 1918-1926.
Issakainen, Timo 2008  Talouspolitiikka 1977-1978 – Devalvaatiot, elvytys ja konsensuksen synty.
Kanninen, Perttu 2008  Suhtautuminen kommunismiin Ylioppilaslehdessä ja ylioppilaitten kulttuuripiireissä vuosina 1950-1962.
Karppi, Hanna-Leena 2008  Aviopuolisoiden verotus ja kaksijakoinen kansalaisuus. Vuosien 1935 ja 1943 verotusuudistukset sosiaalisen sukupuolijärjestelmän ilmentäjinä.
Klefström, Kirsi 2008  ”Näkymisen tarve”. Suomen puolueettomuuspolitiikka ja rauhanturvaamistoiminta sen osana 1960- ja 1970-luvuilla.
Koli, Kaisa 2008 NAAMIOT POIS! SKP ja keskustelu NKP:n 20. puoluekokouksen ideologisista avauksista 1956-1957.
Koskinen, Antti 2008  Jehovan todistajat ja suomalainen asevelvollisuus. Käsitehistoriallinen tutkimus aseistakieltäytyjiin suhtautumisesta ja Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapauttamisen mahdollistumisesta.
Kosonen, Liisa 2008  Kumpaa se Vuojalainen tahtoo, kunkkua vai risitenttiä? Suomen valtiomuotokysymys poliittisissa pilakuvissa 1918-1919.
Kotilainen, Noora 2008  Kuvajaisia ja kuvatuksia. Suomalaisen naisen rakentuminen 1920-luvun aikakauslehtien visuaalisissa representaatioissa.
Kuusinen, Petra 2008  Kohti uudenlaista koulutusajattelua. Retorisia näkökulmia koulutuspoliittisen selonteon ryhmäpuheenvuoroihin eduskunnassa vuonna 1990.
La Mela, Matti 2008 Suklaan suojassa, tilinteossa tekstiilitehtaalla: tutkimus Helsingin ja Lyonin venäläisistä yhteisöistä 1920-luvulla.
Laakso, Milja 2008 Menneisyyspolitiikka Meksikossa: Vuoden 1968 merkitykset   ja tulkinnat Meksikon demokraattisessa siirtymävaiheessa.
Latvasalo, Laura 2008  Suomen Lähi-idän politiikka, kansalaisjärjestöt ja PLO.
Leskinen, Suvi 2008  Nainen, kansalaisuus ja suomalais-saksalainen aseveljeys. Naiskansalaisuus syksyn 1941 suuressa seksuaalimoraalikeskustelussa.
Liukkonen, Tommi 2008  ”Arbeit oder Gefängnis!” Suomalaisten merimiesten internointi Saksassa ja sen miehittämillä alueilla syksystä 1944 seuraavaan kevääseen asti.
Louhimies, Marianna 2008  Rajakuntien idänpolitiikka. Lähialueyhteistyötä Keski-Karjalan kunnissa vuosina 1989-2002.
Länsiluoto, Liina 2008  Toiseuden tarinat, uhan kuvat. Venäjä-kuva ja suomalaiskansallisen identiteetin rakentaminen 1970- ja 1990-luvun peruskoulun historian oppikirjoissa.
Mäkinen, Hanna 2008  Lapin metsien mahdollisuudet – Puunjalostusteollisuus ja keskustelu Pohjois-Suomen suurista metsähakkuista vuosina 1951-1957.
Nevalainen, Johanna 2008  Sukupuolittunut talvisodan henki. Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton ja Lotta Svärd -järjestön rooli talvisodan aikaisen yksimielisyyden tuottamisessa.
Nisonen, Veera 2008  Tähtien tavoittaja. Miten ja miksi Suomesta tuli Eurekan jäsen?
Nykänen, Olli-Matti 2008  Kulttuurin ja tiedon varjolla kommunismin vaaraa vastaan. Britannian kulttuuri- ja informaatiotyö 1960-luvun Suomessa.
Pakkala, Kaisa 2008  ”Vakava on ajankohta, ihmissilmältä on salattu se tulevaisuus, joka meillä on edessämme.” Lehdistöjulkisuus Suomessa ensimmäisen maailmansodan sytyttyä ja rautatieläisten toiminta sodan alkuvaiheissa.
Paloheimo, Laura 2008  Yksi saari – kaksi historiaa. Menneisyys sovun esteenä Kyproksessa.
Piipponen, Tiina 2008 Sama palkka samanarvoisesta työstä? ILO:n samapalkkaisuussopimuksen ratifiointi Suomessa.
Pikkarainen, Tiina 2008  Suomalainen rauhanliike ja European Nuclear Disarmament (END) – Ydinaseiden vastainen protesti 1980-luvun alussa.
Romo, Heidi 2008 Aatteellinen järjestö vailla aatetta: ”Muu – mikä?” MUU ry:n perustaminen 1980-luvun nousukauden Suomessa.
Roppola, Juha 2008  Labour, international computers ja idänkauppa. Taistelu kylmän sodan tietokoneista 1968-1971.
Siilasto, Nina 2008 Auttaen ja hoivaten: Suomen Punaisen Ristin Apusisarjärjestö jatkosodassa.
Sivonen, Tiinamari 2008  Neuvostokaupan muisto. Aikalaiskokijoiden arvioita Suomen idänkaupasta.
Suvanto, Katariina 2008  Kysymys viihdytystoiminnasta armeijan valistustoiminnan kentässä jatkosodan aikana 1941-1944.
Tuominen, Laura 2008  ”Sorkkaraudalla kotiin”. Freda 42 suomalaisena talonvaltausliikkeenä vuosina 1986-1988.
Tykkä, Saana 2008  Paperiteollisuuden työtaistelu ja sen käsittely mediassa marraskuusta 2004 heinäkuuhun 2005.
Valtonen, Eero 2008  Ulkoistaminen – haaste, mahdollisuus, uhka. Asiantuntijoiden, puolueiden ja yleisön käsityksiä perusterveydenhuoltopalveluiden tuottamisesta, kiintoisia kommentteja 1990-luvun taitteesta alkaen.
Varho, Esko 2008  ”Meitä uhkaa nälänhätä”. Kansanhuoltajat ja talven 1941-1942 leipäviljakriisi.
Varjonen, Kaisa 2008  Myötätuntoa ja yksimielistä kiistelyä. Siirtoväki ja Karjalan kysymys lehdistökirjoittelussa presidentinvaalikampanjoinnin aikaan 1955-1956.
Vuokko, Helena 2008  Kenelle, kuka ja miten? Pentti Linkola ja ihminen toimijana.
Vuorinen, Hanna 2008  Puolueettomuudesta liittoutumattomuuteen. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan määrittely EU-jäsenyyskeskustelussa 1992-1994.
Witting, Juha 2008  Neuvostoliitto-kuva länsimaisessa historiankirjoituksessa.
Humphreys, Brendan 2007  Predicting the Past. The Munich Template and the Suez Crisis.
Aalto, Julia 2007  Vichyn Ranskan juutalaislainsäädännön ja kollaboraation muisto nyky-Ranskan haasteena. Historioitsijat Maurice Paponin oikeudenkäynnissä.
Autio, Mark 2007  Sotauutisoinnin rintamalinjat – Miten suomalaistoimittajat kohtasivat Yhdysvaltain armeijan uutisohjailun Persianlahden ja Irakin sodissa.
Autti, Mikko 2007  Sinibaretteja Etelä-Libanoniin? Suomen rauhanturvapolitiikka 1978-1982.
Fahler, Max 2007  Urheilua, politiikkaa ja urheilupolitiikkaa. Suomen edustusurheilun kriisi 1959-62.
Hallanoro, Henri 2007  Ydinturvallisuusalan yhteistyön kehitys Suomen lähialueilla Neuvostoliiton hajoamisesta Baltian maiden EU-jäsenyyteen.
Heikkilä, Satu 2007  ”…Tuomitaan täten kuolemanrangaistukseen, päätöksestä ei valitusoikeutta…”. Pikaoikeudet talvi- ja jatkosodassa 1939-1944.
Heikkinen, Tero 2007  Ranska Suomen ulkopolitiikassa vuosina 1962-1969.
Hinkkanen, Laura 2007  Suomalaisten naispoliitikkojen toiminnan rajat? Sosiaalipolitiikka maalaisliittolaisten ja sosiaalidemokraattisten naisten toiminnassa vuoden 1956 kansaneläkelakikeskustelun edellä.
Holmström, Lauri 2007  Suomi Yhdysvaltojen tiedustelussa 1941-1944.
Kajander, Jutta 2007  Agnes Lundellin jalanjäljissä. Sata vuotta naisjuristeja Suomessa – kohti oikeustieteellisen koulutuksen ja lakiprofession tasa-arvoa.
Kallinen, Helena 2007  Apartheidin vastaista toimintaa Suomessa 1985-1991
Keskinen, Janne 2007  Sirkushuveja olohuoneisiin – Suomen television tuontiviihdeohjelmiston rakenne ja sisältö vuosina 1965-1972.
Koikkalainen, Outi 2007  Jatkosota tulkintana. Retorinen näkökulma ajopuuteoriaan.
Krenzer, Katja 2007  Ulkopoliittista uskottavuutta – keinolla millä hyvänsä? Kokoomusnuorten osallistuminen Itä-Berliinin nuorisofestivaaleille vuonna 1973.
Lampinen, Timo 2007  Vapauden tavoittelua suotuisan muutoksen uhkaamana. Äidin toimenkuva vuosien 1920-1929 Suomen Naisessa ja Toverittaressa.
Lintunen, Tomi 2007  Energiakriisi ja tulevaisuus – miten energiakriisiä ja sen seurauksia arvioitiin suomalaisessa julkisuudessa syksystä 1973 alkuvuoteen 1974.
Morton, Anna 2007  Menneisyytenä punaiset khmerit – Kambodzan pakolaisten kokemuksia vuosista 1975-1979.
Nyström, Henna 2007  Kieli, kansakunta ja työväestö Helsingin lehdistökeskustelussa 1890-luvun murrosvaiheissa.
Sakki, Antti 2007  Laivalinja – Suomenlahden silta. Suomen ja Viron väliset yhteydet vuosina 1955-1975.
Sireeni, Maaria 2007  Metalliteollisuus ja neuvostokauppa – korporatismi ulkomaankauppapolitiikassa sotakorvauskaudella.
Stewart, Timo 2007  Siionin puolesta. Kristillinen sionismi Suomen Kristillisessä Liitossa 1970-luvulla.
Tammilehto, Tuomas 2007  Ilmailualaa vastaan suunnattu kansainvälinen terrorismi.
Vuorensola, Pietari 2007  Rauhanturvatoiminnan valmistelu Suomen puolustushallinnossa. Pysyvä valmiusjoukko ja Kyproksen operaatio 1963-1969.
Mäkinen, Mika 2006  Unbreakable Logjam – Survey on Impediments for Return of Serb Refugees to Croatia.
Etelämäki, Jasmin 2006  Miksi Tanska osallistui Kosovon sotaan? Tanskan ulkopolitiikan arvot muutoksessa 1990-luvulla.
Hietanen, Anna-Emilia 2006  Hiljaisuus on päättynyt – Poliittista vankeutta ja kidutusta käsittelevä komissio ja Chilen lähihistorian muistaminen.
Karttunen, Antti 2006  Potsdamin perinnöstä pohjoiseen ulottuvuuteen. Keskustelu Kaliningradin asemasta 1990- ja 2000-luvulla.
Kitunen, Eero 2006  Ylhäältä johdetut. Uusi ihminen Neuvostoliitossa ja Saksassa maailmansotien välisenä aikana.
Kivinen, Birgitta 2006 Pakolaisia ja vakoilijoita: Neuvostoliitosta Suomeen   tulleet luvattomat rajanylittäjät vuosina 1949-1959.
Korhonen, Mari 2006  Herrasta ja rengistä kumppaneiksi? Lomén sopimus teollisuus- ja kehitysmaiden välisten suhteiden ilmentäjänä.
Lamberg, Paula 2006  Oliko Suomi näyteikkuna? Suomen ja Neuvostoliiton kauppasopimusneuvottelut vuodelle 1950 ja vuosille 1951-1955 ja neuvottelujen viivästymisen syistä.
Lepistö, Pekka 2006  ”Hyvien tapojen ja lakien vastaisia toimia ei voida enää sallia.” Sinimustat-järjestön lakkauttamisoikeudenkäynnit vuosina 1936 ja 1938.
Penkkala-Arikka, Päivi 2006 ´Erään Mauno Olavin tarina: Olavi Laiho, viimeinen teloitettu suomalainen.
Perttilä, Tuomo 2006  Vuosaaren puolesta – satamaa vastaan. Miksi Vuosaaren satamahanke kohtasi voimakasta vastustusta?
Pöysä, Outi 2006  Ei mitään haaveilijoita – aktiivisia toimijoita. Venäjän Kansallisbolsevistisen puolueen ideologia 1994-2006.
Rajavuori, Anna 2006  ”Työväenluokan urhea tytär”. Kertomus Sofia Hjulgrénin teloituksesta työväenluokan julkisuudessa 1919-1960.
Rask, Eeva 2006  Riosta Lahteen. Kestävä kehitys ja sen sosiaalinen ulottuvuus paikallisagenda 21- työssä 1992-2002.
Rytsölä, Perttu 2006  ”En voi parhaalla tahdollanikaan ymmärtää, että kaikki johtuisi jalkapallosta”. Argentiinan sotilasvallan järjestämät jalkapallonmaailmanmestaruuskilpailut ja turnauksen ajan yhteiskunnasta välittynyt lehdistökuva.
Salmivaara, Anna 2006  Oikeutta ilman rangaistuksia? Uhrien näkökulma totuuden ja oikeuden politiikkaan Chilessä 1990-1993.
Simpura, Juho 2006  YK – Kansojen palvelija vai vihollinen? Kiinan YK-retoriikan muutokset 1965-1974.
Säilä, Melissa 2006  Suosikki vai inhokki? Helsingin Sanomien suhtautuminen tasavallan presidentti Tarja Halosen uudelleenvalintaan 25.4.2004 – 29.1.2006.
Tiitta, Marjo 2006  Porkkalan tunneli. Suomalainen junaliikenne merisotatukikohdan halki.
Uusitalo, Satu 2006  Kokon kohu. Suomen Urheiluliitto ja Etelä-Afrikan urheiluboikotti.
Grönlund, Nina 2005  ”Hurrit taas. Perkele.” – Anklagelserna mot de finlandssvenska soldaterna i vinter- och fortsättningskriget.
Hirvaskoski, Salome 2005  Emergence of Romanies as a Pan-European Minority in 1990 – through 2005.
Sandström, Sofie 2005  History Delayed. The Response of the United Nations to Rape as an Act of Genocide in Bosnia-Herzegovina and Rwanda in the 1990s.
Anaja, Markus 2005  Suomalaisten maanpuolustusjärjestöjen Viro-yhteydet vuosina 1991-2004.
Fonsell, Saija 2005  Vallanvaihdos Suomi-Kiina-Seurassa 1970.
Inkinen, Susanna 2005  Sivustakatsojasta osallistujaksi – Suezin kriisi Suomen ulkopoliittisessa päätöksenteossa.
Kangas-Ranta, Hilu 2005  ”Katsokaa Espanjaa!” – Isänmaallisen kansanliikkeen suhtautuminen Espanjan sisällissotaan.
Kyrönlahti, Jenni 2005 Kommunistien toiminta Suomen Metallityöväen Liitto ry:n muutosprosessissa vuosina 1966-1968.
Limnell, Jarno 2005  Reservin kertausharjoitukset välirauhan aikana.
Lyytinen, Jaakko 2005  Kun pöllö sai siivet. Mainostelevision uutishanke suomalaisen viestintäpolitiikan kysymyksenä.
Puhakka, Marko 2005  Sinipunainen vastaisku – kuinka SDP vuonna 1987 halusi oppositioon ja päätyi hallitukseen.
Puro, Laura 2005  Menneisyydenkäsittely Itä- ja Länsi-Berliinin taideakatemioiden yhdistämiseen liittyneessä kiistassa 1990-1993.
Ritala, Ville 2005  De Gaulle-koodi. Kollektiivisen muistin muokkaaminen ja välittäminen Jacques Chiracin vuoden 1995 presidentinvaalikampanjan retoriikassa.
Simanainen, Mari 2005  Kenraalikuvernööri Menšikov Suomen venäläistäjänä – Toiminta Venäjän valtakunnanneuvostossa.
Turunen, Meri 2005  ”Mikäs ryssä sinä olet joka suomea puhut?” Suomensukuiset sotavangit Suomen sotilasviranomaisten suunnitelmissa ja kotirintaman arjessa vuosina 1941-1944.
Vienonen, Aleksi 2005  Rähmällään etelään – Tanskan ulkopoliittisen johdon lehdistönohjaus 1938-1940.
Viialainen, Matti 2005 Kommunistien puolinainen vallanvaihdos – SKP:n 14. edustajakokous ja siihen johtanut kehitys.
Erola, Jan 2004  Vallankumous lintukodossa. Suomenkielisten osakuntien radikalisoituminen 1965-1973.
Haggrén, Heidi 2004  Pohjoismainen yhteistyö kansainvälisessä yhteisössä. Unesco ja tiedon politiikka.
Haimola, Maura 2004  Viikin vankisiirtola. Tutkielma maataloustyön merkityksestä suomalaisessa vankeinhoidossa 1930- ja 40-luvuilla.
Henttonen, Aleksi 2004  Käytäntöä, tasa-arvoa ja kansanvaltaisuutta – koulutus yhteiskunnan muuttajana SDP
Häkkinen, Mika 2004  Tavalliset saksalaiset vainottujen juutalaisten auttajina kansallissosialistisessa Saksassa. Auttamisilmiö historiallisessa viitekehyksessä 1933-1945.
Jääskeläinen, Nina 2004  Ammatti muuttui, muuttuiko ammattiliitto? Suomen Näyttelijäliitto ja näyttelijöiden työelämän murros 1990-luvulla.
Kansikas, Suvi 2004  Kreml päätti, vai Tamminiemi? Nordek-hankkeen kohtalo Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kuvastajana.
Konsti, Salla 2004  ”Täytyykö meidän kopioida kaikki lännestä tuleva roska?” – DDR:n valtionjohto, itäsaksalaisnuoriso ja läntinen nuorisokulttuuri 1961-1965.
Leikas, Tanja 2004  Yhteistyössä vai omalla tiellä? Miksi Saksan liittotasavallan oppositio halusi kaataa Etykin päätöslauselman?
Leppo, Tuomas 2004  Puolueettomuuden tukipilari vai oikeistopiirien linnake. Suomen lehdistön suhtautuminen puolustusvoimiin ja puolustuskyvyn materiaaliseen kohottamiseen noottikriisin jälkeisessä tilanteessa.
Leppänen, Johanna 2004  ”Chilen kansan puolesta!” Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön Chile-solidaarisuus vuosina 1973-1976.
Niva, Jukka 2004  ”Entä mitä tekeekään Washington?” – Amerikan-vastaisuus viidessä suomalaisessa sanomalehdessä ennen ja jälkeen Tshekkoslovakian miehityksen.
Nuotio, Lotta 2004  Kansainvälinen ympäristöyhteistyö suomalaisessa ydinvoimakeskustelussa 1986-1993.
Olamo, Petra 2004  ”Pitäis päästä tosta kansalliskiihkosta” – Kansallishenkiset radion urheiluselostukset ongelmana Yleisradiossa ns. Repo-radion aikaan.
Peippo, Minna 2004  Pohjoismaisen passivapauden ja yhteispohjoismaisen työmarkkina-alueen synty suomalaisessa päätöksenteossa ja poliittisessa keskustelussa.
Ranta, Liisa 2004 Yhteisö, aktiivit ja vaikuttaminen: Helsingin vanha venäläinen yhteisö ja venäläiset pakolaiset 1917-1939.
Rintala, Ohto 2004  Suomen tulevaisuus Yhdysvaltain ulkoministeriön suunnittelupöydällä jatkosodan aikana.
Rissanen, Laura 2004  ”Suomen hallitus nojaa vahvaan ja koossa pysyvään Eftaan” – Suomi ja Länsi-Euroopan yhdentyminen 1985-1991.
Schlenzka, Marie 2004  Etiketti vai pullon sisältö? Euroopan turvallisuuskokoushanke ja Saksan liittotasavallan suhtautuminen Suomen Etyk-aloitteeseen.
Siltainsuu, Pilvimaria 2004  Helsingin hengessä? Kuuden suomalaisen sanomalehden antama kuva Etykistä, Suomesta ja kolmannesta korista Etykin ensimmäisen ja kolmannen vaiheen aikana.
Sirén, Henna 2004  ”Yhtenäisyyttä moninaisuudessa”. Indonesian väkivaltaiset ihmisoikeusloukkaukset 1990-luvulla kulttuurirelativismin ja aasialaisten arvojen valossa.
Vauhkonen, Jussi 2004  Työnantajaperiaatteita vahtimassa. Työnantajat ja eläkepolitiikka Suomessa työväenvakuutuksesta työeläkkeeseen.
Väyrynen, Mikko 2004  ”Eurooppalainen päätös” vai sisäpoliittisen painostuksen tulos? Yhdistyneen Saksan ulkopolitiikka ja Slovenian ja Kroatian tunnustaminen 1991-1992.
Yletyinen, Anna 2004  Aló Presidente! Simón Bolívar Hugo Chávezin poliittisessa retoriikassa.
Hänninen, Erja 2003  The Contest of Indian Secularism.
Sarromaa, Sanna 2003  Rape in War, Rape in Yugoslavia – feminist theory and media reflection.
Hartman, Sanna 2003  Integraation sivuraiteella. Ulkopoliittisen yhteistyön tiivistämispyrkimykset Euroopan yhteisössä.
Heinänen, Ossi 2003  ”Tunnetusti kommunisti ja kansalaiskunto aivan heikko”. Kommunismin pelko ja asevelvollisten poliittisen luotettavuuden kontrollointi 1930-luvun Suomessa.
Kiviaho, Pirita 2003  Kommunistien koulutusta valtion tuella. Sirola-opiston perustaminen ja ensimmäiset viisi toimintavuotta 1946-1951.
Malmivirta, Henna 2003  Ammattikokemusta, kauppasuhteita ja kehitysapua. Kansainvälisen harjoittelijavaihdon alkutaival Suomessa toisen maailmansodan jälkeen.
Puntila, Miina 2003  Kansalais- ja lähetysjärjestöt suomalaisen kehitysyhteistyön toimijoina 1960-70-luvulla.
Pääkkönen, Sanna 2003  Valuutallako valtaa? Metsäteollisuuden vaikutus Suomen Efta-ratkaisuun.
Rantalainen, Susan 2003  Humanitaarinen apu vaikeuksissa – Lääkärit ilman rajoja -järjestön haasteet ja toimintatavat kylmän sodan päättymisen jälkeen.
Ruotsalainen, Mika 2003  Suomi ja palestiinalaiskysymys 1967-1974.
Saulo, Sandra 2003  Tasavallan puolesta! Ranskan naisten äänioikeusargumentit ja niiden muutokset vuosina 1919 ja 1922.
Savolainen, Suvi 2003 Ulkopolitiikan sivuraiteella. Kehitysyhteistyön ja ulkopolitiikan aktivoituminen 1970-luvun alussa: tarkastelukohteena kansainvälisen kehitysyhteistyön periaateohjelma 1974.
Sevón, Jari 2003  Suomen Sosialidemokraatti ja Neuvostoliiton kolme interventiota kylmän sodan aikaan. Unkarin kansannousu 1956, Tshekkoslovakian kriisi 1968 ja Afganistanin sodan alkuvaihe 1979-1980.
Toivanen, Leena 2003  Kolmen suuren hallituskriisi ja rauhansopimusten ratifiointi 1947.
Upola, Terhi 2003  ”Ydinvoimakevät koittaa”. Totuuden tuottamisen strategiat ydinvoimakeskustelussa helmi-huhtikuussa 1986.
Holopainen, Pekka 2002 Meeting the Challenge: South African Defence in the Post-Apartheid Era.
Ennelin, Esa 2002  Tsernobylin ydinvoimalaitosonnettomuus ja kriisipäätöksenteko Suomessa.
Herrala, Meri 2002  Ooppera sensuurissa. Vano Muradelin Suuri ystävyys Neuvostoliiton kulttuurielinten tarkastuksessa vuonna 1948.
Huuhtanen, Heidi 2002  Sionismin peruskysymykset ja Israelin työväenpuolueen maata rauhan takeeksi -politiikka 1992-1995.
Liikanen, Helena 2002  Suomalaista tietoyhteiskuntaa rakentamassa – Posti- ja telelaitoksen tietoverkkohanke 1980- ja 1990-luvuilla.
Olamo, Jussi 2002  Kylmä sota kohtaa olympialaisen idealismin – Neuvostoliiton, Saksan ja Kiinan osallistuminen Helsingin olympialaisiin 1952.
Partanen, Ulla 2002  Jatkosodan jälkeisen rikollisuuden torjunta poliittisen historian näkökulmasta.
Pihlajamäki, Päivi 2002  Putinin sota. Historian käyttö toisen Tshetshenian sodan virallisessa venäläisretoriikassa 1999-2000.
Rainio, Johanna 2002  Moniarvoinen suomalaisuus, puolueeton Suomi. Isänmaallisuuden ja maanpuolustustahdon kysymykset 1960-luvun alun henkisen maanpuolustuksen taustana ja sisältönä.
Saari, Sinikukka 2002  Kolmas kori kumossa. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous ja Neuvostoliiton ihmisoikeuskannat 1975-1990.
Siitonen, Heidi 2002  Sisällissodasta kansallisen sovun politiikkaan. Algerian vaikea 1990-luku.
Tuomainen, Hanne 2002  Itävalta-boikotti ja Euroopan historia suomalaislehdissä vuonna 2000.
Sjöblom, Jan 2001  ”Fri rörlighet för alla utom polisen”. Nordiskt kriminalpolissamarbete 1952-1968 med särskild hänsyn till samarbetsfrågorna mellan Finland och Sverige.
Krasilowsky, Birgit 2001  Israeli Water Policies from the Pre-State Period until the Six-Day War of 1967.
Ahosniemi, Arno 2001  Takaisin Neuvostoliittoon. Suomi ja Aeroflotin matkustajakoneen kaappaus 10.-12.7.1977. Kriisipäätöksenteko ja tiedotus.
Arola, Niko 2001  Profeetan kotiinpaluu. Alexander Solzenitsynin paluu Venäjälle 1994 ja hänen yhteiskunnallisen sanomansa saama vastaanotto.
Fyhr, Kim 2001  Saksan liittotasavalta ja Euroopan puolustusyhteistyö. Euroopan integraatio liittokansleri Adenauerin keinona hankkia valtiolleen suvereniteetti 1949-1955.
Haasola, Niina 2001  Huomio, huomio täällä puhuu Tiltu. Sota-ajan 1939-1944 Tiltu-hahmo ja sen taustat.
Hakkarainen, Petri 2001 Gauck-virasto ja entisen DDR:n valtionturvallisuusministeriön pesänselvitys. Stasi-menneisyyden käsittely yhdistyneessä Saksassa 1990-2000.
Hellsten, Johanna 2001 SYL:n opintotukitaistelu 1965-1971. Opintotukikomiteasta opintotuen kokonaislainsäädäntöön.
Herlevi, Kari 2001  Taistelu Vichy-menneisyyden hallinnasta. Ranskan lehdistö menneisyyskeskustelun kantavana voimana 1987-1998.
Heydemann, Markus 2001  Avantgardetaiteen kohtalo kansallissosialistisessa Saksassa. Modernismiin ja modernisteihin kohdistuneet puhdistustoimet vuosina 1933-37.
Kähö, Karoliina 2001  ”Ilomielin valmiina palvelemaan, kun kutsuvi syntymämaani”. Tutkimus siitä kuinka Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunta ohjasi pikkulottatoimintaa.
Lehtinen, Aniko 2001  Unkarilainen salamitaktiikka. Unkarin kommunistisen puolueen taktiikka Unkarin pienviljelijäpuolueen vallan murtamiseksi vuosina 1946-47.
Lukkariniemi, Visa 2001  Poliitikko ja puolue. Paavo Väyrynen Suomen sisäpolitiikassa 1979-1981.
Manninen, Tero 2001  José Antonio Primo de Rivera. Myytti Francon Espanjassa.
Metsämäki, Mikko 2001  Taistelu rauhasta – Sadankomitea ja Rauhanpuolustajat 1960-luvun Suomessa.
Mäki, Kirsi 2001  Valtion turvallisuudelle vaarallisia naisia. Sotavuosien 1939-1944 poliittiset naisvangit Hämeenlinnan keskus- ja lääninvankilassa.
Niittysalo, Rami 2001  ”Kommunismin myrkky kitkettävä!” Työväenjärjestöjen lakkauttamiset Oulun läänissä lapualaisvuosina 1929-1933.
Peltovuori, Timo 2001  Nicaraguan vallankumous ja sandinistien liittolaispolitiikka.
Suhonen, Eeva 2001  Näkökulmia Herman Gummeruksen poliittiseen ajatteluun.
Sunell, Milka 2001  Miten Suomen yksityinen metsäteollisuus hankki länsimaisen ydinvoimalan. Tutkimus taloudellisesta ja poliittisesta vallankäytöstä 1970-luvulla.
Uskola, Elena 2001  Naton itälaajentuminen Ranskan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa 1990-1997.
Virta, Jami 2001  Torjuntahävittäjähankinta turvallisuuspoliittisessa murroksessa. 1990-luvun alun Hornet-hankintaprosessiin vaikuttaneet poliittiset tekijät.
Selander, Mikael 2000  Snabbkolonisationslagen i den finlandssvenska pressen 1940-1941.
Westerbom, Thomas 2000  Varför uppfördes inte något lantdagshus i Finland efter representationsreformen 1906? Regeringen och lantdagshusfrågan 1909-1912.
Takala, Anu 2000  The Finnish Press and the Soviet Coup in 1991 and the Parliamentary Crisis in Russia in 1993. A Case Study of Self-censorship.
Ahonen, Risto 2000  Teinien taksvärkki. Ykskaks maailma paremmaks!
Alkunen, Pirjo 2000  Urheilun neuvottelukunta. Urheilun eheyttäminen ja urheilu- ja liikuntakulttuurin murros 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa.
Artima, Iina 2000  Vihreän liiton perustaminen ja vihreän politiikan muuttuminen sen myötä.
Berglund, Joose 2000  Sosialistinen realismi DDR.
Dahlqvist, Stephan 2000  Merivoimien kehitys, tehtävät ja asema puolustusvoimissa 1924-1939.
Hautala, Mikko 2000  Vienninedistämistä vai ulkopolitiikkaa? Suomen Ukraina-suhteet poliittisena ja taloudellisena kysymyksenä 1917-1919.
Heinäsmäki, Suvi-Maaria 2000  ”Tuomittavaa touhua” – Helsingin marxilais-leniniläisen seuran alkuvaiheita 1968-1973.
Jäntti, Jukka 2000  Vastavirtaan valtapuolueessa. Reinhold Sventon poliittinen toiminta 1930-luvun Suomessa.
Kontio, Aino-Marja 2000  ”Isänmaan ja äitinkielen rakastaja”. Talonpoika Antti Puhakan kansallisuuskäsitys 1850-1870-luvulla.
Koski, Arja 2000  Synteettisen kumin patentit politiikan välineenä Yhdysvalloissa toisen maailmansodan alkaessa.
Laitinen, Kaija 2000 Virallista ystävyyttä: Suomen ja Neuvostoliiton välinen ystävyyskaupunkitoiminta 1950-luvulta Neuvostoliiton hajoamiseen.
Lampinen, Margit 2000  Esivallan miekka vai kyy povella? Maalaisliitto ja suojeluskuntakriisit 1921-1932.
Lampinen, Mika 2000  Imperialismin iltarusko? Nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutuminen.
Manninen, Jukka 2000 Elokuun salamista Bess Pelottoman sisseihin: Yhdysvallat ja Vietnamin sota Suomen Kuvalehdessä vuosina 1964-1973.
Mattila, Timo 2000  Kaupungin, kauppiaiden vai kaupunkilaisten puolesta? – Helsingin kunnallishallinto ja kriisiajan energiahuolto 1914-1918.
Mälkki, Juha 2000  Sotilaallinen vai poliittinen kysymys? Palvelusajat, politiikka ja muutos erityisesti vuosien 1950 ja 1997 asevelvollisuuslaeissa.
Nokkala, Terhi 2000  Vastaveto risuparroille? Kokoomusopiskelijoiden suhtautuminen 1960-luvun opiskelijaradikalismiin.
Outinen, Sami 2000  Puolueet juonivat itselleen lain – puoluelainsäädäntö poliittisen valmistelun alaisena 1967-1969.
Paloheimo, Marja 2000  Atomivoimaa – idästä vai lännestä? Suomen ensimmäisen ydinvoimalan hankinta poliittisena kysymyksenä 1965-1969.
Ranta, Elina 2000  Suuri ja samalla pieni. Otto Wille Kuusisen vaikutus Hertta Kuusisen elämässä.
Saksela, Timo 2000  Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton ja Työväen Urheiluliiton yhteistoimintakysymys 1930-luvun lopulla.
Teivonen, Minna 2000  Suomen tie OECD-jäsenyyteen 1956-1969. Miten säilyttää suhteet itään ja kauppasuhteet länteen?
Törrönen, Topi 2000  Yrjö Keinonen puolustusvoimain komentajana 1965-1969.
Vairimaa, Reetta 2000  Ei taistelua ilman yhteistä rintamaa. Ranskan opiskelijat ja työläiset toukokuun liikkeessä 1968.
Vuopala, Karoliina 2000  SAT/VIA. Suomen Aseveljien Työjärjestö/Vapaus Isänmaa Aseveljeys -järjestön toiminta Suomessa 1940-1944.
Ahlfors, Katja 1999  Vilken väg bör man välja? Frågan om självständighet i Leopold Senghors, Julius Nyereres och Amilcar Cabrals publicerade politiska texter.
Paalanen, Eva-Liisa 1999  Revolutionen i Ungern 1956 – en utmaning för den finska utrikes- och inrikespolitiken.
Kauppila, Laura 1999  The Baltic Puzzle. Russia’s Policy towards Estonia and Latvia 1992-1996.
Peura, Einari 1999 Contraversy: Ronald Reagan, The Washington Times and the Contra Aid Debate.
Eerola, Arita 1999  ”Tytär Suomen joukkohon harmajaan”. Pikkulottatoiminta suojeluskuntaliikkeen kasvatustyössä.
Eskola, Hanna 1999  Sosiaaliliberaalinen vai sosiaalidemokraattinen kansankoti? Folkpartiet ja SAP vuoden 1948 vaalitaistelussa.
Heikkilä, Juhana 1999  Suomi suurvaltablokkien välisellä vyöhykkeellä. Suomen kansainvälisessä asemassa vuonna 1955 tapahtuneet muutokset ja niiden syyt.
Immonen, Teemu 1999  Rajavartiointia neuvostouhan varjossa Karjalan Kannaksella vuosina 1918-1921.
Juvonen, Virpi 1999  Kommunistit ja hallitusyhteistyö sosiaalidemokraattien kanssa vuosina 1963-1966.
Kaartinen, Iira-Maria 1999  Väinö Linna ja vuoden 1918 totuudet – väittely historiallisen romaanin todellisuuskuvasta.
Kalakoski, Mika 1999  Saamelaisvaltuuskunnan synty. Saamelaisten demokraattisen edustuselimen muodostuminen Suomessa 1947-1974.
Kontro, Ritva 1999  Muistia ei voi kyyditä – Viron laulava vallankumous ja kansallisen historian paluu.
Lindqvist, Sini-Inkeri 1999  Kuvernööri Torsten Costianderin kielipoliittinen ajattelu.
Mattsson, Anne 1999  Peruskouluun vaikka väkisin. Koulujärjestelmäuudistus poliittisena taisteluna 1960-1965.
Miettinen, Mari 1999  Komissarov ja suomalaiset – poliittinen haaste tieteelliselle historiantutkimukselle.
Raassina, Pia 1999  Sodanjälkeinen asutustoiminta. Maanluovuttajien, maansaajien, eturyhmien ja puolueiden suhtautuminen vuoden 1945 maanhankintalakiin.
Rantanen, Miska 1999  Olen kommunisti. Laulukvartetti Agit-Prop, Love records ja 1970-luvun poliittinen laululiike.
Sirvio, Tuulia 1999  ”Vapaan Espanjan puolesta!” – Suomen vasemmisto ja Espanjan sisällissota 1936-1939.
Tötterman, Henri 1999  Itsenäisen Suomen ja sen ruotsalaisten puolesta – Georg von Wendt poliittisena vaikuttajana.
Uutela, Marjo 1999 Tapaus Zaisser-Herrnstadt. Itä-Berliinin työläiskapina ja SED:n sisäinen valtataistelu 1953.
Floman, Josefin 1998  Straff utan gränser för brott utan gränser. Utlämningsavtalet mellan USA och Kolombien som vapen i kampen mot droghandeln åren 1979-1985.
Graeffe, Mia 1998  Express – oberoende politisk tidning. En räv i den politiska hönsgården i 1970-talets Finland.
Ekholm, Camilla 1998  Paneurooppa vai mitteleuropa? Gustav Stresemann Saksan ulkopolitiikan johdossa 1923-1929.
Heinonen, Veera 1998  Amerikan ystävät – Suomalais-amerikkalaisen yhdistyksen perustaminen osana rauhanopposition toimintaa jatkosodan Suomessa.
Jämsén, Jatta 1998  Venäjän luonnonsuojeluliikkeen kehitys vuoteen 1929 asti – kansainvälisiä vaikutteita ja kansanvalistusta.
Kajaani, Mikko 1998  ”Filadelfian” lähettiläästä universaaliperiaatteen aikakauteen – Suomen diplomaattiedustuksen synty ja kehitys Latinalai- sessa Amerikassa 1950-luvulle saakka.
Korpisaari, Harri 1998  Salaseurasta esikunnaksi – Sotilaskomitea 1915-1918.
Koskinen, Johanna 1998  Karjalan palautushankkeet 1944-1972.
Kultti, Tea 1998  Turvallisuuspolitiikan visio ja painajainen. Suomen NATO-keskustelut 1990-luvulla.
Kähönen, Aappo 1998  Bolshevikkien Suomen ja Baltian kuva 1918-1920.
Lampinen, Antti 1998  Suomenniemen kylmin mies – Puolustusministeri Aleksander Lampen Tulenheimon hallituksen kaatajana.
Lende, Sonja 1998  Shalom Eretz Israel. Israelin oikeisto- radikaalin liikkeen vastareaktio siirtokuntapolitiikkaan Juudeassa ja Samariassa 1992-1996.
Ollikainen, Helene 1998  ”Fasismin viimeiset keinot” – Kuolemanrangaistus sotienvälisen ajan suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.
Pajala, Lasse 1998  Evoluutio, eliitit ja koulutus – Näkökulmia H.G. Wellsin historianfilosofiaan.
Paronen, Sari 1998  Taidevallankumous kohtaa poliittisen vallankumouksen – poliittisten tapahtumien vaikutus berliiniläisen dada-liikkeen toimintaan ja taiteeseen Ensimmäisestä maailmansodasta Weimarin tasavaltaan.
Piispa, Henri 1998  Haaveena pohjoinen suurvalta. Pohjola-aktivistien toiminta puolueettomuus- ja puolustusliiton puolesta 1959-1972.
Raitanen, Niina 1998  Ilmiö Zhirinovski – Venäjän kohupoliitikon kannatuksen syitä ja seurauksia.
Roos, Riku 1998  Kominternin punainen päivä Suomessa 1.8.1929.
Salmi, Janne 1998  Suomen historian kuva Breznevin kauden Neuvostoliitossa 1964-1982.
Sauri, Netta 1998  Colombeyn yllätys. Charles de Gaulle ja Konrad Adenauer Ranskan ja Saksan Liittotasavallan välisen yhteistyön tiivistäjinä vuosina 1958-1963.
Starck, Minna 1998  Aunuksen radion toimintaa Itä-Karjalassa vuosina 1941-1944.
Strandberg, Tina 1998  Pohjoismaisen yhteistyön renessanssi vai rappio? Pohjoismainen yhteistyö eurooppalaisen haasteen edessä 1992-1994.
Tavast, Annakaisa 1998  Niilo A. Mannio – kansliapäällikkö kopistien ja konekirjoittajien asialla.
Tuominen, Jarkko 1998  Miksi Ranska tunnusti Suomen? Suomi Ranskan suurvaltapolitiikassa maailmansodan ratkaisunhetkinä 1917-1918.
Simosas, Stefan 1997  Finlands diskreta eskort. Den svenska stats- ledningens föreställningar om Finland 1944-1949.
Janhunen, Marko 1997  ”Sonderfall Finnland” – DDR
Lubotina, Paul 1997  A Critical Reexamination of Finnish-American Relations During 1941-1944.
Norjanen, Tero 1997  Controversy between Britain, France, Italy and the Vatican over the Holy Places in Palestine 1917-1923.
Antikainen, Mika 1997  Asekätkijöiden tutkinnan ja vankeinhoidon ongelmat.
Gardemeister, Tomi 1997  J.K. Paasikivi ja pohjoismaisen yhteistyön tiivistyminen 1946-1956.
Hannula, Outi 1997  Tammikuun kihlaus ja Ruotsin malli.
Heinilä, Harri 1997  Vanhan rajan ylitys jatkosodan hyökkäys- vaiheessa 1941 – jalkaväkirykmenttien miesten suhtautuminen siihen.
Häyrinen, Raiko 1997  ”Ein Donnerkeil gegen Finnland” – Suomen noottikriisi Länsi-Saksan näkökulmasta.
Kotila, Pirkko 1997  Kieltolain tulo Islantiin vuosina 1884-1909.
Kuosmanen, Mikko 1997  Pidätelty myötätunto – Miehitetty Norja ja Tanska suomalaisessa julkisuudessa 1940-1944.
Laakso, Markus 1997  Aunuksen retken valmistelut 1918-1919.
Packalén, Petra 1997  Ison-Britannian luopuminen Tanganjikan huoltohallintoalueesta 1954-1961.
Pesälä, Jussi 1997 ”Vennamo syöksee enkelinsä” – SMP:n luhistuminen 1972.
Saanio, Jyri 1997  Idän etupiiristä lännen etuvartioksi? Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka muutoksessa vuodesta 1989.
Tiittula, Markus 1997  Irlannin valinta – puolueettomuus toisessa maailmansodassa 1939-1945.
Uurtio, Tarmo 1997  Murroksen muuttumaton virkakunta. Jatkuvuus senaatin talousosaston/valtioneuvoston virkamieskunnassa itsenäistymisen murroksessa 1917-1919.
von Knorring, Maria 1997  Itä-Karjala osaksi Suomea – Maankäyttöä, asuttamista ja jälleenrakentamista koskeneita suunnitelmia 1941-1944.
Pfeiffer, Markus 1996  European Integration.
Eronen, Jussi 1996  Lastensiirrot poliittisena kysymyksenä jatkosodan alun Suomessa.
Heiskanen, Anu 1996  Valtion aktiivisessa palveluksessa – Esko Riekki Etsivän keskuspoliisin päällikkönä 1923-1938.
Häkkinen, Vesa 1996  ”Viron Mäntsälä” – Viron vapsien vallankaappausyritys 1935.
Kaiju, Matti 1996  Puolustusrevisioni vuosina 1923-1926 ja Suomen turvallisuuspoliittisen kokonaissuunnittelun romahdus.
Kaskikari, Kirsti-Maria 1996  Kekkonen ja ylioppilaskunta 1956- 1968.
Koistinen, Kimmo 1996  Shaahin itsevaltaisen hallintojärjestelmän nousu ja tuho Iranissa 1953-1979.
Louekari, Sami 1996  ”Meidän saamaton Ateenamme”. Vesien- suojelukysymys Jyväskylässä 1950-1974.
Martikainen, Jari-Pekka 1996  Sotakorvausten Suomi. Kuinka selvisimme sotakorvauksista.
Mattila, Sari 1996  Suomi ja Oslo-valtioiden poliittinen yhteistyö 1933- 1939.
Pohjanheimo, Päivi 1996  Baskikonfliktin monisäikeisyys. Espanjan Baskimaan autonomiaprosessit 1930- ja 1970-luvuilla.
Räisänen, Hanna 1996  Viron perustuslaillinen kriisi ja sen heijastumat Suomen poliittiseen keskusteluun 1930-luvulla.
Vesikansa, Jarkko 1996  Kommunismin torjujat. Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki-säätiön tausta, perustaminen sekä kommunismin- vastainen toiminta ja ideologia vuosina 1952-56.
Wessman-May, Carola 1995  1902-års språkförordning och ämbets- språket i det autonoma Finland.
Salovaara, Johanna 1995  L’adhésion de la Finlande au sein du Conseil de l’Europe.
Karppanen, Mari Laelia Susanna 1995  Political Activities of the French   Surrealists: Eternal Quest for Absolute Liberty as the driving Force.
Ahlberg, Kari 1995  Yhdysvaltojen Kiinan-politiikka George C. Marshallin välitysyrityksen aikana 1945-1947.
Anttalainen, Taina Helena Marie 1995  Sota-aatteen naiset – Lotta Svärd -yhdistyksen ideologia 1921-1930.
Bjugg, Sari 1995  Poliittinen kirjasensuuri 1944-1947.
Etelämäki, Antti 1995  Hiroshimasta viidenteen tasavaltaan – atomipommi Ranskan ulkopolitiikassa (1945-1958).
Holm, Minna 1995  Henrik Ramsay, jatkosodan ulkoministeri.
Hänninen, Timo Olavi 1995  Myytti poliittisesta murhasta.
Ihalainen, Heidi Hannele 1995  Vaalivuosi ja apartheid vaalit Etelä-Afrikassa vuonna 1948 The New York Timesin mukaan.
Jokela, Anna 1995  Toiveet ja todellisuus – Akateemisen Karjala-Seuran Itä-Karjala jatkosodan aikana 1941-1944 ”Suomen Heimon” perusteella.
Kortelainen, Outi Hannele 1995  Honka-liiton päämäärät vaalipuheiden valossa.
Krogerus, Sami 1995 Poliittista oikeutta: oikeudellinen ministerivastuu, valtakunnanoikeus ja niiden historia Suomessa.
Leinonen, Jouko 1995  De Gaullen suhtautuminen Ison-Britannian jäsenyyteen Euroopan yhteisöissä.
Leppänen, Keijo Rainer 1995  Suomen Kristillisen liiton tie eduskuntapuolueeksi 1958-72.
Meskanen, Anne Maarit 1995  SKP ja tulopolitiikan rakentaminen Suomessa 1966-1969.
Mäkilä, Tommi Oskari 1995  Helsingin päivälehdistön suhtautuminen Yhdysvaltojen rotukysymykseen vuosina 1954-1968.
Ollila, Jussi Henrikki 1995  Kuusi suomalaista päivälehteä ja Vietnamin sodan käännekohdat.
Piiroinen-Honkanen, Marja Helena 1995  Punakaartin aseelliset naiskomppaniat Suomen sisällissodassa 1918.
Poikajärvi, Juha Lauri 1995  Lahjakkaille, ahkerille ja vähävaraisille. Korkeakouluopiskelijoiden taloudellisen avustamisen kehittäminen vuosina 1936-1959.
Pylvänäinen, Leena Kaarina 1995  Oikeistoradikaalin profiili. R. G. Kallian poliittinen ajattelu 1922-1944.
Ruukki, Jukka Markus Johannes 1995  Kohtalona Geneve. Rudolf Holsti Kansainliitossa 1939-1940.
Sihvo, Jukka 1995  Pandoran rasia – Iso-Britannia, Ranska ja turvallisuus- neuvoston vaihtuvien jäsenten lisääminen 1945-63.
Susiluoto, Klaus Antti Ilari 1995  Tshekkoslovakian kriisi Suomen sanomalehdistössä syksyllä 1968.
Taarna, Varpu Ilona 1995  Neilikkavallankumouksesta parlamenttivaaleihin. Portugalin vallankumous ja sen jälkeiset tapahtumat Suomen sanomalehdistössä 25.4.1974 – 25.4.1976.
Tuononen, Eino Mika 1995  Kevään 1948 tapahtumat suomalaisessa historiankirjoituksessa.
Relander, Charlotta 1994  Den ryska kejsarens handkassa.
Kiiskinen, Elina 1994  Bayer unter der roten Fahne. Politisches Klima in der bayerischen Gesellschaft während der Revolutions- und Rätezeit 1918/19.
Aalto-Setälä, Sanna Päivikki 1994  ”Kaupantekoa Suomen itsenäisyydellä”.
Castrén, Reko Henrikki Matinpoika 1994  Operaatio Stella Polaris – päämajan tiedustelujaoston pako Ruotsiin syksyllä 1944.
Hämäläinen, Harri Ilmari 1994  Talvisodan puhelinvalvonta sotasensuurin osana.
Karttunen, Jyri Lauri Johan 1994  Intia Kansainliiton jäsenvaltiona vuosina 1919-1939.
Krekola, Joni 1994  Helsingin nuorisofestivaalit ja niiden vastustus Suomessa 1960-1962.
Kuljukka, Antti 1994  Keskustelut Karjalan palauttamisesta presidentti Juho Kusti Paasikiven Moskovan-matkan yhteydessä 1955.
Lehtiö, Eeva Marja 1994  Henkisestä maanpuolustuksesta maanpuolustustiedotukseen.
Lindgren, Klaus 1994  Poliittisen historian oppituolin perustaminen.
Markkula, Hanna Elina 1994  Kokoomuksen paraatiovi – sinipunahallituksen synty.
Mäkinen, Johanna Kristiina 1994  Kulttuurin merkitys Suomen ja Saksan suhteissa Weimarin tasavallan aikana.
Oksanen, Antti Juho 1994  Lapuan liike Suomen ulkopolitiikan ongelmana.
Rahunen, Mia Kristiina 1994  Etsivä keskuspoliisi ja punaupseerit vuosina 1919-1927.
Sinkari, Jari Pekka 1994  Pyjanmantaskupuhe – Pääministeri Urho Kekkosen ulkopoliittinen aloite 23.1.1952 ja sen vastaanotto.
Siro, Pekka Antero 1994  MTK ja maatalouden rakenteen muuttaminen vuosina 1966-1976.
Tavaila, Mervi 1994  Amerikkalaiset propagandaradiot ja Unkarin kansannousu 1956.
Lakaniemi, Ilkka 1993  Britain and the Schuman Plan – The Early Years of British Negative Attitude Towards European Unification.
Alkio, Ari 1993  Vainoharhaisuuden ja juonittelun vuodet
Aunesluoma, Juhana 1993  Tolstoista Fultoniin – Ison-Britannian Itä-Euroopan-politiikka kylmän sodan alkuvaiheissa 1944-46.
Forssell, Jarno 1993  Unohdettu senaatti. Senaatin talousosaston julkinen kuva Suomessa 1909-1910.
Jokela, Marko 1993  Kansallisen edistyspuolueen ja Helsingin Sanomain suhde 1917-1943. Puolueen pää-äänenkannattajasta riippumattomaksi aamulehdeksi.
Kinnunen, Mikko 1993  Kysymys Kuriilien omistuksesta Neuvostoliiton ja Stalinin näkökulmasta 1945-51.
Korhonen, Nina 1993  Uuden Suomen suhtautuminen Urho Kekkoseen presidentinvaaleissa 1950, 1956 ja 1962.
Korpela, Salla 1993  Hallituksen ainoa mies. Marjatta Väänäsen poliittinen ura.
Kuivanen, Anne 1993  Uusi valtiojärjestys – korporatismi ja sen juuret Isänmaallisessa kansanliikkeessä.
Laitinen, Marjo 1993 ”Käden ja aivojen työntekijät”. SKDL:n kulttuuri- ja sivistyneistöpolitiikan tavoitteita ja saavutuksia 1944-1948.
Leskinen, Jari 1993 Suomen sotilaalliset suhteet Viroon 1930-luvun alusta talvisotaan: Sotilasjohdon arviot Virosta ja toteutettu yhteistoiminta.
Mikkola, Jaakko 1993  Jussi Annala – kriittisen kansanedustajan muotokuva 1930-1939 ja 1945-1951.
Mäkinen, Ilkka 1993 SKP:n kansanrintamapolitiikka ja lehdistön käsitykset siitä hallitusmuutosten yhteydessä 1944-1948.
Olin, Pentti 1993  Lundqvistin lista. Puhdistusyritys Suomen puolustusvoimissa kenraaliluutnantti Lundqvistin aikana 1945-1946.
Paarlahti, Teemu 1993  Olemmeko porvarillinen puolue vai emmekö? Kansallinen Kokoomuspuolue ja asutuskysymykset 1918-1923.
Parkkari, Tuomas 1993  Senaatin kuva poliittisessa julkisuudessa. Organisaation uudistustarpeet valtiopäivillä ja lehdistössä 1891-96.
Poltinora, Merja 1993  Taisteleva sosialidemokratia syksystä 1946 kesään 1947.
Putkuri, Eija 1993  Unto Varjonen 1916-1954. Poliitikko-lehtimies-talousmies.
Rintala-Manninen, Lea 1993  Martti Pihkala ja hänen ”lakonmurtajakaartinsa” liikekannallepano.
Rutanen, Ari-Pekka 1993  Kekkosen linjaa, Paasikiven-Kekkosen linjaa vai suomettumista? K-linja Suomen puoluelehdistössä vuosien 1956-1988 presidentinvaaleissa.
Räikkä, Jyrki 1993  Sasu Punanen valoisessa Suomessa. Yrjö Räisänen porvarillisen Suomen kriitikkona 1918-1939.
Sandell, Leena 1993  Sosialidemokraatista kansandemokraatiksi. Sylvi-Kyllikki Kilven poliittinen toiminta vuosina 1932-1946.
Sankari, Maija 1993  J.K. Paasikiven kommentit J.H. Vennolan kirjaan Politiikkamme kansakuntana.
Schaffter, Heli 1993  Lex Jahvetti. Yleisradion hallintoneuvoston valinnan siirtäminen eduskunnalle.
Sulamaa, Kaarle 1993 Hilja Riipinen Lapuan liikkeessä ja IKL:ssä.
Syrjälä, Jussi 1993  Yhdysvaltain Saksan-politiikan pääpiirteet ja muovautumisprosessi keväästä 1945 syksyyn 1946.
Tepponen, Terja 1993  Pulapolitiikkaa pulaliikkeissä ja hallituksessa – maalaisliitto kahden tulen välissä 1931-1932.
Vihavainen, Marjukka 1993  Suomen venäläiset koulut ja kenraalikuvernööri F.L. Heidenin koulupolitiikka v. 1881.
Burstein, John 1992  Svenska folkpartiets roll i det utrikespolitiska brytningsskadet 1944-1948.
Holopainen, Minna 1992  Virkamiesten vaaran vuodet – kamppailu virkamieskunnasta 1944-48.
Inkeri, Raakel 1992  Venäläiset virka-arvot suomalaisten virkamiesten hyvittelyssä 1809 – 1826.
Kari, Satu Marita 1992  Isänmaallisen kansanliikkeen kielipolitiikka 1932 – 1944.
Lehto-Isokoski, Hanna-Liisa 1992  Suomi Venäjän sosialistivallankumouksellisten kansallisuuspolitiikassa.
Liivala, Marja 1992  Venäjän ministerineuvoston ja Suomen asiain uuden esittelyjärjestyksen soveltaminen.
Natri, Marko 1992  Kysymys Suomen liittymisestä Pohjoismaiden Neuvoston jäseneksi 1951-55.
Nieminen, Pirjo 1992 Valvojalainen suomalainen: Hannes Gebhardin toiminta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Pitkänen, Anja 1992  Martta Salmela-Järvisen poliittinen toiminta 1944 – 1959.
Saastamoinen, Lotta 1992  Johan Philip Palmenin käsitykset Suomen hallinnosta.
Savela, Antti 1992  Suomi ”veteen piirretyllä viivalla”. Tutkielma Suomen tiestä Fineftaan.
Selovuori, Jorma 1992  Muuttuiko hallinto, vaihtuivatko virkamiehet? Virkamieskunnan puhdistamisesta ja valtion keskushallinnon uudistamisesta vuosina 1944 – 48.
Siltala, Aleksi 1992  José Martí Kuuban vallankumouksessa.
Helenius, Börje 1991  Den rikssvenska opinionen och den finska språksstriden på 1930-talet.
Güclü, Yücel 1991  The Question of the Sanjak of Alexandretta
Henttonen, Pekka 1991  Suomen ja Venäjän viranomaisten yhteistyö vuosina 1906-1908 Suomessa piileskelevien vallankumouksellisten pidättämiseksi ja luovuttamiseksi keisarikuntaan.
Holkeri, Katriina 1991  Irti vanhoista rasitteista – kokoomus ja kommunistit 1965 – 1979.
Jauro, Aki 1991  Köyhäinhoitolaitoksesta koko kansan pankiksi – kohti vuoden 1895 säästöpankkiasetusta.
Kokkonen, Jouko 1991  Varkauden kauppalan poliittinen ilmapiiri 1928 – 1940.
Kupiainen, Olli 1991  Heimohenki herää – ylioppilaat ja Viro 1917 – 1925.
Laakkonen, Simo 1991  O novo sindicalismo – Brasilian uusi ay- liike 1964-1988.
Leppänen, Veli-Pekka 1991  SKP ja Arabian lakko.
Mutanen, Annikka 1991  Käsityksiä Suomen ministerivaltiosihteerin tehtävästä ja asemasta marraskuun manifestin jälkeen.
Mäkinen, Heikki Tapani 1991  Suojeluskuntalain synty.
Salonen, Juha 1991  Veljesurheilusta voimien jakoon, Helsingin Jyryn sosiaalinen ja poliittinen yhteisö 1920-luvulla.
Sedergren, Jari 1991  Poliittinen elokuvasensuuri Suomessa 1939 – 1941.
Sjöblom, Marko 1991  Suomen kenraalikuvernöörin kanslian virkamiesten rekrytointi ja urakierto vuosina 1812-1903.
Tuomipuu, Juha-Pekka Tapio 1991  Suomen ja Viron taloussuhteet 1919 – 1922.
Wallén, Tapani 1991  Demokraatti ja laillisuusmies. Uuno Hannulan poliittinen toiminta ja yhteiskunnallinen ajattelu 1917 – 1940.
Avellan, Heidi 1990  Finlandssvenska pressreaktioner på profileringen av den Åländska självstyrelsen efter andra världskriget.
Slotte, Henrik 1990  Estland i Finlands randstatspolitik. Rudolf Holstis privatpolitik 1923-1925.
Asunmaa, Piritta 1990  Sosialidemokraatit, kommunistit ja Akateeminen Sosialistiseura vuosina 1933-1937.
Hauvonen, Risto 1990  Hallituskumppanit vastoin tahtoaan. Sosialidemokraattinen puolue ja maalaisliiton yhteishallitusten synty- ja kriisivaiheet vuosina 1951-1956.
Kristensen, Anne-Marie 1990  Forholdet mellom Finland og Norge i skyggen av andre verdenskrig.
Kymäläinen, Hannu 1990 SKP:n hallituspolitiikka 1944-48.
Laaksonen, Ari 1990  Puhdasoppisuuden vartijat. Suomen kommunistinen puolue ja kansainvälinen kommunistinen liike 1956-1958.
Majander, Mikko 1990  Internationaalien välissä. SAK ja kylmä sota kansainvälisessä ammattiyhdistysliikkeessä 1947-1951.
Määttänen, Tarmo 1990  Suomen ja Saksan urheilusuhteet vuosina 1933-1941.
Nikula, Taina 1990  Kekkonen ja Auran virkamieshallitukset – alku yhden miehen valtakaudelle
Nortio, Jukka 1990  Kansallinen yhtenäisyys suomenkielisen porvariston aatemaailmassa 1923-1937.
Valla, Juha 1990  Vuoden 1924 englantilainen sotilasasiantuntijakomissio.
Virtanen, Timo 1990  Kolmen suuren välinen taistelu hegemonista siirryttäessä sotataloudesta säännöstelytalouteen 1945-1948.
Öljymäki, Mika 1990  Valtiosihteerinviraston organisaatio ja julkinen kuva ministerivaltiosihteerin asemasta ja tehtävistä.
Sivonen, Lauri 1989  The Launching of the Hundred Flovers Campaign. Maos Policies towards the Chinese Intellectuals 1955-1956.
Hakala, Alvar 1989  Saksan Petsamon konsulaatin toiminta 1940- 1941.
Hurskainen, Kai 1989  Rosa Luxemburg ja militarismi.
Kilpi, Timo 1989  Presidentti Paasikiven Moskovan matkan ja vuoden 1956 tasavallan presidentin valitsijamiesvaalien yhteydessä käyty lehdistökeskustelu luovutetuista alueista 7.9.1955 – 17.1.1956.
Kirkas, Tiina 1989 Helsingin päivälehtien suhtautuminen Palestiinan   kysymykseen YK:n jakopäätöksestä 1947 Israelin sodan päättymiseen 1949.
Koskinen, Ilkka 1989 Suomen Perustuslaillinen Kansanpuolue r.p:n synty ja siihen johtaneesta kehityksestä.
Lehtinen, Lasse 1989  Porkkalan alueen omaisuuden palauttaminen.
Pajula, Simo-Pekka 1989  Penna Tervo – Asevelisosialisti.
Pakkasvirta, Juha 1989  Perun APRA-liikkeen (Alianza Popular Revolucionaria Americana) ideologian synty 1920-luvulla.
Pekkarinen, Jussi 1989  Suomen toiminta ja tavoitteet Kansainliiton aseidenriisuntaneuvotteluissa 1926-1932.
Pukkio, Maaretta 1989  Ammattikuntahenkistä ammattiyhdistyspolitiikkaa. Maalareiden ammattiyhdistystoiminta Suomessa vuosina 1888-1912.
Ranki, Tapani 1989  Keravan ”viitosten” synty. Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän repeytyminen vuoden 1976 kunnallisvaalien jälkeen.
Raunio, Ari 1989  Suomalainen taktiikka suuntaa etsimässä – taktiikan kehittämisen vaikeudet 1920-luvulla.
Salo, Juha 1989  Suhtautuminen lapuanliikkeeseen Ruotsissa vuoden 1931 presidentinvaaleihin asti.
Turunen, Vesa 1989 Asevelisosialistien perivihollinen. Asevelisosialistien Neuvostoliitto-käsitys: julkilausumat, lehtikirjoitukset ja salaiset tiedonannot kansallismielisten sosialidemokraattien Neuvostoliittoa koskevienkäsitystenilmentäjinä K.A. Fagerholmin sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen aikana 1948-1950.
Varila-Leikola, Kirsi 1989  Rihtniemeläinen kausi kokoomuksessa 1956-1971 – erään myytin tarkastelua.
Virtamo, Tuija 1989  Lain voimalla kommunismia vastaan. Lapuanliikkeen painostuksen vaikutus ns. kommunistilakien syntyyn vuosina 1929-1930.
Waarala, Maria 1989  Suomi ja kansainvälinen puuttumattomuuskomitea Espanjan sisällissodan aikana 1936- 1939.
Wilskman, Lars-Erik 1989  Lauri Ingman ja Suomen ulkopolitiikka itsenäisyyden alkuvaiheessa.
Åberg, Risto 1989  ”Isänmaan edun niin vaatiessa” – tutkimus kokoomuksen taipumisesta 1944-1946.
Laxén, Kaj 1988  Migrationssamarbetet mellan de finländska och svenska arbetarkraftsmyndigheterna åren 1969-1976.
Holmalahti, Timo 1988  Kolme näkemystä kulttuurista vasemmistolaisessa työväenliikkeessä 1944-1948.
Jaatinen, Tarja 1988  Oikeustaistelijat ja Baltian paralleeli. Suomalaisten oikeustaistelijoiden käsitykset asemastaan suhteessa Baltian valtiollisiin ja kansallisuusoloihin.
Kare, Juha 1988  Skandinavian maat ja vuoden 1961 noottikriisi.
Katainen, Elina 1988  Suomen naisten demokraattinen liitto 1944- 1948 – jälkijoukko järjestötyössä.
Koskinen, Teija 1988  Korpikommunismin järjestäytyminen Sodankylässä – 1900-luvun alusta vuoteen 1946.
Lappalainen, Tuomo 1988  Ettei turvallisuus pettäisi. Vuoden 1939 tasavallan suojelulain tausta, synty ja merkitys.
Lehtonen, Olli 1988  Työläisnuorisoliikkeen suunta 1918-1921.
Leitzinger, Antero 1988  Suomalaisen liberalismin poliittinen perintö ja pesänjakajat 1951-71.
Malin, Jaana-Marja 1988  Urheilun ulkopolitiikkaa – Suomen ja Ruotsin välisten yleisurheilusuhteiden katkaiseminen.
Meurman, Petri 1988  Harold Wilsonin hallituksen talous- ja tulopolitiikka sekä suhde Britannian keskusammattijärjestöön vuosina 1966-1970 muistelmien ja päiväkirjojen valoss.
Molina, Marjatta 1988  Sierra Maestrasta Sikojen lahteen – Kuuban vallankumous ja sen alkuvaiheet tärkeimpien suomalaisten sanomalehtien kuvaamana 1.1.1959 – 31.5.1961.
Palmu, Timo 1988  Säännöstelypolitiikan perusta Suomessa II maailmansodan aikana. .
Parikka, Raimo 1988  Työväenliike ja yhteiskunnallinen muutos 1944-1947.
Pollari, Marja-Liisa 1988  Wrightiläinen työväenliike ja käsityöläisten järjestäytyminen.
Repo, Eljas 1988  Yhdysvaltain huoltoapu Suomelle 1945-1947.
Repo, Juha 1988  Ahvenanmaa talvisodassa – remilitarisointi saariryhmän itsehallinnon uhkana.
Riska, Leena 1988  Suomi-Neuvostoliitto-Seuran perustamisen tausta ja vaiheet.
Ristimäki, Martti 1988  Itä-Euroopan kansandemokratioiden synty ja kommunisminvastaisuus Suomessa. Itä-Euroopan tapahtumien vaikutus kommunisminvastaisiin asenteisiin ja puolueiden propagandaan Suomessa 1947-1948.
Vänttinen, Pekka 1988  Kokoomuksen tie Honka-liittoon – historiallis-yhteiskunnallinen tausta ja toteutuminen.
Harvilahti, Pekka 1987  Suomen ulkoasiainhallinto ja lehdistön mielipide Paasikiven presidenttikaudella 1946-1956.
Kekäläinen, Eino 1987  Suomalaisten järjestämä Porkkalan vuokra-alueen vartiointi 1944-1948 Suomen turvallisuuspoliittisena kysymyksenä.
Keravuori, Kirsi 1987  Inkeriläisten luovuttaminen Neuvostoliittoon toisen maailmansodan jälkeen.
Puutio, Päivi 1987  Kansalaistamisesta kansalaissotaan – Pirkkalan työväestön yhdistystoiminta 1880-luvulta kansalaissotaan.
Ranto, Merja 1987  Luokka- vai yleispuolue – Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen järjestö- ja aatteellispoliittisia ongelmia vuosina 1948-1952.
Rautio, Arto 1987  Ylimmistä ystävistä verivihollisiksi. Maalaisliittolaisten ylioppilaiden suhde muuhun poliittisesti aktiiviseen ylioppilasnuorisoon 1920-luvulta vuoteen 1939.
Ruponen, Teuvo 1987  Jatkosodan taakka – jatkosodan syntykeskustelu Suomen ulkopoliittisen aseman vakiintumisen kuvaajana.
Savolainen, Raimo 1987  J.V. Snellman ja nälkävuodet 1867-1868.
Sintonen, Kirsti 1987  Kansallinen Suomi ja kansallissosialistinen Saksa. Kansallisen kokoomuspuolueen ja Isänmaallisen kansanliikkeen suhtautuminen Hitlerin valtaannousuun 1933- 1934.
Turja, Timo 1987  Historia ja politiikka Reinhold Niebuhrin ajattelussa. Aatehistoriallinen tutkimus realistisesta historiankäsityksestä.
Ylä-Anttila, Ari 1987  Sosialidemokraattinen puolue ja sosialisoimiskysymys Suomessa vuosina 1944-1947.
Nylund, Glenn 1986  Bolsjevikernas (RSDAP) paroll om nationernas rätt till självbestämmande ur fredens och krigets aspekt 1903-1916.
Aarrevaara, Heikki 1986  Lojaali rajamaa. Suomalaiset tukemassa sotaakäyvää Venäjää vuosina 1914-1917.
Korhonen, Klaus 1986  Carl Johan Walleenin käsitys Suomen valtiollisesta asemasta.
Lundberg, Matti 1986  Suomen Tokion lähetystön raporttien kuva Japanin poliittisesta kehityksestä 1919-1941.
Mankkinen, Tarja 1986  Englannin radikaali älymystö ja Neuvostoliitto 1930-luvulla.
Marttila, Jouko 1986  Helsingin Sanomat ja Paasikiven linja 1947- 1949.
Mäkelä, Kaarlo 1986  Perinteinen hallintojärjestelmä ja sen liittäminen neuvostojärjestelmään Buharan kansan neuvostotasavallassa (1920-1924).
Ripatti, Hannu 1986  Englanti ja Transjordanian synty.
Saarnio, Timo 1986  Saksan suhde Suomen sosialidemokraatteihin kansalaissodan aikana.
Toropainen, Juha 1986  Kokoomuspuolueen uudelleenorganisoituminen vuosina 1943-1945.
Varmo, Karri 1986  Isänmaallinen kansanliike ja työväenkysymys vuosina 1932-1939.
Sevón, Cay 1985  Debatten om utrikespolitik i Sveriges riksdags kamrar 1945-1949 eller hur det kalla kriget trängde in i Sveriges riksdag.
Engeström, Yrjö 1985  Miten maailmansota on selitetty? Ensimmäisen maailmansodan syiden käsittely kansa-ja peruskoulun suomenkielisissä historian oppikirjoissa 1917- 1977.
Jyrkiäinen, Juhani 1985  Suomen ulkopolitiikan johdon näkemykset kansainvälisen tilanteen tulevasta kehityksestä vuonna 1939.
Kahiluoto, Kari 1985  Ruotsi ja Suomen tie rauhaan 1941-1944
Manninen, Tuomas 1985  Kenraalikuvernööri Heidenin Suomen- politiikka 1880-luvulla hänen kielifilosofiansa valossa.
Muhonen, Pentti 1985  Federalismin periaate Eestin sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen toiminnassa ja tavoitteissa vuonna 1905.
Puumalainen, Jouni 1985  Suomen sosialidemokraattisen puolueen käsitykset Suomen aluekysymyksistä 1918-1920 kansojen itsemääräämisoikeuden kannalta.
Sointu, Hannu 1985  Pohjois-Atlantin merkitys brittien strategiassa (syyskuu 1939 – kesäkuu 1941).
Suksi, Ismo 1985  Valtiollisen nuorisotyön järjestämishankkeet 1939-1944.
Halonen, Heikki 1984  Monarkistien organisoituminen valtiomuototaistelun aikana. Tutkimus toiminnallisia ryhmiä kuvaavista käsitteistä historiallisessa prosessissa.
Kalleinen, Kristiina 1984 VSFNT:n reunatasavaltojen kanssa vuosina 1918-1922 solmimat liitto-, ystävyys- ja rauhansopimukset.
Kaurila, Eija 1984  Yhdysvaltain Itävallan-politiikan alkuvaiheet toisen maailmansodan jälkeen vuoteen 1950 saakka.
Koivisto, Jukka 1984 Kokoomus ja poikkeuslaki: miten Kansallinen Kokoomus päätyi tukemaan presidentti Urho Kekkosen toimikauden jatkamista poikkeuslailla tammikuussa 1973.
Metiäinen, Jussi 1984  Kokoomuspuolueen ja Isänmaallisen kansanliikkeen pesäero vaalikannatuksen perusteella.
Mustakallio, Hannu 1984 Papisto, uskonto, politiikka: tutkielma vuosien 1907-1917 eduskuntavaaleista. 1 nid. (useita sivunumerojaksoja).
Parviainen, Raili 1984  Miina Sillanpää ja Helsingin Palvelijatar- yhdistys 1898-1908.
Pekkala, Juhani 1984 Kaksi ulkopoliittista kriisiä: Kekkosen dilemma ja noottikysymyksen tulkinta.
Perälä, Ari 1984  Valtion metsätalous ja sahateollisuuden vapauttaminen.
Tanner, Teemu 1984  Kokoomuspuolueen suhtautuminen Isänmaalliseen kansanliikkeeseen 1932-1935.
Tilli, Seppo 1984 Marxismi ja nationalismi: opillinen perusta ja sen ilmeneminen Suomen vanhan työväenliikkeen kärjen poliittisessa ajattelussa.
Toivio, Reino 1984 Vaikenijoista vaikuttajiksi: ruotsinsuomalaista järjestötoimintaa pohjoismaisten työmarkkinoiden avauksesta   muuttovyöryyn.
Böök, Mikael 1983  Frankrikes kommunister och kärnvapen. Från nyheter om Hiroshima till demostration mot Ridgway 1945- 1952.
Mattlin, Håkan 1983  Svenska Folkpartiet och Finlands utrikespolitik 1941-1944 – partiets inställning till och agerande i utrikespolitiska frågor under fortsättningskriget.
Grodzinska, Zofia 1983  Surprise, speed and mobility
Asikainen, Timo 1983  Isänmaallisen kansanliikkeen ulkopoliittiset kannanotot valtiopäivillä 1933-1938.
Forsman, Tiina 1983 SKDL:n asema ja suhtautuminen J.K. Paasikiveen keväästä 1948 presidentinvaaleihin 1950.
Granholm, Leif 1983  Kuusi helsinkiläistä sanomalehteä ja Kamputsean tapahtumat 1970-1979.
Iivonen, Jyrki 1983  Kansallisen Kokoomuspuolueen perustamiseen johtaneet poliittiset tapahtumat.
Järvinen, Pekka 1983  Edvard Valppaan kansallinen linja ja hänen suhteensa maanalaiseen toimintaan.
Kultanen, Hannu 1983  Afrikaaninationalismi Etelä-Afrikassa vuosina 1934-1948.
Liikanen, Ilkka 1983 Hegemoniataistelun haaste: Raoul Palmgrenin Vapaan Sanan poliittiset kirjoitukset 1944-1952 ja työväenliikkeen strategia.
Manninen, Pauli 1983 Raatajia vai raivaajia: Suomen maatalous- väestön rakennemuutoksen yhteiskunnallis-poliittiset ulottuvuudet vuosisadan vaihteesta talvisotaan tilasto- ja tutkimuskriitti- sesti tarkasteltuna.
Räihälä, Sirkku 1983  Otto Wille Kuusisen käsitys korkeimman valtiovallan järjestämisestä maaliskuun vallankumouksesta valtalakiin 1917.
Saraste, Erja 1983  Suomen työnantajain ja teollisuuden keskusjärjestöjen yhteistyöelimet ja niiden osallistuminen talouspoliittiseen päätöksentekoon vuosina 1935-1968.
Silvast, Pekka 1983 Hangon kysymys 1940: Suomen ja Neuvostoliiton suhteet.
Suviranta-Lehtinen, Raili 1983  Suomen liittyminen Kansainväliseen työjärjestöön ja sen edustajien äänestyskäyttäytyminen työkonferensseissa vuosina 1919-1939.
Söderman, Elli 1983  Kolme suurta ja naisliike 1945-1948.
Tuomi-Nikula, Petri 1983 Suomen Saksan aloite: ”Saksan paketti” Saksan liittotasavallan lehdistössä 1971-1974.
Vaine, Jari 1983 Suomen ulkoasiainhallinnon kuva kotimaisessa julkisessa mielipiteessä vuosina 1918-1939: erityisesti kuuden suurimman puoluelehden kautta kanavoituneet mielipiteet.
Kaunismaa, Timo 1982  Suomen urheilun keskusliittosuunnitelma 1934-1936 poliittisena kysymyksenä.
Kuutti, Marianne 1982  Edvard Gylling ja Itä-Karjala.
Laakso, Matti 1982  SDP ja maamme ruotsinkieliset vuosina 1919- 1929.
Lappalainen, Sinikka 1982 Kivimäen hallituksen toimenpiteet IKL:ää vastaan.
Lindbohm, Kristian 1982 Vallankaappaushuhut ja SDP:n propaganda keväällä 1948.
Pekkola, Tapio 1982 Sosiaalidemokraattisen puolueen sisäinen oppositio vuosina 1933-1936: Tannerin ja ASS:n välissä.
Pulkkinen, Tuija 1982  J.V. Snellmanin yhteiskuntafilosofinen järjestelmä vuosien 1856-1863 luennoissa.
Saarela, Tauno 1982 Kansan eheyttämisestä kansanrintamaan: Akateemisen   Sosialistiseuran poliittisten käsitysten kehitys 1925-37.
Sovio, Ilkka 1982  Liittoutuneiden kauppakomitea Suomen kauppapoliittisen suunnanmuutoksen valvojana 1919.
Tarvainen, Pirkko 1982  Asevelisosialistien poliittinen toimintalinja sodan päättymisestä 1944 vuoden 1948 eduskuntavaaleihin.
Tolvanen, Olli 1982  Suomen tärkeimpien sanomalehtien suhtautuminen taloudelliseen yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa vuosina 1961-1971.
Turunen, Ilkka 1982  Patriarkalismin ja sosialismin välissä. Porvarilliset yhteiskuntapoliittiset ajatusmuodot ja käytännöt vuosisadan vaihteen Suomessa.
Vettenranta, Jari 1982  Sosiaalireformistinen traditio ja työsopimuslaki keskustapolitiikan kaudella (1919-1924).
Hiltula, Leena 1981  Kyynelten tie – Yhdysvaltain intiaanien muuttopolitiikka 1820- ja 1830-luvulla ja sen toteuttaminen etelän neljän sivistyneen heimon kohdalla.
Illi, Esko 1981  Suomen laivaston toimintavalmiussuunnitelmien kehittyminen välirauhan ajasta jatkosodan syttymiseen.
Kortelainen, Jukka 1981  Valtiososialismista valtiokapitalismiin. Aatehistoriallinen tutkielma puolueiden suhtautumisesta valtion yritystoimintaan vuodesta 1918 vuoteen 1931.
Leskinen, Merja 1981  Porvarillisesta vallankumouksesta fasistiseen diktatuuriin. Brasilian taloudellinen ja poliittinen murrosaika 1930-1937.
Manninen, Anitta 1981 Punaisesta ammattijärjestöstä SAK:hon.   Ammattiyhdistystoiminta SKP:n yhteisrintamataktiikan tienraivaajana   1930-1935.
Mustonen, Ari 1981  Harry S. Trumanin presidenttikauden kolme ensimmäistä kuukautta – Muuttuiko Yhdysvaltain Neuvostolii- ton-politiikka presidentinvaihdoksen vuoksi?
Rissanen, Risto 1981  Itsenäisyysmiesten toiminnan vaikutus 7.3. 1918 solmittujen suomalais-saksalaisten sopimusten syntyyn.
Salokorpi, Hannu 1981  Milloin Suomalainen puolue syntyi? Suomalaisuusliikkeen poliittinen toiminta ja järjestäytyminen puolueeksi säätyvaltiopäivien aikana.
Suutarinen, Jussi 1981  Teollisuuden Keskusliitto 1975-1979 ja sen syntyyn johtanut kehitys.
Tiihonen, Seppo 1981  Eduskunta valtion hallintokoneiston muovaajana kriisaikana vuodesta 1937 jatkosodan alkuun. Tutkimus puolueiden hallintokäsityksistä ja suhteista toimeenpanovaltaan.
Vasara, Erkki 1981  Itsenäisyyspoliittinen lehdistökeskustelu valtalaista kansalaissotaan. Lokakuun vallankumouksen vaikutukset porvareiden itsenäisyyskäsityksissä ja suhtautumisessa sosialisteihin.
Vierros, Pilvi-Sisko 1981  Daladier’n hallituksen kaatuminen maaliskuussa 1940. Suomen talvisodan vaikutus Ranskan sisä- ja ulkopolitiikkaan.
Viitamies, Ilkka 1981 SDP:n hajaannuksen tausta Mikkelin läänissä. Vuoden 1955 puoluekokoukseen johtanut kehitys ja kenttäorganisaation jakautumisen alkuvaiheet Mikkelin läänin Sosialidemokraattisessa Piirijärjestössä vuosina 1955-1957.
Aho, Esko 1980  Maakysymys maalaisliiton politiikassa 1918-1922.
Havuaho, Osmo 1980  Talonpoikaisto ja suomalaiskansallinen herääminen ennen 1860-lukua.
Hietaniemi, Tuija 1980  Isänmaallinen kansanliike Ylistarossa. IKL
Karjalainen, Kimmo 1980  Suomen EEC-ratkaisun kehitys v. 1970-1973 käydyn julkisen keskustelun valossa.
Kehälinna, Heikki 1980 Ammattiliittovaalit ja demokratia. Tutkielma SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen vaalijärjestelmistä ja niitä koskevista kannanotoista vuosina 1967-1978.
Korpela, Helena 1980  Ihanneliitot, työväen lasten ensimmäiset järjestöt. Työväen lasten järjestäminen Suomen työläisnaisliikkeen toiminnassa.
Lievonen, Merja-Liisa 1980  Ison-Britannian ulkopolitiikka Euroopassa 1920-1925.
Mäkelä, Jarmo 1980  Rudolf Holsti ja menetetty tilaisuus.
Niinivaara, Erkki Jaakko 1980  Liittoutuneiden välisen etupiirijaon synty Balkanilla toisen maailmansodan loppuvaiheissa.
Närhi, Martti 1980  Sotaväen käyttövalmistelut ja käyttö yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen Suomessa vuosina 1894-1914.
Paalanen, Ilkka 1980  Punamultahallitus (1937-1939) ja työmarkkinaosapuolet.
Ranta, Raimo 1980  Presidenttikysymys 1956. Asetelmat vaalitaistelussa ja niiden esihistoriaa.
Salmi, Tapani 1980  Maalaisliitto Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä vuosina 1906-1917.
Telenius, Seppo 1980  Naisten vapautusliikkeen syntyvaiheet Yhdysvalloissa.
Visti, Aira 1980  Ylistaron nuorisoseurat vuosina 1894-1917. Tutkimus nuorisoseuralaisten sosiaalisesta, uskonnollisesta ja poliittisesta taustasta.
Urli, Lawrence 1979  Finland and United States foreign policy 1943-1945.
Huittinen, Visa 1979  Läntinen orientoituminen Suomen sodanjälkeisessä erityisasemassa. Englanti, Yhdysvallat ja Skandinavian maat Suomen ulkopoliittisessa keskustelussa 1944-1946.
Mäkinen, Riitta 1979  Poliittinen mielipidekirjallisuus Suomessa 1944-1966.
Olkkonen, Tuomo 1979  Kauppa-asiamiesjärjestelmän synty vuonna 1835. Järjestelmä Suomen autonomista asemaa vahvistaneena tekijänä ja osana edellytysten luomista Suomen taloudelliselle riippumattomuudelle Ruotsista.
Palmén, Jukka 1979  Norjan turvallisuuspoliittisen aseman muuttuminen 1968-1976.
Virtamo, Manu 1979  Vihollisvaltioiden YK-jäsenyys poliittisena ongelmana vuoteen 1948.
Vuoristo, Pekka 1979  Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. puoluekokous ja Suomen kommunistinen puolue.
Lemberg, Magnus 1978  Det krigshotade Finland och den amerikanska kreditmarknaden. Minister Hjalmar J. Procopés försök att för Finlands räkning utvärka lån i Förenta Staterna före vinterkrigets utbrott år 1939.
Anttila, Markku 1978  Maataloustulo poliittisena kysymyksenä Suomessa vuosina 1949-1956.
Hedman, Arne 1978  Kansallisen edistyspuolueen sisäiset eturistiriidat puolueen perustamisesta vuoden 1927 eduskuntavaaleihin.
Heino, Timo-Erkki 1978  Suomen ja Etelä-Afrikan taloudelliset ja poliittiset suhteet 1920-luvulta nykyhetkeen.
Hietakari, Erkki 1978  Ministeri A.H. Saastamoisen toiminta poliitikkona ja diplomaattina vuosina 1914-1932.
Ilmanen, Kalervo 1978  Herännäisyys ja Lapuan liike.
Laine, Leena 1978  Sosiaalidemokraattisen puolueen linja autonomian puolustustaistelussa toisen sortokauden aikana erityiskysymyksenä Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjien erottamiskysymys v. 1911.
Laisi, Leena 1978  Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) suhtautuminen kommunistiseen puolueeseen (DKP) Saksan liittotasavallassa 1968-1976.
Lehto, Leevi 1978  Kansallinen yhtenäisyys. Pääpiirteitä Urho Kekkosen poliittisesta ajattelusta ja toiminnasta.
Myllys, Kari 1978  Maalaisliiton poliittisen linjan muotoutuminen sodan jälkeen.
Niemistö, Sirpa 1978  Peronismin läpimurto 1943-1946.
Pesonen, Marja 1978  Peking-ooppera poliittisena vaikuttajana ja poliittisten muutosten heijastajana Kiinassa vuosina 1956-1967.
Rentola, Kimmo 1978  Suomen kommunistisen puolueen kansan- rintamapolitiikka 1944-1945.
Saarinen, Juha 1978  Mauno Pekkala Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta Suomen Kansan Demokraattiseen Liittoon.
Tuomisto, Tero 1978 Vallankumouksellisuudesta talvisodan henkeen: näkökohtia työväenliikkeen kehityksestä Espoon kunnassa vuosina 1917-1940.
Turtiainen, Vesa 1978  Rudolf Holstin kasvaminen kansainliittopoliitikoksi.
Ahola, Tore 1977  Frågan om Finlands anslutning till Nordiska Rådet 1951-1955. En studie av förutsättningarna för ett finländskt deltagande i det nordiska parlamentariska samarbetet samt av opinionerna rörande dessa.
Ahti, Martti 1977  Aktivistit ja suojeluskuntaliike Mannerheimin valtionhoitajakaudella 1918-1919.
Hastio, Raimo 1977  Reserviupseerioppilaiden turvallisuuspoliittisen ajattelun kehitys toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Reserviupseerikoulun oppilaskunnan julkaisutoiminnan valossa tarkasteltuna.
Kivinen, Olli 1977  The Timesin suhtautuminen Pohjois-Venäjälle suoritettavaan interventioon vuosina 1918 ja 1919.
Koski, Heikki 1977  SDP:n suhtautuminen Tarton rauhansopimukseen.
Kosonen, Lasse 1977  Geneven henki ja aseistariisuntaneuvottelut 1954 ja 1955.
Moisala, Markku 1977  Suomen ulkopolitiikan heijastuminen merivoimien kehittämiseen.
Mulari, Esko 1977  Maalaisliiton suhtautuminen yhteistyöhön sosialidemokraattien kanssa vuosina 1932-1937.
Oksa, Marja 1977  Kansalaisadressien 1899 ja 1901 allekirjoittaminen poliittisen joukkomobilisoitumisen alkuvaiheena Huittisten pitäjässä.
Simonen, Iiro 1977  Suomalaisten suhtautuminen Norjaan 13.3. – 24.6.1940.
Tuominen, Eero 1977  Suomen lehdistön suhtautuminen Berliinin kriisiin.
Uutaniemi, Pekka 1977  Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaamistoiminta ja turvallisuusneuvosto 1956-1965.
Valkonen, Marjaana 1977  Suomen sosialidemokraattisen puolueen ulkopoliittinen linja 1944-1948.
Ylöstalo, Hannu 1977 Sosialistisen internationaalin synty ja SDP:n liittyminen siihen.
Cederström, Kanerva 1976  Portugalin demokraattisen opposition kehitys Caetanon kaudella v. 1969-1974.
Elomaa, Jukka 1976  Maanpuolustus AKS
Hannikainen, Eeva 1976  Baskinationalistisen ETA-järjestön perustamiseen johtaneet tekijät Espanjassa vuosina 1956-1959.
Heinonen, Impi 1976  Hyvinkään kunnan kehitys poliittisen elämän kuvastajana.
Mikkola, Timo 1976  Sotavankikysymys Suomessa vuosina 1941- 1944.
Puhakainen, Päivö 1976  Työväenliikkeen oppositiot 1940-1941. Talvisodan yksimielisyydestä uuden jakautumisen esinäytökseen.
Pölhö, Aapo 1976  Työttömyyspoliittiset toimenpiteet ja niiden suunnittelu Suomessa vuosina 1928-1932.
Rossi, Pentti 1976  Suomen sosialidemokraattisen puolueen jatkosodan ajan ulkopoliittinen linja.
Salin, Kimmo 1976  Suomen YYA-sopimusneuvottelujen vaikutus Pohjoismaiden turvallisuuspolitiikkaan keväällä 1948.
Vainonen, Joel 1976  Eteenpäin 1905-1914. Erään toisen vaiheen työväenlehden suhtautuminen eduskunnan sosiaalisen uudistustyöhön sekä lehden toiminta Suomen autonomian puolesta.
Savage, Gibril 1975  The interactions between the political and economic development in independent Gambia.
Ahokas-Lehtola, Hannele 1975  Suomen poliittiset puolueet ja yöpakkaset 1958-59. (Kausi heinäkuun eduskuntavaaleista 1958 presidentti Kekkosen Leningradin vierailuun tammikuussa 1959.)
Harve, Pirkko 1975  Berliinin muuri, siihen johtanut kehitys ja sen aiheuttamia reaktioita.
Heinonen, Erkki 1975  Tullikiista eduskunnassa vuosina 1929-1930. (Tutkimus suomalaisen tullipolitiikan muutoksen toteuttamisesta.)
Honkanen, Marja 1975  Espanjan työläiskomissiot 1960-luvulla.
Karanka, Osmo 1975  Kyproksen kriisi kesällä 1974.
Kopranen, Pekka 1975  Suomen turvallisuusneuvostojäsenyys 1969-1970 lehdistön kuvastimessa.
Marttinen, Leena 1975  Kansalaissotaa koskevat historian tulkinnat ja niiden muuttuminen.
Määttä, Usko 1975  Suomen sosialidemokraattinen puolue ja Skandinavian sosialidemokratian muuttuminen v. 1932-37.
Oittinen, Paula 1975  Pulaliikehdintä Suomessa 1930-luvulla. Selvitys liikehdinnän yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta taustasta sekä alueellisesta levinneisyydestä.
Olkinuora, Katri 1975  Poliittiset oikeudenkäynnit Suomessa 1920- luvulla.
Parvilainen, Juha 1975  Valtiovallan vaikutus palkkatason kehitykseen Suomessa 1930-luvulla.
Pitkänen, Paavo 1975  Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvatoiminta pääsihteeri Hammarskjöldin aikana.
Platan, Erkki 1975  Ahvenanmaa Itämeren reunavaltioiden politiikassa Venäjän sosialistisesta vallankumouksesta vuoden 1921 linnoittamattomuus- ja neutralisoimissopimuksen solmimiseen.
Ukkonen, Tuomo 1975  Suomen Sosialidemokraatti ja Espanjan sisällissota.
Vesalainen, Kari 1975  Reunavaltiopolitiikka vuosina 1919-1921 Viron näkökulmasta.
Brander, Ernst 1974  Mäntsälän kapina – suojeluskuntajärjestön suuri kriisi.
Immonen, Timo 1974  Uuden Suomen, Aamulehden, Suomen Sosialidemokraatin ja Kansan Lehden kannanotot sotasyyllisyyskysymyksessä.
Kettunen, Pauli 1974  Sosialidemokraatit ja Suomen Ammattijärjestön hajoaminen vuonna 1929.
Kiljunen, Marja-Liisa 1974  Lounais-Afrikan kolonisaatio. Saksan siirtomaasta Etelä-Afrikan huoltoalueeksi.
Kolehmainen, Osmo 1974  Ryti-Ribbentrop sopimuksen merkitys rintamatilanteen vakiintumiseen Karjalan Kannaksella.
Koponen, Juhani 1974  Tansanialaisen sosialismin kehitys 1961- 1971.
Laavola, Heikki 1974  Forssan ohjelman synty. Vaistonvaraisesta ristiriidasta sosialistiseen ohjelmaan.
Louhelainen, Ritva 1974  Valtion yritystoiminta vuosina 1918-1922.
Melleri, Kari 1974  Demobilisaatiokysymys Suomessa 1944.
Mönkkönen, Urpo 1974  Poliittiset piirteet raittiusyhdistys Koiton toiminnassa vuosina 1919-1931.
Palokangas, Markku 1974  Suomen maanpuolustuksen sopeuttaminen Moskovan rauhan olosuhteisiin.
Pulkkinen, Jorma 1974  Kysymys revisionismista Suomen vanhassa työväenliikkeessä vuosina 1899-1917.
Simelius, Karl 1974  Kiista valtiollisesta poliisista vuosien 1944-1948 poliittisen kehityksen kuvaajana.
Timonen, Aino 1974  Suomen ja Neuvostoliiton välisen valtiovierailuinstituution kehitys vuosina 1954-1970 ja vierailujen yhteydessä valtalehdistössä käyty keskustelu Suomen ja Neuvostoliiton välisistä suhteista.
Ylikoski, Jaakko 1974  Talvisodan tiedotustoimintaa. Suomen Neuvostoliittoon suuntaama rintamapropaganda ja sen antama kuva talvisodasta lentolehtis- ja kaiutinpropagandan valossa tarkasteltuna.
Dumell, Mats 1973  Tillkomsten av exportpremier för mjölkhushållningsprodukter.
Ahola, Tero 1973  Leo Laukki Amerikan suomalaisessa työväenliikkeessä.
Graae, Kristiina 1973  Nuorsuomalaisen puolueen suhtautuminen porvarillisten puolueiden yhteistyöpyrkimyksiin toisella sortokaudella.
Heikkilä, Hannu 1973  Kirkollisten lehtien suhtautuminen työväenliikkeeseen ja oikeistoradikalismiin vuosina 1928-1932.
Henriksson, Markku 1973  Punainen tasanko – Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain ekspansiosta tasankointiaanien alueelle vuosina 1860-1900.
Häikiö, Kristiina 1973  Maalaisliiton suhtautuminen ns. kolmen suuren yhteistyöhön 1945-1948.
Hämäläinen, Pertti 1973  Aseistariisuntapuolueesta varustelupuolueeksi. Sosialidemokraattisen puolueen maanpuolustuspoliittisen linjan muuttuminen vuosina 1936- 1938.
Karvinen, Eero 1973  Strategiseen ajatteluun vaikuttaneet tekijät itsenäisyyden alkuvuosina.
Ketola, Eino 1973  Oskari Tokoin poliittinen toiminta vuosina 1917-1919.
Kihlberg, Eeva 1973  Ahvenanmaan itsehallintolakikysymys 1944- 1951.
Kiljunen, Kimmo 1973  Johdatus alikehityksen syiden määrittelyyn- alikehitys kapitalistisen maailmantalouden alistavien riippuvuussuhteiden ilmentymänä.
Laakso, Jaakko 1973  Kiinan kommunistisen puolueen päälinja ja suhde kansainväliseen kommunistiseen liikkeeseen vv. 1956- 1960.
Mäkinen, Timo 1973  Suomen autonomian ajan kielipolitiikka venäläisten näkökulmasta.
Paarnola, Veikko 1973  Suomen valtalehdistön suhtautuminen Nordek-suunnitelmaan.
Salonen, Laura 1973  Israel Suomen ulkopolitiikassa 1967.
Seppä, Tapio 1973  Yhteisen teollistamistavoitteen vaikutus Suomen sosialidemokraattisen puolueen ja kansallisen kokoomuspuolueen politiikkaan vuosina 1948-62.
Siegelbaum, Leena 1973  Suomen sosialidemokraattinen puolue ja Neuvostoliitto vv. 1920-1927.
Siipi-Kauppila, Ritva 1973  Kansallinen kokoomus ja moderata samlingspartiet.
Vilkkula, Seija 1973  Aunuksen väliaikainen hoitokunta ja hallitus v. 1919.
Stara, Ragnar 1972  Partibildning och partikoalitioner i brytningstider 1918-1920.
Stenroos, Paul 1972  Sveriges roll i fortsättningskrigets separat- fredsproblematik.
Johansson, Eira 1972  Suomen kommunistisen puolueen aatteellispoliittiset erimielisyydet 1960-luvulla.
Jääskeläinen, Risto 1972  Unkarin vuoden 1919 neuvostotasavallan kirkkopolitiikka.
Koskinen, Pentti 1972  Vuoden 1939 Ribbentrop-sopimuksen vaikutus Suomen johtavan lehdistön suhtautumiseen Neuvostoliittoon ja Saksaan.
Lindholm, Hannele 1972  Rabbe Axel Wrede ja Suomen kielikysymys.
Liski, Kaija 1972  Tasavallan suojelulaki vuonna 1930.
Multanen, Pertti 1972  Assuanin pato Egyptin kansallisena kehityssuunnitelmana. Assuanin patoprojektin merkityksen tarkastelua Egyptin ei-kapitalistisen kehityksen kannalta.
Nederström, Raili 1972  Johtavan lehdistön suhtautuminen Suomen ulkopolitiikkaan Kivimäen hallituksen aikana.
Niemelä, Heikki 1972  Helsingin yliopiston kielikysymyksen vaikutus maalaisliiton ja Kivimäen hallituksen välisiin suhteisiin.
Perttilä, Outi 1972  Suomen kristillisen työväen liitto poliittisena vaikuttajana 1907-1922.
Rosen, Hannele 1972  Amerikan Punainen Risti Venäjällä 1914- 1920. Siperian avustusaktio ja sen kehykset.
Seppinen, Jukka 1972  Reunavaltiopolitiikan maininkeja. Miksi reunavaltioiden ulkoministerien säännönmukaiset konferenssit päättyivät vuonna 1925?
Turtola, Martti 1972  Laivastokysymys Suomen sisäpolitiikassa 1920-luvulla. Vuoden 1927 laivastolakiin johtaneen poliittisen kehityksen tarkastelua.
Turunen, Jorma 1972 Suomen sosialidemokraattisen puolueen kriisi 1950-luvulla. Pääsuuntaerimielisyyksien kehitys ja niiden syyt SDP:n vuoden 1951 ylimääräiseen puoluekokoukseen.
Tähkävuori, Marja-Leena 1972  Cecil Rhodesin imperialistisen ideologian vaikutus Englannin Afrikan politiikkaan.
Viljakainen, Jarmo 1972  Englannin kilpailu vaikutuksesta Kiinassa 1894-1902. Tutkimus siitä, kuinka Englanti joutui puolus- tamaan poliittisia ja kaupallisia etujaan Kiinassa Venäjää, Saksaa ja Ranskaa vastaan.
Viljakainen, Kirsti 1972  Englannin perustelut Kiinan-politiikalleen 1833-60. Historiallinen tutkimus Englannin eri piirien poliittisista perusteluista ja vaikutuksen voimakkuudesta Kiinan-politiikallaan vuosien 1833 ja 1860 välisenä aikana.
Terchag, Mohamed 1971  Histoire du mouvement panafricain.
Zaitri, Rachid 1971  Relations diplomatique et politique Franco-Allemande ainsi que leurs politiques de 1919 á 1933.
Eskola, Matti 1971  Kansainliitto alueellisen koskemattomuuden suojelijana.
Glader, Otto 1971  Asekätkentäjuttu.
Haataja, Lauri 1971  Yleislakkokysymys ja vuoden 1956 yleislakkoon johtanut poliittinen kehitys.
Hakkola, Antti 1971  Itä-Karjalan itsenäisyysliikkeen toiminta Suomessa Tarton rauhasta Karjalan kansannousun päättymiseen.
Helasti, Heikki 1971  Suomen ruotsinkielinen sanomalehdistö ja sota kesällä 1944.
Hietala, Ilkka 1971  Vihtori Kosola. Keulakuva vai kansanjohtaja?
Hietanen, Silvo 1971  Siirtoväen mielialaan vaikuttaneet tekijät talvisodan aikana ja Moskovan rauhan 1940 luomassa tilanteessa siirtoväen korvauslain säätämiseen asti.
Honkala, Lauri 1971  Suomen sosialidemokraattisen puolueen ulkopolitiikka vuosina 1938 – 22.6.1941.
Horte, Markku 1971  Suomen hallitus ja Itä-Karjalan kapina talvella 1921-1922.
Huikko, Timo 1971  Väinö Voionmaa ulkopoliitikkona 1920- luvulla. Väinö Voionmaan ulkopoliittinen ajattelu ja sen ilmeneminen hänen toiminnassaan.
Häikiö, Martti 1971  Suomi Englannin politiikassa vuonna 1939.
Kallio, Eero S. 1971  Ruija Suomen ja Norjan suhteissa 1930- luvulla.
Kallio, Seppo 1971   Urho Kekkonen ja äärioikeisto 1930-luvulla. V. 1938 tapahtuneen IKL:n lakkautusyrityksen syy-yhteydet ja seuraukset.
Karila, Risto 1971  USA:n Iranin-politiikka toisesta maailmansodasta Mossadeqin hallituksen kukistumiseen.
Kilkki, Pertti 1971  Puolustusvoimain joukko-osastolehdistö ja ulkopolitiikka vuosina 1925-1939.
Lahtinen, Matti 1971  Kuilun partaalla vuoden 1917 toisilla valtiopäivillä. Vuoden 1917 toiset valtiopäivät ja poliittisen jännityksen kiristyminen työväestön ja porvariston välillä.
Lehtimäki, Jorma 1971  Paasikiven linjan omaksuminen Suomen johtavassa lehdistössä vuosina 1944-1948.
Maasalo, Erkki 1971  Henrik Ramsayn ulkoasiainministerikausi 1943-1944. Suomi etsii tietä rauhaan.
Niskanen, Timo 1971  Suomen puoluelehdistön suhtautuminen Suomen ja Neuvostoliiton välisiin hyökkäämättömyyssopimus- neuvotteluihin vuonna 1926.
Piekka, Risto 1971  Suomi etsii turvallisuuttaan pohjoismaisesta puolustusliitosta. Suomen turvallisuuspolitiikan Ruotsi-suuntaus T.M. Kivimäen puheesta 5.12.1935 jatkosodan syttymiseen 26.6.1941.
Rusi, Alpo 1971  Suomen sodanpäämäärät jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941 – sensuurin näkökulma.
Soukkio, Aila 1971  Francon puolueettomuuspolitiikka toisessa maailmansodassa.
Summa, Tarja 1971  Amnestiakysymyksen eduskuntakäsittelyyn vaikuttaneet tekijät 1919-1922.
Tarkoma, Jarno 1971  Talouden järjestelmä kansallissosialismin ideologiassa.
Toikka, Pauli 1971  McNamara-doktriini ja ydinasekilpailu.
Tuomioja, Erkki 1971  Suomalaisen öljynjalostusteollisuuden perustaminen.
Wiinamäki, Tanja 1971  Puolustuskysymys Suomen johtavassa lehdistössä vuosina 1940-1941.
Aho, Matti 1970  Suomen sisäpoliittinen kehitys välirauhasta vuoden 1948 valtiollisiin vaaleihin.
Hentilä, Seppo 1970  Nuordemokraattinen oppositio ja Ruotsin sosialidemokratian kriisi. Vasemmistoradikaalisen virtauksen kansainvälinen tausta ja heijastuminen Ruotsin sosialidemokraattiseen työväenpuolueeseen ministerisosialismiin johtaneella kehityskaudella (1908-1914).
Jääskeläinen, Markku 1970  Meksikon taistelu öljystään. Historiallinen tutkimus Meksikossa olleiden ulkomaisten öljyomaisuuksien kansallistamiseen (vuonna 1938) johtaneista tekijöistä ja kansallistamisen poliittisista seurauksista.
Kaivola, Raija 1970  Ruotsalaisen kansanpuolueen suhtautuminen eduskuntaan ja senaattiin vuosina 1906-1912.
Mikkonen, Timo 1970  Kuuban ohjuskriisin syntyminen ja presidentti John F. Kennedyn toiminta.
Nieminen, Jorma 1970  Suomen sosialidemokraattisen puolueen sisäinen oppositio vuosina 1944-1947.
Pirilä, Pekka 1970  Kärki ry.
Seppinen, Ilkka 1970  Suomen ja Neuvostoliiton väliseen vuonna 1932 solmittuun hyökkäämättömyyssopimukseen johtanut kehitys.
Torstila, Pertti 1970  Kansainvälisestä armeijasta vapaaehtoisiin valmiusjoukkoihin. Kysymys kansainvälisestä sotilaallisesta voimasta ja toiminnasta Kansainliitossa ja Yhdistyneissä Kansakunnissa.
Turtola, Jussi 1970  Saksan idänpolitiikka ”toisella raiteella” 1933- 36. Metodinen tarkastelu diplomatian historian hedelmällisyydestä Saksan Suomen-politiikan toisen maailmansodan esivaiheessa.
Wuotila, Kaarina 1970  Kielioloja koskeva lainsäädäntö Suomen itsenäisyyden alkuvuosina.
Hanhikorpi, Erkki 1969  Kemin lakot kesällä 1949. Eräs sosialidemokraattien ja kommunistien valtataistelun merkittävä tapahtuma.
Hiltunen, Erkki 1969  A.W. Ervasti poliittisena kirjailijana ja sanomalehtimiehenä.
Holopainen, Erkki 1969  O.V. Kuusinen Suomen työväenliikkeessä vuosina 1905-1918.
Huovila, Anssi 1969  Valtion tiedotuslaitoksen toiminta jatkosodan alusta hyökkäysvaiheen loppuun v. 1941.
Hägglund, Gustav 1969  Talvisodan rauhaan johtanut poliittinen ja sotilaallinen kehitys.
Jokinen, Esko 1969  Saksan sotavoimien oleskelu Lapissa 1940- 1945 ja sen paikalliset vaikutukset.
Lamponen, Eino 1969  Israelin ja Arabimaiden väliset ristiriidat.
Lehtimäki, Pentti 1969  Liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle vuosina 1918-1920.
Nikkinen, Martti 1969  Suomen avunanto Virolle marraskuusta 1918 kevääseen 1919.
Panula, Maija 1969  Suomen armeijan upseerikriisi vuosina 1924- 1926.
Pölönen, Jorma 1969  Suomen Aseveljien Liiton vaikutus Suomen poliittiseen elämään vuosina 1940-1945.
Rautiainen, Pentti 1969  Vuoden 1918 tapahtumien poliittinen sisältö kirjallisuuden kuvaamana.
Autti, Erkki 1968  Saksan alueellinen laajeneminen Suomen johtavassa lehdistössä maaliskuusta 1938 toukokuuhun 1939.
Hemminki, Esa 1968  Suomen porvarilliset puolueet ja hallituskysymys syksystä 1922 kevääseen 1924.
Hulkko, Eero 1968  Maalaisliitto ja lapuanliike.
Juurola, Esa 1968  J.W. Kedon poliittinen toiminta.
Järvinen, Pentti 1968  Työväen Sivistysliiton perustamiseen ja kehitykseen vaikuttaneet aatteelliset ja poliittiset ristiriidat.
Karvinen, Anna-Liisa 1968  Eetu Salin Suomen työväestön herättäjänä (1893-1910).
Kontula, Olavi 1968  Sanomalehti Karjala ja lapuanliike.
Kuusalo, Raija 1968  Aseistariisuntakysymys Kansainliitossa 1920- 1925 sekä myöhemmät kehitysvaiheet pääpiirteittäin toiseen maailmansotaan saakka.
Latvanen, Marja 1968  Santeri Alkion valtiollinen toiminta ja mielipiteet vuosina 1918-1922.
Liimatainen, Risto 1968  Eliel Johnsson (Soisalo-Soininen) – myöntyvyysmies ensimmäisen sortokauden politiikassa.
Mäkeläinen, Arja 1968  Genovan konferenssi.
Reimaa, Markku 1968  Suomalaisia arviointeja Saksan hyökkäys- sodista v. 1939-1941.
Ritola, Anna-Maija 1968  K.N. Rantakari Uuden Suomen Johanneksena.
Sario, Jorma 1968  Edvard Valpas. Vanhan työväenliikkeen luokkataistelija.
Sirniö, Aila 1968  Sosialistinen yhtenäisyyspuolue.
Suominen, Matti 1968  Suomen puolueet ja Puolan ja Neuvosto- Venäjän välinen sota 1920.
Tarvas, Timo 1968  Pakinoitsija Sasu Punanen ja Lapuanliike 1929- 1930.
Tuomarla, Pertti 1968  Pakinoitsija Sasu Punanen ja presidentinvaalit Suomessa 1919-1937.
Wittfooth, Veikko 1968  Suojeluskuntaselkkaus vuonna 1921.
Asunmaa, Pirkko 1967  K.F. Kivekäs sanomalehtimiehenä.
Hakkarainen, Marja 1967  Työmiehen ja Kansan Lehden vastakohtaisuus 1899-1906.
Hansen, Eeva 1967  Juutalaiskysymyksestä käyty keskustelu Suomessa 1880-luvulla.
Hillo, Jaakko 1967  Saksaan nojautuva Irlannin itsenäisyysliike 1914-1916.
Korpi, Anna-Maija 1967  Lauri Ingman Suomen hallituspolitiikassa 1918-1925. Ensimmäisestä pääministerikaudesta vuonna 1924 muodostetun Ingmanin ministeriön eroon.
Kunttu, Heikki 1967  Oikeistopuolueet ja Tarton rauha.
Kuusi, Antti 1967  Jonas Castrén – vastarintamies Suomen politiikassa suurlakosta maailmansotaan.
Ollikainen, Ilpo 1967  Suomen taloudellisen lehdistön suhtautuminen sotakorvauskysymykseen vuosina 1944-1952.
Vanhala, Pekka 1967  Työmaapainostus ja työrauhalain synty poliittisina kysymyksinä 1920-luvun lopulla.
Arrakoski, Olavi 1966  Peltomies – maahenkinen viikkolehti.
Asunmaa, Martti E. 1966  Oulun työväenliike vuosina 1907-1916.
Enomaa, Erkki 1966  Espanjan sisällisota 1936 Suomen johtavassa päivälehdistössä.
Enävaara, Reijo 1966  Suomen pienviljelijäin puolue.
Hissa, Jaakko 1966  Abessinian sota Suomen johtavassa lehdistössä.
Huhtanen, Helena 1966  Suomenmaa ja parlamentarismin ja demokratian kriisi vuosina 1930-1932.
Kivistö, Karita 1966  Karl Emil Ferdinand Ignatiuksen poliittiset mielipiteet.
Klinge, Timo 1966  Suomen merenkulku toisen maailmansodan politiikassa.
Koponen, Timo 1966  Hj.J. Procopén ensimmäinen ulkoministerikausi 1924 – 1925.
Lyytinen, Eino 1966  Euroopan yhdistymisaate maailmansotien välisenä kautena.
Manninen, Pulmu 1966  Tekla Hultin poliitikkona.
Mattila, Tapio 1966  Nykypäivä. Eräs edistyksellinen lehtikokeilu vuosina 1935-1939.
Metsä, Tapio 1966  Kyösti Kallion poliittinen toiminta hänen eroamiseensa senaatista 1918.
Sippola, Paavo 1966  Suomen johtavan lehdistön suhtautuminen Moskovan neuvotteluihin syksyllä 1939.
Tarkka, Jukka 1966  Miten vuonna 1945 syntyi laki sotaan syyllisten rankaisemiseksi.
Törmälä, Pentti J.M. 1966 Uuno Hannulan poliittinen toiminta vuosien 1917-1944 tapahtumissa
Viitala, Heikki 1966  Kahden tulen välissä. Suomalainen ”rauhanoppositio” vuosina 1940-1944.
Fogelholm, Ragnar 1965  Nya Argus ja ajan poliittisen ja sosiaaliset ongelmat. Lehden perustamisesta itsenäisyyden alkuun (1908- 1919).
Karttunen, Sakari 1965  Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura vuonna 1940.
Mansala, Arto 1965  Otto Stenroth Suomen ulkopolitiikassa.
Poutiainen, Aimo 1965  K. H. Wiik poliitikkona.
Räisänen, Kari 1965  Ajan Suunnan valtiolliset ja kasvatukselliset ihanteet vv. 1932-1939.
Salkola, Marja-Leena 1965  Yrjö Mäkelin, julistaja ja poliitikko.
Siltala, Pekka 1965  Suomen aktivistilehdistön poliittiset asenteet helmikuun manifestista 1899 vasemmistosuuntauksen päättymiseen.
Suomi, Juhani 1965  Risto Rytin valmistuminen Suomen politiikan johtoon.
Vannas, Severi 1965  Isänmaallinen kansanliike ja papisto.
Autti, Pekka 1964  Suomen Sosialidemokraatin idänsuhteet vuonna 1934.
Korvenheimo, Pekka J. 1964  Helsingin Sanomien suhtautuminen Amerikan Yhdysvaltoihin jatkosodan aikana vuosina 1941- 1944.
Laxén Herman 1963  En studie i Pehr H. Norrméns politiska verksamhet.
Apunen, Osmo 1963  Ulkopolitiikka Jahvetin radiopakinoissa v. 1941.
Jakovlew, Mirjam 1963  Suomen jääkäreiden etujoukon aatteelliset ja sosiaaliset lähtökohdat sekä sijoittuminen itsenäistyneessä Suomessa.
Kalela, Jorma 1963  Ruotsin ulkoministeri Hederstiernan ehdotus Suomen ja Ruotsin puolustusliitoksi ja ulkopoliittinen keskustelu Suomesta syksyllä 1923.
Summanen, Eino 1963  Varsovan sopimus Suomen yleisessä mielipiteessä.
Vuorjoki, Asko 1963  Akateemisen Karjala-Seuran ulkopoliittinen linja.
Puntila, Sinikka 1962  Suomen sosialidemokraattien ulkopoliittinen suuntautuminen vuosina 1918-1920.
Saarivirta, Sirkka-Liisa 1962  J.H. Vennola ja Suomen ulkopoliittiset orientoitumispyrkimykset 1922-1923.
Sillanpää, Kari J. 1962  Ajan Suunnan ulkopolitiikka Münchenin kokeessa syksyllä v. 1938..
Valkonen, Martti 1962  Risto Rytin hallitus.
Ruukki, Risto 1961  Hallituskysymyksen ratkaisu maaliskuussa 1917.
Toivanen, Erkki M. 1961  Petsamon nikkelikysymys Suomen ulkopolitiikassa.
Jääskeläinen, Mauno 1960  Itä-Karjalan kysymys. Laajennusohjelman synty ja sen toteuttamisyritykset Suomen ulkopolitiikassa vuonna 1918.
Pajari, Outi 1960  Aunuksen retki v. 1919.
Uusitalo, Kari 1959  Suomen vasemmistoradikaalisen työväenliikkeen synty ja kehitys vuoteen 1923.
Varjonen Risto 1959  Tannerin hallitus ja porvarilliset päälehdet 1926-1927.
Kaurinkoski, Jaakko 1958 Aika. Puolueista riippumaton raittiusväen päivälehti.
Wessman, Raimo 1958  Viaporin sotilaskapina v. 1906 ja sen heijastusvaikutukset.
Iloniemi, Jaakko 1957  Yliopiston suomalaistamiskysymys maamme kulttuuri- ja poliittisessa aikakauslehdistössä vuosina 1932- 1937.
Klemola, Seppo 1957  Ympärysvaltojen interventio Pohjois- Venäjällä vuosina 1918 – 1919 ja Suomen yleinen mielipide.
Ahla, Urpu 1957  Petsamon saaminen Suomen yhteyteen.
Korhonen, Alpo O. 1956 Asevelvollisuusasia vuosien 1921-1922 valtiopäivillä.
Poukkula, Aila 1956 AKS:n perustamiseen johtanut sisä- ja ulkopoliittinen kehitys vuodesta 1918.
Vähimaa, Rauno 1956  Työväen mielialan kehittyminen Suomessa vuoden 1905 suurlakkoa ajatellen.
Meierdierks, Horst 1955  Frankrikes Polen-politik under åren 1789-1815.
Korhonen, Paavo 1955  Mäntsälän kapina, sen tausta, kehitys ja loppuselvittelyt.
Somerkari, V.-P. 1953  Kansanmiliisi Suomen itsenäisyyden ajan alkuvuosina poliittis-sosiaalisena ongelmana.
Vihavainen, Olli 1953  Ns. kapinavankien armahduskysymys Suomen eduskunnassa vuosina 1918-1923.
Wasastjerna, Hans R. 1953  Monarkistinen ohjelma. Esi- ja alkuvaiheista kuningasjulistukseen.
Wiio, Osmo A. 1953  Alfred Oswald Kairamon (Kihlman) poliittinen toiminta.
Vetre, Osmo 1951  Ulkopoliittinen mielipiteiden vaihto Suomen sanomalehdistössä 1930-luvun jälkipuoliskolla.
Vaarnas, Kalle 1951  Äänioikeuden ja eduskunnan uudistuskysymykset ennen suurlakkoa.
Tanninen, Aatto 1951  Ruhtinas A.S. Menshikov Suomen kenraalikuvernöörinä.