ETNOGRAFINEN KIRJOITTAMINEN – TASAPAINOILUA TIETEELLISEN JA LUOVAN VÄLILLÄ?

Etnografia on paitsi tutkimusprosessi ja näkökulma tiedon muodostumiseen myös prosessin kokoava – usein kirjallinen – esitys tutkittavasta ilmiöstä. Tämän lisäksi etnografinen kirjoittaminen on kiinteä osa koko tutkimusprosessia: kirjoitamme kenttämuistiinpanoja ja teemme jatkuvasti valintoja sen suhteen, mitä kirjata ylös. Samalla rakennamme argumentaatiota tutkimastamme ilmiöstä läpi tutkimusprosessin. Robert Emerson, Rachel Fretz ja Linda Shaw ovatkin kuvanneet kirjoitusprosessia itsessään analyysin välineeksi. Tekstiä kirjoittaessamme liikumme yksittäisten kentältä esiin nostamiemme katkelmien ja niistä kumpuavan yleisen analyysin välillä.

Meillä jokaisella on oma tyylimme kirjottaa, ja tämä tyyli heijastuu myös tutkimustekstiin. Tämä persoonallinen ote tekeekin etnografioiden lukemisesta paitsi tiedollisesti antoisaa usein myös elämyksellistä. Mitä elävämmäksi tekstin onnistumme kirjoittamaan, sitä läheisemmäksi tutkimuksen ihmiset ja heidän kokemuksensa lukijalle muodostuvat. Samanaikaisesti tieteenalamme asettaa omat raaminsa kirjoittamisellemme. Kutakin lausetta kirjoittaessaan kansatieteilijäkin miettii, mitä ja miten asiansa muotoilisi ollakseen uskollinen tutkittavilleen, viedäkseen tutkimusta luovasti ja kriittisesti eteenpäin ja kiinnittyäkseen jollain tavoin tieteenalan traditioon – vaikka sitä haastaen.

John van Maanen on kuvannut etnografista kirjoittamista yhdeksi tarinan kerronnan muodoksi, ja James Clifford on korostanut etnografian luonnetta yleensä kokeellisena ja osatotuuksia tuottavana. Etnografinen kirjoittaminen onkin jännittävä yhdistelmä subjektiivisen tiedon kirjaamista, uuden tiedon – ja ymmärryksen – tuottamista ja samalla tiedon palauttamista kentälle, kirjoittamista usealle eri yleisölle.

Tätä etnografisen kirjoittamisen prosessia pohdittiin vuoden alkukuukausina kansatieteessä Etnografisen kirjoittamisen kurssilla. Kun analysoimme opiskelijoiden kanssa lukukokemuksiamme etnografisista tutkimuksista, nousi keskeisimmiksi hyvän etnografian piirteiksi yllätyksellisyys, havainnollisuus, näkökulmien moninaisuus ja elävyys mutta myös selkeys ja ilmiön riittävä taustoittaminen. Kaikki ominaisuuksia, jotka yhdistyvät myös van Maanenin ja Cliffordin käsityksiin etnografiasta.

Yksi kurssin harjoituksista oli blogin kirjoittaminen omasta tutkimusteemasta tai kokemuksesta kansatieteen kentältä. Tutkija- ja tiedeblogeille voidaan asettaa monenlaisia tavoitteita tutkimusprosessin avaamisesta poliittiseen vaikuttamiseen. Opiskelijoiden tekstit kertovat kansatieteilijän roolin opiskelusta ja omaksumisesta, erilaisista kohtaamisista tutkittavien ihmisten, ilmiöiden ja omien ajatusten kanssa; teemoista, jotka varmasti omina variaatioinaan ovat tuttuja kaikille tutkimusprosessissa mukana olleille. Samalla hahmottuu myös tutkijablogin luonne yhtenä etnografisen kirjoittamisen muotona: osana analyysiprosessia sekä subjektiivisen tiedon ja yleisen analyysin välistä suhdetta avaavana toimintana.

Tulevan viikon aikana Kanssatieteilijä julkaisee opiskelijoiden kurssilla kirjoittamia blogitekstejä. Mukana ovat kaikki tekstinsä julkaistavaksi halunneet. Kiitos, Anu Skön, Marika Tarkiainen, Heidi Hemming ja Otto Valaja! Miira Kuvajan ja Piia Myllykosken blogeihin voi tutustua heidän omilla sivuillaan, joihin löytyy osoitteet alla.

Victoria Costello on todennut hyvän blogikirjoituksen olevan (muun muassa) persoonallinen: teksti, jossa ei pelätä näyttää tunteita tai ottaa kantaa. Tiede on aina luovaa, kansatieteilijän onni on tehdä siitä myös tarinallista. Tervetuloa persoonallisten tekstien pariin!

 

Piia Myllykosken blogi: http://piententaikapiiri.blogspot.fi/2017/02/satuja-soitosta-kirja-leyy-televisio-ja.html

Miira Kuvajan blogi: https://blogs.helsinki.fi/mkuvaja/

Ohjeita tutkijablogin pitämiseen: https://blogs.helsinki.fi/tiedeviestinta/verkko/tutkijablogin-pitaminen/

Leave a Reply

Your email address will not be published.