ETNOLOGISET SILMÄLASIT?

Kanssatieteilijän vieraana Anu Skön

Muistan opintojen alkuluennoilta, kuinka professori Katriina Siivonen puhui etnologisista silmälaseista. Tunnistin heti tuollaiset itselläni olleen jo jonkin aikaa. Ajattelenkin, että etnologian opiskelija on tavallista herkempi havainnoimaan ympäröivää maailmaa.

Tuleva kansatieteilijä on kentällä koko ajan aistit valppaina ja etnologiset silmälasit kirkkaaksi kiillotettuna. Kenttä on uusi ja innostava. Moniulotteinen etnografia antaa meille mitä ihmeellisimpiä ajatuksia menetelmistä. Esimerkiksi ruotsalainen etnologi Billy Ehn kannustaa mitä moninaisimpiin menetelmiin. Hän on esittänyt bricolage-menetelmän, eräänlaisen kollaasin, jossa kaikki havainnot, nähdyt ja kuullut, sopivat tutkimusaineistoksi. Tästä innostuin itse aivan höyrähdykseen asti.

Ideat rönsyilevät kuin mansikantaimet, joskus kuivuen kokoon, toisinaan taas homehtuen liiallisesta kosteudesta. Kanditutkielmani ansiosta opin katsomaan taidetta ja valokuvia syvemmin. Nyt kun tutkin gradussani pieksuja, etnologiset silmälasini havainnoivat lähes kaiken. Minulle on muodostunut omituinen harrastus: olen alkanut katsella, mitä ihmisillä on jalassa. Vanhoista taideteoksista tutkailen, mitkä jalkineet aikalaisille on maalattu. Junassa syynään ihmisten kenkiä, teen niistä havaintoja ja omia tulkintojani.

Refleksiivisyys on päivän sana. Se on osa etnologin käsitekarttaa, osa menetelmää.   Refleksiivisyys on kuin likoämpäri, jossa (tuleva) tutkija tunnustelee aineistoja ja metodeja, tuo julki omat tuntemuksensa, onko kuumaa vai kylmää. Kansatieteilijä laittaa likoon itsensä totaalisesti. Miltä tämä havainto tuntuu, miten sen tulkitsee, entä jos asiaa katsoo näin, entä jos sittenkin toisin päin? Tuleeko hiki?

Koen etnologiset silmälasit toisinaan vähän rasittaviksi. Voisiko ne laittaa välillä komeroon? On väsyttävää havainnoida koko ajan.  Kun aikoinaan opiskelin hoitajaksi, niin puhuttiin aloittelevan hoitajan noviisivaiheesta. Noviisiajan jälkeen tulee kisällivaihe, sitten ammattilaisuus ja vasta pitkän kokemuksen saattelemana asiantuntijuus.  Sovellan ajatusta myös etnologiin. Milloin opiskelijasta tulee kansatieteilijä? Mikä se edes on tämä etnologi?

Tässä vaiheessa opintoja, gradua likoämpäristä puristaessani, tunnen olevani vasta noviisivaiheessa, jolloin kaikki uusi valvottaa. Vastaavasti tuoreena sairaanhoitajana pähkäilin sairaskertomuksia vielä kotonakin. Vasta vuosien saatossa tiedosta tuli niin arkipäiväistä, että tietoa ei tarvinnut käsitellä kaiken yötä. Aloittelijasta, noviisista, oli tullut kokemuksen myötä jos ei aivan asiantuntija niin ainakin ammattilainen.

Näin uskon tapahtuvan myöskin kansatieteilijän kohdalla. Kansatieteilijä, etnologi, laittaa etnologiset silmälasinsa komeroon vasta sitten, kun aika on siihen kypsä. Sitten ei refleksiivisyyden pyykkiäkään tarvitse pyörittää koko yötä.

Luettavaa:

Hämeenaho, P. & Koskinen-Koivisto, E. (toim.) 2014. Moniulotteinen etnografia. Helsinki: Ethnos ry.

Benner, P, 1989. Aloittelijasta asiantuntijaksi. Helsinki:WSOY.

Kuva: The Doss House, Vladimir Makovsky, 1889. Venäläisen taiteen museo, Pietari. Kuvaaja: Anu Skön.

Leave a Reply

Your email address will not be published.