VOI KUINKA PIENINÄ PALASINA ONKAAN, MUN TUTKIMUSAINEISTONI MAAILMALLA

Kanssatieteilijän vieraana Heidi Hemming

”Tässä on Heidi Hemming hei, en kai soittele pahaan aikaan?”, aloitin puheluni kirjailija Vuokko Niskasen pojalle, Olli Österlundille torstaina 26.1.2017 noin kello 17.00. Olin hetkeä aiemmin saanut tietooni tutun tutun tutun kautta, että Niskasella on poika, joka asuu Savonlinnassa ja jonka puhelinnumero löytyy Enirosta. Edellisenä päivänä olin ottanut Vuokko Niskasen entiseen kustantamoon yhteyttä saadakseni kirjailijan yhteystiedot tai muuta infoa, mutta kustantamossa ei ollut enää tietoja Vuokosta, koska yhteistyöstä oli kulunut jo aikaa. Lähetin tiedusteluviestin myös toiseen Niskasen kanssa yhteistyötä tehneeseen kustantamoon sekä pohdin, kokeilisinko sosiaalisen median voimaa saadakseni yhteyden kirjailijaan.

Vuokko Niskanen on Sortavalassa vuonna 1933 syntynyt kirjailija, opettaja ja radio- ja televisiotoimittaja, joka on kirjoittanut 1970- ja 1980-luvulla omiin kokemuksiinsa pohjautuvia teoksia Hiekkalan lapsista. Kirjoissa käsitellään muistoja ja kokemuksia Karjalasta, evakkotaipaleesta ja sodasta lapsen näkökulmasta ja ne on suunnattu juuri lukemaan oppineille. Olen tekemässä pro gradu -tutkielmaa näihin Niskasen Hiekkalan lapset -kirjoihin liittyen, ja sen takia kirjailijaan tai kirjailijan sukuun yhteyden saaminen oli mielestäni ensiarvoisen tärkeää tutkimukseni kannalta. Gradussani haluan tutkia lapsuuden sota- ja poikkeusaikakokemuksia ja -muistoja Karjalasta sekä sitä, miten tätä aihepiiriä käsitellään lastenkirjallisuudessa.

Tutkimusprosessi lähtee yleensä ideasta, jota seuraa ideaan liittyvän aineiston kerääminen ja tutkiminen, aiheesta ja aiheen vierestä lukeminen sekä lisäideointi. Aineiston kerääminen on välillä haastavaa ja erilaisten tietolähteiden, kuten ihmisten, kirjallisen aineiston ja kuvamateriaalin tavoittaminen lähes salapoliisityötä. Mikäli tutkija haastattelee ihmisiä tutkimusaineistoa saadakseen tai tarvitsee lisätietoa yksityishenkilöiltä, joudun ainakin itse käymään läpi seuraavan ajatuskulun ja itsetutkiskelun: ”Kehtaanko vaivata; mitenköhän minuun suhtaudutaan, häiritsenkö? Miten kannattaa ottaa yhteyttä ja mihin aikaan; onko soitto parempi kuin viesti?” Oletan tämän arkuuden vaivaavan etenkin opiskelijoita, aloittelevia tutkijoita, joilla ei ole vielä niin paljon kokemusta tutkimusten ja tieteen tekemisestä.

Nyt kuitenkin tiedän, että pitää kehdata, uskaltaa ja kokeilla – vaikka sitten tieteen ja tutkimuksen nimissä ja hyväksi, mutta myös ja etenkin itsensä ja oman kiinnostuksensa takia. Pitää osata ja uskaltaa avata suunsa, pyytää apua ja käyttää kaikenlaisia suhteita sekä luoda uusia. Tutkijalta vaaditaan siis uskallusta, ehkä hieman röyhkeyttäkin, mutta ehdottomasti myös tilannetajua. Päätin siis kysellä kirjailijatuttaviltani apuja saadakseni yhteyden Vuokko Niskaseen. Yksi näistä tutuistani laittoi facebookiin seinällensä viestin 26.1.2017 noin kello 13, jossa huhuili Vuokko Niskasesta tietäviä pyytämään auttamaan graduntekijäystäväänsä mäessä. Puoli neljän aikaan minulla oli Niskasen Olli-pojan yhteystiedot ja jotain tietoa Vuokostakin.

En muuten soitellut kovin pahaan aikaan. Österlundin Olli oli ajamassa kaupasta kotiin, eikä ajanut puhelumme aikana ojaan suoralla tiellä, vaan suhtautui tutkimusaiheeseeni kannustavasti ja myötämielisesti, luvaten auttaa minua tutkimuksessani, jos vain voi. Lähetin hänelle puhelun jälkeen vielä sähköpostia, sovitusti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *