Esittely

Tutkimushanke 2018–2020, Koneen Säätiö

Valta, väestö, seksuaalisuus: syntyvyyden politiikka,

Hankkeessamme tutkimme yhteiskunnallisen avioliittonormin poliittista muotoutumista ja sen kyseenalaistamista osana modernisoituvan yhteiskunnan moraalinormien murrosta. 1960-luvun seksuaalista vapautumista tarkastelemme erityisesti yksilöiden toiminnan ja sen vaikutusten näkökulmasta: esiaviollisten suhteiden yleistymistä ja naisten tekemiä abortteja. Samalla pureudumme siihen, miten positiivisena näyttäytyvä universaalin avioliittonormin murtaminen ja seksuaalisuutta koskevien käsitysten murros on johtanut uudenlaisiin sokeisiin pisteisiin tiedon tuotannossa: suomalainen seksitutkimus on sivuuttanut aineistonsa seksuaalisen väkivallan. Lisäksi sen pitkittäistutkimukset ovat pysähtyneet historialliseen alkupisteeseensä eivätkä tunnista homoseksuaalisuuden muuttunutta asemaa yhteiskunnassa.

Tieteellisen tutkimuksen lisäksi hankkeessa kokeillaan taiteellisen esitystavan  mahdollisuuksia käsitellä affektiivisia tutkimusteemoja. Mukana on kaksi ansioitunutta sarjakuvataiteilijaa, Johanna Rojola ja Aino Sutinen, jotka työstävät tutkimustuloksia kuvalliseen muotoon.

Tavoitteenamme on tarkastella tiedontuotannon ja professionaalistuvan asiantuntija-avun näkemyksiä perheestä ja seksuaalisuudesta ja peilata sitä kohderyhmien ja -yksilöiden kokemuksiin ja omaan toimijuuteen. Kysymme miten nämä ovat historiallisissa tilanteissa kohdanneet, törmänneet ja ohittaneet toisensa. Erityshuomio kohdistuu erilaisiin yhteiskunnallisiin erontekoihin ja kategorisointeihin: kieleen, luokkaan, alueellisuuteen sekä erilaisiin tapoihin elää seksuaalisuutta ja perhettä. Tutkimus avaa samalla näköaloja tarkastella kriittisesti nykyisen seksuaalisuuden, perheiden ja väestön tutkimusta sekä neuvonta- ja tukitoimintaa.

Lähestymme 1960-luvulle ajoitettua murrosta, nk. seksuaalista vallankumousta, paikantamalla muutoksia, jotka tapahtuivat jo huomattavasti aiemmin ja toisia, jotka tapahtuivat vasta paljon myöhemmin. Lineaarisuuden sijaan tarkastelemme aikaa moniulotteisena. Huomiomme kehityskulkujen ristiriitaisuuden, väestöpoliittisten ideaalien ja perheille ja seksuaalisuudelle tarjottujen mallien sisäiset ristiriidat sekä sitkeästi normittavat ymmärrykset parisuhteesta, perheestä, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta.

Samalla pohdimme sitä, miten kaiken normatiivisuuden alla on ollut mahdollista murtaa, venyttää ja laventaa perheiden ja seksuaalisuuden malleja.  Olemme erityisen kiinnostuneita aineistoissamme näyttäytyvistä muutosvoimista, jotka ovat vaikuttaneet niin yksilöiden valintoihin kuin poliittiseen päätöksentekoon.

Hankkeessa kuvataan sitä, miten väestö- ja seksuaalipolitiikka rajasivat mahdollisia valintoja ja muokkasivat yksittäisten ihmisten elämänkulkuja. Toisaalta korostamme yksilöiden aktiivista toimijuutta: yksilöt eivät ole vain alistuneet rakenteisiin, vaan ovat toimineet niiden mahdollistamissa puitteissa.

Osahankkeet

Ei-toivottu raskaus ja abortti 1950–1960-lukujen Suomessa

Miina Keski-Petäjä

Väitöskirjahankkeessa tutkitaan 1950- ja 1960-luvun kokemuksia ei-toivotuista raskauksista sekä sitä, mitä mahdollisuuksia naisilla ja pareilla oli päättää lastenhankinnastaan aikana, jolloin vain harvoilla oli käytössä modernit ehkäisymenetelmät tai mahdollisuus aborttiin.

Kymmenet tuhannet suomalaisnaiset joutuivat turvautumaan aborttiin vuoden 1950 tiukan aborttilain aikana – suurin osa joutui tekemään sen laittomasti. Näistä kokemuksista tiedetään tutkimuksessa hyvin vähän.

Keskiössä on yhteiskunnan sääntöjen ja asiantuntijuuden – kuten abortintorjunnan käytäntöjen ja ehkäisyneuvonnan – vaikutus yksilön arkeen ja elämänkulkuun. Lisäksi tarkastellaan yhteiskunnallisen aseman, alueellisuuden ja verkostojen vaikutusta naisten toimintamahdollisuuksiin.

Tutkimuksessa selvitetään myös niitä prosesseja, jotka mahdollistivat vaiettujen aborttitoiveiden legitimitoitumisen 1960-luvun loppupuolen asiantuntija- ja julkisessa keskustelussa ja lopulta uudessa, liberaalimmassa aborttilainsäädännössä vuonna 1970.

Ajan aborttipolitiikka voidaan ymmärtää yksilöön ulotettuna medikalisoituna hallintana. Biovallan näkökulma jättää kuitenkin varjoon naisten kokemukset ja toisintaa jo pitkään toistettua kontrolliajattelua. Sosiaalihistoriallisella lähestymistavalla tuodaan näkyväksi naisten vahvaa toimijuutta ja omakohtaisia kokemuksia. Aborttilakia haastaneita naisia ei nähdä vain vallan kohteina vaan päinvastoin, heidän toimintansa muokkasi yhteiskunnan normeja ja lakeja.

Aineistona käytetään haastatteluaineistoja, kirjallista muistitietoa, asiantuntijakeskustelua, sikiönlähdetystuomioita, potilasasiakirjoja ja sairaaloiden arkistolähteitä. Tutkimusmenetelmät rakentuvat sirpaleista tietoa tulkitsevasta historiallisesta metodista ja kokemuksellisen aineiston hienovaraisesta analyysista. Aiheen arkaluonteisuuden takia tutkimuseettisiin kysymyksiin kiinnitetään erityisen suurta huomiota.

Väestöpolitiikka: porvarillisesta puolustusstrategiasta hyvinvointivaltioon?

Sophy Bergenheim

Osahankkeessa tarkastellaan perhettä, lisääntymistä ja seksuaalisuutta poliittisena välineenä tai politiikan kohteena. Siinä analysoidaan väestöpoliittisia tavoitteita ja uhkakuvia toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa sekä pohditaan niiden vaikutusta suomalaisen hyvinvointivaltion rakentumiseen. Tutkimuksen hypoteesi on, että 1940–50-luvun väestöpolitiikka oli porvarillinen puolustusstrategia, josta puolivahingossa kehittyi osa hyvinvointivaltiota 1970-lukuun mennessä.

Tutkimuksen kohteena ovat keskeiset sosiaali- ja terveysalan asiantuntijajärjestöt, Väestöliitto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto, suomenruotsalaiset Samfundet Folkhälsan ja Svenska Befolkningsförbundet (jota ei tiettävästi ole tutkittu lainkaan) sekä suomen- ja ruotsinkieliset Marttaliitot. Näiden järjestöjen edustajilla oli pääsääntöisesti (virallisia tai epävirallisia) kytköksiä porvarillisin puolueisiin ja järjestöihin, tosin Väestöliitossa toimi myös merkittäviä työläisnaisliikkeen aktivisteja.

Väestöpoliittiset toimijat ottivat usein mallia Ruotsista, jossa sovellettiin aikalaisittain modernia politiikkaa sosiaalidemokraattien johdolla. Suomalaiset toimijat käyttivät kuitenkin näitä moderneja toimintamuotoja konservatiivisella logiikalla: vakiinnuttaakseen perinteisiä perhe- ja sukupuolimalleja sekä valjastaakseen väestön työkaluksi ja tuotantovoimaksi. Porvarillisen väestöpolitiikan viholliskuvia olivat etenkin vasemmisto, Neuvostoliitto ja kaupungistuminen. Vihollisia vastaan taisteltiin kannustamalla perhekeskeiseen ja pientila-agraariseen elämäntapaan ja ajamalla erilaisia väestö- ja terveyspoliittisia uudistuksia (lapsilisät, neuvolat, äitiys- ja lapsihuolto). Toimintamuodoista kehittyi seuraavina vuosikymmeninä pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon leimallisesti liitettyjä piirteitä, osa universaalia ja sosiaalisen tasa-arvoon pyrkivää sosiaalipolitiikkaa.

Tutkimuksen aineistona on tutkittavien järjestöjen arkistoaineistot ja väestöpolitiikkaa koskevat erilaiset julkaisut. Aineistoa analysoidaan koselleckilaisen käsitehistorian avulla jälkinä ”menneestä nykyhetkestä”, jossa on pyritty hallitsemaan tuntemattoman tulevaisuuden uhkakuvia ja edistämään toivottuja kehityskulkuja. Käsitteitä ja retoriikkaa tutkitaan poliittisina ilmiöinä, jotka yhtäältä heijastelevat subjektiivista todellisuutta, toisaalta muokkaavat käsityksiä todellisuudesta, ihanteista ja ei-toivotusta. Analyysia täydennetään Bridget Andersonin kansalaisuus- ja rajateorialla.

Maahanmuuttotutkimukseen alun perin kehitetyn teorian mukaan kansalaisuus ei ole pysyvä tai mustavalkoinen kategoria, vaan on ehdollinen ja neuvoteltavissa oleva. Lisäksi se on historiallisesti muuttuva, rakentuu monesta vaiheesta ja esiintyy monessa muodossa. Väestöpoliittiseen diskurssiin on liittynyt myös julkilausuttua tai hienovaraisempaa keskustelua siitä, kuka kuuluu kansaan ja minkälaisin kriteerein yksilöitä sisällytetään tai suljetaan ulos kansalaisuuden kategoriasta.

FINSEX-aineiston uudelleenluenta ja seksitutkimuksen ylirajainen genealogia

Riikka Taavetti

Riikka Taavetin osahanke ottaa koko FINSEX-tutkimuksen − tutkimusasetelman, julkaisut, kirjoituskeruun ja survey-aineistot − uudelleenluennan kohteeksi. FINSEX-tutkimus on koostunut survey-tutkimuksista (1971, 1992, 1999, 2007, 2015) sekä vuonna 1992 toteutetusta kirjoituskeruusta. Se on vaikuttanut vuosikymmenten aikana merkittävästi käsityksiin suomalaisesta seksuaalisuudesta. Taavetti lukee FINSEX-tutkimuksen osana seksitutkimuksen ylirajaista historiaa, ja kysyy, miten suomalainen tutkimus asettuu yhtäältä suhteessa kansainvälisiin virtauksiin ja toisaalta suomalaisuuden ja suomalaisen erityisyyden tuottajaksi. Lisäksi Taavetti testaa mahdollisuuksia lukea FINSEX-tutkimuksen aineistoja toisin ja etsiä niistä aiemmin sivuutettuja käsityksiä ja kokemuksia seksuaalisuudesta.

FINSEX-tutkimuksen uudelleenluenta avaa näkökulmia suomalaisen seksitutkimuksen genealogiaan sekä sen asemaan osana modernin yhteiskunnan asiantuntijavaltaa. Tutkimuksessa kysytään, miten ja mihin tarkoitukseen seksitutkimus on kehittynyt ja miten tutkimukseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnan muutokset ja ihmisten muuttuneet tavat elää omaa seksuaalisuuttaan − sekä miten tutkimus on puolestaan vaikuttanut yhteiskuntaan, ihmisten elämään ja tapoihin käsitteellistää omia kokemuksiaan. Taavetti tarkastelee seksitutkimuksen historiaa osana ylirajaista tutkimusyhteistyötä, erityisesti suhteessa Suomen luonnollistettuun vertailuun naapurimaiden kanssa, osana yhtäältä Pohjoismaita sekä toisaalta suhteessa Viron ja Venäjän muodostamaan lähialueeseen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

FINSEX-tutkimuksen keräämät aineistot tarjoavat erinomaisia näköaloja siihen, miten Suomessa on eri aikoina ja eri tavoin kysyttynä ymmärretty seksi ja seksuaalisuus. Taavetti tutkii aineistossa esiintyviä kuvauksia samansukupuolisesta halusta ja homoseksuaalisuudesta sekä muuttuvia käsityksiä siitä, mitä on seksi tai mikä lasketaan seksuaaliseksi kokemukseksi. Lisäksi Taavetti pohtii seksuaalielämäkertojen uudelleenluennan mahdollisuuksia samansukupuolisen halun sekä väkivallan kokemusten kuvausten näkökulmista. Hän testaa myös metodisia mahdollisuuksia käyttää tietokoneavusteisia korpusanalyysimenetelmiä elämäkertojen tutkimuksessa.

Esiaviolliset heterosuhteet seksuaalielämäkerroissa parisuhdemallien tasa-arvoistuminen

Matleena Frisk

Osahanke avaa uusia näkökulmia 1960–1970-luvun seksuaalivallankumoukseksi kutsuttuun murrokseen tarkastelemalla sen ilmenemistä esiaviollisia seksisuhteita käsittelevissä omaelämäkerrallisissa teksteissä. Tutkimuksessa analysoidaan esiaviollisten suhdemallien muuttumista käyttämällä aineistona mm. FINSEX-tutkimuksen kirjoituskilpailuun lähettyjä anonymisoituja elämäkertoja.

Frisk tutkii, miten ahdistelu ja häirintä irtosivat käsitteellisesti normatiivisesta esiaviollisen suhteen kulusta erillisiksi ilmiöiksi. Miesten tai poikien tekemät aloitteet ja seksuaaliset lähestymisyritykset olivat osa 1900-luvun puolivälin normatiivista heteroseksuaalista seurustelua. Julkisessa keskustelussa tämänkaltainen toiminta alettiin käsitteellistää ahdisteluksi tai häirinnäksi vasta 1970-luvulta eteenpäin. Toisaalta tytön tai naisen antama suostumus oli usein epäselvä ennen kuin naimattomat naiset saattoivat tuoda esiin seksuaalista halua pelkäämättä sen vahingoittavan seksuaalista mainettaan.

FINSEX-tutkimukseen lähetetyissä elämäkerroissa on huomattavan paljon kuvauksia vakavasta seksuaalisesta väkivallasta. Tutkimushankkeessa käsitellään myös näitä kuvauksia ja pohditaan, millaisissa konteksteissa nämä kokemukset on ollut mahdollista kuvata osana elämänkulkua.

Lisäksi Frisk tarkastelee raskauden pelkoa esiaviollisia yhdyntäkokemuksia koskevissa 1960–1970-luvulle sijoittuvissa omaelämäkertateksteissä. Raskauden pelon hälvenemisen roolia heteroseksisuhteiden tasa-arvoistumisessa ei voi väheksyä. Miksi huoli ehkäisystä ja raskaaksi tulemisesta väheni tai jopa katosi niin nopeasti? Oliko kyse ehkäisypillerin saatavuudesta, kuten usein on esitetty? Mikä rooli oli vuonna 1970 voimaantulleella uudella aborttilailla, johon sisältyi sosiaalinen indikaatio? Entä esiaviollisen raskauden kulttuurisen merkityksen muuttumisella?

Avioliittoneuvonnan professionaalistuminen & Lapsettomuus yksilön ja yhteiskunnan ongelmana

Hanna Kuusi

Hävityn sodan jälkeinen huoli revenneistä ihmissuhteista, lisääntyneistä avioeroista ja heikosta vähälukuisesta kansakunnasta herätti ajatuksen avioliittoneuvonnasta. Ensimmäisenä tähän havahtuivat papit ja hieman myöhemmin Väestöliitto. Avioliittoneuvonta laajeni ja professionaalistui hyvin nopeasti, kirkolliset perheneuvojat olivat aluksi akateemisesti koulutettuja pappeja, myöhemmin lisäksi sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja, mutta myös maallikoiden rekrytointia kokeiltiin. Tutkimuksessa tarkastellaan avioliittoneuvonnan tulkintoja avio-ongelmista osana modernisoituvaa yhteiskuntaa. Minkälaisia yhteiskunnallis-sosiaalisia selityksiä on esitetty, miten avioliiton ongelmia on psykologisoitu?

Brittiläisessä tutkimuksessa on huomattu, että 1950-luvun psykologisoiva avioliittoneuvonta pehmensi suhtautumista avioeroihin ja oli vaikuttamassa syyllisyyskysymysten lieventymiseen. Suomessa perheneuvonnan suhtautuminen avioliittoon on ollut hyvin konservatiivinen. Onkin kiinnostavaa kysyä, mitä avioliittoneuvonnan psykologiset tai yhteiskunnalliset painotukset ovat merkinneet neuvonnan kohteiden kannalta. Vaikka institutionaalisella tasolla neuvonta on ollut hyvin normatiivista, ovat neuvojat rohkaisseet välillä myös irtiottoihin. Tarkastelun kohteena on erityisesti kirkollinen perheneuvonta, jonka arkistoaineistoa säilytetään Kirkkohallituksen arkistossa. Lisäksi tehdään vertailua Väestöliiton avioliittoneuvontaan.

Avioliittoneuvontaan kytkeytyvät myös etenkin ei-toivotun lapsettomuuden kysymykset. Pronatalistisessa ilmapiirissä lapsettomuus on ollut stigmatisoiva ja vaikea kysymys. Tahatonta lapsettomuutta on selitetty niin biologisilla kuin psykologisoivilla tekijöillä ja fokuksessa on ollut itsestäänselvästi nainen.

Toisaalta esimerkiksi Jan Van Bavel ja Jan Kok ovat argumentoineet tietoisen lapsettomuuden olleen jo sotien välisenä aikana osoitus modernista individualismista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lapsettomuuspuheen muotoutumista diskursiivisella tasolla sekä lääketieteellisessä että populaarissa julkisuudessa 1950–70-luvuilla. Lisäksi hyödynnetään elämäkerrallista aineistoa kokemuksellisten näkökulmien avaamiseen.

Taiteellinen näkökulma

Johanna Rojola ja Aino Sutinen

Hankkeen taiteellisena antina sarjakuvataiteilijat työstävät laadullista ja määrällistä tutkimustietoa kuvalliseksi ilmaisuksi. Hankkeen työvaiheita ja tuloksia käsitellään mm. populaarien artikkelien ja blogikirjoitusten sekä sosiaalisen median kuvituksina, monimuotoisena infografiikkana, videoina sekä sarjakuvanovelleina. Fiktion keinoin on mahdollista tuoda näkyviksi vaitiolovelvollisuuden alaisista aineistoista välittyviä tyypillisiä tarinoita.

Tutkimuksen aihepiiri on sensitiivinen ja affektiivinen: pronatalistista tasapäistämistä, laittomia abortteja, lapsettomuutta, seksuaalista väkivaltaa ja sokeutta homoseksuaaliselle halulle. Sarjakuvataiteen avulla on mahdollista välittää ja käsitellä voimakkaan tunnepitoisia teemoja, joita tieteellinen esitystapa ei tavoita.

Tutkimushankkeessamme hyödynnetään sekä tähän asti katveeseen jääneitä arkistoaineistoja, että syvennytään uusin näkökulmin jo tunnettuihin aineistoihin. Rohkea avaus on myös lukea kansainvälisesti merkittäviä suomalaisia seksitutkimusaineistoja uudelleen kriittisellä otteella. Samoin rohkeaa on kontrafaktuaalinen katse menneisyyteen: nykyinen tilanne on sattumien ja tahattomien vaikutusten seurausta ja aivan toisinkin olisi voinut käydä.

 

Kansikuva: Helsingin kaupunginmuseo, Unto Säilä CC BY 4.0.