Lelumielenosoitus metsien käytöstä

Kehittämämme työpajan ideana on tutustuttaa oppilaat metsien käyttöön ja niihin liittyviin ongelmiin ja mahdollisuuksiin työpajan muodossa.  Lisäksi tavoitteena on esitellä opiskelijoille mielenosoituksen yhtenä vaikuttamisen muotona.Työpajassa oppilaat valitsevat metsiin liittyvän aiheen ja näkökulman, jonka puolesta he haluavat ilmaista mielipiteensä. Mielenosoittajina toimivat pehmolelut tai muut lelut, jotka he tuovat itse kotoa tai opettaja on paikalle hankkinut. Työpajan avulla opiskelijat pääsevät pohtimaan metsiin liittyviä aiheita, kuten avohakkuita ja monimuotoisuutta monelta eri kantilta tieteellisen tiedon pohjalta.

Alkuperäinen idea lelumielenosoitukseen on Pinja Siparin kehittämästä Open ilmasto-oppaasta, josta löytyy paljon muitakin hyviä ideoita koulujen vaikuttamistoimintaan. (https://openilmasto-opas.fi/10-ideaa-koulun-ilmastotoimintaan-jos-lakko-tuntuu-hankalalta/)

Kohderyhmä, jolle työpaja on suunniteltu on lukion maantieteen kolmas kurssi, jossa tarkastellaan ihmismaantieteen ilmiöitä. Yksi kurssilla käsiteltävistä aiheista on metsien käyttö. Aihe on erityisesti Suomessa hyvin ajankohtainen tällä hetkellä, joka voi motivoida opiskelijoita. Opiskelijat, joille työpaja suunniteltiin, olivat ennen kurssia tehdyssä kyselyssä vastanneet, että kokivat mielenosoituksen melko toimivana vaikuttamisen muotona, joten siitäkin näkökulmasta työpajan aihe tuntui sopivalta tälle ryhmälle.

Työpajan tavoitteena on herätellä opiskelijoiden ajatuksia siitä, onko metsien käyttö tällä hetkellä kestävällä pohjalla Suomessa sekä siitä, mitkä metsiin liittyvät aiheet ovat itselle tärkeitä ja mihin haluaa vaikuttaa. Tunnin aikana metsien käyttöä käsitellään sekä yleisesti että monista näkökulmista: ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta. Jotta myös tiedolliset tavoitteet täyttyvät, voi oppilaita pyytää lukemaan etukäteen oppikirjasta metsiä käsittelevän kappaleen, korostaa tiedonhakua näkökulman valitsemisessa sekä iskulauseiden miettimisessä mielenosoitukseen sekä tarjota helposti sovellettavaa tietoa joko tunnin alussa aihetta alustaessa tai tunnin lopussa samalla kun mielenosoituksia esitellään. Affektiivisena tavoitteena on luoda ymmärrystä siitä, millaisia mahdollisuuksia opiskelijoilla on vaikuttaa. Jotta affektiiviset tavoitteet täyttyvät, voi työpajan aikana olla mielekästä pohtia sitä, miten mielenosoittamisella voi vaikuttaa ja mihin tai keihin vaikuttaminen kohdistuu.

Työpajan vaikuttavuutta voidaan toteuttaa esimerkiksi kyselemällä oppilailta mielipiteitä työpajasta: Kokivatko he sen mielenkiintoisena? Voisivatko he kuvitella tekevänsä työpajaa muissa aiheissa? Missä? Saivatko he mielipiteilleen uusia puolustuksia ja toisaalta herättikö toisten mielipiteet uusia ajatuksia? Lisäksi yleisellä tarkastelulla työskentelyvaiheessa voidaan arvioida opiskelijoiden toimintaa ja nähdä kuinka aktiivisesti he ovat mukana ideoimisessa ja kuinka he toteuttavat työpajaa. Vaikuttavuuden lisäämiseksi työpajan lopputuloksia kannattaa julkaista sosiaalisessa mediassa. Ohessa linkki yhteistyölukion Instagram-julkaisuun työpajasta ja sen lopputuloksista.

https://www.instagram.com/p/BxHiGkQHhc8

Liitteinä metsätyöpajan tuntisuunnitelma, työpajan alussa pitämämme alustus aiheeseen sekä lisämateriaalina tietoa Suomen metsien käytön kestävyydestä viitaten BIOS-tutkimusryhmän julkiseen kirjeeseen.

Alustus

Tuntisuunnitelmapohja

Lisämateriaali

Terveisin ryhmä 3

Eeva, Hanna ja Sara

Published by Deleted User

Special user account.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *