| Validointi on dialektisen käyttäytymisterapian avainkäsite. Se tarkoittaa tunteen tai kokemuksen oikeaksi, päteväksi tai todeksi vahvistamista. Sen tarkoituksena on vahvistaa ja rakentaa minuuden kokemuksia ja merkityksiä oikeiksi ja aidoiksi. Validoinnin kautta asiakas ja hänen todellisuutensa kohdataan empaattisesti hyväksyen, ymmärtäen sekä näitä aktiivisesti ilmaisten.
Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan, miten dialektisen käyttäytymisterapian määrittelemät validoinnin eri tasot toteutuvat pitkän psykoterapiaprosessin aikana sekä lisääntyykö asiakkaan itseä validoiva puhe prosessin edetessä. Hypoteesina on, että eri validointitasot esiintyvät aineistossa, vaikka terapeutti ei ole niiden käyttöön koulutettu. Tutkimusaineistona on kaksi ja puoli vuotta kestäneen koulutuspsykoterapian kolme istuntoa. Ne valittiin satunnaisesti terapian alku-, keski- ja loppuvaiheesta. Aineisto luokiteltiin viiteen validointitasoon terapeutin validointia ilmentävistä reaktioista. Itseä validoiva puhe luokiteltiin asiakkaan sekä terapeutin reaktioista sekä huomioitiin niissä tapahtuneet muutokset. Tämä tutkimus osoitti, että hypoteesi piti paikkansa ja aineistosta oli todennettavissa kaikki viisi tutkimuskohteena olevaa validointitasoa. Tuloksista käy ilmi, että validoinnin määrä vaihteli tapaamisesta toiseen. Terapian alkuvaiheessa validointia esiintyi toisiksi eniten, keskivaiheilla eniten ja lopussa kaikista vähiten. Myös käytetyt validointitasot vaihtelivat tapaamisesta toiseen. Asiakkaan itsen validointi lisääntyi ja muuttui prosessin edetessä. Tutkimuksessa käytetty taustateoria esittää, että terapian loppupuolella terapeutin validointi pitäisi vähentyä ja asiakaan alkavan enemmän validoimaan itse itseään. Tulosten perusteella näin tapahtui myös tässä tutkimuksessa. Sanna Juurakko: ”Totta kai jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi”. Validointi ja itsen validointi. Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-2022.
|
”Kuinka paljon asiakas kestää, kestänkö minä…” Miten asiakkaan riskipositio voi näkyä terapeuttisessa suhteessa terapeutin vastatunteiden kautta?
Psykoterapiassa on kyse suhteessa olon muutoksesta, missä ihmisen riskipositio kertoo tämän muutoksen läheisyydestä. Riskipositiossa ihmisessä viriää kivuliaita tunteita, jotka viittaavat sietämättömiin kokemuksiin, ydinkipuun. Terapeuttisessa suhteessa asiakkaan riskiposition läheisyys voi käynnistää suojautumista, joka voi pahimmillaan estää muutoksen kannalta merkittävien kokemusten ja tunteiden käsittelemisen. Psykoterapiassa on siis keskeistä se, miten riskipositioon viittaavia kohtia ja hetkiä tunnistaa asiakkaan ilmaisusta uudenlaisen suhteessa olon mahdollistamiseksi. Tässä opinnäytetyössä tarkasteltiin sitä, miten asiakkaan riskipositio voi näkyä terapeutin vastatunteissa terapeuttisessa suhteessa. Havainnollistavana aineistona käytettiin kognitiivis-analyyttisen koulutusterapian yhden terapiakäynnin tapausvinjettiä, joka oli valittu terapeuttiopiskelijan itsestään tekemien havaintojen ja näistä tehtyjen muistiinpanojen perusteella. Aineiston käsittelyssä käytettiin soveltaen Roberin (2016) kehittämää Terapeutin sisäisen keskustelun –metodia. Terapeutin itsestään tekemiä havaintoja kuten vastatunteita ja niiden yhteyttä terapiavuorovaikutuksen hetkeen jäsennettiin tarkemmin kognitiivis-analyyttisen terapian vastavuoroisen asetelman käsitteen avulla. Havainnollistavasta aineistosta havaittiin terapeutin pystyneen kytkeytymään vastatunteidensa avulla asiakkaan kokemuksellisiin positioihin ja tavoittamaan sekä tunnistamaan näiden avulla vuorovaikutuksessa hetkiä, jolloin asiakkaan kokemus lähestyi riskipositiota. Näin ollen terapeutin vastatunteet näyttäytyivät merkittävinä tietolähteinä muutosta mahdollistavien hetkien tunnistamisessa terapeuttisessa suhteessa.
Ilona Halme: ”Kuinka paljon asiakas kestää, kestänkö minä…” Miten asiakkaan riskipositio voi näkyä terapeuttisessa suhteessa terapeutin vastatunteiden kautta?
Kognitiivis-analyyttinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-2022
Muutoshetket ja muutoksen esteet pitkittyneessä, persoonallisuustekijöiden komplisoimassa masennuksessa
Opinnäytetyössä tarkasteltiin pitkää terapiaprosessia, jossa asiakkaan toimintakyvyn ja oireilun voimakkuuden suhteen muutosta ei syntynyt, mutta terapiatyöskentely oli aktiivista, vuorovaikutus toimivaa ja asiakkaalla oli itsereflektiokykyä. Muutoshetkien mallin (Innovative Moments Coding System) mukaan korkean tason muutoshetket, erityisesti muutoksen toteuttamisen ja uudelleenmäärittelyn hetket ovat yhteydessä psykiatrisen oireilun vähenemiseen. Muutoksen ennusmerkkien malli (Precursors of Change) arvioi muutoksen esteitä. Asiakas kärsi pitkittyneestä, kroonisesta masennuksesta, jota komplisoivat persoonallisuustekijät, estynyt ja epävakaa persoonallisuus. Tapausta jäsennettiin kognitiivisten uskomusten, maladaptiivisten toimintatapojen ja skeematerapian käsittein. Tarkastelun kohteeksi valittiin asiakkaan vaikuttavimmiksi kokemat, kokemuksellisia harjoituksia sisältäneet käynnit (3 kpl), joiden tallenteita tutkittiin muutoshetkien mallin avulla. Alku– ja lopputilanteita tarkasteltiin muutoksen ennusmerkkien kautta.
Tunnistetut muutoshetket olivat sekä matalaa että korkeaa tasoa, mutta eivät yltäneet korkeimmalle, uudelleenmäärittelyn tasolle. Toiminnalliset muutoshetket olivat harvinaisia, ja jäivät matalalle tasolle. Ennusmerkkien mallin kautta todettiin runsaasti muutoksen esteitä sekä terapian alussa että lopussa. Yritys tai tahto muuttua sekä toiveikkuus näyttäytyivät häilyvinä.
Käytettyjen menetelmien avulla saatiin näkyväksi asiakkaan toimivaa itsereflektiokykyä. Samalla ne havainnollistivat oireilun pysymistä ennallaan ja toimintakyvyn muuttumattomuutta käytännön tasolla. Maladaptiivisten skeemojen herkkä aktivoituminen ja skeemamoodien vaihtelu tuli näkyväksi myös menetelmien kautta. Suojautuminen ja tunteiden välttely kuvautuivat keskeisinä muutoksen esteinä.
Riina Elomäki: Muutoshetket ja muutoksen esteet pitkittyneessä, persoonallisuustekijöiden komplisoimassa masennuksessa
”Mitä mä voin enää tehdä?” – Muutos emotionaalisen yksinäisyyden kokemuksessa KAT-koulutuspsykoterapiassa
Psykoterapeuttinen muutos on moniulotteinen ja monitekijäinen prosessi, josta psykoterapian prosessitutkimukseen pohjaten on luotu lukuisia erilaisia muutosmalleja. Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään, minkälaista muutosta 16 tapaamisen kognitiivis-analyyttisessä koulutuspsykoterapiassa tapahtui emotionaalisen yksinäisyyden kokemuksessa. Emotionaalisella yksinäisyydellä tarkoitetaan sitä, että yksilö ei saa yhteenkuuluvuuden, nähdyksi tulemisen ja merkityksellisyyden kokemusta ihmissuhteissaan. Muutosta tarkasteltiin assimilaatiomallin psykoterapeuttisen muutoksen metamallin avulla. Aineiston 1., 12. ja 16. tapaamisten nauhat litteroitiin ja aineistosta etsittiin ilmaisuja, joissa näyttäytyi suhde ongelmalliseen kokemukseen sekä tähän liittyviä toimintatapoja.
Assimilaatiomallin APES-asteikolla muutosta tapahtui vaiheesta 3 vaiheeseen 5–6. Psykoterapian alussa asiakkaan suhde emotionaaliseen yksinäisyyteen ja mukautuvaan, miellyttämiseen pyrkivään toimintatapaan oli APES-asteikon vaiheessa 3, ongelman toteaminen ja selkiintyminen. Hän oli suhteessa emotionaaliseen yksinäisyyteen objektipositiossa. Hänellä oli alustava ymmärrys ongelmasta, mutta ei riittäviä keinoja auttaa itseään ongelman ratkaisemisessa. Psykoterapiaprosessin aikana havaitsijapositio rakentui ja subjektipositiota alkoi rakentua. Psykoterapian loppuvaiheessa näkyi selviä merkkejä APES-asteikon vaiheesta 5, tutkiva kokeilu, ja joitakin merkkejä vaiheesta 6, voimaantuminen. Asiakas kokeili uudenlaisia tapoja olla suhteessa toisiin ihmisiin, avaamalla enemmän omaa sisäistä maailmaansa toisille. Uudenlaiset toimintatavat eivät vielä tämän psykoterapiaprosessin aikana kuitenkaan vakiintuneet vaivattomaan käyttöön, ne kaipasivat vielä vahvistusta. Rakentunut havaitsijapositio auttoi häntä kuitenkin huomaamaan tilanteita, joissa hän palasi vanhaan tuttuun tapaan ohittaa omat tunteensa ja tarpeensa.
Yksinäisyys on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma ja kuitenkin yksinäisyyden kokemuksen taustasyyt ja merkitykset ovat hyvin yksilöllisiä. Tämän tutkielman tulosten valossa emotionaalisesta yksinäisyydestä kärsivän asiakkaan psykoterapiaprosessissa kokemus vastavuoroisesta suhteesta, jossa voi kokea nähdyksi tulemista ja kokea itsensä tärkeäksi omana itsenään, voi olla korjaavaa. Lisäksi kivuliaiden tunteiden kohtaaminen ja ongelmaa ylläpitävien toimintatapojen tarkastelu, haastaminen ja uudenlaisten toimintatapojen harjoittelu voivat tuoda muutosta ongelmaan.
Miska Salakka: ”Mitä mä voin enää tehdä?” – Muutos emotionaalisen yksinäisyyden kokemuksessa KAT-koulutuspsykoterapiassa
Kognitiivis-analyyttinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019–2022
Muutos itsehavainnoinnissa masentuneen potilaan lyhytpsykoterapiassa
Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan lyhytpsykoterapiassa tapahtunutta itsehavainnoinnin muutosta. Opinnäytetyöni on tapaustutkimus masennuksen ja ahdistuksen vuoksi psykoterapiaan hakeutuneen potilaan 16 kerran lyhytpsykoterapiasta. Psykoterapiajaksojen käyntejä analysoitiin hyödyntäen
Mikael Leimanin psykoterapiaprosessin metamallia, jossa psykoterapian myötä tapahtuvaa muutosta kuvataan objektiposition, havaitsijaposition sekä subjektiposition käsittein. Opinnäytetyössäni tarkastellaan, kuinka potilas oli jakson alussa objektipositiossa suhteessa ongelmiinsa ja oireisiinsa. Potilaan suhtautuminen väsymykseensä sekä toisaalta tarvitsevuuteensa oli kriittisyyden ja syyllisyyden sävyttämää. Psykoterapiatyöskentelyn myötä potilas kykeni hiljalleen asettumaan uudenlaiseen havaitsijapositioon, ja itsehavainnoinnin kehittymisen myötä potilas kykeni käsittelemään ongelmiaan uudella, hyväksyvämmällä tavalla. Mielialaoireisiin liittyneiden syyllisyyden ja kriittisyyden vähentyminen oli merkittävä osa psykoterapiaprosessissa tapahtunutta muutosta. Potilaan voi kuvata siirtyneen terapiajakson päättyessä Leimanin metamallin mukaisesti kohti alustavaa subjektipositiota.
Reetta Hentonen: Muutos itsehavainnoinnissa masentuneen potilaan lyhytpsykoterapiassa
Kognitiivis-analyyttinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-2022
Psykoosin kognitiivinen lyhytterapia potilaiden kokemana
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla potilaat kokevat psykoosin kognitiivisen lyhytterapian vaikuttaneen heidän toipumiseensa ja saivatko he siitä jotain sellaista hyötyä, jota eivät olleet saaneet muusta hoidosta. Psykoosin kognitiivinen lyhytterapia on tutkimuksissa todettu vaikuttavaksi hoitomuodoksi psykoosiin ja sen ennaltaehkäisyyn, mutta potilaiden kokemuksia siitä on tutkittu niukasti.
Tutkimus toteutettiin haastattelemalla viittä potilasta, jotka olivat käyneet psykoosin kognitiivisen lyhytterapian (16-20 kertaa) Helsingin kaupungin psykoosipalveluissa. Haastattelu oli puolistrukturoitu ja kysymykset oli jaoteltu seuraaviin teemoihin: terapiassa käsitellyt ongelmat ja niissä koettu muutos, muutos liittyen psykoottisiin kokemuksiin, muutos liittyen tunteiden kokemiseen, muutos suhtautumisessa itseen/muihin ja kokemus omista vaikutusmahdollisuuksista, terapiasuhde, psykoosin kognitiivinen lyhytterapia osana muuta hoitoa ja terapian anti potilaille.
Tutkimuksen keskeisin tulos oli, että potilaille terapian tärkein anti liittyi itsen hyväksymiseen, omanarvon tunteen ja itsemyötätunnon lisääntymiseen samalla kun häpeän ja syyllisyyden tunteet vähenivät. Sen lisäksi potilaille oli tärkeää lisääntynyt joustavuus ajattelussa, muutos suhtautumisessa kielteisiin tunteisiin ja psykoottisiin kokemuksiin sekä keinot selviytyä niiden kanssa. Osalle oli tärkeää myös aiempien elämänkokemusten ymmärtäminen psykoosiin sairastumisen taustalla ja traumaattisten kokemusten käsittely. Terapiasuhteessa potilaat kokivat tärkeänä kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen sekä terapeutin myötätuntoisuuden ja ammatillisuuden. Samalla terapeutin kyky haastaa potilasta tarkastelemaan kriittisesti omia ajatusmallejaan koettiin hyödyllisenä.
Verrattuna muuhun hoitoon lyhytterapian koettiin olevan intensiivisempää ja vähemmän oireisiin keskittyvää, sisältäen oireilun taustalla vaikuttavien tekijöiden käsittelyä. Lyhytterapian koettiin olevan ratkaisukeskeisempää ja antavan enemmän selviytymiskeinoja sekä madaltavan kynnystä hakeutua hoitoon jatkossa. Tämän tutkimuksen perusteella potilaiden kokemukset tarjoavat ainutlaatuista tietoa siitä, mikä psykoosin kognitiivisessa psykoterapiassa on merkityksellistä ja mikä auttaa ihmisiä toipumaan psykoosista.
Laura Sinisalo: Psykoosin kognitiivinen lyhytterapia potilaiden kokemana
Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-22
Fear is the mindkiller – tapauskuvaus nuoren koulutuspsykoterapiahoidosta
Opinnäytetyössäni käsittelen itseäni suuresti inspiroineen psykoterapiassa käyneen nuoren potilaan hoitoprosessia, sekä yhteistä matkaamme. Potilas oli hoidon alkaessa 16-vuotias, käynnit toteutuivat kahdesti viikossa. Opinnäytetyön nimen mukaisesti, hoidon alussa potilaan pelko ja sen vastaanotto terapiassa oli keskeistä. Terapiassa pelko sai seurakseen ajattelun, myöhemmin yhteisen fantasioinnin. Pelko toimi Frank Herbertin lausahduksen mukaisena ’ajattelun tappajana’, jolle vastavoimaksemme terapiassa loimme yhteisen ajattelun, pyrkimyksen ymmärryksen ja mielekkyyden etsimiseen.
Teoreettisesti työssä käsitellään mm. Ogdenin ja Winnicottin ajatuksia. Ogdenin käsite ”reverie” – että uneksiminen ja assosiointi tapahtuu myös terapeutin sisäisellä mielennäyttämöllä, jopa käyntien aikana, ja että kaikki tämä on tärkeää ja hyödyllistä hoitoprosessin kannalta. Reverien kautta voi kokea sellaista ymmärrystä itsestään, potilaasta ja hoitoprosessista, jota ei muutoin ole saatavissa. Winnicotin käsite ’transitionaali-ilmiö’, toimii kuvauksena sisäisen maailman ja ulkoisen realiteetin välissä olevasta: leikistä, huumorista, spontaaniudesta. Sekä Ogdenin, että Winnicotin kuvaamat tavat olla elämyksellisessä vuorovaikutuksessa toteutui opinnäytetyössä käsitellyn hoitoprosessin myöhemmässä vaiheessa.
Tero Viljamaa: Fear is the mindkiller – tapauskuvaus nuoren koulutuspsykoterapiahoidosta
Psykodynaaminen nuorten yksilöpsykoterapeuttikoulutus 2019-2022
Virtuaalimaailma – Nuoruusiän kehitystä edistäviä ja haittaavia puolia
Opinnäytetyössä tarkasteltiin kirjallisuuskatsauksena virtuaalimaailmaan ja erityisesti pelimaailmaan liittyviä näkökohtia nuoruusiän kehityksen kannalta hyödyntäen esimerkkeinä vinjettejä nuoren aikuisen psykoterapiasta. Työssä keskityttiin tarkastelemaan identiteettikokeiluja, ruumiillisuutta sekä erilaisia suojautumisentapoja ja avoimen ja suljetun systeemin ilmiöitä kuten transitionaalitilaa, dissosiaatiota, riippuvuuksia ja omnipotenssia.
Psyykkisten rakenteiden eroilla saattaa olla merkitystä siinä, miksi joidenkin kohdalla virtuaalimaailmasta tulee keskeisempi osa elämää kuin toisilla, sekä siinä miksi joillakin se voi toimia kehityksen palveluksessa ja toisilla johtaa kehityksellisiin umpikujiin. Kokemusten laajentaminen muuhun elämään ja jakaminen kuvautuivat oleellisina.
Anna Kimpimäki: Virtuaalimaailma – Nuoruusiän kehitystä edistäviä ja haittaavia puolia
Psykodynaaminen nuorten yksilöpsykoterapiakoulutus 2019-2022
Nuoruusikäisen yksinäisyyden sietämättömyys ja toivo toisesta
Opinnäytetyössä syvennytään nuoren yksinäisyyden kokemukseen psykodynaamisesta näkökulmasta. Aihetta käsitellään sekä varhaislapsuuden kehitys että nuoruusiän yksilöitymiskehitys huomioon ottaen, erityisessä tarkastelussa on objektinsiirron merkitys yksinäisyyden kokemukselle sekä koronapandemian asettamat haasteet yksinäisyyttä lisäävänä yhteiskunnallisena tekijänä. Opinnäytetyö on essee, jossa teoriaa peilataan Suon villi laulu -romaanin päähenkilön kokemusmaailmaan sekä arjen havaintoihin ja terapeuttiseen työhön nuorten parissa. Yksinäisyyden kokemus on osa nuoruusiän kehitysvaihetta heidän irrottautuessaan lapsuuden sisäisistä objekteista ja suuntautuessaan vähitellen kohti kodin ulkopuolisia objekteja. Kokemuksen syvyyteen vaikuttaa varhaisessa kehityksessä rakentunut kyky tai kyvyttömyys olla yksin sekä nuoren käytössä olevat suojautumiskeinot. Parhaimmillaan kyky olla yksin voi toimia nuorten elämässä eteenpäin vievänä voimana, joka mahdollistaa luovuuden ja oman persoonallisen elämän rakentumisen.
Hanna Kervola: Nuoruusikäisen yksinäisyyden sietämättömyys ja toivo toisesta
Psykodynaaminen nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019 -2022
Lyhytpsykoterapiasoveltuvuuden arviointi KAT-psykoterapian näkökulmasta
Eri psykoterapian viitekehyksissä psykoterapiasoveltuvuus ja sen arviointi on nähty eri tavoin ja aiheesta on vähän tutkimusta. Helsingin psykoterapiatutkimus -hankkeessa kehitetyn SPS-asteikon avulla voidaan arvioida potilaan psykoterapiasoveltuvuutta ennen hoitoon ohjausta. Kognitiivis-analyyttisen psykoterapian (KAT) viitekehyksessä lähestytään psykoterapia-arviota tapausjäsennyksen kautta ilman tarkkoja soveltuvuuskriteerejä. Tässä opinnäytetyössä tutkimuskysymyksenä oli, miten asiakkaan valmiudet lyhytpsykoterapiaan näyttäytyivät koulutushoitoasiakkaan ensimmäisillä hoitokäynneillä KAT:n prosessikäsitteiden ja SPS-asteikon osa-alueiden näkökulmasta? Tuloksena oli, että potilaan itsehavainnointi oli kohdesidonnaista, hänen oli vaikea sanoittaa muutostavoitettaan ja hän oli usein ongelmansa suhteen objektipositiossa. SPS-asteikon näkökulmasta potilaan soveltuvuus lyhytpsykoterapiaan oli heikohkoa. Tutkimus toi esille psykoterapian valmistelun merkityksen ennen lyhytpsykoterapiaa. Toisaalta KAT:n mallissa, jossa työskentely sovitetaan potilaan valmiuksiin, lyhytpsykoterapiatyöskentely voidaan ulottaa myös potilaille, joilla on heikommat lähtökohdat psykoterapiaan. Tapausjäsennykseen pohjautuva malli vaatii psykoterapeutilta laajaa osaamista.
Tiina Hyytiäinen: Lyhytpsykoterapiasoveltuvuuden arviointi kognitiivis-analyyttisen psykoterapian näkökulmasta
Kognitiivis-analyyttinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-2022