Tässä opinnäytetyössä tarkasteltiin muutosta suhtautumisessa tunteisiin psykoterapiaprosessissa, jossa potilaalla oli tunteidensäätelyongelmia. Toteutunutta terapiaa tarkasteltiin epävakaan persoonallisuuden hoidosta syntyneen ymmärryksen läpi. Henkilöllä, jolla on tunteidensäätelyongelmia, suhde omiin tunteisiin on ongelmallinen. Muutosta arvioitiin assimilaatioanalyysin (APES) ja oiremittareiden avulla. Onnistuneessa terapiaprosessissa ongelmallisen kokemuksen ajatellaan assimiloituvan asteittain skeemaan eli henkilökohtaiseen ajattelumalliin.
Aineisto koostui terapiaistuntojen videotallenteista, terapeutin muistiinpanoista sekä potilaan täyttämistä masennus- ja ahdistusoirekyselyistä. 68 käynnin psykoterapiasta litteroitavaksi valittiin tapaamisia hoidon alusta, keskivaiheilta sekä lopusta. Tarkoituksena oli havainnollistaa, miten muutos näkyi terapian alusta terapian loppuun. Valituista käynneistä poimittiin kohtia, joissa käsiteltiin tunteisiin liittyvää puhetta.
Potilas liikkui assimilaatiomallin mukaisesti tarkasteltuna heikosta tietoisuudesta ongelman ratkaisuun. Toisinaan APESin tasojen määrittely valittujen inserttien perustella ei ollut kovin yksiselitteistä. Potilaan suhtautuminen tunteisiinsa muuttui hyväksyvämmäksi ja sallivammaksi ja potilas löysi toimivampia tapoja säädellä tunteitaan. Potilaan masennus- ja ahdistusoireilu väheni huomattavasti hoidon aikana. Sosiaalista jännittämistä edelleen ilmeni, mutta se oli vähentynyt.
Potilaan saatua uutta ymmärrystä itseään ja tunteitaan kohtaan, löysi hän keinoja tunteidensa säätelyyn. Ulkoisen kontrolliodotuksen sijaan hänen oma toimijuutensa tunteidensa suhteen vahvistui. Ahdistuksen, pelon ja syyllisyyden tilalle ja rinnalle alkoi ilmaantua muita tunteita kuten iloa, pettymystä ja surua, ja ne tulivat helpommiksi sietää.
Potilaan tilanteen hahmottaminen epävakaan persoonallisuuden ja sen hoitamisen näkökulmasta toi itselleni ymmärrystä siihen, mihin muutos tässä terapiaprosessissa perustui. Esimerkiksi potilaan pelko omia tunteita kohtaan ja omien tunteiden hyväksymisen vaikeus tulivat ymmärrettävämmäksi. Myös potilaan kokeman invalidaation merkitys opitussa suhtautumisessa omiin tunteisiin tuli ymmärrettävämmäksi.
Tässä tutkimuksessa fokus ei ollut siinä, mitkä tekijät hoidossa edesauttoivat muutosta kohti toimivampaa tunteidensäätelyä. Mielenkiintoinen jatkotutkimuksen aihe olisikin esimerkiksi se, mikä merkitys tunteisiin liittyvällä psykoedukaatiolla oli potilaalle. APESia voisi jatkossa käyttää apuna arvioitaessa, missä vaiheessa potilas on suhteessa ongelmalliseen kokemukseen. Tämä voisi ohjata osaltaan hoidon fokusta.
Milla Villanen: ”En enää syyttele itseäni tunteista”. Muutos suhteissa tunteisiin ja tunteidensäätelyongelmat
Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019 – 2022