implisiittinen vuorovaikutus – Psykoterapeuttikoulutuksen opinnäyteikkuna

Tarkastelen tässä opinnäytetyössä yksittäistä psykoterapiaistuntoa, jonka jälkeen asiakkaan ahdistuneisuus väheni. Hyödynnän varhaisen vuorovaikutuksen ja psykoterapian tutkimusta yhdistävää perinnettä, toimijuuden käsitettä sekä keskustelunanalyyttistä psykoterapiatutkimusta. Implisiittisen vuorovaikutuksen näkökulmasta istunnossa säädeltiin yhdessä asiakkaan sietämätöntä ahdistusta, minkä jälkeen sitä oli mahdollista ymmärtää kielellisellä tasolla. Keskityn asiakkaan parakielellisiin ahdistus-dysforian ilmauksiin (mm. itku, puheen muutokset) ja terapeutin tapoihin liittyä näihin. Terapeutin liittyminen oli yhtäältä implisiittistä: prosodista ja keskustelun suuntaa muuttavaa. Terapeutti liittyi asiakkaan ilmaisuihin myös eksplisiittisellä, käsitteellisellä tasolla: esitti tarkentavia kysymyksiä sekä tulkintoja asiakkaan affektiivisesta kokemuksesta, etäännytti sitä ja häivytti asiakkaan toimijuutta suhteessa kokemukseen. Kuvaan, miten asiakkaan affektiivinen ilmaisu jatkui tai vaimeni terapeutin interventioiden jälkeen ja miten hän eteni affektikokemuksensa tutkimiseen ja uudenlaisen toimijuuden ilmaisemiseen suhteessa siihen. Käsitän asiakkaan voimakkaat affekti-ilmaukset istunnon sisäisinä ”now”-hetkinä, joista muodostui kohtaamisen hetkiä terapiadyadin löytäessä uuden tavan olla suhteessa toisiinsa ja asiakkaan ahdistukseen.

Kirsi Mallea: Olosuhteiden armoilla olijasta omaa arvoaan rakentavaksi toimijaksi – Terapeutin liittyminen asiakkaan dysforisen affektin ilmaisuihin ja mitä liittymisestä seurasi yhdessä merkittävässä terapiaistunnossa

Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma (2018-2021)

Kehityspsykologisesti ymmärretään, kuinka vastavuoroinen katse toimii minuuden kehittymisen perustana. Lapsi näkee itsensä, kun hän näkee äidin kasvot. Vähän on kuitenkin saatavilla kuvausta siitä, kuinka katsekontakti palvelee välineenä psykoterapiaprosessiin liittyvässä erillistymis-ja yksilöitymiskehityksessä. Tässä tapaustutkimukseen perustuvassa opinnäytetyössä tarkasteltiin terapeutin ja asiakkaan aluksi kielellisen tietoisuuden ulottumattomissa olevaa katseen avulla tapahtuvaa vastavuoroista yhteistoimintaa ja sen yhteyttä erillisyyden ja minuuden kokemuksen rakentumiseen. Erityisesti tarkasteltiin katsekontaktin pakottavuutta sekä terapeutin ja asiakkaan yhteistä neuvottelua tästä ilmiöstä. Aineistona hyödynnettiin yhden koulutuspsykoterapia-asiakkaan kolmen ensimmäisen terapiavuoden ajalta 209 ensimmäistä istuntoa, niistä nauhoitettuja äänitallenteita, terapeutin muistiinpanoja sekä istunnoista tehtyjä litteraatioita. Pakottavasta katsekontaktista päästiin terapiassa siirtymään kahden vuoden jälkeen kielelliseen vastavuoroisuuteen ja kohti minuuden kokemusta. Katsetta ja kasvoja koskevan yhteisen neuvottelun avulla katsekontaktin pakottavuuden ristiriita tuli psyykkisesti ratkaistuksi ja näin ei-kielelliset ja kielelliset prosessit pääsivät integroitumaan. Katseen irrottamisen vastustuksen siirtyminen kielellisesti jaetuksi mahdollisti eriytymisprosessiin liittyvän ristiriidan tietoisen käsittelemisen. Terapiaprosessi opetti, kuinka kasvojen ja katseen merkityksen tarkastelua voidaan käyttää terapiakontekstissa myös tietoisena työvälineenä.

Titta Ruuttu: Terapeutin kasvot kannattelevana yhteytenä –pakottavasta katseyhteydestä minuuden ja erillisyyden löytämiseen.
Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2017-2020