Itsehavainnoinnin kehittyminen pitkässä psykoterapiassa asiakkaan häpeäkokemuksen valossa

 

Tiivistelmä – Referat – Abstract

Opinnäytetyössä tarkastellaan itsehavainnoinnin kehittymistä asiakkaan häpeäkokemuksen valossa kolmivuotisessa psykoterapiassa kognitiivis-analyyttisen viitekehyksen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä oli kuvata, miten ongelmallinen kokemus kuvautuu vastavuoroisissa asetelmissa ja tulee näkyväksi terapiasuhteessa. Toiseksi huomion kohteena olivat terapeutin vastaukset asiakkaan ilmaisuun sekä tietyt merkittävät muutoshetket, ja se miten ne vaikuttivat asiakkaan itsehavainnoinnin kehittymiseen.

Aineiston muodostivat nauhoitetut äänitallenteet, niistä kirjoitetut litteroinnit, potilaskirjaukset, terapeutin muistiinpanot sekä asiakkaan kirjoittamat kirjeet. Muutosta arvioitiin Leimanin psykoterapiaprosessin metamallin ja Stilesin assimilaatiomallin avulla.

Asiakkaan ongelmallinen häpeäkokemus ei ollut ensin tietoisen itsehavainnoinnin piirissä. Vähitellen se alkoi näyttäytyä asiakkaan ilmaisussa ei-toivottuina ajatuksina ja oireina. Asiakkaan havaitsijaposition kehittyessä mahdollistuivat suojaavien toimintatapojen tarkastelu ja niiden linkittäminen asiakkaan elämäntarinaan. Kohdatuksi tulemisen kokemus alkoi vähitellen näkyä asiakkaan mielensisäisessä dialogissa uudenlaisina tapoina suhtautua itseen ja toiseen, mikä vapautti asiakkaan jäykistä varhaisista objektisuhteissa sisäistetyistä vuorovaikutusasetelmista. Se mahdollisti itsehavainnoinnin laajentumisen ja ymmärryksen lisääntymisen asiakkaan ydinkipuun, häpeään. Sen myötä mahdollistuivat toimijuuden lisääntyminen ja muutos objektipositiosta kohti subjektipositiota.

Katri Wahlman-NeuvonenItsehavainnoinnin kehittyminen pitkässä psykoterapiassa asiakkaan häpeäkokemuksen valossa

Kognitiivis-analyyttinen yksilöpsykoterapeuttikoulutusohjelma 2019-2022

 

 

Uhka vai mahdollisuus? Kognitiivisen psykoterapian aikana tapahtunut muutos nuoren aikuisen pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin.

Tässä työssä tarkasteltiin pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin tapahtunutta muutosta osana nuoren aikuisen pitkäkestoista (80krt) kognitiivista psykoterapiaa. Työn erityisenä mielenkiinnon kohteena oli tarkastella, miten asiakkaan suhtautuminen omiin ajatuksiin ja tunteisiin muuttui samalla, kun pakko-oireet lievittyivät. Työssä yhdisteltiin onnistuneesti kognitiivisen psykoterapian lähestymistapoja ja tunnekeskeiseen terapiaan (EFT) pohjaavaa tunnetyöskentelyä pakko-oireiden hoidossa.

Terapian aikana tapahtunutta muutosta asiakkaan pakko-oireissa arvioitiin Y-BOCS-haastattelulla ja suhteessa tunteisiin tapahtunutta muutosta assimilaatiomallin ja APES-asteikon (Assimilation of Problematic Experience Scale) avulla. Terapian aikana asiakkaan pakko-oireissa tapahtui merkittävä väheneminen niin pakkoajatusten kuin pakkotoimintojen osalta. Myös asiakkaan suhde tunteisiin muuttui aikaisempaa sallivammaksi ja tunteiden säätelyn keinot monipuolisemmiksi.

Pakko-oireiden hoidossa kognitiivis-behavioraalisille menetelmille ja erityisesti altistushoidolle on saatu tehokkainta tutkimusnäyttöä. Tämä tutkimus antaa tukea näkemykselle, jonka mukaan altistuksen lisäksi tunnekeskeisiä ja kokemuksellisia menetelmiä hoitoon sisällyttämällä voidaan oiretason lisäksi saada merkittävää muutosta asiakkaan tunne-elämässä ja -sallivuudessa. Juuri oikeanlaisten menetelmien yhdistäminen parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi edellyttää kuitenkin paitsi laaja-alaisempaa psykoterapiatutkimusta, myös terapeutin kykyä tunnistaa asiakkaan yksilölliset tarpeet ja hyödyntää erilaisia menetelmiä joustavasti.

 

Marjo Rolig: Uhka vai mahdollisuus? Kognitiivisen psykoterapian aikana tapahtunut muutos nuoren aikuisen pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin.

Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-2022