Turvallisuuden tunne ja riskien ottaminen: turvavöistä kasvomaskeihin

(Kirjoitin tätä tekstiä vaimoni/kollegani kanssa. Se ilmestyi tänään (3.6.2020) Rahtari-lehdessä. Koska lehteä ei julkaista verkossa, sovittiin Rahtareiden kanssa, että julkaisen tekstin myös täällä.)

Elämme todella ennen näkemättömässä tilanteessa maailmanlaajuisen koronaviruspandemian kourissa. Yritämme vähentää (ja kontrolloida) viruksen leviämistä. Tässä taistelussa yksi kiistellyimmistä vastatoimista on kasvomaskien käytön pakollisuus tai yleensäkin niiden käytön suositteleminen.

On osoitettu, että kasvomaskit vähentävät tartunnan saavien ihmisten määrää tartunnan saaneen ihmisen käyttäessä maskia, koska maski vähentää tehokkaasti mm. puhuessa, yskiessä ja aivastaessa leviäviä pisaroita. Maskit luultavasti myös hieman vähentävät tartunnan saamisen mahdollisuutta, vaikka se on tähän vähemmän tehokas, koska pisarat ovat aluksi isoja, mutta pian haihtuvat pieniksi pisaroiksi, joiden leviämistä on vaikea estää.

Miksi maskit sitten aiheuttavat kuumia väittelyitä? Syynä on riskikompensaatio. Tämän olettamuksen mukaan ihmisten kokiessa olonsa turvalliseksi, he saattavat ottaa enemmän riskejä. Maskien tapauksessa voidaan väittää, että maskit tuottavat väärää turvallisuuden tunnetta. Maskeja käyttäessään ihmiset voivat esim. hakeutua enemmän kontaktiin muiden ihmisten kanssa ja tulla lähemmäs heitä siten lisäten mahdollisuutta viruksen leviämiselle. Likainen maski saattaa myös olla viruksen levittäjä. Siten lisääntynyt turvallisuuden tunne, maskien väärä käyttö ja huonolaatuiset maskit saattavat johtaa viruksen leviämiseen.

Mistä tämä riskikompensaatio-olettamus tulee? Olettamus on lähtöisin 1970-luvulta liikennesäännösten kontekstista. Tällöin väitettiin, että kaikki liikenneturvallisuutta parantamaan tarkoitetut säännökset eivät tuottaneetkaan haluttuja tuloksia. Esimerkiksi turvavöiden ja turvatyynyjen asettaminen pakolliseksi ei välttämättä aina paranna yleistä turvallisuutta halutulla tavalla, koska osa kuljettajista saattaa ajaa kovempaa ja holtittomammin asettaen vaaraan itsensä sekä myös muut tienkäyttäjät, erityisesti polkupyöräilijät ja jalankulkijat. Riskikompensaatiota käytetään myös yhtenä pääperusteluna pyöräilykypäröiden suosittelemista ja lainsäädäntöä vastaan. Näitä väitteitä tukevaa tietoa on kuitenkin vain vähän.

Suurin osa riskikompensaatiota tukevasta tutkimuksesta tulee lajeista, jotka ovat itsessään vaarallisia, kuten amerikkalainen jalkapallo tai laskuvarjohyppääminen. Näissä lajeissa turvavarusteiden parantaminen ei tuottanut ennakoituja hyötyjä. Amerikkalaisessa jalkapallossa pään lyöminen kovaa on osa voittamista, joten jos kypärä mahdollistaa pään lyömisen entistä kovempaa niin myös saatetaan tehdä. Toisaalta laskuvarjohyppäämisellä haetaan jännitystä, joten joissain tapauksissa sen turvallisemmaksi tekeminen voi johtaa joillain hyppääjillä vielä hurjempien stunttien tekemiseen ja riskien ottamiseen, jotta he kokisivat saman jännityksen kuin aiemmin. Sama koskee laskettelua, joka, toisin kuin murtomaahiihto, on monissa tapauksissa myös jännityksen hakemista. Siten näiden tutkimusten tuloksia voidaan tuskin soveltaa normaaliin ajamiseen tai pyöräilyyn, jossa ihmiset eivät yleensä koe ottavansa riskejä, koska heillä ei ole motivaatiota hakea omia rajojaan tai voittaa vastapuolen joukkuetta.

Palataan takaisin maskeihin. Maskit suojaavat enemmän muita ihmisiä meiltä kuin meitä muilta, joten on vaikea uskoa maskien käyttäjien tuntevan oloaan turvallisemmaksi ja valmiiksi asettamaan itsensä tarpeettomaan vaaraan. Tämä pätee, jos he tuntevat maskien päätarkoituksen ja rajoitukset. Tässä saattaakin olla avain maskien ja muiden turvallisuus-välineiden käyttöön: ohjeet ja valistus. Nämä osoittavat yhden toimenpiteen rajoitukset ja painottavat tarvetta useiden toimenpiteiden samanaikaiselle käytölle. Esimerkiksi maskin käyttäminen ei tarkoita, että sinun pitäisi lopettaa käsien pesu tai että voit hengittää jonkun niskaan ruokakaupan jonossa. Epidemian alusta lähtien meitä on kehotettu pesemään kätemme usein ja kunnolla. On hauska huomata, että riskikompensaatioon uskovat eivät ole väittäneet, että jos monet pesevät huonosti käsiään, se johtaa väärään turvallisuuden tunteeseen ja he saattavat levittää virusta. Pitää selkeästi viestiä, että maskit ja käsien pesu ovat vain yksi monista turvallisuutta lisäävistä toimista.

Mitään turvallisuustoimenpidettä ei pitäisi käyttää yksin, ei liikenteessä eikä kansanterveystyössä, kuten nyt koronapandemiassa. Liikenneturvallisuuden nollavisio on kokonaisvaltainen lähestymistapa, johon kuuluu monia toimenpiteitä. Turvavyöt ovat vain yksi ajoneuvon matkustajia suojaava toimenpide. Pyöräilykypärän ei myöskään koskaan pitäisi olla ainoa pyöräilyn turvallisuutta parantava keino.

Toinen turvavälineisiin ja riskien poistamiseen liittyvä tekijä on niistä saamamme palaute. Palautteen saaminen muistuttaa käyttäjää laitteesta ja voi johtaa käyttäytymisen muuttamiseen. Esimerkiksi turvatyynyt harvoin antavat mitään palautetta toimivuudestaan ja useat ihmiset eivät koskaan koe turvatyynyjen aktivoitumista. Toisaalta aktiivisten turvavälineiden, kuten kuljettajia avustavien järjestelmien, jatkuvat palautteet voivat helpommin johtaa kuljettajan käytöksen muutokseen. Esimerkiksi ABS-jarrut antavat meille jatkuvasti palautetta tehokkaasta jarruttamisesta, joten jotkut kuljettajat saattavat lykätä jarrutuksen aloittamista. Saatamme oppia luottamaan näihin järjestelmiin liian paljon testatessamme niitä joka päivä.

Kun luemme keskusteluja riskikompensaatiosta ja maskeista (tai turvatyynyistä, kypäristä jne.) etenkin sosiaalisessa mediassa saamme käsityksen, että riskikompensaatio edustaa yhtä vahvinta ihmisen käyttäytymisen ”lakia”. Todellisuus on kaukana siitä. Joka tapauksessa kaikki keskustelut muistuttavat, että ihmiset ovat harvoin passiivisia vastaanottajia oli sitten kyse pienen tai suuren mittakaavan kansanterveydellisistä tai teknologisista toimenpiteistä; ihmiset reagoivat ja sopeutuvat. Myös mahdolliset epäsuorat seuraukset pitäisi aina pitää mielessä ja ennustaa. Joten seuraavan kerran, kun istut ratin taakse ja käytät kaikkia autosi tarjoamia aktiivisia turvallisuusjärjestelmiä muista, että teknologian on tarkoitus auttaa sinua, muttei korvata sinua. Ei ainakaan vielä. Mutta tästä aiheesta enemmän toisella kertaa.

Igor Radun, liikennepsykologian dosentti, Helsingin yliopisto ja Jenni Radun, ympäristöpsykologian tutkija, Turun ammattikorkeakoulu

PS. Artikkelimme painoon menon jälkeen, julkaistiin uusi kansainvälinen meta-analyysi kasvomaskeista. Lisää tästä: https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(20)31142-9/fulltext