Viikko 7

Viimeisen harjoituksen tekeminen tuntui erittäin vaikealta, kun sopivaa dataa ei meinannut löytyä. Olin kuitenkin kiinnostunut eroista Yhdysvaltojen osavaltioiden välillä ja siitä, miten perinteisesti vetovoimaiset osavaltiot kuten New York ja Kalifornia ovat menettämässä asukkaita.

Mikä tekee osavaltiosta houkuttelevan?

Kuva 1.
Kuva 2. Osavaltioiden korkein tuloveroprosentti vuonna 2022

Päätin vertailla keskenään väkiluvun muutosta prosentteina vuosien 2020 ja 2021 välillä (Kuva 1) ja osavaltioiden korkeimpia tuloveroprosentteja (Kuva 2). Osavaltioilla joko ei ole lainkaan tuloveroa, tulovero on tasavero tai sitten se on progressiivinen. Lisäksi Washingtonin osavaltiossa on vain pääomatulo 7 % ja New Hampshiressa korko- ja osinkovoitto 5 % verotettavaa osavaltion puolesta. Kartan perusteella ainakin kaikki 7 osavaltiota, joissa tuloveroa ei ole lainkaan ovat kasvaneet asukasmäärältään. Toisaalta taas korkeimpien tuloverojen osavaltiot eli Kalifornia, New York ja New Jersey ovat menettäneet asukkaitaan.

Veroprosentti ei kuitenkaan ole ainoa tekijä, joka vaikuttaa asukasmäärän muuttumiseen. Siihen vaikuttanee vahvasti esimerkiksi työ- ja koulutusmahdollisuuksien määrä, asuntojen hinnat ja saatavuus ja koettu turvallisuus. Lisäksi vuonna 2020 alkanut koronapandemia vaikuttanee esimerkiksi siihen, että suurista kaupungeista on osa saattanut muuttaa pois.

Loppupäätelmät viikolta

Käytin todella runsaasti aikaa etsien sopivaa dataa, mikä tuntuikin olevan haastavaa. Sopivan datan löydyttyä, oli sen kartalle saaminen suhteellisen helppoa. Löysin myös itse tavan saada Alaska ja Havaiji samaan kuvaan QGisissä, mistä olen ylpeä 😀 Datan lähteiden suhteen olen melko luottavainen. Arvioidut asukasluvut ovat Yhdysvaltain väestönlaskentavirastolta peräisin. Osavaltioiden tuloveroprosentit löysin sen sijaan Tax Foundationilta, joka on ilmeisesti poliittisesti korkeaa verotusta vastaan, mutta jonka toiminta perustuu kuitenkin tutkimukseen.

Lähteet

Kuva 1: United States Census Bureau, Annual Estimates of the Resident Population for the United States, Regions, States, District of Columbia and Puerto Rico: April 1, 2020 to July 1, 2021, State Population Totals and Components of Change: 2020-2021. Lainattu 10.6.2022, saatavilla: https://www.census.gov/data/tables/time-series/demo/popest/2020s-state-total.html#par_textimage_1574439295

Kuva 2: Tax Foundation (2022). State Individual Income Tax Rates and Brackets for 2022. Lainattu 10.6.22, saatavilla: https://taxfoundation.org/publications/state-individual-income-tax-rates-and-brackets/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *