Ismo Dunderberg, uuden testamentin eksegetiikan professori (Helsingin yliopisto) Varhaiskristilliset oppineet konfliktiteorioiden jälkeen

Varhaisen kristinuskon tutkimus on perinteisesti keskittynyt mieluummin kiistoihin kuin esimerkkeihin toisen tunnustamisesta. Konfliktimalli on ollut niin hallitseva, että joissain tapauksissa tutkijat ovat nähneet kiistoja varhaiskristillisten ryhmien välillä silloinkin, kun todisteet niiden välisestä vuorovaikutuksesta ovat ohuita. Lisäksi konfliktimalli on ohjannut tutkijoiden mielenkiinnon niihin asioihin, joista varhaiset kristityt olivat erimieltä. Esimerkkejä ryhmien välisestä arvostuksesta ei ole pidetty yhtä tärkeinä kuin kiistoja. Konfliktikeskeinen näkökulma on puolestaan johtanut vääränlaisiin yleistyksiin ryhmien ominaispiirteistä ja vastakkainasetteluihin, joita tulee tarkastella kriittisesti. Kartoitan tutkimushankkeissani kahdenlaisia tapauksia: 1) sellaisia joissa eri mieltä olevat kristityt opettajat antavat tunnustusta ja jopa hyväksyvät joitain vastustamansa ryhmän näkemyksiä, ja 2) sellaisia, joissa konfliktiteoria voidaan ja täytyy korvata muilla selitysmalleilla.

Ensimmäisen teeman lähdeaineistona on aleksandrialaisten teologien, erityisesti Valentinoksen, Herakleonin, Clemensin ja Origeneen, vuoropuhelu. Tätä aihepiiriä käsittelevät artikkelini perustuvat aikaisempaan tutkimuksiini valentinolaisista kristityistä, mutta keskittyvät aiempaa selvemmin heidän teologiansa herättämiin reaktioihin.

Jälkimmäisen teeman osalta esimerkkinä toimivat Johannekset kirjeet. Tekeillä olevassa tieteellisessä selitysteoksessa näihin kirjeisiin pyrin esittämään uuden vaihtoehdon tutkimuksessa yleiselle konfliktipohjaiselle selitysmallille. Tarkoitukseni on kirjoittaa argumentatiivinen selitysteos, jossa johannekselaisen yhteisön keskeisiä vertailukohtia ovat (1) antiikin tekstiyhteisöt ja (2) antiikin oppineiden yhteisöt terapeuttisina yhteisöinä, joissa moraalista edistymistä tuettiin kritiikin avulla ja virheiden tunnustamiseen liittyvillä käytännöillä.