Minna Hietamäki, Tutkijatohtori Ekumeeninen tunnustaminen: muodot, haasteet ja mahdollisuudet

“Tunnustaminen” tai “kirkkojen vastavuoroinen tunnustaminen” on ollut ekumeenisen työn julkilausuttuna tavoitteena modernin ekumeenisen liikkeen opillisessa työskentelyssä sen alkuajoista, 1920-luvulta asti. Tästä huolimatta tunnustamisen tematiikkaa on käsitelty teologisen tutkimuksen piirissä hyvin vähän. Vaikka aivan viimeisinä vuosina onkin julkaistu muutamia teemaa käsitteleviä artikkeleita, ovat ne pääsääntöisesti olleet luonteeltaan kuvailevia eivätkä sisällä itse tunnustamisen käsitteen tarkastelua tai analyysiä.

Ekumeenisen liikkeen sekä kirkkojen ykseyspyrkimysten kannalta ekumeenisen tunnustamisen analyysi on oleellista. Viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut ekumeenisen innon laantuminen johtuu lähtökohtaisesti turhautumisesta siihen, että välitavoitteiden saavuttamisesta huolimatta lopullinen päämäärä tuntuu edelleen sekä kaukaiselta että vaikeasti hahmotettavalta. Koska ekumeenista tunnustamista ilmiönä ei ole vielä pystytty analyyttisesti kuvaamaan, on ilmeistä, ettei ekumeenisten toimenpiteiden mielekkyyttä voida täysin perustella. Erilaiset lähestymistavat koetaan lähtökohtaisesti ristiriitaisina ja kilpailevina koska yhtenäistä käsitystä monitahoisesta ekumeenisen tunnustamisen käsitteestä ei vielä ole.

Omassa tutkimuksessani pyrin luomaan käsitteellistä tarkasteluvälineistöä, jonka avulla ekumeenisen tunnustamisen eri ulottuvuudet saataisiin analyyttisen tarkastelun alle. Tällä lähestymistavalla pystytään ratkaisemaan joitakin perinteisiä vastakkainasetteluja, esimerkiksi teoreettisen/opillisen ja käytännöllisen lähestymistavan välinen vastakkainasettelu, jotka ovat aiheuttaneet menetelmällisiä ristiriitoja ekumeenisen liikkeen sisällä.

Ekumeenisen tunnustamisen hahmottamiseksi näyttää olevan mielekästä tarkastella neljää hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuutta. Näitä ovat (1) tunnustamistapahtuman (A tunnustaa B:n X:ksi) relationaalinen konteksti, jossa tarkastellaan tunnustajan ja tunnistettavan luonnetta ja statusta, tunnustamisen suuntaa, motivaatiota sekä tunnustamisen sallimia ja kieltämiä tekoja; (2) tunnustamistapahtuman asianmukaisuutta/tarkkuutta, joka keskittyy tunnistamisen oikeellisuuteen ja tähän liittyvään keskusteluun identiteeteistä; (3) vakaumusten ja käytänteiden hyväksymistä, jonka piirissä tutkitaan erilaisia sietämisen ja sallimisen muotoja sekä niiden relevanssia kirkon ykseydelle sekä; (4) tunnustamisesta seuraavaa sosiaalisen todellisuuden muutosta. Tämän ulottuvuuden piiriin kuuluu moninaisuuden sietämiseen ja sallittuihin rajoihin liittyvät kysymyksenasettelut.