Statistiikkaa Norjasta, extrana kuuma linkki ;)

Viimeisellä kurssikerralla ryhdyttiin luomaan teemakarttaa itse valitsemasta alueesta sekä aiheista. Ajatuksena on opetella internetin haltuun ottamista hakemalla itse karttapohja sekä statistiikkaa ja liittää ne käsiteltäviksi yhteen.

Valitsin hommaan Norjan ja maan 19 lääniä (nor. fylke). Kyseiset läänit ovat hallinnollisia alueita ja niistä löytyy siis jos jonkinnäköistä tilastoa. Ryhdyin valitsemaan teemoja karttapohjalleni https://www.ssb.no/ -sivustolta, johon on koottu tilastoja koskevia taulukoita, kuvaajia sekä tutkimuksia. Osa materiaalista on norjaksi mutta kosmopoliittina maailmankansalaisena se ei ole ongelma.

Valitsin teemoiksi korkeakoulutettujen eli 3. asteen kouluja suorittaneiden prosentuaalisen osuuden koko väestöstä (vihreät sävyt) sekä poliisin tietoon tulleiden henkilöön kohdistuneiden rikosten osuuden tuhatta henkilöä kohden (raidoitus, tummeneva). En varsinaisesti uskonut näiden välillä olevan selittäviä yhteyksiä mutta päätin ryhtyä hommaan silti. Oletus oli, että suurien kaupunkien, joissa myös yliopistot sijaitsevat, osuus rikoksista on suurempi.

Ennen perjantain kurssikertaa haettiin vektorimuotoinen kartta jossa on valmiit läänit ja koordinaatisto joten sitä ei tarvinnut valmiiden paikkatieto-ominaisuuksiensa vuoksi kiinnittää mihinkään. Se on hyvä. Sitten vain lähdettiin yhdistämään tietokantoja läänien nimien mukaan ja luotiin teemakarttana päällekkäinen koropleettikartta kuten aijemmillakin kerroilla. Tämän lisäksi ekstrana oli ohjeet tehdä kartasta HotLink-kartta, jonka kautta voi linkittää tiedostoja tai internetsivuja alueisiin. Itse yhdistin HotLinkeihin tietoja kyseisistä lääneistä kotisivujen ja wikipediasivujen muodossa. Ihan kiva ominaisuus!

https://blogs.helsinki.fi/reka/files/2017/03/norja_hotlink.html

Kuva 1. Selitteet linkin taakse

Ja niinhän siinä kävi ettei tämä päällekkäisenä koropleettikarttana kovin selittävä ole, paitsi erillisinä teemoina tarkasteltuna. Sen lisäksi läänien koossa on melkoisia eroja, osa on hyvin pieniä (Oslo) ja osa hyvin suuria (Finnmark), joten graafisesti ne ovat hiukan vaikeita. Lisäksi tällaisin teemoin on vähän hassua esittää näin valtaisia alueita. Oslo näkyy huonohkosti mutta molempien teemojen, sekä korkeakoulutettujen että rikoksien osalta se on tilastojen korkeinta päätä.

Tänne pukkaa vielä rästiin jääneitä tekstejä ensi viikon aikana, stay tuned.

 

Lähteet:

Karttapohja:

http://www.diva-gis.org/datadown

Tilastotieto:

https://www.ssb.no/en/utdanning/statistikker/utniv/aar/2016-06-20#content

https://www.ssb.no/en/sosiale-forhold-og-kriminalitet/statistikker/lovbruddo/aar/2015-10-13#content

One thought on “Statistiikkaa Norjasta, extrana kuuma linkki ;)”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *