Mikko Mäntysaari on Jyväskylän yliopiston sosiaalityön professori ja sosiaalihallinnon tutkija.
Vastavuoroinen sosiaalityö -kirjaan hän kirjoitti uusliberalismista ja sen vaikutuksista sosiaalityöhön. Mäntysaari katsoo suomalaisen yhteiskuntakeskustelun seuraavan pelottavallakin tavalla talouden merkityksen kasvua ja globaalia kansalaisten jakautumista hyvinvointiliberalisteihin ja uusliberalisteihin, mikä merkitsee kasvavaa vastakkainasettelua hyvinvointiyhteiskuntaa kannattavien ja sitä vastustavien välillä.
Linjaukset eivät ole käytännössä näin mustavalkoisia, mutta ne toimivat esimerkin tavoin ajattelun erojen selventämisessä. Karkeasti jakaen hyvinvointiliberalistit kannattavat yhdenvertaisuuteen perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa – valtion, kuntien, järjestöjen ja yksityisten toimijoiden jaettua roolia – ja sen periaatteita, jolloin yhteisvastuullisesti ja solidaarisesti pidetään huolta niistä, jotka ovat vaikeissa elämäntilanteissa.
Uusliberalistit voivat nähdä edellä olevat linjaukset myös tärkeinä, mutta he luottavat enemmän talouden vapaisiin markkinoihin ja ihmisten autonomiseen toimintaan, joiden uskotaan lisäävän yhteiskunnan kaikkien jäsenten hyvinvointia.
Sopiiko vastavuoroisuus ja uusliberalismi yhteen?
“Uusliberalistinen tulkinta vastavuoroisuudesta voisi olla sellainen, että kun kaikki ajaa omaa etuaan, yhteiskunnan kokonaishyvinvointi kasvaa”, toteaa professori Mikko Mäntysaari.
Näin ajateltuna vastavuoroisuus ja uusliberalismi sopisivat yhteen ilman suurempia ongelmia.
“Mutta tulkinta hyvinvoinnin muodostumisesta yhteiskunnassa siten, että jokainen on vastuussa vain omasta hyvinvoinnistaan, on haaste solidaarisuudelle”, Mäntysaari lisää.
Tällöin pohjoismaisen, julkisen vallan toimintaan perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan pohja rapautuu pois.
“Sillä voi olla sitten aika karujakin seurauksia”, Mäntysaari sanoo.
Onko uusliberalismi haaste sosiaalityölle?
Professori Mikko Mäntysaaren mukaan haaste ei ole niinkään talousteoriassa, vaan siihen liittyvässä libertaristisessa ajattelussa.
“Se ei anna minkäänlaista perustetta sosiaalityön kaltaiselle toiminnalle”, Mäntysaari sanoo.
Esimerkiksi Elina Lepomäki (kok) edustaa Mäntysaaren mukaan sellaista liberalismitulkintaa, joka voi olla kova haaste nykyiselle hyvinvointivaltiollistyyppiselle sosiaalityöajattelulle.
Mäntysaari ei kuitenkaan näe uusliberalismia maailman tappiin kestävänä toimintatapana, vaan poliittisena valintana, joka nyt sattuu olemaan vallalla.
Kyseessä on historiallisesti hyvin rajattu ajanjakso, joka alkoi 80-luvun alussa.
“Sitä ei tiedä kukaan, onko se enää vahva kymmenen vuoden päästä”, hän toteaa.
Nykyinen hallitsemisen tapa on osoittautunut aika tehottomaksi. Monet maat ovat syvässä taloudellisessa kriisissä.
“Myös Suomi, vaikka täällä on noudatettu viime vuosina hyvin oikeaoppisesti uusliberalistista talouspolitiikkaa”, Mäntysaari lisää.
Sosiaalityön ydin
Professori Mikko Mäntysaari muistuttaa, että sosiaalityötä tarvitaan myös siksi, että ihmiset käyttäytyvät kunnolla.
“Olen itsekin kirjoittanut nuorena todella kriittisiä artikkeleita sosiaalisen kontrollin toteuttamisesta ja keskiluokkaisen moraalin vartioimisesta. Mutta sosiaalityö on olemassa myös siksi, että sillä voidaan turvata hyvinvoinnin säilyminen”, Mäntysaari sanoo.
Toisaalta sosiaalityön ydin on myös sen eetoksessa: auttamisen halussa.
“Lisäksi sosiaalityötä tarvitaan nykyään myös puolustamaan ihmisten ihmisarvoa,” Mäntysaari toteaa.
TAKAISIN VIRTUAALISEMINAARIIN
Teksti, kuvaus ja editointi: Antti-Juhani Piirainen