Categories
Uncategorized

GIS – harjoitus 1

Harjoituskerta 1 – Qgis tutuksi

Ensimmäisellä kurssikerralla tutustuttiin Qgis-paikkatieto-ohjelmistoon ja sen perustoimintoihin. Harjoitus oli sopivan yksinkertainen ensimmäiseksi kosketukseksi vastaaviin paikkatieto-ohjelmistoihin. Muistan kuulleeni geoinformatiikan johdantokurssilla puhetta muun muassa attribuuttitaulukoista. Harjoitusta tehdessä kyseisen taulukon olemus ja käyttötarkoitukset konkretisoituvat mieleenpainuvalla tavalla.

Kartografisesti kartta on suhteellisen onnistunut, sillä siitä voidaan havaita esitettävä ilmiö selkeällä tavalla. Seuraavaa karttaa tehdessä täytyy kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota resoluutioon, sillä kuva on hieman epätarkka.

Itsenäisessä harjoituksessa päätin tutkia, miltä näyttää suomen elinkeinojen osuudet kunnittain. Tilasto on vuodelta 2015. Kartografisesti kartta on onnistunut, sillä kuvasta voidaan tulkita selkeällä tavalla esitettävä asia. Kokeilin karttaa tehdessä erilaisia luokka-asteikkoja ja havaitsin oikean luokkavälin merkityksen. Liian suuret luokat typistät kartan luettavuutta, sillä ne yleistävät ja mahdolliset erot eivät näin ollen välity riittävällä tarkkuudella. Toisaalta liian moneen jakaminen vaikeuttaa kartan lukemista sekä vähentää siten kartan ymmärrettävyyttä.

Kartasta voidaan nähdä, että esimerkiksi Etelä- ja Keski-Suomessa palveluiden osuus on merkittävä, mikä selittyy kaupunkirakenteella ja väestön määrällä. Vastaavasti palveluiden suuri osuus Lapissa kertoo oletettavasti matkailun merkityksestä. Kartan värimaailma on kuvaava, sillä eri luokkien välillä on selkeät sävyerot. Kokonaisuudessaan voidaan nähdä, että palveluiden osuus kuntien elinkeinorakenteesta on valtaosassa kunnissa vähintään noin puolet. Näin ollen on selvää, että Suomi on palveluyhteiskunta ja elinkeinorakenne on kuvattavissa oleva ilmiö vastaavalla kartografisella esityksellä.

Harjoituksen aloittaminen oli alkuun hieman haastavaa, sillä Qgis on edelleen hiukan tuntematon alusta ja eri toimintojen löytäminen on vaatinut aikansa. Toisaalta toisen harjoituksen jälkeen perustoimintojen käyttö oli jo huomattavasti luontevampaa ja erilaisiin tilastoihin syventyminen on kiehtovaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *