Rabbi Akiva (n. 50–135 jaa.) tunnetaan legendaarisena oppineena, raamatuntulkitsijana ja mystikkona, jonka elinvuodet sijoittuvat varhaisen juutalaisuuden avainhetkiin. Akivan nuoruusvuosina roomalaiset tuhosivat Jerusalemin toisen temppelin (v. 70 jaa.), ja Bar Kokhban juutalaiskapinoiden yhteydessä hän kärsi marttyyrikuoleman. Talmudista tutussa tarinassa itse Mooses matkaa ajassa eteenpäin ja päätyy Akivan luokkahuoneen takariviin. Aikamatkan jälkeen Mooses kummastelee, miksi Jumala antaa Tooran Israelille hänen eikä paljon ansioituneemman Akivan välityksellä (Bavli, Menahot 29b). Miksi ja miten rabbi Akivasta tuli juutalaisuudessa näin keskeinen hahmo?

Kirjassaan Rabbi Akiva: Sage of the Talmud Barry Holtz esittelee Akivan elämän pääpiirteet ristiriitaisuuksia pelkäämättä. Teos on yleistajuinen johdatus aiheeseen eikä vaadi laajoja esitietoja juutalaisuuden historiasta. Taitavana pedagogina Holtz tutustuttaa lukijansa lisäksi rabbiinisen historian ja kirjallisuuden monimutkaiseen terminologiaan.

Ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen juutalaisia oppineita ryhdytään nimittämään rabbeiksi (suom. ”opettaja”), joiden alun perin suullisesti välittämät opetukset muodostavat nykyjuutalaisuuden ideologisen perustan. Lyhyesti kerrattuna: uskonnollisen näkemyksen mukaan Mooses sai Siinailla Jumalalta Tooran sekä kirjallisena että suullisena versiona (ks. toinen Mooseksen kirja 19, Mišna, Pirqe avot 1:1). Kirjallisen Tooran muodostaa heprealaisesta Raamatusta tutut viisi Mooseksen kirjaa, ja niin kutsutun suullisen Tooran ytimen kaksi rabbien tuottamaa pääteosta: 200-luvulla Palestiinassa koottu lakikoodeksi Mišna sekä 600-luvulla Babyloniassa koottu, Mišnan laajennettu kommentaari Talmud.

Holtz korostaa, kuinka Akivan aikaan rabbit muodostivat pienen eliittiryhmän, jonka asema ei suinkaan ollut vielä vakiintunut. Akiva kuuluu niin sanottuihin tannaiitteihin eli ensimmäisten sukupolvien rabbeihin, joiden työn tuloksena myöhemmin syntyy jo yllä mainittu Mišna. Akiva esiintyy Talmudin lisäksi toistuvasti myös varhaisessa raamatuntulkinta- eli midraš-kokoelmissa sekä keskiaikaisessa pääsiäiskertomuksessa (Haggada šel pesah).

Akivasta on kirjoitettu useita moderneja elämäkertoja, joissa hänen elämänsä esitetään harmonisoituna kehdosta hautaan asti (ks. mm. Louis Finkelsteinin Akiba: Scholar, Saint, and Mystic, 1936). Kuten alla huomaamme, Mišna, Talmud ja midraš-kirjallisuus sisältävät kuitenkin suuren määrän keskenään ristiriitaisia kertomuksia tarunhohtoisesta rabbista. Tämä ei ole mikään ihme, sillä suurin osa Akivasta kertovasta materiaalista on koottu kirjalliseen muotoon satoja vuosia hänen kuolemansa jälkeen. Eri versioita yhdistää Akivan lähes yliluonnollinen lahjakkuus ja määrätietoisuus. Samoin kuin Akivan lähes aikalaisesta Jeesuksesta, tämä tietenkin herättää kysymyksiä Akivan historiallisuudesta.

Ehkä tunnetuimmassa versiossa Akiva on aluksi neljäkymmenvuotias maallikko, joka oppimattoman kansan tavoin tuntee vastenmielisyyttä oppineita rabbeja kohtaan (bPes. 49b). Raamatunjakeen tulkinnasta innostuttuaan hän kuitenkin alkaa opiskella Tooraa rabbien alaisuudessa. Opinnot alkavat aakkosista ja päättyvät siihen, että iästään huolimatta hän hallitsee Tooran paremmin kuin kukaan muu. Holtz kuvailee eloisasti rabbien välisiä toisinaan varsin kiivaiksikin muodostuvia suhteita. Mahdollisten virheiden tekeminen tai toisen rabbin tunnustaminen suuremmaksi oppineeksi saattaa olla karmea ja häpeällinen kokemus, joka pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Loppujen lopuksi Akivan omat opettajat, Eliezer ben Hyrkanus ja Jehošua ben Hananja, joutuvat myöntämään älyllisen tappionsa oppilaalleen.

Toisen version mukaan Akiva on rutiköyhä paimen, johon rikkaan miehen tytär rakastuu. Rakkautensa ehdoksi tytär vaatii Akivaa omistautumaan Tooran opiskelulle. Rabbin menestyksen takana on siis vaimo, joka uhraa omaisuutensa, sukunsa ja lopulta nuoruutensa miehensä tähden. Erään kertomuksen mukaan hän myy jopa hiuksensa tukeakseen miehensä opintoja. Kun Akiva palaa kotiinsa akatemiasta kahdentoista vuoden jälkeen, hän tuo mukanaan 12 000 opiskelijaa ja kuulee sattumalta vaimonsa ja vanhan miehen välisen keskustelun, jossa vanha mies kritisoi Akivan poissaoloa. Vaimo vastaa: ”Jos mieheni kuuntelisi minua, hän opiskelisi vielä toiset kaksitoista vuotta!” (Bavli, Ketubbot 62b–63b.) Akiva tottelee vaimoaan ja poistuu toiseksi kahdeksitoista vuodeksi opiskelemaan Tooraa. Palatessaan hän tuo mukanaan 24 000 opiskelijaa.

Rabbiinisessa kirjallisuudessa esiintyvät naiset jäävät tavallisesti taka-alalle ja nimettömiksi, joten ei ole lainkaan kummaa, että Akivan vaimon rooli on herättänyt vuosien aikana paljon kiinnostusta naisten asemasta kiinnostuneiden tutkijoiden parissa (ks. esim. Tal Ilan: Mine and Yours are Hers, 1998). Miestään opinnoissa tukeva vaimo antaa idealisoivan kuvan parhaasta mahdollisesta avioliitosta mutta vaimo – jonka nimi saattaa olla Rahel – on myös (suhteellisen) aktiivinen toimija.

Akiva on myöhempien tulkintojen perusteella myös juutalaisen mystisen perinteen suvereeni hallitsija. Taustalla on Talmudissa esiintyvä kryptinen kertomus, jossa neljä miestä astuu paratiisiin: Ben Azzai, Ben Zoma, Aher (”Toinen” eli Eliša ben Avuja) ja Akiva (ks. Bavli, Hagiga 14b). Yksi menettää henkensä, toinen järkensä ja kolmas päätyy harhaoppiseksi: vain Akiva palaa takaisin vahingoittumattomana. Myöhemmässä juutalaisessa mystiikassa Akivasta tulee muiden varhaisten rabbien (mm. Šimeon bar Johai ja Išmael) tavoin taivasnäyistä ja mystisistä palatsimatkoista kertovien teosten päähahmo.

Tunnetuin Akivan elämänvaihe piirre liittyy hänen marttyyrikuolemaansa (Bavli, Berakhot 61b): kiellettyään Tooran opiskelun roomalaiset teloittavat hänet villankarstauksessa käytetyillä rautaharjoilla kiduttaen. Akiva kuolee monoteismia julistava šema- eli Kuule Israel -rukous huulillaan. Raaka marttyyrikertomus lienee yksi ensimmäisistä tarinoista, joita itsekin muistan juutalaisuuden historiasta lukeneeni. Teloitus toteuttaa Akivaa koko elämän ajan askarruttaneen maksiimin: Rakasta Herraa,Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimistasi (viides Mooseksen kirja 6:5) – vaikka se maksaisi sinun henkesi.

Holtz ei ryhdy spekuloimaan, mikä Akivan elämäntarinoista on ”tosi”. Hän problematisoi ajatuksen siitä, että näinkin legendaarisesta hahmosta olisi mahdollista kirjoittaa perinteinen elämäkerta. Rabbiininen kirjallisuus ei tietenkään noudata nykyaikaisen historiantutkimuksen kriteereitä. Kertomukset ovat säilyneet suullisessa muodossa ja monina eri versioina vuosisatojen ajan. Analyyttisenä tutkijana Holtz ei pyri harmonisoimaan Akivan elämää, ja teoksen helppolukuisuutta vaarantamatta hän esittelee Akivan hahmoon liitettyjen legendojen keskinäisiä ristiriitaisuuksia. Holtz siteeraa tunnettua rabbiinisen juutalaisuuden tutkijaa Jacob Neusneria (k. 2016), jonka mukaan rabbiininen kirjallisuus ei ole historiankirjoitusta vaan tarjoaa ennemminkin ikkunan rabbien sosiaaliseen todellisuuteen. Toisten tutkijoiden mukaan se on kirjallisuutta, fiktiota, jonka todenperäisyydellä ei ole väliä. On parempi vain pulahtaa ”Talmudin mereen” ja nauttia tarinoista.

Talmud on valtava teos: rabbiininen kirjallisuus kokonaisuudessaan sisältää materiaalia ainakin viidenkymmenen Raamatun verran. Juuri Akivaa koskevat Talmudin tarinat ovat usein sellaisia, joita on helppo lähestyä. Akiva on toki herkullinen hahmo, josta kerrotut tarinat inspiroivat ja kiehtovat. Tämä ehkä peittää alleen sen tosiseikan, että valtaosa Talmudista sisältää huomattavasti vaikeammin lähestyttävissä olevaa materiaalia. Maallikoille rabbiininen kirjallisuus avautuu toki helpommin tarinoiden (hepr. aggada) eikä lakitekstien kautta. Holtz kuitenkin korostaa, että tarinoiden lisäksi Talmud tarjoaa ennen kaikkea keskustelu kerrallaan kirkastuvan juutalaisen lain (hepr. halakha):

But perhaps because we live in a time in which the narrative mode of thinking has become so compelling, those neglected stories of the rabbinic world have gained a great deal of traction among writers and scholars from a board range of perspectives.

Mišnassa ja Talmudissa onkin runsaasti materiaalia, jota nykylukijan on lähes mahdotonta ymmärtää ilman mittavaa perehtymistä teosten sisäiseen logiikkaan. Mišnan vahingonkorvauksia käsittelevässä jaksossa pohditaan toisen Mooseksen kirjan innoittamana sitä, kuka on vastuussa vahingosta milläkin ”vyöhykkeellä”. Tutustumme lisäksi koiraan, joka varastaa nuotiolta kakun ja kakusta kipinöitä levittäessään sytyttää viljakasan palamaan. Kuka tällaisessa tapauksessa korvaa vahingon? Ješiva- eli juutalaisen uskonnollisen koulusysteemin sisällä juutalaiset opiskelevat Talmudia opettajien ja vertaistukea tarjoavien tovereiden kanssa. Kukaan ei jää yksin pohtimaan tekstien merkityksiä – eikä tekstien tulkitsemisella myöskään ole lopullista päämäärää, minkä jälkeen keskustelu olisi syytä lopettaa.

Holtz pohjaa teoksessaan uusimpaan tutkimukseen ja osaa myös jättää monia kysymyksiä auki. Hänen tapansa käsitellä kukin Akivan elämän avainkertomus omana lukunaan on onnistunut ratkaisu. Teos on erinomainen johdatus rabbiiniseen historiaan ja kirjallisuuteen, vaikka edistyneemmille se saattaa tuntua valmiiksi pureskellulta.