University of Helsinki
Maailman vedenkulutuksen arvioitiin olevan n. 3906 kilokuutiometriä vuonna 1995, jolloin väestömäärä oli n. 5,7 miljardia. Maailman väestömäärän ennustetaan kasvavan vuoteen 2050 mennessä 8-11 miljardiin, eli väestömäärä tulee lisääntymään 50 %:lla tulevien viidenkymmenen vuoden kuluessa. Mikäli syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla, kasvu voi olla 80 %:ia. Maapallon vesivarojen riittävyyden varmistaminen on siis meille elintärkeää.
Maailman ruuantuotanto on yli kaksinkertaistunut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana maatalouden biologisen ja teknologisen kehityksen sekä laajentuneen kastelun myötä. Ruuan tuotantoon käytetään nyt noin 7000 km3
Maailman ruuantuotanto on yli kaksinkertaistunut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana maatalouden biologisen ja teknologisen kehityksen sekä laajentuneen kastelun myötä. Ruuan tuotantoon käytetään nyt noin 7000 km3 vettä, joka vastaa noin 70 % maailman vedenkulutuksesta. Tästä puolestaan melkoinen osuus kuluu kasteluun. Kastelun piirissä olevilla alueilla tuotetaan noin puolet – kaksi kolmasosaa maapallon ruuasta. Monin paikoin käytetään pohjavettä kasteluun, mikä on johtanut juomaveden saatavuuden heikkenemiseen. Intensiivinen maatalous, teollisuus ja asutus heikentävät myös veden laatua.
Ilmastonmuutos tuo uusia kysymyksiä veden saatavuuteen vaikuttaen mm. veden alueelliseen jakautumiseen. IPCC (Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli) ennustaa vedenvirtauksen lisääntyvän Pohjois-Amerikassa, Euraasiassa ja tropiikissa mutta vähenevän Välimeren ilmastossa. Vuoristoalueilla sadannan ajallinen jakautuminen lumeen ja veteen tulee varmuudella muuttumaan. Jäätikköjen sulaminen johtaa jokivesien virtauksen kasvuun ja veden saatavuuden paranemiseen tietyillä maatalousalueilla (Aasia, Kiina, Etelä-Amerikka). Samalla kuitenkin jäätiköiden vesivarat vähenevät vaikuttaen vedenpinnan tasoon rannikkoalueilla.
Maailman energiantarpeen odotetaan yli kaksinkertaistuvan vuoteen 2100 mennessä. Hiilidioksidineutraalien energianlähteiden tarve tulee siten kasvamaan nykyistä fossiilisen energian kulutusta suuremmaksi. Jos tämä energia tuotetaan bioenergiana, maatalouden ja metsätalouden maankäyttö- ja tuotantotavat muuttuvat merkittävästi. Jos bioenergiaa tuotetaan muun tuotannon sivuvirroista, bioenergiantuotanto ei merkittävästi lisää veden tarvetta. On kuitenkin todennäköistä, että bioenergiantuotanto tulee heikentämään kehitysmaiden ruokaturvaa, koska ruuantuotantoon käytettyjä resursseja, peltopinta-alaa ja vettä, hyödynnetään tulevaisuudessa entistä enemmän energiantuotantoon.
Asiantuntijoiden mukaan bioenergiantuotantoa tulisi sijoittaa taantuneille heikkokasvuisille viljelyalueille, jotta bioenergiantuotanto ei kilpailisi ruuantuotantoon käytettävästä viljelymaasta, ja koska bioenergiakasvit ovat usein kuivuutta kestäviä ja tehokkaita vedenkäyttäjiä. Käytännössä kuitenkin valinnan peltomaan käytöstä tekee viljelijä, joka puntaroi eri tuotantosuuntien kannattavuuseroja. Peltoalan käytön ratkaisee viime kädessä bioenergiaraaka-aineen ja ruuan hintaero.
Kirjoittanut Jaana Väisänen