Ruokaturva muuttuvassa maailmassa

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Maatalouden kehitys viimeisen 50 vuoden aikana on nostanut satotasoja niin reilusti, että ruokaa teoriassa pitäisi olla enemmän kuin riittävästi maapallon nykyiselle väestölle. Silti 850 miljoonaa ihmistä kärsii ruuan puutteesta. Vuodesta 2005 alkanut elintarvikkeiden hintojen nousu ja heilahtelu on asettanut uudet 100 miljoonaa ihmistä alttiiksi ruokapulalle.

 

Monissa kehitysmaissa maatalouden kehittämisen aliresurssointi, julkisten tukiohjelmien purkaminen sekä IMF:n ja Maailmanpankin ajama maatalouskaupan vapautuminen ovat heikentäneet pienviljelijäväestön tulotasoa ja elintarviketuotantoa. Kaupan vapautuminen ja sääntelyn purku johtivat esim. Afrikassa siihen, että lannoitteiden hinnat kohosivat, tuotteiden takuuhintajärjestestelmät purettiin ja pientuottajien lainansaantimahdollisuudet vaikeutuivat. Pientiloihin tukeutuva kotimainen ruuantuotanto supistui, ja näiden maiden elintarvikehuolto joutui nojaamaan yhä vahvemmin tuontiruokaan, ja on siksi yhä alttiimpaa maailmankaupan hintaheilahteluiden vaikutuksille.

 

Syyskuussa 2008 FAO ilmoitti maailmanmarkkinahintojen nousun lisänneen nälkäänäkevien määrän yli miljardiin. Kun vuonna 2007 ruuan maailmanmarkkinahinnat nousivat 24 %, syyskuuhun 2008 mennessä ne olivat nousseet 52 %. Ylikansalliset agribusiness-yhtiöt tekivät ennätysmäiset tulokset vuonna 2007. Esimerkiksi lannoitevalmistajien tulokset kasvoivat 139 %, viljakaupan suurimpien tulokset kohosivat 103 % ja siemen/torjunta-ainefirmojen tulokset 91 %. Tilanteen voisi jopa ilmaista niinkin, että tässä on tapahtunut melkoinen tulonsiirto köyhiltä rikkaille.

 

FAOn mukaan tarvittaisiin vuositasolla 30 miljardia dollaria maailman ruokakriisin helpottamiseen. Kannattaa muistaa, että vuonna 2008 USA:n hallitus on käyttänyt yli 1000 miljardia dollaria veronmaksajien rahoja liittovaltion pankkikriisin lieventämiseen, joten kovin tärkeä asia ruokakriisi ei näytä olevan.

 

Maatalouden investoinnit ovat viime vuosikymmenen aikana kohdentuneet paikallisen ruuantuotannon sijasta entistä enemmän vientikasvien tuotantoon, jolla valtiot hankkivat ulkomaista valuuttaa. Esimerkiksi Ghanassa maataloustuotteiden osuus viennistä vuosina 2003-5 oli 56 %, mutta bruttokansantuotteesta (BKT) vain 37 % ja Ugandassa vastaavasti 74 % ja BKT:sta 32 %.

 

Nykyiset energia-, rahoitus- ja ruokakriisit lisäävät ruuan hintaheilahtelujen todennäköisyyttä. Monille kehitysmaille tämä on kohtalokasta, elleivät ne pysty parantamaan omavaraisuuttaan.  Tarvittaisiin joustavuutta maatalouspoliittisen päätöksentekoon sekä merkittävästi suurempaa kansainvälistä tukea, jotta ne voisivat lisätä elintarvikeomavaraisuuttaan. Se toimisi puskurina hintavaihteluiden tuhoisille vaikutuksille.

 

”Investoinneilla julkiseen tutkimukseen, jonka tavoitteena on pientilojen toimeentulon parantaminen, on parhaat mahdollisuudet parantaa maailman ruokaturvaa. Tutkimus voi tuottaa taloudellisesti hyvin, auttaa köyhyyden vähentämisessä ja tarjota uusia mahdollisuuksia maatalousyritysten kehittymiselle ja edistää monipuolista työllisyyttä.” Näin todetaan kansainvälisen IAASTD-projektin loppuraportissa.

 

Lue lisää:

 

Bertow K. 2007. Impact of IMF and World Bank policies and EPAs on smallholder farmers in Uganda, Zambia and Ghana. University of Giessen. http://www.germanwatch.org/handel/euaf07pe.pdf

 

Matpriser slår hårt mot fattiga. Nyhet från Jordbruksaktuellt 2009-05-04.

Mistä fosfori tulee?

Sen jälkeen kun Liebig oli 1840-luvulla julkaissut tieteellisen taustan kasvien ravinteista ja osoittanut ravinteiden kiertävän kuolleesta kasvimateriaalista eläviin kasveihin, alettiin lannoitteita valmistaa paikallisesti saatavissa olevista eloperäisistä aineksista. Pian alkoi kaupunkien liepeille syntyä teollisuutta, joka valmisti fosforilannoitteita kaupunkiväestön ulosteista, elintarviketeollisuuden sivuvirroista, eläinten sonnasta, kala- ja teurasjätteestä. Guanoa, joka on vuosituhansia kerääntynyttä lintujen ulostemassaa ja fosforipitoisia kivijauheita alettiin kuljettaa eri maiden lannoiteteollisuuden raaka-aineeksi. Guanon saatavuus alkoi heiketä pian, ja sen käyttö lähes loppui vuosisadan loppuun mennessä.


1900-luvun alkupuolella alkoi lisääntyä ulkoa tuotujen lannoiteraaka-aineiden käyttö. Suomeen perustettiin 1920-luvulla Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat, jotka tuottivat ruutiteollisuuden tarvitsemaa rikkihappoa ja superfosfaattia maatalouteen maan viljaomavaraisuuden parantamiseksi. Superfosfaatin tekoon hankittiin raakafosfaattia ulkomailta.


1950-luvulla alkoi väkilannoitefosforin kultakausi. Suomessakin ryhdyttiin valmistamaan rakeistettuja seoslannoitteita. Fosforilannoitteiden käyttö lisääntyi lähes eksponentiaalisesti vuonna 1990 alkaneeseen maailmanlaajuiseen lamaan asti, näin myös Suomessa. Enimmillään lannoitefosforia levitettiin jopa yli 30 kiloa hehtaarille. Esimerkiksi vuosina 1995-99 Suomessa levitettiin väkilannoitefosforia 29,5 miljoonaa kiloa, eli n. 15 kg/ha/v. Sitä korjattiin sadoissa tuolloin noin 11 kg/ha. Vuoteen 2006 mennessä väkilannoitefosforiannos oli pudonnut jo 9 kiloon.

fosforin_peltotase1985-2006

 

Kysyntä kasvaa ja varat hupenevat

Tutkijoiden arviot ennustavat kaupallisen fosforinlouhinnan loppuvan 50 – 100 vuoden kuluessa raaka-aineen ehtymiseen. Ennusteiden mukaan fosforin kysyntä tulee kuitenkin lisääntymään 3-4 % vuodessa 2010-2011 asti. Kaksi kolmasosaa lisäyksestä on peräisin Aasian maista. Kehitysmaissa ja Aasian kehittyvissä talouksissa elintason nousun myötä kasvava lihan ja maidon kulutus lisäävät lannoitefosforin tarvetta, koska kotieläintuotteiden tuotantoon vaaditaan peltopinta-alaa, vettä ja ravinteita suhteessa enemmän kuin kasvisruuan vaatimaan tuotantoon. Toinen syy fosforin kysynnän lisäykseen on biopolttoaineiden viljelyn lisääntyminen. Raaka-aineen louhinnan kallistuminen fosforivarojen huvetessa ja kasvava kysyntä tulevat pitämään fosforilannoitteiden hinnat korkealla tulevaisuudessakin.


Viljelijöille tuli täytenä yllätyksenä vuosina 2007-8 fosforikiviaineen ja fosforilannoitteiden hinnan räjähdysmäinen, jopa 700 %:iin yltänyt nousu. Taustalla oli öljyn hinnan nousu, elintarvikekasvien käyttö biopolttoaineen raaka-aineena, viljan varmuusvarastojen pienentyminen ja perinteisissä viljanvientimaissa ruokaomavaraisuuden parantamiseksi asetetut vientikiellot. Tuo kriisi osoitti, että väkilannoitteisiin ja uusiutumattoman energian käyttöön perustuva maataloutemme on erittäin haavoittuvaa. Maailman kasvavan väestön ruokaturvan varmistamiseksi on kiire ryhtyä kehittämään omavaraisempia tuotantojärjestelmiä.


Fosforipolitiikkaa

Maailman merkittävimmät fosforivarat ovat Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Marokossa. Kiina, jonka varannot ovat suurimmat, nosti vuonna 2008 fosforin vientitariffia 135 % turvatakseen oman lannoiteomavaraisuutensa. USA:ssa, joka on maailman suurin fosforilannoitteiden käyttäjä, viejä ja tuoja, omat varannot riittävät enää 25 vuodeksi. Niinpä Marokon raakafosfaattia rikastetaan USA:n lannoitetehtaissa. Marokossa ja Länsi-Afrikassa on yli kolmannes maailman fosfaattivaroista, mutta silti Marokon raakafosfaatilla on 75 %:n osuus maailmankaupasta. Länsi-Afrikan, Espanjan entisen siirtomaan jouduttua 1976 Marokon valtaan, Marokko on myynyt sen fosforimalmia omissa nimissään. Laittoman valtauksen takia esimerkiksi Norjan hallitus on taivuttanut Yaran luopumaan raakafosfaartin tuonnista Länsi-Afrikasta. Yara kuitenkin omistaa osan tästä kiistellystä kaivoksesta.


”On ironista, että Afrikka on maailman suurin raakafosfaatin viejä, ja Afrikassa on kuitenkin suurin puute ruuasta.”
Dana Cordell, Jan-Olof Drangert ja Stuart White artikkelissaan The Story of Phosphorus.


Kirjoittanut Jaana Väisänen


Lue lisää:

Antikainen, Riina 2007. Substance Flow Analysis in Finland – Four Case Studies on N and P Flows. University of Helsinki. Dept of Biological and Environmental Sciences.

Cordell, D. Drangert, J-O., White, S. 2009.The story of phosphorus: Global security and food for thought. Global Environmental Change.
https://doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2008.10.009

Braun, J. von 2008. Poverty, Climate Change, Rising Food Prices, and the Small Farmers. www.ifad.org/gbdocs/repl/8/ii/e/presentations/IFAD_21-04-08.pps Power point -esitys, jossa on esitetty hyvin lannoitteiden ja ruuan hintojen nousun syyt, ja tämän aiheuttama kehitysmaiden pienviljelijöiden elämäntilanteen kurjistuminen.
Raportti pienviljelystä: Smallholders, Food security, and the Environment. IFAD
https://www.ifad.org/documents/38714170/39135645/smallholders_report.pdf/133e8903-0204-4e7d-a780-bca847933f2e

Mitä ovat ekosysteemipalvelut?

Ekosysteemipalvelut ovat niitä olosuhteita ja toimintoja, joiden avulla luonnolliset ekosysteemit tuottavat edellytyksiä luonnolliselle elämälle ja ylläpitävät elämää. Ekosysteemipalvelut ovat niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat suoraan tai epäsuorasti ekosysteemin toiminnoista.

 

Esimerkkejä ekosysteemipalveluista:

Palvelut, jotka tukevat tuotantoa

· fotosynteesi – tekee mahdolliseksi biomassan tuotannon

· juomaveden tuotanto

· elävään ainekseen sitoutuneiden ravinteiden kierrätys

· hyönteisten tekemä pölytys

· eroosion esto

· mikroilmaston vakauttaminen

Muita systeemeitä ylläpitäviä palveluita

· osallistuminen globaaleihin hydrologisiin ja biogeokemiallisiin kiertoihin (esim. hiili, happi, typpi, fosfori jne.)

· ruokamullan tuotanto

· kivennäisaineksen rapautuminen ja eloperäisen aineen muokkaus

· biologisen ja geneettisen monimuotoisuuden ylläpito

Palvelut, jotka säätelevät ekosysteemin toimintaa

· vakaan ilmaston ylläpito – esim. hiilen sidonta maaperään tai kasvillisuuteen

· ekosysteemissä tapahtuva biologinen tuholaisten, tautien ja rikkakasvien hallinta

· vesivirtojen säätely – suot, kosteikot ym. (esim. tulvasuojelu)

Ekosysteemin kulttuuripalvelut, jotka liittyvät ihmisen hyvinvointiin

· järjestys, kauneus, mielekkyys (maisema)

· luontomatkailu ja luontoelämykset

· virkistys ja metsästys


Tuotantoa tukevat ekosysteemipalvelut ovat luomuviljelyn ensisijainen perusta. Ulkoisten panosten käytön
vähentäminen edistää monia ekosysteemipalveluita – esimerkiksi väkilannoitteista luopuminen suosii mykorritsasienten toimintaa viljelykasvien fosforin ja veden saamiseksi. Sama asia voitaisiin muotoilla toisinkin: Ekosysteemipalveluiden hyväksikäyttö on edellytys elintarvikkeiden tuottamiselle pienemmin panoksin.

 

Maatalouden olisi pystyttävä tuottamaan vuoteen 2050 mennessä 50 prosenttia enemmän ruokaa kuin nyt. Samaan aikaan kasvavat paineet muuttaa tuotantomenetelmiä vähemmän kasvihuonekaasuja tuottavaksi. Huolestuttava uutinen oli myös maailmanlaajuinen ekosysteemin tilaa ja kehittymistä arvioineen asiantuntijaryhmän (Millenium Ecosystem Assessment, 2004) johtopäätös: Ihminen on muuttanut viimeisten 50 vuoden aikana maailman ekosysteemien tilaa nopeammin ja laajemmin kuin koskaan aiemmin. Muutosten taustalla on ollut tarve tuottaa lisää ruokaa, juomavettä, puuta, kuitua ja energiaa. Kun ekosysteemeitä on muutettu, niiden kyky tuottaa tuotteita ja palveluita – ruokaa, juomavettä, säätely- ja tukitoimintoja ja kulttuurihyötyjä – on vaarantunut. Itse asiassa kaksi kolmasosaa nauttimistamme ekosysteemipalveluista on heikentynyt.


Millaisia ekosysteemipalveluita viljelijät voivat tuottaa?

Useimmilla ekosysteemipalveluilla ei ole arvoa markkinoilla normaalissa vaihdantataloudessa. Seuraavassa on lueteltu muutamia viljelytoiminnan kautta syntyviä ekosysteemipalveluita, joilla voisi olla taloudellista arvoa yhteiskunnan muille toimijoille – jos vain niiden merkitys ymmärretään:

Ilmastonmuutoksen lieventäminen:

· hiilidioksidin varastointi kasveissa ja maaperässä

· maan orgaanisen aineksen ja pysyvän kasvillisuuden lisääminen ilmakehän hiilidioksin sitomiseksi

· heikkotuottoisten turvemaiden poistaminen viljelystä tai muokkauksen vähentäminen turvemailla

Vesistöjen suojelu (ks. esim. linkki Vesijalanjälki)

· veden tuottavuuden lisääminen viljelyssä

· vesistöjen rehevöitymistä ehkäisevät viljelytekniikat

· veden haihdunnan vähentäminen ja käytetyn veden uusiokäyttö esim. kasteluvetenä

Monimuotoisuuden parantaminen

· ehkäistään viljelyn laajeneminen monimuotoisuudeltaan rikkaille luonnonalueille

· maatilojen monimuotoisuuden lisäys tai ylläpito

Maaseutumaiseman kauneus- ja kulttuuriarvot

· kulttuurihistoriallisten tai uskonnollisten arvojen takia säilytettävien alueiden suojelu

· maatilamatkailu tai ekomatkailupalvelut viljelytoiminnan ohella


Miksi viljelijöille pitäisi maksaa?

Viljelijät ovat maailman suurin luonnonvarojen käytöstä vastaava ammattiryhmä. Viljelijöiden toiminta voi johtaa joko positiivisiin tai negatiivisiin ympäristövaikutuksiin. Useimmiten ekosysteemipalvelut eivät ilman niistä saatavia palkkioita ole viljelijälle kannattavaa toimintaa. Esimerkiksi väkilannoitetypen käytön taloudellinen optimi voi olla suurempi kuin sen biologinen optimi, jolloin ylimäärinen typpi jää rasittamaan ympäristöä.

Kokemusten mukaan maatalous pystyy korvaamaan suhteellisen edullisesti muiden tuotannonalojen aiheuttamat ympäristöhaitat. Tämä voidaan ottaa huomioon esim. päästökaupassa. Esimerkiksi Chicago Climate Exchange (CCX)-kaupassa metaaninpäästöjään vähentäneet ja hiilidioksidia maaperään sitoneet maatilat voivat myydä toisille yrityksille päästöoikeuksia.


Ekosysteemipalveluista maksaminen ei aina ole tehokkain tapa muuttaa maatalousmaan käyttötapoja ympäristöä säästävämmäksi. Tärkeitä vaikuttamiskeinoja voivat olla esim. tiedottaminen, uusien teknologioiden käyttöönotto, luonnonvarojen käyttöä ohjaavan politiikan muuttaminen, sekä verotus ja ympäristösäännökset, kertoo ympäristöekonomisti Leslie Lipper FAO:sta. Lipper työskentelee Payments for Environmental Services –projektissa, joka hahmottelee ja arvioi eri malleja ekosysteemipalveluiden palkitsemisesta.


Sauli Rouhinen ympäristöministeriöstä puolestaan jakaa luonnonvarojen kestävän käytön politiikan elementit kolmeen eri lohkoon: päämäärien asettamiseen, tietopohjan parantamiseen ja kannustinkehikkoon. Kannustinkehikossa ekosysteemipalveluiden korvaaminen sijoittuu markkinaohjaus-työkalupakkiin.


Kuka maksaa?

Kioton sopimuksessa teollistuneet maat ovat sopineet kasvihuonekaasupäästöjensä vähentämisestä yhteensä 5,2 % vuosina 2008-2012. Maatalous voi osallistua vähentämisohjelmaan esimerkiksi kasvattamalla maan hiilivarastoa, jos valtio on ottanut ohjelmaansa hiilinielut. Yhdyskuntien juomaveden laadusta vastaavat yritykset ja vesivarojen riittävyyttä arvostavat vesivoimayhtiöt tarvitsevat sellaisia ympäristöpalveluita, jotka turvaavat heidän liiketoimintaansa. Luonnon monimuotoisuutta ja maaseutumaisemaa arvostavat ympäristötietoiset kuluttajat sekä ekoturismia ja luontoelämyksiä tarjoavat yritykset. Lisäksi on paljon vapaaehtoisia yrityksiä tai ryhmiä, joille ympäristöpalveluiden korvaaminen on tärkeää ja hyödyllistä joko liiketoiminnan tai muiden syiden takia.
Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Lue lisää:

Chicago Climate Exchange. Päästökaupan myyntipisteen toiminnan esittely. https://www.buschsystems.com/resource-center/knowledgeBase/glossary/what-is-the-chicago-climate-exchange-ccx

Lipper Leslie 2008. Paying farmers for Environmental Services as one way to provide incentives for Sustainable Land Management. FAO capacity building workshop on Payments for Environmental Services (PES) in Eastern Africa.Dar Es Salaam, 4-6 February 2008
http://www.fao.org/economic/esa/esa-events/pes-tanzania/en/

Rämert, B., Salomonsson, L. & Mäder, P. 2005. Ecosystem services as a tool for production improvement in organic farming – the role and impact of biodiversity. Ekologiskt lantbruk nr 45.
https://www.slu.se/globalassets/ew/org/centrb/epok/aldre-bilder-och-dokument/publikationer/ekolantbruk45.pdf

YM:n tiedote Kioton sopimuksesta, EU:n sisäisestö taakanjaosta ja päästöjen vähentämistoimista.
https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/f65a78bb-dc8e-41a5-b09a-6fa36661880b/sopimukset-ohjaavat-kansainvalista-ilmastopolitiikkaa.html

Palvelut, jotka säätelevät ekosysteemin toimintaa

Miksi maata viljellään? Terveyden ja ravinnon takia!

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Teksti pohjautuu pääosin Tim Langin ja Michael Heasmanin 2004 julkaisemaan artikkeliin Diet and nutrition policy: A clash of ideas or investment? Development 47 (2), 64-74.

 

Sydäntaudit, liikalihavuus, diabetes ja syömiseen liittyvät sairaudet eivät enää ole vain rikkaiden maiden ongelmia, vaan ne ovat alkaneet rasittaa myös köyhien tai keskituloisten maiden kansantaloutta. Näissä maissa hoidon puute johtaa ihmisten ennenaikaisiin kuolemiin ja työkyvyttömyyteen.

 

Ruokaan liittyvien sairauksien yleistyminen johtuu politiikassa muuttumattomana pysyneestä tavasta ymmärtää maatalous elinkeinona, jonka tarkoituksena on tuottaa enemmän ruokaa. Ajattelu syntyi kaudella, jolloin tuottavuuden nostamisella ja laajentamisella pyrittiin poistamaan puutetta ja nälkää ja parantamaan siten väestön terveyttä. Tämä ajattelutavan myötä elintarviketuotannossa määrä on korvannut laadun. Lontoon yliopiston elintarvikepolitiikan professori Tim Lang kutsuu tätä produktionismiksi.

 

Valtavirta uskoi vielä eilen produktionismiin, entä tänään?

 

Produktionistinen näkökulma ruuan merkityksestä ihmisen terveydelle syntyi tai ainakin kiteytyi FAO:ssa 1950-luvulla (ks. kuva). Näkökulma ja toimintamalli on pysynyt samanlaisena tähän saakka, ainoa muutos on ollut terveysvalistuksen lisäys toimintamalliin 1970-luvulla. Siihen mennessä oli alettu huomata ruuan osuus eliniän lyhenemiseen. Tällä hetkellä, kun kehittyneissä maissa painiskellaan ylensyönnin ja roskaruuan tuomien ongelmien kanssa, produktionistinen toimintamalli ei enää vastaa tarkoitustaan.

 

Ruoka- (ja terveys)ketjun tuottajapäässä on alkanut ideologinen kaaos, kun ei osata päättää miten pitäisi toimia maailmanlaajuisten aliravitsemuksesta, ylensyönnistä ja vääränlaisesta syömisestä johtuvien terveysongelmien ratkaisemiseksi. Viljelijöiden tehtävänä on ollut tuottaa ruokaa, ja niin kauan kun sitä on ollut riittävästi, kaikki on ollut hyvin. Elintarviketeollisuudessa taas totuttiin olemaan vaiti ravitsemuksesta. Viime aikoina moni elintarvikkeiden jalostaja on kuitenkin alkanut tuottaa funktionaalisia elintarvikkeita, jossa mielikuva terveydestä on aikaansaatu lisäämällä tuotteeseen terveysvaikutteisia yhdisteitä. Vähittäiskaupassa taas eetos on, että ”kuluttaja valitsee”, ja niinpä kauppa tarjoaa edelleen kaikkea mahdollista hyödykkeistä turhakkeisiin.

 

Käsitys terveydestä on muuttumassa. Länsimaisen kuluttajan näkökulma, jossa ruoka nähdään polttoaineena ja sitä arvioidaan hinnan halpuuden mukaan, on valtaamassa alaa. Ruokakulttuurit ovat hienovaraisesti muuttuneet ja muuttumassa, ja näissä muutoksissa veturina ovat olleet markkinointi ja mainonta jättäen taakseen suvussa tai alueella periytyneen tiedon.

 

WHO valmisti tietä näkökulman muutokselle

 

Pohjatyö ruokaan liittyvien terveysongelmien paljastamisessa tehtiin WHO:ssa. Se julkaisi 1990 raportin joka määritteli ruuan merkityksen ihmisen terveyteen ja antoi ravitsemissuosituksia. Raportti aiheutti paniikkia elintarviketeollisuudessa, sillä raportti antoi suosituksia ihmisten hyväksyttävälle rasvan, suolan ja sokerin saannille ja maksimiarvoja liikasaannin ehkäisemiseksi. Erityisen varpaillaan olivat em. raaka-aineiden valmistajat.

 

Vuosikymmen myöhemmin WHO palasi samaan teemaan, mutta nyt vielä syvemmin. Vuosina 2002 ja 2003 se julkaisi raportit, jälkimmäisen yhdessä FAO:n kanssa, jotka lujittivat ja syvensivät aiemmin tehtyjä analyysejä ja nostivat huolenaiheet selvästi näkösälle. Maailmassa, jossa kaupungistuminen ja teollistuminen oli nopeaa, kaupankäynti kehittymässä maailmankaupaksi ja talous kasvussa, ravitsemus oli muuttumassa maailmanlaajuisesti. Ruokavaliot, jotka aiemmin olivat rikkaiden maiden tunnusmerkkejä, olivat leviämässä keskituloisiin ja köyhiin maihin, ja kansanterveyden tilanne muuttumassa sen myötä.

 

WHO löysi kymmenen tärkeintä sairauksia aiheuttavaa riskitekijää maailmanlaajuisesti: alipainoisuus, suojaamaton seksi, korkea verenpaine, tupakointi, alkoholin käyttö, heikkolaatuinen vesi, hygienia ja puhtaanapito, raudanpuute, sisätilojen lämmityslaitteiden savu, korkea veren kolesteroli ja ylipainoisuus. Kuusi näistä tekijöistä liittyy ruokaan ja ravitsemukseen.

 

Kun viimeisten vuosikymmenten aikana olemme oppineet, että länsimaita vaivaa ylensyönti ja ylikuluttaminen ja kehitysmaita aliravitsemus, WHO:n uusimmat raportit ja monet muut selvitykset osoittavat tämän totuuden pätemättömyyden. Länsimaissa on aliravitsemuksesta johtuvia ongelmia ja kehitysmaissa taas entistä enemmän länsimaisia sairauksia.

 

Tim Lang ja Michael Heasman väittävät produktionistisen toimintamallin olevan osa ongelmaa. Tuottajapolitiikassa on ollut tärkeintä tuottaa määrää, eikä riittävästi ole kiinnitetty huomiota siihen, millaista ravintoa kuluttaja on todella saanut. WHO:n uusi sukupolvi ja muutkin tutkimusraportit vaativat, että ravinto on asetettava maatalouden ja ruokaketjun keskeiseksi tuotteeksi. Ellei maatalous ole terveyttä ja ravintoa varten, niin mitä varten ylipäänsä viljellään?

 

Uudet näkökulmat

 

Keskusteluun terveyden ja ravinnon suhteesta on syntynyt tai syntymässä kaksi erilaista näkökulmaa ja toimintatapaa – ekologinen malli ja luonnontieteellinen malli (ks. kuvat 2 ja 3). On helppo ymmärtää, miksi elintarviketeollisuus ja lihan, sokerin ja viljantuottajat seisovat vahvasti luonnontieteellisen mallin takana. Luonnontieteellisessä mallissa ravinto nähdään lääkkeenä, joka vahvistaa ihmisen terveyttä. Funktionaaliset elintarvikkeet, bioteknologia ja nutrigenomiikka ovat tämän mallin työkaluja. Ekologisessa mallissa ihmisen ja ympäristön terveys ovat samassa keskiössä, johon ruokaketju, kulttuuri ja elämäntavat, talous ja luonnonvarat vaikuttavat.

 

Esimerkiksi nutrigenomiikka pyrkii ymmärtämään miten tietty ravinto tai dieetti vaikuttaa geenien toimintaan ja rakenteeseen. Tällainen kysymys on esimerkiksi, miksi jotkut ihmiset voivat syödä jatkuvasti rasvaista ruokaa altistumatta sydäntaudeille mutta toiset eivät? Jos tutkimus pystyisi selvittämään tämän, sydäntautien ehkäisyyn voitaisiin luoda yksilökohtaisia ratkaisuja.

 

Yllä mainittu vastaus ei ehkä tyydyttäisi globaalista kansanterveydestä ja väestön liiallisesta rasvan käytöstä huolestuneita kysyjiä. Ekologinen toimintamalli ehdottaisi ratkaisuksi em. ravitsemukselliseen ongelmaan monimutkaista ja pitkää/kokonaisvaltaista prosessia, jolla arkiliikuntaa saadaan lisättyä, muutoksia ruokatottumuksiin, parempaa terveyskasvatusta, tuotteiden hinnanmuodostuksen säätelyä ja pikaruokaketjujen markkinoinnin rajoituksia.

 

Kumpi uusista toimintamalleista lyö itsensä läpi? Jos ajattelee luonnontieteellistä toimintamallia rasvaisen ruuan tuomiin kansanterveysongelmiin, ratkaisu on todennäköisesti tekninen ja nopea, ja ainakin elintarvike- ja lääketeollisuus hyötyvät. Se saattaa olla poliitikoille myös riittävän yksinkertainen ja ymmärrettävä. Ekologinen malli edellyttäisi taas laajaa yhteistyötä sekä elinkeino-, terveys- ja ravitsemuspolitiikan muutoksia ja on siksi haastavampi.

 

Kysymys on hankala ravitsemustieteellekin, sillä kyseisellä tieteenalalla on vähitellen omaksuttu yksilöllisen terveyden malli, eikä terveys kansan tai tietyn ihmisryhmän ominaisuutena ole kiinnostavaa, toteavat Lang ja Heasman. Silti maailman terveysongelmista saadun evidenssin jälkeen on hämmästyttävää, miten vaisuja ravitsemustieteilijät ovat olleet tuomaan tutkimustuloksiin pohjaavia toimenpide-ehdotuksia keskusteluun ravitsemus- ja terveyspolitiikan suuntaamisesta, heittävät Lang ja Heasman.

Luomussa hyvät sadot ja tavanomaiset riskit

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Seitsemäntoista vuotta kestäneestä viljelyjärjestelmävertailusta USA:n Wisconsinissa on vuosina 2008 ja 2009 julkaistu todella mielenkiintoista tietoa. Viljelyjärjestelmien vertailu antoi mahdollisuuden tutkia paitsi satotasoja ja muita biologisia mittareita, myös eri viljelyjärjestelmien kannattavuutta ja riskialttiutta, mikä on luomutuotantoon siirtymistä harkitsevalle viljelijälle ensiarvoisen tärkeätä tietoa. Tutkimus todisti luomutuotannon tuottavan yhtä hyvin kuin tavanomainen tuotanto ja olevan yhtä riskialtista.

 

Wisconsinin viljelyjärjestelmätutkimuksen ydinkysymys oli, voivatko biologisesti monipuoliset, vähän panoksia käyttävät (low-input) viljelyjärjestelmät olla yhtä tuottavia kuin tavanomaiset järjestelmät. Tutkimus toteutettiin kahdella eri koepaikalla, Arlingtonissa ja Elkhornissa, vuosina 1990 – 2006, ja se suunniteltiin maatiloilla käytössä olevien mallien mukaan. Koeruudut mitoitettiin 30 aarin suuruisiksi, joten niillä pystyttiin toimimaan normaaleilla maatalouskoneilla. Arlingtonin koekentällä tutkimusta tehtiin 1990-2002, mutta Elkhornissa tutkimuskenttä on pystyssä edelleen.

 

Tutkimuksen viljelyjärjestelmät olivat:

  viljelykierto muokkaus ja koneistus torj.-aineiden käyttö lannoitus
cs1: maissi-maissi-maissi-maissi kyntö syksyllä, keväällä kultivointi/ kylvömuokkaus korkea kevätlannoitus + rivilannoitus
cs2: maissi-soija-maissi-soija ei kyntöä eikä kylvömuokkausta keskin-kert. kevätlannoitus + niukka rivilannoitus maissille
cs3: maissi-soija- s.vehnä-p-apila kyntö ja kylvömuokkaus + useita rikkakasviäestyksiä/ harauksia maissin ja soijapavun viljelyssä ei soijapavun ja apilan kasvustojätteet, ei väkilannoitusta 1990-2006
cs4: maissi-sinimailanen3v kyntö maissilla, kylvömuokkaus nurmea perustettaessa, 4 nurmi-satoa/v korkea kevätlannoitus maissille, hiukan kalia nurmivuosina, karjanlanta ja sinimailasen kasvustojäte
cs5: maissi-kaura-sinimailanen2v kyntö maissilla, kylvömuokkaus nurmea perustettaessa, 3 nurmi-satoa/v ei ei väkilannoitusta 1990-2006, karjanlanta ja sinimailasen kasvustojäte
cs6: jatkuva laidunnurmi satunnaisia puhdistusniittoja ja heinänkorjuuta, puna-apilan paikkauskylvö matala satunnaisesti väkilannoite-typpeä keväällä

 

Sadot ja satovaihtelut

 

Tilastollisessa analyysissä, johon koepaikoilta saatiin 13 ja 8 vuoden tulokset, kävi ilmi, että viljelyjärjestelmällä oli läpi vuosien ja koepaikkojen merkitsevä vaikutus maissin, soijapavun ja ensimmäisen vuoden sinimailasnurmen satoon. Luomuviljantuotannon (CS3) maissisadot olivat 9 % alempia kuin tavanomaisten viljantuotantojärjestelmien CS1 ja CS2. Soijapavussa satoero oli tavanomaisen soijan hyväksi 8 prosenttiyksikköä. Nurmituotantojärjestelmissä CS5:n luomumaissin sadot olivat 88 % tehokkaan nurmituotantojärjestelmän (CS4) maissisadosta. Nurmipuolella sinimailasen kuiva-ainesadot olivat luomutuotantojärjestelmässä paremmat kuin CS4:ssa niin perustamisvuonna (+22 %) kuin ensimmäisenä satovuonna (+10 %).

 

Viljelykierrolla ja karjanlannalla oli luonnollisestikin vaikutusta maissin satoihin. CS4:n maissisadot olivat keskimäärin 1,5 tonnia suuremmat kuin jatkuvassa maissinviljelyssä ja 800 kg suuremmat kuin kyntämättä viljelyssä (CS2), joten tämän 800 kilon eron voi laskea johtuvan karjanlannan hyväksikäytöstä.

 

Maissin ja soijapavun satovaihtelut olivat suuria luomuviljelyjärjestelmissä. Koepaikoilta ja alueen luomutiloilta saadun aineiston perusteella tutkijat arvioivat luomutuotannossa keskimäärin joka kolmantena vuonna mekaanisen torjunnan epäonnistuvan pitämään rikkakasvit kurissa. Näinä vuosina keväät olivat märkiä, mikä heikensi rikkaäestysten tai harausten tehoa. Joka kolmas vuosi maissin ja soijapavun sadot putosivat keskimäärin 74 %:iin tavanomaisen maissin satotasosta. Kahtena vuotena kolmesta niiden sadot olivat keskimäärin 99 % tavanomaisten viljojen sadoista.

 

– Luomu-, tai monimuotoiset low-input-viljelyjärjestelmät, ovat yhtä satoisia kuin tavanomainen panosintensiivinen viljelytapa, totesivat tutkijat, ja jatkoivat: Luomutuotannossa on silti edelleen haasteita, erityisesti riviviljelykasvien ja viljojen rikkakasvintorjunnan kehittämiseksi.

 

Kannattavuus ja riskit

 

Viljelyjärjestelmätutkimuksen tuloksista tehtiin kannattavuuslaskelmat vuosittain ja koepaikoittain. Talousvertailussa selvitettiin eri viljelyjärjestelmien tulosta ja siihen liittyvää riskiä alaspäin. Vertailussa käytettiin kolmea eri skenaariota, joista ensimmäisessä ei huomioitu lainkaan valtion maataloustukia eikä luomutuotteiden saamaa lisähintaa, toisessa skenaariossa mukana oli valtion tuet ja kolmannessa sekä maataloustuet että luomutuotteiden lisähinta.

 

Viljelyjärjestelmien ekonometrinen analyysi tehtiin regressiomallina. Tutkimuskohteena olivat siis tuotot ja tuottoihin liittyvä riski, joka ilmaistiin tuottojen varianssina ja vinoutena. Regressiomallissa tuotoissa oli huomioitu sekä maataloustuet että markkinoilta luomutuotteiden saamat lisähinnat. Tuottoja arvioineen regressiomallin selitysaste oli kohtalainen (R2=0,562) ja tuottojen vaihtelun ja vinouden (eli riskin) osalta heikohko (R2=0,208 ja 0,325).

 

Tutkija Josh Posner tarkentaa: ”Tällaisessa tutkimuksessa on todella vaikeaa saada mallille korkeita selitysasteita, koska tuotehinnat vaihtelevat ja satoihin vaikuttavat säät ovat ennalta-arvaamattomia. Tulosten avain onkin siinä, että vaikka selitysasteet olivat vain kohtuullisia, mallin tekijöiden vaikutukset olivat tilastollisesti merkitseviä”.

 

Regressioanalyysin mukaan luomuviljelyjärjestelmät eivät osoittautuneet riskialttiimmiksi kuin tavanomaiset viljelyjärjestelmät, kun tarkastellaan tuottojen vinoutta alaspäin (Vinoudella tarkoitetaan mallin antamaa epäsymmetriaa keskiarvon molemmin puolin). Riski alhaisiin tuottoihin liittyi erityisesti nurmituotantojärjestelmien tuottojen vaihteluun eri vuosina ja eri koepaikoilla. Nurmituotanto ei nauttinut maataloustukia, jotka taas tasasivat viljantuotantojärjestelmien tuottoja satotasosta riippumatta. Myöskään tuottojen vaihtelun ero eri viljelyjärjestelmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä, vaikka luomujärjestelmissä vaihtelu olikin silmämääräisesti suurempaa.

 

Ilman valtion tukia ja luomulisiä lasketussa mallissa kannattavimmaksi viljantuotantosysteemiksi osoittautui kyntämättä viljelty maissi-soijapapu-kierto. Nurmituotantojärjestelmistä kannattavin oli pysyvien laidunten viljely, jonka tuotot arvioitiin hiehojen vuokralaitumista saatavan hinnan perusteella. Skenaariossa 3, jossa valtion tuet ja luomulisät otettiin mukaan laskentamalliin, luomuviljantuotannon tuotot lisääntyivät 85 – 110 % ja luomunurmituotannon tuotot 35-40 %.

 

Alla olevassa taulukosta kannattaa panna merkille USA:n valtion merkittävä tuki jatkuvalle maissinviljelylle. Jatkuvan maissinviljelyn tuotto lisääntyi Arlingtonissa 48 % ja Elkhornissa 188 %, kun valtion maataloustuet huomioitiin kannattavuuslaskelmassa. Sen sijaan luomuviljanviljelyn saamat maataloustuet lisäsivät tuottoja 23 % ja 30 % Arlingtonissa ja Elkhornissa. USA:ssa ei tuettu lainkaan nurmituotantoa vuosina 1993-2006, joten maataloustuet kohottivat vain viljantuotantojärjestelmien tuottoja.

 

Luomuviljan korkea hintataso nosti luomuviljantuotannon tuottoja selvästi. Nurmituotantojärjestelmissä luomumaissin korkea lisähinta nosti luomunurmituotannon (CS5) tuotot lähes yhtä suuriksi kuin pysyvän laitumen viljelyssä, vaikka maissia viljeltiin vain ¼:lla peltoalasta..

 

Taulukko: Vuoden 2000 tukipolitiikan ja hintatason mukaiset tuotot eri viljelyjärjestelmissä. Lisätuotto-% suhteessa skenaarioon 1 suluissa.

  

 

Arlington

Elkhorn

skenaario

1

2

3

1

2

3

CS1 365 540 (+48%) 540 (+48%) 69 199 (+188%) 199 (+188%)
CS2 465 574 (+23%) 574 (+23%) 361 416 (+15%) 416 (+15%)
CS3 335 423 (+23%) 784 (+134%) 212 275 (+30%) 581 (+174%)
CS4 535 535 535 212 212 212
CS5 528 528 717 (+36%) 376 376 528 (+40%)
CS6 735 735 735 592 592 592

Lähteet:

 

Posner, J.L., Baldock, J.O. & Hedtke, J.L. 2008. Organic and conventional production systems in the Wisconsin Integrated Cropping Systems Trials: I. Productivity 1990-2002. Agronomy Journal 100, 2: 253-260

 

Chavas, J-P., Posner, J.L. & Hedtke, J.L. 2009. Organic and conventional production systems in the Wisconsin Integrated Cropping Systems Trial: II. Economic and risk analysis 1993-2006. Agronomy Journal 101, 2: 288-295

Langin lista: Kuka aiheuttaa ruokakriisin?

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Elintarvikepolitiikan professori Timothy Lang Lontoon yliopistosta on yksi elintarvikealan auktoriteeteista. Hän on kirjoittanut paljon ruokaturvasta, ruokaepätasa-arvosta, ravitsemuksesta ja ruokaan liittyvän demokratian ja säätelyn välisistä jännitteistä. “Mitkä asiat uhkaavat maailman ruokaturvaa?” kysyi Seedling-lehti. Lang vastasi:

”Meidän pitäisi viimeinkin ymmärtää, että me länsimaiset valtiot olemme se elefantti siellä kokoushuoneessa. Monet kehitysmaissa ilmenevät ongelmat aiheutuvat kehittyneissä maissa tehdyistä päätöksistä. Eli me itse aiheutamme maailman ruokakriisin. Silti meillä poliittisessa keskustelussa edelleen väitetään, että ulkopuoliset voimat aiheuttavat häiriöitä länsimaiden markkinoilla.”

Tim Langin lista:

Energia. Elintarvikkeista 95 % on öljyriippuvaisia. Tuottavuuden nousua pyritään tällä hetkellä aikaansaamaan lannoituksen ja koneellistamisen avulla. Öljyn kallistuminen on johtanut biopolttoaineinnostukseen. Biopolttoaineentuotanto puolestaan vaatii pinta-alaa, jota oikeastaan tarvittaisiin ruuan tuottamiseen. OECD on laskenut, että USA:n, Kanadan ja Länsi-Euroopan pitäisi uhrata peltomaastaan 30 – 70 %, jotta tällä alalla tuotettava bioenergia riittäisi turvaamaan kuljetusten energiankulutuksesta 10 prosenttia.

Maailmankaupan hinnat. Hinnat maailmankaupassa ovat nousseet vuodesta 2005 saakka. Ruokakriisin 2008 ollessa pahimmillaan vehnän hinta kohosi 2,5-kertaiseksi ja oli maaliskuussa 2009 edelleen yli 30 % kalliimpaa kuin kolme vuotta aiemmin. Riisin hinta maaliskuussa 2009 oli 110 % korkeampi kuin maaliskuussa 2006. Elintarvikevarastot ovat pienimmillään kymmeniin vuosiin. Viljojen ja kasviöljyjen hinnat ovat kohonneet eniten, ja juuri nämä raaka-aineethan ovat käytössä bioenergiaa tuotettaessa.

Maailman väestö. Maailman väestön ennustetaan kasvavan 9,1 miljardiin vuoteen 2050 mennessä, kun vuonna 2007 se oli 6,6 miljardia. Näiden suiden ruokkiminen tulevaisuudessa vaatii massiivisia toimenpiteitä – joko muutoksia kulutustottumuksiin, tai toista tapaa tuottaa elintarvikkeita.

Työvoima. Työvoiman siirtymistä maalta kaupunkeihin ei ilmeisesti voi estää, niinpä maaseudun työvoima vähenee. Maaseudulla elämä on usein kovaa ja maataloudessa palkat pienet. Jos tulevaisuudessa öljyllä ei enää voida korvata työvoimaa (siitähän koneellistumisessa on kyse), pitäisikö öljyn jälkeisenä aikana ihmisten taas palata hangonvarteen? Millä osaamisella?

Maa. Optimistit väittävät, että maailmassa voitaisiin viljellä noin 12 % suuremmalla alueella kuin nyt viljellään, mutta useimmiten käyttämättömät marginaalialueiden pellot ovat heikkotuottoisia tai kalliita viljellä. Ilmastonmuutos tullee lisäksi muuttamaan maankäyttöä erittäin paljon. Sitä paitsi tavallisen länsimaisen kuluttajan ruokavalio käyttää enemmän pinta-alaa, kuin hänelle oikeastaan kuuluisi, jos maailman peltopinta-ala jaettaisiin tasan kaikkien kesken. Meidän ”tehokkaat” tuotantojärjestelmämme elävät itse asiassa toisten kustannuksella.

Vesi. Maailman juomakelpoisesta vedestä kotitaloudet käyttävät 10 %, teollisuus 20 % ja maatalous 70 %. Tällä hetkellä 92 %:lla maailman väestöstä juomavettä on riittävästi saatavilla, mutta ennusteiden mukaan 2025 enää vain 62 %:lla. Tuotteiden tuottamisen vaatima vesimäärä tullee tulevaisuudessa olemaan yhtä tärkeä laatukriteeri kuin tällä hetkellä valmistuksen aiheuttama kasvihuonekaasujen määrä. Lasi olutta käyttää 75 litraa vettä, lasi omenamehua 190 litraa ja yksi hampurilainen puolestaan 2400 litraa. Me täällä länsimaissa tuhlaamme itse asiassa kehitysmaiden vesivaroja.

Ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos on nyt kaikkien huulilla. EU:n tiedotteen mukaan Euroopan kasvihuonekaasupäästöistä 80 % tulee energiasektorilta ja 8 % maataloudesta. Maatalous käyttää runsaasti energiaa, joten sen kokonaisosuus nousee 14 %:iin (Stern-lehden ilmastoraportin mukaan). Väkilannoitteiden käyttö aiheuttaa maatalouden päästöistä 38 % ja kotieläimet vajaan kolmanneksen. Ruokajärjestelmien muuttaminen nyt on välttämätöntä, paitsi jos haluamme, että ilmastonmuutos iskee vasta myöhemmin, mutta paljon kovempaa.

Ruokavalion muuttuminen. Kun väestön elintaso kasvaa, ruokavalio muuttuu. Ja näin on käymässä monissa kehitysmaissa. Ihmiset alkavat käyttää enemmän sokeria, virvoitusjuomia, lihaa ja maitoa, jolloin kehittyneille maille tyypilliset sairaudet lisääntyvät. WHO on ilmoittanut hälyttävästi lisääntyneistä kroonisista sairauksista kehitysmaissa, kuten sydäntaudit, syövät, diabetes ja liikalihavuus. Ja kuitenkin meillä on edelleen monissa kehitysmaissa ongelmana aliravitsemus.

Lähteet:

Tim Langin haastattelu. Seedling heinäkuu 2008.

Elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen tilastokuvaajat. Hintatiedon lähteenä IMF.

Luomu pelastaa maailman 10/10: Työllisyys

Luomutuotanto tarjoaa tavanomaisia tiloja enemmän työmahdollisuuksia maaseudun ihmisille. Iso-Britanniassa luomutuotanto tarjoaa 32 % enemmän työmahdollisuuksia kuin tavanomainen tuotanto, todetaan Essexin yliopiston Soil Associationille tekemässä tutkimuksessa vuodelta 2006. Mikäli Britannian koko maatalous siirtyisi luomuun, niin maatalouteen syntyisi 93 000 uutta työpaikkaa. Työllistäminen ei liity markkinointiin tai jakeluun vaan alkutuotannon prosesseihin maatiloilla.

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Lue lisää: Maynard, R. & Green, M. 2006. Organic Works. Soil Association.
http://www.luomu.fi/yleista/uutisarkisto2006.htm  1.9.2006

Lobley, Matt; Reed, Matt and Buttler, Alan (2005) Impacts of organic farming on the rural economy RE0117. Report, Centre for Rural Research, University of Exeter. http://orgprints.org/10114/

 

 

 

 

 

 

Luomu pelastaa maailman 8/10: Ravitsemus

Luomuna tuotetuissa eri kasveissa ja maidossa on todettu olevan enemmän ravitsemukselle edullisia aineita mm. vitamiineja, antioksidantteja ja monityydyttymättömiä rasvahappoja, ja vähemmän ravitsemukselle epäedullisia aineita kuten raskasmetalleja, mykotoksiineja, torjunta-ainejäämiä ja glyko-alkaloideja.

 

Hollantilaistutkimuksen mukaan äidin raskauden ja imetyksen aikana nauttima luomumaito vähensi lasten ihottumaa 36 prosentilla. Syynä terveempään ihoon pidetään luomumaidon korkeampia pitoisuuksia monityydyttämättömiä rasvahappoja sekä E-vitamiinia ja muita antioksidantteja. Luomumaidon terveydelle edullinen koostumus heijastuu myös äidinmaidon koostumukseen.

 

Luomurehulla ruokittujen koe-eläinten vastustuskyky voi olla parempi kuin tavanomaisesti tuotettua rehua käytettäessä.

 

Tutkimustuloksia löytyy sekä luomutuotteiden paremman laadun puolesta että vastaan, mutta olennaista onkin ymmärtää, mistä mahdolliset erot voivat johtua.

 

Tavanomaisen viljelyjärjestelmien usein runsaasti helppoliukoista typpeä sisältävä lannoitus lisää kasvien typenottoa, mikä puolestaan vähentää kasvien hyödyllisten sekundäärimetaboliatuotteiden syntymistä ja alentaa kuiva-ainepitoisuutta. Luomuviljeltyjen kasvien hitaampi kehitys johtuu vähäisemmästä liukoisen typen saannista, ja hitaammasta kasvusta johtuvat paksummat solunseinät puolestaan tuottavat korkeamman kuiva-ainepitoisuuden.

 

Luomukasviksissa on edellä mainituista syistä tavanomaisia vähemmän nitraattia, ja havaitut torjunta-ainejäämät johtuvat viljelyhistoriasta tai ilmavirtausten mukana tulleista torjunta-ainepäästöistä. Luomutuotteissa voi olla myös ravitsemuksellisia puutteita. Seleeniköyhillä alueilla luomutuotteissa on vähemmän seleeniä kuin tavanomaisissa tuotteissa, jos seleeniä on lisätty väkilannoitteisiin, mutta ei luomuviljelyn lannoitteisiin.
 

 

 

Kirjoittanut Jaana Väisänen


Lue lisää:

Effects of production methods. QLIF.

www.qlif.org/Library/leaflets/folder_2_small.pdf

www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2007.htm#64 16.11.2007

www.qlif.org

 

Butler ym. 2008. Differences in composition between organic and conventional milk. QLIF-Newsletter Nr 7.

http://www.qlif.org/qlifnews/oct08/milk.html

 

Butler ym. 2008. Fatty acid and fat soluble antioxidant concentrations in milk from high and low input conventional and organic systems: seasonal variation. J. of the Science of Food and Agriculture 88, 8, Pp 1431-1441

http://www3.interscience.wiley.com/journal/118720817/abstract 

http://www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2008.htm#28 12.6.2008

 

Kummelinga ym. 2007. Consumption of organic foods and risk of atopic disease during the first 2 years of life in the Netherlands. British Journal of Nutrition doi:10.1017/S0007114507815844 Published online by Cambridge University Press 29Aug2007

www.journals.cambridge.org/action/displayAbstract?fromPage=online&aid=1318456

Luomumaito suojaa lapsia ihottumalta

www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2007.htm#67  4.12.2007

 

Rist ym. 2007. Influence of organic diet on the amount of conjugated linoleic acids in breast milk of lactating women in the Netherlands. 2007. British Journal of Nutrition, Vol 97 Issue 04 – Apr 2007 97: 735-743 Cambridge University Press.

www.journals.cambridge.org/action/displayAbstract?fromPage=online&aid=927520

Äidinmaidon laatu paremmaksi luomumaidolla ja –lihalla

www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2007.htm#41  10.8.2007

 

The nutritional benefits of organic milk – a review of the evidence. 2007. Soil Association. – Kooste luomumaidon eduista

http://92.52.112.178/web/sa/saweb.nsf/89d058cc4dbeb16d80256a73005a2866/f9d683dcab65814a8025716b003d563e?OpenDocument

http://92.52.112.178/web/sa/saweb.nsf/librarytitles/1E972.HTMl/$file/milk%20-%20nutritional%20benefits.pdf

 

Mitchell ym. 2007. Ten-Year Comparison of the Influence of Organic and Conventional Crop Management Practices on the Content of Flavonoids in Tomatoes. J. Agric. Food Chem., 55 (15), 6154 -6159, 2007. 10.1021/jf070344+ S0021-8561(07)00344-5

http://pubs.acs.org/cgi-bin/abstract.cgi/jafcau/2007/55/i15/abs/jf070344+.html

http://www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2007.htm#39 10.8.2007

 

Amodio ym. 2007. A comparative study of composition and postharvest performance of organically and conventionally grown kiwifruits. J. of the Science of Food and Agriculture. Published on-line 27.3.2007, doi:10.1002/jsfa.2820

http://www3.interscience.wiley.com/cgi-bin/abstract/114202162/ABSTRACT

http://www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2007.htm#18 11.4.2007

 

Lauridsen , C. ym. 2007. Rats show differences in some biomarkers of health when eating diets based on ingredients produced with three different cultivation strategies. J. of the Science of Food and Agriculture. Vol 88, Issue 4, Pp 720 – 732

http://www3.interscience.wiley.com/cgibin/abstract/117858067/ABSTRACT?CRETRY=1&SRETRY=0

http://www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2008.htm#50  24.11.2008

 

Wiśniewska ym. 2008. The antioxidant compounds in rat experimental diets based on plant materials from organic, low-input and conventional agricultural systems. [oral] Presentation at Cultivating the Future Based on Science: 2nd Conference of the International Society of Organic Agriculture Research ISOFAR, Modena, Italy, June 18-20, 2008.

http://orgprints.org/12324/

 

Muukka Eija. 2008. Luomun tie päiväkotiin: luomuruokailun toteutettavuus ja ravitsemuksellinen merkitys päiväkotilapsille.  Kuopion yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta.  www.uku.fi/vaitokset/2008

www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2008.htm#40 29.8.2008

 

Benbrook, C. ym. 2008. New Evidence Confirms the Nutritional Superiority of Plant-Based Organic Foods. Organic Center, 53 page

www.organic-center.org/science.nutri.php?action=view&report_id=126

www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2008.htm#22  17.4.2008
 

Huber ym. 2007. Organic, more health? A search for biomarkers of potential health effects induced by orgnic products, investicated in a chicken model. Loppuraportti Hollannin maatalousministeriölle. ISBN 978-90-74021-56-2

www.louisbolk.org/downloads/1947.pdf

www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2008.htm#18 19.3.2008

 

Det ekologiska valet – påverkar det nästa generationens hälsa?

Ruotsin tiedeakatemian seminaarijulkaisu 2006

www.ksla.se/sv/retrieve_file.asp?n=1008

 

 

 

 

Luomu pelastaa maailman 7/10: Ekosysteemipalvelut

Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia ihmiselle välttämättömiä ilmaisia palveluja. Ekosysteemipalveluita ovat mm. ruoka, puhdas juomavesi, ravinteiden kierrätys, hengitysilma, maatalousmaiseman tuottamat luontokokemukset, hyönteisten tekemä marjojen pölytys tai kosteikkojen antama tulvasuoja.

 

Ihminen on muuttanut viimeisten 50 vuoden aikana maailman ekosysteemien tilaa nopeammin ja laajemmin kuin koskaan aiemmin, todetaan kansainvälisessä Millenium Assessment -raportissa. Itse asiassa kaksi kolmasosaa nauttimistamme ekosysteemipalveluista on toiminallisesti heikentynyt.


Tuotantoa tukevat ekosysteemipalvelut ovat luomuviljelyn ensisijainen perusta. Kun ulkoisia panoksia vähennetään, ekosysteemipalveluiden merkitys lisääntyy – esimerkiksi väkilannoitteista luopuminen suosii mykorritsasienten toimintaa viljelykasvien fosforin ja veden saamiseksi. Ekosysteemipalveluiden hyväksikäyttöä tarvitaan, jotta elintarvikkeita pystytään tuottamaan pienemmin panoksin.

Kirjoittanut Jaana Väisänen:

 

Lue lisää:
Ekosysteemipalvelut
https://blogs.helsinki.fi/ruoka-ja-kestavyys/2009/05/31/mita-ovat-ekosysteemipalvelut/

Millenium Ecosystem Assessment http://www.millenniumassessment.org/en/index.aspx

Yli 1300 asiantuntijan vuosina 2001-2005 työstämä kansainvälinen raportti selvitti millaisia muutoksia ihmistoiminta on maailman ekosysteemeihin aiheuttanut. Raportti kuvasi myös ekosysteemipalveluiden tilaa ja selvitti  keinoja, joilla niitä voidaan ylläpitääja käyttää kestävästi.

Luomu pelastaa maailman 5/10: Paikallisuus

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Brasilialaisten omenien ja uusseelantilaisten kiivien tarjoaminen meikäläisissä kaupoissa voi olla vähittäiskaupalle ja tukkureille kannattavaa, mutta kannattavuus tuotetaan ympäristön kustannuksella. Britannian maatalousministeriö (Defra) julkaisi perusteellisen raportin, jossa arvioitiin ruuan kuljetusten suorat sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristökustannukset. Raportissa todetaan ruuan kuljetusten lisääntyneen selvästi viime vuosikymmeninä, millä on suoria negatiivisia vaikutuksia yhteiskunnan kestävyyteen (mm. ruuhkat, onnettomuudet, teiden kunnossapitokustannukset, kasvihuonekaasupäästöt, meluhaitat ja ilmansaateet). Ruuan kuljetusten kustannusten yhteissumma vuonna 2002 oli 9 miljardia puntaa, kuljetuksiin kului yli 30 miljardia ajokilometriä ja hiilidioksidipäästöt olivat 19 miljoonaa tonnia

 

Luomutuotannon sosiaalisten ja ympäristöperiaatteiden mukaisesti luomutuotannon tulee perustua paikallisten raaka-aineiden hyödyntämiseen ja terveellisten elintarvikkeiden tarjoamiseen lähellä asuville ihmisille. Eri maiden luomutoimijat ovatkin pyrkineet ratkaisemaan paikallisen ruuantarjonnan ongelmia mm. kasviskassi- tai luomulaatikkojakelujärjestelmien, tuottajatorien, suurkeittiöohjelmien (esim. Portaat luomuun) ja ruokapiirien avulla. Paikallisuus on myös tärkeää luomutuotteita käyttäville kuluttajille.

 

Luomumarkkinat ovat kieltämättä muuttuneet yhtä kansainvälisiksi kuin muukin elintarvikekauppa. Suomalaista luomukauraa viedään USA:han terveystuotteeksi ja luomumustikkaa Japaniin silmälääkkeeksi. Reilu kauppa on kuitenkin sääntönä luomutuotteiden kehitysmaakaupassa, luomun periaatteiden mukaisesti.

Vienti ja tuonti ei sinällään ole pahasta, kunhan perusruokamme raaka-aineet ja tuotantopanokset olisivat paikallisesti tuotettuja. Esimerkiksi suomalaisen kotieläintuotannon valkuaisomavaraisuus on noin 13-14 %.

 

Lue lisää:  DEFRA: food miles

Luomu pelastaa maailman 2/10: Energia

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Nykyisin ruuantuotannossa käytetään keskimäärin kymmenen kaloria fossiilista energiaa yhden ruokakalorin tuottamiseen. Englannin maatalousministeriön laskelman mukaan luomutuotannossa käytetään 25 % vähemmän fossiilista energiaa saman energiamäärän tuottamiseen mitä tavanomaisessa tuotannossa. David Pimentel Cornellin yliopistosta USA:sta arvioi pitkäaikaiskokeiden perusteella, että luonnonmukaisessa maissintuotannossa käytettiin 30 % vähemmän fossiilista energiaa kuin tavanomaisessa tuotannossa satotason ollessa yhtä suuri. Sveitsiläisessä DOK- kokeessa luomuviljely käytti fossiilista energiaa 36-53 % vähemmän per hehtaari tai 20-56 % vähemmän per tuoteyksikkö kuin tavanomainen tuotanto. Tämä vertailu perustui 21 vuoden tuloksiin.

 

Tavanomaisen ja luomutuotannon energiankulutuksen selkeimmät erot liittyvät väkilannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistukseen, kuljetukseen ja levitykseen. Energiaa kuluu myös eri tuotantotapojen aiheuttamien ympäristöhaittojen korjaamisen, kuten juomaveden heikentyneen laadun, ruoka- tai työperäisten sairauksien hoidon tai maan heikentyneen viljavuuden takia. Näitä välillisesti syntyneiden seurausten energiankulutusta on vaikea mitata.

 

Asia ei kuitenkaan ole ihan näin mustavalkoinen. Luomumenetelmin voidaan harjoittaa täällä pohjoismaissa esimerkiksi ympärivuotista kasvihuonetuotantoa, joka tuotantomuotona on energiankäytöltään tehotonta. ”Ympärivuotisesti viljellyn tomaatin hiilijalanjälki tomaattikiloa kohden on noin 5–7 kiloa. Se vastaa 23–32 kilometrin autoilua.”, kertoo tutkija Juha-Matti Katajajuuri MTT:stä.

 

Ympärivuotisesti luomutomaattia Suomessa tuottavat viljelijät ovat ryhtyneet kehittämään tuotantoaan ympäristöä säästävämmäksi mm. vähentämällä viljelypinta-alaa talvikaudeksi, käyttämällä valaistuksessa vesivoimalla tuotettua sähköä ja lämmityksessä lauhdelämpöä tai turvetta. Pakkausmateriaaliksi on valittu biohajoava kalvo. Koska luomutomaatin keskisato on saatu tavanomaisen tomaatin tasolle, on tuoteyksikköä kohti laskettu hiilijalanjälki selvästi tavanomaista tomaattia pienempi, väittää yrittäjä Esa Kivioja.

 

Pimentel, D. 2006. Impacts of organic farming on the efficiency of energy use in agriculture. An Organic Centre State of Science Review.

 

Mäder, P. & Fliessbach, A. 2005. Sustainability of organic and integrated farming (DOK trial)Ecosystem services as a tool for production improvement in organic farming  – the role and impact of biodiversity. Ecological Agriculture – 45. CUL.

 

Vasama, T. 2009. Tomaattien synnit. Helsingin Sanomat 19.4.2009

 

Luomutomaatti kasvaa Suomessa ekologisesti kestävästi. Finfood uutiset 22.4.2009.

Luomu pelastaa maailman 1/10: Sato

Vähemmän teollistuneissa maissa, joihin maailman ruokapula pääasiassa keskittyy, siirtyminen tavanomaisesta luomutuotantoon parantaa satotasoa. Väite perustuu 286 tutkimuksen tai kehittämishankeraportin tuloksiin 57 maassa. Sadonlisäysten keskiarvo tässä aineistossa oli 64 prosenttia (ks. Chin). Toisessa laajassa meta-analyysissa satovertailuaineisto jaettiin kehitysmaihin ja kehittyneisiin maihin. Kehitysmaiden luomutuotanto (133 vertailua) ylitti tavanomaisen tuotannon satotason ja kotieläintuotoksen 80 %:lla, mutta kehittyneissä maissa (160 vertailua) se jäi tavanomaisesta tuotannosta jälkeen 8 prosenttia (ks. Badgley ym 2007)

 

Teollistuneiden maiden käytännön maatilojen satovertailuissa luomutuotannon sadot ovat kuitenkin jääneet 30 % pienemmiksi tavanomaisten tilojen sadoista. Tällaisia tietoja on esitetty mm.Iso-Britanniasta ja Suomesta viljojen osalta. Sen sijaan USA:ssa on useassa viljelyjärjestelmävertailussa todettu luomuviljelyn olevan yhtä satoisaa kuin tavanomaisen tuotannon. Luomuviljojen viljelyssä vuosittaisia satovaihteluja saattavat aiheuttaa ongelmat mekaanisen rikkakasvintorjunnan tehokkuudessa.


Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Badgley C. ym. 2007. Organic agriculture and the global food supply. Renewable Agriculture and Food Systems 22 (2): 86-108.

 

Chin, Lim L. 2009. Luomutuotanto voi ruokkia nälkäiset ja pelastaa ympäristön. HS Vieraskynä 20.03.2009.  

Pretty, J., Noble, A.D., Bossio, D., Dixon, J., Hine, R.E., Penning De Vries, F.W.T. & Morison, J.I.L. 2006. Resource-conserving agriculture increases yields in developing countries. Environmental Science & Technology 40, 4: 1114-1119.

Luomussa hyvät sadot ja tavanomaiset riskit. Wisconsin: viljelyjärjestelmien riski ja satoisuus

https://blogs.helsinki.fi/ruoka-ja-kestavyys/2009/05/31/luomussa-hyvat-sadot-ja-tavanomaiset-riskit-2/

 

The impact of organic farming on food security in a regional and global perspective, in Halberg, Niels; Alrøe, Hugo Fjelsted; Knudsen, Marie Trydeman and Kristensen, Erik Steen, Eds. Global Development of Organic Agriculture: Challenges and Prospects, chapter 10, page pp. 277-322. CABI Publishing.

http://www.orgprints.org/9209/