Mitkä ovat kestävän, monitoimisen viljelyjärjestelmän tunnusmerkit?

Maatalous tuottaa elintarvikkeiden, eläinten rehujen tai teollisuuden raaka-aineiden lisäksi monia muitakin tuotteita ja palveluita. Se tuottaa erilaisia ympäristö- ja maisemapalveluita sekä siirtää kulttuuriperintöä tuleville sukupolville. Maatilat ovat siis luontaisesti monitoimisia, vaikka yksittäisen maatilan tuotanto olisikin vain yhden viljelykasvin viljelyä.

 

Vast’ikään valmistunut maailman ekosysteemien tilan arviointiraportti Millenium Ecosystem Assessment, jota työstettiin asiantuntijoiden voimin eri puolella maapalloa, antaa synkän kuvan ihmisen toiminnan vaikutuksesta ekosysteemien tilaan. Kaksi kolmasosaa luonnon ekosysteemipalveluiden toimintakyvystä on heikentynyt, esim. geneettinen monimuotoisuus, makean veden tuotanto, veden puhdistusmekanismit, hyönteisten pölytyspalvelut, eroosion torjunta ja syötävien luonnonkasvien yleisyys.

 

Maataloudella on valtava haaste edessään maailman kasvavan väestön ruokkimiseksi, sillä vaikka syntyvyyttä saataisiin laskettua nykyisestä, vuoteen 2050 mennessä maatalouden on pystyttävä tarjoamaan ravintoa vähintään 50 % enemmän kuin nyt. Jos ihmisen toiminta entisestään heikentää ekosysteemien tilaa, heikkenevät myös maatalouden toimintaedellytykset. Toimintatapojen on muututtava, koska totutut toimintamallit vievät meiltä maan jalkojen alta.

 

Monitoimisen maatalouden palvelut voidaan jakaa karkeasti kolmeen lohkoon, sosiaalisiin, taloudellisiin ja ympäristöpalveluihin (ks. kuva). Maatalouden palveluiden keskiössä ovat tuotteet, joilla on sosiaalinen, kulttuurinen, ja taloudellinen funktio, ja joiden tuottamisella on suora yhteys ympäristön monimuotoisuuteen, vesien tai maaperän tilaan.


Kuva. Monitoimisen maatalouden taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet (IAASTD-Issues in brief: Multifunctional agriculture. 2008).

 

Ainoa keino kasvavan väestön ruokkimiseksi lämpenevän ilmaston muuttaessa toimintaympäristöä on tukeutua paikallisiin kestävän maatalouden ratkaisuihin. Jules Pretty, Essexin yliopiston Ympäristö ja Yhteiskunta –keskuksen professori määrittelee kestävän maatalouden seuraavasti:

 

”Kestävät järjestelmät ovat sellaisia, jotka pyrkivät hyödyntämään ympäristön palveluita ja tuotteita parhaalla mahdollisella tavalla tuhoamatta niitä.” 

Kestävällä viljelyjärjestelmällä on seuraavia ominaispiirteitä:

 

1. Kestävä viljelyjärjestelmä integroi biologiset ja ekologiset prosessit ruuan tuotannon prosesseihin,

kuten ravinteiden kierrätyksen, typensidonnan, maan toiminnallisen viljavuuden, allelopatian, kilpailun, loisimisen ja saalistuksen. Kyse on agroekologisen tiedon hyödyntämisestä parhaalla mahdollisella tavalla. Voitaisiin sanoa, että ekosysteemipalveluiden käyttö on edellytys elintarvikkeiden tuottamiselle pienemmin panoksin.

 

Hyvä esimerkki erilaisten viljelyjärjestelmien vaikutuksista maan biologiaan, maan kasvukuntoon ja tuottavuuteen on Kaliforniassa toteutettu SAFS-pitkäaikaiskoe, joka on Suomessa jäänyt melko tuntemattomaksi. Luomu- ja low-input järjestelmien todettiin lisäävään maan vedenpidätyskykyä, maan rakennetta, tiettyjen hyönteisten yleisyyttä, pääravinteiden saatavuutta ja nostavan pH:ta. Luomun kannattavuus oli samaa luokkaa tavanomaisen tuotannon kanssa, kun huomioitiin luomutuotteiden saamat lisähinnat.

 

Ekosysteemipalvelut
https://blogs.helsinki.fi/ruoka-ja-kestavyys/2009/05/31/mita-ovat-ekosysteemipalvelut/

 

Temple, S. 2003. The Transition from Conventional to Low-Input or Organic Farming Systems: Soil Biology, Soil Chemistry, Soil Physics, Energy Utilization, Economics, and Risk. Final Report.
https://projects.sare.org/project-reports/sw99-008/

 

Clark, M.S., K. Scow, H. Ferris, S. Ewing, J. Mitchell, W. Horwath. 1998. SAFS Project Bulletin 2 (1):1-3.

http://safs.ucdavis.edu/newsletter/quality.pdf

 

 

2. Kestävä viljelyjärjestelmä parantaa tuotantoympäristön puskurointikykyä äärevissä ilmasto-olosuhteissa. Kestävien viljelyjärjestelmien on todettu parantavan maan vedenpidätyskykyä ja vähentävän riskiä sadonmenetyksiin pitkinä kuivuuskausina. Rodale-instituutin luomu- ja tavanomaista viljelyä vertailevassa pitkäaikaiskokeessa luonnonmukaisesti viljeltyjen maissin ja soijan sadot olivat 27 vuoden aikajakson kuivina satovuosina 28 – 75 % suurempia kuin tavanomaisessa viljelyssä. Vuosina, jolloin satoi paljon, luomupellot pystyivät pidättämään suuremman määrän vettä kuin tavanomaisesti viljellyt pellot. (Lotter ym 2003).

 

Lotter, D., Seidel, R., and W. Liebhardt. 2003. The performance of organic and conventional cropping systems in an extreme climate year. American Journal of Alternative Agriculture 18(2):1-9.
DOI: https://doi.org/10.1079/AJAA200345

 

3. Kestävä viljelyjärjestelmä käyttää mahdollisimman vähän ja tehokkaasti uusiutumattomia tuotantopanoksia, jotka aiheuttavat vahinkoa ympäristölle ja viljelijöiden tai kuluttajien terveydelle. Kestävät viljelyjärjestelmät ovat energiatehokkaampia kuin väkilannoitteita ja torjunta-aineita käyttävät systeemit. Tämä huolimatta siitä, että ulkoiset tuotantopanokset lisäävät satoja. Kanadalaisessa Glenlean pitkäaikaiskokeessa luomuviljelyjärjestelmät käyttivät alle puolet siitä energiamäärästä mitä tavanomaiset. Luomuviljely sadot sisälsivät vain 60-70 % tavanomaisen viljelyn satojen energiasta, mutta se oli silti energiankäytöltään 50-60 % tehokkaampaa.

 

Entz, M. ym. 2005. Influence of organic management with different crop rotations on selected productivity parameters in a long-term Canadian field study. Researching Sustainable Systems – Int. Scient. Conf. on Organic Agriculture, Adelaide, 21-23.9.2005.

 

4. Kestävä viljelyjärjestelmä lisää sellaisten ekosysteemipalveluiden tuotantoa, jotka ovat kytkeytyneet maataloustuotantoon. Uusseelantilaiset tutkijat vertailivat luonnonmukaisen ja tavanomaisen tuotannon tuottamien markkinattomien ekosysteemipalveluiden taloudellista arvoa Uudenseelannin Canterburyn alueella. Ekosysteemipalveluiden arvo oli luomuviljelyjärjestelmissä keskimäärin 1480 dollaria (US$) ja tavanomaisessa tuotannossa 670 $. Luomutuotannossa lisääntyivät erityisesti ravinteiden mineraloituminen, veden virtaamat, suojakaistojen ekosysteemipalvelut ja hyönteisten pölytys. Verrattaessa ekosysteemipalveluiden arvoa suhteessa samalla pinta-alalla tuotetun ruuan arvoon, oli luomutuotannossa ekosysteemipalveluiden arvo 37 % ja tavanomaisessa tuotannossa 21 % tuotetun ruuan arvosta.

 

Sandhu, H.S. et al.2008. The future of farming: The value of ecosystem services in conventional and organic arable land. An experimental approach. Ecological Economics (2008): 835-848.

 

5. Kestävä viljelyjärjestelmä on aina paikallinen, eli toimintaympäristöönsä räätälöity. Hyvä esimerkki tällaisista on Ugandan väkirikkaimmalla Igangan alueella toimineen köyhyydenpoistoprojektin aikaansaamat yhteisöllisesti suunnitellut tuotantomenetelmät (ks. linkki Esimerkki Ugandasta). Suomalaisia esimerkkejä voisivat olla eri tuotannonhaaroja edustavien luomutilojen yhteenliittymät, joissa peltoalaa ja koneistusta käytetään tehokkaasti ja viljelykierrot ovat monimuotoisia, ja tuottavat viljelyteknisiä etuja esimerkiksi rikkakasvien torjuntaan tai ravinteiden kierrätykseen. 

 

Lue esimerkki Ugandasta.
https://blogs.helsinki.fi/ruoka-ja-kestavyys/2009/05/31/case-uganda-luomu-parantaa-ruokaturvaa/

 

6. Kestävä viljelyjärjestelmä ylläpitää ja vahvistaa sosiaalista vuorovaikutusta toimintaympäristössään. Se tukeutuu viljelijöiden kekseliäisyyteen, taitoihin ja osaamiseen, joiden avulla voidaan korvata kalliita ostopanoksia. Tämä on omiaan parantamaan tuottajien itseluottamusta. Erityisesti kehitysmaissa, joissa maatalous on maaseutukylien pääasiallinen toimeentulon lähde, on havaittu, että onnistuneet kestävät viljelyjärjestelmät osaavat hyödyntää ihmisten kollektiivista voimaa työskennellä yhdessä yhteisten luonnontaloudellisten tai maatalouden ongelmien ratkaisemiseksi, kuten tuholaisten torjunta, kastelu, metsien käyttö tai velkojen hoito.

 

Tutkiessaan kehitysmaissa toteutettujen kestävän tuotannon kehittämishankkeiden tuloksellisuutta Jules Pretty ja Barbara Hine havaitsivat hankkeiden onnistumisen pohjautuvan muutamaan seikkaan: viljelijöiden koetoiminnan avulla luotu sopiva teknologia, osallistava kehittämisote ja sosiaalinen oppiminen, projektien hyvä yhteistoiminta ulkopuolisten laitosten tai asiantuntijoiden kanssa sekä niiden välillä, sekä paikallinen vahva sosiaalinen vuorovaikutus. Tutkijat myös osoittivat, että maatalouden tuottavuus parani, kun alueiden sosiaalinen ja osaamispääoma kasvoi ja luonnonvaroja osattiin käyttää kestävällä tavalla.

 

Pretty, J. & Hine, R. 2001. Reducing Food Poverty with Sustainable Agriculture: A Summary of New Evidence
http://www.essex.ac.uk/ces/occasionalpapers/SAFE%20FINAL%20-%20Pages1-22.pdf

 

7. Ylläpitää ja siirtää agrikulttuurin historiallista ja kulttuurista perintöä. Maatalous siirtää sukupolvilta toiselle esimerkiksi tiettyjä kasvilajeja tai eläinrotuja sekä niiden kantamaa geeniperintöä. Tämän lisäksi maatalous ylläpitää paikallista kulttuuria, ja vaikuttaa monin usein näkymättömin tavoin ympäröivään yhteiskuntaan, ruokakulttuuriin ja kieleen.

Kirjoittanut Jaana Väisänen
 International Assessment of Agricultural Knowledge, Science and Technology for Development. 2008.
http://www.agassessment-watch.org/

 

 

 

Jaana Husu-Kallio: Uskottavia luomutuotteita, ruokakulttuuria ja lähiruokaa, globaaleja haasteita ruokaturvallisuudelle

Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio

1. Suomesta uskottavia luomutuotteita (10min)
“Kotimaisen luomutuotantoketjun puute on suurin este luomun kasvulle.”

2. Ruokakulttuuria ja lähiruokaa (19min)
”Lähiruokaketjussa palautteen antaminen on helppoa”.

3. Globaalit haasteet ruokaturvallisudelle (14min)
”Ei vain juomaveden, vaan myös kasteluveden laadulla on väliä”.

Haastattelut on tehnyt Elisa Niemi keväällä 2009.

Juha Helenius: Kestävän ruokajärjestelmän kokonaislaatu

Agroekologian Professori Juha Helenius, Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos:

1. Kestävän ruokajärjestelmän kokonaislaatu: ekologisuus (15min)
“Se, että syntyy jotain, mitä täytyy sanoa jätteeksi, on järjestelmän virhe.”

2. Kestävän ruokajärjestelmän kokonaislaatu: Sosio-kultturinen kestävyys (17min)
“Jos meidän ruokahankintamme vie kehitysmaan asukkaalta mahdollisuuden
tuottaa itselleen kylliksi ruokaa, voidaan sanoa, että
ruokajärjestelmässä kokonaislaatuvika.”

3. Tieteenaloja ja ruokatuotantoa (18min)
“Onko ruoan tuottaminen pellolla vanhanaikaista…?”

4. Ruoka ja talous: Hinta ja vaikuttaja (18min)
“Onko meillä varaa olla ostamatta kestävästi tuotettua ruokaa?”

Haastattelut on tehnyt Elisa Niemi keväällä 2009

Fosforikysymys – onko vastauksia?

Maailman fosforivarat ovat rajalliset ja sijaitsevat vain muutaman valtion alueella. Fosforin kysyntä on kuitenkin edelleen kasvussa, mikä johtuu eläintuotteiden kulutuksen lisääntymisestä ruokavalioissa. Eräiden arvioitsijoiden mukaan fosforintuotannon huippu, eli ”peak phosphorus” tultaneen saavuttamaan noin 2033, jonka jälkeen tuotanto alkaa supistua ”helppojen” raaka-ainelähteiden ehtymisen takia. Tällöin on pakko ottaa käyttöön heikompia raaka-ainelähteitä, jolloin myös fosforin louhinnan ja rikastamisen hinta kohoaa. Jo viimeisin ruokakriisi osoitti, että tällaisilla fosforilannoitteiden hinnannousulla on tuhoisat vaikutukset kehitysmaiden pienviljelijöiden talouteen.

Fosforilannoitteiden lähteet maailmassa 1800-2000
Fosforilannoitteiden lähteet maailmassa 1800-2000

 

Erittäin tehokas keino uusiutumattomien fosforivarojen säästämiseksi olisi kulutustottumusten muutos kohti vähemmän fosforia sisältävää kasvispainotteisempaa dieettiä. Kulutuksen muutokset ovat hitaita, mutta välttämättömiä. Tina Schmid Neset laski väitöskirjassaan, että eläintuotteiden kulutuksen puolittaminen vähentäisi lannoitefosforin tarvetta 25 %.

 

fosforin-tuotannon-huippu

 

Fosforin kierrätykseen takaisin viljelymaahan on olemassa toimivia ratkaisuja. Tilatason ratkaisuja ovat luomutuotantoon siirtyminen, väkilannoituksen vähentäminen, satojätteiden kyntö takaisin peltoon ja karjanlannan tarkka käyttö sekä eroosioherkkien alueiden pitäminen kasvipeitteisinä.Yhdyskuntatekniikassa puolestaan tulisi suunnata voimavarat luonnontalouden kannalta kestävien ratkaisujen kokeiluun ja käyttöönottoon. Kaupunki- ja rakennussuunnittelussa tulisi arvioida uudelleen vesivessakulttuurin kestävyyttä ja kehittää kuivakäymälöihin perustuvia asuinalueita ja jätehuoltoratkaisuja.

Vaihtoehdot fosforin saostamiseksi puhdistamolietteestä

Puhdistamolietteessa oleva rauta- tai alumiinisulfaatilla saostettu fosfori on kasveille heikosti käyttökelpoista. Vaikka kokonaisfosforipitoisuus olisikin 2-3 % kuiva-aineesta, helppoliukoista fosforia kokonaisfosforista on vain kymmenesosa. Tutkimuksen kohteeksi on viime aikoina tullut menetelmien kehittäminen fosforipitoisen struviitin tai kalsiumfosfaatin erottamiseksi puhdistamolietteestä ja lietelannasta. Toisin kuin rauta- tai alumiinisulfaatilla saostettaessa, fosfori pysyy tässä menetelmässä viljelykasveille käyttökelpoisena kasvinravinteena: Menetelmässä vesiliukoinen fosfori saostetaan amorfisiksi kalsiumfosfaateiksi tai ammoniummagnesium-fosfaatiksi eli struviitiksi, joka on todettu erinomaiseksi lannoitteeksi. Jotta saostaminen onnistuisi, lietelannan pH nostetaan saostusvalmisteen avulla lähelle 8:aa.

 

Jäteveden ja ulosteiden lannoituskäyttö – hirvittääkö?

Vaikka jätevesien hygieniariskit ovat ilmeiset, eräissä Aasian maissa kaupunkialueilla asuvat viljelijät käyttävät nykyisin jätevettä vihannesten lannoitteena. Maailman Vesihuoltoinstituutti arvioi vähintään 200 miljoonan viljelijän hyödyntävän käsittelemättömiä tai käsiteltyjä jätevesiä viljelykasvien kasteluun. Maailman kalankasvattamoiden tuotannosta puolestaan 67 % on saatu aikaan jätevesiä hyödyntämällä. Maailman Terveysjärjestö WHO on hygieniariskien välttämiseksi julkaissut perusteelliset ohjeet turvallisesta jäteveden maatalouskäytöstä.

 

Jätevesien käyttö on turvallisempaa, kunhan ihmisulosteita ja muita jätevesiä ei sekoiteta keskenään. Teollisuudesta peräisin olevissa jätevesissä voi olla raskasmetalleja ja muita myrkyllisiä aineita. Virtsan erottelu kiinteistä ulosteista ja erillisvarastointi antaa mahdollisuuden sen turvalliseen lannoitekäyttöön. Virtsa on steriiliä ja sisältää kaksi kolmasosaa ulosteiden fosforista. Toimivia yhdyskuntamittakaavassa olevia ratkaisuja on rakennettu mm. Ruotsiin, Etelä-Afrikkaan ja Kiinaan.

 

Kuluttajien ja viljelijöiden vahvat epäluulot jätteiden käyttöön lannoitteena ovat vaikea este jätevesien ravinteiden uusiokäytölle. Ihmisulosteiden keräilyn ja käsittelyn avulla voitaisiin kuitenkin korvata viidennes nykyisestä väkilannoitefosforin kulutuksesta.

 

Fosforin hyväksikäytön tehostaminen

Maatalouden fosforin käytön tehokkuuden parantamiseksi on monia eri strategioita.. Kotieläintuotannossa on pystytty fytaasientsyymin lisäyksellä rehuihin parantamaan sikojen ja siipikarjan fosforinkäyttöä ja vähentämään lantaan päätyvän fosforin määrää. Kasvinjalostuksessa ei ole toistaiseksi saatu markkinoille tehokkaampia ravinteidenkäyttäjiä, mutta tutkimusaihe on ajankohtainen ympäri maailmaa.

 

Luomutuotannossa pyritään säätelemään kasvi-maaekosysteemin olosuhteita sellaisiksi, että kasvit pystyvät paremmin hyödyntämään mykorritsa-sienijuuren apua veden ja ravinteiden otossa. Maan multavuuden kasvattamisella ja rakenteen parantamisella aikaansaatu biologisen aktiivisuuden lisäys edistää orgaanisen fosforin hyväksikäyttöä. Matalat maan fosforipitoisuudet eivät ole este hyvien satojen saamiseen multavissa peltomaissa, joiden vesitalous ja rakenne ovat kunnossa.

 

Lannoiteteollisuus pyrkii entistä enemmän tehostamaan lannoitefosforin hyväksikäyttöastetta. Euroopan lannoitevalmistajien yhdistys totesi jo vuonna 2000, että länsimaissa peltomaan kriittinen fosforitaso on jo ylitetty, joten jatkossa tarvitaan enää lievää ylläpitolannoitusta.

 

Kulutuksen muutos

Vaclav Smil esitti vuonna 2007 ”älykkääseen kasvisruokavalioon” siirtymisen sekä liikasyönnin vähentämisen olevan edullisimmat ja tuottavimmat keinot vähentää maatalouden ulkoisia panoksia, eli vettä, energiaa, maata ja lannoitteita. Näiden keinojen avulla kyetään vähentämään myös kasvihuonekaasupäästöjä ja saastumista.

 

Ruokaan liittyvät mielihalut ovat tiiviimmin kytkeytyneet makuun, mainontaan ja hintaan kuin ravintosisältöön. Siksi muutoksen aikaansaamiseksi tarvittaisiin ennen kaikkea taloudellisia kannusteita elintarviketeollisuudelle ja kaupalle, sekä viestintä- ja markkinointistrategioita, jotka ohjaavat kulutusta vähän fosforia, vettä ja energiaa kuluttavien tuotteiden käyttöön.

 

Lue lisää:

Pietola, L. Alasuutari, S, & Palva, R. 2008. Lietelannan kemiallinen fraktiointi: fosforin saostaminen. Maataloustieteen päivät. www.smts.fi/mpol2008/index_tiedostot/Esitelmat/es049.pdf

 

Cordell, D. Drangert, J-O. & White, S. 2009. The story of phosphorus: Global food security and food for thought. Global Environmental Change https://doi:10.1016/j.gloenvcha.2008.10.009

 

Braun, J. von 2008. Poverty, Climate Change, Rising Food Prices, and the Small Farmers. Power point -esitys, jossa on esitetty hyvin lannoitteiden ja ruuan hintojen nousun syyt, ja tämän aiheuttama kehitysmaiden pienviljelijöiden elämäntilanteen kurjistuminen.

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Mitä ovat ekosysteemipalvelut?

Ekosysteemipalvelut ovat niitä olosuhteita ja toimintoja, joiden avulla luonnolliset ekosysteemit tuottavat edellytyksiä luonnolliselle elämälle ja ylläpitävät elämää. Ekosysteemipalvelut ovat niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat suoraan tai epäsuorasti ekosysteemin toiminnoista.

 

Esimerkkejä ekosysteemipalveluista:

Palvelut, jotka tukevat tuotantoa

· fotosynteesi – tekee mahdolliseksi biomassan tuotannon

· juomaveden tuotanto

· elävään ainekseen sitoutuneiden ravinteiden kierrätys

· hyönteisten tekemä pölytys

· eroosion esto

· mikroilmaston vakauttaminen

Muita systeemeitä ylläpitäviä palveluita

· osallistuminen globaaleihin hydrologisiin ja biogeokemiallisiin kiertoihin (esim. hiili, happi, typpi, fosfori jne.)

· ruokamullan tuotanto

· kivennäisaineksen rapautuminen ja eloperäisen aineen muokkaus

· biologisen ja geneettisen monimuotoisuuden ylläpito

Palvelut, jotka säätelevät ekosysteemin toimintaa

· vakaan ilmaston ylläpito – esim. hiilen sidonta maaperään tai kasvillisuuteen

· ekosysteemissä tapahtuva biologinen tuholaisten, tautien ja rikkakasvien hallinta

· vesivirtojen säätely – suot, kosteikot ym. (esim. tulvasuojelu)

Ekosysteemin kulttuuripalvelut, jotka liittyvät ihmisen hyvinvointiin

· järjestys, kauneus, mielekkyys (maisema)

· luontomatkailu ja luontoelämykset

· virkistys ja metsästys


Tuotantoa tukevat ekosysteemipalvelut ovat luomuviljelyn ensisijainen perusta. Ulkoisten panosten käytön
vähentäminen edistää monia ekosysteemipalveluita – esimerkiksi väkilannoitteista luopuminen suosii mykorritsasienten toimintaa viljelykasvien fosforin ja veden saamiseksi. Sama asia voitaisiin muotoilla toisinkin: Ekosysteemipalveluiden hyväksikäyttö on edellytys elintarvikkeiden tuottamiselle pienemmin panoksin.

 

Maatalouden olisi pystyttävä tuottamaan vuoteen 2050 mennessä 50 prosenttia enemmän ruokaa kuin nyt. Samaan aikaan kasvavat paineet muuttaa tuotantomenetelmiä vähemmän kasvihuonekaasuja tuottavaksi. Huolestuttava uutinen oli myös maailmanlaajuinen ekosysteemin tilaa ja kehittymistä arvioineen asiantuntijaryhmän (Millenium Ecosystem Assessment, 2004) johtopäätös: Ihminen on muuttanut viimeisten 50 vuoden aikana maailman ekosysteemien tilaa nopeammin ja laajemmin kuin koskaan aiemmin. Muutosten taustalla on ollut tarve tuottaa lisää ruokaa, juomavettä, puuta, kuitua ja energiaa. Kun ekosysteemeitä on muutettu, niiden kyky tuottaa tuotteita ja palveluita – ruokaa, juomavettä, säätely- ja tukitoimintoja ja kulttuurihyötyjä – on vaarantunut. Itse asiassa kaksi kolmasosaa nauttimistamme ekosysteemipalveluista on heikentynyt.


Millaisia ekosysteemipalveluita viljelijät voivat tuottaa?

Useimmilla ekosysteemipalveluilla ei ole arvoa markkinoilla normaalissa vaihdantataloudessa. Seuraavassa on lueteltu muutamia viljelytoiminnan kautta syntyviä ekosysteemipalveluita, joilla voisi olla taloudellista arvoa yhteiskunnan muille toimijoille – jos vain niiden merkitys ymmärretään:

Ilmastonmuutoksen lieventäminen:

· hiilidioksidin varastointi kasveissa ja maaperässä

· maan orgaanisen aineksen ja pysyvän kasvillisuuden lisääminen ilmakehän hiilidioksin sitomiseksi

· heikkotuottoisten turvemaiden poistaminen viljelystä tai muokkauksen vähentäminen turvemailla

Vesistöjen suojelu (ks. esim. linkki Vesijalanjälki)

· veden tuottavuuden lisääminen viljelyssä

· vesistöjen rehevöitymistä ehkäisevät viljelytekniikat

· veden haihdunnan vähentäminen ja käytetyn veden uusiokäyttö esim. kasteluvetenä

Monimuotoisuuden parantaminen

· ehkäistään viljelyn laajeneminen monimuotoisuudeltaan rikkaille luonnonalueille

· maatilojen monimuotoisuuden lisäys tai ylläpito

Maaseutumaiseman kauneus- ja kulttuuriarvot

· kulttuurihistoriallisten tai uskonnollisten arvojen takia säilytettävien alueiden suojelu

· maatilamatkailu tai ekomatkailupalvelut viljelytoiminnan ohella


Miksi viljelijöille pitäisi maksaa?

Viljelijät ovat maailman suurin luonnonvarojen käytöstä vastaava ammattiryhmä. Viljelijöiden toiminta voi johtaa joko positiivisiin tai negatiivisiin ympäristövaikutuksiin. Useimmiten ekosysteemipalvelut eivät ilman niistä saatavia palkkioita ole viljelijälle kannattavaa toimintaa. Esimerkiksi väkilannoitetypen käytön taloudellinen optimi voi olla suurempi kuin sen biologinen optimi, jolloin ylimäärinen typpi jää rasittamaan ympäristöä.

Kokemusten mukaan maatalous pystyy korvaamaan suhteellisen edullisesti muiden tuotannonalojen aiheuttamat ympäristöhaitat. Tämä voidaan ottaa huomioon esim. päästökaupassa. Esimerkiksi Chicago Climate Exchange (CCX)-kaupassa metaaninpäästöjään vähentäneet ja hiilidioksidia maaperään sitoneet maatilat voivat myydä toisille yrityksille päästöoikeuksia.


Ekosysteemipalveluista maksaminen ei aina ole tehokkain tapa muuttaa maatalousmaan käyttötapoja ympäristöä säästävämmäksi. Tärkeitä vaikuttamiskeinoja voivat olla esim. tiedottaminen, uusien teknologioiden käyttöönotto, luonnonvarojen käyttöä ohjaavan politiikan muuttaminen, sekä verotus ja ympäristösäännökset, kertoo ympäristöekonomisti Leslie Lipper FAO:sta. Lipper työskentelee Payments for Environmental Services –projektissa, joka hahmottelee ja arvioi eri malleja ekosysteemipalveluiden palkitsemisesta.


Sauli Rouhinen ympäristöministeriöstä puolestaan jakaa luonnonvarojen kestävän käytön politiikan elementit kolmeen eri lohkoon: päämäärien asettamiseen, tietopohjan parantamiseen ja kannustinkehikkoon. Kannustinkehikossa ekosysteemipalveluiden korvaaminen sijoittuu markkinaohjaus-työkalupakkiin.


Kuka maksaa?

Kioton sopimuksessa teollistuneet maat ovat sopineet kasvihuonekaasupäästöjensä vähentämisestä yhteensä 5,2 % vuosina 2008-2012. Maatalous voi osallistua vähentämisohjelmaan esimerkiksi kasvattamalla maan hiilivarastoa, jos valtio on ottanut ohjelmaansa hiilinielut. Yhdyskuntien juomaveden laadusta vastaavat yritykset ja vesivarojen riittävyyttä arvostavat vesivoimayhtiöt tarvitsevat sellaisia ympäristöpalveluita, jotka turvaavat heidän liiketoimintaansa. Luonnon monimuotoisuutta ja maaseutumaisemaa arvostavat ympäristötietoiset kuluttajat sekä ekoturismia ja luontoelämyksiä tarjoavat yritykset. Lisäksi on paljon vapaaehtoisia yrityksiä tai ryhmiä, joille ympäristöpalveluiden korvaaminen on tärkeää ja hyödyllistä joko liiketoiminnan tai muiden syiden takia.
Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Lue lisää:

Chicago Climate Exchange. Päästökaupan myyntipisteen toiminnan esittely. https://www.buschsystems.com/resource-center/knowledgeBase/glossary/what-is-the-chicago-climate-exchange-ccx

Lipper Leslie 2008. Paying farmers for Environmental Services as one way to provide incentives for Sustainable Land Management. FAO capacity building workshop on Payments for Environmental Services (PES) in Eastern Africa.Dar Es Salaam, 4-6 February 2008
http://www.fao.org/economic/esa/esa-events/pes-tanzania/en/

Rämert, B., Salomonsson, L. & Mäder, P. 2005. Ecosystem services as a tool for production improvement in organic farming – the role and impact of biodiversity. Ekologiskt lantbruk nr 45.
https://www.slu.se/globalassets/ew/org/centrb/epok/aldre-bilder-och-dokument/publikationer/ekolantbruk45.pdf

YM:n tiedote Kioton sopimuksesta, EU:n sisäisestö taakanjaosta ja päästöjen vähentämistoimista.
https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/f65a78bb-dc8e-41a5-b09a-6fa36661880b/sopimukset-ohjaavat-kansainvalista-ilmastopolitiikkaa.html

Palvelut, jotka säätelevät ekosysteemin toimintaa

Luomussa hyvät sadot ja tavanomaiset riskit

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Seitsemäntoista vuotta kestäneestä viljelyjärjestelmävertailusta USA:n Wisconsinissa on vuosina 2008 ja 2009 julkaistu todella mielenkiintoista tietoa. Viljelyjärjestelmien vertailu antoi mahdollisuuden tutkia paitsi satotasoja ja muita biologisia mittareita, myös eri viljelyjärjestelmien kannattavuutta ja riskialttiutta, mikä on luomutuotantoon siirtymistä harkitsevalle viljelijälle ensiarvoisen tärkeätä tietoa. Tutkimus todisti luomutuotannon tuottavan yhtä hyvin kuin tavanomainen tuotanto ja olevan yhtä riskialtista.

 

Wisconsinin viljelyjärjestelmätutkimuksen ydinkysymys oli, voivatko biologisesti monipuoliset, vähän panoksia käyttävät (low-input) viljelyjärjestelmät olla yhtä tuottavia kuin tavanomaiset järjestelmät. Tutkimus toteutettiin kahdella eri koepaikalla, Arlingtonissa ja Elkhornissa, vuosina 1990 – 2006, ja se suunniteltiin maatiloilla käytössä olevien mallien mukaan. Koeruudut mitoitettiin 30 aarin suuruisiksi, joten niillä pystyttiin toimimaan normaaleilla maatalouskoneilla. Arlingtonin koekentällä tutkimusta tehtiin 1990-2002, mutta Elkhornissa tutkimuskenttä on pystyssä edelleen.

 

Tutkimuksen viljelyjärjestelmät olivat:

  viljelykierto muokkaus ja koneistus torj.-aineiden käyttö lannoitus
cs1: maissi-maissi-maissi-maissi kyntö syksyllä, keväällä kultivointi/ kylvömuokkaus korkea kevätlannoitus + rivilannoitus
cs2: maissi-soija-maissi-soija ei kyntöä eikä kylvömuokkausta keskin-kert. kevätlannoitus + niukka rivilannoitus maissille
cs3: maissi-soija- s.vehnä-p-apila kyntö ja kylvömuokkaus + useita rikkakasviäestyksiä/ harauksia maissin ja soijapavun viljelyssä ei soijapavun ja apilan kasvustojätteet, ei väkilannoitusta 1990-2006
cs4: maissi-sinimailanen3v kyntö maissilla, kylvömuokkaus nurmea perustettaessa, 4 nurmi-satoa/v korkea kevätlannoitus maissille, hiukan kalia nurmivuosina, karjanlanta ja sinimailasen kasvustojäte
cs5: maissi-kaura-sinimailanen2v kyntö maissilla, kylvömuokkaus nurmea perustettaessa, 3 nurmi-satoa/v ei ei väkilannoitusta 1990-2006, karjanlanta ja sinimailasen kasvustojäte
cs6: jatkuva laidunnurmi satunnaisia puhdistusniittoja ja heinänkorjuuta, puna-apilan paikkauskylvö matala satunnaisesti väkilannoite-typpeä keväällä

 

Sadot ja satovaihtelut

 

Tilastollisessa analyysissä, johon koepaikoilta saatiin 13 ja 8 vuoden tulokset, kävi ilmi, että viljelyjärjestelmällä oli läpi vuosien ja koepaikkojen merkitsevä vaikutus maissin, soijapavun ja ensimmäisen vuoden sinimailasnurmen satoon. Luomuviljantuotannon (CS3) maissisadot olivat 9 % alempia kuin tavanomaisten viljantuotantojärjestelmien CS1 ja CS2. Soijapavussa satoero oli tavanomaisen soijan hyväksi 8 prosenttiyksikköä. Nurmituotantojärjestelmissä CS5:n luomumaissin sadot olivat 88 % tehokkaan nurmituotantojärjestelmän (CS4) maissisadosta. Nurmipuolella sinimailasen kuiva-ainesadot olivat luomutuotantojärjestelmässä paremmat kuin CS4:ssa niin perustamisvuonna (+22 %) kuin ensimmäisenä satovuonna (+10 %).

 

Viljelykierrolla ja karjanlannalla oli luonnollisestikin vaikutusta maissin satoihin. CS4:n maissisadot olivat keskimäärin 1,5 tonnia suuremmat kuin jatkuvassa maissinviljelyssä ja 800 kg suuremmat kuin kyntämättä viljelyssä (CS2), joten tämän 800 kilon eron voi laskea johtuvan karjanlannan hyväksikäytöstä.

 

Maissin ja soijapavun satovaihtelut olivat suuria luomuviljelyjärjestelmissä. Koepaikoilta ja alueen luomutiloilta saadun aineiston perusteella tutkijat arvioivat luomutuotannossa keskimäärin joka kolmantena vuonna mekaanisen torjunnan epäonnistuvan pitämään rikkakasvit kurissa. Näinä vuosina keväät olivat märkiä, mikä heikensi rikkaäestysten tai harausten tehoa. Joka kolmas vuosi maissin ja soijapavun sadot putosivat keskimäärin 74 %:iin tavanomaisen maissin satotasosta. Kahtena vuotena kolmesta niiden sadot olivat keskimäärin 99 % tavanomaisten viljojen sadoista.

 

– Luomu-, tai monimuotoiset low-input-viljelyjärjestelmät, ovat yhtä satoisia kuin tavanomainen panosintensiivinen viljelytapa, totesivat tutkijat, ja jatkoivat: Luomutuotannossa on silti edelleen haasteita, erityisesti riviviljelykasvien ja viljojen rikkakasvintorjunnan kehittämiseksi.

 

Kannattavuus ja riskit

 

Viljelyjärjestelmätutkimuksen tuloksista tehtiin kannattavuuslaskelmat vuosittain ja koepaikoittain. Talousvertailussa selvitettiin eri viljelyjärjestelmien tulosta ja siihen liittyvää riskiä alaspäin. Vertailussa käytettiin kolmea eri skenaariota, joista ensimmäisessä ei huomioitu lainkaan valtion maataloustukia eikä luomutuotteiden saamaa lisähintaa, toisessa skenaariossa mukana oli valtion tuet ja kolmannessa sekä maataloustuet että luomutuotteiden lisähinta.

 

Viljelyjärjestelmien ekonometrinen analyysi tehtiin regressiomallina. Tutkimuskohteena olivat siis tuotot ja tuottoihin liittyvä riski, joka ilmaistiin tuottojen varianssina ja vinoutena. Regressiomallissa tuotoissa oli huomioitu sekä maataloustuet että markkinoilta luomutuotteiden saamat lisähinnat. Tuottoja arvioineen regressiomallin selitysaste oli kohtalainen (R2=0,562) ja tuottojen vaihtelun ja vinouden (eli riskin) osalta heikohko (R2=0,208 ja 0,325).

 

Tutkija Josh Posner tarkentaa: ”Tällaisessa tutkimuksessa on todella vaikeaa saada mallille korkeita selitysasteita, koska tuotehinnat vaihtelevat ja satoihin vaikuttavat säät ovat ennalta-arvaamattomia. Tulosten avain onkin siinä, että vaikka selitysasteet olivat vain kohtuullisia, mallin tekijöiden vaikutukset olivat tilastollisesti merkitseviä”.

 

Regressioanalyysin mukaan luomuviljelyjärjestelmät eivät osoittautuneet riskialttiimmiksi kuin tavanomaiset viljelyjärjestelmät, kun tarkastellaan tuottojen vinoutta alaspäin (Vinoudella tarkoitetaan mallin antamaa epäsymmetriaa keskiarvon molemmin puolin). Riski alhaisiin tuottoihin liittyi erityisesti nurmituotantojärjestelmien tuottojen vaihteluun eri vuosina ja eri koepaikoilla. Nurmituotanto ei nauttinut maataloustukia, jotka taas tasasivat viljantuotantojärjestelmien tuottoja satotasosta riippumatta. Myöskään tuottojen vaihtelun ero eri viljelyjärjestelmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä, vaikka luomujärjestelmissä vaihtelu olikin silmämääräisesti suurempaa.

 

Ilman valtion tukia ja luomulisiä lasketussa mallissa kannattavimmaksi viljantuotantosysteemiksi osoittautui kyntämättä viljelty maissi-soijapapu-kierto. Nurmituotantojärjestelmistä kannattavin oli pysyvien laidunten viljely, jonka tuotot arvioitiin hiehojen vuokralaitumista saatavan hinnan perusteella. Skenaariossa 3, jossa valtion tuet ja luomulisät otettiin mukaan laskentamalliin, luomuviljantuotannon tuotot lisääntyivät 85 – 110 % ja luomunurmituotannon tuotot 35-40 %.

 

Alla olevassa taulukosta kannattaa panna merkille USA:n valtion merkittävä tuki jatkuvalle maissinviljelylle. Jatkuvan maissinviljelyn tuotto lisääntyi Arlingtonissa 48 % ja Elkhornissa 188 %, kun valtion maataloustuet huomioitiin kannattavuuslaskelmassa. Sen sijaan luomuviljanviljelyn saamat maataloustuet lisäsivät tuottoja 23 % ja 30 % Arlingtonissa ja Elkhornissa. USA:ssa ei tuettu lainkaan nurmituotantoa vuosina 1993-2006, joten maataloustuet kohottivat vain viljantuotantojärjestelmien tuottoja.

 

Luomuviljan korkea hintataso nosti luomuviljantuotannon tuottoja selvästi. Nurmituotantojärjestelmissä luomumaissin korkea lisähinta nosti luomunurmituotannon (CS5) tuotot lähes yhtä suuriksi kuin pysyvän laitumen viljelyssä, vaikka maissia viljeltiin vain ¼:lla peltoalasta..

 

Taulukko: Vuoden 2000 tukipolitiikan ja hintatason mukaiset tuotot eri viljelyjärjestelmissä. Lisätuotto-% suhteessa skenaarioon 1 suluissa.

  

 

Arlington

Elkhorn

skenaario

1

2

3

1

2

3

CS1 365 540 (+48%) 540 (+48%) 69 199 (+188%) 199 (+188%)
CS2 465 574 (+23%) 574 (+23%) 361 416 (+15%) 416 (+15%)
CS3 335 423 (+23%) 784 (+134%) 212 275 (+30%) 581 (+174%)
CS4 535 535 535 212 212 212
CS5 528 528 717 (+36%) 376 376 528 (+40%)
CS6 735 735 735 592 592 592

Lähteet:

 

Posner, J.L., Baldock, J.O. & Hedtke, J.L. 2008. Organic and conventional production systems in the Wisconsin Integrated Cropping Systems Trials: I. Productivity 1990-2002. Agronomy Journal 100, 2: 253-260

 

Chavas, J-P., Posner, J.L. & Hedtke, J.L. 2009. Organic and conventional production systems in the Wisconsin Integrated Cropping Systems Trial: II. Economic and risk analysis 1993-2006. Agronomy Journal 101, 2: 288-295

Luomu pelastaa maailman 10/10: Työllisyys

Luomutuotanto tarjoaa tavanomaisia tiloja enemmän työmahdollisuuksia maaseudun ihmisille. Iso-Britanniassa luomutuotanto tarjoaa 32 % enemmän työmahdollisuuksia kuin tavanomainen tuotanto, todetaan Essexin yliopiston Soil Associationille tekemässä tutkimuksessa vuodelta 2006. Mikäli Britannian koko maatalous siirtyisi luomuun, niin maatalouteen syntyisi 93 000 uutta työpaikkaa. Työllistäminen ei liity markkinointiin tai jakeluun vaan alkutuotannon prosesseihin maatiloilla.

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Lue lisää: Maynard, R. & Green, M. 2006. Organic Works. Soil Association.
http://www.luomu.fi/yleista/uutisarkisto2006.htm  1.9.2006

Lobley, Matt; Reed, Matt and Buttler, Alan (2005) Impacts of organic farming on the rural economy RE0117. Report, Centre for Rural Research, University of Exeter. http://orgprints.org/10114/

 

 

 

 

 

 

Luomu pelastaa maailman 9/10: Tuotantolajien monimuotoisuus

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Viljelykasvit ovat muovautuneet vuosituhansien valintatyön avulla nykyiseen muotoonsa. Viljeltyjen lajikkeiden valikoima on supistunut radikaalisti viimeisten sadan vuoden aikana. FAO:n arvion mukaan 75 % viljelykasvien geneettisestä monimuotoisuudesta on menetetty tänä aikana.

 

Biologinen monimuotoisuus on luomutuotannon kulmakiviä. Luomutuotannossa hyödynnettävien kasvi- ja tai eläinlajien määrä on noin 30 % suurempi kuin tavanomaisessa tuotannossa.