Tutustuin New York Timesin ylläpitämään interaktiiviseen karttapalveluun, johon oli koottu vuosien 2005 ja 2009 väliltä otoksia, jotka sisälsivät väestönlaskennan tietoja. Nämä tiedot on siirretty paikkatietomuotoisena palvelimeen. Seuraavassa arvion niitä ja niiden heikkouksia ja vahvuuksia sekä sitä, miten hyvin tieto on palvelussa saatavilla. Lisäksi vertaan tällaista amerikkalaista paikkatiedon käyttötapaa suomalaiseen.
New York Timesin karttapalvelussa voi tarkastella neljää erilaista teemaa Yhdysvaltain kansalaisista. Nämä ovat rotu ja etnisyys, tulot, kotitaloudet ja perheet sekä koulutus. Aina kun pitää hiirtä jossain kaupunginosassa, ruutuun ilmestyy tietopalkki alueesta kunkin teeman mukaan. Jokaisessa teemassa on neljästä seitsemään karttaa, jotka kuvaavat teeman alaryhmää yksittäin. Esimerkiksi koulutuksen alla ovat erikseen vielä lukiosta valmistuneiden, kanditutkinnon tai maisteritutkinnon suorittaneiden sekä yksityisessä peruskoulussa olleiden lapsien muodostamat osuudet erillisinä karttoina. Ensimmäisellä käyttökerralla karttapalvelu tuntuu melko helpolta ymmärtää, kunnes siirtyy tutkimaan muita palvelimen teemoja.
Luokitteluperuste ja luokkien määrät vaihtelevat huomattavasti, ja aiheuttavat ongelmia ajoittain. Jos tarkastellaan tulo- ja koulutussektoria, niiden esittämisessä on käytetty prosentteja ja ne ovat selvästi tulkittavissa. Kun taas siirrytään katsomaan kotitalouksia ja perheitä sekä kansalaisten tuloja, on tulkitseminen osissa kartoissa jo hieman haastavaa. Katsottaessa tuloja tarkemmin, voidaan huomata, että kartat esittävät tulonjakoa dollareina, mediaanituloja, tulojen muuttumista vuodesta 2000, ja kotitalouksia, jotka tienasivat sekä alle 30 000 dollaria, että talouksia, jossa tienattiin yli 200 000 dollaria. Monenlaista tietoa löytyy, mutta kun niiden jokainen luokitteluperiste on eri, voi jollekin tavalliselle sanomalehden lukijalle tulla seinä vastaan. Lisäksi luokkamäärät ovat ajoittain valtavat ja lisäävät karttojen epäselvyyttä. Esimerkiksi kartassa, jossa kuvataan kotitalouksien tuloja, on esitetty pisteinä( yksi piste kuvaa 100 taloutta New Yorkin tapauksessa), paljonko kotitaloudet tienaavat. Tässä kartassa on seitsemän eri luokkaa, eli tiheästi eri värejä. Minusta kartta on osittain melko epäselvä ja vaikeasti tulkittavissa näin monen luokan myötä.
Kokonaisuuteen katsoen karttapalvelu on kuitenkin helppokäyttöinen. Tietoa saa toisaalta riittävästi toisaalta ei, riippuen siitä, mihin tarkoitukseen palvelinta käyttää. Verrattuna suomalaiseen käytäntöön palvelin on niukka tiedoiltaan. Suomessa karttapalvelut kattavat kutakuinkin kaiken oleellisen tiedon, mitä väestöstä tiedetään. Kuitenkaan ne eivät ole näin julkisia, kuten tässä New York Timesin karttapalvelussa. Niitä on vaikea saada muuhun kuin viranomaisten ja valtion käyttöön. Tämä kävi ilmi muun muassa meidän laitoksellamme, kun yliopistolle ei annettu enää lupaa käyttää väestötietokantoja opetuskäyttöön. Kuitenkin NYT:n karttapalvelussa esitetään julkisesti tietoa niinkin henkilökohtaisesta asiasta, kuin homoseksuaaleista ja niiden asumisalueista. Mutta Amerikassa kun ollaan, kaikki asiat tehdään erillä lailla.
Lähteet:
1. 2005-9 American Community Survey, Census Bureau, New York Times, Mapping America, 07.02.2012, http://projects.nytimes.com/census/2010/explorer