Viimeinen kurssikerta

Viimeisellä kurssikerralla tehtävänä oli tuottaa oma kartta. Valitsin kolmesta vaihtoehdosta ensimmäisen, jossa ainoa ohje oli, että kartassa täytyy olla vähintään kaksi muuttujaa. Opettajan varoitukset pitivät paikkaansa. Sopivien aineistojen etsimisessä kesti melkein enemmän aikaa, kuin kartan teossa. Tuntui, etten millään löydä sellaisia aineistoja joita osaisin käyttää Qgis:ssä, joten päätin kirjoittaa lukuja käsin Exceliin. Löysin datatiedot ja …

Kuudes kurssikerta

Toiseksi viimeisellä kurssikerralla saimme itse tuottaa aineistoa ulkoilun merkeissä. Tarkoituksena oli kerätä viihtyvyyteen ja turvattomuuteen liityvää dataa lähiympäristöstä. Tiedon keräämistä varten piti ladata Epicollect5-sovellus, josta en ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Sovellus oli helppokäyttöinen ja osoittautui erittäin hyödylliseksi. Olisi mielenkiintoista käyttää kyseistä tai samantyylistä sovellusta myös esimerkiksi kandityössä, koska nykyään teknologian ansiosta tiedonkerääminen on helppoa. Kävin …

Viides kurssikerta

Tällä kurssikerralla alettiin heti työstämään viimeisellä kerralla aloitettua työtä Pornaisista. Tutustuimme bufferointi-työkaluun, jolla voitiin rajata tietty alue puskurivyöhykkeeksi ja tarkastella sen alueen sisälle jääviä tietoja. Bufferityökalulla laskimme, kuinka paljon ihmisiä asuu 100 metrin etäisyydellä teistä. Toinen hyvä työkalu, jota käytimme oli “sum line lenghts”. Sillä pytsyimme laskemaan esimerkiksi peltojen ja teiden lukumäärät kartalta. Alun jälkeen …

Neljäs kurssikerta

Neljännen kurssikerran alussa käytiin läpi teoriaa piste- ja ruutuaineistoihin liittyen. Ne ovat yleisiä aineistoja, joilla voidaan tuottaa tarkkaa dataa. Pisteaineistoilla voidaan kerätä tietoa melkein mistä vain ja ne ovat tarkimpia paikkatietoaineistoja. Kurssikerralla tehtiin Qgisissä karttoja pääkaupunkiseudulla asuvista ihmisistä. Ensin luotiin ruutuaineisto, johon lisättiin asuinrakennetietokanta. Ruudun luomisessa oli tärkeää, että “create grid”-valikossa metrit vaihdettiin kilometreiksi. Muuten …

Kolmas kurssikerta

Kolmannella kurssikerralla yhdistettiin QGIS:ssä tietoja ja tutkittiin miten tietoja voidaan havainnollistaa. Aineistona käytimme Afrikka-aineistoa ja tuotiin excelistä Qgisiin tietoja attribuuttitaulukkoon. Ensin piti yhdistää Afrikka mantereen kartalta löytyviä pieniä saarikohteita “Merge Features Attributes”-valikolla. Tämä tehtiin saarivaltiolle kuten Eritrealle ja Egyptille, jotta tietojen esittämisestä tulee helpompaa. “Dissolve”-valikolla saatiin yhdistettyä automaattisesti samaa maata olevat kohteet. Alussa attribuuttitaulukossa kohteita …

Toinen kurssikerta

Tällä kurssikerralla käytiin läpi QGIS:issä miten eri koordinaatistot ja projektiot voivat muokata kartan esiintyvyydestä erinäköisen ja tuottaa mittakaavavääristymiä. Luennolla opeteltiin karttojen tekoa, jossa käytetään erilaisia koordinaattijärjestelmiä. Tarkoituksena oli saada selville, että moninkertaisena esimerkiksi Mercatorin pinta on suhteessa TM35FIN:iin (kuva 1). Tuotetusta kartasta voidaan huomata, että pinta-ala vääristymät voimistuvat mitä pohjoisemmaksi mennään. Lähellä napa-alueita vääristymä voi …

Ensimmäinen kurssikerta

Geoinformatiikan menelmät 1-kurssi alkoi ja alkufiilikset ovat vähän sekavat. Kurssi vaikuttaa työläältä ja karttojen teko vaikeahkolta.  Etäyhteyden välityksellä toteutettava kurssi tekee entistä vaikeammaksi kurssilla tehtävien karttojen ja muiden tehtävien tekemisen. Helpompaa olisi QGIS-ohjelmalla karttoja tehdä yliopiston koneilla kuin omalla läppärin pienellä näytöllä, mutta yritetään ainakin jonkinlaisia karttoja saada aikaiseksi! Ensimmäisellä kurssikerralla käytiin läpi QGIS:in perusominaisuuksia …