Väärinkäsitys ja kovaääninen disko

Terve taas!

Oltiin viikonloppureissulla Masurialla. Oli todella virkistävää ja porukka oli kiva! Valoisa aika loppuu täällä 16-17 aikoihin, joten herättiin aamuisin seiskan aikaan ja lähdettiin aamupalan jälkeen matkaan. Perjantaina vähän satoi, mutta muut päivät olivat viileitä mutta aurinkoisia, joten oli kiva ulkoilla. Oli suomalaisen näkökulmasta vähän huvittavaa, kun muut olivat niin ihastuneita maisemista. Nautin kyllä Masurialla luonnosta ja retkeilystä, mutta suomalaisen silmään maisemat olivat melko tavalliset ja lähellä Suomea, mutta sanoisin että Suomen järvimaisema on paljon nätimpää! Pysähdyttiin syömään eväitä yhteen rantaan, ja pari muuta paheksui kun nähtiin, että samaan rantaan saapui pari miestä, jotka ottivat oluet esiin ja alkoivat nostaa venettä. Kuulemma alkoholi ei kuulu luontoon, ja musiikkikin piti laittaa autosta pois, koska se ei sovi luontoretkelle. Hmm, miksei?? Kummallinen näkemys, ihan kuin luonnossa “kuuluisi” olla tietyllä tavalla.

Perjantaina vastaan kohdattiin pieni ongelma: kun saavuttiin majataloon, jonkun ajan päästä kävi ilmi että tuo 26 e/yö olikin yhden henkilön hinta eikä koko porukan. Majoituksen omistaja tai Booking.com (jäi epäselväksi kumpi) oli tehnyt virheen ja antanut meidän varata 7 henkilöä yhden hinnalla. Isännän leukapielet alko kiristymään, kun se otti asian puheeksi ja haluttiin ensin soittaa Bookingiin, ennen kuin sanotaan mitään. Federico soitteli ja lopulta saatiin sovittua hinta 2 x 26 euroa, ja Booking hyvittää erotuksen isännälle, sillä jos me oltais tiedetty etukäteen hinta, oltais ehdottomasti valittu jokin edullisempi paikka, ja moka oli järjestelmässä.

Toisessa majoituspaikassa taas oli niin kovaääninen disko (ja karaoke) juuri meidän huoneiden alapuolella, että oli melkein mahdotonta nukkua:D Federico kävi kysymässä, olisko mahdollista laittaa musiikkia hiukan hiljemmalle, ja siihen todettiin, että “voit tulla tanssimaan jos haluat, musiikki soi kahteen asti” ja “saatte hyvän aamupalan hyvitykseksi”, no, se kuului tosin hintaan… Taas soittelua ja valitusta bookingiin, mutta tällä kertaa tuloksetta. Meidän matkanjohtaja taitaa olla vähän hankala asiakas:D Mutta diskosta ei ollut mitään mainintaa varausvaiheessa. Kylä (Ryn) oli niin pieni, että ehkä disko oli ainoa koko kylässä. Pysähdyttiin monessa pikkukaupungissa, ja patikoitiin perjantaina 10 km ja sunnuntaina 7 km, lauantaina käytiin Sudenpesässä.

Perjantaina meidän piti soittaa majoituspaikkaan ennen saapumista. Ei tiedetty, mitä kieliä isäntä puhuu ja oletettiin, että Katen tsekin ja puolan sekoitus riittää. Puhelun aikana Kate kuitenkin ojensi puhelimen, ja huusi “Deutsch!! Deutsch!!”, Adriana nappasi puhelimen ja jatkoi puhumista. Adriana on alunperin Italiasta, mutta asuu ja opiskelee Itävallassa, joten puhuu todella hyvää saksaa. Hyvä, että porukka on kansainvälinen:D

Mulla on täällä mukana Fjällräven Kånken -reppu, ja muutama kaveri täällä on bongannut “suomalaisia” repun perusteella…:D Joku myös tiesi, että Ikea on Suomesta!! No ei valitettavasti ole:D

Viime viikolla oli Halloween-bileet, ja muut päivät menivät kouluhommia tehdessä ennen retkeä. Huomenna keskiviikkona lukiokaverit tulee käymään, ja mulla on vain yksi luento sinä aikana, kun he ovat täällä. Ollaan varattu keskustasta hostelli, ja asun heidän kanssaan vierailun ajan. Paluulento lähtee lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ensi viikolle ei ole suuria suunnitelmia (paitsi lauantaina yhden kurssin reissu), mutta siitä seuraavalla viikolla tätini tulevat käymään 23.11-26.11. Katselin lentoja, ja tiettyinä viikonloppuina esimerkiksi Vilnaan ja Budapestiin lentää 35-50 eurolla. Pitää ehdottaa, jospa seuraava reissu olisi ulkomaille.

Terveisin,

Saaru

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *