Pyöräilyn reitit ja sujuvuus raportti julkaistu!

Yhteistyönä Helsingin kaupungin liikenne- ja katusuunnittelupalvelun kanssa syntynyt Pyöräilyn reitit ja sujuvuus Helsingissä –raportti on nyt julkaistu! Raporttia ovat olleet tekemässä Ainokaisa, Maria, Elias ja Tuuli.

Raportti tarkastelee kattavasti muun muassa missä Helsingissä pyöräillään mihinkin aikaan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta, ja miten sujuvana pyöräily esiintyy esimerkiksi keskimääräisten nopeuksien ja risteyksien odotusaikojen valossa.

Suosituimmat pyöräilyreitit Helsingissä sijaitsevat junaradan varsilla sekä useita teitä kokoavilla osuuksilla, joilla vaihtoehtoisia reittejä ei ole. Nopeiten puolestaan pyöräillään pääväylien ja ratojen varsilla, kun taas kantakaupunki erottui hitaampana alueena.

Raportin aineistot perustuvat urheilusovellus Stravan käyttäjien tallentamiin matkoihin. Yksi raportin pyrkimyksistä olikin tarkastella Strava-aineiston soveltuvuutta pyöräilyn tutkimiseen. Aineisto osoittautui varsin luotettavaksi ja käyttökelpoiseksi lähteeksi kunhan muistaa huomioida ajalliset ja alueelliset vaihtelut sekä käyttäjävinoumat tuloksia tulkitessa. Strava-aineisto tarjoaa kuitenkin monia mielenkiintoisia jatkotutkimussuuntia pyöräilyn tutkimiseen pääkaupunkiseudulla.

Tutustu raporttiin täällä!