5. Kerta: Harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta

Ottaessani huomioon, että ohjelma on ollut itselleni täysin uusi, olemme opetelleet käyttämään erilaisia työkaluja hyvin laajasti eri tarkoituksiin. Suurimpana ongelmana itselleni on tullut vastaan asioiden nopea unohtuminen, jonka takia karttojen laatiminen on tullut työlästä ja hidasta, vaikka olenkin suorittanut kurssitehtäviä tasaisin väliajoin. Tässä asiassa varsinkin kertaaminen on ollut itselle hyvin tärkeää, jotta erilaisten työkalujen tarkoitus muistuisi mieleen.

Päällimmäisenä erilaisista toiminnoista on jäänyt mieleen ’’Join attributes by location’’, jota on tullut hyödynnettyä useaan otteeseen (varsinkin näissä itsenäisissä harjoituksissa). Myös uusimpana toimintona tuo ’’buffer’’ toiminto iskostui päähän suhteellisen hyvin, ja sitä voikin hyödyntää moniin erilaisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi melualueharjoituksessa, puskurivyöhykkeiden hyödyntäminen auttoi hahmottamaan kyseistä ilmiötä, varsinkin kun valitut alueet näkyivät puskuri alueella omilla väreillään. Puskurivyöhykkeellä tarkoitetaan siis valittua vyöhykettä, jossa pyritään erottamaan yksi tai  useampia alueita toisistaan. Käytyjen kurssikertojen lisäksi, tällaista voitaisiin hyödyntää esimerkiksi luonnonsuojelussa tai luonnonkatastrofien ja teollisuusonnettomuuksien analysoinnissa.

Myös ’’print layoutissa’’ itse kartan visualisoiminen on ollut mielestäni mielekästä puuhaa. Lainatakseni Lottaa, koen kuitenkin, että en osaisi mainita yhtä asiaa, jossa kaipaisin lisäharjoitusta, vaan lisäharjoitusta tarvitaan vielä kaikilla osa-alueilla.

Erilaisten error-tilanteiden sattuessa, osaaminen loppuu usein täysin. Lähtiessäni näitä selvittämään, päädyn lopulta vain sekoittamaan pakkaa vielä entisestään. Kuitenkin yksinkertaisemmat ongelmat, kuten vahingossa tiedoston tuominen väärässä muodossa, tai väärän työkalun kautta, sekä liian suuren tai pienen arvon asettaminen on nopeasti oivallettaessa. Uima-allas tehtävä osuudessa, Ilari oli hienosti osannut neuvoa, kuinka siinä ilmenevä ongelma saadaan ratkaistua.


VASTAUKSIA

1.Lentokenttä: Malmi
Asukkaita 2km säteellä                                      58765
Asukkaita 1km säteellä                                        9049

2.Lentokenttä: Hki-Vantaa
Asukkaita 2km säteellä                                      11673
Näistä 65dB:n melualueella asuvat              0,5 %
55dB:n melualueella asuvat                             9303

3.Asemat
Alle 500m päässä asuvat                             111 765
Koko alueen asukkaista (alle 500m)          22 %
Työikäisiä 15-64v                                              69 %

4.Taajamat
Taajamissa asuu                                                 96 %
Kouluikäisiä taajamien ulkopuolella        2024


Sekä Uima-allas tehtävä. (Kaikkiin kysymyksiin en saanut selville vastausta)

(Kuva 1: Pääkaupunkiseudun asuinrakennuksien uima-altaiden lkm alueilla)

Kokonaisuudessaan rakennuksia, joissa ilmeni uima-altaita oli 855. Eniten uima-altaita ilmeni Lauttasaaressa, joka ei kylläkään yllättänyt. Toiseksi eniten uima-altaallisia rakennuksia löytyi Länsi-Pakilasta, sekä Marjaniemestä. Uima-altaallisia omakotitaloja löytyi 345 kpl sekä rivitaloja 113kpl.  Kokonaisuudessaan asukkaita näissä uima-altaallisissa rakennuksissa oli yhteensä 12170.  Kyllä kelpais tämä merenranta + uima-allas kombo!

Lähteitä: 

Ilarin Maantiedostusblogi – Tervetuloa 🙂 (helsinki.fi)

Lotta Mattilan blogi – Kyllä tämä tästä (helsinki.fi)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *