Tarvitaan vain kynä ja paperia

Taidelähtöiset menetelmät ovat tulleet osaksi työelämän kehittämistä. Taidelähtöisillä menetelmillä tarkoitetaan esimerkiksi teatterin, tanssin, kuvataiteen, kirjoittamisen tai musiikin käyttämistä osana organisaation, työyhteisön tai henkilöstön kehittämistä.

Sanat työssä -seminaaria (4.-5.9.2014) suunnitellessamme työryhmämme on pohtinut kirjoittamisen ja lukemisen vahvuuksia työyhteisön kehittämisen näkökulmasta. Ainakin seuraavia ajatuksia on tullut esiin:

– Sanat ovat arkinen väline, jolla muutenkin kommunikoimme toistemme kanssa. Siinä mielessä sanat ovat helppo väline ottaa käyttöön – tarvitaan vain kynä ja paperia.

– Kirjoittaminen on turvallista. Kirjoittajalla on valta päättää, kuinka paljon hän jakaa muille siitä, mitä on kirjoittanut.

– Kirjoittamalla voi työskennellä yhtä aikaa hyvin henkilökohtaisella ja toisaalta yhteisöllisellä tasolla.

– Kirjoittamisen lisäksi lukeminen voi olla vahva yhteisöllinen kokemus. Työpaikan lukupiiriin voi valita kirjallisuutta esimerkiksi ammattialan perusteella.

– Faktan ja fiktion vuorovaikutus; fiktion kautta pääsee usein asian ytimeen paremmin kuin faktoja kirjaamalla. Tarinan tai metaforan avulla voi päästä pureutumaan vaikkapa sellaiseen vaikeasti tavoitettavaan asiaan kuin työpaikan ilmapiiri.

Slater Veronica
“Tarvitaan vain kynä ja paperia.” Kuvassa kirjoittajakouluttaja Veronica Slater, joka vieraili TAIKA-hankkeen seminaarissa Lahdessa vuonna 2011. Kuva: Paula Sundell

Teksti: Anu-Liisa Rönkä

2 thoughts on “Tarvitaan vain kynä ja paperia

  1. Hyviä ajatuksia. Mietin työelämän (ja muunkin elämän) vaatimuksia katsellessani Kaspar Hauser -näytelmää. Ajattelin, että yksi tärkeimpiä asioita, joita omalle lapselle voisi opettaa, on että miten tehdä tilaa hiljaisuudelle. Kun joka puolelta tulee vaatimuksia, ideoita ja informaatiotykitystä, on oman ajattelun rakentamiselle varattu henkinen tila oikeasti tehtävä itse, jotenkin pystytettävä omaan mieleen kota jossa voi olla se kuka on, kesken ja epämääräinen.

    Tähän opetustehtävään en ole vielä keksinyt lukemista ja kirjoittamista parempaa keinoa. Ehkä voin liittyä johonkin hiljaisuuslukemisen / kirjoittamisen koulukuntaan vastapainona hälylukemiselle/kirjoittamiselle jota monien viestien tulvassa tulee paljon harrastettua.

  2. Kiitos kommentista! Miten tehdä tilaa hiljaisuudelle – siinäpä kysymys. Yhä hälisevämmässä maailmassa se on yhä tärkeämpi taito, ja vaikeampi saavuttaa. Hiljaisuuslukeminen ja hiljaisuuskirjoittaminen kuulostavat mainiolta ajatukselta.

Leave a Reply to Anu-Liisa Rönkä Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *