Unohduin nojaamaan otsallani kuivauskaapin oveen ja tuijottamaan tiskiallasta. Altaan pohjalla oli syvä lautanen täynnä vettä. Kippasin kädessäni olevan maitolasin jämät lautaselle. Vesi sameni ja valui reunojen yli. Täytin lasin kirkkaalla vedellä ja kaadoin perään, sameaa valui reunojen yli. Toisen lasillisen. Se, ettei kolmaskaan vesilasillinen tuonut pohjaa näkyviin, herätti minut siitä etunojahorteesta. Miksei se kirkastu?
Veden koettu sameus ei kulje käsi kädessä siinä olevien hippusten määrän kanssa. Savisamea vesi voi näyttää pitkään samealta, vaikka hippusten määrää litraa kohden leikkaisi paljonkin. Näkyvä vaikutus on kiven alla. Tämä tekee savisiin vesiin kohdistuvista suojeluponnisteluista turhauttavia.
Jos syksyllä on ollut pitkään sateetonta, näen Viikintien sillalta Vantaanjoen pohjan, virrassa heiluvat pohjan kasvit ja siinä liikkuvat kalat. Huomasin tämän ensimmäisen kerran elokuussa 1998. Olin kasvanut Vantaanjoen varrella enkä ollut koskaan aiemmin erottanut joen pohjaa – en tiennyt sen olevan mahdollista. Vimmaiselle kalamiehelle tämä oli vavahduttava kokemus. Tämähän on oikea joki!
Saattaa olla, että Vantaanjoki ja ensimmäinen outo kokemus kirkkaammasta joesta ajoivat minua tutkimusaiheeni pariin. Mutta tutkijana sitä lähinnä tekee tutkimuksia, joiden tulokset eivät paljon kulmakarvoja kohottele. Kolme vuotta derivointia – kannattaisi kohdistaa ympäristöohjaus maaperän fosforiin eikä lannoitteeseen. Check. Kaksi ja puoli vuotta mallinnusta ja Matlab-koodausta – korkean fosforitilan maita ei kannata lannoittaa niin paljon. Check. Ei hirveän dramaattista.
2010 loppuneeseen Trap-hankkeeseen osallistuminen oli virkistävä poikkeus. Siinä levitettiin kipsiä sadalle hehtaarille ja katsottiin huolellisella koejärjestelyllä, mitä tapahtuu. Tapahtui ihmeen paljon. Samaan aikaa vedin Tarveke-hanketta, jossa päädyttiin niin ikään levittämään kipsiä. Hankkeessa tutkittiin tarjouskilpailumekanismia. Sen tulokset vahvistivat kuvaa, että kipsi saattaa olla paitsi toimiva, myös viljelijöiden laajasti hyväksymä toimenpide.
Jos kipsi kirkastaa savisia vesiä, ei maksa mielettömästi ja viljelijät ovat laajasti valmiita käyttämään sitä, niin voisiko sitä levittää kokonaiselle valuma-alueelle? Yhtäkkiä olin mukana jossain, joka oikeasti voisi tuottaa näkyviä vaikutuksia. Ja vaikka kohdealueeksi valikoitui Savijoki, ajattelin totta kai Vantaanjokea, josta paikallisten päättäväisyys on tehnyt Suomenlahden merkittävimmän taimenen kutujoen. Mitä jos se olisi vielä kirkkaampi? Harjaisiko kosken katsominen aivoista karstaa vielä tehokkaammin?
Kipsin levittäminen lisää veden sulfaattipitoisuutta. Sen vaikutukset kaloihin tai mätiin ovat lähinnä hypoteettisia, mutta SAVE-hankkeessa ei jätetä mitään tutkimatta. Hyvä niin. Mutta voiko veden kirkastuminen johtaa muutoksiin kalakannoissa: jäisikö taimenen poikasia enemmän petojen suuhun, vai olisiko petoja vähemmän? Entä kalastuspainetta? Latvapurot kuten Longinoja ovat jo nyt aika kirkkaita, eikä pääuoman kirkastuminen vaikuttaisi näiden poikasten ensimmäisiin elinvuosiin mitenkään. Ja entäpä sitten pääuoma? Mitä jos vesi kirkastuisi ja Vantaan kaupunki lopettaisi kirjolohien kaatamisen jokeen? Entä jos ikänsä Vantaanjoen varrella asuneet ovatkin muodostaneet maitokahvin väriseen veteen tunnesiteen? Niin että vaikka valitsisivat kirkkaan samean sijaan, kuitenkin kaipaisivat vanhaa?
SAVE-hankkeen yhteydessä ajatukseni karkaavat jatkuvasti kalastukseen. Ehkä haluan ajatella, että jokivesiä kirkastamalla teemme kaloille palveluksen. Että ikään kuin osaltani pyydän kaloilta anteeksi, että pyydystän niitä, kopautan nuijalla päähän ja syön. Tai ehkä haluan vain nähdä useammin pohjan ja kiven takana kallistelevan kalan, joka keräilee voimia seuraavaan parin metrin etappiin, ylös- ja eteenpäin.
