SAVE2 jatkaa SAVE-hankkeen seurantaa ja tutkimuksia

Vertailualueen vedenlaadun mittausasema talvimaisemassa. Kuva: Mikko Kiirikki

SAVE2-hanke jatkaa seurantaa ja tutkimuksia kipsipilottialueella vuoden 2020 loppuun. Kipsin vaikutuksen kestoa arvioidaan jatkamalla Savijoen vedenlaadun seurantaa. Kaivovesi-, maa- ja kasvustonäytteiden ottoa jatketaan myös edelleen.

Lisäksi hankkeessa selvitetään kipsin levitykseen ja tehoon liittyviä käytännön kysymyksiä – erityisesti kipsin talvilevitystä laboratoriossa tehtävällä lumilevityskokeella. Tarkoitus on myös mallintaa laajamittaisen kipsinlevityksen vaikutusta rannikkovesien ravinnepitoisuuksiin sekä edistää kipsikäsitelyn tutkimista Itämeren rantavaltioissa. Lisäksi kipsin vaikutuksia maan mikrobitoimintaan selvitetään sekä tarkennetaan käsitystä kipsin vaikutuksesta maan kationitasapainoon.

Kaikesta tästä kuulee ensimmäisten joukossa seuraamalla SAVE:n blogisivua sekä somekanavia (Twitter ja Facebook). Tilaamalla uutiskirjeen saa sähköpostiin kootusti tietoa hankkeen kulumisista muutaman kuukauden välein.

Siilinjärven kipsi on tutkitusti puhdasta

SAVE-hankkeessa käytetty kipsi on peräisin Siilinjärveltä, lannoiteyritys Yaran tehtailta. Kipsin syntyprosessia on aiemmin käsitelty blogissa Siilinjärven Alpit -nimisessä jutussa. Seuraavassa yhteenvedossa Yaralla viestintäpäällikkönä toiminut Seija Luomanperä kirjoittaa Siilinjärven kipsin alkuperästä ja koostumuksesta. Hankkeen puolesta suuret kiitokset hänelle kipsikäsittelyn edistämiseksi tehdystä työstä!

SAVE-hanke tutustumassa Siilinjärven tehtaiden toimintaan kipsivuoren päällä elokuussa 2016. Kuva: Eliisa Punttila

Yaran Maanparannuskipsiä syntyy fosforihapon valmistuksen yhteydessä Siilinjärven tehtaalla, kun apatiittia käsitellään rikkihapolla. Maanparannuskipsi on kalsiumsulfaattia, ja se sisältää 23 prosenttia kalsiumia, 18 prosenttia rikkiä ja 0,2 prosenttia fosforia, josta noin 10 prosenttia on vesiliukoista.

Kuten Siilinjärven apatiitti, myös Maanparannuskipsi on puhdasta kadmiumista ja raskasmetalleista, eikä siinä ole radioaktiivisuutta. Puhtautensa ansiosta se sopii hyvin peltokäyttöön.

Siilinjärven kipsiä on tutkittu erittäin laajasti. Maanparannuskipsissä kaikki seuraavat aineet jäävät alle laboratoriomittausten määritysrajojen: As, Ba, Cd, Cr, Cu, Hg, Mo, Ni, Pb, Sb, Se, Zn. Polyaromaattisia  hiilivetyjä kuten muitakaan orgaanisia yhdisteitä (PAH, PCB, BTEX ja OIL) kipsistä ei ole löytynyt (arvot jäävät alle laboratorioanalyysien määritysrajojen).

Reachin, CLP-asetuksen (EY 1272/2008 ), mukaan Maanparannuskipsi on luokittelematon, eli sen katsotaan olevan rekisteröidyissä käytöissään vaaraton ihmiselle tai ympäristölle

Voiko kipsiä turvallisesti levittää pellolle?

Yaran Maanparannuskipsiä on tutkittu Suomessa 10 vuotta laajoilla pelto- ja valuma-aluekokeilla. Tutkimuksissa on todettu, että kipsi vähentää peltojen fosforikuormitusta vesistöön noin 50 prosenttia. Kipsi vähentää eroosiota ja siten maahiukkasiin sitoutuneen fosforin huuhtoutumista mutta myös maassa olevan vesiliukoisen fosforin huuhtoutumista.

Kipsin maata parantava ja eroosiota vähentävä vaikutus perustuu kalsiumiin, joka parantaa maan mururakennetta. Kipsin etu fosforin pidättäjänä on myös se, että fosfori säilyy kipsikäsittelyn jälkeen maassa kasveille käyttökelpoisessa muodossa, eli pitkän päälle kasvit käyttävät sen kasvuunsa ja sitovat satoon.

Kipsin vaikutusta on tutkittu laajasti viljelijöiden pelloilla: 100 hehtaarilla Nummenpään valuma-alueella ja 1500 hehtaarilla Savijoen valuma-alueella. Tutkimuksissa on todettu, että kipsi ei heikennä sadon määrää tai laatua eikä maaperän kuntoa. Hankkeisiin osallistuneilla viljelijöillä on hyvät kokemukset.

Kipsin sisältämät ravinteet, kalsium ja rikki, ovat tärkeitä kasvinravinteita. Rikkiä kasvit tarvitsevat valkuaisaineiden muodostamiseen ja kalsiumia solunseinien rakennusaineeksi.

Yaran Maanparannuskipsi on pitkään ollut tuotelistalla maanparannusaineena, jota esimerkiksi perunan ja vihannesten viljelijät ovat käyttäneet lisätäkseen kalsiumin määrää maassa.

Seija Luomanperä

 

SAVE-hanke kiittää

Markku Ollikainen
Professori
Helsingin yliopisto

Kukapa olisi uskonut vuonna 2016, että asiat peltojen kipsikäsittelyn osalta etenisivät näin nopeasti ja suotuisasti!

Syksy 2016 oli ihanteellinen kipsin levitystä ajatellen. Levitys sujui kuin rasvattu ja vaikutukset pelloilta valuvan veden kirkkauteen olivat silminnähtävää jo samana syksynä. Hankkeen jatkuvatoimiset mittarit tuottivat aineistoa tunneittain osoittaen, että se mikä näkyi silmälle, näkyi myös mittauksissa: fosforihuuhtouma laski rajusti ja samalla sulfaattihuuhtouma pysyi maltillisena.

Vierailimme itsekin usein jokivarressa, mutta ennen muuta pohtiaksemme kipsikäsittelyn toteuttamista viljelijöiden kanssa. Meidän yhteinen tavoitteemme oli muovata peltojen kipsikäsittelystä konsepti, joka läpäisee  EU:n rahoitusohjelman tiukan seulan ja tuo merkittävää vesistöhyötyä. Olennaista oli muovata kipsikäsittelystä juuri vesiensuojelutoimenpide, sillä EU ei tue tuotannollisia investointeja. Kipsin liittäminen ei-tuotannollisten investointien tukimuotoihin turvaisi myös sen, että nykyistä ympäristökorvauksiin kohdistettua rahoitusta ei leikattaisi kipsin hyväksi, mitä lietolaiset viljelijät meille niin usein korostivat (SAVEn politiikkasuositukset).

Hankkeen alkutilaisuudessa Liedon kunnantalolla puhuimme tulevasta tukikaudesta vuonna 2021, mutta rahoitusta peltojen kipsikäsittelyyn saataneen jo nyt hallituksen varattua rahaa vesiensuojelun tehostamiseen vuosiksi 2019–2021. Tekisi mieleni sanoa, että SAVE-hankkeen erinomaiset tulokset fosforihuuhtouman vähentämisestä ovat olleet viime kesän rehevöitymisongelman lisäksi tärkein sytyke lisärahoitukseen. Pidimme ministerit hyvin informoituina hankkeen tuloksista ja he tiedustelivat jo helmikuussa – siis ennen leväkesää – olisiko kipsikäsittely toteutettavissa nopealla aikataululla laajamittaisesti ja millaisin kustannuksin.

Nyt meillä on ensikäden mahdollisuus saada Saaristomereen kulkeutuva maatalouden ravinnekuormitus puolitettua. Vesiensuojelun tehostamisrahoituksen kohdentamista juuri Saaristomeren valuma-alueen kipsikäsittelyyn ehdotettiin myös asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle luovutetussa turkulaisten korkean tason vaikuttajien adressissa, jonka allekirjoittivat Turun kaupunginjohtaja Minna Arve, Varsinais-Suomen Liiton maakuntajohtaja Kari Häkämies, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen, Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa ja Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila sekä Centrum Balticum -säätiön hallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell (Turun yliopiston tiedote 23.11.2018).

On hienoa saada tukea päättäjiltä. Hankkeemme ei kuitenkaan olisi menestynyt ilman paikallisten viljelijöiden ja monien muiden toimijoiden mahtavaa tukea ja apua. Ilman viljelijöitä pilottia ei olisi voinut toteuttaakaan ja ilman heidän ajatuksiaan emme olisi osanneet paketoida kipsikäsittelyn ehdotuksia oikein. Alueen ihmisten halu vedenlaadun parantamiseen ja laajemmin koko Saaristomeren laadun parantamiseen loi hankkeellemme ainutlaatuista kantavuutta. Mainitsen tässä esimerkiksi Liedon kunnanjohtajan Esko Poikelan henkilökohtaisen tuen sekä lukuisten viljelijöiden, kuten Petri Riikosen,  Martti Hyssälän ja Timo Laaksosen sekä monen muun aktiivista tukea. Nostimme myös Liedon kuntaa Euroopan kartalle, kuten lupasimme (artikkeli Pan European Networks: Science & Technology -lehdessä).

Pilottialueen maalaismaisemaa (Kuva: Janne Artell / SAVE)

SAVE-hanke jatkuu muodossa SAVE II. Se keskittyy ennen muuta vesien laadun, maaperän ja kasvuston seurantaan sekä kipsikonseptin viemiseen Itämeren muihin maihin. Olemme siis uuden vaiheen edessä. Autamme myös niin paljon kuin mahdollista laajamittaisen kipsikäsittelyn toteuttamista Saaristomeren valuma-alueella, jos – kuten toivomme – osoitettuja uusia varoja kohdistetaan Saaristomeren valuma-alueen kuormituksen vähentämiseen.

Jatketaan yhdessä työtä vesiensuojelun ja Itämeren hyväksi.

Kiitos kaikille mukanaolosta ja tuesta!

SAVE kiittää:

Pilottialueen viljelijät ja asukkaat

Urakoitsijat

Tiedotusvälineet

Baltic Sea Action Group

EU Interreg Central Baltic

Eurofins

Hankkija

Helsingin yliopisto

Itä-Suomen yliopisto

John Nurmisen Säätiö

Jyväskylän yliopisto

Liedon kunta

Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys

Luode Consulting

Luonnonvarakeskus

Maa- ja metsätalousministeriö

Movere

MTK

Nixplore

Paimion kaupunki

Pitopalvelu Oili Riikonen

ProAgria

Ravintola Liedon Härkätie

SLC

Suomen ympäristökeskus

Tmi Janne Artell

Turun ammattikorkeakoulu

Unigrafia

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys

Varsinais-Suomen ELY-keskus

Varsinais-Suomen Liitto

Yara

Ympäristöministeriö

Ålandsbanken

Vesistöihin tulee valuma-alueilta myös hiilikuormitusta

Kipsin on havaittu vähentävän liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutumista pelloilta vesiin. Mitä merkitystä tällä on vastaanottavan vesistön kannalta? Tohtorikoulutettava Noora Manninen Helsingin yliopistosta ja erikoistutkija Helena Soinne Luonnonvarakeskuksesta valottavat aihetta.

Maatalouden vesistökuormituksen ympärillä käytävä keskustelu keskittyy pääasiassa pelloilta tulevaan typpi- ja fosforikuormaan. Peltomaiden hiilipäästöihin liittyvä keskustelu keskittyy puolestaan maasta kaasumaisina päästöinä ilmakehään siirtyvään hiileen. Hiiltä voi kuitenkin poistua maasta myös valumavesien mukana. Veden mukana liikkuva hiili voi olla liuennutta orgaanista hiiltä (DOC) tai kiintoainekseen sitoutunutta partikkelimaista hiiltä. Metsäisten valuma-alueiden liuenneen hiilen kuormaa sekä tähän vaikuttavia metsätaloustoimenpiteitä on tutkittu melko paljon sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. Maatalousmaiden orgaanisen hiilen vesistökuormasta on kuitenkin vasta vähän tietoa.

Puro- ja ojavedet kuljettavat liuennutta orgaanista ainesta valuma-alueilta vesistöihin (kuva: Helena Soinne)

Samoin kuin perustuotantoa lisäävät typpi ja fosfori, myös hiili on ravinne, joka voi vaikuttaa vesistöjen rehevöitymiskehitykseen. Vesistöissä elävät toisenvaraiset eli heterotrofiset bakteerit voivat käyttää vesistöjen hiiliyhdisteitä energian ja ravinteiden lähteenään. Valuma-alueelta peräisin olevan liuenneen orgaanisen aineksen mukana kulkeutuu vesistöön paitsi hiiltä, mutta myös orgaanista typpeä ja fosforia. Nämä voivat lisätä tuottavuutta vesistöissä ja näin ollen edistää esimerkiksi Itämeren rehevöitymistä.

Valuma-alueelta huuhtoutuva orgaaninen aines vaikuttaa myös veden kirkkauteen ja vesistöjen onkin havaittu tummuvan (eng. browning)  koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Tämän vesistöjen tummumisen taustalla on arvioitu olevan mm. ilmastonmuutos, jonka seurauksena sadanta ja valunta ovat muuttuneet sekä lämpötilat ja perustuotanto valuma-alueilla kasvaneet. Myös happaman laskeuman vähentymisen on arvioitu lisänneen liuenneen orgaanisen aineksen huuhtoutumista. Veden tummentuminen vaikuttaa veden lämpötilaan sekä valon määrään pintavedessä. Tummavetinen järvi lämpenee nopeammin kuin kirkas ja veden tummentuminen muuttaa vesialtaan lämpötilakerrostuneisuutta. Lämpötilamuutokset vaikuttavat järven ekologiaan mm. lisäämällä joidenkin levälajien ja vähentämällä joidenkin kalalajien viihtyvyyttä. Tummassa vedessä auringon valo ei pääse tunkeutumaan yhtä syvälle kuin kirkkaassa vedessä ja vesitilavuus, jossa yhteyttävien levien kasvu on mahdollista, on pienempi.

Liuennut orgaaninen aines muuttaa veden väriä (kuva: Helena Soinne)

Vuosittainen vaihtelu valumavesien liukoisen hiilen kuormassa johtuu paljolti siitä, mihin aikaan vuodesta ja kuinka paljon valuntaa tulee kunakin vuonna. Valuma-alueelta huuhtoutuvan liukoisen orgaanisen aineksen määrään ja laatuun vaikuttavat valunnan lisäksi myös alueen maalaji sekä maankäyttö. Suurimmat liuenneen orgaanisen hiilen kuormat tulevat soilta ja muilta eloperäisiltä mailta. Suomen ympäristökeskuksen tutkimusten mukaan jokiveden liuenneen orgaanisen aineksen pitoisuuden sekä valuma-alueen peltopinta-alan välillä on positiivinen korrelaatio: jokivesistä mitatut liuenneen orgaanisen hiilen pitoisuudet näyttäisivät olevan sitä suurempia, mitä enemmän valuma-alueella on peltopinta-alaa. Myös kansainvälisten tutkimusten mukaan viljelysmailta voi valumaveden mukana huuhtoutua huomattavia määriä liuennutta hiiltä.

Liuenneen orgaanisen aineksen laatua on tutkittu myös Vantaanjoen valuma-alueella (kuva: Iida Autio)

Suomessa peltomaalta valunnan mukana kulkeutuvaa liuenneen orgaanisen aineksen kuormaa on tutkittu viime vuosina Luonnonvarakeskuksen huuhtoutumiskentillä Jokioisilla ja Toholammilla. Tulokset viittaavat siihen, että hehtaarikohtainen liuenneen orgaanisen hiilen vuosikuorma näiltä peltomailta on samaa suuruusluokkaa kuin kivennäismaavaltaisilta metsäalueilta tuleva kuorma. Lisäksi tutkimuksessa on havaittu, että mitä korkeampi pintamaan hiilipitoisuus on, sitä suurempi on valumaveden kuljettama liuenneen orgaanisen hiilen kuorma. Näin ollen sellaiset viljelytoimenpiteet, joilla pyritään edistämään hiilen kertymistä pintamaahan, voivat samalla lisätä riskiä liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutumiselle. Siksi liuenneen hiilen kulkeutumista peltomaasta sekä sen laatua ja vesistövaikutuksia tulisi tutkia lisää.

Noora Manninen ja Helena Soinne

 

Kirjallisuutta

Autio, I., Soinne, H., Helin, J., Asmala, E., Hoikkala, L. 2016. Effect of catchment land use and soil type on bacterial degradation of riverine dissolved organic matter. Ambio 45: 331.

de Wit, H.A., Valinia, S., Weyhenmeyer, G.A., Futter, M.N., Kortelainen, P., Austnes, K., Hessen, D.O., Räike, A., Laudon, H. and Vuorenmaa, J. 2016.  Current  browning  of  surface  waters  will  be  further  promoted  by  wetter  climate.  Environmental Science and Technology Letters 3:430–435.

Hoikkala, L., Kortelainen, P, Soinne, H., Kuosa, H. 2015. Dissolved organic matter in the Baltic Sea – Review. Journal of Marine Systems, 142: 47–61

Manninen, N., Soinne, H., Lemola, R., Hoikkala, L., Turtola, E. 2018. Dissolved organic carbon load in surface runoff and drainage from cultivated mineral soils. Science of the Total Environment 618: 1519-1528.

Mattsson, T., Kortelainen, P. and Räike, A. 2005. Export of DOM from boreal catchments: Impacts of land use cover and climate. Biogeochemistry 76: 373–394.

SAVE-hankkeen loppuseminaarit Helsingissä ja Liedossa

SAVE-hankkeen loppuseminaarit pidettiin loka-marraskuussa kahdella paikkakunnalla: 26.10. Helsingissä ja 6.11. Liedossa. Seminaareihin osallistui yhteensä 122 ihmistä, mukana järjestö- ja hallintoihmisiä, viljelijöitä, tutkijoita, toimittajia sekä muita asiasta kiinnostuneita.

Seminaaritila Helsingissä oli täynnä kiinnostuneita osanottajia (Kuva: Eliisa Punttila)

Molempien tilaisuuksien alussa kuultiin ympäristöministeriön tervehdys. Ministeri Kimmo Tiilikainen kiitti hanketta ja siihen osallistuneita viljelijöitä Liedossa videotervehdyksen välityksellä: ”Kipsinlevitys on osoittautunut tehokkaaksi ja turvalliseksi menetelmäksi vähentää maatalouden fosforikuormitusta. – – Kiitokset kaikille SAVE-hankkeessa mukana olleille ja sitä rahoittaneille tahoille. Ennen kaikkea kiitokset viljelijöille, jotka hyvin laajasti osallistuitte ja mahdollistitte projektin toteuttamisen.”

Ympäristöneuvos Tarja Haaranen ympäristöministeriöstä toi esille Helsingin seminaarin puheenvuorossaan, että HELCOMin Suomelle asettamia tavoitteita ei vielä ole saavutettu. Saaristomeren valuma-alueen maatalous ovat yksi Helcomin osoittamista Itämerta merkittävästi rehevöittävistä päästölähteistä. Vaikka Itämeren hoidossa on saatu jo paljon aikaan, meren hyvää tilaa ei saavuteta ilman merenhoitosuunnitelman toimenpiteitä. Kipsinlevitys on osoittautunut tehokkaaksi ja turvalliseksi keinoksi. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös muita toimia. Kipsin vaikutusten jatkoseurannalle ja menetelmän jatkokehitykselle on luvassa rahoitusta ympäristöministeriöltä ainakin vuoteen 2020 asti. Yksi tärkeä tutkimuskohde olisi myös kipsin käyttö lietelannan fosforin saostamisessa. Myös Vantaanjoella on ollut kiinnostusta kipsikäsittelyä kohtaan (ks. Vantaajoen kipsihanke).

Professori Markku Ollikainen esitteli SAVE-hankkeen tuloksia, johtopäätöksia ja politiikkasuosituksia otsikolla ”Peltojen kipsikäsittelystä tehoa vesiensuojeluun”. Projektikoordinaattori Eliisa Punttila esitteli tutkimuksen ja saatujen kokemusten pohjalta laaditun tietopaketin kipsistä, joka tarkoitettu tiedonlähteeksi maatalouden vesiensuojelutoimien toteuttajille ja muille aiheen parissa työskenteleville.

Erikoistutkija Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta kertoi SAVEssa tehdyistä vedenlaatututkimuksista sekä kipsin käytön turvallisuutta koskevista tutkimuksista: Kipsikäsittelyllä fosforikuormitus pelloilta vähenee heti noin 50 %. Myös orgaanisen hiilen huuhtouma vähenee merkittävästi. Kipsikäsittelyn riskitekijänä on pidetty kipsin sisältämää sulfaattia. Valumavesien sulfaattipitoisuudet pysyivät kipsikäsittelyn jälkeen kuitenkin maltillisina, ja korkeat pitoisuudet olivat lyhytaikaisia. Kipsin ei havaittu kulkeutuvan pohjavesiin, eikä siitä todettu olevan haittaa virtavesien eliöstölle.

Liedon seminaarin yleisössä oli paljon myös hankkeessa mukana olleita viljelijöitä (Kuva: Anna-Kaisa Kosenius)

Hankkeessa mukana ollut viljelijä Petri Riikonen totesi puheenvuorossaan, että kipsikäsittely on ollut konkreettinen esimerkki sekä itselle että muille viljelijöille siitä, mitä voi tehdä ”ettei Turun saaristossa kesällä liikkuessa meri näyttäisi hernekeitolta”. Viljelijät ovat mukana toimivien menetelmien käytössä. Hän toi esille, että viljelijöitä on aikojen saatossa ohjeistettu monella tavalla, aiemmin mm. nostamaan peltojen fosforitasoja. Siksi on hyvä, että myös kauppa ja teollisuus ovat mukana kehittämässä ratkaisuja maatalouden päästöongelmiin. Hän totesi, että hanke on edennyt hyvin myös viljelijän näkökulmasta. Syksyn 2016 kuivat säät helpottivat kipsinlevitystä. Hanke sai kiitosta myös ehdotuksesta, että viljelijöillä olisi tulevaisuudessa mahdollisuus porrastaa peltojen kipsikäsittely muutaman vuoden ajalle.

Pilotissa mukana ollut viljelijä Martti Hyssälä totesi Liedossa, että viljelijöiden ymmärrys maaperästä on kasvanut hankkeen aikana. Hän muistutti, että viljelijä on myös yrittäjä. Viljelijöille ei siis saisi tulla uusien menetelmien myötä lisää kustannustaakkaa. Ympäristöasiat ovat kuitenkin tärkeitä ja tutkimus sekä maatalouden kehittäminen tervetullutta.

Esitykset herättivät myös keskustelua molemmissa tilaisuuksissa ja SAVE-hanke pääsi vastaamaan tarkentaviin kysymyksiin.  Seuranta SAVE-hankkeen tutkimusalueella jatkuu ja lisää tutkimustuloksia saadaan tulevaisuudessa.

SAVE-hankkeen esitykset loppuseminaareissa:

Markku Ollikainen: Peltojen kipsikäsittelystä tehoa vesiensuojeluun (ks. esitykset Helsingissä ja Liedossa)

Eliisan Punttilan esitys: Tietopaketti – Peltojen kipsikäsittely maatalouden vesiensuojelukeinona

Petri Ekholmin esitys: Kipsin levityksen vaikutukset maahan ja vesiin

Politiikkasuositukset: kipsi laajamittaiseen käyttöön ja julkisen tuen piiriin

SAVE-hanke on julkaissut tänään politiikkasuositukset kipsin laajamittaiselle käyttöönotolle ja liittämiseksi tuen piiriin. Aiheesta julkaistiin myös tiedote aamupäivällä.

Hankkeen päätavoitteena on ollut selvittää kipsikäsittelyn soveltuvuus laajamittaiseen käyttöön Saaristomeren ja koko Itämeren tilan parantamiseen. Hankkeessa toteutettiin laaja pilotti, selvitettiin kipsin vaikutuksia sekä kartoitettiin laajamittaisen levityksen kannalta soveltuvia alueita ja mietittiin logistiikan haasteita. Suositukset pohjautuvat SAVE-hankkeessa hankittuun tutkimustietoon ja kokemuksiin.

SAVE-hankkeen suosituksissa ehdotetaan toimintamallia, joka perustuu viljelijöiden vapaaehtoiseen osallistumiseen.

  1. Kipsikäsittely toteutetaan ajallisesti ja alueellisesti porrastaen, mikä tarjoaa joustoa sekä logistiikan että tilojen näkökulmasta. Levitys aloitetaan Saaristomeren valuma-alueesta, joka on yksi Itämeren suojelukomissio HELCOMin nimeämistä hotspot-kohteista.
  2. Kipsin hankinnasta ja toimituksesta järjestetään EU:n laajuisen tarjouskilpailu. Tarjouskilpailu tuo kustannustehokkuutta sekä parantaa logistiikan hallittavuutta. Viljelijöiden ei tarvitse sitoa pääomaa kipsiin tai kuljetukseen.
  3. Kipsikäsittely sisällytetään maatalouden ei-tuotannollisten investointien tukijärjestelmään EU:n tulevalla rahoituskaudella.
  4. Tukijärjestelmään luodaan uusi ominaisuus, joka tarkistaa automaattisesti viljelijän ilmoittamien lohkojen soveltuvuuden kipsikäsittelylle.
  5. Kipsikäsittely otetaan keskeiseksi toimenpiteeksi vesiensuojelun tehostamisohjelmaan, jonka rahoituksella käsittely olisi mahdollista Saaristomeren valuma-alueen soveltuvilla pelloilla.

Suosituksissa todetaan: ”Peltojen kipsikäsittely on monipuolisesti tutkittu ja laajaan käyttöön soveltuva vesiensuojelukeino. Kipsi vähentää voimakkaasti eroosiota sekä fosforin ja hiilen huuhtoumaa pelloilta, ja sen myötä vesistöjen rehevöitymistä ja sameutta. Nopeasti vaikuttavana keinona se tukee erityisesti fosforilannoituksen rajoituksia, jotka laskevat peltojen korkeita fosforitasoja ja vähentävät huuhtoumaa, mutta vasta pidemmällä aikavälillä. Menetelmän käyttöönotto ehdotetussa laajuudessa leikkaisi nopeasti Suomen fosforikuormitusta Itämereen 300 tonnilla vuosittain. Tuloksena olisi rannikkovesien parempi tila. Lisäksi Suomi vastaisi Itämeren toimintaohjelman suosituksiin sekä omiin vesien- ja merenhoidon tavoitteisiinsa fosforin osalta.”

Tietopaketti kipsikäsittelyn toteutuksesta ja vaikutuksista julkaistu

Kipsikäsittelystä tehdyn tutkimuksen ja saatujen kokemusten pohjalta on laadittu tiivis tietopaketti Peltojen kipsikäsittely maatalouden vesiensuojelukeinona. Se on tarkoitettu tiedonlähteeksi maatalouden vesiensuojelutoimien toteuttajille ja muille aiheen parissa työskenteleville.

Tietopaketissa esitellään kipsikäsittelyn merkittävää potentialia vesiensuojelukeinona. Siinä kerrotaan kipsikäsittelyn toteutuksesta ja vaikutuksista nojaten tutkimukseen ja käytännön kokemuksiin. Paketti sisältää suosituksia – mitä esimerkiksi tulee ottaa huomioon, jos suunnittelee kipsikäsittelyä omille lohkoilleen, ja miten kipsin levitys kannattaa toteuttaa. Paketissa kerrotaan myös kipsiä kokeilleiden viljelijöiden käytännön kokemuksista ja havainnoista, joita SAVE-hankkeessa kerättiin kyselytutkimuksella.

Tietopaketissa esitellään myös SAVE-hankkeen seurannan tuloksia kipsin vaikutuksista vedenlaatuun, maahan ja kasvustoon. Lisäksi kerrotaan kipsin sisältämän sulfaatin pitoisuuksista vesissä sekä vaikutuksista vesieliöstöön.

Tänään SAVE-hankkeen loppuseminaarin yhteydessä julkaistu tietopaketti on myöhemmin saatavilla myös ruotsiksi ja englanniksi.

SAVE-hankkeen loppuseminaari 6.11. Liedossa

SAVE-hanke järjestää kaksi loppuseminaaria: 26.10. Helsingissä ja 6.11. Liedossa. Seminaareissa kuullaan suositukset kipsikäsittelyn liittämiseksi osaksi maatalouden tukijärjestelmää sekä laajamittaisen pilottihankkeen tutkimustulokset. Seminaarit ovat avoimia kaikille, mutta niihin pyydetään ennakkoilmoittautumista.

Alla Liedossa 6.11. pidettävän loppuseminaarin ohjelma ja ilmoittautumisohjeet. Vastaavat tiedot Helsingin loppuseminaarista löydät täältä.

SAVE-hankkeen loppuseminaari Liedossa

Aika: 6.11.2018 klo 17.30–19.30.

Paikka: Liedon kunnantalo (Kirkkotie 13, 21420 Lieto)

Ohjelma (alustava)

17.30                       Tarjolla kevyt ateria ja kahvit

18.00                      Tilaisuuden avaus

Liedon kunnan tervetuliaissanat – kunnanjohtaja Esko Poikela,  Liedon kunta

Ympäristöministeriön videotervehdys – TBA, ympäristöministeriö

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa vesiensuojeluun – professori Markku Ollikainen, Helsingin yliopisto

Tietopaketti peltojen kipsikäsittelystä – projektikoordinaattori Eliisa Punttila, Helsingin yliopisto

Viljelijän mietteitä SAVE-hankkeesta – viljelijä Petri Riikonen, Lieto

Kipsin levityksen vaikutukset maahan ja vesiin – erikoistutkija Petri Ekholm, Suomen ympäristökeskus

Toiveet SAVE-hankkeen jatkolle – viljelijä Martti Hyssälä, Lieto

19.30                      Tilaisuus päättyy

Ilmoittautuminen

Tarjoilujen ja osallistujamäärän rajallisuuden vuoksi pyydämme ilmoittautumaan seminaariin ennakkoon. Ilmoittauduthan Liedon loppuseminaariin tästä viimeistään 4.11.

Kysymykset tilaisuuteen liittyen voi esittää Venla Ala-Harjalle: 050 3296508 / venla.ala-harja@helsinki.fi

SAVE-hankkeen loppuseminaari 26.10. Helsingissä

SAVE-hanke järjestää kaksi loppuseminaaria: 26.10. Helsingissä ja 6.11. Liedossa. Seminaareissa kuullaan suositukset kipsikäsittelyn liittämiseksi osaksi maatalouden tukijärjestelmää sekä laajamittaisen pilottihankkeen tutkimustulokset. Seminaarit ovat avoimia kaikille, mutta niihin pyydetään ennakkoilmoittautumista.

Alla Helsingissä 26.10 pidettävän loppuseminaarin ohjelma ja ilmoittautumisohjeet. Vastaavat tiedot Liedon loppuseminaarista löydät täältä.

Lämpimästi tervetuloa loppuseminaareihin!

SAVE-hankkeen loppuseminaari Helsingissä

Aika: 26.10.2018 klo 9.00–11.00

Paikka: Hotelli Klaus K, Erottajankatu 4 C TAI Bulevardi 2-4

Seminaarisaliin (Rake-sali) suora kulku on osoitteesta Erottajankatu 4C (taso 5), mutta tilaan pääsee myös hotellin kautta osoitteesta Bulevardi 2-4. 

Ohjelma (alustava)

9.00                Tarjolla kahvia ja kevyt aamiainen

9.30                Tilaisuuden avaus

Ympäristöministeriön tervehdys – ympäristöneuvos Tarja Haaranen, ympäristöministeriö

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa vesiensuojeluun – professori Markku Ollikainen, Helsingin yliopisto

Tietopaketti peltojen kipsikäsittelystä – projektikoordinaattori Eliisa Punttila, Helsingin yliopisto

Viljelijän mietteitä SAVE-hankkeesta – viljelijä Petri Riikonen, Lieto

Kipsin levityksen vaikutukset maahan ja vesiin – erikoistutkija Petri Ekholm, Suomen ympäristökeskus

11.00              Tilaisuus päättyy

 

Ilmoittautuminen

Tarjoilujen ja osallistujamäärän rajallisuuden vuoksi pyydämme ilmoittautumaan seminaariin ennakkoon. Ilmoittauduthan Helsingin loppuseminaariin tästä  viimeistään 18.10. 

Kysymykset tilaisuuteen liittyen voi esittää Venla Ala-Harjalle: 050 3296508 / venla.ala-harja@helsinki.fi

Kipsikäsittely happamilla sulfaattimailla

Tyypillinen tasainen sulfaattimaapelto Ylistarossa (Kuva: Markku Yli-Halla)

Suomen happamat sulfaattimaat eli alunamaat sijaitsevat rannikkoseudulla 80 metrin korkeustason alapuolella. Niiden valumavedet laskevat rannikkojokien kautta Suomenlahteen, Saaristomereen ja Pohjanlahteen. Laajimmat sulfaattimaa-alueet ovat Pohjanmaan rannikolla, mutta näitä maita esiintyy kaikkialla rannikkoseuduillamme aina Virolahdelle asti. Varsinais-Suomessa tunnettuja esiintymiä on Perniössä, Sauvossa, Turussa, Mietoisissa, Laitilassa ja varsinkin Sirppujoen valuma-alueella Uudenkaupungin ympäristössä. Geologian tutkimuskeskuksen sivuilla on karttoja happamien sulfaattimaiden esiintymisestä: http://gtkdata.gtk.fi/Hasu/index.html. Aikaisemman arvion (Puustinen et al. 1994) mukaan happamia sulfaattimaita olisi Suomen rannikoilla noin 340 000 ha, mutta uusien kartoitusten valossa tämä ala näyttää liian pieneltä. Esimerkiksi Uudellamaalla olevien sulfaattimaiden olemassa oloon on havahduttu vasta viime vuosina.

Näissä Suomen rannikkoseuduilla sijaitsevissa sulfaattimaissa on (ollut) merenpohjaan kertynyttä rautasulfidia (FeS, FeS2), joka maankuivatuksen jälkeen hapettuu rikkihapoksi (H2SO4). Nykyisillä viljellyillä sulfaattimailla rautasulfidikerrosten alkamissyvyys on yleisimmin 1–1,5 metrin välillä, ja vain harvoin tavataan peltoja, joissa sulfideja olisi jo 0,5–1 metrin syvyydessä (Yli-Halla et al. 1999, 2012).

Sulfaattimaaprofiili Mustasaaressa. Kuvassa näkyy pohjamaan vahva kokkarerakenne (Kuva: Markku Yli-Halla)

Kun sulfaattimaista tultiin Suomessa tietoisiksi 1940-luvulla, niiden maanparannustoimiksi suositeltiin tehokasta kuivatusta ja kalkitusta. Tarkoituksena oli siis saada sulfidi hapettumaan ja huuhtoa syntyvät suolat maasta pois. Aivan pintamaassa sulfideja ei ole koskaan ollutkaan, ja sinne syvemmistä kerroksista huokosveden mukana nousseet suolat ovat huuhtoutuneet pois. Kalkituksen ja maankuivatuksen takia sulfaattimaiden muokkauskerros ei sanottavasti eroa muiden maiden muokkauskerroksesta, ehkä lievästi suurempaa rikkipitoisuutta lukuun ottamatta. Sen sijaan syvemmällä maassa eroja on. Sulfaattimaiden syvemmissä kerroksissa on yleensä keskimääräistä paljon suurempi sulfaattirikin pitoisuus. Erviön (1975) Kyrönjoen valuma-alueella tekemän tutkimuksen (Taulukko 1) mukaan maan sulfaattirikkipitoisuus on sitä suurempi, mitä lähempänä merenpinnan tasoa maa sijaitsee. Tämä johtuu siitä, että lähellä meren pintaa olevat maat ovat nuoria ja ne ovat todennäköisesti olleet lyhemmän aikaa alttiina huuhtoutumiselle. Taulukosta nähdään, että pintamaan sulfaattirikkipitoisuus oli melko pieni ja samaa suuruusluokkaa kaikilla korkeustasoilla, mutta syvemmälle mentäessä pitoisuus oli sitä suurempi, mitä matalampi maan korkeusasema oli. On hyvin todennäköistä, että kaikilla korkeustasoilla on sellaisia alun perin vähän sulfidia sisältäneitä maita, joista käytännöllisesti kaikki sulfidista peräisin oleva rikki on huuhtoutunut pois. Taulukossa 2 oleva Ylistaron maa on esimerkki syvälle hapettuneesta ja melko huuhtoutuneesta sulfaattimaasta, josta ei löytynyt sulfidia vielä 150 cm:n syvyydestäkään.

Taulukko 1. Keskimääräiset sulfaattirikkipitoisuudet (mg/litraa maata) kivennäismaissa eri korkeustasoilla. Määritykset on tehty viljavuusanalyysin happamalla ammoniumasetaattuuutolla (Erviö 1975).

Näytepaikan korkeus                Syvyys                Syvyys               Syvyys

merenpinnasta                           0- 20 cm            50- 70 cm         > 100 cm

 

0-19 m                                                48                       339                         275

20-39 m                                            48                       343                         208

40-59 m                                            44                       134                          281

60-79 m                                            24                       40                            149

80 m-                                                  31                        31                             30

 

Happamilta sulfaattimailta huuhtoutuu rikkiä tyypillisesti useita satoja kiloja hehtaarilta vuodessa. Esimerkiksi Seinäjoella sijaitsevalla Rintalan pengerrysalueella vuotuiseksi rikkihuuhtoumaksi on arvioitu 630 kg/ha (Österholm & Åström 2004), kun muilta mailta rikin huuhtoutuma on tyypillisesti 20 kg/ha (Turtola & Jaakkola 1986). Rintalan alueen rikkivarojen on arvioitu olevan 40 tonnia/ha maan pinnasta kahden metrin syvyyteen saakka.

Sulfaattimailla mahdollinen kipsikäsittelystä tuleva rikki ei ratkaisevasti muuta maan rikkivarojen tai huuhtoutuman suuruutta. Jos pellolle levitetään kipsiä 3 tonnia/ha, tulee samalla levitetyksi rikkiä noin 600 kg/ha. Jos tämä määrä huuhtoutuisi kokonaisuudessaan neljässä vuodessa, rikin huuhtoutuma lisääntyisi vuosittain 150 kg/ha eli noin 25%. Käynnissä olevan SAVE-hankkeen ja aikaisemman TraP-projektin tulosten valossa kipsikäsittely kohottaa maan helppoliukoisen rikin pitoisuutta korkeintaan tasolle 100–200 mg/litraa maata. Tämä pitoisuus on kylläkin noin kymmenkertainen muokkauskerroksen tavanomaiseen pitoisuuteen verrattuna, mutta se on samaa tasoa tai pienempi kuin sulfaattimaiden syvemmissä kerroksissa. Näillä perusteilla voidaan arvioida, että kipsikäsittelystä ei aiheudu sulfaattimailla haittaa.

Taulukko 2. Sulfaattirikkipitoisuuksia eri syvyyksillä kahdessa happamassa sulfaattimaassa (Yli-Halla 1997)

Ylistaro, tutkimusasema                                    Laitila 1, Valkojärvi

Syvyys cm                    SO4-S mg/kg                   Syvyys cm                        SO4-S mg/kg

0–30                                29                                          0–25                                    61

30–52                             42                                          25–35                                  156

52–70                             60                                          35–55                                 227

70–100                          112                                          55–85                                 462

100–125                        156                                         85–100                              2069

125–150                        480

On kuitenkin arvioitava myös sitä, tuottaako kipsikäsittely happamilla sulfaattimailla niitä hyötyjä, joita tavoitellaan. Happamat sulfaattimaat ovat yleensä tasaisia, mistä syystä niiltä tulevan pintavalunnan määrä on todennäköisesti pieni. Lisäksi näillä mailla on yleensä luonnostaan hyvä mururakenne ja vedenläpäisykyky, mistä syystä eroosio jäänee vähäiseksi.

Happaman sulfaattimaan kokkareet ovat vahvoja, koska niiden pintoja verhoaa usein kestävä ruostesaostuma. Tästä syystä nämä maat läpäisevät vettä hyvin (Kuva: Markku Yli-Halla)

Sulfaattimaat ovat useimmiten liejusavimaita tai muita liejuisia maita, joissa on syntytapansa johdosta paljon maan mururakennetta vahvistavaa rautaa. Syvemmällä maassa rautasaostumat voivat verhota maakokkareita kauttaaltaan, ja voidaan arvella näiden saostumien sitovan tehokkaasti vajoveden sisältämää fosforia. Näistä syistä voidaan olettaa, että kipsikäsittelyllä saadaan suurempi hyöty muilla kuin sulfaattimailla.

Markku Yli-Halla
Maaperä- ja ympäristötieteen emeritusprofessori

 

Kirjallisuutta

Erviö, R. 1975. Kyrönjoen vesistöalueen rikkipitoiset viljelysmaat. Journal of the Scientific Agricultural Society of Finland 47: 550-561.

Puustinen, M., Merilä, E., Palko, J. & Seuna, P. 1994. Kuivatustila, viljelykäytäntö ja vesistökuormitukseen vaikuttavat ominaisuudet Suomen pelloilla. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja A 196.

Turtola, E., Jaakkola, A. 1986. Viljelykasvin, lannoituksen ja sadetuksen vaikutus kaliumin, kalsiumin, magnesiumin, natriumin, sulfaattirikin sekä kloridin huuhtoutumiseen savimaasta. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 17/86. 53 p.

Yli-Halla, M., Puustinen, M. & Koskiaho, J.1999. Area of cultivated acid sulfate soils in Finland. Soil Use and Management 15: 62-67.

Yli-Halla, M. 1997. Classification of acid sulphate soils of Finland according to Soil Taxonomy and the FAO/Unesco system. Agricultural and Food Science in Finland 6: 247-258.

Yli-Halla, M., Räty, M. & Puustinen, M. 2012. Varying depth of sulfidic materials: challence to sustainable management. In: Österholm, P., Eden, P. & Yli-Halla, M. & Edén, P. (Eds). Proceedings of the 7th International Acid Sulfate Soil Conference, Vaasa, Finland, 26.8.-1.9.2012. Geological Survey of Finland, Guide 56: 158-160.

Österholm, P., Åström, M. 2004. Quantification of current and future leaching of sulfur and metals from Boreal acid sulfate soils, western Finland. Australian Journal of Soil Research 42: 547-551.