Vesistöihin tulee valuma-alueilta myös hiilikuormitusta

Kipsin on havaittu vähentävän liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutumista pelloilta vesiin. Mitä merkitystä tällä on vastaanottavan vesistön kannalta? Tohtorikoulutettava Noora Manninen Helsingin yliopistosta ja erikoistutkija Helena Soinne Luonnonvarakeskuksesta valottavat aihetta.

Maatalouden vesistökuormituksen ympärillä käytävä keskustelu keskittyy pääasiassa pelloilta tulevaan typpi- ja fosforikuormaan. Peltomaiden hiilipäästöihin liittyvä keskustelu keskittyy puolestaan maasta kaasumaisina päästöinä ilmakehään siirtyvään hiileen. Hiiltä voi kuitenkin poistua maasta myös valumavesien mukana. Veden mukana liikkuva hiili voi olla liuennutta orgaanista hiiltä (DOC) tai kiintoainekseen sitoutunutta partikkelimaista hiiltä. Metsäisten valuma-alueiden liuenneen hiilen kuormaa sekä tähän vaikuttavia metsätaloustoimenpiteitä on tutkittu melko paljon sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. Maatalousmaiden orgaanisen hiilen vesistökuormasta on kuitenkin vasta vähän tietoa.

Puro- ja ojavedet kuljettavat liuennutta orgaanista ainesta valuma-alueilta vesistöihin (kuva: Helena Soinne)

Samoin kuin perustuotantoa lisäävät typpi ja fosfori, myös hiili on ravinne, joka voi vaikuttaa vesistöjen rehevöitymiskehitykseen. Vesistöissä elävät toisenvaraiset eli heterotrofiset bakteerit voivat käyttää vesistöjen hiiliyhdisteitä energian ja ravinteiden lähteenään. Valuma-alueelta peräisin olevan liuenneen orgaanisen aineksen mukana kulkeutuu vesistöön paitsi hiiltä, mutta myös orgaanista typpeä ja fosforia. Nämä voivat lisätä tuottavuutta vesistöissä ja näin ollen edistää esimerkiksi Itämeren rehevöitymistä.

Valuma-alueelta huuhtoutuva orgaaninen aines vaikuttaa myös veden kirkkauteen ja vesistöjen onkin havaittu tummuvan (eng. browning)  koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Tämän vesistöjen tummumisen taustalla on arvioitu olevan mm. ilmastonmuutos, jonka seurauksena sadanta ja valunta ovat muuttuneet sekä lämpötilat ja perustuotanto valuma-alueilla kasvaneet. Myös happaman laskeuman vähentymisen on arvioitu lisänneen liuenneen orgaanisen aineksen huuhtoutumista. Veden tummentuminen vaikuttaa veden lämpötilaan sekä valon määrään pintavedessä. Tummavetinen järvi lämpenee nopeammin kuin kirkas ja veden tummentuminen muuttaa vesialtaan lämpötilakerrostuneisuutta. Lämpötilamuutokset vaikuttavat järven ekologiaan mm. lisäämällä joidenkin levälajien ja vähentämällä joidenkin kalalajien viihtyvyyttä. Tummassa vedessä auringon valo ei pääse tunkeutumaan yhtä syvälle kuin kirkkaassa vedessä ja vesitilavuus, jossa yhteyttävien levien kasvu on mahdollista, on pienempi.

Liuennut orgaaninen aines muuttaa veden väriä (kuva: Helena Soinne)

Vuosittainen vaihtelu valumavesien liukoisen hiilen kuormassa johtuu paljolti siitä, mihin aikaan vuodesta ja kuinka paljon valuntaa tulee kunakin vuonna. Valuma-alueelta huuhtoutuvan liukoisen orgaanisen aineksen määrään ja laatuun vaikuttavat valunnan lisäksi myös alueen maalaji sekä maankäyttö. Suurimmat liuenneen orgaanisen hiilen kuormat tulevat soilta ja muilta eloperäisiltä mailta. Suomen ympäristökeskuksen tutkimusten mukaan jokiveden liuenneen orgaanisen aineksen pitoisuuden sekä valuma-alueen peltopinta-alan välillä on positiivinen korrelaatio: jokivesistä mitatut liuenneen orgaanisen hiilen pitoisuudet näyttäisivät olevan sitä suurempia, mitä enemmän valuma-alueella on peltopinta-alaa. Myös kansainvälisten tutkimusten mukaan viljelysmailta voi valumaveden mukana huuhtoutua huomattavia määriä liuennutta hiiltä.

Liuenneen orgaanisen aineksen laatua on tutkittu myös Vantaanjoen valuma-alueella (kuva: Iida Autio)

Suomessa peltomaalta valunnan mukana kulkeutuvaa liuenneen orgaanisen aineksen kuormaa on tutkittu viime vuosina Luonnonvarakeskuksen huuhtoutumiskentillä Jokioisilla ja Toholammilla. Tulokset viittaavat siihen, että hehtaarikohtainen liuenneen orgaanisen hiilen vuosikuorma näiltä peltomailta on samaa suuruusluokkaa kuin kivennäismaavaltaisilta metsäalueilta tuleva kuorma. Lisäksi tutkimuksessa on havaittu, että mitä korkeampi pintamaan hiilipitoisuus on, sitä suurempi on valumaveden kuljettama liuenneen orgaanisen hiilen kuorma. Näin ollen sellaiset viljelytoimenpiteet, joilla pyritään edistämään hiilen kertymistä pintamaahan, voivat samalla lisätä riskiä liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutumiselle. Siksi liuenneen hiilen kulkeutumista peltomaasta sekä sen laatua ja vesistövaikutuksia tulisi tutkia lisää.

Noora Manninen ja Helena Soinne

 

Kirjallisuutta

Autio, I., Soinne, H., Helin, J., Asmala, E., Hoikkala, L. 2016. Effect of catchment land use and soil type on bacterial degradation of riverine dissolved organic matter. Ambio 45: 331.

de Wit, H.A., Valinia, S., Weyhenmeyer, G.A., Futter, M.N., Kortelainen, P., Austnes, K., Hessen, D.O., Räike, A., Laudon, H. and Vuorenmaa, J. 2016.  Current  browning  of  surface  waters  will  be  further  promoted  by  wetter  climate.  Environmental Science and Technology Letters 3:430–435.

Hoikkala, L., Kortelainen, P, Soinne, H., Kuosa, H. 2015. Dissolved organic matter in the Baltic Sea – Review. Journal of Marine Systems, 142: 47–61

Manninen, N., Soinne, H., Lemola, R., Hoikkala, L., Turtola, E. 2018. Dissolved organic carbon load in surface runoff and drainage from cultivated mineral soils. Science of the Total Environment 618: 1519-1528.

Mattsson, T., Kortelainen, P. and Räike, A. 2005. Export of DOM from boreal catchments: Impacts of land use cover and climate. Biogeochemistry 76: 373–394.

SAVE-hankkeen loppuseminaarit Helsingissä ja Liedossa

SAVE-hankkeen loppuseminaarit pidettiin loka-marraskuussa kahdella paikkakunnalla: 26.10. Helsingissä ja 6.11. Liedossa. Seminaareihin osallistui yhteensä 122 ihmistä, mukana järjestö- ja hallintoihmisiä, viljelijöitä, tutkijoita, toimittajia sekä muita asiasta kiinnostuneita.

Seminaaritila Helsingissä oli täynnä kiinnostuneita osanottajia (Kuva: Eliisa Punttila)

Molempien tilaisuuksien alussa kuultiin ympäristöministeriön tervehdys. Ministeri Kimmo Tiilikainen kiitti hanketta ja siihen osallistuneita viljelijöitä Liedossa videotervehdyksen välityksellä: ”Kipsinlevitys on osoittautunut tehokkaaksi ja turvalliseksi menetelmäksi vähentää maatalouden fosforikuormitusta. – – Kiitokset kaikille SAVE-hankkeessa mukana olleille ja sitä rahoittaneille tahoille. Ennen kaikkea kiitokset viljelijöille, jotka hyvin laajasti osallistuitte ja mahdollistitte projektin toteuttamisen.”

Ympäristöneuvos Tarja Haaranen ympäristöministeriöstä toi esille Helsingin seminaarin puheenvuorossaan, että HELCOMin Suomelle asettamia tavoitteita ei vielä ole saavutettu. Saaristomeren valuma-alueen maatalous ovat yksi Helcomin osoittamista Itämerta merkittävästi rehevöittävistä päästölähteistä. Vaikka Itämeren hoidossa on saatu jo paljon aikaan, meren hyvää tilaa ei saavuteta ilman merenhoitosuunnitelman toimenpiteitä. Kipsinlevitys on osoittautunut tehokkaaksi ja turvalliseksi keinoksi. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös muita toimia. Kipsin vaikutusten jatkoseurannalle ja menetelmän jatkokehitykselle on luvassa rahoitusta ympäristöministeriöltä ainakin vuoteen 2020 asti. Yksi tärkeä tutkimuskohde olisi myös kipsin käyttö lietelannan fosforin saostamisessa. Myös Vantaanjoella on ollut kiinnostusta kipsikäsittelyä kohtaan (ks. Vantaajoen kipsihanke).

Professori Markku Ollikainen esitteli SAVE-hankkeen tuloksia, johtopäätöksia ja politiikkasuosituksia otsikolla ”Peltojen kipsikäsittelystä tehoa vesiensuojeluun”. Projektikoordinaattori Eliisa Punttila esitteli tutkimuksen ja saatujen kokemusten pohjalta laaditun tietopaketin kipsistä, joka tarkoitettu tiedonlähteeksi maatalouden vesiensuojelutoimien toteuttajille ja muille aiheen parissa työskenteleville.

Erikoistutkija Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta kertoi SAVEssa tehdyistä vedenlaatututkimuksista sekä kipsin käytön turvallisuutta koskevista tutkimuksista: Kipsikäsittelyllä fosforikuormitus pelloilta vähenee heti noin 50 %. Myös orgaanisen hiilen huuhtouma vähenee merkittävästi. Kipsikäsittelyn riskitekijänä on pidetty kipsin sisältämää sulfaattia. Valumavesien sulfaattipitoisuudet pysyivät kipsikäsittelyn jälkeen kuitenkin maltillisina, ja korkeat pitoisuudet olivat lyhytaikaisia. Kipsin ei havaittu kulkeutuvan pohjavesiin, eikä siitä todettu olevan haittaa virtavesien eliöstölle.

Liedon seminaarin yleisössä oli paljon myös hankkeessa mukana olleita viljelijöitä (Kuva: Anna-Kaisa Kosenius)

Hankkeessa mukana ollut viljelijä Petri Riikonen totesi puheenvuorossaan, että kipsikäsittely on ollut konkreettinen esimerkki sekä itselle että muille viljelijöille siitä, mitä voi tehdä ”ettei Turun saaristossa kesällä liikkuessa meri näyttäisi hernekeitolta”. Viljelijät ovat mukana toimivien menetelmien käytössä. Hän toi esille, että viljelijöitä on aikojen saatossa ohjeistettu monella tavalla, aiemmin mm. nostamaan peltojen fosforitasoja. Siksi on hyvä, että myös kauppa ja teollisuus ovat mukana kehittämässä ratkaisuja maatalouden päästöongelmiin. Hän totesi, että hanke on edennyt hyvin myös viljelijän näkökulmasta. Syksyn 2016 kuivat säät helpottivat kipsinlevitystä. Hanke sai kiitosta myös ehdotuksesta, että viljelijöillä olisi tulevaisuudessa mahdollisuus porrastaa peltojen kipsikäsittely muutaman vuoden ajalle.

Pilotissa mukana ollut viljelijä Martti Hyssälä totesi Liedossa, että viljelijöiden ymmärrys maaperästä on kasvanut hankkeen aikana. Hän muistutti, että viljelijä on myös yrittäjä. Viljelijöille ei siis saisi tulla uusien menetelmien myötä lisää kustannustaakkaa. Ympäristöasiat ovat kuitenkin tärkeitä ja tutkimus sekä maatalouden kehittäminen tervetullutta.

Esitykset herättivät myös keskustelua molemmissa tilaisuuksissa ja SAVE-hanke pääsi vastaamaan tarkentaviin kysymyksiin.  Seuranta SAVE-hankkeen tutkimusalueella jatkuu ja lisää tutkimustuloksia saadaan tulevaisuudessa.

SAVE-hankkeen esitykset loppuseminaareissa:

Markku Ollikainen: Peltojen kipsikäsittelystä tehoa vesiensuojeluun (ks. esitykset Helsingissä ja Liedossa)

Eliisan Punttilan esitys: Tietopaketti – Peltojen kipsikäsittely maatalouden vesiensuojelukeinona

Petri Ekholmin esitys: Kipsin levityksen vaikutukset maahan ja vesiin

Politiikkasuositukset: kipsi laajamittaiseen käyttöön ja julkisen tuen piiriin

SAVE-hanke on julkaissut tänään politiikkasuositukset kipsin laajamittaiselle käyttöönotolle ja liittämiseksi tuen piiriin. Aiheesta julkaistiin myös tiedote aamupäivällä.

Hankkeen päätavoitteena on ollut selvittää kipsikäsittelyn soveltuvuus laajamittaiseen käyttöön Saaristomeren ja koko Itämeren tilan parantamiseen. Hankkeessa toteutettiin laaja pilotti, selvitettiin kipsin vaikutuksia sekä kartoitettiin laajamittaisen levityksen kannalta soveltuvia alueita ja mietittiin logistiikan haasteita. Suositukset pohjautuvat SAVE-hankkeessa hankittuun tutkimustietoon ja kokemuksiin.

SAVE-hankkeen suosituksissa ehdotetaan toimintamallia, joka perustuu viljelijöiden vapaaehtoiseen osallistumiseen.

  1. Kipsikäsittely toteutetaan ajallisesti ja alueellisesti porrastaen, mikä tarjoaa joustoa sekä logistiikan että tilojen näkökulmasta. Levitys aloitetaan Saaristomeren valuma-alueesta, joka on yksi Itämeren suojelukomissio HELCOMin nimeämistä hotspot-kohteista.
  2. Kipsin hankinnasta ja toimituksesta järjestetään EU:n laajuisen tarjouskilpailu. Tarjouskilpailu tuo kustannustehokkuutta sekä parantaa logistiikan hallittavuutta. Viljelijöiden ei tarvitse sitoa pääomaa kipsiin tai kuljetukseen.
  3. Kipsikäsittely sisällytetään maatalouden ei-tuotannollisten investointien tukijärjestelmään EU:n tulevalla rahoituskaudella.
  4. Tukijärjestelmään luodaan uusi ominaisuus, joka tarkistaa automaattisesti viljelijän ilmoittamien lohkojen soveltuvuuden kipsikäsittelylle.
  5. Kipsikäsittely otetaan keskeiseksi toimenpiteeksi vesiensuojelun tehostamisohjelmaan, jonka rahoituksella käsittely olisi mahdollista Saaristomeren valuma-alueen soveltuvilla pelloilla.

Suosituksissa todetaan: ”Peltojen kipsikäsittely on monipuolisesti tutkittu ja laajaan käyttöön soveltuva vesiensuojelukeino. Kipsi vähentää voimakkaasti eroosiota sekä fosforin ja hiilen huuhtoumaa pelloilta, ja sen myötä vesistöjen rehevöitymistä ja sameutta. Nopeasti vaikuttavana keinona se tukee erityisesti fosforilannoituksen rajoituksia, jotka laskevat peltojen korkeita fosforitasoja ja vähentävät huuhtoumaa, mutta vasta pidemmällä aikavälillä. Menetelmän käyttöönotto ehdotetussa laajuudessa leikkaisi nopeasti Suomen fosforikuormitusta Itämereen 300 tonnilla vuosittain. Tuloksena olisi rannikkovesien parempi tila. Lisäksi Suomi vastaisi Itämeren toimintaohjelman suosituksiin sekä omiin vesien- ja merenhoidon tavoitteisiinsa fosforin osalta.”

Tietopaketti kipsikäsittelyn toteutuksesta ja vaikutuksista julkaistu

Kipsikäsittelystä tehdyn tutkimuksen ja saatujen kokemusten pohjalta on laadittu tiivis tietopaketti Peltojen kipsikäsittely maatalouden vesiensuojelukeinona. Se on tarkoitettu tiedonlähteeksi maatalouden vesiensuojelutoimien toteuttajille ja muille aiheen parissa työskenteleville.

Tietopaketissa esitellään kipsikäsittelyn merkittävää potentialia vesiensuojelukeinona. Siinä kerrotaan kipsikäsittelyn toteutuksesta ja vaikutuksista nojaten tutkimukseen ja käytännön kokemuksiin. Paketti sisältää suosituksia – mitä esimerkiksi tulee ottaa huomioon, jos suunnittelee kipsikäsittelyä omille lohkoilleen, ja miten kipsin levitys kannattaa toteuttaa. Paketissa kerrotaan myös kipsiä kokeilleiden viljelijöiden käytännön kokemuksista ja havainnoista, joita SAVE-hankkeessa kerättiin kyselytutkimuksella.

Tietopaketissa esitellään myös SAVE-hankkeen seurannan tuloksia kipsin vaikutuksista vedenlaatuun, maahan ja kasvustoon. Lisäksi kerrotaan kipsin sisältämän sulfaatin pitoisuuksista vesissä sekä vaikutuksista vesieliöstöön.

Tänään SAVE-hankkeen loppuseminaarin yhteydessä julkaistu tietopaketti on myöhemmin saatavilla myös ruotsiksi ja englanniksi.

SAVE-hankkeen loppuseminaari 6.11. Liedossa

SAVE-hanke järjestää kaksi loppuseminaaria: 26.10. Helsingissä ja 6.11. Liedossa. Seminaareissa kuullaan suositukset kipsikäsittelyn liittämiseksi osaksi maatalouden tukijärjestelmää sekä laajamittaisen pilottihankkeen tutkimustulokset. Seminaarit ovat avoimia kaikille, mutta niihin pyydetään ennakkoilmoittautumista.

Alla Liedossa 6.11. pidettävän loppuseminaarin ohjelma ja ilmoittautumisohjeet. Vastaavat tiedot Helsingin loppuseminaarista löydät täältä.

SAVE-hankkeen loppuseminaari Liedossa

Aika: 6.11.2018 klo 17.30–19.30.

Paikka: Liedon kunnantalo (Kirkkotie 13, 21420 Lieto)

Ohjelma (alustava)

17.30                       Tarjolla kevyt ateria ja kahvit

18.00                      Tilaisuuden avaus

Liedon kunnan tervetuliaissanat – kunnanjohtaja Esko Poikela,  Liedon kunta

Ympäristöministeriön videotervehdys – TBA, ympäristöministeriö

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa vesiensuojeluun – professori Markku Ollikainen, Helsingin yliopisto

Tietopaketti peltojen kipsikäsittelystä – projektikoordinaattori Eliisa Punttila, Helsingin yliopisto

Viljelijän mietteitä SAVE-hankkeesta – viljelijä Petri Riikonen, Lieto

Kipsin levityksen vaikutukset maahan ja vesiin – erikoistutkija Petri Ekholm, Suomen ympäristökeskus

Toiveet SAVE-hankkeen jatkolle – viljelijä Martti Hyssälä, Lieto

19.30                      Tilaisuus päättyy

Ilmoittautuminen

Tarjoilujen ja osallistujamäärän rajallisuuden vuoksi pyydämme ilmoittautumaan seminaariin ennakkoon. Ilmoittauduthan Liedon loppuseminaariin tästä viimeistään 4.11.

Kysymykset tilaisuuteen liittyen voi esittää Venla Ala-Harjalle: 050 3296508 / venla.ala-harja@helsinki.fi

SAVE-hankkeen loppuseminaari 26.10. Helsingissä

SAVE-hanke järjestää kaksi loppuseminaaria: 26.10. Helsingissä ja 6.11. Liedossa. Seminaareissa kuullaan suositukset kipsikäsittelyn liittämiseksi osaksi maatalouden tukijärjestelmää sekä laajamittaisen pilottihankkeen tutkimustulokset. Seminaarit ovat avoimia kaikille, mutta niihin pyydetään ennakkoilmoittautumista.

Alla Helsingissä 26.10 pidettävän loppuseminaarin ohjelma ja ilmoittautumisohjeet. Vastaavat tiedot Liedon loppuseminaarista löydät täältä.

Lämpimästi tervetuloa loppuseminaareihin!

SAVE-hankkeen loppuseminaari Helsingissä

Aika: 26.10.2018 klo 9.00–11.00

Paikka: Hotelli Klaus K, Erottajankatu 4 C TAI Bulevardi 2-4

Seminaarisaliin (Rake-sali) suora kulku on osoitteesta Erottajankatu 4C (taso 5), mutta tilaan pääsee myös hotellin kautta osoitteesta Bulevardi 2-4. 

Ohjelma (alustava)

9.00                Tarjolla kahvia ja kevyt aamiainen

9.30                Tilaisuuden avaus

Ympäristöministeriön tervehdys – ympäristöneuvos Tarja Haaranen, ympäristöministeriö

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa vesiensuojeluun – professori Markku Ollikainen, Helsingin yliopisto

Tietopaketti peltojen kipsikäsittelystä – projektikoordinaattori Eliisa Punttila, Helsingin yliopisto

Viljelijän mietteitä SAVE-hankkeesta – viljelijä Petri Riikonen, Lieto

Kipsin levityksen vaikutukset maahan ja vesiin – erikoistutkija Petri Ekholm, Suomen ympäristökeskus

11.00              Tilaisuus päättyy

 

Ilmoittautuminen

Tarjoilujen ja osallistujamäärän rajallisuuden vuoksi pyydämme ilmoittautumaan seminaariin ennakkoon. Ilmoittauduthan Helsingin loppuseminaariin tästä  viimeistään 18.10. 

Kysymykset tilaisuuteen liittyen voi esittää Venla Ala-Harjalle: 050 3296508 / venla.ala-harja@helsinki.fi

Sahalahdessa esitellään rakennekalkitusta yhtenä keinona vähentää maatalouden ympäristökuormitusta

#RAKAVA-hankkeessa tutkitaan rakennekalkitusta yhtenä keinona vähentää maatalouden ympäristökuormitusta. Hankkeessa selvitetään rakennekalkin vaikutuksia alueelle tyypillisissä hietasavimaissa sekä kykyä pidättää fosfori paremmin pellolla. Tutkimusta tehdään ensimmäistä kertaa valuma-aluemittamittakaavassa. RAKAVA-hanke on osa ympäristöministeriön rahoittamaa Vesien- ja Merenhoidon kärkihankeohjelmaa ja hanketta vetää Pakkalanjärven suojeluyhdistys. Hanke toteutetaan yhteistyössä alueen viljelijöiden kanssa.

Hankkeessa käsitellään nyt syksyllä 2018 noin 40 hehtaaria peltoalaa, joka käsittää noin 20 % ekologiselta tilaltaan huonoksi luokitellun Pakkalanjärven valuma-alueen pelloista.  Ensi syksynä levitysalaa on tarkoitus vielä laajentaa niin, että yli neljäsosa valuma-alueen pelloista tulee käsitellyksi rakennekalkilla. Aiempien vedenlaatututkimusten perusteella merkittävä osa vesistöön kulkeutuvasta fosforista alueella on liuenneessa muodossa. Hankkeessa onkin erityisen mielenkiintoista seurata, pystytäänkö rakennekalkilla leikkaamaan tämän suoraan leville käyttökelpoisen fosforijakeen pitoisuuksia. Mahdollisella vähennyksellä olisi suora positiivinen vaikutus Pakkalanjärven tilaan.

Sahalahden Pakkalassa järjestetään tiistaina 25.9. Pellonpiennarpäivä, jossa tutustutaan käytännössä peltojen ravinnekalkitukseen yhtenä keinona vähentää maatalouden ympäristökuormitusta. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita tilaisuuteen, eikä se vaadi etukäteisilmoittautumista. Lisätietoja tapahtumasta löytyy tästä linkistä! Itse hankkeesta lisätietoja löytyy hankkeen blogisivulta.

Rakennekalkituksen vaikutuksia maataloudesta vesiin päätyvän fosforin vähentämiseksi tutkitaan myös Suomen kulttuurirahaston tukemassa Samassa Vedessä -nimisessä monitieteisessä hankkeessa.

Ensi-ihastuksesta tositoimiin – Miten John Nurmisen Säätiöstä tuli peltojen kipsaaja

Projektipäälliköt Anna Saarentaus ja Marjukka Porvari John Nurmisen Säätiöstä Vantaanjoen kipsikasoilla (Kuva: Marjukka Porvari)

Me säätiöllä ihastuimme kipsiin syksyllä 2014. Se ei suinkaan käynyt käden käänteessä eikä ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Säätiölle käydään tuon tuosta esittelemässä erilaisia vesiensuojelutoimia, joilla Itämeri luvataan pelastaa ahdingostaan. Maailma on täynnä ideoita, ja me toivotamme ne kaikki tervetulleeksi. Samaan aikaan olemme kuitenkin armottoman tiukkoja kriteereissämme: tieteellistä, tosielämän mittakaavassa saatua näyttöä ravinnevähenemistä pitää olla. Vähenemien on oltava mittaluokaltaan suuria, ja toimien helposti toteutettavia sekä kustannustehokkaita.

Toisaalta emme aikaisemmin olleet uskoneet, että maatalouden kuormituksen vähentämiseen voisi sellaisia toimia löytyäkään. Etenkään, jos toimien pitäisi vähentää myös sinilevän herkkua – liuennutta fosforia. Mutta tutkijat löivät meille pöytään sellaiset faktat, että menimme sanattomiksi: noin 50 prosentin välitön vähenemä peltofosforin valunnassa, osa siitä myös liuennutta fosforia, lisäksi merkittävä kiintoainesvalumien pieneneminen. Ja toteutus edullisella jäteraaka-aineella, jota on Siilinjärvellä yllin kyllin. Tämä kaikki yli 10 vuoden tutkimuksissa ja peltomittakaavan kokeissa tieteellisesti todistettuna!

Vuonna 2005 alkaneessa työssä pistekuormituksen vähentämiseksi olimme onnistuneet leikkaamaan useita tuhansia tonneja Suomenlahden vuotuisesta fosforikuormasta hankkeissamme Pietarin jätevedenpuhdistamoilla ja Laukaanjoen lannoitetehtaalla. Suomenlahtea olimme saaneet jo kirkastettua, mutta etenkään Saaristomeren sisäosissa, joka on monille kappale kauneinta Suomea, näillä toimilla ei ole voitu parantaa veden tilaa. Siellä suurin vaikuttava tekijä on oma maataloutemme.

”Huikeaa!”, totesimme ajatuksesta, että saisimme kirkastettua rakkaan Saaristomeremme ja tartuimme toimeen Venäjän projekteista tutulla terrierin tyylillä. Tutkijoiden pyynnöstä lähdimme ajamaan ideaa suuren mittaluokan kipsipilotin toteuttamisesta. Keväällä 2015 tapasimme MTK:n ja SLC:n johdon, silloiset maatalous- ja ympäristöministerit sekä kaikkien eduskuntaryhmien edustajat, jotka vain meitä suostuivat tapaamaan. Kirjoitimme lehtiin ja kansanedustajille ja levitimme ilosanomaa Saaristomeren pelastumisen mahdollisuudesta kuin herhiläiset. Samaan aikaan sisällytimme kipsikäsittelyn valmisteilla olevaan NutriTrade -hankkeeseemme yhtenä konkreettisena pilottitoimena.

Syksyllä 2015 koittivat ilon hetket, kun kuulimme että sitkeys oli kannattanut: kipsikäsittelyä päästäisiin toteuttamaan Varsinais-Suomen Liedossa ja Paimiossa Savijoen valuma-alueella kahden hankkeen yhteisvoimin! Interreg Central Baltic-ohjelma oli ensin myöntänyt kipsikäsittelylle rahoituksen NutriTrade-hankkeen osana. Sitten hallitus oli liittänyt sen kärkihankeohjelmaansa, ja näin syntyneelle SAVE-hankkeelle saatiin rahaa myös ympäristöministeriön kautta.

Varsinais-Suomessa toteutettu yli 1500 hehtaarin kokeilu osoitti, että kipsi-ihastuksemme ei ollut turhanpäiväinen ja ohimenevä. Edelleen näyttää siltä, että kipsi leikkaa 50% peltojen fosforivalumista ja on erittäin tehokas eroosion ja kiintoainesvalumien vähentäjä. Lisäksi menetelmä on juuri niin kustannustehokas kuin oli ajateltukin. Kipsipilotti myös osoitti, että kipsinlevitys voidaan toteuttaa käytännön tasolla tehokkaasti esimerkiksi logistiikan puolesta, ja että viljelijät pitävät sitä helposti toteutettavana ja hyvänä toimena. Lisäksi saatiin tärkeää tietoa siitä, ettei kipsillä ole haitallisia sivuvaikutuksia vesieliöstöön.

Tulokset vakuuttivat meidät siitä, että ihastuksemme on laajennuttava valtakunnalliseksi toiminnaksi koko etelä- ja länsirannikolla. Olemme säätiöllä paitsi terrierin luontoisia, myös äärimmäisen kärsimättömiä Itämeren suhteen – aikaa meren pelastamiseksi ei saa hukata. Siksi ajatus kipsikäsittelyn laajentamisesta vasta seuraavan EU-tukikauden käynnistyessä (ehkä 2022–2023, riippuen Brexitin aiheuttamasta viivästyksestä), tuntui meistä piinallisen kauhealta. Päätimme siis polkaista käyntiin yksityisen peltojen kipsikäsittelyhankkeen välittömästi, kun Varsinais-Suomen hankkeen lopulliset tulokset valmistuivat keväällä 2018. Kohteeksi valikoitu yli miljoonan ihmisen virkistyskäytölle keskeinen Vantaanjoki. Päätimme myös tuplata Varsinais-Suomen pilotin hehtaarit ainakin 3000 hehtaariin, jotta Vantaanjoen kautta Vanhankaupunginlahteen ja Suomenlahteen tulevaa valumaa saataisiin vähennettyä reippaasti.

Käynnistimme yhteydenotot mahdollisiin yksityisiin tukijoihin talvella 2018. Vierailu ympäristöministeriössä tammikuussa 2018 toi iloisen yllätyksen, kun kuulimme että myös julkista rahaa olisi Vantaanjoen peltojen kipsikäsittelyyn mahdollisesti saatavissa.

Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, kovan työn jälkeen voimme ylpeinä esitellä SAVE-hankkeen pikkusiskon: yksityisin ja julkisin voimin rahoitettu Vantaanjoen kipsihankkeen! Se syntyi virallisesti 28.6. 2018 (ks. tiedote). Saimme kokoon niin hyvän rahoituspotin, että voimme kipsikäsitellä lähes 3500 hehtaaria Vantaanjoen peltoja!

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen (VHVSY) Pasi Valkama ja Asko Särkelä tarkastelevat kipsikäsittelyn vaikutuksia. Kirkkaammassa mittalasissa on peltomaata, vettä ja kipsiä. Sameammassa mittalasissa peltomaata ja vettä ilman kipsiä. (Kuvat: Anna Saarentaus)

Vantaanjoen kipsihankkeen toteuttavat säätiön lisäksi Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys, Helsingin yliopisto ja Suomen ympäristökeskus. Sopimukset kipsin levittämisestä vuonna 2018 on tehty 23 viljelijän kanssa ja ne kattavat 1080 hehtaaria. Ensi vuonna jatketaankin sitten yli tuplamäärällä hehtaareita.

Työsuunnitelmassa kipsinlevityksen lisäksi on myös vedenlaadun seurantaa, kalastotutkimuksia sekä pellonpiennartapahtumia. Vantaanjoen pelastustalkoisiin toivotaan tukea myös kansalaisilta ja hankkeelle onkin käynnistetty joukkorahoituskampanja. Jokainen hankkeelle lahjoitettu satanen lisää kipsikäsiteltävää aluetta lähes puolella hehtaarilla ja vähentää fosforikuormitusta 1,4 kiloa. Onko konkreettisempaa tapaa suojella omia lähivesiä ja Itämerta, kuin kipsata oma puolen hehtaarin pelto!?

…eikä tässä vielä ihan kaikki. Kortensa kekoon on tuonut myös Porvoon vesi, joka päätti neutraloida omaa ravinnejalanjälkeänsä tukemalla peltojen kipsikäsittelyä (ks. tiedote). Tämän lahjoituksen myötä kipsipilotille syntyi toinenkin pikkusisko, Porvoonjoen kipsihanke. Porvoosta mukaan lähti 5 viljelijää yhteensä 73 hehtaaria panostuksella.

Alkuihastuksemme on siis osoittautunut luonteeltaan pysyväksi ja synnyttänyt jo kaksi uutta kipsihanketta maailmaan. Toivomme hartaasti, että syksyn budjettineuvottelut tuovat lisää pikkusisaruksia perheeseen, ja että kipsikäsittely saadaan laajenemaan nopeasti valtakunnalliseksi toimeksi koko Etelä- ja Länsi-Suomen alueelle. Kirkastuva Itämeri ja jokivesistöt siintävät jo sinisinä unelmissamme!

Anna Saarentaus ja Marjukka Porvari
John Nurmisen Säätiö

Leipiä

Antti Iho
Erikoitutkija
Luke

Jos jokainen utopistinen haaveeni olisi toteutunut, Oulunkylässä pelattaisiin liigafutista täysille katsomoille ja olisin julkaissut hemmetin paljon enemmän tutkimuksia, joihin viitattaisiin kertaluokkaa enemmän kuin näihin nykyisiin. Lisäksi tekisin töitä työhuoneessa enkä aulassa. Todellisuus kieltäytyy sitkeästi vastaamasta haaveitani – ja minä kieltäydyn sitkeästi lopettamasta visiointia ja sähläämistä. Ehkä sähellyksen hukkalämmöstä tulee jotain, mitä voisi sanoa tyytyväisyydeksi?

No, joskus tähdet ovat kohdillaan pitkissäkin syöttöketjuissa. Vuosi sitten kirjoitinKleinman lupasi tulla delegaation kanssa tutustumaan hankkeeseen ensi kesänä. Pitää koittaa pitää tämä lupaus mielessä ja tehdä siitä totta. Vielä innostavampi lupaus oli ottaa meidät mukaan Eriejärven valuma-alueella tehtäviin koejärjestelyihin. Katsotaan mitä näistä tulee.

Ja sain ongittua Kleinmanin ja delegaation tutustumaan hankkeeseen. Tuo innostava Erie-lupauskin on nyt vain omasta työnteosta kiinni. SAVE-hanke oli ilmeisesti syöttinä niin hyvä, että saalista tuli. Eikä vain siinä mielessä, että vieraat saatiin Suomeen. Kunhan päästään asettumaan tahoillamme takaisin arkeen ja saadaan pöydät puhtaammiksi reissun aikana kertyneestä sedimentistä, alamme toden teolla valmistelemaan Pohjois-Amerikan kipsikiertuetta.

Saimme siis pidettyä Peter Kleinmanin kanssa idean reissusta elossa. Pitkin vuotta hahmottelimme vierailua ja pitkän matkan vuoksi päädyimme tekemään matkasta laajemman. Mukaan liittyi matkan eri vaiheissa parikymmentä fosforitutkijaa ympäri maailmaa. Kaikki neljä maata kiertäneenä ydinporukkana oli kuusi yhdysvaltalaistutkijaa USDA:sta ja Penn Statesta, minä olin mukana kolmessa. Aloitimme Belfastista 25.8., jossa AFBI järjesti ammatillisesti huikean fosforikattauksen. Opin kerta kaikkiaan niin paljon, etten pysty purkamaan sitä tekstiksi. Käsin kirjoitetut muistiinpanot veivät puoli vihkoa, koneella 20 sivua. Jokainen esitelmä kiinnosti ja jokainen tarjosi uutta. Mitä yhtä asiaa voisin sanoa? Fosforin liiallinen kertyminen maaperään ja huuhtoutuminen vesistöihin piinaa myös Pohjois-Irlannissa.

Kurjenrahkalla Tapani Sallantauksen opastettavana. Kuva Janne Artell

Suomessa vietimme päivän Pyhäjärvi-instituutissa Kauttualla, jossa Anne-Mari Ventelä emännöi meitä. Toisena päivänä kävimme Kurjenrahkan kansallispuistossa tutustumassa suomaisemaan ja SAVE-hankkeen mätirasiakokeen kontrollialueeseen. Kävimme Turussa lounaalla ja iltapäivällä SAVE-hankkeen alueella. Kaikki meni loistavasti, kaikki kiinnosti vieraita. Tekikö vahvimman jäljen Petri ja Oili Riikosen tilalla käyminen ja mahdollisuus tentata paikallista viljelijää kipsin käytöstä? Kysymykset eivät vierailta olisi loppuneet lopettamatta. Perjantaina työpajatettiin Helsingissä ja käytiin lähetystön kekkereillä, lauantaina Viikinmäellä ja sunnuntaina suunnattiin Ruotsiin. Ruotsissa tahti jatkui, mutta mielenkiinto säilyi. Tuntui kuitenkin, että tein oikein kun hyppäsin kelkasta pois Uppsalan jälkeen, enkä jatkanut enää Norjaan. Siellä lopetettiin nimittäin vasta eilen.

Nyt kun reissu on ohi ja alkaa hiljalleen painua taka-alalle, tietyt muistijäljet nousevat toisia vahvempina esiin. Neljän maan reissu loi painetta. Pohjois-Irlannin tykityksen jälkeen olin kauhuissani: tuleeko Suomen osio olemaan turha reissu? Tulenko minä jäämään toisten ammattilaisten muistiin turhan reissun isäntänä? Tutkijan työaika on kallista eikä sen tuhlaamista anneta anteeksi. Totta kai jännitin kaikkea muutakin. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ei oltu turha osio enkä ollut turha isäntä. Kaikki suomalaiset kollegat olivat niin avuliaita ja piinkovia ammattilaisia, että liikutuin melkein kyyneliin, kirjaimellisesti. Mikä tsägä, että saa tehdä duunia näiden ihmisten kanssa!

Lonnassa kivimetsällä. Kuva Janne Artell

Tällä kertaa olin myös paras. Nimittäin kiven heitossa. Heitin meistä pisimmälle ja eniten leipiä, kysykää keltä vaan. En ole kovin kilpailuhenkinen, mutta asioiden heittämisessä kilpaileminen on aina viehättänyt minua. (Ehkä se on perinnöllistä, isoisäni väitti Inkerissä pikkupoikana lehmiä paimentaessaan oppineensa ohjailemaan näitä sarviin heitetyillä pikkukivillä. Osuma takaapäin vasempaan sarveen, niin eläin kääntyy oikealle.) Siispä 3.8. Lonnan illallisen jälkeen, kun lautan lähtöön oli vielä kolme varttia, kysyin Nebraskan maaseudulla kasvaneelta Keviniltä, lähteekö tämä heittelemään kiviä rannalle. Kevin on vahva jässikkä, mutta leipien heittelyssä jalkojen koukistus tuli liian aikaisin, jolloin lantion kierto jäi vajaaksi ja heitoista paras teho pois. Lonnan kiviä heittäneet tietävät, että surkeampia leipäkiviä saa hakea, eikä huonoja kiviä saa pomppimaan ilman tehoja. Toiset katselivat aikansa, pidättelivät ja ryntäsivät sitten rannalle. Joku kaatui pimeässä kivikossa alas juostessaan, onneksi ei loukkannut itseään. Puoli tuntia mätettiin kiviä veteen niin kuin kiviä mätetään: yhtä aikaa omissa oloissaan ja laumassa. Aina kun sain seitsemän leipää, joukko mölysi ja sadatteli pyöreitä kiviä. Oli ihan sairaan siistiä heitellä kiviä! Sitten Kathy huusi laiturilta ”Boys, we’re going! The ferry won’t wait.”, ja tuli oudolla tavalla samanlainen olo kuin lapsena, varmaan kaikille.

Pitkän reissun anti paljastuu pikku hiljaa. En voi tietää, mitä kukin matkaaja mistäkin asiasta ajattelee ja mitä ammatillisia seurauksia tällä on. Mutta olen aivan vakuuttunut siitä että Ray, Matt, Pete, Doug, Kevin, Clayton ja Jon muistavat ikänsä, että Lonnassa oli hyvää ruokaa ja huonoja kiviä.

Vesistönäytelmässä sulfaatin rikille lankeaa pahiksen rooli

Erikoistutkija Jouni Lehtoranta Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE) kuvaa kirjoituksessaan, miten sulfaatti saattaa aiheuttaa rehevöitymistä vesistöissä. Tätä näytelmää lukiessa maallikollekin avautuu, mistä prosessissa on kyse. Sulfaatin vaikutusta luonnonvesien rehevöitymiseen on tutkittu yhteistyössä Turun AMK:n kanssa. Tuloksia kokeesta saadaan syksyllä. Keväällä julkaistussa arviossa kipsinlevitykselle soveltuvasta peltoalasta  on rajattu pois ne valuma-alueet, joilta vedet laskevat järviin.

Olemme Ekholmin Petrin kanssa pohdiskelleet sulfaatin aiheuttamaa rehevöitymistä vuosituhannen alusta saakka. Fosforin kierron kannalta ”mikrobiologinen dissimilatorinen sulfaatin pelkistys” on yksi merkittävimmistä tapahtumista vesistöissä. Työkaverit hauskuuttavat itseään tuon termin käytöllä ja hymyilyttäähän se minuakin. Totuus kuitenkin on, että prosessi tunnetaan heikosti meikäläisissä vesistöissä. Eikä tuo nyt luille kaluttu termi ole, jos se tulee tässä ensimmäistä kertaa esille. Ryhdytään nyt linkittämään sulfaattia fosforiin ja rehevöitymiseen teatterinäytelmän keinoin.

Kytkennät aineiden välillä ovat tietysti monimutkaisia, kuten näiden luonnon prosessien kanssa tahtoo olla. Mutta niin ovat monet näytelmätkin pää- ja sivuhenkilöineen. Hylätään kuitenkin aluksi termit ja rakennetaan sulfaatista näytelmä, jossa aineiden sitoutumiset ja vapautumiset esitetään kihlautumisina, eroina ja uusien kumppanien löytämisinä ja pysyvinä liittoina. Pääosissa ovat happi, rauta, rikki, fosfori ja eloperäinen hiili. Eri näytösten ohjaajat – tilannetajuiset mikrobit – osallistuvat näytökseen vain, kun tietyt reunaehdot näyttämöllä toteutuvat. Näyttelijät ja ohjaajat lavalle ja vedetään esirippu ylös!

Henkilöhahmoja Shakespearen näytelmistä. (Kuva 1800-luvun puolivälistä, tekijä tuntematon. Lähde: Wikipedia Commons)

Ensimmäinen näytös: Rauta-fosforiliitossa kaikki hyvin

Näyttämöllä on ruuhkaksi asti happea ja muutamia eloperäisen aineksen edustajia. Mikrobeista lavalla ovat vain ne, jotka tykkäävät hapesta, jota on runsaasti ympärillä. Timmissä kunnossa olevat hapettuneet ruosteraudat kihlautuvat nopeasti fosforin kanssa ja fosfori ei ole kiinnostunut suuresti levien flirttailusta. Levät eivät siis lisäänny liikaa. Sulfaatit pyörivät näyttämöllä kykenemättöminä turmelemaan raudan ja fosforin solmimia liittoja. Oi onnea!

Toinen näytös: Parisuhde alkaa rakoilla

Näyttämölle saapuu lisää eloperäistä ainesta ja mikrobit poistavat näyttämöltä lopulta kaikki happikaverit. Hapettomaksi muuttuneella näyttämöllä hyväkuntoisesta raudasta kiinnostunut mikrobiporukka heräilee ja alkaa murjoa eloperäisen aineksen avulla rautaa heikompaan kuntoon. Tällaisesta raudasta fosfori ei enää ole kiinnostunut ja fosfori purkaa kihlauksensa raudan kanssa. Voimaton rauta ja siitä eronnut fosfori eivät kykene sitoutumaan toisiinsa lukuun ottamatta muutamaa hassua susiparia, ja rauta ja fosfori vaeltelevat turhautuneina näyttämöllä. Osa fosforista tympääntyy touhuun täysin ja menee kimppaan levien kanssa.

Kolmas näytös: Parisuhdeongelma kärjistyy – rauta löytää uuden kumppanin

Lavalle tunkeutuu vielä lisää eloperäistä ainesta, sopivaa rautaa ei enää ole taottavaksi ja nyt eloperäisen aineksesta kiinnostuvat sulfaattia hyödyntävät mikrobit. Nämä veijarit tuottavat sulfaatista ärhäkkään, raudasta erittäin kiinnostuneen sulfidin. Sulfidi häiriköi, vie raudan vihille, ja pariskunnasta tulee musta, näyttämörakenteisiin hautautuva kiinteä rautasulfidi. Raudan seurustelu sulfidin kanssa on armoton fosforille, sillä rauta, liittouduttuaan sulfidin kanssa, ei kykene fosforiliittoon. Fosfori poistuu kolmantena pyöränä ja on vapaa seurustelemaan muiden kumppanien kanssa. Näytelmän loppu on onneton – fosfori kihlautuu sinilevän kanssa.

Näytelmän opetus

Esityksen ”hyvis” on rauta, tarkemmin ilmaistuna rautaoksidi, joka sitoo fosforin pois levien ulottuvilta. Sulfaatti ja sen sisältämä rikki on taas ”pahis”, joka sitoo raudan, jolloin se ei kykene sitomaan fosforia. Ensimmäinen näytös osoittaa, että sulfaatti on alussa ”harmiton”, mutta tilanne muuttuu ikäväksi, kun mikrobit voivat hyödyntää sitä suurin määrin, jolloin sulfaatin sisältämä rikki aiheuttaa riesaa sen estäessä raudan ja fosforin keskinäisen sitoutumisen.

Jokien sulfaattikuormalla on vähäinen vaikutus meren sulfaattipitoisuuteen, koska merissä sulfaattia on jo luontaisesti. (Kuva: Samuli Puroila)

Sulfaatin lisääminen vesistöön voi siis lisätä rehevöitymistä. Jos systeemi on niukkatuottoinen, niin sulfaatti tuskin aiheuttaa rehevöitymisongelmia – pohjasedimentissä kun ei ole käyttökelpoista eloperäistä ainesta sulfaatinpelkistäjille ja sulfaatti kulkee vesistön läpi. Toisin on rehevien vesistöjen kanssa, joihin sulfaatin lisääminen voi olla hyvinkin haitallista. Sulfaatin pelkistäjäbakteerit viihtyvät hyvin lämpimissä ja rehevissä ympäristöissä. Maataloutemme kuormittamat matalat ja hyvin, koko vesitilavuudeltaan lämpenevät järvemme eivät todellakaan tarvitse sulfaattilisäystä. Tämän vuoksi emme suosittele sulfaattipitoisuutta vesistössä nostavaa kipsin käyttöä kuin sellaisilla valuma-alueilla, joilta vesi kulkeutuu suoraan tai jokia pitkin mereen. Merivedessä sulfaattia riittää luontaisesti eikä lisäsulfaatti juuri vaikuta sulfaattipitoisuuteen.

Tätä aihetta ”sulfaatti ja rehevöityminen” ovat käsitelleet muutkin tasokkaissa tieteellisissä artikkeleissa, ja vieläpä reilusti ennen minua ja Petriä. Mutta jos meidän tekemä heavy-osasto kiinnostaa, niin kannattaa käydä vilkaisemassa artikkeleita AMBIO-tiedelehdestä tai kotimaisesta Vesitalous-sarjasta.

J.K. Tavoittelin tässä Shakespearen loistokkuutta, mutta tällaista pienen pitäjän kömpelöä kesäteatteria tuli. Menköön helteisen heinäkuun piikkiin.

Jouni Lehtoranta
Erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus (SYKE)