Tavaan tässä avioliittolakia (234/1929) ja sen muutoksia vuosien varrelta. Alkuperäinen säädös on näin 2010-luvun ihmisen silmin (ja historioitsijalle epäammattimaisesti) jopa hieman koomista luettavaa. Esimerkiksi avioerosta, jossa sovellettiin syyllisyysperiaatetta (”puolisot tuomitaan avioeroon ja toinen heistä on pääasiallisesti syypää siihen”), säädettiin seuraavaa:
Jos puoliso on rikkonut avioliiton tekemällä huorin, on toisella puolisolla oikeus saada avioero. Sama olkoon laki, jos puoliso on harjoittanut haureutta samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa taikka on sekaantunut eläimeen.
Homoseksuaalisuus, eläimiinsekaantuminen, mitä näitä haureudenharjoittamisen muotoja nyt on.
Jos puoliso on tavoitellut toisen puolison henkeä tai törkeästi pahoinpidellyt häntä, olkoon tällä oikeus avioeroon.
Kuulostaa ihan reilulta. Vuonna 1944 tätä pykälää kohtuullistettiin vielä entisestään:
Jos puoliso on tavoitellut toisen puolison henkeä, olkoon tällä oikeus avioeroon. Sama olkoon laki, jos puoliso on törkeästi pahoinpidellyt toista puolisoa, vaikka siitä ei olisi tullutkaan vaikeata ruumiinvammaa.
Mutta tämäpä se vasta kohtuullinen ehto avioeron myöntämiselle onkin:
Jos puoliso on avioliiton aikana tullut […] tylsämieliseksi, olkoon toisella puolisolla oikeus avioeroon[.]
[Kyllä, tiedän mitä tylsämielisellä on oikeasti tarkoitettu.]
Niin ikään voidaan tuomita avioeroon, jos puoliso on tuomittu rangaistukseen sellaisesta rikoksesta, joka erityisesti on omansa saattamaan hänet halveksimisen alaiseksi.
Jos oot nolo niin tulee bänxit.
Jos toinen puoliso on poissa eikä hänen tiedetä kolmen viimeisen vuoden aikana olleen elossa, olkoon toisella puolisolla oikeus saada avioero.
Jaa ei tyhjiä poissa.
Avioesteistä mainitaan mm. seuraavaa:
Mies, joka on ollut naimisissa, älköön tasavallan presidentin luvatta menkö uuteen avioliittoon, ennenkuin kuusi kuukautta on kulunut aikaisemman avioliiton purkautumisesta.
Sama olkoon laki naisesta, jos hän avioliiton purkautuessa ei ollut raskaana tai sen jälkeen on synnyttänyt lapsen. Muuten älköön nainen, joka on ollut naimisissa, uudelleen menkö avioliittoon, ennenkuin aikaisemman avioliiton purkautumisesta on kulunut kymmenen kuukautta.
Nyt täytyy tunnustaa, ettei tämä 10 kk sääntö oikein itselleni aukea. Toki, sen 10 kk sisällä on mahdollinen edellisessä avioliitossa siitetty lapsi jo pullahtanut maailmaan AU-lapsena. Mutta leikitelläänpä ajatuksella, että samaa 6 kk sääntöä sovellettaisiin naiseenkin olosuhteista riippumatta. Nainen olisi raskaana edellisen avioliiton päättyessä, mutta avioituisi uudestaan 6 kk määräajan umpeuduttua. Olisiko jollekulle epäselvää, että max 3 kk uuden liiton solmimisen jälkeen syntynyt lapsi ei todennäköisesti ole uuden aviomiehen? Ei naisen kohtu nyt kuitenkaan mikään mikroaaltouuni ole. Pulla kypsyy wanhanajan uunissa oman aikansa. (Toki siittäminen voi tapahtua kenen hyvänsä siittäjän kanssa jo ennen papin aamenta, mutta siihen ei avioliittolakikaan voi käytännössä vaikuttaa suuntaan tahi toiseen.)
Kuuromykkä älköön myöskään [tasavallan presidentin] luvatta menkö avioliittoon toisen kuuromykän kanssa, paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys ei ole synnynnäistä.
Koska mitä siitä nyt oikein tulisi?
Vuonna 1944 täsmennettiin vielä:
[…] paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys ei ole perinnöllistä.
Koska mitä SIITÄ nyt varsinkaan tulisi? Kokonainen perhe kuuromykkiä.
Yllä siteeratut pykälät ja momentit on sittemmin kumottu, niin yllättävää kuin se onkin.
“Olisiko jollekulle epäselvää, että max 3 kk uuden liiton solmimisen jälkeen syntynyt lapsi ei todennäköisesti ole uuden aviomiehen?”
Tuskin epäselvää, mutta voimassa oli (on?) todnäk laki, jonka mukaan lapsi lain edessä uuden aviomiehen, ja tämän mukaan mentiin. Esim. elinaikanamme voimassa olleessa isyyslaissa (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750700 ) “Jos äiti on ennen lapsen syntymää mennyt uuteen avioliittoon, on kuitenkin jälkimmäinen aviomies lapsen isä.”
Kyllä entisajan ihmiset olivat hölmöjä, kun eivät omassa taysin erilaisessa yhteiskunnassaan älynneet vain noudattaa 2010-luvun normeja ja asenteita.
Kaisa: Lainaamani kohta on vuodelta 1929, isyyslaki puolestaan on ollut voimassa vuodesta 1975 ja on ensimmäinen laatuaan, joten isyyslailla ei tuota kohtaa oikein voi selittää. Ja tuo kohta “Jos äiti on ennen lapsen syntymää…” koskenee sellaista tapausta, että lapsen (mahdollinen) isä on kuollut ennen lapsen syntymää. Olisi melko kohtuutonta, että lapsen elossa oleva biologinen isä ei virallisesti saisi olla lapsensa isä, jos äiti on ehtinyt uusiin naimisiin ennen lapsen syntymää.
Sitä en kyllä osaa sanoa, miten huoltajuus- ja perintöasiat ovat avioliittolain voimaan astumisen aikoihin menneet. En löytänyt tähän yksiselitteistä vastausta sen paremmin avioliitto- kuin ottolapsilaistakaan. Perintökaari puolestaan on säädetty v. 1965, joten sitä ennen lienee ollut voimassa vuoden 1734 laki (?), josta on vain katkonaisia pätkiä saatavilla Finlexissä.
Toki tuo 10 kk määräaika varmisti sen, että lasta ei pystynyt synnyttämään kuin avioliiton ulkopuolella, eikä lapsi siten ollut tulevan puolison huollettava tai oikeutettu tämän perintöön. Kaipa tämä oli helpompaa kuin lisähuomautus, että mikäli uusi avioliitto on solmittu aikaisemmin kuin 9 kk edellisen avioliiton päättymisen jälkeen, uusi puoliso on lapsen huoltaja vain erillisellä tunnustamisella. :)
Jos lukijoiden joukossa on oikeusoppineita, kuulisin mieluusti tulkintojanne!
Antti: Niin, kyllä historia on niin haudanvakava asia, ettei edes hetkeä, varsinkaan tutkijana, saisi suhtautua siihen pilke silmäkulmassa :)
Kuten aloituskappaleesta ehkä saattoi päätelläkin (“Alkuperäinen säädös on näin 2010-luvun ihmisen silmin (ja historioitsijalle epäammattimaisesti) jopa hieman koomista luettavaa.”), tämä blogikirjoitus ei ollut sieltä ryppyotsaisimmasta päästä. Niin kauan kun tutkija erottaa eri roolinsa (ammattimainen historiantutkija vs. epäammattimainen “siviiliminä”), en näe ongelmaa siinä että välillä löysää liekaansa – semminkään näinkin harmittoman aiheen kanssa. Tieteellisen tekstin kriteerejä tämä blogikirjoitus ei muutenkaan läpäisisi mitenkään, ja toivoakseni tämä on myös lukijoille selvää.
Joo, tajusin kyllä että teksti oli kirjoitettu hupailumielessä, mutta olen ehkä vain sisäistänyt vanhan sanonnan “menneisyys on vieras maa” liiankin hyvin. Vertaa tilanteeseen, jossa olisin kirjoittanut vaikka siitä, kuinka Papua-Uusi Guineassa on noituuden kieltäviä lakeja ja tekstini sisältö olisi pitkälti ollut tiivistettävissä muotoon “Hah! Kyllä papualaiset ovat pönttöjä!”. Minua ei pidettäisi kovin nokkelana tai fiksuna, vaikka tekstini olisikin kirjoitettu ns. läpällä.
No, tässä on siinä tapauksessa se ero, että
a) en ole väittänyt ketään pöntöksi,
b) kirjoitin 85 vuoden takaisesta Suomen laista ja ennen muuta sen sanamuodoista, en kenestäkään yksittäisestä ihmisestä tai ihmisistä, nykypäivästä tai jostain muusta maasta tai sen kansalaisista,
c) olen heti aloituskappaleessa tehnyt selväksi, että kyseessä on epätieteellinen ja kaikkea muuta kuin vakava kirjoitus,
d) en itse tapaa tehdä johtopäätöksiä ihmisten fiksuudesta tai nokkeluudesta yhden kevyemmän kirjoituksen perusteella, ellei kyseessä ole poikkeuksellisen mauton teksti.
Lisäksi pidän yhä kiinni siitä, että ammattilainen (oli ala mikä hyvänsä) saa suhtautua alaansa myös huumorilla, kunhan ei erehdy pitämään sitä ammattimaisena tai muutoin sekoita sitä varsinaiseen työhönsä.